Pari viikkoa sitten pidin puheviestinnässä puheen ihmisten typeryydestä verkkokeskusteluissa. Pidin sitä melko merkityksellisenäkin aiheena. Monet haukkuvat toisia ja kohtelevat muita huonosti. Nyt olen kuitenkin vakuuttunut, että verkon ongelmat ovat pieniä verrattuna siihen, mitä ulkomaailmassa tapahtuu.
Juuri nyt sosiaalinen media on tulvillaan Pray for Paris -kuvia. Instagram, Facebook ja Twitter hälisevät Ranskan tragediasta. Ja syystä, vaikka tai ehkä juuri siksi, että tällaiset asiat ovat liian isoja yhden ihmisen ymmärrettäväksi. Satoja uhreja. Vielä enemmän heidän läheisiään ja rakkaitaan. Mikä ajaa ihmiset tällaisiin tekoihin?
Jokainen meistä tietää, mitä tapahtui 11. syyskuuta 2001. Jokainen meistä tietää, mistä puhutaan, kun joku mainitsee Bostonin maratonin samankaltaisessa yhteydessä. Jokainen meistä tietää, kuka on Anders Breivik. Miksi? Koska jokainen tapahtuma on koskettanut ihmiskunnan sisintä suurena tragediana.
Lähes joka viikko meitä pyydetään rukoilemaan jonkun puolesta. Jotain on satutettu. Joku toinen on tapettu. Ihmisiä on rikottu ja revitty. Mikään syy ei ole siihen riittävä. Mikään syy ei oikeuta mielettömään väkivaltaan.
En halua rukoilla Pariisin puolesta. En halua rukoilla enää yhdenkään pommituksen tai ampumavälikohtauksen uhrin puolesta. En enää yhdenkään satutetun lapsen puolesta. En enää yhdenkään väkivallan uhrin puolesta. Olen nähnyt riittävästi pahuutta jo kolmeksi eliniäksi. Samalla olen kuitenkin nähnyt yhtä paljon hyvyyttä, sillä hädän hetkellä avuliaisuus lisääntyy. Ihmiset kokoontuvat kohtaamaan yhteisen vihollisen joukkona. Oli vihollinen sitten toinen ihminen tai luonto.
Meillä on vapaus ja vastuu valita, miten kohtelemme muita ihmisiä. Väkivaltaan ei koskaan pitäisi vastata väkivallalla
On kuitenkin tavallaan hyvä, että on vielä asioita, jotka tuovat ihmiset yhteen ympäri maailmaa. Niin kauan, kun ihmiset jaksavat surra toisten puolesta, rukoilla toisten puolesta ja tuntea myötätuntoa, on toivoa. Vaikka mieluummin näkisin, miten verkossa juhlitaan jäätiköiden pelastumista, nälänhädän loppumista tai maailmanrauhaa, on näissä oloissa otettava pienetkin voitot vastaan kiitollisena.
lauantai 14. marraskuuta 2015
lauantai 22. elokuuta 2015
Kosteusmittauksia ja uusia tuulia
Nyt, kun istun omassa sängyssä uudessa asunnossa alkaa helpottaa. Osa astioista on kaapeissa, pakastin ja pesukone paikoillaan ja imuri pestynä. Osa muuttourakasta on vielä edessä ja osa tavaroista yhä Ulvilassa, mutta tunnelin päässä näkyy oikeasti jo valoa. Muuttaminen on stressaavaa puuhaa jo sinänsä, mutta silloin, kun asunto pitää tyhjentää nopeasti, kaikki tavarat puhdistaa ja muuttaa joksikin aikaa asumaan sukulaisten nurkkiin, koska tietoa uudesta asunnosta ei ole, tuntuu se vielä raskaammalta. Ja jos kaiken tämän tekee muiden kiireiden keskellä (viimeiseen kahteen viikkoon on mahtunut ehkä yksi vapaapäivä) menee pää helposti pyörälle.
Muuttoon ja kaikkeen tähän hässäkkään on kuitenkin hyvä syy.
Olen lähes vuoden kärsinyt epämääräisistä oireista. Lapsuuden allergiaselvitysten jälkeen ikäväksi muistoksi jäänyt paha atooppinen ihottuma palasi. Sairastin vajaan vuoden sisällä kolme nuhaa tai flunssaa ja vyöruusun. Yskä ja tukkoisuus ovat jatkuvasti olleet seuranani. Oli kutinaa ja nokkosihottumaa ja turvonneita imusolmukkeita. Päänsärkyä useammin ja pahempana. Puhkesi rasitusastma. Kävin YTHS:llä milloin minkäkin vaivan kanssa, en niitä tietenkään osannut yhdistää.
Vyöruusu oli tietenkin aivan oma lukunsa, eikä ole mitenkään sanottua, että se näihin muihin liittyy (eikä tietenkään ole varmaa, että nämä muutkaan toisiinsa liittyvät).
