"Kauneus on katsojan silmässä."
Minulla ei ole aavistustakaan siitä, kuka yllä olevan aforismin on keksinyt, mutta viime aikoina se on alkanut tuntua harvinaisen todenmukaiselta. Nykyään puhutaan paljon ulkonäöstä ja kauneusihanteista, ja monesti netissä törmää keskusteluihin, joissa yritetään vakuuttaa toiset omasta kannasta(useimmiten argumentoinnin taso on: "no ku ne vaan on rumia!!")
Monilla, varsinkin nuorilla, tuntuu olevan sellainen käsitys, että kaikki omasta ajatusmallista poikkeavat mielipiteet ovat vääriä tai jopa myrkyllisiä. Hoikka ihminen ei voi olla kaunis, jos minun mielestäni laihuus tai hoikkuus ei ole kaunista. Isokokoinen ei voi käyttää kivoja vaatteita, koska minä sanon niin. Ihan rehellisesti sanottuna ihmisten kapeakatseisuus surettaa. Olen tietty itsekin välillä tai aika useinkin laput silmillä kulkeva kakara, mutta pyrin aktiivisesti myös laajentamaan omaa näkökulmaani(vastaväitteitäkin saa esittää!).
Luin Demi.fi:ssä(jossa käyn toisinaan lähinnä viihdyttämässä itseäni)keskustelun, joka tuttuun tapaan eksyi aika paljon uriltaan, ja jossa päädyttiin väittelemään siitä, mikä numerokoko vastaa mitäkin kirjainta(Keskustelun löydät täältä). Turhaa touhua toisaalta, koska koot vaihtelevat vaateliikkeittäin ja merkeittäin. Olen jopa todistanut tilannetta, jossa kahdet oletettavasti täsmälleen samanlaiset shortsit(eri väriset tosin)olivat täysin eri kokoiset. Toiset taisivat olla minulle isot ja toiset pienet. Lapussa oli kuitenkin sama koko. Mitä lienee tapahtunut? Luultavasti jokin virhe, mutta tilanne oli kummallinen kaikesta huolimatta.
Minulle on loppujen lopuksi se ja sama, lukeeko paidassani 38 vai 44, kunhan se istuu ja tuntuu hyvältä. Muistan tosin viime keväänä lähes kiljuneeni riemusta, kun tajusin, vaatekokoni pienentyneen. Kokemuksena se oli tavallaan hieno, mutta toisaalta on vain masentavaa, että ihmiset vieläkin saattavat arvottaa itseään tai toisiaan koon perusteella. Tämän enempää en tässä kohtaa aio kuitenkaan vaatekokoihin puuttua.
En oikeastaan koskaan ole hahmottanut kauneutta pelkästään ulkonäölliseksi seikaksi vaan olen kokenut, että kauneus kumpuaa sisältä. Itsevarma ihminen, joka pukeutuu vartalolleen sopivasti on usein kaunis. Toisaalta, en pysty käsi sydämellä vannomaan jokaisen itsevarman ihmisen olevan kaunis. Eikä se välttämättä johdu siitä, ettei tämä ihminen jonkun muun mielestä olisi ihastuttava tai kaikin puolin viehättävän näköinen, hänen ulkonäkönsä ei vain vastaa minun kauneusihannettani. Ja harvoin ulkonäkö ja luonne loppujen lopuksi ovat millään lailla tekemisissä toistensa kanssa. Tunnen paljon todella kauniita ihmisiä, jotka ovat kauniita sisältäkin, mutta tunnen myös sellaisia kauniita ihmisiä, joita en välttämättä tahtoisi lainkaan tuntea ja päinvastoin.
