torstai 13. joulukuuta 2018

Joulukuun kolmastoista päivä: Joulukoristelut



Joulu on yksi niistä harvoista juhlista, joita varten haluan koristella. Jouluna haluan, että myös asunto näyttää ainakin hiukan juhlavalta. Minulla on ollut myös tapana hankkia yksi tai kaksi uutta joulukoristetta. Äidiltä olen saanut myös jonkin verran koristeita, joita hän on jostakin löytänyt.

Minulle on ollut tärkeää koristella asuntoni jo melko ajoissa, jo marraskuun lopussa tai joulukuun alussa, koska olen aina lähtenyt (ja lähden tänäkin vuonna) kotikotiin jo aika kauan ennen joulua. Tykkään muutenkin siitä, että joulufiilis tulee kotiin jo aikaisin, koska joulu on ihana. Myös kotikotona ollaan aina koristeltu, mikä ehkä on osasyy siihen, että myös haluan koristella omaa asuntoa. Toki kotikotona koristeet laitetaan aika paljon myöhemmin, yleensä suunnilleen aatonaattona, koska siellä on myös enemmän siivottavaa. (Myönnettäköön silti, että täälläkin pitäisi siivota uudelleen, vaikka varsinaisen joulusiivon olenkin tehnyt.) Tässä siis kuvia tämän vuoden joulukoristeluista.


















Milloin sinä koristelet jouluksi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti