Joulukuun kahdeskymmenesneljäs päivä: Kadotetun joulun ihme

Ja näin olemme tulleet jouluun, päivään, joka toivottavasti on teillä kaikilla täynnä iloa, rauhaa, läheisiä ja onnea. Tänä jouluaattona minun lahjani teille, on joulukalenterin viimeisestä luukusta paljastuva joulunovelli. Se on kertomus pikku enkelin yrityksistä pelastaa joulu. Kirjoitin sen vanhemmilleni joulusaduksi joskus vuosikymmenen alussa, kun olin 16- tai 17-vuotias, aivan varmaksi en muista. Jos en ole aivan väärässä, tämä oli ensimmäinen varsinainen joululahjanovelli, jonka kirjoitin.

Tämän novellin myötä siis: Kiitos, että seurasit blogini joulukalenteria. Rauhallista ja ihanaa joulua!


Kadotetun joulun ihme

Kirkko humisi lohdutonta tyhjyyttään. Virsikirjojen päälle oli laskeutunut onneton pölykerros, joka muistutti ihmiskunnan välinpitämättömyydestä. Laulu oli vaiennut seurakunnissa yhtä äkisti, kuin lumi oli lakannut saapumasta jouluksi ja yhtä odottamatta oli Jumala hautautunut syvälle muistojen raunioihin. Kristinusko oli hiljaa vajonnut loputtomaan olemattomuuteen.

Taivaasta Herran enkelit katselivat murheellisina katkeruuden ja huolettomuuden synkentämää maata. He itkivät vuolaasti tahrien toistensa valkeat kaavut harmaankirjaviin kyyneliin. He tunsivat pettymyksen hiipivän sisälleen ja vaikka he miten yrittivät työntää pahat ajatukset mielestään, oli epätoivo pian syövyttänyt tiensä enkelten sydämiin, läpi Jumalan pystyttämien, kultaisten muurien.

Eikä kestänyt montaa hetkeä, kun enkelten siivet alkoivat mustua ja käpristyä, kuin tuli olisi päästetty irti niiden sisällä ja kauniita valkeita sulkia poltettu yhtä helposti kuin paperia. Kaapujen helmat muuttuivat repaleisiksi ja kyynelvanat kasvoivat, kunnes harmaa oli syönyt kaiken valkean tieltään. Ja samalla, elämänilon ja lempeyden kiilto katosivat enkelten silmistä, valuivat pitkinä, murheellisina jokina poskille, leualle, rinnalle ja kaavun helmaa alas, alas, alas, lopulta saavuttaen enkelten varpaat.

Pilvet murenivat varoittamatta Jumalan lähettiläiden alta. He ojensivat käsiään, koettivat tarttua viimeisiin pumpulihahtuviin. He tarrautuivat viimeisillä voimillaan pilven reunaan, jotta eivät putoaisi kohti pimeää maata, mutta kaikki yritykset olivat hyödyttömiä. Ihmisten pahuus oli saanut enkelit lankeamaan.

Vain yksi Herran enkeleistä, nuorin, pienin ja kokemattomin, jäi pilven reunalle seisomaan. Hän oli vielä liian viaton ja tietämätön, jotta maailman tapahtumat olisivat häneen vaikuttaneet, mutta pelko riipi hänenkin sisintään. Hän oli nostanut kätensä kasvoilleen ja nyyhkytti surkeana. Kaikki ihanat, kauniit enkelit, joiden kaltainen hän oli aina tahtonut olla, olivat kadonneet, murtuneet. Pikku enkelin haaveet hajosivat pirstaleiksi ja hän putosi polvilleen aivan äänettä.

Silloin jostakin kaukaa kuului heikko, särähtelevä ääni.
”Pikkuiseni”, ääni kutsui, ”tule lähemmäs. Nosta kasvosi kohti valoa. Kuulet minut paremmin, tunnet minut, aistit minut. Tule”.

Selittämätön lämpö täytti pikku enkelin mielen ja hän nousi, jalat vavisten ja epävarmana. Hän kohotti katseensa ja etsi valoa, mutta ei löytänyt sitä. Hän katseli ympärilleen hämillään ja oli jo vaipua takaisin suruihinsa, kun valo äkkiä syttyi ja ääni kuului taas:
”Tule lapseni, tule”.

Niin pikku enkeli nosti katseensa kohti valoa. Hän tunsi kullan ja hopean viitan laskeutuvan ylleen ja tuulen ravistelevan hänen ohuen kaapunsa helmoja lujasti, mutta lempeästi. Pikku enkeli ei tohtinut puhua. Hän risti kätensä ja keinui edes takaisin, varpaille, kantapäille, varpaille, kantapäille.

”Sulje silmäsi, lapseni. Et voi nähdä minua, ja valoni sokaisee sinut”, ääni hymisi hiljaa, mutta pikku enkeli epäröi. Ääni pelotti häntä. Se oli lempeä, mutta niin voimakas, että pikku enkeli tunsi niskavillojensa nousevan pystyyn.

”Sulje silmäsi, pikkuinen”, ääni toisti ja tällä kertaa pikku enkeli totteli. Hän painoi luomensa tiukasti yhteen ja risti kätensä lujemmin.
”Pikku enkelini, minulla on sinulle tehtävää”, ääni sanoi ja jatkoi, ”Sinun tulee matkata alas ja etsiä käsiisi kaikki langenneet ystäväsi ja tuoda heidät takaisin minun luokseni. Minä armahdan heidät. Minä annan heille anteeksi. He saavat paikkansa Taivaassa takaisin, mutta heidän on tultava tänne. Mene siis ja hae heidät”.
Pikku enkelin suu loksahti auki hämmästyksestä ja hän pudisti päätään.
”Enhän minä voi!” hän sanoi epätoivoissaan.
”Mikset voisi, lapseni?” ääni kysyi pehmeästi ja pikku enkeli värähti.
”Minä olen aivan liian pieni! Minun ei kuulu päästä alas vielä moneen sataan vuoteen! Eikä minua kukaan kuitenkaan uskoisi…” pikku enkeli selitti kiihkeästi ja pudisteli päätään entistä lujemmin.
”Epäiletkö sinä minun tietämystäni?” ääni jyrähti ja sai pikku enkelin hätkähtämään hurjana.
”En, en tietenkään, en”, hän kuiskasi peloissaan ja puristi käsiään yhä lujemmin yhteen. Ääni hymähti hyväksyvästi ja sanoi:
”Ota tämä rasia mukaasi, avaa se maassa ja tyhjennä se. Anna ihmisten ottaa siitä osansa. Kulje heidän keskellään, puhu heidän kanssaan, ole läsnä”, ääni kuiskasi lempeästi ja pikku enkeli tunsi jotakin putoavan helmalleen. Hän ei silti tohtinut avata silmiään.
”Mene sitten ja tuo sisaresi ja veljesi takaisin”.

Pikku enkeli avasi silmänsä pitkän ajan kuluttua, katsoi jaloissaan lepäävää rasiaa, nosti sen käsiinsä ja vilkaisi ylös kohtaan, josta valo oli kadonnut. Ja pikku enkeli meni.

*****
Pikku enkeli ei ollut koskaan ollut yhtä kauhuissaan kuin silloin, kun hänen jalkansa ensimmäisen kerran koskettivat maan kamaraa. Hän huomasi seisovansa keskellä kiireistäkin kiireisempää kauppakatua. Kaikkialla oli valoja ja kirkuvia värejä ja ihmisiä ja ääntä ja elämää, mutta silti kaikkialla oli pimeää, tyhjää ja ilotonta. Pikku enkeli tähyili ympärilleen hermostuneena, ja hänen katseensa osui johonkin kultaiseen ja kauniiseen. Hän asteli varovasti lähemmäs. Kaikki kimalsi ja hohti äärettömän juhlavasti, ja pikku enkeli, vaikka olikin luonteeltaan vaatimaton, näki miten ihanasti ihmiset osasivat yhdistää pienen pieniä yksityiskohtia.