En myöskään ole koskaan oikeastaan ajatellut muiden kohdalla ihmisen koon vaikuttavan hänen kauneuteensa. Monet isokokoisemma ihmiset ovat paljon pienikokoisempia nätimpiä. Oma vartalo vain pitää osata kantaa ja se pitää hyväksyä. Tässä kohtaa olen itse usein törmännyt seinään ja törmään usein vieläkin. Pidin itseäni lihavana monta vuotta. Olin lievästi ylipainoinen ja jouduin käyttämään isompia vaatteita kuin suurin osa kavereistani. Yläasteella minua sanottiin mursuksi. Tämän nimityksen alkuperää en kuitenkaan tunne ja jos olen rehellinen, en välitäkään tuntea. Oli se mikä tahansa, en usko, että se tekee hyvää valmiiksi hauraalle itsevarmuudelleni.
Viime talvena ja lopulta tänä syksynä asetelma kuitenkin pyörähti päälaelleen. En ole vieläkään pienikokoinen, enkä luultavasti tai toivottavasti tule koskaan olemaankaan(näyttäisin hirveältä, koska minulla on leveät hartiat ja rintakehä). Minulla on yhä hieman ylimääräistä keskivartalossa, mutta olen kuitenkin hämmentävästi lähes viisitoista kiloa kevyempi, kuin kahdeksannella luokalla 4-5 vuotta sitten. Kuvissa näkee eron ja kokeillessani muutama viikko sitten Ulvilassa käydessäni wanhojen mekkoani sain todistaa, miten paljon kova treenaaminen voi oikeasti vaikuttaa. Voin nimittäin kertoa, että olisin nyt noin kymmenen kertaa miellyttävämmän näköinen tanssipari kuin hiukan vajaa kaksi vuotta sitten. Enkä vähiten sen takia, että itse ajattelen niin.
Painon putoaminen ja siinä sivussa fysiikan kehittyminen toivat itsevarmuutta ensin pelikentälle ja sitä kautta siviilielämään. Olen vieläkin "anteeksipyytelijä" ja epävarma, mutta nykyään osaan oikeasti sanoa välillä vastaankin, mikä sinänsä ei aina ole hyvä piirre. Itsevarmuuden kasvu antoi minulle kuitenkin luvan katsoa peiliin ja olla rehellinen itselleni. Olla rehellinen siitä, mitä oikeasti näen. Minua vastaan ei enää tuijota ruma, halveksuttava tai yököttävä kuva, vaan epätäydellinen, perusnätti ja itsevarma minä. Vaikka minulla vieläkin on usein kriisejä, niitä tulee harvemmin. Olen oppinut arvostamaan itsessäni niitä pieniä hyviä asioita. Tästä tosin täytyy antaa tunnustusta myös veljelle, joka on osannut kasata oikeanlaiset kuntosaliohjelmat, jotka ovat tukeneet lajitreeniä, mutta samalla auttaneet minua tällä matkalla, jota olen tehnyt itseni hyväksymisen kanssa.
Useimmiten tulee listattua itselleen ja muille vain niitä asioita, jotka ovat itsessä huonosti. Se on ehkä suomalaisen kulttuurin vika tai sitten se on nykysukupolven ongelma. En tiedä, mutta huono tapa se joka tapauksessa on. Tykkään silmistäni ja kasvoistani. Kaikki sopii hyvin yhteen ja varsinkin kun hymyilen, voin olla jopa omasta mielestäni tosi nätti(ja vaikka ylähampaat on isot, ne on aika söpöt, haha). Myös hiukset on ihan ominta minua. En ehkä ollut aivan tyytyväinen parturin jälkeen, mutta ne kasvavat nopeasti takaisin kuitenkin. Eniten kuitenkin ehkä tällä hetkellä tykkään jaloistani. En ennen uskonut sitä, mutta ne on sirot ja varsinki nyt, kun lihakset alkavat erottua ja tuntua, voin huoletta käyttää ensi kesänä shortseja ja hameita.
Näistä minä itsessäni pidän, mutta joku muu voi olla aivan toista mieltä ja saakin olla. Nyt haluan kuitenkin tietää, mikä teissä on kaunista!
Muokattu 30.11.2013 Korjasin alkupäästä tekstiä pari kohtaa. Olivat rivit hyppineet sekaisin. Minä ja tekniikka ei olla kavereita.