Syksyn juoksutreeneissä hengittäminen oli vaikeaa, ja tuntui, kuin joku olisi pistänyt kurkkuun pillin, jonka läpi kaiken ilman piti kulkea. Hengitys vinkui ja keuhkoihin ei tuntunut pääsevän tarpeeksi happea. Tunne oli ahdistava ja yleensä helpottui vasta tunnin kuluttua. Muutaman kerran kokeilin, koska epäilin ensimmäisen kerran johtuneen flunssasta, mutta lopulta oli pakko mennä lääkäriin. Mitään varsinaista vikaa ei löydetty. Keuhkot oli ok, tavallista astmaa ei ollut, enkä sairastumisesta johtuen pystynyt luotettavasti rasitusastmaa testaamaan, mutta kaikki merkit viittasivat siihen, joten siksi se todettiin.
Atooppinen ihottuma ohitettiin lähes olankohautuksella. Sanottiin, että se ei johdu mistään, vaan on vain. Lääkäri määräsi kahta kortisonivoidetta ja perusvoidetta ja käski pitää parempaa huolta ihosta. Kuulemma hoidan sitä väärin, käytän vääriä rasvoja ja suojaan liian vähän. Kumma vain, että nyt kun kaksi viikkoa olen asunut muualla ja käyttänyt ihan tavallisia Yves Rocherin käsirasvoja, kädet ovat paremmassa kunnossa kuin kahteen vuoteen. Nokkosihottuma ei mitenkään voinut liittyä atooppiseen ihottumaan ja "joka kolmannelle suomalaiselle tulee jossain vaiheessa nokkosihottumakausi, jos ei ole kahden kuukauden päästä helpottanut, tuu sitten takaisin". Ja helpottihan se, ei tosin ihan kokonaan.
Juhannuksen jälkeen kävin uudestaan lääkärissä, koska korvat tuntuivat tukkoisilta. Korvissa ei ollut vikaa, mutta kerroin lääkärille myös muista ongelmista. Mainitsin, miten yksi kaulan imusolmukkeista on ollut turvoksissa lokakuisesta vyöruususta asti, miten kaksi tai kolme muutakin kaulan imusolmuketta on sen jälkeen turvonnut (joskin lievästi) ilman syytä, ja miten olen sairastanut alle vuoden sisään neljä kertaa, vaikka yleensä olen korkeintaan kerran vuodessa kipeä. Imusolmukkeet kuulemma täysin normaalit ja turvonneet luultavasti jonkin flunssan takia (eikä uskonut, vaikka koetin selittä)ä, että olivat tulleet kahden flunssan välissä). Käski tulemaan takaisin, jos eivät elokuuhun mennessä ole laskeneet (eivät ole...). Sairastaminenkin kuulemma ihan normaalia. Voihan olla, että tämän jälkeen en ole pitkään aikaan kipeä.
Olin valittanut vuokranantajalleni lähes vuoden vuotavasta listasta kattoikkunan vieressä. Vuokranantaja oli varma, että katto ei vuoda ("se on kondensiovettä", "mun kaveri on sen tehnyt, ja se sanoo ettei se vuoda" ja "edellinenki tyttö valitti että se katto vuotaa, mut kun mun kaveri oli käyny katsomassa, sillä oli ollu se ikkuna auki"). Lopulta lupasi kuitenkin tulla katsomaan ja kävi kattoa korjaamassakin. Vajaan viikon kuluttua katto kuitenkin yhä vuosi ja tällä kertaa pyysin tekemään myös kosteusmittauksia, koska alettiin epäillä, että oireet saattaisivat johtua kosteudesta tai homeesta.
Pari viikkoa sitten kävi asunnossa mies juttelemassa ja mittailemassa. Totesi kämpän tunkkaiseksi, otti kuvia, repäisi yhden listan irti ja löysi mustia pilkkuja. Todennäköisesti hometta. Listan irti repäiseminen laukaisi minulla allergiakohtauksen, joten syyllinen ainakin osalle oireista luultavimmin löytyi. Ei tehnyt enempää mittauksia. Suositteli asuntoa tyhjennettäväksi ja ilmoitti sen olevan asumiskelvoton. Pääsin onneksi pariksi päiväksi alakertaan vuokranantajani asuntoon, jonka hän jopa lupasi minulle vuokrata (en ottanut vastaan tarjousta), joten ehdin pakkailemaan ja tekemään muuttoa.
Keskiviikkona siis raahasin muutaman vaatekerran ja välttämättömimmät hygieniatarvikkeet alakertaan ja nukuin yön ilmapatjalla. Seuraavana päivänä töistä tullessani menin suoraan yläkertaan, jossa vuokranantajani jo oli. Mieshän oli tietenkin päästänyt itsensä luvatta sisään, heitellyt osan tavaroistani keskelle yksiötäni, repinyt vaurioituneen seinän auki ja tehnyt pressuista suojan. Kattoikkunahan tosiaan oli makuualkovissa. Patjat oli sängystä otettu pois, mutta sängyn alustaa ei ollut tyhjennetty niin kuin ei työpöytää tai sen alustaakaan. Lisäksi suojatulle alueelle jäi pakastimeni. En muista koska viimeksi olisin ollut yhtä raivoissani. Ne jotka ovat asunnossani käyneet tai kuvia nähneet, voivat ehkä kuvitella miten ahtaista väleistä jouduin tavaroitani hakemaan.
Vuokranantajalla oli vieläpä pokkaa väittää, että ei asunnossa mitään hometta ole. Seinä oli kuiva ja villat kuivat. Kyllä kuulemma uskoi, että katto on vuotanut, mutta ei siellä mitään hometta ole. Nyt meinaa ilmeisesti itse asettua asuntoon asumaan ja pitää jopa siellä kolmatta vuotta majailleen sohvan.
Muutto saatiin lopulta tehtyä. Äitini, serkkuni ja setäni olivat suureksi avuksi, ja olen kaikille ikuisessa kiitollisuudenvelassa. Viikonlopuksi lähdin vanhempieni luokse, mutta työt jatkuivat maanantaina, jolloin sain onneksi majapaikan serkkuperheen luota. En voi ikinä kiittää heitä kylliksi. Siellä asuin hieman yli viikon, jonka aikana tein töitä, ravasin pesäpallokentällä ja metsästin asuntoa. Onni oli kuitenkin myötä, sillä asuttuani vain puolisen viikkoa serkkujen luona, sain asunnon. Nyt asun hieman aiempaa isomassa ja hintavammassa yksiössä kymmenisen kilometrin päässä Turusta. Olo on kuitenkin äärettömän helpottunut. Ehkä tästä tulee taas jotakin.
Eniten koko jupakassa harmittaa sekä YTHS:n, että vuokrananatajan toiminta. Mikä siinä on, että nuoren sanaa ei mielellään oteta vakavasti? Miksi YTHS:llä tuntuu olevan niin kiire, että ei haluta todella selvittää, mistä vaivat johtuvat? Tähän samaan voisin myös ihmetellä sitä, että jos YTHS:llä käy verikokeissa ja lääkäri soittaa tuloksia myöhemmin, ainoa asia mitä niistä kerrotaan on se, että ne kaikki arvot ovat normaaleja. Onneksi tulokset voi erikseen hakea, ja onneksi minulla on nerokas äiti, joka ymmärtää asioista tuplasti minua enemmän. Vuokranantajan käytöstä en ala edes puimaan. Asia tuli hoidettua niin tökerösti, että en saa koko yönä unta, jos alan sitä enemmän miettiä.
No, tällaista tällä kertaa. Ehkä ensi kerta tulee nopeammin, ja ehkä siinä on enemmän järkeä.
Muuttoon ja kaikkeen tähän hässäkkään on kuitenkin hyvä syy.
Olen lähes vuoden kärsinyt epämääräisistä oireista. Lapsuuden allergiaselvitysten jälkeen ikäväksi muistoksi jäänyt paha atooppinen ihottuma palasi. Sairastin vajaan vuoden sisällä kolme nuhaa tai flunssaa ja vyöruusun. Yskä ja tukkoisuus ovat jatkuvasti olleet seuranani. Oli kutinaa ja nokkosihottumaa ja turvonneita imusolmukkeita. Päänsärkyä useammin ja pahempana. Puhkesi rasitusastma. Kävin YTHS:llä milloin minkäkin vaivan kanssa, en niitä tietenkään osannut yhdistää.
Vyöruusu oli tietenkin aivan oma lukunsa, eikä ole mitenkään sanottua, että se näihin muihin liittyy (eikä tietenkään ole varmaa, että nämä muutkaan toisiinsa liittyvät).
Syksyn juoksutreeneissä hengittäminen oli vaikeaa, ja tuntui, kuin joku olisi pistänyt kurkkuun pillin, jonka läpi kaiken ilman piti kulkea. Hengitys vinkui ja keuhkoihin ei tuntunut pääsevän tarpeeksi happea. Tunne oli ahdistava ja yleensä helpottui vasta tunnin kuluttua. Muutaman kerran kokeilin, koska epäilin ensimmäisen kerran johtuneen flunssasta, mutta lopulta oli pakko mennä lääkäriin. Mitään varsinaista vikaa ei löydetty. Keuhkot oli ok, tavallista astmaa ei ollut, enkä sairastumisesta johtuen pystynyt luotettavasti rasitusastmaa testaamaan, mutta kaikki merkit viittasivat siihen, joten siksi se todettiin.
Atooppinen ihottuma ohitettiin lähes olankohautuksella. Sanottiin, että se ei johdu mistään, vaan on vain. Lääkäri määräsi kahta kortisonivoidetta ja perusvoidetta ja käski pitää parempaa huolta ihosta. Kuulemma hoidan sitä väärin, käytän vääriä rasvoja ja suojaan liian vähän. Kumma vain, että nyt kun kaksi viikkoa olen asunut muualla ja käyttänyt ihan tavallisia Yves Rocherin käsirasvoja, kädet ovat paremmassa kunnossa kuin kahteen vuoteen. Nokkosihottuma ei mitenkään voinut liittyä atooppiseen ihottumaan ja "joka kolmannelle suomalaiselle tulee jossain vaiheessa nokkosihottumakausi, jos ei ole kahden kuukauden päästä helpottanut, tuu sitten takaisin". Ja helpottihan se, ei tosin ihan kokonaan.
Juhannuksen jälkeen kävin uudestaan lääkärissä, koska korvat tuntuivat tukkoisilta. Korvissa ei ollut vikaa, mutta kerroin lääkärille myös muista ongelmista. Mainitsin, miten yksi kaulan imusolmukkeista on ollut turvoksissa lokakuisesta vyöruususta asti, miten kaksi tai kolme muutakin kaulan imusolmuketta on sen jälkeen turvonnut (joskin lievästi) ilman syytä, ja miten olen sairastanut alle vuoden sisään neljä kertaa, vaikka yleensä olen korkeintaan kerran vuodessa kipeä. Imusolmukkeet kuulemma täysin normaalit ja turvonneet luultavasti jonkin flunssan takia (eikä uskonut, vaikka koetin selittä)ä, että olivat tulleet kahden flunssan välissä). Käski tulemaan takaisin, jos eivät elokuuhun mennessä ole laskeneet (eivät ole...). Sairastaminenkin kuulemma ihan normaalia. Voihan olla, että tämän jälkeen en ole pitkään aikaan kipeä.
Olin valittanut vuokranantajalleni lähes vuoden vuotavasta listasta kattoikkunan vieressä. Vuokranantaja oli varma, että katto ei vuoda ("se on kondensiovettä", "mun kaveri on sen tehnyt, ja se sanoo ettei se vuoda" ja "edellinenki tyttö valitti että se katto vuotaa, mut kun mun kaveri oli käyny katsomassa, sillä oli ollu se ikkuna auki"). Lopulta lupasi kuitenkin tulla katsomaan ja kävi kattoa korjaamassakin. Vajaan viikon kuluttua katto kuitenkin yhä vuosi ja tällä kertaa pyysin tekemään myös kosteusmittauksia, koska alettiin epäillä, että oireet saattaisivat johtua kosteudesta tai homeesta.
Pari viikkoa sitten kävi asunnossa mies juttelemassa ja mittailemassa. Totesi kämpän tunkkaiseksi, otti kuvia, repäisi yhden listan irti ja löysi mustia pilkkuja. Todennäköisesti hometta. Listan irti repäiseminen laukaisi minulla allergiakohtauksen, joten syyllinen ainakin osalle oireista luultavimmin löytyi. Ei tehnyt enempää mittauksia. Suositteli asuntoa tyhjennettäväksi ja ilmoitti sen olevan asumiskelvoton. Pääsin onneksi pariksi päiväksi alakertaan vuokranantajani asuntoon, jonka hän jopa lupasi minulle vuokrata (en ottanut vastaan tarjousta), joten ehdin pakkailemaan ja tekemään muuttoa.
Keskiviikkona siis raahasin muutaman vaatekerran ja välttämättömimmät hygieniatarvikkeet alakertaan ja nukuin yön ilmapatjalla. Seuraavana päivänä töistä tullessani menin suoraan yläkertaan, jossa vuokranantajani jo oli. Mieshän oli tietenkin päästänyt itsensä luvatta sisään, heitellyt osan tavaroistani keskelle yksiötäni, repinyt vaurioituneen seinän auki ja tehnyt pressuista suojan. Kattoikkunahan tosiaan oli makuualkovissa. Patjat oli sängystä otettu pois, mutta sängyn alustaa ei ollut tyhjennetty niin kuin ei työpöytää tai sen alustaakaan. Lisäksi suojatulle alueelle jäi pakastimeni. En muista koska viimeksi olisin ollut yhtä raivoissani. Ne jotka ovat asunnossani käyneet tai kuvia nähneet, voivat ehkä kuvitella miten ahtaista väleistä jouduin tavaroitani hakemaan.
Vuokranantajalla oli vieläpä pokkaa väittää, että ei asunnossa mitään hometta ole. Seinä oli kuiva ja villat kuivat. Kyllä kuulemma uskoi, että katto on vuotanut, mutta ei siellä mitään hometta ole. Nyt meinaa ilmeisesti itse asettua asuntoon asumaan ja pitää jopa siellä kolmatta vuotta majailleen sohvan.
Muutto saatiin lopulta tehtyä. Äitini, serkkuni ja setäni olivat suureksi avuksi, ja olen kaikille ikuisessa kiitollisuudenvelassa. Viikonlopuksi lähdin vanhempieni luokse, mutta työt jatkuivat maanantaina, jolloin sain onneksi majapaikan serkkuperheen luota. En voi ikinä kiittää heitä kylliksi. Siellä asuin hieman yli viikon, jonka aikana tein töitä, ravasin pesäpallokentällä ja metsästin asuntoa. Onni oli kuitenkin myötä, sillä asuttuani vain puolisen viikkoa serkkujen luona, sain asunnon. Nyt asun hieman aiempaa isomassa ja hintavammassa yksiössä kymmenisen kilometrin päässä Turusta. Olo on kuitenkin äärettömän helpottunut. Ehkä tästä tulee taas jotakin.