Pikku enkeli seisoi kauan aloillaan, lähes unohtaen tehtävänsä, unohtaen, miksi oli siellä, missä oli. Hän katseli ja katseli, ihaili ja huokaili, kunnes yhtäkkiä kuului naksahdus, pamaus ja korvia riipivä ryminä ja särinä täyttivät ilman. Pikku enkeli kavahti kauemmas. Ääni kuului juuri siitä upeasta rakennelmasta, jota hän oli ihaillut. Samassa joka puolella oli ihmisiä. Hurjasti ihmisiä. Isoja ihmisiä. Äänekkäitä, tuuppivia, vihaisia ihmisiä. Pikku enkeli järkyttyi. Hänen hengityksensä alkoi muuttua piinaavan hankalaksi ja hän tahtoi paeta, kadota, piiloutua, mutta ihmiset pitivät häntä paikallaan, eikä hän voinut liikkua. Hänen helmansa päälle tallottiin ja hänen ohitseen käveltiin niin kuin häntä ei olisi ollut edes olemassa. Ehkä kukaan ei nähnyt häntä.

Sitten pikku enkeli muisti. Hänellä oli jotakin, joka saattaisi auttaa. Hän kurkotti syvälle kaapunsa taskuun ja veti esiin pienen hopeisen rasian, jonka oli matkaansa varten saanut. Pikku enkeli avasi sen, mutta hämmennys oli valtava. Rasia oli tyhjä. Pikku enkeli aikoi jo heittää toivonsa hukkaan, kun yhtäkkiä muisti, mitä ääni oli sanonut. Hänen piti puhua ihmisille. Pikku enkeli hymyili ja tarttui vieressään seisovaa miestä hihasta.
”Hyvä herra”, hän huikkasi pehmeästi, ”herra?”
Mutta mies ei edes vilkaissut häneen.

Pikku enkeli rypisti otsaansa ja huokaisi. Olisi keksittävä jotakin muuta. Hänen oli pakko päästä pois väkijoukosta. Sitten pikku enkeli keksi. Hän rykäisi kerran ja alkoi laulaa. Hänen äänensä soljui pitkin ihmisten selkiä, pörrötti heidän hiuksiaan, nuoli heidän sormiaan, kosketteli heidän kasvojaan ja olkiaan. Pikku enkeli antoi musiikin vaivuttaa itsensä horrokseen, ja äänet taustalla vaimenivat.
Vain hetki kului ja ihmisten äänet alkoivat vaieta. Kaikki pysähtyivät kuuntelemaan jotakin, mitä eivät tienneet kuulevansa. Yhtäkkiä yksi heistä henkäisi:
”Huomenna on joulu”.
”Mitä?” kysyi toinen, kuin unesta heränneenä ja katseli hämillään ympärilleen.
”Joulu”, ensimmäinen toisti.
”Joulu”, alkoivat ihmiset kuiskailla. He maistelivat sanaa, ja muistot ja ymmärrys vaelsivat heidän mieliinsä.
”Tosiaan, joulu”, ääni puhalsi pikku enkelin korvaan, ja hän kääntyi ympäri. Hänen edessään seisoi toisia enkeleitä, joiden mustat siivet roikkuivat musertuneina niiden selistä. Pikku enkelin silmät kostuivat ilon kyyneliin, kun kaksi enkeleistä tarttui hänen käsiinsä, pyöritti häntä ympäri, ympäri, ympäri ja sitten kaikki katosi.

*****

Pikku enkeli huomasi istuvansa yökerhon nurkassa. Musiikki pauhasi ja ihmiset huutelivat joka suuntaan. Hikiset vartalot hankasivat toisiaan vasten, liian pienet vaatteet rasahtelivat saumoistaan ja humalaisten ihmisten hengitys kohoili ilmaan. Pikku enkeli ei ymmärtänyt mitä oli tapahtunut, mutta hän tiesi, että oli onnistunut saattamaan osan sisaristaan ja veljistään takaisin Herran huomaan. Hän ei kuitenkaan tuntenut ylpeyttä. Hän tunsi vain suunnatonta auttamisen halua. Hän oli huolissaan ihmisistä ja huolissaan toisista enkeleistä. Huolissaan maailmasta.
Pikku enkeli nousi ja huokasi. Hän kallisti päätään ja tassutteli tanssilattialle, jossa ihmiset huojuivat alkoholin hajun kiristäessä väljähtänyttä ilmaa. Pikku enkeli veti suunsa viivaksi tuntiessaan varomattoman käden hartiallaan, hiuksissaan, alaselässään. Hän antoi ihmisten koskettaa. He eivät tienneet. He eivät ymmärtäneet.

Pikku enkeli seurasi ihmisten liikkeitä. He nostivat käsiä ylös, nauroivat, ravistivat harteitaan ja jalkojaan. Hieman epävarmasti alkoi pikku enkeli matkia heitä. Hän nosti kätensä kohti kattoa, kurotti ylös, kyykistyi maahan muiden mukana, liikutteli käsiään, jalkojaan, heilutti hiuksiaan, nauroi. Hän tanssi villisti, villimmin kuin kukaan enkeli oli koskaan tanssinut. Hänen kullankeltaiset hiuksensa ravistuivat säkkärälle ja menivät sekaisin hänen liikkuessaan hurjasti.

Sitten, aivan yllättäen pikku enkeli muisti tehtävänsä. Hän hätkähti ja alkoi pujotella ihmisten välistä. Hän tahtoi pois lattialta, takaisin yökerhon nurkkaan pimentoon. Hänen piti miettiä. Maassa oli niin paljon mielenkiintoisempaa kuin Taivaassa, mutta Taivaassa oli Isä, eikä pikku enkeli tahtonut jättää Häntä. Ja tietysti Taivas oli myös koti.

Pikku enkeli tunsi kaapunsa taskun pohjalla painon ja hymyili varovasti. Hän upotti kätensä kankaan syövereihin ja veti rasian uudelleen esiin. Pikku enkeli toivoi, ettei se olisi enää tyhjä, vaan olisi täyttynyt jollakin, valolla, lumella, kimalteella, millä tahansa. Toive ei kuitenkaan toteutunut, vaan rasia säilyi tyhjänä. Pikku enkeli huokasi ja pudotti esineen takaisin kankaiden väliin, mutta jokin oli muuttunut. Ilmapiiri ei ollut enää hätäinen, uhkaava. Alkoholin hajut haihtuivat ja kireys katosi. Pikku enkeli kohotti katseensa ja huomasi jälleen toisten enkelien seisovan edessään.
”Kiitos pikku enkeli”, eräs niistä kuiskasi, tarttui häntä käsistä ja pyöritti, pyöritti, pyöritti. Pikku enkeli nauroi. Hän oli nyt jo varma onnistumisestaan. Ainakin melkein.

*****

Pikku enkeli näki ympärillään harmaita puutaloja, joiden lautaseinät olivat halkeilleet ja joiden ikkunalasit repsottivat. Vaikka pikku enkeli olisi katsonut minne, hän näki aina vain taloja, jotka eivät voineet kuulua muille kuin köyhille. Köyhille ja nälkäisille. Pikku enkelin silmät kostuivat enemmän ja enemmän kyynelistä, mitä pitemmälle hän käveli. Kaikkialla oli surkeaa ja onnetonta. Ihmisiä ei tullut vastaan, mutta pikku enkeli tiesi, miltä he näyttäisivät. He olisivat laihoja, ohkaisissa vaatteissa, väsyneitä, ilottomia. Pikku enkeli ei tiennyt mitä tehdä.
Hän jatkoi kulkemista yrittäen nähdä kaiken. Hän ei oikeasti tahtonut joutua silmätyksin sen kurjuuden kanssa, mutta tiesi, että se oli mitä Herra olisi tahtonut hänen tekevän. Lopulta, erään talon pihassa kolme pientä, laihaa lasta leikki. He hyppivät ruutua rutikuivalla tiellä, vaikka oli joulukuun loppu. Pikku enkeli pysähtyi, itkien nyt jo vuolaasti ja pudottautui polvilleen. Hän kohotti kasvonsa kohti taivasta ja risti kätensä jälleen kerran.

”Rakas isä”, pikku enkeli kuiskasi, ”anna näille ihmisille kaikki mitä he tarvitsevat. Anna heille onnea, toivoa, rakkautta. Auta heitä!”
Pikku enkeli sulki silmänsä ja laski kätensä. Sitten hän ohjasi katseensa takaisin lapsiin ja kaivoi rasian taskustaan. Hän avasi kannen, enää uskomatta, että se voisi sisältää jotakin, mutta samassa kun rasia aukesi, valo tulvahti pikku enkelin silmiin. Pikku enkeli käänsi kasvonsa pois, mutta näki silti, miten valo valtasi maailmaa pala kerrallaan.

*****

Pikku enkeli löysi itsensä polviltaan pilven reunalta, kasvot ylöspäin kohotettuna Herran valon hohtaessa ympärillään. Äkisti hän sulki silmänsä, jotta ei sokaistuisi, mutta ääni puhui rauhallisesti ja lempeästi:
”Avaa silmäsi, pikkuiseni. Olet sen ansainnut. Toit sisaresi ja veljesi turvassa takaisin ja palautit joulun maailmaan. Palautit myös minut kansan tietoon ja siitä, olen sinulle ikuisesti kiitollinen. Ja nyt, pikku enkeli, on palkintosi aika. Nouse”.

Pikku enkeli ei tällä kertaa epäröinyt, vaan nousi ja katsoi suoraan valoon. Hän näki kultaisen sateen laskeutuvan päälleen ja tunsi sen muotoutuvan vanteeksi hänen päänsä yläpuolelle. Pikku enkeli oli viimein saanut sädekehänsä. Mutta kultaakin parempi palkkio oli kuulla sisarusten onnelliset hurraahuudot ja joululaulujen raikuvat sävelet kaukaa maasta asti.

Joulukuun kahdeskymmeneskolmas päivä: Tulkoon joulu

Yksi yö jouluun!

Joulukuun kahdeskymmenestoinen päivä: ensimmäinen manteli

pehmeä kuiskaus ja
kultaiset nauhat
kuusen oksilla
keinuvia lupauksia

hiljaa leijaa maahan hiutaleet

nauravat ilmeet ja
valheet sormenpäissä,
mutta valkoinen peite, maailmalla
kylmä käsi koskettaa kasvoja

saako joulupukki porot lentämään

ja sohvan nurkkaan käpertyvät joukolla
isä äiti viisi lasta
syövät joulupuuroa ja nuorin huutaa,
koska ensimmäinen manteli tuo aina onnea

Joulukuun kahdeskymmenesensimmäinen päivä: 5+1 tapaa välttää joulustressi

Joulun lähestyessä, ainakin minulla nousee juhlastressi aika korkealle. Pitää siivota, ostaa lahjoja, tehdä lahjoja, touhuta, siivota vähän lisää, leipoa ja yrittää siinä sivussa elää ihan tavallistakin elämää eli esimerkiksi syödä, nukkua ja urheilla. Tämä postaus olisi oikeasti pitänyt kirjoittaa ehkä jo joulukuun alussa, mutta vasta nyt minulla on aiheeseen jotain annettavaa. Postaus käsittelee tapoja, joilla joulun aiheuttamaa stressiä voisi laannuttaa tai joilla sen voisi jopa työntää kokonaan pois mielestä. Minä en luultavasti voi koskaan olla täysin stressaamatta, mutta toivottavasti näistä on hyötyä vaikka ensi jouluna. Ja toivottavasti näistä hyötyy joku muukin.


5+1 tapaa välttää joulustressi

1. Aloita ajoissa.
Jos jossain tulee vastaan sopiva joululahja jo kesällä, osta se. Jos saat hyvän idean itsetehtyyn joululahjaan lokakuussa, toteuta se. Jos voit aloittaa siivoamisen marraskuussa, aloita. Ja jos jotakin ruokia voi laittaa etukäteen ja esimerkiksi pakastaa, valmista ne etukäteen.

2. Suunnittele.
Silloin kun on kiire, mikään ei ole yhtä kamalaa, kuin kuluttaa useita minuutteja tuijottamassa lattialla seisovaa imuria, koska ei osaa päättää imuroiko vai pyyhkiikö pölyt ensin. Jos sinulla on lista, joka kertoo sinulle, mitä ja milloin teet, olet jo puolet lähempänä voittoa.

3. Vähemmän on enemmän.
Älä liioittele. Jos et suunnittele istuvasi joulua kaapissa, niiden siivoamisesta ei kannata ottaa ylimääräistä stressiä. Joulupöytään ei myöskään tarvitse leipoa seitsemää eri sorttia pipareita tai kolmea kakkua. Kyllä niitä voi muulloinkin syödä.

4. Keskity asioihin, joilla on sinulle merkitystä.
Mieti, mikä on sinulle tärkeää. Jos haluat, että joka paikka hohtaa puhtautta, siivoa tarkasti ja jätä askareet muut vähän vähemmälle huomiolle. Jos haluat panna pöydän erityisen koreaksi, voit luistaa siivoamisesta vähän, eikä kukaan katso sinua vinosti (ainakaan toivottavasti). Ja jos taas haluat, että jouluna on siistiä ja pöydässä on herkkuja, tee ne kaikkein tärkeimmät asiat. Siivoa kaapit ja ehkä pese lattiat vasta joulun jälkeen. Kyllä sotku odottaa.

5. Pidä välillä hauskaa
Älä jumiudu vain askareisiin. Mene elokuviin, käy kävelyllä, katso lempisarjaasi, lue kirjaa, lähde kahville kaverin kanssa... Vaihtoehtoja on lukemattomia. Vaikka tehtävää on paljon, ei kannata unohtaa oman ajan tärkeyttä.

+1. Jos joulustressi silti uhkaa kasvaa hallitsemattomaksi, varaa äkkilähtö jonnekin kauas kodin arjesta, jotta jouluvalmisteluja ei oikeastaan tarvitse tehdä. Ja matka on myös hyvä joululahja sinulta sinulle itsellesi.


Miten sinä vältät joulustressin?

Joulukuun kahdeskymmenes päivä: Siivousmusiikkia

Minulla on tänään siivouspäivä, joten sen kunniaksi siivousmusiikkia.

Joulukuun yhdeksästoista päivä: Tiistai, minun päiväni

Eilen eli 18.12. oli aika hulinapäivä. Siihen kuului treenaamista, leipomista, vähän siivoamista ja serkun viihdyttämistä. Tässä siis kertomus minun tiistaistani.

