Heräsin aamulla puoli yhdeksän ja yhdeksän välissä. Tarkoitukseni oli alun perin kiskoa itseni jo aiemmin pystyyn, mutta koska ilta venähti aika pitkäksi, piti nukkuakin vähän pidempään. Yhdeksän jälkeen vasta sain itseni tosi asiassa ylös vuoteesta, koska siihen asti räpläsin puhelinta (huono tapa, tiedän!). Noustuani lähinnä puin ja hoidin muita aamutoimia (en tosin syönyt aamupalaa vielä.)
Unohdin nykyiset lenkkarini matkasta, mutta onneksi olin jättänyt kotikotiin vanhat lenkkarini, jotka olivat edelleen juoksukuntoiset!Olin jo edellisenä iltana päättänyt, että käyn aamulenkillä, tosin siitä tuli lähinnä aamupäivälenkki, sillä pääsin liikkeelle vasta kahtakymmentä vaille kymmenen. Hölkkäsin meiltä kotoa Friitalan puolelta Ulvilan kirkolle asti. Matkaa tuli nelisen kilometriä suuntaansa eli yhteensä kahdeksan. Ulkona oli järjettömän liukasta. Hiekoitus oli jalkakäytävillä jäänyt ilmeisesti jo jään alle, sillä paikoin maa oli aivan peilijäässä. Liukasteluksi se pitkälti menikin. Varsinkin Vanha-Ulvilasta kirkolle päin oli melko toivotonta juosta muualla kuin keskellä kevyenliikenteenväylää. (Ulvilassahan ei ole kovin monessa paikassa vain jalkakäytävää, vaan ne ovat yhdistettyjä jalka- ja pyöräilyteitä.) Pari kertaa meinasin kaatuakin, mutta onnistui onneksi pysymään pystyssä. Jatkossa tulen varmaan käyttämään äidin nastapohjia... Kotiin pääsin joskus puoli yhdentoista aikaan.
Kokemäenjoen sillalla oli kauniit näkymät, vaikka joenmutkan sumu ei ihan näykään kuvassa. Kotona menin ensitöikseni aamupalalle. Jaloissani pyöri lähes koko ajan karvainen otus nimeltä Sisu. En olekaan täällä tainnut aiemmin mainita, että äitini otti toisen kissan. Sisu on todella sosiaalinen ja herttainen tapaus. Perso ruualle ja herkuille, ja mököttää, jos tehdään jotain mistä hän ei pidä. Sunnuntaina esimerkiksi veimme sen valjaissa pihalle. Ei meinattu terassilta alas päästä, koska katti halusi painua takaisin sisälle. Äiti kantoi sitä puolet ulkonaoloajasta. Sen jälkeen kissa paineli saunaan, eikä sieltä tullut ilmeisesti edes yöksi äitini makuuhuoneeseen nukkumaan kuten yleensä. Aamupalaa Sisu minulta tuli tosin kerjäämään. Päätyi kuitenkin istumaan keittiössä viereiselle tuolille, kun minä söin ruisleipiäni ja rahkaani. Sain siinä rauhassa silitellä kissaa toisella kädellä ja syödä toisella.
Aamupalan, suihkun ja lyhyen äidin kanssa pidetyn jutustelutuokion jälkeen sulkeuduin lähes kahdeksi tunniksi omaan huoneeseeni kahlaamaan poliittisen historian tenttikirjaa eteenpäin. Minun on tosiaan lähes pakko valmistua kandiksi tammikuussa, joten Globaalihistorian tentti on jo heti vuoden alussa. Tenttikirjoina ovat iki-ihanat International History of the Twentieth Century ja Transnational History.
Päivän lukusoppi ja Transnational History. Rakastan tuota sohvaa (tai tuolia.)Luku-urakan valmistuttua oli kello jo puoli kaksi. Silloin aloitimme äidin kanssa paketointiurakan. Paketteja tuli jonkin verran tehtäväksi ja osa jäi vielä laittamattakin. En tietenkään ala tässä kertoa, mitä lahjoja paketointiin tai kenelle, mutta sen voin sanoa, että muutama erikoiseksi osoittautunut operaatio oli käsillä. Saimme kahdestaankin kulutettua puuhaan melko lailla tunnin, sillä meillä oli todella huonoa teippiä, joka ei suostunut katkeamaan, eikä tarttumaan minnekään. Paketointi on yleensä kivaa, mutta huono teippi tekee siitä yhtä kärsimystä.