Eniten koko jupakassa harmittaa sekä YTHS:n, että vuokrananatajan toiminta. Mikä siinä on, että nuoren sanaa ei mielellään oteta vakavasti? Miksi YTHS:llä tuntuu olevan niin kiire, että ei haluta todella selvittää, mistä vaivat johtuvat? Tähän samaan voisin myös ihmetellä sitä, että jos YTHS:llä käy verikokeissa ja lääkäri soittaa tuloksia myöhemmin, ainoa asia mitä niistä kerrotaan on se, että ne kaikki arvot ovat normaaleja. Onneksi tulokset voi erikseen hakea, ja onneksi minulla on nerokas äiti, joka ymmärtää asioista tuplasti minua enemmän. Vuokranantajan käytöstä en ala edes puimaan. Asia tuli hoidettua niin tökerösti, että en saa koko yönä unta, jos alan sitä enemmän miettiä.
No, tällaista tällä kertaa. Ehkä ensi kerta tulee nopeammin, ja ehkä siinä on enemmän järkeä.
keskiviikko 25. helmikuuta 2015
Minne suomi katoaa? Where is Finnish going? Vart ska finska gå?
Yhdeksäsluokkalaisen serkkuni äidinkielenopettaja antoi syyspuolella oppilailleen tehtäväksi vastata kysymykseen siitä, onko suomi uhanalainen kieli. Vastaus piti tietysti perustella.
Koko luokka oli luonnollisesti(?) sitä mieltä, että suomi ei ole uhanalainen kieli, vaan hyvissä voimissa. Perusteluina käytettiin tietysti suomen asemaa kansalliskielenä, EU:n virallisena kielenä ja monen ihmisen äidinkielenä, näkyvyyttä mediassa ja opetuksessa, sekä sitä, että sitä puhutaan sekä kodeissa, että kotien ulkopuolella. Myös serkkuni vastauksesta olivat ilmenneet kaikki kielen elinvoimaisuuteen viittaavat syyt, mutta pisteitä oli tullut 2/6. Haluaako joku arvata miksi? Ei sen takia, että vastaus olisi ollut huonosti kirjoitettu, täynnä kirjoitusvirheitä tai jotenkin puutteellinen. Ei. Syy oli se, että opettajan oman mielipiteen mukaan suomi on uhanalainen.
Hätkähdin tätä ajatusta. Opiskelenko minä tosiaan kuolevaa kieltä? Putoavatko kaikki suomen kielen opiskelijat tai "alan" ammattilaiset seuraavan, sanotaanko sadan vuoden kuluessa kortistoon, koska suomen kieltä ei enää ole? Uskallan epäillä. Tässä kohtaa joku voisi irvailla, että kaikki tämän hetken opiskelijat ja ammattilaiset putoavat luultavasti hautaan ennen kuin mainitsemani sata vuotta ovat kuluneet(en minä, koska ajattelin elää 200-vuotiaaksi), mutta älkää kiitos takertuko siihen, koska se ei ole pointtini.
Aloitetaan numeroista, koska numeroista on hyvä aloittaa. Maailmassa puhutaan 6000 - 9000 kieltä. Suurimmilla kielillä on voi olla satoja miljoona puhujia, pienimmillä ehkä yksi tai kaksi. Suomen kielellä on noin viisi miljoonaa puhujaa. Yhdeksäsluokkalaisten äidinkielenkirjan mukaan suomi kuuluu maailman kahdensadan suurimman kielen joukkoon (Wikipedia eli maailman luotettavin tietolähde tietää kertoa suomen kielen sijaksi 124). Mitään muita lähdettä en tätä väitettä tukemaan löytänyt, joten suhtautukaa varauksella. Tällä perusteella on vaikea ajatella, että suomi olisi kuolemassa, varsinkin kun naapurista löytyy sellaisiakin kieliä, joiden puhujamäärä ei yllä edes tuhanteen(esimerkiksi saamelaiskielet, udmurtti, enetsi ja nganasani).
Suomen asemaa kansalliskielenä, EU:n virallisena kielenä ja monien äidinkielenä ei varmaan juuri tarvitse edes perustella. Se puoli on kohtalaisen vahvalla pohjalla, eikä tarvetta huoleen ehkä ole. Toisaalta, miten paljon on merkitystä sillä, että kieli on EU:n virallinen kieli? Euroopan unionin Internet-sivut kertovat seuraavaa:
(Tästä löydät kyseisen kohdan ja tästä Euroopan unionin kotisivulle.)
Eli oikeastaan se on aika merkittävä juttu. Toki suomi ei nyt sillä tavalla ole mitenkään erityisessä asemassa, koska kaikkien jäsenmaiden kansalliskielet ovat automaattisesti EU:n virallisia kieliä. Toivon tosiaan, että suomalaiset mepit käyttävät suomea puheenvuoroissaan edes joskus!