Heräsin hieman ennen seitsemää, söin aamupalaa ja vein äidin kahdeksaksi "töihin". Itse suuntasin salille Poriin. Olen käynyt Fitness24Sevenillä nyt tämän syksyn, koska se on halpa ja saleja on vähän joka paikassa. On kivaa, että pääsee Porissakin treenaamaan salilla ihan normaalisti, eikä tarvitse joka kerta maksaa Kaskelotissa isoja rahoja kuntosalista. Varmasti tulen sielläkin vielä joulun aikaan käymään, koska voin mennä sitten samalla rykäisyllä myös uimaan, jolloin se on taloudellisesti jo järkevämpää. Treeni sisälsi tänään pääosin rinta- ja käsitreeniä ja vähän keskivartaloa. Sunnuntain treeneistä kyljet ja vatsalihakset olivat vielä niin jumissa, että tunsi treenaavansa ja treenanneensa. Tykkään treenata aamuisin, jos siihen vain on mahdollisuus, mutta minun on nykyään ollut hankala kiskoa itseäni ylös sängystä riittävän ajoissa. On kivaa, kun joskus on tavallaan vain pakko nousta ja lähteä treenaamaan.



Saatuani salitreenin tehtyä suuntasin takaisin kotiin, jossa söin lounaan ja siivosin keittiötä hieman siihen kuntoon, että mahtuisimme sinne leipomaan. Mitään kovin järkevää en saanut tehtyä, koska en vain pystynyt keskittymään siivoamiseen (eikä minua hirveästi huvittanut) eikä minulla ollut kuin vajaa tunti aikaa. Pian tulikin jo se hetki, kun minun piti lähteä hakemaan nuorinta serkkuani koulusta. Samalla kävin heittämässä yhden takin, joka ei sovi kenellekään meille, UFF:n kierrätyslootaan. Toivottavasti se löytää jonkun, joka sitä tarvitsee.

Kun serkku oli tukevasti ja turvallisesti autossa, suuntasimme äidin työpaikalle, josta haimme hänet kyytiin. Koska olimme hiukan ajoissa, menimme talon viereisiin keinuihin keinumaan. Serkkuni ainakin tuntui olevan ihan tyytyväinen tähän aktiviteettiin. Äidin töiden loputtua ajelimme kaupan kautta kotiin. Äiti meni sisälle syömään, ja me jäimme serkkuni kanssa pihalle. Keräsimme takapihalta risuja ja teimme mahtavat asetelmat etuterassille. Voi hyvin olla, että risut lentävät oikeasti takaisin pihan perälle kompostiin, haha. Sen jälkeen rakensimme vielä talven ensimmäisen pikkuriikkisen lumiukon. Sen keskivartalo jouduttiin kyllä tekemään kahteen kertaan, koska niin kuin seitsemänvuotiaat helposti tekevät, serkkuni paukautti keskimmäisen pallon rikki yrittäessään kiinnittää päätä paikoilleen.



Sisällä söimme välipalan ja sitten pääsimme leivontapuuhiin. Niin kuin eilisessä postauksessa mainitsin, serkkuni tuli meille piparitalkoisiin. Hänen kanssaan teimme vain ruskeita pipareita, jotta touhu ei menisi liian hankalaksi, mutta jääkaapissa odotti vielä vaaleakin taikina, sillä olimme päättäneet äidin kanssa tehdä myös kaksivärisiä keksejä. Pikkuneiti teki melko varhaisessa vaiheessa sellaisen päätöksen, ettei uskaltanut osallistua pipareiden leipomiseen, koska hänen nenänsä kutisi ja hänen piti jatkuvasti pestä käsiään, vaikka hän rapsutti nenäänsä hihallaan. Tiedä sitten, mistä hän keksi, että pieni nenän kutina olisi vaarallista taikinalle. Piparien tekeminen olikin aika operaatio, sillä meillä oli tänä vuonna paljon uusia muotteja, muun muassa isot kettu- ja pöllömuotit, joissa oli niin paljon yksityiskohtia, että ne pakkasivat hajoamaan jo aivan kättelyssä. Meille paljastuikin myöhemmin, että ketut ja pöllöt sai paljon paremmin irti vaaleasta taikinasta, joka oli kovempaa ja jäi helpommin paksummaksi kuin venyvä ja joustava ruskea piparitaikina.



Leivoimme taikinasta tässä kohtaa aika pienen osan ja jätimme suurimman osan äidin ja minun leivottavaksi illalla. Serkullani kun on myös taipumusta kyllästyä aika nopeasti. Kun leipomispuuhat laitettiin siltä erää pakettiin, menimme kaksin pelaamaan huojuvaa tornia ja rakentelemaan palikoista dominojonoja ja erilaisia torneja. Täytyy rehellisyyden nimissä myöntää, että tässä minun kärsivällisyyteni loppui ensin, koska minua ei varsinaisesti huvittanut rakentaa torneja. Olisin mieluummin pelannut, mutta minulta ei toki kysytä, eikä ehkä tarvitsekaan. Lopulta päädyimme katsomaan Tonttu Toljanterin joulukalenteria, jonka ostin Lidlistä pari viikkoa takaperin, koska Toljanteri on huippu!

Kun kummitätini oli hakenut serkkuni kotiin, söimme päivällisen ja jatkoimme sitten leipomista. Aloimme näpertää kaksivärisiä pipareita, joissa oli aina keskusta toisenvärinen ja reunat toisenvärisiä. Täytyy sanoa, että niistä tuli todella kivoja! Suurin osa pipareistamme oli tänä vuonna vähemmän perinteisiä, sillä teimme paljon kissoja, pupuja, kettuja ja pöllöjä. Mahtui mukaan onneksi muutama sydän ja tähtikin. Leivonnan jälkeen aloinkin jo keskittyä blogin kirjoittamiseen ja yöpuulle suuntaamiseen.



Juuri nyt, kun tätä tiistai-iltana kirjoitan (onpa hassua, että sanoin alkutekstissä eilen, mutta en oikein tiedä, miten muutenkaan sen olisi voinut ilmaista), yritän kovasti tyhjentää One Driven tiedostoja tietokoneen ulkoiselle kovalevylle ja sitten puhelimen tiedostoja One Driveen tai Omaan Driveen (kumpaankaan ei oikeasti mahdu, eikä Oma Drive suostu ottamaan mitään vastaan!), jotta voin palauttaa puhelimen tehdasasetuksille. Minulla on jokin erikoinen ongelma, että puhelin sammuilee itsekseen, kun sitä huvittaa ja kuva säröilee. Ajattelin ainakin yrittää puhelimen tyhjentämistä, ennen kuin vien sitä minnekään korjattavaksi. Peukut pystyyn, että onnistuu! Tällä hetkellä tosin näyttää siltä, että pelkästään kuvien tallentaminen jonnekin on täysin ylivoimaista.

Joulukuun kahdeksastoista päivä: Piparkakkutaikina

Joulun lähestyessä meillä aletaan aina miettiä leipomista. Niin tänäkin vuonna. Ja piparkakut ovat ehdottomasti listalla, aina. Tänään nuorin serkkuni tulee meille leipomaan pipareita, niin kuin muutamana aiempanakin vuonna. Nyt hän on jo kouluikäinen, joten vauhti on edellisistä vuosista ehkä jo vähän hidastunut (tuskinpa kuitenkaan.) Tästä saatte mahdollisesti kuulla keskiviikkona lisää.