Osa valmistuneista paketeista. Miellyin muutama vuosi sitten voimapaperiin lahjapaperina ja käytän sitä edelleen. Kolmen aikoihin äiti lähti käymään asioilla ja hakemaan serkkua tarhasta piparien paistopuuhiin. Minä jäin kotiin siivoamaan ja onnistuinkin imuroimaan ja pesemään ruokahuoneen lattian sekä pyyhkimään pölyt lipastolta ja osasta tuoleja. Olen tänä vuonna taklannut joulusiivousta paloissa, sillä aikaa on kohtuullisen hyvin. Keskiviikon rupeama tosin tulee olemaan suurempi.
Kun äiti palasi serkun kanssa hiukan jälkeen neljän, etsimme serkkuni kanssa Sisun. Tyttö hiukan pelkäsi kissaa, mutta uskaltautui kuitenkin jonkin verran yrittämään tutustumista. Sillä välin, kun äiti jatkoi serkkuni viihdyttämistä kissojen kanssa, minä tein kanakeiton. Jostain syystä syön kotikotona yleensä melko paljon harvemmin kuin normaalisti.
Tässä Sisu, joka on syypää siihen, että kaikessa kestää. Sitä ei vain voi olla silittämättä, jos se osuu kohdalle.Ruuan jälkeen itkufestivaalit olivat lähellä, sillä serkkuni äiti (joka siis on äitini nuorin sisko ja minun kummitätini), tuli meille. Pirpana oli aivan varma, että nyt tuli lähtö, eikä pipareita ehditä sittenkään leipomaan. Asiat kuitenkin saatiin puhuttua parhain päin ja piparitalkoisiin päästiin sittenkin. Minä jäin aluksi paistovastuuseen, mutta pääsin tekemään itsekin pari piparia, kun äiti ja täti lähtivät Sisun kynsiä leikkaamaan (kummitätini on jonkin sortin eläinekspertti.)
Neidin kanssa leipominen on melkoisen mielenkiintoista puuhaa. Hänellä on niin paljon energiaa ja asiaa, että kukaan meistä aikuisista ei pysynyt perässä. Hänellä oli myös kova halu aloittaa piparien painaminen aina keskeltä taikinaa, mikä ei oikein sopinut äitini suunnitelmaan (eikä minunkaan, jos totta puhutaan.) Äiti on opettanut minutkin jo melko pienestä pitäen siihen, että piparit painetaan taikinasta niin, että väleihin jää mahdollisimman vähän tyhjää tilaa, jotta taikinaa ei tarvitse kaulita niin usein. Neiti olisi mielellään myös syönyt puoli taikinaa, veulannut neljäsosasta käsin pipareita (=klönttejä) ja syönyt piparit suoraan uunista. Suurin osa aikeista pystyttiin estämään, mutta aika isoja kasoja taikinaa pieni tuli vedelleeksi. Uskoi onneksi melko hyvin, kun sanottiin, että nyt pitää pitää tauko syömisestä, ettei tule maha kipeäksi. Serkulle piti vielä koristella mukaan koko pinon isoin pipari, valtava sydän, jonka keskelle oli laitettu pieni piparikuusi.
Serkun ja tädin lähdettyä ilta sujui melko paljon rauhallisemmin. Koristelin hieman pipareita ja siivosin keittiön ja makoilin äidin huoneessa silittelemässä kissaa (joka painoi päänsä käteni päälle ja kehräsi, ah) ja kuuntelemassa, kun äiti luki uutisia. Saimme itsemme ylös vielä sen verran, että menimme keittiöön puuhaamaan Rocky Road -suklaata (siitä kuulette toivottavasti lisää huomenissa!) Kun keittiö oli jälleen siivottu, istuimme vielä syömään iltapalaa, kunnes oli jo aika suunnitella nukkumaan menoa (ja tämän kirjoittamista.)
Ja nyt jos ollaan rehellisiä, niin on tosiaan jo niin myöhä, että minunkin on pakko painua pehkuihin. Siispä, hauskaa joulukuun 20. päivää kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti