perjantai 25. marraskuuta 2016

Kun kanssamatkustajat kiukuttaa

Kuten viime postauksessa kerroin, olen nyt pari kuukautta kulkenut bussilla Turkuun ja takaisin useamman kerran viikossa. Se on nopeampaa, halvempaa ja ekologisempaa. Mikäs siis sen mukavampaa. Ainoa oikeasti ikävä puoli on tavaroiden raahaamisen vaikeus. Menen usein salille ennen tai jälkeen koulupäivän ja kuljettelen mukanani laukkua ja reppua ihan sen takia, että toisessa ovat kirjat ja kone ja toisessa salikamppeet.

Tai no, ei se tavaroidenkaan rahtaaminen aina ole se pahin asia. Joskus pahinta ovat muut ihmiset. Minähän olen tosiaan sanonut sosiaali- ja terveysalaa opiskeleville ystävilleni, että arvostan sitä, että he pystyvät siihen, sillä minä en pidä ihmisistä tarpeeksi, jotta voisin olla sillä alalla töissä. En siis myöskään pidä ihmisistä tarpeeksi ollakseni tyytyväinen täyteen ahdetussa bussissa.

En tiedä, miltä bussit näyttävät muilla paikkakunnilla ruuhka-aikoina eli esimerkiksi ennen aamukahdeksaa ja iltapäivällä neljän jälkeen, mutta Turussa on täyttä. Useimmiten olen sen verran aikaisin pysäkillä, että pääsen vielä istumaan enkä ole seisonut kuin kerran. Pahimmillaan bussissa kuitenkin on seissyt varmaan lähemmäs kolmekymmentä ihmistä (arvioi voi heittää ihan kumpaan vain suuntaan). Olen huomannut, että tietynlaiset ihmistyypit ovat ärsyttäviä erityisesti juuri ruuhka-aikoina.

Meillä bussitkin käyvät kahvitauoilla.

Tyyppi 1. Haahuilijat
Haahuilijat ovat niitä ihmisiä, jotka jäävät keskelle käytävää miettimään, mihin haluavat mennä istumaan. Varsinkin silloin, kun takaa on tulossa vielä ainakin viisi ihmistä, ja bussi lähtee jo liikkeelle, nämä ihmiset ovat ärsyttäviä. Miten vaikeaa voi olla päättää, istuuko kolmanteen vai neljänteen riviin?

Tyyppi 2. Penkinvaltaajat
Okei, tällaiset ihmiset ovat oikeasti varsinkin ruuhka-aikaan todella kiukuttavia. Penkinvaltaajat ovat niitä tyyppejä, jotka istuvat käytävänpuoleiselle penkille ja laittavat laukkunsa matkatoverikseen ikkunan viereen. Ihan oikeasti, mitä tällaisten ihmisten päässä liikkuu? Toki siis, jos on jokin ihan oikeasti hyvä syy tällaiseen toimintaan, se on ymmärrettävää (minä en tietenkään tiedä muiden ihmisten motiiveista), mutta pääsääntöisesti minusta on lähinnä naurettavaa, että viedään aivan turhaan yksi ylimääräinen penkki. Ja näitä ihmisiä näkee vähintään kerran kahdessa päivässä.

Tyyppi 3. Huutajat
Niin, juuri ne ihmiset, jotka huutavat bussissa. Puhelimeen, käytävän yli, bussikuskille (kiitoksia ei lasketa, ne on ihan okei), muuten vaan… Näitä onneksi on todella vähän. Huudan itsekin suuttuessani tai innostuessani melko helposti, mutta yleensä julkisilla paikoilla pyrin pitämään pienempää ääntä. En ihan tajua ihmisiä, jotka oikeasti uskaltavat ja kehtaavat alkaa huutaa bussissa.

Tyyppi 4. Turhaan seisojat
Turhaan seisojat ovat niitä ihmisiä, jotka eivät missään tapauksessa voi istua bussissa kenenkään viereen vaan mieluummin vaikka seisovat. Tämä on toki melko varmasti vain minun henkilökohtainen ongelmani, mutta jostain syystä tunnen aina syyllisyyttä, kun joku seisoo. Ihan kuin pitäisi pelkästä solidaarisuudesta mennä itsekin seisomaan tai luovuttaa oma paikka seisojalle.

Tyyppi 5. Vanhukset, jotka eivät käytä senioripaikkoja.
Täällä on melkein jokaisessa bussissa ”senioripaikkoja” etuosassa. Toiseksi etummaiset penkit on siis käännetty niin, että ne ovat selkä menosuuntaan päin, ja liikkumista on näin helpotettu. Kolmas penkkirivi on siis tavalliseen tapaan kasvot menosuuntaan. Paikat on tarkoitettu vanhempia tai muuten hankalasti liikkuvia ihmisiä varten (esimerkiksi siis myös raskaana oleville). Monet vanhukset kuitenkin tuntuvat karttelevan näitä paikkoja. Ei siinä muuten mitään, mutta minulle tuli ainakin alkuaikoina tosi huono omatunto aina, kun istuin niille paikoille, vaikka olisivat ainoita vapaita paikkoja koko bussissa. Enää ei. Kaikki muutkin siellä istuvat.

Älkää ottako tätä turhan vakavasti. Ihmiset ovat ihan kivoja, mutta joskus pitää vähän valittaa. Tiedostan olevani hieman erikoinen toisinaan ja monet tyypeistä ovat varmaan aika yksilöllisesti vain minua ärsyttäviä. Olen myös aiempiin ihmistyyppeihin liittyen tehnyt periaatepäätöksen, että jos bussissa on yksikin vapaa paikka, en nouse penkistä ennen omaa pysäkkiäni tuli kyytiin kuka tahansa. Kyllä sille vapaalle penkille voi istua, oli siinä naapurissa kuka vain.

Täällä oli lunta...




Taas oli pitkä tauko postauksissa. Olen keskellä todella isoa tentti- ja palautussumaa. Tällä viikolla oli tentti, ensi viikolla kaksi ja sen jälkeen kahdella seuraavalla viikolla molemmilla yksi. Tällä viikolla oli myös projektikurssin viimeisen projektin palautus, ensi viikolla erään aineistokeräyksen viimeiset päivät, yhden tekstintarkistustyön palautus ja luentopäiväkirjan palauttaminen. Seuraavalla viikolla vielä aineistonkäsittelysuunnitelman palauttaminen. Mitään en ole jättänyt viime tippaan. Pois se minusta. Palaan siis luultavasti sorvin ääreen valitettavasti vasta joulukuussa, mutta silloin lienee jotakin erikoisempaa tiedossa.

maanantai 7. marraskuuta 2016

Minä ja julkinen liikenne!?

Yliopistolla päätettiin, että syyskuun alusta asti kaikki yliopiston parkkipaikat muuttuvat maksullisiksi. Henkilökunta voi ostaa itselleen parkkeerausoikeuden, joka maksaa 15 euroa kuukaudessa, mutta opiskelijoilta se ei onnistu. Opiskelijoita varten on opiskelijaparkit. Tunnin parkkeeraus maksaa viisikymmentä senttiä, ja auton saa jättää paikalle korkeintaan neljäksi tunniksi kerrallaan. Parkkimaksun maksaminen onnistuu kätevästi EasyPark-sovelluksella tai sen nettisivuilla.

Ja koska aiheeseen littyviä kuvia ei tietenkään ole, pyhäinpäivänä napatut otokset saavat olla tänään kuvituksena. Pahoittelut tästä.

Ongelma 1. Saatan olla yliopistolla yli kahdeksan tuntia kerralla. Saattaa olla, että juoksen luennolta toiselle tai paikasta toiseen hiki hatussa, koska aikaa ei yksinkertaisesti ole ylimääräistä (tämä tosin on melko harvinaista). Voi myös olla, että kaikki luentoni ovat eri puolilla kampusta tai parkkiaikani loppuu juuri silloin, kun en autoa pääse siirtämään.

Ongelma 2. Jos tuon autoni yliopiston parkkiin, maksan neljän tunnin pysäköinnistä 2 euroa. Viikossa se tekee kymmenen euroa, kuukaudessa neljäkymmentä. Vuokran jälkeen opintotuesta jää käyttöön reilu 70 euroa. Bensojen ja parkkimaksujen jälkeen sitä rahaa ei enää ole.

Ongelma 3. En voi maksaa parkkimaksua, koska puhelimeeni ei saa EasyPark-sovellusta (joojoo, Lumia on vähän huono näissä asioissa) eikä minulla ole luottokorttia. Tässä ovat jonkin sortin neropatit olleet systeemiä keksimässä.