Mitä tulee mediaan, suomea näkee ja kuulee jatkuvasti. Toki voimme, ja on ehkä aiheellistakin kyseenalaistaa nykymedian kielen laadukkuus. Viimeksi viisi minuuttia sitten Iltalehden sivuilla käydessäni törmäsin otsikkoon: "Pariskunta ällistyi: Kuolleen ufolääkärin nimi reseptissä." (Uutinen) Ufolääkärin kohdalla jouduin hieraisemaan silmiäni. Onko ulkoavaruudesta vihdoin löydetty elämää? Kuka tämän on todennut? Onko heitä keskuudessamme? Mitä täällä tapahtuu? Kuka leikkii ilmauksilla? Ja niinpä, kyseessähän siis oli lääkäri, joka oli myös ufologi ja kiinnostunut paranormaaleista ilmiöistä, joista myös kirjoitti. "Ufolääkäri", juupa juu. Viime keväänä erään kurssin yhteydessä tarkastelimme Turun Sanomien kieltä, ja olihan sielläkin virheitä, outoja rakenteita ja ilmauksia.
Lisäksi erilaiset pinttyneet, virheelliset kirjoitustavat(ilmaiskaa viittaamalla, moniko on joskus kirjoittanut "enään"?), typerät yhdyssanavirheet(Tässä kohtaa tosiaan sanon typerät, koska miten joku voi kirjoittaa "tieto kone", "linjaauto" tai "kirja kauppa", ja vielä niin, ettei kyse ole yksittäisestä lipsahduksesta, vaan toistuvasta virheestä? Lukihäiriö on tietysti asia erikseen, mutta monilla tämä johtuu puhtaasti välinpitämättömyydestä.), anglismit, svetisismit ja kaikenlaiset muut lainarakenteet ja sanat saattavat kiristää joidenkin hermoja ja synnyttää pelkoa kielen rappeutumisesta. Toisaalta minun on vaikea suhtautua joihinkin uudisrakenteisiin paheksuvasti, vakka ehkä haluaisinkin pitää suomen kielen puhtaana ja koskemattomana. Kielet kuitenkin kehittyvät käytössä, eikä muiden kielten vaikutusta voi estää. Onko siis esimerkiksi sä-passiivin käyttö puhekielessä yhtään sen pahempi asia kuin "alkaa tekemään"-rakenteen hyväksyminen kirjakieleen?
Olen ottanut suomen kielen oletetun uhanalaisuuden puheeksi myös muutaman opiskelutoverini kanssa. Vastaukseksi sain hämmentyneitä ilmeitä ja avoimia naurahduksiakin. Keskustelut päätyivät kuitenkin siihen lopputulokseen, ettei suomea voi missään tapauksessa pitää uhanalaisena(näin totesi myös eräs lehtoreistamme, joka sattuu olemaan myös filosofian tohtori), mutta joka tapauksessa suomen kieli jossain vaiheessa kuolee. Joskus. Kaukana tulevaisuudessa. Sitä ei voi sanoa, tapahtuuko se sen vuoksi, että jokin muu kieli kuten englanti, valtaa niin paljon alaa, että se tukahduttaa kaikki kielet alleen vai kuoleeko suomi, kun ihmiskunta kohtaa tuhonsa, mutta joskus se kuolee. Ei huomenna, ei viiden vuoden päästä, ei ehkä tuhannenkaan vuoden päästä, mutta joskus.
Monet nuoret käyttävät esimerkiksi englantia blogiensa otsikoissa, Instagramissa, Facebookissa ja yleisesti sosiaalisessa mediassa. Kirjoitan itse englanniksi vähintään yhtä paljon kuin suomeksi, tosin tällöin kohdeyleisö on hieman eri. Pidän vieraiden kielten käyttämistä jopa toivottavana. Maailma tarvitsee kieliä. Suomea, englantia, ranskaa, kiinaa, maria, venäjää... Kieltä voi käyttää rakentamaan identiteettiään, mutta se luo myös yhteisöllisyyttä ja kommunikointimahdollisuuksia.
Suomen kielelle ei siis missään nimessä kannata vielä kirjoittaa muistokirjoitusta tai toivottaa hyvää matkaa. Siitä huolimatta on kuitenkin muistettava, että suomeakin pitää huoltaa, käyttää ja kunnioittaa. Jos unohdamme oman äidinkielemme piirteet, oikeinkirjoituksen, kieliopin ja sanaston, ajamme itse kielen kuolemaan. Jos kukaan ei kieltä käytä, se ei elä. Mikäli haluamme, että lapsemme, lapsenlapsemme ja lapsenlapsenlapsemme puhuvat äidinkielenään suomea, emme voi ruveta välinpitämättömiksi ja unohtaa.
Mitä mieltä te olette? Onko suomi kuolemassa?
Tässä tällä kertaa, pitkän tauon jälkeen. Tässä välissä olen aloittanut ja lopettanut lajitreenaamisen(reisi kun päätti napsahtaa marraskuussa uudelleen ja nyt olisi tarkoitus torstaina koettaa, joko kestäisi lyömistä ja muuta), opiskellut, aloittanut uuden sivuaineen (poliittinen historia), alkanut valmentaa Turku-Pesiksessä, täyttänyt 21 vuotta(!), käynyt Ulvilassa, urheillut, syönyt, lukenut, kirjoittanut, käynyt elokuvissa, viettänyt joulua, taistellut astianpesukoneen kanssa ja hävinnyt, tiskannut käsin, sairastanut ja elänyt muutenkin ihan normaalia elämää.
P.s. Pahoittelut mahdollisista kieli- ja kirjoitusvirheistä, edes minä en ole täydellinen.
Koko luokka oli luonnollisesti(?) sitä mieltä, että suomi ei ole uhanalainen kieli, vaan hyvissä voimissa. Perusteluina käytettiin tietysti suomen asemaa kansalliskielenä, EU:n virallisena kielenä ja monen ihmisen äidinkielenä, näkyvyyttä mediassa ja opetuksessa, sekä sitä, että sitä puhutaan sekä kodeissa, että kotien ulkopuolella. Myös serkkuni vastauksesta olivat ilmenneet kaikki kielen elinvoimaisuuteen viittaavat syyt, mutta pisteitä oli tullut 2/6. Haluaako joku arvata miksi? Ei sen takia, että vastaus olisi ollut huonosti kirjoitettu, täynnä kirjoitusvirheitä tai jotenkin puutteellinen. Ei. Syy oli se, että opettajan oman mielipiteen mukaan suomi on uhanalainen.
Hätkähdin tätä ajatusta. Opiskelenko minä tosiaan kuolevaa kieltä? Putoavatko kaikki suomen kielen opiskelijat tai "alan" ammattilaiset seuraavan, sanotaanko sadan vuoden kuluessa kortistoon, koska suomen kieltä ei enää ole? Uskallan epäillä. Tässä kohtaa joku voisi irvailla, että kaikki tämän hetken opiskelijat ja ammattilaiset putoavat luultavasti hautaan ennen kuin mainitsemani sata vuotta ovat kuluneet(en minä, koska ajattelin elää 200-vuotiaaksi), mutta älkää kiitos takertuko siihen, koska se ei ole pointtini.
Aloitetaan numeroista, koska numeroista on hyvä aloittaa. Maailmassa puhutaan 6000 - 9000 kieltä. Suurimmilla kielillä on voi olla satoja miljoona puhujia, pienimmillä ehkä yksi tai kaksi. Suomen kielellä on noin viisi miljoonaa puhujaa. Yhdeksäsluokkalaisten äidinkielenkirjan mukaan suomi kuuluu maailman kahdensadan suurimman kielen joukkoon (Wikipedia eli maailman luotettavin tietolähde tietää kertoa suomen kielen sijaksi 124). Mitään muita lähdettä en tätä väitettä tukemaan löytänyt, joten suhtautukaa varauksella. Tällä perusteella on vaikea ajatella, että suomi olisi kuolemassa, varsinkin kun naapurista löytyy sellaisiakin kieliä, joiden puhujamäärä ei yllä edes tuhanteen(esimerkiksi saamelaiskielet, udmurtti, enetsi ja nganasani).
Suomen asemaa kansalliskielenä, EU:n virallisena kielenä ja monien äidinkielenä ei varmaan juuri tarvitse edes perustella. Se puoli on kohtalaisen vahvalla pohjalla, eikä tarvetta huoleen ehkä ole. Toisaalta, miten paljon on merkitystä sillä, että kieli on EU:n virallinen kieli? Euroopan unionin Internet-sivut kertovat seuraavaa:
"EU-kansalaiset voivat tarkastella kaikkia keskeisiä EU:n asiakirjoja oman maansa virallisella kielellä. EU-kansalaisilla on myös oikeus ottaa yhteyttä komissioon ja saada vastaus omalla kielellään.
Euroopan parlamentin jäsenillä on parlamentin istunnoissa puhuessaan oikeus käyttää mitä tahansa EU:n virallista kieltä."
(Tästä löydät kyseisen kohdan ja tästä Euroopan unionin kotisivulle.)
Eli oikeastaan se on aika merkittävä juttu. Toki suomi ei nyt sillä tavalla ole mitenkään erityisessä asemassa, koska kaikkien jäsenmaiden kansalliskielet ovat automaattisesti EU:n virallisia kieliä. Toivon tosiaan, että suomalaiset mepit käyttävät suomea puheenvuoroissaan edes joskus!
Mitä tulee mediaan, suomea näkee ja kuulee jatkuvasti. Toki voimme, ja on ehkä aiheellistakin kyseenalaistaa nykymedian kielen laadukkuus. Viimeksi viisi minuuttia sitten Iltalehden sivuilla käydessäni törmäsin otsikkoon: "Pariskunta ällistyi: Kuolleen ufolääkärin nimi reseptissä." (Uutinen) Ufolääkärin kohdalla jouduin hieraisemaan silmiäni. Onko ulkoavaruudesta vihdoin löydetty elämää? Kuka tämän on todennut? Onko heitä keskuudessamme? Mitä täällä tapahtuu? Kuka leikkii ilmauksilla? Ja niinpä, kyseessähän siis oli lääkäri, joka oli myös ufologi ja kiinnostunut paranormaaleista ilmiöistä, joista myös kirjoitti. "Ufolääkäri", juupa juu. Viime keväänä erään kurssin yhteydessä tarkastelimme Turun Sanomien kieltä, ja olihan sielläkin virheitä, outoja rakenteita ja ilmauksia.
