Tänään ei ole aiheena mikään kovin jouluinen asia, mutta koska olin tästä valmennuksesta joka tapauksessa aikeissa kirjoittaa, arvelin, että olisi fiksuinta hoitaa se näin kalenterin luukkuna, koska muuten se saattaisi livahtaa aika kauas (eikä minulla tosiaan ole oikeastaan mitään luukkua etukäteen valmiina, hups.)
Vietin viime viikolla kaikki arkipäivät te-toimiston Arffmanilta ostamassa työnhakuvalmennuksessa. Valmennus oli suunnattu korkeakoulutetuille työttömille työnhakijoille (minulle väitettiin, että siellä olisi nuoria, mutta aika sekalainen seurakunta meitä oli). Meitä oli kai kahden- tai kolmentoista hengen ryhmä. Keskustelimme työttömyydestä, työkokemuksista, työnhausta, työhaastatteluista ja asioista, jotka omaan elämäntilanteeseen työttömyyden takia kuuluvat. Minulle valmennus tuli aika huonoon ajankohtaan, koska työpaikka oli jo taskussa, eikä tarvetta valmennukselle olisi sen puolesta ollut (niin tosiaan, aloitan työt tammikuun alussa!). Te-toimistosta kuitenkin arveltiin, että valmennukseen olisi hyvä mennä, jotta joulukuun tuet eivät kärsisi. Olisihan minulla muutakin tekemistä ollut, mutta kuluihan se viikko noinkin.
Meitä oli tosiaan hyvin erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä. Minä olin nuorin kaiketi noin kolmen tai neljän vuoden marginaalilla. Olimme kaikki korkeakoulutettuja, mutta ikähaitari oli suuri, ja olimme lähes kaikki eri aloilta. Keskustelut olivat mielenkiintoisia, koska olimme kaikki hyvin erilaisia persoonia. Täytyy tosin myötää, että itselläni oli mennä hermo muutamaan otteeseen, koska kyynisyys oli korkealla ja joskus mielipiteitä oli aivan PAKKO tuoda esiin silloinkin, kun niistä ei ollut mitään pienintäkään hyötyä tai koska spekulointi meni vähän turhan pitkälle. Minua ei haittaa kysyä "mitä jos" joskus absurdeihinkin asioihin liittyen, mutta jos tuollaisessa paikassa ja tilanteessa, joka on kuitenkin hyvin tarkoitushakuinen "tapahtuma" ja josta voi olla oikeasti apua jollekin, yritetään jatkuvasti harhauttaa keskustelua väärille tai turhille raiteille, minulla alkaa helposti vähän hihat palaa. Olin asiallisesti, älkää murehtiko, mutta saatoin todeta, että on vähän tyhmää kysyä kysymystä, joka ei johda yhtään minnekään, koska sillä ei ole mitään tosipohjaa. Toki asiaan saattoi myös vaikuttaa se, että kyseinen henkilö kävi hermoilleni jo valmiiksi. Mutta silti, olen edelleen sitä mieltä, että tietyt keskustelut eivät kuulu paikkoihin tai tilanteisiin, joilla on joku todellinen agenda. Ja meillähän oli, nimittäin pyrimme kehittymään työnhakijoina. Jossain kohtaa minusta alkoi tuntua, että työnhaku on strategiapeli, jossa pitää osata nappulansa laittaa oikeisiin paikkoihin, mutta vaikka siinä onnistuisikin, voi silti olla, että työpaikka jää saamatta, koska arpaonni ei osunut kohdalle.
Valmennus oli ihan kivasti järjestetty, tilat olivat mukavat ja meille jaettu materiaali ihan hyödyllistä. Saimme jonkin oikeasti kuusisataa euroa maksavan nettiaineiston ilmaiseksi (ei sillä, että se olisi välttämättä hintansa väärti) ja muutamia yksittäisiä papereita. Kävimme paljon läpi sitä, mistä mahdollisia työpaikkoja voi löytää (jopa 75 prosenttia työpaikoista on piilotyöpaikkoja!) ja miten firmoja sitten pitää lähestyä ja miten erottua työnhaussa. Puhuimme avainsanoista ja CV:n profiilitekstistä ja siitä, miten hakemukset eivät saa olla CV:n toisintoja. Hakemuksen pitäisi kuulemma käsitellä tulevaa ja CV:n menneisyyttä. Täytyy myöntää, että olen kyllä huomannut, että useimpiin haastatteluihin olen päässyt juuri sellaisilla hakemuksilla, jotka eivät ole juuri tuoneet työhistoriaani esiin. Toisaalta, myös niillä aiempia tehtäviä käsittelevillä loruilla olen saanut kutsuja, joten tiedä häntä. Oletettavasti neuvo on kuitenkin hyvä. Ainakin se vaikuttaa ihan järkevältä. Puhuimme myös työhaastatteluista, niihin valmistautumisesta ja kysymyksistä, joita saatetaan kysyä tai joita kannattaa itse kysyä. Vaikka olin erittäin skeptinen koko valmennuksen suhteen, sain sieltä ihan hyviä asioita pohdittavaksi seuraavaa kertaa varten. En minä tulevaisuudessakaan varmaan työnhaulta välty.
Meillä oli kaikilla myös puolen tunnin henkilökohtainen tapaaminen (meillä oli myös yksi päivä, jona työskentelimme kokonaan itsenäisesti, jolloin sai vielä mennä puhumaan esimerkiksi hakukirjeestä tai CV:stä) ohjaajan kanssa. Minulle se oli lähinnä mukava jutustelutuokio valmentajan kanssa, mutta tulipahan tehtyä. Oli kuulemma ollut iloinen, koska olin aloitusarvioinnissa, tai mikä lie, suhtautunut asioihin niin hyvin. Tällä hetkellä en halua olla mitään muuta kuin optimistinen tulevan työurani ja elämäni suhteen. Kesällä vyölläni on puoli vuotta lisää työkokemusta ja juuri nyt tunnen olevani tasan siellä, missä minun pitää olla. Helpottava ja lohduttava tunne toisaalta ihanan ja rentouttavan ja toisaalta raskaan ja epätoivoisen syksyn jälkeen.
Toivottavasti ette nukahtaneet tätä lukiessanne. Tai jos nukahditte, voitte ihan minun suostumuksellani lukea sen illalla uudelleen, jotta uni tulee!
Piristykseksi vielä musiikkia. Video on tässä vain kuunteluun sopivassa muodossa (paitsi tietysti jos käytätte mobiilisivua), mutta suosittelen avaamaan sen YouTubessa ja katsomaan videon. Huikeaa! Hoksatkaa myös, että itse kappale loppuu jonkin verran ennen videota, koska he mainostavat levyään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti