Tänä vuonna jouluvalmistelut ovat tuntuneet vähän oudoilta. On erikoista ajatella, että aikaa on kulunut jo näin paljon ja joulu tulee jo. Meitä tosiaan on tänä vuonna yksi vähemmän viettämässä joulua kuin ennen. Joulu tuntuu aika tyhjältä ajatukselta juuri nyt. Aikuistumisen myötä joulusta on muutenkin ehkä himmennyt se isoin hohto, vaikka edelleen pidän sitä vuoden parhaana juhlana.
Vuosien varrella myös monet muut asiat ovat muuttuneet. Ennen vietimme lähes aina jouluaaton äidin vanhempien luona ja joulupäivä isän sukulaisten kanssa milloin missäkin. Tänä vuonna joulua vietetään ihan oman perheen kesken kotona, kuten viime vuonnakin. Itse tulin Ulvilaan tosiaan jo viime viikonloppuna, veljeni tulee tyttöystävänsä (ja heidän kahden koiransa) kanssa huomenissa. Nykyään joulut ovat aiempaa rauhallisempia. Paikasta toiseen juokseminen on vähentynyt ja kotona löhöily lisääntynyt. Tosin tänäkin vuonna tulemme ainakin käymään isovanhempieni luona.
Jouluruuat ovat edelleen melko samoja kuin aiemminkin. Tosin pois on pudotettu ruokia, joita kukaan ei syö. Meidän joulupöytäämme ei nimittäin kuulu peruna- tai lanttulaatikkoa, rosollia tai pieniä kaloja (kaloja tosin muuten, mutta silakat, sillit ja vastaavat jäävät allergioiden takia kauppaan). Tänä vuonna toimme kuitenkin kaupasta bataattilaatikon ja Aura-juustokalaa. Itsetehty italiansalaatti on ehdottoman tärkeä osa jouluruokia, kuten on kraavilohi, kinkku ja kalkkunakin. Lihapullat tehdään tänä vuonna broilerista ja makaronilaatikko on edelleen harkinnassa. Joulupuurostakaan en osaa sanoa, tullaanko sitä tekemään.
Eräässä aiemmista postauksista puhuin joulun televisiosuosikeista, jotka ovat kutakuinkin pysyneet samoina vuosien vaihtuessa. Ikävämpi juttu on se, että televisiosta ei enää juuri tule niitä minun lapsuuteni lastenohjelmia, joiden joulujaksot olivat usein äärettömän hellyttäviä. Esimerkiksi Tiheikön väkeä oli aina mukava katsoa jouluaamuna.
Joululahjat meillä on yleensä jaettu aattoiltana, kun olemme tulleet kotiin sukulaisten luota. Lähdimme aina aamulla kotoa niin, että lahjoja ei kuusen alla ollut ja sitten illalla kun tulimme kotiin, ne olivat jotenkin sinne ilmestyneet. Kävimme monesti isovanhempien luota lähtemisen jälkeen kotona ennen haudoille menoa, jolloin jompikumpi vanhemmista kantoi lahjat olohuoneeseen, jotta saimme rauhassa uskoa joulupukkiin. Silloin, kun olimme veljeni kanssa jo hieman vanhempia vietimme usein oman perheen joulun jo aatonaattona, jolloin myös avasimme lahjat. Parasta siinä tavassa mielestäni oli se, että joulusiivous saatiin valmiiksi jo ennen aatonaattoa ja joulukuusikin pystytettiin ajoissa, eikä sitten tarvinnut enää stressata vaan sai vain nauttia. Nyt olemme jälleen palanneet jouluaattoon lahjojen jakamisessa, sillä mitään tarvetta aikaistamiseen ei enää ole.
Joulukirkko on kuulunut jouluaattoon lähes aina. Vain muutamana jouluna aamun perhekirkko on jäänyt väliin. Yhtenä vuonna se korvattiin Metsähautausmaan kappelissa pidetyllä iltakirkolla. Veljeni ja minä olimme silloin jo hyvin levottomia, eikä kirkkokäyttäytyminen ollut aivan parasta laatua... Hups. Yhtenä jouluna taisimme katsoa joulurauhanjulistuksen televisiosta, koska Ulvilan kirkko oli remontissa. Taisin puhua aaton perhekirkosta vähän ohimennen jo jossakin aiemmista postauksista, mutta kerrataanpa lyhyesti. Perhehartaushan on tavallista hartausta lyhyempi, ja se toteutetaan lasten ehdoilla. Jouluevankeliumi näytellään ja virret ovat tuttuja. Perhekirkko on kuitenkin tavallaan aika lapsellinen, enkä ole aivan varma, mihin hartauteen tänä vuonna menemme. Sen tiedän, että kirkkoon haluan.
Jouluna käydään tietenkin myös haudoilla. Hautoja on melkoisesti kierrettävänä, sillä käymme usein Käppärässä, Metsähautausmaalla ja Ulvilan uudella hautausmaalla. Lisäksi olemme toisinaan ajelleet isän kanssa Nakkilaan. Minulle tärkein hauta on aina ollut Metsähautausmaalla, jonne pappa ja mummi on haudattu ja jonne olemme vieneet muistolehtoon kynttilän. Pappaa en ehtinyt oikeastaan tuntea, mutta jostain syystä halusin aina olla mukana viemässä hänellekin kynttilää. Mummin kuoleman jälkeen Metsähautausmaalle oli aiempaakin suurempi tarve päästä. Tänä vuonna Ulvilan hautausmaa lienee vielä tärkeämpi. Vaikka isällä ei ole omaa hautaa, vaan muistoksi tulee vain pieni laatta muistolehtoon, viemme sinne silti kynttilän.
Huomenna on jo jouluaatto!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti