Kiitos 2010-luku!

Taas on jäämässä taakse yksi vuosi. Vuosi 2019. Ja samalla taakse jää kokonainen vuosikymmen. Vuosikymmen, jonka aikana olen kasvanut 15-vuotiaasta teinitytöstä 25-vuotiaaksi nuoreksi aikuiseksi. Paljon asioita on ehtinyt tapahtua. Minä olen muuttanut kahteen kertaan, blogi on muuttanut, pesäpallojoukkueet ovat vaihtuneet, tutkintoja on valmistunut, ihmissuhteita on syntynyt ja hajonnut...

Tässä postauksessa "lyhyt" katsaus viimeiseen kymmeneen vuoteen. Vuosittaiset sisällöt ovat vähän sekaisin, koska pyrin kirjoittamaan asioita enemmän asiakokonaisuuksina kuin kronologisesti, mutta toivottavasti niistä saa silti kiinni. Linkkailen joitakin kirjoittamiani blogitekstejä, jos olen aiheeseen paneutunut. Kuvituksena tämän vuoden luontokuvia. Niin ja jostain syystä tekstiin tulee nyt outoja rakoja. En näe, mistä ne johtuvat (edes koodi ei kerro), enkä saa niitä pois.

2010
Aloitin vuoden 15-vuotiaana 9.-luokkalaisena. Kevään aikana kävimme tutustumassa toisen asteen oppilaitoksiin, ja hain Ulvilan lukioon (hain myös Porin lukioihin, mutta tiesin, että pääsen Ulvilaan). Jossain kohtaa ulkomaanmatkojen välissä pääsin peruskoulusta. Syksyllä aloitin lukion. Harkitsin vakavasti opintojen venyttämistä neljään vuoteen, jotta voisin opiskella KAIKKEA, mutta järki (ja halu päästä lukiosta ennen kuin täytän 20) voitti ja ahdoin lukujärjestykset täyteen. Jaoin kaksi kertaa viikossa perheen kanssa mainoksia ja ilmaisjakelulehtiä. Minulle oli tehty työsopimus jo vuonna 2008.

Matkustin ensimmäistä kertaa ulkomaille. Orkesterin kanssa Lontooseen ja joukkueen kanssa Rhodokselle. Lentokoneessa lentäminen oli hauskaa, mutta jännittävää. Lontoo oli minun kaupunkini. Kiireinen ja harmaa, mutta ehdottoman hurmaava. Sinne tahdon ehdottomasti vielä takaisin, koska haluan käydä koskettamassa leijonien tassuja.

Kesällä (ja oikeastaan toki jo koko talven) pelasin UP-V:n C-tytöissä. Leireilimme Oulussa, emmekä säästyneet draamalta tietenkään. Syksyllä siirryinkin takaisin Kankaanpään Mailaan, jossa olin pelannut jo aiemmin pari kautta, koska Ulvilan joukkue hajosi.

Palmgren-konservatoriolla suoritin viimeiset teoriaopinnot, koska en jatkanut enää perustason jälkeen. Jälkeenpäin olen sitä ehkä vähän harmitellut.




2011
Täytin 17. Soitin klarinettia Palmgren-konservatorion A-orkesterissa, kuten jo muutaman vuoden sitä ennen. Pelasin Kankaanpään Mailassa naisten maakuntasarjaa ja satunnaisia pelejä Tyttöjen Superia. En ollut tarpeeksi hyvä mahtuakseni vakituiseen kokoonpanoon. Tammikuussa lopetin mainostenjakohommat, koska aika alkoi olla kortilla. Kesällä menin ensimmäistä kertaa kesätöihin. Olin pesiskouluohjaajana Ulvilan Pesä-Veikoilla. Aloitin syksyllä lukion toisen luokan.

2012
Ristiriitainen vuosi kaikenkaikkiaan. Tulin täysi-ikäiseksi, vaikka minun kohdallani se vaikutti lähinnä siihen, että sain ajaa ajokortin, aloin hoitaa itse pankkiasioitani ja siirsin puhelinliittymän nimiini. Koin silti isoja paineita siitä, että olisi pitänyt heti kasvaa aikuiseksi. Olisi pitänyt pystyä heti ottaa vastuuta kaikesta. En pystynyt, joten stressasin sitä.

Kevättalvella, tarkemmin maaliskuussa, isältäni leikattiin aivokasvain ja rakas mummini kuoli. Koko loppuvuosi oli pitkälti näiden tapahtumien varjostama.

Tanssimme Wanhat, ja aloitin ylioppilaskirjoitukset. Keväällä taklasin uskonnon ja syksyllä historian, ruotsin ja englannin. Historian ja ruotsin päädyin kirjoittamaan uudelleen. Historian, koska opettaja totesi, etten ollut omalla tasollani (kirjoitin keväällä saman arvosanan, joten ehkä se oikeasti oli tasoni) ja ruotsin, koska se jäi pisteen päähän seuraavasta arvosanasta (uskokaa tai älkää, samoin kävi myös keväällä.) Aloitin syksyllä abivuoteni ja hautasin itseni treeniin ja opiskeluun. Olin väsynyt, kiukkuinen ja ahdistunut.

Kesätöihin päädyin Nevalaisen luomutilalle puutarha-apulaiseksi. Kerrottakoon, että nimike on vain hieno versio mansikanpoimijasta.

Pelasin edelleen Kankaanpään Mailassa maakuntasarjaa ja satunnaisesti Tyttöjen Superia. Ennen juhannusta onnistuin taikomaan jalkapöytääni hiusmurtuman, kun astuin sivuttaisessa puolijuoksuvauhdissa lautasen reunaan. Loppukaudesta pääsin takaisin pelikentille.

Mikäli en muista väärin, tänä vuonna suoritin 3/3-soittotutkinnon ja sain musiikin perustason tutkinnon valmiiksi Palmgren-konservatoriosta. Suoritus palkittiin stipendillä. Olin häkeltynyt; en ollut osannut odottaa sitä.



2013
Abivuosi painoi vahvasti päälle, ja stressi ylioppilaskirjoituksista, valmistumisesta ja opiskelemaan pääsemisestä nousi uusiin sfääreihin. Samaan aikaan murehdin isää ja surin mummin kuolemaa. Treenasin enemmän kuin koskaan ja luultavasti tyhmemmin kuin koskaan. Kävin ylikunnon puolella, vaikka siitä ei ainakaan valmentaja hirveästi välittänyt (jos edes tiesi), mutta treenasin silti parikymmentä tuntia viikossa. Se oli minulle ainoa keino pitää pää pinnan yläpuolella, kun ahdistus meinasi hotkaista mukaansa. Enkä edes tajunnut silloin kunnolla, miten syviin vesiin meinasin sukeltaa.

Keväällä kirjoitin ylioppilaaksi äidinkielestä ja kirjallisuudesta, lyhyestä matikasta, pitkästä ranskasta, lyhyestä espanjasta, keskipitkästä ruotsista ja historiasta. Uskonto ja pitkä englanti oli onneksi selätetty jo aiemmin. Olin pettynyt kirjoitustuloksiini, mutta aikaa murehtia ei juuri ollut, sillä pääsykokeet alkoivat jo hengittää niskaan. Paneuduin siis niiden pariin. Hain sekä Turun että Tampereen yliopistoihin opiskelemaan historiaa ja suomen kieltä. Turun historia oli ykkösvaihtoehtoni, mutta jäin varasijalle 19. Jälkikäteen ajateltuna paras niin. Kevään aikana matkasin myös parin kaverini kanssa Jyväskylään, jossa osallistuin Jyväskylän yliopiston järjestämän kielioppikilpailun finaaliin, jonne oli kutsuttu kaksikymmentä alkukilpailussa parhaiten pärjännyttä opiskelijaa. Lopullinen sijoitukseni oli muistaakseni kahdeksas. Kävin neljissä pääsykokeissa, vaikka jo harkitsin jättäväni yhden väliin.

Kesätöissä olin Alma Manulla aamulehdenjakajana. Ajoin ensimmäistä kertaa elämässäni ojaan poliisin portin pielessä neljän aikaan aamuyöstä. En suosittele.

Kesäkuun ensimmäinen päivä sain vetää valkolakin päähäni parhaiden ystävieni kanssa ja nauttia koko päivän juhlahumusta. Sain kuulla, että päättötodistukseni perusteella kirjoitusteni olisi pitänyt mennä paljon paremmin ja sain taas huokaista. Eivät he olleet väärässä. Heinäkuussa lukiopapereista tuli kuitenkin merkityksettömiä, kun hyväksymisilmoitus saapui. Elokuussa koitti jo muutto Turkuun, sillä suomen kielen opinnot saivat alkaa. Opiskelin ensimmäisenä vuotenani suomen kieltä ja kotimaista kirjallisuutta. Kuvittelin, että minusta tulee opettaja.

Pesäpallossa pelasin viimeisen junnuvuoteni Kankaanpään Mailassa ja syksyllä siirryin Mynämäen Vesan naisten suomensarjajoukkueeseen. Siirryin myös soittamaan klarinettia Turun konservatorion orkesteriin.



2014
Täytin 20.

Huhtikuussa orkesterimme matkusti Pietarsaareen puhallinorkesterien SM-kisoihin. Sijoituimme B-sarjassa muistaakseni viidensiksi.

Huhtikuusta heinäkuuhun tein töitä Varsinais-Suomen Pesiksellä pesisohjaajana.

Toukokuussa saimme kuulla, että isän kasvain on uusinut, eikä sitä tällä kertaa enää voitu hoitaa. Aloimme pelata odottelupeliä.

Treenasin MyVen naisten suomensarjajoukkueen kanssa, mutta päädyin pelaamaan vain satunnaisia pelejä, kunnes itse otin puheeksi, että pelaisin mieluummin maakuntasarjaa, jos se tarkoittaa enemmän pelejä. Heinäkuun puolivälissä takareiteni revähti. Lääkäri sanoi, että sen paranemiseen menisi seitsemästä kymmeneen päivään. Uskoin ja päätin, että siinä ajassa jalka on varmasti kunnossa. Kauden viimeiset pelit pelasin kipua vasten taistellen, koska eihän se jalka oikeasti ollut parantunut. Kuntouttelin syksyn ja menin treenien alkaessa takaisin MyVen ja Turku-Pesiksen yhteistreeneihin. Marraskuussa takareisi revähti uudelleen ja pääsin palaamaan pesäpallotreenien pariin vasta seuraavan vuoden puolella.

Syksyllä aloin opiskella sivuaineena poliittista historiaa. En muista katuneeni mitään opiskelua yhtä paljon. Se oli raskasta, vaikeaa ja tuntui turhalta. Mitä minä tein sillä tiedolla, että Kropotkin oli anarkisti?




2015
Alkuvuodesta aloin valmentaa Turku-Pesiksen C-tyttöjä ja siirryin TuPen naisten maakuntasarjajoukkueeseen pelaamaan, koska treenipaikat olivat lähempänä, enkä enää tuntenut löytäväni paikkaani Mynämäestä. Sain paljon uusia kavereita, joista muutaman kanssa pelaan edelleen. Pääsin taas palauttelemaan mieleeni kopparina pelaamisen saloja ja rakastuin kolmospolttajan paikkaan. Syksyllä liityin TuPen suomensarjajoukkueen treenivahvuuteen ja sain taas kosolti uusia kavereita.

Toukokuussa aloitin työt Suomen Jalometallikierrätyksellä sisäänostajana. Tein töitä osa-aikaisesti aina, kun ehdin ja jaksoin, joskin kesällä säännöllisemmin. Puhelinmyynti ei ole minun juttuni.

Oudot oireet piinasivat ja lopulta silloisesta kämpästäni löytyi hometta. Punkkasin hetken serkkujeni luona, kunnes nykyinen asuntoni löytyi. Tänne muutin elokuun puolivälissä.



2016
22, vaikka kuka näitä laskee.

Kirjoitin kandidaatintutkielmani. Se käsitteli Juhani Liuhalan Satakunnan Kansaan kirjoittamia kesän 2015 pesäpallouutisia. Olin kuvitellut, että aineiston kerääminen ja analysointi olisi vaikeaaa ja teorian kirjoittaminen helppoa, mutta toisin kävi. Analysoiminen oli minusta kaikista hauskin osa, teoriasta en niin välittänyt. Syksyllä aloin opiskelemaan maisterintutkintooni sisältyviä kursseja. Yksi poliittisen historian kurssi roikkui edelleen, joten en päässyt valmistumaan, vaikka kaikki muut oli hallinnassa. Aloitin sivuaineena sosiaalitieteet ja rakastuin sosiologiaan. Projektilaboratorio ja Kieliasiantuntija yhteisöviestinnän tukena -kurssit vahvistivat päätöstäni siitä, että haluan opintojen jälkeen suunnata viestinnän tehtäviin. Joulukuussa aloitin harjoittelun oppiaineemme some-markkinoijana.

Pelasin ensimmäisen kokonaisen kauteni suomensarjaa. Missasin lopusta vain kaksi jatkosarjan peliä, joiden kokoonpanoon en mahtunut. Saman kauden aikana pelasin myös kahdeksan maakuntasarjapeliä, joissa roolini oli sekä sisä- että ulkopelissä hyvin erilainen kuin suomensarjassa. Suomarissa pelasin aina kakkosvahtina, enkä saanut sisäpelivastuuta, mutta maakuntasarjassa pelasin ykkösvahtina, kopparina, kolmospolttajana ja kakkospolttajana ja useimmiten numeroilla 4 tai 5 eli kotiutushommissa. Harjoituspelit mukaan luettuna pelejä tuli kauteen kaikkiaan kolmekymmentä. Syksyllä joukkueemme hajosi, yhdistimme maakuntasarjan ja suomensarjan joukkueet ja jatkoimme treenaamista ilman valmentajaa.

Lopetin orkesterissa käymisen, koska motivaationi alkoi rakoilla. En koennut kehittyväni lainkaan, eikä ympäristö inspiroinut minua mitenkään. Myös yliopiston aikataulut alkoivat kiristyä, koska sosiaalitieteet olivat aikaavievä oppiaine.

Leikkasin hiukseni, ehkä vähän jopa omaksi yllätyksekseni. Minulla oli aina ollut pitkät hiukset ja vaikka olin pohtinut leikkaamista jo pitkään, en toisaalta uskonut oikeasti koskaan tekeväni sitä. Sen jälkeen eivät hiukseni ole olleet enää puolipitkiä pitemmät.

Lokakuussa isä kuoli. Hautasin itseni taas treeniin ja opiskeluun. Koetin olla ajattelematta ja tuntematta, mutta olin ahdistunut ja vihainen. Elin loppuvuoden sumussa.



2017
Helmikuussa valmistuin vihdoinkin kandiksi. Olin kuluttanut joululoman ja alkuvuoden hakkaamalla päätäni seinään yhden poliittisen historian kurssin kanssa. Olin reputtanut sen jo kerran tai kahdesti aiemmin, mutta tammikuussa sain sen lopulta suoritettua hyväksytysti, kokonaisuuden suljettua ja tutkinnon valmiiksi. Syksyllä aloin kirjoittaa graduani. Koko prosessi oli jännittävä, sillä aloitimme metodiopinnoista ja tutkimuksen opiskelemisesta, josta etenimme aiheiden ja ohjaajien valintaan ja vasta sitten kirjoittamiseen. Aloin myös opiskella saksaa.

Matkustin huhtikuussa (?) Malagaan tapaamaan ystävääni, joka oli siellä töissä. Hän tosin irtisanoutui jo matkani alkupuolella, joten saatoimme hengailla yhdessä kaikessa rauhassa. Malaga oli kiva paikka, joskaan en kokenut samanlaista kuuluvuutta kuin aiemmin Lontoossa. Lensin kuitenkin ensimmäistä kertaa yksin ja kokemus oli aika huikea.

Pesäpallokausi sujui maakuntasarjassa loistavasti, pelasin henkilökohtaisella tasolla yhden parhaista kausistani ja joukkueena marssimme alkulohkon voittoon ja päädyimme jatkosarjassakin jaetulle ykkössijalle, jonka kuitenkin ratkaisimme meille tappiollisessa pelissä niin, että jäimme toisiksi ja Rauma sai ykköstilan ja samalla paikan suomensarjassa seuraavalle kaudelle. Mekin tosin anoimme paikkaa suomarista seuraavalla vuodelle ja se meille myönnettiin. Syksyllä aloitimme jälleen uuden valmentajan alaisuudessa treenata kohti suomarikautta.

Lopetin työni SJMK:lla ja menin kuukaudeksi Ulvilaan Q-Furnisher Oy:lle auttamaan tuotekorttien suunnittelussa ja toteuttamisessa. Työ ei ollut ihan niin paljon oman alan työ kuin olin ehkä ennakkoon ajatellut, mutta se oli opettavainen ja mielenkiintoinen homma kuitenkin.


2018
Huhtikuussa matkustin ystäväni kanssa Pariisiin. Jos Lontoo oli minun kaupunkini, oli Pariisi sitä vielä enemmän. Olin jo pitkään tahtonut mennä, sillä mummini oli rakastanut Pariisia. Niall Horanin kiertue tarjosi täydellisen syyn lähteä Eurooppaan matkustamaan ja Pariisi oli täydellinen kohde. En edes tiedä, miten voisin kuvailla sitä tunnetta, jonka kaupunki minussa herätti. Kaikkialla oli kaunista ja jännittävää. Katsoi mihin tahansa, näki jotakin uutta. Matka herätti minussa myös uuden unelman: tahdon joskus asua Pariisissa vaikka vain pari kuukautta.

Graduni valmistui ja sen perään myös minä. Filosofian maisterin paperit sain käteeni toukokuussa ja pääsin osallistumaan kesäkuun publiikkiin. Olin ylpeä itsestäni. Graduni käsitteli ammattinimikkeiden sukupuolittuneisuutta ja ihmisten asenteita niitä kohtaan.
Valmistuminen johti ahkeraan työnhakuun. Motivaatio oli toisinaan naurettavan heikoissa kannattimissa, varsinkin silloin, kun pääsin haastatteluihin, mutta jostain syystä en saanut töitä. Kunnes sain harjoittelupaikan Parcerolla! Vuoden 2019 ensimmäisen puolikkaan kuviot olivat selvillä!

Henkilökohtaisella tasolla tai joukkueenkaan kannalta pesäpallokausi ei ollut vahvimmasta päästä. Säilytimme sarjapaikkamme, ja peli oli jotakuinkin nousujohteista, mutta paljon muuta ei siitä lapsenlapsille jää kerrottavaa.

Syksyllä muutama pitkäaikainen ystävyyssuhteeni katkesi. En ala eritellä syitä, sillä tähän on ehkä eri näkemyksiä. En itse ollut syytön tapahtumiin. Mutta joskus näin käy. Ei kaikkia ihmissuhteita ole tarkoitettu kestämään ikuisesti.

Marraskuussa aloin myös kirjoittaa kirjaa NaNoWriMo-haasteen merkeissä.



2019
Aloitin työt Parceron copywriter-harjoittelijana heti tammikuun alussa. Harjoittelu oli monella tapaa antoisa ja opin paljon, varsinkin itsestäni työntekijänä. Sain myös todeta, ettei markkinointitoimisto välttämättä ole minulla oikea työympäristö, vaikka siitä en ihan takuuseen menekään. Marras- ja joulukuussa olin töissä Posti Palvelut Oy:llä pakettilajittelijana, olkoonkin, että olin pari viikkoa lakossa muiden kanssa.

Opettelin kokoamaan palapelejä, kuuntelemaan äänikirjoja ja lukemaan. Soitin myös paljon enemmän klarinettia kuin aiempina vuosina, koska lupauduin esittämään pari kappaletta Turku-Pesiksen 70-vuotisgaalassa. Kirjoitin myös kirjani ensimmäisen version loppuun alkuvuodesta. Minun piti jo tänä vuonna työstää sitä paljon enemmän kuin työstin, mutta ensi vuoden aikana aion todellakin sen tehdä, varsinkin, kun olen taas työnhaussa.

Pesäpallokausi oli joukkueelta parempi kuin edellinen. Itsekin aloitin paremmin, mutta en mahtunut koko kautta kokoonpanoon, joten omia suoriutuksiani on hieman hankala arvioida. Syksyllä meillä aloitti taas uusi valmentaja, ja alkuun pari viikkoa tuntuikin hieman opettelulta. Alkuvuodesta aletaan keskittyä taas erilaiseen treenaamiseen. Odotan innolla.



Vuosikymmen on ollut vahvasti tunteiden vuoristorataa aina aikuistumisesta valmistumisiin ja rakkaiden ihmisten menettämisiin. Olen ollut luultavasti enemmän vihainen tai surullinen kuin olen ollut hyvällä tuulella ja olen ikuisesti kiitollinen niille ihmisille, jotka ovat pysyneet rinnallani ja sietäneet hankaluuttani.

Olkoon 2020-luku täynnä seikkailuja, rakkautta ja onnellisuutta. Kiitos ja hyvää uutta vuotta!

5 Fun Facts with Hanna

Tammikuu tuli ja meni. Samoin melkein helmikuu. Aloitin työt. Treenasin. Sairastin. Kirjoitin kirjaa. Muka kiirettä, muka väsymystä. No. Nyt kirjoitan. Toivottavasti pian uudelleen. Ehkä sillä kertaa työstäni. Tai jostain muusta, mitä olen suunnitellut jo puoli vuotta. Nyt kuitenkin fakta-asiaa. Minusta. 5 hauskaa faktaa, koska totesin eräänä päivänä, että minulla on hauskoja tapoja ja asioita, jotka saattaisivat kiinnostaa muitakin.



Jos löydän biisin, josta pidän todella paljon, minulla on paha tapa kuunnella sitä joskus päiväkausia lähes taukoamatta. Ehdin joskus jopa kyllästyä siihen, kunnes jossain kohtaa taas palaan saman kappaleen pariin.

Viimeisin löytöni oli (kuinka ollakaan) Julia Michaelsin ja Niall Horanin What a Time. Siinä on jotain täydellisen kaunista. YouTubessa on jopa video, johon biisi on laitettu niin monta kertaa peräkkäin, että videon pituudeksi on saatu yksi tunti. Joskus laitan sen illalla päälle, kun olen menossa nukkumaan ja kuuntelen sulosäveliä omaksi iltasadukseni.




Minulla on aina, AINA, vähintään kaksi kirjaa kesken yhtä aikaa. En tiedä, johtuuko se keskittymiskyvyn puutteesta vai mistä, mutta yhden kirjan lukeminen ei tyydytä minua samalla tavalla. Joskus asiatekstin lukeminen ilahduttaa eniten, joskus haluan jotain kevyempää ja joskus vain Harry Potter kelpaa. Viime aikoina olen ollut erityisen kiinnostunut englanninkielisistä hömppäromaaneista.

Hauska asia on myös se, että huomasin tammikuussa, kun olin veljeni luona koiravahtina, että luen enemmän, kun minulla on vain yksi kirja käden ulottuvilla. Olisi siis ehkä aika luopua useamman kirjan taktiikasta...



Kun puen jalkaan sukkia tai kenkiä, laitan aina ensin vasemman. Aina. Otan kengät ja sukat myös aina pois ensin vasemmasta ja sitten vasta oikeasta jalasta. Housut laitan myös useimmiten vasen jalka edellä ylleni. Minusta tämä on hieman erikoista erityisesti sen takia, että minua oikeakätisempää ihmistä voi olla vaikea löytää. Luulisi siis, että oikealla jalalla aloittaminen kun olisi luontevampaa.

Teen yllättävän paljon muutenkin asioita luontevammin vasemmalla kuin oikealla jalalla. Jos pitää treeneissä reaktiolähdöissä kääntyä, se onnistuu paremmin vasemmalta puolelta. Ponnistan myös usein vasemmalla paremmin kuin oikealla (joskin syöksy hakeutuu aina oikealle, vaikka pitäisi pystyä ponnistamaan molemmilla) tai ainakin kuvittelen niin, koska muistelen yläkoulun liikuntatunteja, joilla ponnistin korkeushyppyyn vasemmalla jalalla.



Sanoisin, että kahdeksan tai yhdeksän kymmenestä unesta, jotka tiedostan nähneeni, ovat jonkinasteisia selkounia. En välttämättä muista enää aamulla, mitä niissä tapahtui, mutta tiedän ne nähneeni. Se ei tietenkään tee niistä selkounia, mutta olen lähes aina hyvin tietoinen siitä, että näen unta ja pystyn joskus vaikuttamaan siihen, että haluanko nähdä jonkin pätkän unesta uudelleen. Hirveästi en pysty unen kulkuun muuten kuitenkaan vaikuttamaan.