Äidillä on iso 1970-luvulta peräisin oleva Irma Sarjeen Hyvää ruokaa -kirja, jonka ohjeilla suurin osa meidän leipomuksistamme kotona tehdään. Myös piparkakut on tehty jo vuosia sen reseptiä noudattaen. Tänä vuonna aiomme tosin laajentaa hieman repertuaariamme ja teemme myös kaksivärisiä pipareita, mutta niiden taikinaohje on eri kirjasta. Itse tykkään käyttää keittokirjoja melkein enemmän kuin nettiä, vaikka useimmiten tuleekin etsittyä verkosta sopiva ohje. Hauskempaa kuitenkin on selata keittokirjoja ja metsästää sopivan kiinnostavia reseptejä kokeiltavaksi. Tässä siis Hyvää ruokaa -kirjan ohje piparkakkuihin (Taikinasta tulee yksi piparkakkutalo tai ilmeisesti noin 100 piparkakkua.):


Piparkakkutaikina

100 g margariinia tai voita
1 dl sokeria
1½ dl siirappia
1 muna
1 tl neilikkaa
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl pomeranssinkuorta (Tämä ei ole alkuperäisessä ohjeessa, emmekä sitä itsekään aina laita, mutta antaa hauskan lisämaun.)
1 rkl kaakaojauhetta
1 tl ruokasoodaa
300 g vehnäjauhoja

Margariini tai voi ja sokeri vaivataan sekaisin, ruokasooda sekoitetaan jauhoihin. Aineet yhdistetään ohjeessa luetellussa järjestyksessä. Jos piparkakuista halutaan hyvin tummia, voidaan kaakaojauhetta käyttää runsaamminkin kuin mitä ohjeessa on mainittu. Taikina leivotaan mieluummin vasta seuraavana päivänä, jolloin jauhot ovat ennättäneet turvota ja mausteiden maku tasaantua.

Ohjeessa ei sanota mitään siitä, missä taikina pitää säilyttää (viileässä) tai siitä, pitääkö jauhoja laittaa esimerkiksi ennen säilöön laittamista (meillä laitetaan), sillä maun tasaantumisen jälkeen hypätään suoraan leipomisvaiheeseen ja taikinan kaulitsemiseen (kirja puhuu kaaviloimisesta, käyttääkö joku tällaista sanaa?)

Ajattelitko kokeilla tänä vuonna jotakin uutta reseptiä joulupöytään?

Joulukuun seitsemästoista päivä: Työnhakuvalmennus

Tänään ei ole aiheena mikään kovin jouluinen asia, mutta koska olin tästä valmennuksesta joka tapauksessa aikeissa kirjoittaa, arvelin, että olisi fiksuinta hoitaa se näin kalenterin luukkuna, koska muuten se saattaisi livahtaa aika kauas (eikä minulla tosiaan ole oikeastaan mitään luukkua etukäteen valmiina, hups.)

Vietin viime viikolla kaikki arkipäivät te-toimiston Arffmanilta ostamassa työnhakuvalmennuksessa. Valmennus oli suunnattu korkeakoulutetuille työttömille työnhakijoille (minulle väitettiin, että siellä olisi nuoria, mutta aika sekalainen seurakunta meitä oli). Meitä oli kai kahden- tai kolmentoista hengen ryhmä. Keskustelimme työttömyydestä, työkokemuksista, työnhausta, työhaastatteluista ja asioista, jotka omaan elämäntilanteeseen työttömyyden takia kuuluvat. Minulle valmennus tuli aika huonoon ajankohtaan, koska työpaikka oli jo taskussa, eikä tarvetta valmennukselle olisi sen puolesta ollut (niin tosiaan, aloitan työt tammikuun alussa!). Te-toimistosta kuitenkin arveltiin, että valmennukseen olisi hyvä mennä, jotta joulukuun tuet eivät kärsisi. Olisihan minulla muutakin tekemistä ollut, mutta kuluihan se viikko noinkin.

Meitä oli tosiaan hyvin erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä. Minä olin nuorin kaiketi noin kolmen tai neljän vuoden marginaalilla. Olimme kaikki korkeakoulutettuja, mutta ikähaitari oli suuri, ja olimme lähes kaikki eri aloilta. Keskustelut olivat mielenkiintoisia, koska olimme kaikki hyvin erilaisia persoonia. Täytyy tosin myötää, että itselläni oli mennä hermo muutamaan otteeseen, koska kyynisyys oli korkealla ja joskus mielipiteitä oli aivan PAKKO tuoda esiin silloinkin, kun niistä ei ollut mitään pienintäkään hyötyä tai koska spekulointi meni vähän turhan pitkälle. Minua ei haittaa kysyä "mitä jos" joskus absurdeihinkin asioihin liittyen, mutta jos tuollaisessa paikassa ja tilanteessa, joka on kuitenkin hyvin tarkoitushakuinen "tapahtuma" ja josta voi olla oikeasti apua jollekin, yritetään jatkuvasti harhauttaa keskustelua väärille tai turhille raiteille, minulla alkaa helposti vähän hihat palaa. Olin asiallisesti, älkää murehtiko, mutta saatoin todeta, että on vähän tyhmää kysyä kysymystä, joka ei johda yhtään minnekään, koska sillä ei ole mitään tosipohjaa. Toki asiaan saattoi myös vaikuttaa se, että kyseinen henkilö kävi hermoilleni jo valmiiksi. Mutta silti, olen edelleen sitä mieltä, että tietyt keskustelut eivät kuulu paikkoihin tai tilanteisiin, joilla on joku todellinen agenda. Ja meillähän oli, nimittäin pyrimme kehittymään työnhakijoina. Jossain kohtaa minusta alkoi tuntua, että työnhaku on strategiapeli, jossa pitää osata nappulansa laittaa oikeisiin paikkoihin, mutta vaikka siinä onnistuisikin, voi silti olla, että työpaikka jää saamatta, koska arpaonni ei osunut kohdalle.

Valmennus oli ihan kivasti järjestetty, tilat olivat mukavat ja meille jaettu materiaali ihan hyödyllistä. Saimme jonkin oikeasti kuusisataa euroa maksavan nettiaineiston ilmaiseksi (ei sillä, että se olisi välttämättä hintansa väärti) ja muutamia yksittäisiä papereita. Kävimme paljon läpi sitä, mistä mahdollisia työpaikkoja voi löytää (jopa 75 prosenttia työpaikoista on piilotyöpaikkoja!) ja miten firmoja sitten pitää lähestyä ja miten erottua työnhaussa. Puhuimme avainsanoista ja CV:n profiilitekstistä ja siitä, miten hakemukset eivät saa olla CV:n toisintoja. Hakemuksen pitäisi kuulemma käsitellä tulevaa ja CV:n menneisyyttä. Täytyy myöntää, että olen kyllä huomannut, että useimpiin haastatteluihin olen päässyt juuri sellaisilla hakemuksilla, jotka eivät ole juuri tuoneet työhistoriaani esiin. Toisaalta, myös niillä aiempia tehtäviä käsittelevillä loruilla olen saanut kutsuja, joten tiedä häntä. Oletettavasti neuvo on kuitenkin hyvä. Ainakin se vaikuttaa ihan järkevältä. Puhuimme myös työhaastatteluista, niihin valmistautumisesta ja kysymyksistä, joita saatetaan kysyä tai joita kannattaa itse kysyä. Vaikka olin erittäin skeptinen koko valmennuksen suhteen, sain sieltä ihan hyviä asioita pohdittavaksi seuraavaa kertaa varten. En minä tulevaisuudessakaan varmaan työnhaulta välty.

Meillä oli kaikilla myös puolen tunnin henkilökohtainen tapaaminen (meillä oli myös yksi päivä, jona työskentelimme kokonaan itsenäisesti, jolloin sai vielä mennä puhumaan esimerkiksi hakukirjeestä tai CV:stä) ohjaajan kanssa. Minulle se oli lähinnä mukava jutustelutuokio valmentajan kanssa, mutta tulipahan tehtyä. Oli kuulemma ollut iloinen, koska olin aloitusarvioinnissa, tai mikä lie, suhtautunut asioihin niin hyvin. Tällä hetkellä en halua olla mitään muuta kuin optimistinen tulevan työurani ja elämäni suhteen. Kesällä vyölläni on puoli vuotta lisää työkokemusta ja juuri nyt tunnen olevani tasan siellä, missä minun pitää olla. Helpottava ja lohduttava tunne toisaalta ihanan ja rentouttavan ja toisaalta raskaan ja epätoivoisen syksyn jälkeen.

Toivottavasti ette nukahtaneet tätä lukiessanne. Tai jos nukahditte, voitte ihan minun suostumuksellani lukea sen illalla uudelleen, jotta uni tulee!

Piristykseksi vielä musiikkia. Video on tässä vain kuunteluun sopivassa muodossa (paitsi tietysti jos käytätte mobiilisivua), mutta suosittelen avaamaan sen YouTubessa ja katsomaan videon. Huikeaa! Hoksatkaa myös, että itse kappale loppuu jonkin verran ennen videota, koska he mainostavat levyään.

Joulukuun kuudestoista päivä: ikkunanlaudalla kolme kynttilää

ikkunalaudalla kolme kynttilää
nainen mustilla kynsillään rapsuttaa
sinitarraa seinästä

ja korvissa soi

mies istuu pianon ääressä ja laulaa
vieraalla kielellä
mutta kukaan ei kai kuuntele

lyö tahtia radiossa
rumpalipoika
ja televisiossa kerrotaan tulipaloista

lapsi työntää kädet lapasiin
kengät vääriin jalkoihin ja
istuu kuistin portaalle,
katsoo taivalle ja odottaa
jos lentotähden nähdä saa

Joulukuun viidestoista päivä: Talvi

Talvi on saapunut (ainakin toivon niin). Ja talvella voi...

… sytyttää kynttilöitä...
… kääriytyä peittoihin...
… käyttää paksuja neuleita...
… vetää pipon syvälle päähän...
… juoda lämpimiä juomia...
… viettää pyjamapäiviä sisällä...
… haaveilla kesästä ja lämpimästä...
… nauttia pakkasesta ja toivottavasti lumesta...


Mikä on sinun lempiasiasi talvessa?

Joulukuun neljästoista päivä: Mitä luen tänä jouluna?

Onko jouluna mitään parempaa, kuin paksu romaani, lämmin juotava, peitto ja takkatuli tai kynttilät? Minun on ainakin vaikea keksiä mitään sen ihanampaa ja tänä vuonna todella toivon pääseväni nauttimaan niistä ainakin pari kertaa.

Nyt kun opiskelulle mikset on ainakin joksikin aikaa opiskeltu, minulla on aikaa muillekin kirjoille. Aikaa olisi toki ollut jo jonkin aikaa, mutta en ole saanut luettua kuin ihan muutaman kirjan valmistumisen jälkeen. Joulun aikana kuitenkin ajattelin avata ainakin pari kirjaa. Mieluusti lukisin useammankin, mutta on todennäköistä, että pääsen paneutumaan aika harvaan, koska luen hitaasti. Muutenkin, koska olen lukenut viime vuosina niin vähän kaunokirjallisuutta, on niihin tarttuminen ollut toisinaan vähän vaikeaa. Kun oli lukenut puolipakosta koko päivän kirjoja opintojen takia, kaunokirjallisuuden lukeminen ainakaan minulla ollut se ensimmäinen rentoutumiskeino. Valitettavasti se fiilis on jäänyt päälle. Nyt joulun aikaan koetan sitä karistaa, koska olen nuorempana rakastanut lukemista ja haluan löytää kauan kadoksissa oleen harratukseni taas.

Lyhyt joulun lukulistani koostuu tällä tietoa kolmesta kirjasta: Harry Potter ja Feeniksin kilta, A Christmas Carol ja A Winter Kiss on Rochester Mews. Englanninkielipainotteisesti siis tällä kertaa. Tai no, sivumäärällisesti Feeniksin kilta hurauttaa kyllä kevyesti kahdesta muusta ohi, joten ehkä silti tulee luettua enemmän suomea.



Feeniksin kiltaa luen, koska aloin lukea Harry Pottereita uudelleen joskus viime vuonna ja olen vasta nyt päässyt tänne asti. Muistelen kaiholla niitä aikoja, kun luin koko sarjan kahdessa tai kolmessa viikossa. Se oli silloin, kun vielä osasin keskittyä ja ottaa aikaa lukemiseen. Feeniksin kilta on yksi suosikkikirjoistani sekä Harry Pottereista että kirjoista yleensä. Luen sitä varmaan vähintään kymmenettä kertaa. Joskus mietin, että pitäisi ehkä suunnata kirjallisia kiinnostuksia myös johonkin muuhun suuntaan, luultavasti pelkillä Harry Potterien lukemisella ei kovin paljon sivisty. Mutta omaksi puolustuksekseni minun on sanottava, että joka kerta kun luen Harry Pottereita uudelleen, löydän niistä jotakin uutta.

A Christmas Carol on luonnollisesti Charles Dickensin kirjoittama jouluklassikko. Olen joskus nuorempana lukenut sen suomeksi, mutta omistamaani englanninkielistä versiota en ole vielä saanut kahlattua läpi. Kirja on toki sen verran lyhyt, että se pitäisi olla melko nopeasti lukaistavissa. Hankaluuksia saattaa toki aiheuttaa vanhahko kieli, mutta kai siitäkin selviää. A Christmas Carol on yksi parhaista joulutarinoista ikinä. Se on koskettava, jännittävä ja hauskakin. Yleensä haluan joulun aikaan katsoa ainakin jonkin monista sen pohjalta tehdyistä elokuvista. Ehkä tänä vuonna luen ensin ja katson sitten.

A Winter Kiss on Rochester Mews on listani uusin lisäys. Olin haaveillut joulukirjan ostamisesta jo jonkin aikaa, sillä Akateemisen ja Suomalaisen hyllyt lähes pursuavat melkein ällöromanttisia joulutarinoita. Romantiikka kuitenkin sopii minusta varsinkin jouluun niin hyvin, että olen valmis jättämään ällöosuuden huomiotta. Ainakin useimmiten. Aloitin kirjan lukemista edellisiltana, mutta en päässyt vielä pitkälle, koska kello oli silloin jo aika paljon ja aamulla piti tulla työnhakuvalmennukseen (oi, mitä iloa! älkää kertoko kenellekään, mutta olen valmennuksessa nytkin, minulla vain ei ole oikeastaan tehtävää), enkä tätä kirjoittaessani ole ehtinyt siihen sen enempää vielä paneutua. Kirjan kansi on visuaalisesti todella miellyttävä, ja sen juoni vaikuttaa juuri sellaiselta, joka minua kiinnostaa. Pidän usein hyvin paljon tarinoista, jotka jollakin tavalla pureutuvat ihmisten arkiseen elämään ja erityisesti heidän töihinsä. Jos henkilöt joutuvat puurtamaan yrittäessään saavuttaa jotakin tavoitetta, kirja tai tarina on minulle usein helppo myydä. Odotan innolla!

Mitä kirjoja sinun joululistallesi kuuluu?

Joulukuun kolmastoista päivä: Joulukoristelut

Joulu on yksi niistä harvoista juhlista, joita varten haluan koristella. Jouluna haluan, että myös asunto näyttää ainakin hiukan juhlavalta. Minulla on ollut myös tapana hankkia yksi tai kaksi uutta joulukoristetta. Äidiltä olen saanut myös jonkin verran koristeita, joita hän on jostakin löytänyt.

Minulle on ollut tärkeää koristella asuntoni jo melko ajoissa, jo marraskuun lopussa tai joulukuun alussa, koska olen aina lähtenyt (ja lähden tänäkin vuonna) kotikotiin jo aika kauan ennen joulua. Tykkään muutenkin siitä, että joulufiilis tulee kotiin jo aikaisin, koska joulu on ihana. Myös kotikotona ollaan aina koristeltu, mikä ehkä on osasyy siihen, että myös haluan koristella omaa asuntoa. Toki kotikotona koristeet laitetaan aika paljon myöhemmin, yleensä suunnilleen aatonaattona, koska siellä on myös enemmän siivottavaa. (Myönnettäköön silti, että täälläkin pitäisi siivota uudelleen, vaikka varsinaisen joulusiivon olenkin tehnyt.) Tässä siis kuvia tämän vuoden joulukoristeluista.

Milloin sinä koristelet jouluksi?

Joulukuun kahdestoista päivä: Joulusiili, mainoksia taas!

Katsokaa ja itkekää.

Joulukuun yhdestoista päivä: Netflixin joulu

Netflix pursuaa tällä hetkellä jouluelokuvia. On Netflixin omia ja muiden tuottamia. Tänään puhun Netflixin omista elokuvista. Olin melkein huomaamattani ehtinyt katsoa jo kolme Netflixin jouluelokuvaa, kun keksin kirjoittaa tämän postauksen ja tässä ennen tämän kirjoittamista katsoin vielä neljännen. Tänään siis puhutaan neljästä Netflixin tuottamasta jouluelokuvasta. Ne olivat kaikki omalla tavallaan hyviä, jotkut vähän parempia kuin toiset. Kaikki elokuvat ovat tältä vuodelta.


Joulukalenteri
pääosissa: Kat Graham, Quicy Brown, Ethan Peck
ohjannut: Bradley Walsh
alkuperäinen nimi: The Holiday Calendar
Tässä elokuvassa lahjakas valokuvaaja Abby Sutton (Graham) on jämähtänyt huonoon työpaikkaan, eikä ole kovin tyytyväinen elämäänsä. Hän saa isoisältään lahjaksi (tai perinnöksi, miten sen haluaa ajatella), isoäitinsä antiikkisen joulukalenterin, joka ennustaa omalla varovaisella tavallaan tulevaa. Kalenteri pyrkii ohjaamaan Abbya kohti rakkautta. Minä en oikeastaan tiedä, mitä tästä elokuvasta olisi pitänyt ajatella. Näyttelijät eivät juuri vakuuttaneet minua ja tarinan taika ja romantiikka tuntuivat päälleliimatuilta. Elokuva yritti luvata paljon, mutta jätti suurimman osan lupauksista lunastamatta. Pidän yleensä kovasti elokuvista, jotka keskittyvät ainakin osittain päähenkilön työhön, mutta Abbyn valokuvaaminen jäi aika sivuseikaksi. Joulukalenteri on ihan katsomisen arvoinen, mutta siltä ei kannata odottaa liikoja.

Kuninkaallinen vaihtokauppa
pääosissa: Vanessa Hudgens, Sam Palladio, Nick Sagar
ohjannut: Mike Rohl
alkuperäinen nimi: The Princess Switch
Kuninkaallisessa vaihtokaupassa chicagolainen leipuri Stacy De Novo (Hudgens) matkustaa Belgraviaan osallistuakseen leivontakilpailuun. Hän törmää Belgravian prinssin morsiameen Lady Margaretiin (myös Hudgens), joka on luonnollisesti hänen kaksoisolentonsa. He päättävät vaihtaa paikkoja, jotta Margaret pääsee kokemaan "tavallista" elämää, ennen kuin joutuu suostumaan järjestettyyn avioliittoon. Tässähän totta kai vähän hölmöillään, aavistuksen juonitellaan ja joudutaan aika tavalla välttelemään paljastumista. Pidän Hudgensista kovasti, mutta tässä hän tuntui hiukan jähmeältä. Juoni oli ennalta arvattava ja pöhkö, mutta siinä oli myös jotain suloista. Sanoisin joka tapauksessa, että Kuninkaallinen vaihtokauppa on parempi kuin Joulukalenteri.

The Christmas Chronicles
pääosissa: Kurt Russell, Darby Camp, Judah Lewis
ohjannut: Clay Kaytis
Tässä elokuvassa kaksi sisarusta Teddy (Lewis) ja Kate (Camp) pudottavat vahingossa joulupukin (Russell) reen ja joutuvat auttamaan pukkia paitsi etsimään porot myös pelastamaan joulun. Elokuvan joulupukki on rempseämpi, räväkämpi, suorapuheisempi ja oudompi kuin yksikään aiemmin näkemistäni pukeista. Hänen tonttunsa ovat yhtä aikaa maailman suloisimpia ja pelottavampia otuksia. Elokuvassa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita, hätäisiä rekiajeluita, konnalauma, tappelevia sisaruksia, menetettyä toivoa, tonttupartioita, tosiuskovia (true believers)... Elokuvan juoni juoksee ympäriinsä aika päättömästi, mutta pidin siitä silti. Siinä on jotakin vallatonta ja tarttuvaa.

Angelan joulu
pääosissa: Lucy O'Donnell, Ruth Negga, Brendan Mullins
ohjannut: Damien O'Connor
Tämä lyhytelokuva on animaatio, jossa Angela lähtee perheineen joulukirkkoon, jossa Angelan käy sääliksi kylmässä seimessä makaavaa Jeesus-lasta, joka siis on nukke. Angela päättääkin napata nuken mukaansa ja viedä sen kotiinsa lämpimään. Hän on aikeissa palauttaa sen seuraavana päivänä. Kun perhe saa tietää, heidän pitää lähteä palauttamaan nukkea takaisin oman perheensä luo. Elokuvassa on herttaista lapsen viattomuutta ja se kertoo koskettavan tarinan. Elokuva on animoitu kauniisti ja joulun tunnelman voi aistia. Ikävää on vain se, että elokuva ei ole sen pitempi.


Mikä on sinun lempijouluelokuvasi? Aiotko katsoa jonkin näistä?

Joulukuun kymmenes päivä: 10 x joulu

Jouluun on enää kaksi viikkoa! Sen kunniaksi tänään...

10 x joulu

1. Joulupuuperinne on alkujaan kotoisin Saksasta.

2. Sauna on joulua vanhempi suomalainen perinne. Joulu ei ole ollut Suomessa vielä edes tuhatta vuotta, sillä se on tullut tänne kristinuskon mukana, mutta saunoja on ollut muodossa tai toisessa jo useita tuhansia vuosia.

3. Joulupukin poroilla on perinteisesti kaikessa taiteessa ollut sarvet, mikä tarkoittaa sitä, että niiden on oltava naispuolisia, koska uroshirvillä ei ole talvisin sarvia.

4. Joulupukin nutusta tuli punainen vuonna 1885 Amerikassa julkaistuissa Louis Prangin joulukorteissa, mutta punainen väri vakiintui Joulupukin asuun vasta Coca-Colan 1930-luvun mainosten myötä.

5. Joulupukin esikuva on Pyhä Nikolaos, joka asui Myran kaupungissa nykyisen Turkin alueella neljännellä vuosisadalla. Hän antoi paljon lahjoja ja teki sen huomaamattomasti.

6. Suomen joulurauha julistetaan Turussa. Se näytetään perinteisesti televisiossa ja se on joulunajan katsotuin ohjelma.

7. Karkkitangot ovat peräisin vuodelta 1670, jolloin Kölnin tuomiokirkon kuoronjohtaja valmisti niitä lasten imettäväksi. Näin lapset pysyivät vaiti!

8. Suomessakin tunnettu kappale Kulkuset (eli Jingle Bells) oli alun perin tarkoitettu soitettavaksi kiitospäivänä.

9. Jouluaattona viettävät nimipäiviään Aatami ja Eeva.

10. Irving Berlinin White Christmas -kappaleen on arvioitu olevan maailman myydyin joululaulu.


Mikä fakta oli kiinnostavin?