Ongelma 4. Jos päätän tulla autolla, joudun uhmaamaan sakkoja, sompailemaan keskellä pikkukatuja siinä toivossa, että joku vapaa paikka löytyy tai viemään auton melko kauas. Sakkoihin ei ole varaa, pikkukadut eivät houkuta, ja kauas on pitkä matka (ja kaukaa käveleminen kestää turhan kauan).



Lokakuun alussa hain itselleni Föli-kortin. Minusta, vannoutuneesta omien aikataulujen noudattajasta, tuli siis julkisen liikenteen suurkuluttaja. Ja se on yllättävän kivaa ja kätevää. Maksoin kolmenkymmenen päivän linja-autoajelusta muistaakseni 41 euroa, josta viisi meni itse korttiin ja loput kuukausimaksuun. Nyt, kun kortti on jo olemassa, voin ladata sen uudelleen netissä 33 eurolla. Opiskelijahinnat ovat parhautta.

41 euroa tai 33 euroa kuulostaa nopeasti ajateltuna jopa isolta summalta. Mutta koska matkustin lähemmäs neljäkymmentä kertaa kolmenkymmenen päivän aikana, jäi hinnaksi yhtä matkaa kohden vain hiukan yli euro. Puhutaan siis ihan hirvittävästä säästöstä. Ja onhan se halpaa.

Vertailun vuoksi: Ulvilasta Poriin on suunnilleen sama matka kuin nykyisestä kotikaupungistani Turkuun. Ulvilasta Poriin matkustetaan bussilla kaikkien mahdollisten mutkien kautta, busseja kulkee noin neljänkymmenen minuutin välein, ja perille pääsee puolessa tunnissa. Kolmenkymmenen päivän bussikortti maksaa opiskelijalle 42 euroa (+ ensimmäisellä kerralla 7 euron pantti). Nykyään pääsen kotoani Turun keskustaan parhaimmillaan kahdessakymmenessä minuutissa, ja busseja tulee vähintään vartin välein, ruuhka-aikoina vielä useammin.

Yksi iso plussa tässä bussimatkustelussa, kun vertaa Turun ja Porin liikennettä on se, että Turussa oikeasti kuskit ovat asiakaspalvelijoita. Okei, osa on tosi yrmeitä ja nihkeitä, mutta monikaan ei katso matkustajiaan nenän varttaan pitkin. Turkulaisille bussikuskeille uskallan maksaa käteisellä ja heiltä uskaltaisin jopa kysyä jotakin. Porissa bussikuskit ovat aina olleet jotenkin kovin ikäviä.



Okei, oli täälläkin yksi aika erikoinen kuski. Turun busseissa on sellaiset lähilukuominaisuudella varustetut kortinlukijat, joihin kortti vain lätkäistään hetkeksi ja siihen ilmestyy merkki onnistuneesta noususta. Yhtenä päivänä kortinlukija ei jostain syystä suostunut lukemaan korttiani, vaikka kuinka koitin. Bussikuski ei sanonut mitään, mutta hetken kuluttua huomasin, kun hän huitoi kättään toista lukijaa kohden. Koitin sitten tätä lukijaa, mutta koska en nähnyt päätettä, joka oli kuskia kohden, en tietenkään tiennyt, lukiko laite korttini. Kuski jatkoi vain huitomista ja lopulta minun oli pakko kysyä, ottiko se korttini. Kuski vain mumisi jotain epämääräistä ja päättelin sen tarkoittaneen kyllä. Ei huudellut perään, että kai se ihan oikein meni. Tämä kuski oli muutenkin hiukan kummallinen, sillä hän ajoi hyvin levottomasti ja töyssähtelevästi ja alkoi ilmeisesti jossain vaiheessa laskea rahoja

Kuitenkin, mikä on hyvin mielenkiintoinen ero bussikäyttäytymisen suhteen Porin ja Turun välillä on se, että Porissa oikeastaan kaikki kiittävät bussista noustessaan (tai näin minä muistaisin), mutta Turussa se on melko harvinaista. Tuntuu omituiselta, että paremmasta palvelusta ei kiitetä. Pelätäänkö Porissa bussikuskeja? Tai no, minä ainakin pelkäsin silloin joskus kun busseilla ajelin. Olin tosin vielä alakoulussa ja pelkäsin kaikkea ja kaikkia.