Mikä kuitenkin parasta, minä en tämän takia näe oikeastaan koskaan painajaisia. Jos uni alkaa mennä turhan ahdistavaksi tai jännittäväksi, pystyn herättämään itseni, koska tiedän näkeväni unta. Se on oikeastaan aika kätevää, vaikka omia uniaan ei olekaan kiva keskeyttää. Varsinkin, koska siitä jää toisinaan vähän inhottava tunne, eikä uudelleennukahtaminen ole aina helppoa.



Minulla on asunnossani joka paikassa pöllöjä. On seinätarroja, mukeja, tyynyliinoja, koriste-esineitä, vaatteita... Rakastan pöllöjä ja monet tietävät siitä. Pidän toki myös monista muista eläimistä, kuten kissoista, koirista, ketuista, oravista, jäniksistä ja susista (jos olisin itse eläin, olisin varmaan susi), mutta jostain syystä pöllöistä tuli muutama vuosi sitten melkein keräilykohde. Kuitenkin suurimman osan pöllöistäni olen saanut lahjaksi. En siis itse ole kovin montaa ostanut. Kai.

Minulla on kuitenkin hämmentävä kyky bongata kaikki pöllötavarat kaupoista, myös kirpputoreilta, joista en yleensä löydä mitään, koska sekaisuus häiritsee minua. On oikeastaan jo vähän surullisen kuuluisaa, miten vaivattomasti löydän pienimmätkin pöllöt.

Yllättikö jokin fakta? Mitä hauskoja faktoja voisit itsestäsi kertoa?

Liikunta ja minä

Koska kirjoitan blogia pitkälti fiilispohjalta, tänään en julkaise maanantaimarinoita. Marisemista olisi ehkä paljonkin, mutta juuri nyt ei ole sellainen olo, että haluaisin mistään lähteä valittamaan. Minun oli tarkoitus viime viikolla postata toisenkin kerran, mutta jostain syystä se venyi, venyi, venyi ja lopulta jäi. Maanantait ovat minulle kuitenkin parhaita kirjoituspäiviä, koska silloin minulla on vapaailta. Lauantai on viikon toinen päivä, jolloin illalla ei yleensä ole menoa, mutta silloin koetan rentoutua muilla tavoin kuin kirjoittamalla.

Minulla on jo jonkin aikaa ollut mielessä neljä eri postausta, jotka haluaisin kirjoittaa. Yksi liittyy pelkoihin, toinen kirjoittamiseeni, kolmas matkakuumeeseen (joka muuten saanee helpotusta huhtikuussa!) ja neljäs urheiluun tai liikuntaan. Olin itse asiassa vielä kirjoittamista aloittaessanikin hieman epävarma siitä, mihin aiheeseen oikeastaan tänään haluaisin paneutua. Lopulta päätin, että liikunnasta voisi olla hyvä aloittaa.



Varmasti kaikki, jotka minut tuntevat tai ovat blogia jonkin verran lukeneet, tietävät että liikunta ja urheilu ovat hyvin tärkeä osa elämääni. En ehkä normaalisti kirjoita treenaamisestani, mutta tänään siihen tulee muutos ainakin näin kertaluontoisesti.
Päälajini on pesäpallo. Aloitin pelaamisen Ulvilan Pesä-Veikoissa yhdeksänvuotiaana vain pari vuotta sen jälkeen, kun olin vannonut, etten ikinä pelaa pesäpalloa. Tuleva kausi on minulle neljästoista. Olen ehtinyt pelata Ulvilan lisäksi Kankaanpään Mailassa, Mynämäen Vesassa ja nyt viimeisimpänä Turku-Pesiksessä.

Pesäpallo oli pitkään kakkosharrastus. Aloitin kahdeksanvuotiaana klarinetin soittamisen ja viidennellä luokalla opiskelun Palmgren-konservatoriossa, jossa kävin kolmena iltana viikossa. En ajatellut, että olisin tarvinnut yhtään enempää liikuntaa, kuin mitä harjoituksissa käymisestä ja satunnaisesta lenkkeilystä tuli. Enkä välttämättä tarvinnutkaan, koska minulla ei varsinaisesti ollut tavoitteita. Ehkä halusin pelata jonain päivänä Ykköspesistä, mutta en nähnyt sitä välttämättä kovin realistisena tai luulin, että se ei vaatisi niin paljon.

Vasta abivuonna urheilusta tuli oikeasti tärkeää. Kotona oli rankkaa isän sairastamisen takia, stressasin kirjoituksia, kolmannelle asteelle hakemista (en tiennyt mitä hakisin ja pelkäsin, etten pääse minnekään), mahdollisesti tulevaa yksinasumista ja edessä häämöttävää soittotutkintoa. Kaiken sen stressin pyrin purkamaan urheiluun. Ajelin Kankaanpäähän kolme tai neljä kertaa viikossa, kävin salilla, lenkkeilemässä, loikkimassa ja juoksemassa. Varsinkin kevätpuolella treenaaminen meni jopa vähän överiksi. Treenasin monena päivänä viikossa kaksi kertaa ja lepopäivinäkin kävin tunnin hölkkälenkeillä. Treeni ei purrut, ja kaikki tökki. Valmentajaa kiinnosti lähinnä olinko laihtunut. Sillä ei ollut väliä paranivatko testitulokset tai lajitaidot. Minua ei juuri käsketty hidastamaan, eikä kukaan varsinkaan heittänyt ilmoille sanaa ”ylikunto”, vaikka se saattoi olla, jos ei todellisuutta, niin ainakin melko lähellä.

Toisaalta sinä vuonna menin myös lajitaidollisesti ja fyysisesti eteenpäin isoin harppauksin, kun vihdoin huhtikuussa tajusin hiukan arvioida tilannetta uudelleen ja hidastaa. Sitäkin tärkeämpää on kuitenkin se, että urheilusta ja liikunnasta tuli osa jokapäiväistä elämää. En enää osaisi vain jäädä joka päivä sohvan pohjalle. Toki esimerkiksi jouluna saattaa tulla kolmekin lepopäivää peräkkäin, mutta siinä useimmiten jo menee raja, ja on pakko päästä liikkumaan.



Tällä hetkellä treenaan vähintään seitsemän kertaa viikossa. Käyn salilla, lajitreeneissä, lenkkeilemässä ja joskus juoksemassa. Teen toisinaan kuntopiirejä ja poljen kuntopyörää. Lisäksi aloitin eilen 30 päivän joogahaasteen ja toivon, että saan siitäkin osan jokapäiväistä tekemistä. Juoksemista ja lenkkeilyä minun pitäisi lisätä. Nyt vain on ulkona ollut niin liukasta, että vaikea lähteä ulos juoksemaan, eikä Kupittaa ole juuri houkutellut, koska yläkerran juoksualusta ainakin viime vuonna vielä oli niin kova, että penikat ja nilkat kärsivät.

Viime aikoina liikunta ei ole kuitenkaan antanut enää aivan samanlaista tyydytystä kuin aiemmin. Motivaatiota on ollut paikoitellen hankala löytää. Toisaalta nautin treenaamisesta yhtä lailla kuin ennenkin, mutta treenaamaan lähteminen on vaikeampaa. Varsinkin salille tai lenkille lähteminen on välillä hiukan pakkopullaa, mutta olen painanut useimmiten sisulla läpi.

Nyt yksi ongelmista tuntuu olevan se, että vaikka treenaan kuinka paljon tai kuinka hyvin, treenistä ei jää käteen mitään. Lajipuoli tuntuu kiertävän kehää. Toisaalta keskimääräinen suoritusvarmuus on ehkä kasvanut, pallo jää useammin räpylään kuin ennen ja lyönnit lähtevät mailasta aiempaa kovemmin, joskaan eivät tarkemmin. Toisaalta huonoja päiviä tulee edelleen. Eilen en saanut juuri mitään kiinni ja heitot roiskuivat pitkin seiniä. Ja useimmiten, kun tulee huonoja päiviä, minua myös alkaa ärsyttää ja turhauttaa, ja treenit menevät vieläkin huonommin. Fysiikkapuolella ei taas tunnu tapahtuvan mitään. Kuntopiirit ovat aina yhtä tuskaisia (tai sitten en vain itse huomaa muutosta), eivätkä salitulokset juuri muutu. Luulen, että sinne ratkaisu löytyy keittiön puolelta, sillä syömiseni eivät ole olleet kovin järkevällä pohjalla viime aikoina. Syön liian vähän ja osittain väärinkin. Lähinnä kuitenkin liian vähän.

Luulen, että hankaluuksien ytimessä on tavoitteiden puute. Olen tavallisesti hyvin tavoiteorientoitunut ihminen. Aina pitäisi olla jotakin, mihin tähtää. Nyt kuitenkin, kun ensi kausi on hieman vaakalaudalla, eikä aivan varmaksi edes ole tietoa siitä, missä pelaan (koska koetan päästä tekemään harjoittelua), en ole oikein osannut asettaa itselleni tavoitteita. Aiempina vuosina se on ollut helppoa, kun on ollut jokin tietty sarjataso, jolla haluaisi pelata, mutta Turussa ei ole enää kuin maakuntasarja, jossa joka tapauksessa päässee pelaamaan, koska meitä on aika vähän. Tavallaan on kuin tyhjän päällä. Toisaalta varsinkin viime kauden jälkeen voi tavallaan olla hyvä, jos tiedossa on rennompi kausi, mutta kaipaan sitä, että on jotain mihin tähdätä. Ehkä siksi minua haluttaisi nyt kokeilla telinevoimistelua, vaikka pelkäisin varmaan kuollakseni. Haluaisin sanoa, että tavoitteeni on edelleen Ykköspesiksessä, mutta en tiedä, miten realistinen tavoite se enää on. Olen kuitenkin jo 23-vuotias ja olen pelannut vain yhden kauden suomensarjassa. En myöskään tiedä, mihin tuuli minut valmistumisen jälkeen kuljettaa, joten tulevaisuus on todellakin vielä avoin.

En oikeastaan tiedä välttämättä, mitä tällä tekstillä halusin sanoa. Tunsin kuitenkin, että se oli kirjoitettava, joten tässä se on.

23 faktaa minusta

Taas on se aika vuodesta, kun minun syntymäpäiväni alkaa olla käsillä. Tarkkaa päivää en tässä kerro (vaikka sekin varmaan netistä aika helposti löytyy), mutta ihan sen kunniaksi, että ihan näinä päivinä tulee 23 vuotta täyteen tässä on teille



1. Olen nelihenkisen perheen kuopus ja sattumalta perheestä ainoa, joka ei ole koskaan ollut ainoa lapsi. (Muut ovat siis esikoisia.) Asuin kuitenkin vuoden verran äidin ja isän kanssa kolmestaan isoveljen muutettua pois kotoa.

2. Minun nimeni piti alun perin olla Mira, mutta äiti ja isä vaihtoivat sen, koska en näyttänytkään Miralta ja naapurissa asui koira, jonka nimi oli Ira.

3. Minulla on pallofiksaatio erityisesti fysiikkatreeneissä. Kaikista parhaat fysiikkatreenit sisältävät kuntopalloja.

4. Lempiruokani oli lapsena jauhelihakastike ja spagetti, mutta nyt kun en voi enää syödä jauhelihaa lempiruokaani on uunilohi ja -perunat.

5. Lapsena haaveilin balettitanssijan, eläinlääkärin, taitoluistelijan ja näyttelijän urista. En kuitenkaan koskaan harrastanut balettia, taitoluistelua tai teatteria. Olen myös allerginen eläimille.

6. Haaveilen työskenteleväni joskus esimerkiksi puoli vuotta tai vuoden ulkomailla. Toinen vaihtoehto olisi vain lähteä reppureissaamaan pitemmäksi aikaa.

7. Mielialani heittävät usein laidasta laitaan kuin teinitytöllä. Saatan tuntea esimerkiksi ärtymystä, iloa, surua ja turhautumista puolen tunnin sisään.

8. Lempiasioitani talvessa ovat ensilumi, hankikanto, pilvettömät yöt, jolloin saa katsella tähtiä ja etsiä kuvioita sekä sellaiset pakkaspäivät, joina lumi on jäätynyt asfalttia vasten kovaksi pinnaksi, jonka päällä voi liukua.