Joulukuun yhdeksäs päivä: adventti: toinen

adventti: toinen
kynttilöitä: kaksi
joulukuun: yhdeksäs

kotona joulu ei vielä tuoksu
sähkövalot kimaltavat, ehkä tuli tai kaksi
tontut ja enkelit, pienet patsaat,
seisovat kirjojen keskellä

me istutaan hiljaa, katsotaan, odotetaan
joululaulut taustalla liian kovalla ja
uunissa pakastepitsa

Joulukuun kahdeksas päivä: Christmas Lights

Tänään saatte iloksenne yhden kaikkien aikojen suosikkijoululauistani. Tämän olen toki jakanut ainakin kerran jo edellisvuonnakin, mutta jotkin asiat eivät koskaan vanhene liikaa.

Pidän Coldplaysta todella paljon ja tätä kappaletta voisin hyvin kuunnella ympäri vuoden.





Mikä on lempijoululaulusi?

Joulukuun seitsemäs päivä: Joulukortteja!

Tänä vuonna pistin taas joulukorttipajan pystyyn. Näitä en ole vielä lähettänyt, joten tuntuu höpsöltä julkaista tätä postausta, mutta menköön.

Olen aika monena vuonna tehnyt joulukortteja itse. En yleensä halua ostaa niitä valmiina, koska tykkään askarrella ja itsetehdyissä joulukorteissa on aina jotain suloista. Tänä vuonna levitin korttimateriaalit pitkin keittiön pöytää (ainoa tarkoitukseen sopiva pöytä tässä kämpässä). Kaikki leikkaukset eivät menneet aivan niin siististi kuin olisin toivonut, mutta lopputuloksissa se ei hirveästi haitannut.



Olen vähän hurahtanut viime aikoina vesiväreihin, joten tuntui luontevalta hyödyntää niitä myös joulukorteissa. En ole erityisen hyvä käyttämään vesivärejä, mutta tällainen liukuvärimaalaustekniikka (tai miksi ikinä sitä kuuluu kutsua) on oikeasti sen verran helppo toteuttaa, että uskalsin koettaa onneani. Olen melko tyytyväinen lopputulokseen.





Olen myös piirrellyt nyt marraskuun lopun ja joulukuun alun aikana paljon lumihiutaleita, koska valitsin ne bullet journalini joulukuun teemaksi. Osa hiutaleista on hyvin erikoisia ja epämääräisiä, mutta koska hiutaleiden kuuluukin kaikkien olla erilaisia ja ainutlaatuisia, ei minuakaan oikeastaan kauheasti haittaa se, että ne eivät ole täydellisiä.



Oletteko te tehneet joulukortteja tänä vuonna?

Joulukuun kuudes päivä: Onnea Suomi!

Tänään on Suomen 101. itsenäisyyspäivä. Sen kunniaksi julkaisen tässä parin viimeisen vuoden aikana ottamiani valokuvia Suomessa, lähinnä luonnosta. Osa kuvista on ehkä jo blogissani ollutkin.
























Hyvää itsenäisyyspäivää!

Joulukuun viides päivä: Mainoksia, mainoksia! osa 2

J

Kun viimeksi vuonna 2016 tein blogiin joulukalenteria, tein yhden postauksen joulumainoksista. Julkaisin postauksen joulukuun viidentenä päivänä ja tänään, jälleen joulukuun viidentenä päivää sukellamme katsomaan vuoden 2018 joulumainoksia. Parhaat joulumainokset kertovat tarinan. Ne naurattavat tai liikuttavat. Ne herättävät tunteita ja koskettavat. Parhaat joulumainokset ovat visuaalisesti ja tarinallisesti kauniita. Joskus minulle riittävät myös kaunis musiikki ja kivat kuvat.

Kun katson televisiota, en aina kiinnitä mainoksiin huomiota, mutta joulunaikaan saatan katsoa niitä tarkastikin ja aika usein päädyn katselemaan lisää vielä YouTubestakin. Joulumainoksissa hauskaa on myös se, että aika usein ainakin minulle jää vähän hämärän peittoon, mitä oikeasti mainostetaan.

Tässä siis joitakin vuoden 2018 parhaita joulumainoksia.





Sainsburyn mainokset ovat aina ihania, mutta täytyy myöntää, että McDonalds pääsi yllättämään.







Onko olemassa parempaa yhdistelmää kuin nallet ja joulu?





Tämä oli erityisen koskettava, koska viime aikoina on ollut niin paljon puhetta eläimiin kohdistuvasta julmuudesta.



En tiedä muiden kaupunkien Stockmannin ikkunoista, mutta Turun Stockan jouluikkunassa seikkailee myös liito-orava!



Ja Tokmannin mainos, koska mitä ihmettä?




Mikä oli sinun lempimainoksesi?

Joulukuun neljäs päivä: Peter Paneja

laskupinot olkkarin pöydillä
viinilasissa kelluu purkka
ja puoli unelmaa

me ei olla peterpaneja
mutta koskaan ei kasveta
juostaan päättymätöntä tietä
ja odotetaan

käteni kädessäsi
hikiset sormet,
paniikissa piirretään jälkiä
huuruisiin laseihin
ja nauretaan

ehkä pelko on onnen avain

Joulukuun kolmas päivä: joulukuun ämpärilista

Tänään, joulukuun kolmantena päivänä alkaa joulukuun ensimmäinen kokonainen viikko. Tänään on siis hyvä päivä kertoa, mitä asioita toivon ja suunnittelen tekeväni joulukuun aikana. Eli, tänään saatte tutustua minun joulukuun ämpärilistaani. Aiemman, kesän ämpärilistani voi lukea tästä.


Joulukuun 2018 ämpärilista

Joulukuussa haluan...

… tehdä joulukortteja. Olen itse asiassa jo aloittanut. Vielä on aika paljon tehtävää, mutta nautin askartelusta ihan todenteolla.

… kokeilla uutta reseptiä. Yllättäen tämä on taas listallani. Ostin joskus syksyllä aivan ihanan joululeivontakirjan, josta löytyy vaikka mitä ihania reseptejä. Tulen varmasti koettamaan ainakin jotain niistä.

… polttaa kynttilöitä. Kynttilät ovat jotenkin rauhoittavia ja maailman helpoin tapa luoda tunnelmaa. Ihastuin pari vuotta sitten tuoksukynttilöihin ja olen ostanut niitä harkitusti juuri sopivia tuoksuja.

... kirjan loppuun kirjoittaminen. Tästä puhuin jo eilen. Haluan todella saada ensimmäisen version valmiiksi vielä ennen joulua. Se vaatii vähän työtä, mutta on varmasti tehtävissä.

... pitää leffaillan. Pidän leffailtoja aina silloin tällöin muutenkin pienellä mittakaavalla, eli käytännössä vain katson elokuvan. Haluan kuitenkin pitää "kunnollisen" leffaillan naposteltavineen päivineen mielellään seuran kera.

... katsella joulumainoksia. Rakastan joulumainoksia. Ne ovat ihanan mukaansatempaavia, pehmeitä, kauniita ja sadunomaisia. Ainakin ne parhaat. Jostain syystä pidän varsinkin Coca-Colan, Sainsburyn ja John Lewisin joulumainoksista.

... olla päivän ilman puhelinta. Huomaan liian usein jääväni kiinni puhelimeen, Instagramiin, Facebookiin tai netin selailuun. Haluaisin pitää joulukuussa ainakin yhden sellaisen päivän, jolloin en koske puhelimeen. Se voi olla vaikeaa, mutta yritän parhaani.


Minulla on luultavasti jonkin verran muitakin asioita, joita haluan tehdä, mutta nämä ovat ne tärkeimmät.

Mitä teidän joulukuun ämpärilistallanne on?