Lisäksi erilaiset pinttyneet, virheelliset kirjoitustavat(ilmaiskaa viittaamalla, moniko on joskus kirjoittanut "enään"?), typerät yhdyssanavirheet(Tässä kohtaa tosiaan sanon typerät, koska miten joku voi kirjoittaa "tieto kone", "linjaauto" tai "kirja kauppa", ja vielä niin, ettei kyse ole yksittäisestä lipsahduksesta, vaan toistuvasta virheestä? Lukihäiriö on tietysti asia erikseen, mutta monilla tämä johtuu puhtaasti välinpitämättömyydestä.), anglismit, svetisismit ja kaikenlaiset muut lainarakenteet ja sanat saattavat kiristää joidenkin hermoja ja synnyttää pelkoa kielen rappeutumisesta. Toisaalta minun on vaikea suhtautua joihinkin uudisrakenteisiin paheksuvasti, vakka ehkä haluaisinkin pitää suomen kielen puhtaana ja koskemattomana. Kielet kuitenkin kehittyvät käytössä, eikä muiden kielten vaikutusta voi estää. Onko siis esimerkiksi sä-passiivin käyttö puhekielessä yhtään sen pahempi asia kuin "alkaa tekemään"-rakenteen hyväksyminen kirjakieleen?
Olen ottanut suomen kielen oletetun uhanalaisuuden puheeksi myös muutaman opiskelutoverini kanssa. Vastaukseksi sain hämmentyneitä ilmeitä ja avoimia naurahduksiakin. Keskustelut päätyivät kuitenkin siihen lopputulokseen, ettei suomea voi missään tapauksessa pitää uhanalaisena(näin totesi myös eräs lehtoreistamme, joka sattuu olemaan myös filosofian tohtori), mutta joka tapauksessa suomen kieli jossain vaiheessa kuolee. Joskus. Kaukana tulevaisuudessa. Sitä ei voi sanoa, tapahtuuko se sen vuoksi, että jokin muu kieli kuten englanti, valtaa niin paljon alaa, että se tukahduttaa kaikki kielet alleen vai kuoleeko suomi, kun ihmiskunta kohtaa tuhonsa, mutta joskus se kuolee. Ei huomenna, ei viiden vuoden päästä, ei ehkä tuhannenkaan vuoden päästä, mutta joskus.
Monet nuoret käyttävät esimerkiksi englantia blogiensa otsikoissa, Instagramissa, Facebookissa ja yleisesti sosiaalisessa mediassa. Kirjoitan itse englanniksi vähintään yhtä paljon kuin suomeksi, tosin tällöin kohdeyleisö on hieman eri. Pidän vieraiden kielten käyttämistä jopa toivottavana. Maailma tarvitsee kieliä. Suomea, englantia, ranskaa, kiinaa, maria, venäjää... Kieltä voi käyttää rakentamaan identiteettiään, mutta se luo myös yhteisöllisyyttä ja kommunikointimahdollisuuksia.
Suomen kielelle ei siis missään nimessä kannata vielä kirjoittaa muistokirjoitusta tai toivottaa hyvää matkaa. Siitä huolimatta on kuitenkin muistettava, että suomeakin pitää huoltaa, käyttää ja kunnioittaa. Jos unohdamme oman äidinkielemme piirteet, oikeinkirjoituksen, kieliopin ja sanaston, ajamme itse kielen kuolemaan. Jos kukaan ei kieltä käytä, se ei elä. Mikäli haluamme, että lapsemme, lapsenlapsemme ja lapsenlapsenlapsemme puhuvat äidinkielenään suomea, emme voi ruveta välinpitämättömiksi ja unohtaa.
Mitä mieltä te olette? Onko suomi kuolemassa?
Tässä tällä kertaa, pitkän tauon jälkeen. Tässä välissä olen aloittanut ja lopettanut lajitreenaamisen(reisi kun päätti napsahtaa marraskuussa uudelleen ja nyt olisi tarkoitus torstaina koettaa, joko kestäisi lyömistä ja muuta), opiskellut, aloittanut uuden sivuaineen (poliittinen historia), alkanut valmentaa Turku-Pesiksessä, täyttänyt 21 vuotta(!), käynyt Ulvilassa, urheillut, syönyt, lukenut, kirjoittanut, käynyt elokuvissa, viettänyt joulua, taistellut astianpesukoneen kanssa ja hävinnyt, tiskannut käsin, sairastanut ja elänyt muutenkin ihan normaalia elämää.
P.s. Pahoittelut mahdollisista kieli- ja kirjoitusvirheistä, edes minä en ole täydellinen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)