Jos löydän biisin, josta pidän todella paljon, minulla on paha tapa kuunnella sitä joskus päiväkausia lähes taukoamatta. Ehdin joskus jopa kyllästyä siihen, kunnes jossain kohtaa taas palaan saman kappaleen pariin.
Viimeisin löytöni oli (kuinka ollakaan) Julia Michaelsin ja Niall Horanin What a Time. Siinä on jotain täydellisen kaunista. YouTubessa on jopa video, johon biisi on laitettu niin monta kertaa peräkkäin, että videon pituudeksi on saatu yksi tunti. Joskus laitan sen illalla päälle, kun olen menossa nukkumaan ja kuuntelen sulosäveliä omaksi iltasadukseni.
Minulla on aina, AINA, vähintään kaksi kirjaa kesken yhtä aikaa. En tiedä, johtuuko se keskittymiskyvyn puutteesta vai mistä, mutta yhden kirjan lukeminen ei tyydytä minua samalla tavalla. Joskus asiatekstin lukeminen ilahduttaa eniten, joskus haluan jotain kevyempää ja joskus vain Harry Potter kelpaa. Viime aikoina olen ollut erityisen kiinnostunut englanninkielisistä hömppäromaaneista.
Hauska asia on myös se, että huomasin tammikuussa, kun olin veljeni luona koiravahtina, että luen enemmän, kun minulla on vain yksi kirja käden ulottuvilla. Olisi siis ehkä aika luopua useamman kirjan taktiikasta...
Kun puen jalkaan sukkia tai kenkiä, laitan aina ensin vasemman. Aina. Otan kengät ja sukat myös aina pois ensin vasemmasta ja sitten vasta oikeasta jalasta. Housut laitan myös useimmiten vasen jalka edellä ylleni. Minusta tämä on hieman erikoista erityisesti sen takia, että minua oikeakätisempää ihmistä voi olla vaikea löytää. Luulisi siis, että oikealla jalalla aloittaminen kun olisi luontevampaa.
Teen yllättävän paljon muutenkin asioita luontevammin vasemmalla kuin oikealla jalalla. Jos pitää treeneissä reaktiolähdöissä kääntyä, se onnistuu paremmin vasemmalta puolelta. Ponnistan myös usein vasemmalla paremmin kuin oikealla (joskin syöksy hakeutuu aina oikealle, vaikka pitäisi pystyä ponnistamaan molemmilla) tai ainakin kuvittelen niin, koska muistelen yläkoulun liikuntatunteja, joilla ponnistin korkeushyppyyn vasemmalla jalalla.
Sanoisin, että kahdeksan tai yhdeksän kymmenestä unesta, jotka tiedostan nähneeni, ovat jonkinasteisia selkounia. En välttämättä muista enää aamulla, mitä niissä tapahtui, mutta tiedän ne nähneeni. Se ei tietenkään tee niistä selkounia, mutta olen lähes aina hyvin tietoinen siitä, että näen unta ja pystyn joskus vaikuttamaan siihen, että haluanko nähdä jonkin pätkän unesta uudelleen. Hirveästi en pysty unen kulkuun muuten kuitenkaan vaikuttamaan.
Mikä kuitenkin parasta, minä en tämän takia näe oikeastaan koskaan painajaisia. Jos uni alkaa mennä turhan ahdistavaksi tai jännittäväksi, pystyn herättämään itseni, koska tiedän näkeväni unta. Se on oikeastaan aika kätevää, vaikka omia uniaan ei olekaan kiva keskeyttää. Varsinkin, koska siitä jää toisinaan vähän inhottava tunne, eikä uudelleennukahtaminen ole aina helppoa.
Minulla on asunnossani joka paikassa pöllöjä. On seinätarroja, mukeja, tyynyliinoja, koriste-esineitä, vaatteita... Rakastan pöllöjä ja monet tietävät siitä. Pidän toki myös monista muista eläimistä, kuten kissoista, koirista, ketuista, oravista, jäniksistä ja susista (jos olisin itse eläin, olisin varmaan susi), mutta jostain syystä pöllöistä tuli muutama vuosi sitten melkein keräilykohde. Kuitenkin suurimman osan pöllöistäni olen saanut lahjaksi. En siis itse ole kovin montaa ostanut. Kai.
Minulla on kuitenkin hämmentävä kyky bongata kaikki pöllötavarat kaupoista, myös kirpputoreilta, joista en yleensä löydä mitään, koska sekaisuus häiritsee minua. On oikeastaan jo vähän surullisen kuuluisaa, miten vaivattomasti löydän pienimmätkin pöllöt.
Yllättikö jokin fakta? Mitä hauskoja faktoja voisit itsestäsi kertoa?