9. Jos joku kysyy tammikuun alussa minkä ikäinen olen, en osaa vastata. Sanonko "virallisen" sen hetkisen iän, vai sen kuinka paljon täytän?

10. Juuri nyt lempikappaleitani ovat Niall Horanin This Town ja Sleeping at Lastin Sorrow ja North.

11. Yksi suurimmista herkuistani tällä hetkellä on kookosjukurtti. Valion kreikkalaisissa kerrosjukurteissa on hyvää kookosjukurttia, mutta useimmiten teen sen itse, jolloin laitan maustamattomaan kreikkalaiseen jukurttiin sekaan kookoshiutaleita ja vähän sokeria.

12. Osaan olla hyvin saamaton, mutta saan kuitenkin lupaamani asiat tehtyä, joskin usein viime tipassa. Kirjoitin esimerkiksi noin kymmenen sivua kandistani samana iltana, kun se piti palauttaa.



13. Kun otan etukameralla selfien, en osaa katsoa kameraa vaan katson aina näyttöä. Saman teen, kun kuvaan esimerkiksi tietokoneella videota.

14. En ole ikinä käynyt päiväkodissa. Kävin pienenä kaksi kertaa viikossa seurakunnan kerhossa (kesäkerhot olivat parhautta). Äitini oli silloin perhepäivähoitaja, joten meillä oli kotona aina leikkiseuraa.

15. Jos menisin Tylypahkaan, olisin Puuskupuhissa. En ensin alkuun pitänyt ajatuksesta yhtään, sillä halusin olla Korpinkynsi tai jopa Rohkelikko, mutta myöhemmin, kun olen ajatellut asiaa, olen oikeasti kyllä kaikkein eniten puuskupuh (ja ylpeä siitä.) Ilvermornyssa olisin Pottermoren testin mukaan Thunderbird (joskaan en ole ihan varma, mitä se sitten tarkoittaa, paitsi että olen seikkailija).

16. Lempivuodenaikani on aina se, jota kulloinkin eletään. Talvella siis pidän eniten talvesta, keväällä keväästä ja niin edelleen.

17. Olen ollut laivalla vain kolme kertaa elämäni aikana: pienenä kummitädin kanssa, siitä muutaman vuoden kuluttua perheen kanssa ja viimeisen kerran abiristeilyllä. Risteilyissä ei kuitenkaan muuten olen mielestäni mitään kovin erikoista, mutta tykkään kannella kuljeskelusta ja hyvästä ruuasta. Abiristeily tosin horjutti uskoani risteilyruokaan, sillä St. Peter's Linen ruoka ei ollut kovin hyvää. Muistatteko sen muutaman vuoden takaisen kauhujen abiristeilyn, josta iltapäivälehdet kirjoittelivat? Olin siellä. Tarinat olivat silti liioiteltuja.

18. Yksi suurimmista salaisista paheistani (guilty pleasure) on ollut Dance Moms eli Tanssin superäidit. En tajua miten, miksi tai missä välissä, mutta olen katsonut ensimmäiset neljä kautta kokonaan, viidennen puoliväliin ja pätkiä muista jaksoista. Suosikkini tytöistä oli alusta lähtien Maddie.

19. Lempisarjojani ovat tällä hetkellä Chicago Fire, Chicago PD ja Chicago Med. Ne sijoittuvat kaikki samaan "todellisuuteen", ja niiden hahmot ja tarinat risteävät toisinaan.

20. Välttelen punaisen lihan syömistä, koska vatsani ei sitä juuri kestä. Söin kuitenkin joulukinkkua ja satunnaisesti saatan syödä muutenkin jotain, missä on punaista lihaa. Eniten olen kaivannut jauhelihaa, lehtipihvejä ja Hesburgerin hampurilaispihviä (miksi??)

21. Jos saisin yhden supervoiman, haluaisin osata puhua eläimille (tai olla telekineetikko tai osata parantaa sairauksia tai...)



22. Kun oli 11-vuotias kirjoitin "kirjan" nimeltä Annukka. Laitoin sen yhteen äidinkielen työhön mukaan kuudennella luokalla, ja se päätyi kiertämään muutamalla muullakin koulun opettajalla. Edelleen haveilen sekä romaanin että runoteoksen julkaisemisesta. Mahdollisen esikoisromaanini haluan omistaa isälleni ja runokokoelman mummilleni.

23. Haluaisin osata puhua kymmentä kieltä, mutta toistaiseksi olen päässyt vain kuuteen asti. Tällä hetkellä kirjoitan siis ansioluetteloon osaavani suomea, englantia, ranskaa, ruotsia, saksaa ja espanjaa. Kahta viimeistä osaan kuitenkin varsin vaatimattomasti. '

2017

Vuosi 2017! Jo seitsemäs päivä, eli edellisestä kirjoituksesta on jo aikaa. Lomani oli yhtä aikaa löysä ja kiireinen. Vietin suurimman osan lomastani treenaten, opiskellen tai äidin kanssa puuhaillen. Siis juuri niin kuin halusinkin, joskin opiskelun olisin voinut jättää vähemmälle. Konetta en avannut kuin pari kertaa hoitaakseni yhtä tai toista tehtävää, siksi siis kirjoittaminenkin jäi. Saattaa myös olla, että jäin koukkuun yhteen äitini Downton Abbey -sarjaan, josta äiti oli ostanut muutamia tuotantokausia. En ymmärrä, miten voin vihata ja rakastaa niin montaa hahmoa yhtä aikaa. Eli lyhyesti sanottuna suosittelen.

Nyt asiaan.



Minä en usko uudenvuodenlupauksiin. On itse asiassa tavallaan mielenkiintoista, että en ole tähän perinteeseen muutamaa lapsuuden hairahdusta lukuun ottamatta ole osallistunut, sillä varsinkin nykyään saattaisin jopa onnistua lupausten pitämisessä. Olen vanhemmiten kasvanut sellaiseksi, että jos tosissani päätän tehdä jotakin, yleensä pysyn siinä. Jos annan itselleni varaa "hairahduksiin", lupaukset murenevat lähes saman tien. Esimerkiksi jos päätän mennä tekemään loikkatreenin ja päätän etukäteen mitä ja kuinka paljon loikkia teen, ne tulee myös tehtyä, ihan sama väsyttääkö tai kiukuttaako tai onko huono ilma. Toisinaan olen kuitenkin lähtenyt tekemään treeniä sillä mentaliteetilla, että voisi olla hauska loikkia. Ehkä vähän noita ja pari tuollaista. Aika monesti on treeni tuollaisen ajattelun jälkeen jäänyt torsoksi.

Ehkä en usko tai pidä uudenvuodenlupauksista sen takia, että en yleisesti ottaen halua pakottaa itseäni tekemään mitään. Jos minun täytyy luvata itselleni tai muille toimivani jollakin tietyllä tavalla, tulee tekemisestä helposti jopa vastenmielistä. En siis tänäkään vuonna aio tehdä lupauksia. Aion kuitenkin listata tänä vuonna asioita, joita aion tehdä tai kokea.

Vuonna 2017 aion...

... valmistua humanististen tieteiden kandidaatiksi.
Tämä listan kohta on toivottavasti ohjelmassa tammi- tai helmikuussa. Mieluiten jo tämän kuun lopussa paristakin syystä. Voisin melkein sanoa, että tärkein syy on se, että saisi mahdollisimman moneen kesätyöhakemukseen laitettua koulutustasoksi alemman korkeakoulututkinnon. Kuulemma helpompi saada töitä. Tosin epäilen tätä hieman.

... treenata enemmän
Olen treenannut aiempina vuosina jonkin verran enemmän viimeisen puolen vuoden aikana. Haluaisin palata treenitottumuksissani hieman taaksepäin. Treenaan tälläkin hetkellä kuudesta seitsemään kertaan viikossa, mutta haluaisin lisätä määrää tai kestoa, koska oloni on parempi, kun treenaan enemmän. Täytynee vain tehdä selkeä lista, milloin tekee minkäkin treenin, jotta se tulee toteutettua.

... lukea enemmän.
Tällä en todellakaan tarkoita koulukirjojen lukemisen lisäämistä. Toki panostan opiskeluun jo ihan senkin takia, että yliopisto on jo aivan loppusuoralla. Tänä vuonna haluan kuitenkin oikeasti lukea runoja ja novelleja ja romaaneja. Aloitin joululomalla jo lukemalla Harry Potter ja Kirottu lapsi -näytelmän. Sanotaanko, että se oli... mielenkiintoinen. En edelleenkään peräänny siitä mielipiteestä, että Harryn olisi jo voinut jättää rauhaan.

... hakea oman alan kesätyöpaikkaa.
Työn hakeminen on tietysti melko yksinkertaista. Luo pari dokumenttia ja lähettää ne tai täyttää lomakkeen netissä. Ongelmallisempaa voi olla sen työpaikan saaminen. Tänä vuonna aion kuitenkin ainakin yrittää. On melko pieni todennäköisyys sille, että tekisin ensi lukuvuonna töitä opiskelun ohella (gradua ja luultavasti uusi sivuaine tuskin antavat siihen mahdollisuutta), joten kesäksi olisi aika tärkeää saada hyvä työpaikka ja mielellään juuri omalta alalta.

... kirjoittaa enemmän.
Olen kirjoittanut lapsesta asti kaikenlaista. Novelleja, runoja, lauluja... Muutama vuosi sitten kirjoittaminen alkoi kuitenkin takkuilla, enkä oikeastaan ole saanut paljon tekstiä aikaiseksi sen jälkeen lukuun ottamatta näitä satunnaisia blogitekstejä ja koulua varten kirjoitettuja esseitä tai muita töitä. Tänä vuonna haluan palata niin sanotusti juurilleni ja kirjoittaa enemmän ihan omaksi ilokseni.

... löytää (itselleni) uuden hyvän bändin tai laulajan.
Olen etsinyt uutta kuunneltavaa jo jonkin aikaa. Tuntuu, että kierrätän samoja biisejä ympäriinsä, enkä kuuntele mitään uutta. Osittain syytän tästä myös radiota, koska monilla kanavilla soitetaan vain niitä samoja kappaleita uudestaan ja uudestaan ja uudestaan... Sleeping at Last oli viime vuoden löytö, Imagine Dragons ja Coldplay muutamaa vuotta vanhempia. Ehdotuksia?

... aloittaa vielä yhden sivuaineen.
En ole aivan varma, tarvinko enempää sivuaineita tutkintooni, mutta vähän vielä kiinnostaisi kyllä joku aloittaa. Muutama vaihtoehto on takataskussa, mutta aivan en ole vielä päättänyt, mitä teen. Mahdollisesti markkinointia, luovaa kirjoittamista, työelämä- ja henkilöstöopintoja tai jotain muuta. Mihin sitten pääseekin.

... matkustaa uuteen paikkaan.
Minulle on oikeastaan melko sama, tarkoittaako tämä sitä, että lähden ulkomaille vai sitä, että painun Suomessa johonkin kaukaiseen korpeen samoilemaan. Haluan kuitenkin kokea jonkin uuden paikan tänä vuonna. Mieluiten kameran ja muistivihon kanssa.

Onko teillä suunnitelmia tälle vuodelle?

Luontoseikkailu Kullaanvuorella

Vihdoinkin! Olen halunnut kohta viikon kirjoittaa tämän postauksen, mutta tämä viikko on ollut melko hektinen.

Sunnuntaina ja maanantaina olin yksinkertaisesti liian laiska, mutta tiistaina ja keskiviikkona olen molempina päivinä lähtenyt kouluun jo aamupäivällä ja tullut kotiin vasta puoli yhdentoista jälkeen, tiistaina kun oli Sportapprot (Campussportin järjestämä liikuntatapahtuma, jossa on normaalien ryhmäliikuntojen lisäksi paljon lajikokeiluja ja liikunta/terveysluentoja ja keskiviikkona fuksien kastajaiset. Sportapproille olisi pitänyt ilmoittautua jo ensimmäisen kahden minuutin aikana, jotta olisin päässyt kaikille niille tunneille, joille olisin halunnut, sillä ilmoittautuminen alkoi 12.00 ja 12.12 oli jo yli puolet tunneista täynnä ja kaikki loput ilmoittautumista vaativat tunnit menivät päällekkäin luentojeni kanssa. Keskiviikkoiset fuksikastajaiset taas on jo perinne. En kovin usein haalareitani ulkoiluta, mutta kastajaisiin pitää aina mennä. Tänä vuonna meillä aloitti niin vähän fukseja, että neljännenkin vuoden opiskelijat laskettiin jo vanhoiksi. Oli tosi outo fiilis olla "vanha".

Eilen pamahti vielä illaksi neljän tunnin luento. En muistanut sitä yhtään ja meinasi tulla pieni paniikki neljältä, kun istuin luentosaliin ja luennoitsija sanoi, että nyt tuleekin pitkä rupeama ja että kahdeksan aikoihin sitten päästään. "Eikä, mulla on vaan yksi banaani. Kuka nyt menee Kupittaan Liigaan tuomariksi?" Onneksi mulla on parhaita joukkuekavereita, jotka hoisivat mun velvollisuudet ja onneksi oli se yksi banaani, enkä kuollut nälkään.



Joka tapauksessa, tarkoitukseni oli kirjoittaa viime lauantain luontopolkuseikkailusta. Janina istui perjantaina bussiin ja matkasi tänne viikonloppuvierailulle. Oltiin jo aiemmin päätetty, että lähdetään luontopolulle aamupäivällä. Raisiossa on paljon kaikenlaisia kivoja luontopolkuja (täällä voi tutustua niihin) ja oltiin käyty yhdellä lyhyellä jo vuosi takaperin, mutta nyt kaivattiin hiukan pitempää reittiä. Ei oltu ihan varma, minne päin haluttiin mennä, mutta pienen pohdinnan jälkeen päätettiin kipaista Kullaanpolulle. Kullaanpolku tai Kullaanvuoren luontopolku on osa Kuhankuonon retkeilyreitistöä. Se on pituudeltaan, lähteestä riippuen, noin 11-13 kilometriä ja sen korkein kohta on hieman päälle 70 metrin korkeudessa Kullaanvuoren huipulla. Hieman hajontaa oli siinä, minkä verran aikaa kannattaa reissuun varata. Tai oikeastaan ajaksi sanottiin aina 4-5 tuntia, mutta toisessa paikassa väitettiin, että reissu on hankalakulkuinen ja siksi pitää varata pitkä aika ja toinen väitti reitin olevan helppo, mutta pitkä. En ole varma, kumman näistä allekirjoittaisin, mutta jotain neljän ja viiden tunnin välistä meidänkin retkemme kesti. Oltiin aika väsyneitä, kun päästiin takaisin kotiin, mutta oli kyllä aika hyvä fiilis kipeistä jaloista huolimatta.

Hämähäkit olivat seiteillään vallanneet aika monet kanervamättäät.

Luonnolla liikkumisessa on jotain ihanaa. Rauhallista ja kaunista. Ilma tuntuu paljon puhtaammalta ja raikkaammalta. Ja jostain syystä on kiva kompuroida kiviin ja juuriin ja liukastella mudassa ja sileillä kallioilla. Kullaanpolku oli siitä vähän ikävä, että saatiin kävellä metsässä vain muutama kilometri ennen kuin tultiin Raision ABC:lle. KYLLÄ! Luontopolku kulki ABC:n vierestä asfalttiviidakosta. Oltiin vähän harmistuneita, vaikka sitten suunnilleen reissun puolivälissä oltiin melko tyytyväisiä, koska piipahdettiin hakemaan liikennemyymälästä vähän matkaevästä. Onneksi päästiin vajaan kymmenen minuutin kävelemisen jälkeen takaisin polulle, joskin autojen äänet kuuluivat vielä valitettavan pitkään.

Näkeekö tässä joku muu pitkänenäisen siilin tai norsun??

Kullaanpolulla oli todella paljon isoja kiviä ja kalliota, ehkä juuri sen takia, että kiivettiin Kullaanvuorelle. Mistään oikeasta vuorestahan ei tietenkään ole kyse, koska Suomessa ei ole vuoria, mutta 70 metrin korkeudesta oli jo aika mahtavat näköalat. Siellä oli kuitenkin paljon kivaa kasvillisuuttakin, siitä todisteena olkoon tuo söpö kärpässieni (joo, ei sinänsä ehkä kiva, eikä sinänsä kasvillisuutta). Ja siellä oli parissa paikassa enemmän ja erilaisempia jäkälälajeja kuin olen ikinä nähnyt! Jäkälää ei kovin usein ole tullut nähtyä, ja olin siitä ehkä jopa luvattoman innoissani.





Vajaan kahden tunnin talsimisen jälkeen päästiin tosiaan vuoren huipulle asti. Kiivettiin siellä vielä näkötornin päälle ja näkymät olivat kyllä aivan tajuttoman hienot. Näkötorni oli hiukan huteran oloinen aivan huipulta. Tornissa nimittäin oli välitasanne, jolle pääsi portaita pitkin ja sen päälle oli rakennettu vielä toinen kerros, jonne täytyi kiivetä tikkaita pitkin. En varsinaisesti pelkää korkeita paikkoja, mutta pelkään putoamista ja vähän ahtaita paikkoja, minkä takia tikkaita pitkin kiipeäminen huteralta alustalta huteralle alustalle ei ole lempipuuhiani. Ylös kiivettiinkin lähinnä sitten kuvailemaan, koska ei sinne kärsinyt muuten vain jäädä hengailemaan.

Jäätiin sitten siihen alatasanteelle syömään ja hengähtämään ja alettiin kuunnella, että nyt on muitakin matkaajia tulossa. Jotain vanhempia naisia siellä kiipesi kalliota pitkin näkötornille päin. Olin ihan varma, että tulijoita on kaksi, Janina veikkasi neljää ja yhtäkkiä mummokerhon päiväretkeläisiä olikin paikalla lähemmäs kahtakymmentä. Hilpaistiin aika hätäiseen alas tornista ja jatkettiin matkaa siihen suuntaan, mistä rouvat olivat tulleet. Nauratti ja hämmensi melko lailla heidän retkikohteensa, sillä sileää kallionreunaa pitkin kiipeäminen ei ollut edes meille helppoa, saati sitten vanhemmille ihmisille!





Osoittautui sitten virheeksi lähteä siihen suuntaan, mistä retkikunta oli tullut, sillä reilun kahden kilometrin kävelemisen jälkeen todettiin, että oltiin paineltu näkötornilta väärään suuntaan ja jouduttiin palaamaan takaisin omia jälkiämme pitkin. Oltiin melko närkästyneitä, sillä reitistö oli huonosti merkitty. Me metsästimme vain puihin kiinnitettyjä lipareita, joiden mukaan reitti jatkui siihen suuntaan, mihin näkötornilta lähdimme. Jos olisimme tutustuneet karttaan tarkemmin, olisimme ehkä huomanneet, että reitti haarautuu tornilta kahteen suuntaan, ja kävelimme ensin Karevan kierrolle, vaikka Kullaanpolkua tosiaan olimme kiertämässä. Rehellisesti sanottuna olen sitä mieltä, että vaikka karttaan toki olisi voinut kiinnittää enemmän huomiota, myös näkötornilla olisi voinut olla viitat, että tämä reitti lähtee tähän ja tämä tähän suuntaan. Talsittiin siis ainakin neljä kilometriä ylimääräistä ja löydettiin lopulta oikea reitti. Kyltit olivat noin viidenkymmenen metrin päässä tornista, keskellä metsää mäen alla. Ei siis todellakaan nähty niitä tornilta tai edes tornista.

Tyhmä lehmä työnsi päänsä tolpan taakse (ehkä kuvaajassa oli vika?)



Loppureitistä aika pitkä matka kuljettiin sitten ihan maantiellä ja peltojen ja joen reunaa. Meni melko lailla maatilamatkailuksi ja saatiinkin parit kuvat lehmistä aika läheltäkin. Reitti kulki siis jonkin maitotilan läpi. Siellä oli aivan jumalattomasti lehmiä! En ole aikuisiällä tainnut kertaakaan nähdä lehmää oikeasti läheltä, joten kokemus oli aika vieras.

Ihan loppumatkasta kuljettiin keskellä teollisuusaluetta ja lähiötä, mikä ei todellakaan enää tuntunut luontopolulta ja retkestä jäikin siinä suhteessa (ja kipeiden jalkojen takia) hiukan paha maku. Muuten retki oli kyllä oikeinkin mukava, mutta olisi sitä luontoa voinut olla vähän enemmänkin ja asutusta vähemmän.

Tässä vielä kuva siltapadon toiselta puolelta, näyttää kiehtovasti luonnon ja urbaanin sekoitukselta.

Ehdottomasti tahdon uudelleenkin luontopolkuilemaan, toivottavasti vielä tänä syksynä! Kova hinku olisi käydä kiertelemässä Raisionlahdella tai etsiä Turusta jokin hauska luontopolku. Jos on ehdotuksia, otan mielelläni vastaan!

Kirjoja, kirjoja, kirjoja!

Yliopiston aloittamisen jälkeen lukemisesta on tullut jotenkin raskasta. Tiedä sitten, johtuuko se ajanpuutteesta, huonosta omastatunnosta vai siitä, että olen opiskellut kirjallisuutta sivuaineena, ja lukeminen on tuntunut työltä. Luulen että isoimpia ongelmia ovat olleet omatunto ja työläys.

Huomasin viime talvena kanditutkielmaani kirjoittaessa, että en saanut kirjoitettua yhtään mitään muutakaan, kun kandi oli kesken. Tuntui inhottavasti lusmuilulta ja työn välttelyltä, jos kirjoitti jotakin muuta kuin tutkielmaa, joten en kirjoittanut lähes mitään. En tiedä miten järkevä se ratkaisu on ollut, sillä kirjoittaminen on minulle yksi tärkeimmistä asioista koko maailmassa. Samalla tavalla uskon, että lukemisesta on tullut velvollisuus. Kun oli koko ajan kasa kaunokirjallisia teoksia, jotka olisi pitänyt lukea ja joita ei tahtonut lukea, ei tullut luettua niitä, mutta eipä juuri mitään muutakaan. Se oli ikään kuin kierre, jota ei oikein voinut pysäyttää. Lukeminen on helpompaa, kun siitä nauttii, mutta jos toisten kirjojen lukeminen ei huvita ja toisten lukemisesta tulee paha mieli ja huono omatunto, eipä paljon tee mieli lukea.

Nyt kun kotimaisen kirjallisuuden sivuaine on kutakuinkin paketissa (pitäisi vaivautua Sirkkalaan hakemaan loppumerkintä), voin hyvillä mielin taas paneutua kirjojen pariin, varsinkin kun syksyn aikana ei ole tarkoitus tehdä kovin montaa kirjatenttiäkään. Päätinkin siis koota listan kirjoista, joita haluaisin seuraavaksi lukea. Osan listaamistani teoksista olen lukenut ennenkin, mutta haluan lukea uudelleen ja osa on uusia tuttavuuksia. Muutaman kirjoista olen aloittanut, mutta jättänyt syystä tai toisesta kesken. Tässä listassa on vain osa niistä kirjoista, joita haluan lukea, mutta nämä olivat päällimmäisinä mielessä.

Lukulista - nämä kirjat tahdon lukea

Alcott, Louisa M.: Pikku naisia -sarja
En oikein tiedä mistä rakkauteni Marchin perheen tyttöihin alkoi, mutta rakastan heistä kertovia kirjoja. Olen lukenut kaikki neljä, ja hyllyssänikin keikkuu kaksi, mutta minusta tuntuu siltä että on taas aika palata niiden pariin.

Austen, Jane: Northanger Abbey
Austenin tuotantoon olen tutustunut enemmän elokuvien muodossa. Northanger Abbey on Ylpeyden ja ennakkoluulon jälkeen ehdoton suosikkini, ja vaikkei se kirjana kuulemma ole erityisen hyvä, tahdon sen silti lukea.

Brontë, Charlotte: Kotiopettajattaren romaani
Sain Jane Eyren mummiltani lahjaksi jo joitakin vuosia sitten, mutta en ole kirjaa tullut lukeneeksi. Tämä on kuitenkin yksi niitä teoksia, jotka pitää lukea.

Brontë, Emily: Humiseva harju
Tämän romaanin kohdalla pätee sama juttu kuin edellisen kanssa: pitää lukea. Tätä tosin en saanut mummilta, vaan ystäväni bongasi sen kirpputorilta ja toi minulle. Joskus yläkoulussa luin lyhennetyn version äidinkielessä, mutta sen lähemmäs en ole tätä teosta vielä päässyt.



Collins, Suzanne: Matkijanärhi
Olen lukenut sarjan muut osat, vain Matkijanärhi on edelleen lukematta. En ole myöskään voinut vielä katsoa tästä tehtyjä elokuvia, koska haluan lukea kirjan ensin.

Dickens, Charles: A Christmas Carol
Luin tämän joskus nuorempana suomeksi, mutta haluaisin palata kirjan pariin englanniksi, sillä alkuperäiskielinen versio on seisonut hyllyssä jo joitakin vuosia. Yksi suosikkitarinoistani.

Golding, William: Kärpästen herra
Tästä en ihan tarkkaan tiedä, miksi sen haluan lukea, mutta on ollut mielessä jo muutaman vuoden.

Harris, Joanne: Pieni suklaapuoti
Elokuva on yksi kaikkien aikojen suosikeitani. En rehellisesti sanottuna ollut edes tajunnut, että tästä on oikeasti kirja, ennen kuin törmäsin siihen alennusmyynnissä ja olihan se pakko napata mukaan.

Hemingway, Ernest: Vanhus ja meri
Tämän kanssa on jälleen sama juttu. En yhtään tiedä, miksi sen haluan lukea, mutta haluanpa vain.

Hietamies, Eve: Tarhapäivä, Puolinainen
Äiti osti Hietamiehen Tarhapäivää edeltävän Yösyötön joitakin vuosia sitten Ideaparkin reissullamme. Luin itse kirjan äidin jälkeen ja nauroin itseni lähes kipeäksi. Hietamiehellä on ihanan humoristinen ja kepeä kirjoitustyyli. Tarhapäivää en jostain syystä saanut luettua loppuun asti, kun sen aloitin, mutta tarkoituksena olisi piakkoin lukaista sekä se että Puolinainen.

Hiidensalo, Venla: Mediahuora
Tämän ostin Suomalaisesta kirjakaupasta tarjouksesta Teemestarin kirjan ja Puolinaisen kanssa. Lukiossa opettajamme kertoi tästä, ja koska kiinnostus heräsi, päätin napata tämänkin mukaani, kun satuin kolmea kirjaa keväällä metsästämään.

Hiltunen, Pekka: ISO
Tämäkin oli ALE-löyty, Prismasta tosin. Jokin sen juonikuvauksessa kiinnosti. Tätäkin olen joitakin kymmeniä sivuja lukenut, ja sen kieli on kovin kiinnostavaa.

Hugo, Victor: Kurjat (Les Misérables)
Klassikko. En ole elokuvaakaan nähnyt. Sekin pitäisi laittaa katsottavien listalle.

Itäranta, Emmi: Teemestarin kirja
Olen päässyt romaanin lukemisessa lähes puoliväliin, mutta jostain syystä loppuun asti en ole saanut luettua. Täytyy sanoa, että se kummastuttaa minua suuresti, sillä kirja on kerrassaan ihastuttava (jos näin vanhanaikaisesti voi vielä sanoa). Siinä on jotain äärettömän kaunista ja utuista, vaikka yhtä aikaa se on kaunistelematon kuvaus siitä, mitä maailmalle voi tapahtua.



Jansson, Tove: Muumi-kirjat
Muumit ovat parhaita. Olen siitä aiemminkin puhunut.

Kivelä, Anneli: Uusia tuulia Katajamäellä
Tavoitteenani on saada luettua kaikki omistamani kirjat. Sain tämän joululahjaksi joitakin vuosia sitten, ja kyllä sen lukeminen jo syyhyttäisi.

Kivi, Aleksis: Seitsemän veljestä
En vieläkään ymmärrä, miten on mahdollista, että olen päässyt lukiosta ja kotimaisen kirjallisuuden perus- ja aineopinnoista läpi lukematta tätä. Olen aloittanut ja jättänyt kesken tämän teoksen useammin kuin minkään muun. Jostain syystä lukeminen on aina tökkäissyt johonkin, mutta onhan tämä nyt ihan pakko lukea!

Lee, Harper: Kuin surmaisi satakielen
Tämäkin on ollut lukulistallani tuntemattomista syistä jo pitemmän aikaa. Ehkä tämänkin kohdalla klassikkostatus edesauttaa asiaa.

Leino, Marko: Joulutarina
Bongasin tämän parilla eurolla kirpputorilta. Haluan lukea tämän joulukuussa, koska no, joulu. Elokuvasta pidän sen verran paljon, että arvelin kirjankin olevan lukemisen arvoinen.

Lewis, C.S.: Narnian tarinat
Kuten jossain aiemmassa postauksessa sanoinkin, Velho ja leijona oli yksi ensimmäisiä romaaneja, jonka luin itse. Siitä kasvoi rakkaus koko kirjasarjaa kohtaan. Myös kirjojen pohjalta tehdyt elokuvat ovat olleet loistavia.

Montgomery, L.M.: Anna-sarja, Pieni runotyttö
Pieni runotyttö oli pienenä yksi isoimpia suosikeitani ja on sitä edelleen. Pitäisi jälleen päästä lukemaan Uudenkuun Emilian seikkailuista. Vihervaaran Annan tarinaan en ole vielä tutustunut, mutta koska Montgomery on sen kirjoittanut, se ei voi olla huono.

Munro, Alice: Kallis elämä
Tämäkin on lahjakirja, johon jo haluaisin paneutua!

Murakami, Haruki: Norwegian Wood
Tässä jälleen lahjakirja. Aloitin sen lukemisen kyllä jonkin aikaa sitten, mutta ei ollut aivan oikea aika sille, koska kirja ilmeisesti vaatii aikamoista avomielisyyttä ja keskittymistä.

Pekkola, Pasi: Unelmansieppaaja
En muista, mistä tämä kirja sattui mukaani, mutta tämänkin olen ostanut halvalla jostakin. Sen juonikuvaus kiehtoi minua, sillä se tuntui yhdistelevän paljo niitä asioita, jotka minua kiinnostavat.

Picoult, Jodi: Sisareni puolesta
Kiinnostus tähänkin kirjaan lähti elokuvasta. Olen kuullut, että kirja on elokuvaa parempi, ja elokuvasta pidän erittäin paljon.

Riordan, Rick: Percy Jackson and the Olympians; The Titans' Curse; The Battle of the Labyrinth; The Last Olympian
Näin ensimmäisen Percy Jackson -elokuvan jo vuosia sitten elokuvateatterissa. Sen jälkeen syttyi palava halu lukea lisää Percystä. En kuitenkaan päässyt ensimmäistä kahta kirjaa pitemmälle. Tarkoitus olisi kuitenkin lukea loputkin.



Rowling, J.K.: Harry Potter -sarja
Aika palata Tylypahkaan, varsinkin kun Viisasten kiven kuvitettu versio on äärettömän kaunis.

Rönkkonen, Henrikka: Mielikuvituspoikaystävä
Tästä kirjasta olen kuullut hirveästi kaikkea hyvää. Vaatii kirjastoreissua, jonka toivottavasti pystyn tekemään pian.

Tervo, Jari: Layla
Tämänkin olen saanut lahjaksi jo pitemmän aikaa sitten. Jälleen erittäin mielenkiintoisenoloinen romaani.

Tolstoy, Leo: Anna Karenina
Tämän kohdalle voisi kirjoittaa samat asiat kuin Kurjat-teoksen kohdalle. Klassikko, josta on tehty elokuva, joka sekin pitää lisätä katselulistalle. Ja kirja toki luettavien kasaan.

Valtonen, Jussi: He eivät tiedä mitä tekevät
Nenäpäivän jälkeen olen suhtautunut Finlandia-voittajiin hieman epäileväisesti. Mikko Rimmisen teos oli äärimmäisen hämmentävä ja outo (ja myös lukemiseen tottunut mummini oli tätä mieltä, ei vain lukioikäinen minä), minkä takia ehkä tämänkin romaanin aloittaminen hieman hirvittää. Kirja kuitenkin löytyy hyllystä, koska sain sen muistaakseni syntymäpäivälahjaksi.

Westö, Kjell: Missä kuljimme kerran
Luennoitsijamme puhui tästä ensimmäisellä sosiaalitieteiden luennolla. Se piti oikeasti lukea jo johonkin kirjallisuuden kurssiin, mutta kai siihen näin jälkeenkin päin voi tutustua?




Tämä biisi tällä kertaa viime viikolla alkaneen saksan opiskelun kunniaksi.

Yliopistolla oli eilen Avajaiskarnevaalit, jotka ovat periaatteessa yliopiston järjestöjen esittäytymistilaisuus ja muutenkin virallinen aloitus lukuvuodelle. Porukkaa oli ahtautunut Yliopistonmäelle aivan tolkuttomasti, hyvä että mahtui kävelemään. Jos ei mitään muuta jäänyt retkeltä käteen kuin Kiekun ja ViNon esitteet, niin ainakin sain karkkia.

Kun elämä ilostuttaa osa 1.

Näin jossakin haasteen, jossa kehotettiin listaamaan sata ilonaihetta. Tein vastaavanlaisen haasteen muutama vuosi sitten Instagramissa. Silloin otin sadan päivän ajan kuvan jostain minut iloiseksi. Silloin kuvia oli aika laidasta laitaan, erikoisin ehkä uusi hammasharja, jonka ostaminen oli venynyt turhan pitkälle. En ollut lainkaan ajatellut, että tällaisen voisi toteuttaa myös blogissa ja ehkä jopa hiukan helpommalla. Tässä ja seuraavassa postauksessa siis listaan sata asiaa, jotka saavat minut iloiseksi. Jaoin tämän kahteen osaan, jottei yhdestä postauksesta tule aivan hirvittävän pitkä. Tässä tulevat ensimmäiset 50, ilman mitään sen suurempia tärkeysjärjestyksiä.

100 ilonaihetta

1. tulevaisuudennäkymät
Maailmassa ei varmasti ole montaa nuorta, joka ei olisi aina silloin tällöin huolissaan tulevaisuudesta. Pääseekö opiskelemaan? Jos pääsee, pääseekö töihin? Minä olen ollut erityisen huolissani töihin pääsemisestä. Mitä jos en olekaan tarpeeksi hyvä? Mutta kuulin juuri isossa lääkefirmassa kesätöissä olevalta ystävältäni äidinkielenopettajasta, joka on siellä töissä. Minullekin on siis lähes taivas rajana!

2. pesäpallo
Ei ehkä tarvitse hirveästi tarkentaa. Pesäpallo on parasta.

3. joukkue
Olen pelannut monenlaisissa joukkueissa. On ollut helppoja kausia ja vaikeita kausia. Jokaisessa joukkueessa on ollut hyvät ja huonot puolensa. Helppoina ja kivoina kausina hyvät puolet ovat olleet huomattavasti huonoja isompia ja merkittävämpiä. Tämä kausi on ollut kiva ja helppo joukkueen kannalta katsottuna. Huikeita naisia ja paljon ihania kavereita.

4. oma koti
Vaadin paljon omaa tilaa ja omaa aikaa, jotta on hyvä olla. Vanhempien luona on myös hyvä olla, mutta oma koti on aina oma koti. Ja varsinkin nyt, kun olen saanut vuoden asua sisäilmaongelmattomassa asunnossa, joka on aivan minun näköiseni, tuntuu erityisen ihanalta tulla kotiin.

5. Turku
Vaikka en asukaan enää Turussa, se on silti yksi lempikaupungeistani. Vietän siellä hyvin paljon aikaa edelleen. Turku on ihana sekoitus uutta ja vanhaa, kaupunkia ja luontoa. Jos ette ole koskaan kävelleet Tuomiokirkolta joenrantaa pitkin Halistenkoskelle, tehkää se!



6. perhe
Perhe on ollut mulle aina todella tärkeä. Varsinkin nyt kun asuu yksin ja näkee vanhempia ja veljeä vain harvoin, he tuntuvat entistäkin tärkeämmiltä. Kaikkea tietenkin varjostaa isän sairaus, mutta kuten äiti aina jaksaa muistuttaa, sain kuitenkin tuntea isän hyväkuntoisena yli kaksikymmentä vuotta. Nyt odotan erityisen innolla kotiin pääsyä, sillä vanhemmilleni on tullut kissa!

7. ystävät
Mulla ei ole mitenkään hirvittävän paljon ystäviä, mutta he ovat sitäkin rakkaampia. Osaan olen tutustunut jo aivan vauvana, osa on liittynyt joukkoon vasta lukioiässä. Pidän siitä, että kaikkien ystävien kanssa tulee tehtyä ja puhuttua erilaisista asioista. Saan siis tyydytystä sekä aktiiviselle ja energiselle riehujapuolelleni kuin rauhalliselle mietiskelijäpuolellenikin.

8. yliopisto
Yliopistoon hakeminen ja sinne pääseminen ovat yksiä tärkeimmistä virstanpylväistä elämässäni. Yliopisto itsessään opettaa tiedonhakua ja tietoa, mutta kaikki se muu, mikä yliopiston mukana tulee, on opettanut minulle todella paljon itsestäni, itsenäistymisestä, elämästä ja maailmasta yleensä.



9. klarinetti
Olen soittanut klarinettia jo lähes neljätoista vuotta. Vaikka välillä harjoittelu vähän jää, on soittamisen pariin loppujen lopuksi aina yhtä kiva palata. Klarinetti oli rakkautta ensikosketuksella. Muistan kun pikku-Hanna 8v otti klarinetin käteen, asetteli hetken sormiaan ja puhalsi ja soittimesta lähti maailman kaunein ääni. Eikä hirveästi haitannut sekään, että ihana muskaritäti jatkoi soitonopettajanani seuraavat vuodet ennen kuin siirryin konservatoriolle opiskelemaan.

10. musiikki
En voisi elää ilman musiikkia. Yksi suurimmista peloistani on tulla kuuroksi, koska silloin en voisi enää kuunnella musiikkia.

11. One Direction
En ollut ensin ihan varma kehtaanko myöntää tätä, mutta jostain syystä olen viime aikoina kuunnellut tosi paljon One Directionia. Ja katsonut haastatteluja. Ja kuunnellut Niall Horanin naurua. Toivon niiiin paljon, että bändi vielä palaa yhteen.


12. Imagine Dragons
Imagine Dragons on yksi lempibändeistäni. En tiedä mikä heidän musiikissaan viehättää, mutta hienoa se on. Siinä on yhtä aikaa kovuutta ja pehmeyttä ja jotain mystistä.


13. Coldplay
Coldplay tekee ehkä maailman parasta musiikkia. Mikäli ei olisi elokuu, olisin linkittänyt teille heidän joululaulunsa Christmas Lights, joka on ollut vakijoululaululistallani jo useamman vuoden.


14. Hans Zimmer
Yksinkertaisesti nero. Voisin kuunnella Zimmerin elokuvasoundtrackeja tuntikausia (olen kuunnellutkin).


15. Softengine
Suomalaisetkin tekevät hyvää musiikkia!


16. unelmat
Lähes kaikilla on unelmia. Niin on minullakin ja parasta niissä on, että ne voi joskus toteuttaa.

17. lukutaito
Luin aikaisemmin tällä viikolla uutisen, jonka mukaan Suomessakin osa nuorista on käytännössä lukutaidottomia koulunkäynnistä huolimatta. Sellainen tieto nostaa oman lukutaidon arvaamattomaan arvoon. Miten vaikeaa elämä olisikaan, jos ei osaisi lukea?

18. pöllöt
Olen jostain syystä aivan rakastunut pöllöihin. Tykkään niistä ihan eläiminä, mutta erityisesti myös sisustuksessa ja muuten kuvioina. Osa kavereista varmasti tietää, että mä olen kaupassa maailman paras pöllöbongari.

19. koirat
Koirat on ehkä mun lempieläimiä. Varsinkin mun sukulaisilla on ja on ollut aivan ihania koiria, joiden hoitotädiksi onneksi aina välillä pääsen, vaikka oman koiran ottaminen ei missään tapauksessa nyt ole ajankohtaista.

20. My Study Life
Tämä sovellus saattaa vielä mullistaa mun opiskeluajan. Olin niin iloinen kun tämä löytyi, koska nyt saan lukujärjestykset siististi esille, ilman että tarvii aina tapella kalenterin kanssa. Ja toki saan merkattua siihen myös kaikki tentit ja suoritettavat tehtävät.

21. Disney
Kasvoin Disneyn parissa ja se osa lapsuudestani tuskin jää koskaan taakse. Pidän sekä Disneyn piirretyistä, Pixarin animaatioista että live-action elokuvistakin (ja tietysti Disney Channel -sarjat ovat myös kivoja). Disney-sarjakuvatkin (lähinnä Aku Ankka) ovat mahtavia. Saatan joskus kirjoittaa vielä postauksen Disney-suosikeistani, mutta nyt tyydyn sanomaan, että tavoitteeni on joskus nähdä ja omistaa kaikki Disneyn klassikot.

22. kirjat
Nuorempana olen lukenut paljon enemmän kaunokirjallisuutta kuin nykyään (kotimaisen kirjallisuuden tentteihinkin luin useimmiten hyvin valikoivasti), mutta rakastan lukemista edelleen. Ja mikäli kirjan on julkaistu ihan fyysisenä teoksena, luen sitä paljon mieluummin niin.

23. aurinko
Tänä kesänä on saatu nauttia auringosta todella paljon. Mikäs sen ihanampaa.

24. lumi
Lumi! Kaipaan niin paljon lapsuuden talvia, jolloin lunta ja pakkasta tuntui riittävän koko talvelle, eikä vain kahdeksi viikoksi tammi-helmikuussa.

25. luontopolut
Aiemmin mulla ei ollut mitään sen suurempaa arvostusta luontopolkuja kohtaan, mutta viime syksynä kävin ystäväni kanssa luontopolulla Raisiossa. Olimme hyvin lähellä kaupunkia koko ajan, mutta silti tuntui kuin olisimme olleet jossain aivan luonnon keskellä. Näimme ketunkin!


26. kukat
Kukkia tulee ostettua todella harvoin, mutta katselen niitä aina mielelläni.

27. kissat
Kissat ovat myös yksiä lempieläimistäni. Viime elokuussa kun tein muuttoa Turun kämpästä pois, naapurin kissa halusi kovasti osallistua muuttopuuhiin ja jouduin ainakin kaksi kertaa kantamaan pennun takaisin kotipihalle.

28. juokseminen
Pari vuotta sitten olin juoksukiellossa kolmisen kuukautta takareiden revähdysvamman takia. Sen jälkeen juoksemista on taas osannut arvostaa, vaikka en ehkä aina varauksetta siitä pidäkään.

29. sali
Abivuonna innostuin kuntosalilla käymisestä. Olin ollut melko skeptinen sen suhteen, mutta nykyään minua harmittaa, jos en pääse salille. Tänä kesänä on tosin jäänyt saliharjoittelu aivan minimiin, koska pelejä on ollut paljon, eikä niitä ennen oikein voi käydä.

30. tennis
Pääsen pelaamaan tennistä vain hyvin harvoin, mutta se on aina yhtä hauskaa. Tänä kesänä kävimme pitkästä aikaa yhden hyvän ystäväni kanssa Kaskelotilla Ulvilassa lätkimässä ja vaikka emme kumpikaan ole erityisen hyviä (lue: olemme umpisurkeita), tennis tuntuu olevan yksi niistä asioista, joissa ei tarvitse olla hyvä siitä pitääkseen.

31. ruuanlaitto ja ruoka
Meillä on kotona laitettu aina paljon ruokaa. Minäkin olen aivan pienestää asti päässyt osallistumaan. Varhaisin ruuanlaittomuistoni lienee se, kun isän kanssa teimme kastiketta, ja veljeni ja minä saimme sen maustaa. Heittelimme sekaan hirveän määrän mausteita ja ihmettelimme, kun keitos ei silti maistunut miltään. Sitten äiti tuli ja lisäsi suolaa. En muista maistuiko kastike hyvältä, mutta makua siinä ainakin oli. Keittiössä ehkä parasta on se, että sääntöjä ei oikeastaan ole. Kavereidenkin kanssa tulee lähes aina laitettua ruokaa. Alla oleva kuva muutaman vuoden takaisista juhannustarjoiluista todistaa, etten suinkaan ole kaveriporukan ainoa ruokaintoilija.



32. valmentaminen
Olen valmentanut kohta puolitoista vuotta Turku-Pesiksen tyttöjunioreita. Aina motivaatiota ei ehkä ole, mutta kun näkee jonkin kauan harjoitellun asian onnistuvan tai kun tajuaa tyttöjen oikeasti kehittyneen, on tunne aika mieletön.

33. kielet
Kielien oppiminen on ihanaa. Onhan se työlästä ja hankalaa, mutta rakastan sitä, miten paljon kieli kertoo kulttuurista ja käyttäjästään. Tällä hetkellä puhun suomen lisäksi englantia melko sujuvasti, jonkin verran ranskaa ja ruotsia sekä osaan espanjan alkeet. Syyskuun alussa aloitan kielikeskuksessa saksan alkeiskurssin, enkä malta odottaa!

34. uusien sanojen oppiminen
Näin Youtubessa muutamia kuukausia sitten videon, jossa vertailtiin muistaakseni englannin ja saksan sanaston eroja ja siinä tuotiin esille, miten paljon käytännönläheisemmin saksan sananmuodostukseen on suhtauduttu. Sanojen oppiminen on hauskaa muistakin syistä. Mitä useampi nimi jollekin asialle on, sitä useammalla tavalla sitä voi kuvata.

35. suklaa
Maitosuklaa ja tumma suklaa erityisesti. Valkoinen on makuuni useimmiten turhan makeaa. Lidlin suklaat ovat erittäin hyviä, vaikkeivat Fazeria voitakaan. Suklaata tulee kuitenkin syötyä helposti liikaa, ja ajattelin kokeilla jotain uutta. Ostin eilen tummaa suklaata (70%) ja vedin käärepaperiin jokaisen palan ääriviivat (paloja taisi olla kymmenen, koska on melko pieni levy ja palat ovat isoja) ja kirjoitin joka palan kohdalle päivän. Saan siis syödä joka päivä yhden palan suklaata.

36. ketut
Ketuissa on jotain todella kaunista ja kiehtovaa.

37. kielioppi
Kielioppi on mielenkiintoinen asia. Varsinkin suomen kielessä, sillä vaikka luulisi muuta, suomikin on erittäin looginen kieli aina tiettyyn pisteeseen asti. Ja vaikka luulee tietävänsä jostakin kielestä todella paljon, kielioppi voi aina yllättää.

38. luonto
Olen kahta Turussa asuttua vuotta lukuun ottamatta aina asunut pienellä paikkakunnalla luonnon lähellä. Turussakin asuin laitakaupungilla lähellä metsää ja aivan pellon vieressä. Minusta ei ehkä olisi asumaan keskellä kaupunkia. Kaipaisin takaisin luontoon.

39. Instagram
Varmasti yksi eniten käyttämiäni sovelluksia. Tykkään katsella muiden ihmisten ottamia kuvia.


40. Facebook
Toisaalta Facebook on jo "vannha juttu", mutta kyllä mun mielestä se on älyttömän hyödyllinen yhteydenpitoväline. Ja onhan se kiva saada ilmoitus, kun joku lähettää viestin tai jakaa seinällä jotakin.


41. WhatsApp
Ehdottomasti mullisti pikaviestikäyttäytymiseni. Musta on kiva, kun voi jakaa kuvia ja lähetellä turhiakin viestejä ilman, että tarvitsee murehtia kuluista.


42. uusi tietokone
Mun vanha, uskollinen Packard Bell alkoi vedellä viimeisiään kevätkesällä, kun kaikki kolme USB-porttia lakkasivat toimimasta (kahteen ei saa laitettua USB:tä enää edes sisään ja kolmas toimii, kun sitä huvittaa), kosketushiiri sanoi osittain sopimuksensa irti ja kone alkoi lagailla oikein olan takaa. Ostinkin siis uuden kauniin punaisen HP:n koneen, joka ainakin toistaiseksi on tuntunut loistavalta ostokselta.


43. vuodenajat
Vuodenajat ovat yksi parhaista asioista Suomessa. Kaipaan tosin lapsuuden runsaslumisia talvia, harmaan loskan tilalle. Olen sellainen ihminen, jonka lempivuodenaika on aina se, mikä kulloinkin on käynnissä. Nyt tahdon nauttia täysin rinnoin kesästä, mutta kun lehdet alkavat kellastua, alkaa syksy tuntumaan ihanalta.

44. Harry Potter
Olen Harry Potter -lapsi. Kasvoin toivoen saavani kutsun Tylypahkaan (silloin en tosin tiennyt, että pitäisi olla britti sinne päästäkseen). Olen lukenut kaikki kirjat viimeistä lukuun ottamatta vähintään neljä kertaa ja katsonut kaikki elokuvat ainakin yhtä monesti. En tiedä, miltä lapsuuteni olisi näyttänyt ilman Harry Potteria.

45. Narnian tarinat
Velho ja leijona oli yksi ensimmäisiä "oikeita" kirjoja, jonka luin itse. Siinä oli jotakin niin taianomaisen ihmeellistä, että rakastan sitä edelleen. Ja jotenkin se, miten C.S. Lewis aloitti kirjoittamisen jo viisitoistavuotiaana, mutta sai Narnian tarinat päätökseen todellisuudessa vasta viisikymppisenä, luo minuunkin uskoa, että jonain päivänä pystyn siihen, vaikka se päivä ei olisikaan tänään, huomenna tai edes kymmenen vuoden päästä.

46. vlogit
Joskus en välittänyt vlogeista yhtään, mutta viime aikoina olen kiinnostunut niidenkin katselemisesta. TheCheernastics2 on jostain syystä ainoa, jota seuraan oikeasti aktiivisesti (en tiedä miten kanavalle eksyin, mutta sinne jäin), ja muita katselen lähinnä kun osuu silmään jotain kiinnostavaa. Hauskimpia tuntuvat olevan ne, joissa sisarukset pitävät vlogia yhdessä.

47. terveys
Terveys on ehkä asia, joka pitää menettää, jotta sitä oikeasti osaa arvostaa. Minä jouduin onneksi kärsimään terveydellisistä ongelmista melko lyhyen aikaa, eivätkä ongelmat olleet pahoja, mutta kun on tottunut siihen, että on kerran vuodessa kipeä ja yhtäkkiä on lyhyen ajan sisällä neljä kertaa, menee hiukan usko. Homeasunnosta poismuuttamisen jälkeen tilanne on kuitenkin korjaantunut ennalleen. Terveyttä osaa arvostaa taas aivan uudella tavalla.

48. rusakot
Kun kolme vuotta sitten muutin Turkuun, olin huolissani etten näkisi enää rusakoita. Huoleni oli kuitenkin turha, sillä täällä on citykaneja vielä enemmän kuin Ulvilassa. Niistä tulee todella kotoinen olo.

49. kirjoittaminen
Olen kirjoittanut jo niin pitkään, että en enää tiedä millaista olisi elää ilman sitä. Kirjoittaminen auttaa paitsi purkamaan tunteita ja jäsentämään ajatuksia myös vapauttamaan luovuutta. Joskus tuntuu, ettei ole aikaa tai jaksamista kirjoittaa, mutta useimmiten, kun kirjoittamisen pariin palaa pidemmän ajan jälkeen, on kuin tulisi kotiin pitkästä aikaa.

50. aamut
Rakastan aamuja. En ole enää aivan niin aamuvirkku kuin nuorempana, koska en saa itseäni yhtä ajoissa nukkumaan. Varsinkin kesäaamut ovat ihania. Minua harmittaa vieläkin, kun pari vuotta sitten jaoin aamulehtiä, eikä minulla ollut kameraa mukana. Olisin voinut muutaman kerran pysähtyä ottamaan pari kuvaa, vaikka työajalla olinkin liikkeellä, sillä varsinkin peltojen reunoissa aamukasteiset kukat olivat äärettömän kauniita.

Aikusuudesta ja pyykinpesujauheesta

22 on hämmentävä ikä. Olen jatkuvasti jo Shakespearelle tutun kysymyksen äärellä: "Ollakko, vai eikö olla?" Minä tosiaan joudun kysymään itseltäni vain, olisinko aikuinen vai enkö. Olen asunut omillani jo lähes kolme vuotta. Kolme piinaavaa, ihanaa, palkitsevaa ja kasvattavaa vuotta. Olen oppinut tänä aikana paljon itsestäni ja maailmasta, ja samalla tuntuu, että kehitykseni polkee paikallaan. Elämäni on menossa kovaa vauhtia eteenpäin, mutta minä olen jäänyt asemalle seisomaan ja tuijotan vain pois katoavan junan perävaloja. Voi olla että tätä kannattaa pitää liioitteluna. Sitä se ehkä onkin. Joka tapauksessa raja lapsuuden ja nuoruuden ja aikuisuuden välillä tuntuu hataralta ja häilyvältä. Onko sitä?

Viime viikolla totesin yhden pyykinpesuainepurkeistani lähes tyhjäksi. Tunsin oloni hyvin aikuiseksi, olenhan pessyt nyt niin paljon pyykkiä, että pesujauhe on loppu ainakin yhdestä pakkauksesta; ihovaikeuksien takia tehdyt kokeilut ovat kasvattaneet siivouskaappiin tungettua valikoimaa melko vaikuttavaksi, joten uusia ei aivan heti tarvitse ostaa. Ja kyllä, minulla on siivouskaappi. Jos se ei ole aikuista, niin mikä sitten?

Kauppakäyntejä olen hoitanut itse koko tämän kolmen vuoden ajan vaihtelevalla menestyksellä. Yleensä olen ihan hyvä rahan kanssa. Elän harvoin yli varojeni ja suunnittelen yleensä ruuat muutamia päiviä eteenpäin, usein jo ennen kauppaan menoa. Tiedän koska haluan syödä kasvisruokaa, koska kanaa ja koska kalaa. Tosin lohta täytyy toisinaan ostaa hetken mielijohteesta, jos sattuu löytymään hyvä tarjous. Ja mainoslehdet kahlaan usein läpi tarjousten perässä.

Huolehdin itse itseni töihin aamuisin ja iltapäivisin kotiin. Kutakuinkin kaikki muutkin menoni pidän itse järjestyksessä ja hoidossa. Sitä olen tosin tehnyt jo yläkoulusta tai viimeistään lukiosta asti. Lukiossa ja nyt yliopistossa olen myös itse ollut vastuussa opintojeni edistymisestä ja kurssien valitsemisesta.

Kesäkuun alussa lähdin kavereideni kanssa Helsinkiin. Hoidettiin ja järkeiltiin kaikki asiat itse. Mitä tarvitaan mukaan, millä matkustetaan ja kuinka aikaisin. Valittiin Onnibussi ja kaikista halvin matkustusaika. Tytöt tosin matkasivat ensin Porista tänne Turun puolelle, joten heille kustannuksia tuli hieman enemmän. Mutta yhtä kaikki, asiat sovittiin ja järkeiltiin itse. Vanhemmat eivät asiaan puuttuneet. En muista juuri edes kysyneeni neuvoa äidiltä, vaikka aika usein sitä edelleen teenkin.

Näille on kuitenkin kääntöpuolensa.

Pyykkiä pestessäni heittelin tyytyväisesti tummat ja vaaleat pyykit sekaisin (tosin aiemmin olen niitä lajitellut, mutta olen todennut nopeammaksi tavaksi pestä kaikki samassa, mikäli ei mikään vaatteista enää päästä väriä). Ja ensimmäinen ihminen, jolle kerroin huimasta saavutuksestani oli äiti, jonka kanssa kävin jälleen kerran yhtä maratonpuhelua.

Siivouskaappini on nimenomaan kaappi vaatehuoneen nurkassa. Se tuskin olisi nyt siivouskaappi, mikäli äiti ei olisi sitä ehdottanut. Ja siivouskaapin omistaminen ei vaikuta asunnon yleiseen siisteyteen. Lasken jo päiviä lauantaihin, jolloin ehkä ehdin ja jaksan siivota.

Kaupassa mukaan tarttuu mitä tarpeettomimpia asioita ja vaikka olen tarkka rahankäytöstäni, usein teen epämääräisiä kulutusratkaisuja. En esimerkiksi mielelläni osta halvempia omenoita, mikäli en niistä pidä. Myös joistakin kotona opituista tavoista oli vaikea oppia pois. Margariinina käytin useita vuosia Keijua, koska kotona sitä oli aina. Olen myös kova unohtelemaan asioita. En aina jaksa perehtyä jääkaappini sisältöön ennen kauppaan menoa ja toisiaan tuon kolmella peräkkäisellä kerralla saman tuotteen, jonka luulin puuttuvan. Talouspaperia en ole ostanut puoleen vuoteen.

Töihin saan harvoin raahattua itseni tasan yhdeksäksi. Työaikani on liukuva, joten sillä ei ole niin väliä, paitsi silloin kun se venyttää iltapäiviä väkisin. Kaivan siis itselleni aina kuoppaa, kun menen liian myöhään töihin. Muut menoni pysyvät oikeasti järjestyksessä. Olen melko hyvä organisoimaan päiviäni. Opintojen eteneminen oli viime vuonna hieman aiempia vuosia verkkaisempaa, joskin pääsin lähelle kuuttakymmentä opintopistettä myös kolmantena vuotenani (yksi kurssi jäi roikkumaan, koska en päässyt siitä läpi ja näin ollen kandista puuttuu juuri sen yhden kurssin verran opintoja). Menestyskään ei ollut aivan yhtä hyvä. Tiedä sitten, johtuiko se siitä, että kävin töissä ympäri vuoden, joskin hyvin verkkaiseen tahtiin vai siitä, ettei opiskelu maistunut. Mutta ykkösiä ja kakkosia pullisteleva lukuvuosikatsaus ei saa minua tuntemaan itseäni vastuulliseksi aikuiseksi.

Kesäkuun alun matka oli päiväretki Linnanmäelle. En ollut aikoihin päässyt huvipuistoon ja siksi sekin piti pitkästä aikaa kokea. Iso kasa rahaa päivän laitteissa pyörimiseen (suosikkini oli ehkä Mustekala, vanha vuoristorata tai Tulireki, mikä kertonee jotain minun huimapäisyydestäni; tosin suosittelen kyllä ehdottomasti kokeilemaan myös Kingiä, vaikka se onkin yhtä aikaa pelottava ja mahtava). Onnistuin matkalla jopa repäisemään farkkuni. Ja kotimatkasta kulutin lähes puolet äidin kanssa puhelimessa, koska palasin Turkuun yksin.

Missä siis menee aikuisuuden ja lapsuuden tai nuoruuden raja? Ehkä 22-vuotias on välivaiheessa? Tai ehkä kaikki ihmiset ovat koko elämänsä välivaiheessa? Tai ehkä ne ihmiset, jotka innostuvat asioista vielä aikuisenakin ovat välivaiheessa?

Minä katson silloin tällöin lastenohjelmia. Luen nuortenkirjoja. Rakastan Disney-elokuvia (tosin ne eivät ole kyllä pelkästään lapsille, sanoi kuka tahansa mitä tahansa). Teen hölmöjä ostopäätöksiä. Jätän tavaroitani siihen mihin ne käsistäni sattuvat putoamaan. Tiskaan liian harvoin. Unohdan ostaa talouspaperia ja margariinia. Yritän huijata äitiäni auttamaan ratkaisujen tekemisessä, kun pohdin koulutus- ja uravalintojani. Haluan juosta huivipuistoissa ja pelleillä leikkipuistoissa mustelmienkin uhalla. Olen usein levoton ja kohellan paljon.

Samalla kuitenkin opiskelen yliopistossa. Maksan laskuja. Imuroin. Siivoan. Pesen pyykkiä. Laitan ruokaa. Tankkaan autoni kun bensamittari näyttää punaista. Pohdin tulevaisuutta. Teen hyviä ostopäätöksiä. Suunnittelen asioita etukäteen. Syön salaattia, joka koostuu muustakin kuin pilkotusta tomaatista ja kurkusta. Nukun noin kahdeksan tuntia yössä. Ymmärrän olevani vastuussa itsestäni. En myöhästele.


En ole oikeastaan ikinä ennen ymmärtänyt termiä nuori aikuinen, mutta juuri nyt se kuvaa minua kaikkein parhaiten.



Ai niin! Kirjoitan tätä päivitystä uudelta tietokoneelta. Vanha alkoi hajota käsiin, sillä kosketushiiri ei toimi entiseen tapaan ja kaikki kolme USB-porttia hajosivat. Oli siis aika päivittää ja nyt olen onnellinen, vaikka materialismionnellisuus onkin hieman kylmää onnellisuutta. Ja kyllä, olen edelleen hengissä.