Maanantaimarinoita osa 3: Elsass-Lothringen ja Pjotr Kropotkin - Mitä pitää osata?

Minä tein sen! Kanditutkinto on uloshakemista vaille valmis! Tosin vielä täytyy odotella, että kotimaisen kirjallisuuden aineopinnoista tulee kokonaisuusmerkintä... Miksi kaikki kestää? Globaalihistorian tentin tarkistamiseen meni kolme viikkoa ja olin koko sen ajan kuin tulisilla hiilillä, koska en tiennyt pääsinkö edes läpi. Onneksi tuli hyvä arvosana, eikä sitä tarvitse enää murehtia. Nyt kun vain saisi tutkinnon ulos vielä tässä kuussa. Nyt vasta oikeasti uskallan kirjoittaa tämän postauksen, kun poliittisen historian loppumerkintä on taskussa. Ei sillä, että kukaan tätä välttämättä lukisi, mutta ihan siksi, että en kiroa itseäni tai muuta. Huh.

Arvostan suuresti Suomen koulutusjärjestelmää. Yliopistomme eivät ehkä ole maailman huippuja millään alalla, mutta meillä on kaikilla yhtäläiset mahdollisuudet koulutukseen ainakin taloudellisesta näkökulmasta katsoen. Mahdollisuuksien tasa-arvo vallitsee, toisin sanoen. Olen ollut täydellisen tyytyväinen siihen, että hain ja pääsin yliopistoon. Olen ihan siellä, missä minun pitääkin, vaikka ajoittain epätoivo uhkaakin iskeä (en osaa mitään, en tajua mitään, en kuitenkaan saa töitä ja niin edelleen.) Olen kuitenkin tietyllä tapaa joutunut pettymään joihinkin tekemiini valintoihin, koska opetus tai tavoitteet eivät ole olleet aivan sitä, mitä odotin.

Isoin kana minulla on kynittävä poliittisen historian kanssa. Olen törmännyt perusopinnoissa paikoitellen sellaisiin tenttikysymyksiin ja tehtäviin, että en ymmärrä, minkä takia sellaiset asiat olisivat millään tavalla olennaisia. Minulle on ainakin koko viisitoistavuotisen koulu- ja opiskelu-urani aikana toitotettu sitä, että ulkoa opetteleminen ei kannata. Paitsi ehkä, kun puhutaan kielistä, matematiikan kaavoista tai joistain satunnaisista vuosiluvuista kuten 1809 ja 1917. Sitten yhtäkkiä minun pitäisi muistaa kuusisataasivuisesta tenttimateriaalista neljän virkkeen pätkä tai pystyä kirjoittamaan kahdensadan sivun tenttikirja tiiviiseen muotoon puolessatoista tunnissa (se oli tietysti vain toinen tenttikysymyksistä, jotta ei olisi liian helppoa.)

Suomalaisten maailmat -kurssilla kysyttiin, millaisia poliittisia muutoksia Suomessa on tapahtunut 1809 vuoden jälkeen. Pääsin läpi vasta kolmannella kerralla. Ideologioiden muotoutuminen -kurssin tentissä piti vastata kysymykseen Pjotr Kropotkinin ajattelusta. Kropotkinista oli muutaman sadan luentomateriaalissa kolme diaa, joista yhdessä oli kuva. Globaalihistorian tentissä piti pohtia alueen merkitystä transnationaalisessa historiassa Elsass-Lothringenin historian kautta. Elsass-Lothringenista oli kirjoitettu koko materiaalissa neljä virkettä sikäli, kun minä ne kaikki jälkeenpäin löysin. Tiesittekö muuten, että Elsass-Lothringen on englanniksi Alsace-Lorraine. Minä tiedän. Nyt. Onneksi tenttini ei kaatunut siihen, etten tiennyt mikä Elsass-Lothringen on, sillä olin ilmeisesti ymmärtänyt alueen merkityksen suurin piirtein oikein ja Afrikan dekolonisaatiota koskeva vastaukseni oli luultavasti melko hyvä.

Toki, jos olisin kunnollinen historianopiskelija olisin tiennyt mikä Elsass-Lothringen on. Itse asiassa minua hävettää, etten tiennyt, mutta joka tapauksessa pidän melko erikoisena sitä, että sivuaineopiskelijoilta odotetaan niin paljon harrastuneisuutta kuin tämä tentti tuntui vaativan. Ylipäänsä poliittinen historia on tuntunut vaativan todella pikkutarkkaa ja spesifistä osaamista. Yksi suurimmista syistä siihen, että en lopulta edes halunnut lähteä jatkamaan aineopintoihin on se, että en koe olevani riittävän hyvä tai tarpeeksi kiinnostunut selvitäkseni. En osaa tai edes halua opetella historian tapahtumia niin täsmällisesti, että oikeasti tietäisin kaikesta kaiken. Toki aineopinnoissa on erikoistumismahdollisuuksia, joten voisin tietää paljon esimerkiksi yhteiskuntahistoriasta tai kansainvälisestä historiasta, mutta silti ajatus hirvitti. Olen reputtanut koko elämäni aikana yhteensä viisi tenttiä. Kaikki yliopistossa, joista yksi oli suomen kielen, yksi sosiaalipolitiikan ja kolme poliittisen historian tenttejä. Jotenkin tuntuu, että yliopisto on tavallaan tappanut rakkauteni historiaa kohtaan. Se on lähes tappanut luovuutenikin.

Poliittisen historian tyyli opettaa opiskelijoita opettelemaan ulkoa tenttikirjoja on minusta huono ja tuntuu väärältä. Miksi opettelisin ulkoa jotakin, jonka löydän helposti kirjasta, kun sitä tietoa tarvitsen? Toki haluan vain tietää joitakin asioita, mutta ennen kaikkea haluan ymmärtää. Pohdin Globaalihistorian tentin jälkeen paljon sitä, miten tenttiä olisi ehkä voinut parantaa. Toki ongelmia tuottaa se, että lukemistani teoksista toinen oli pakollinen ja toiselle oli myös vaihtoehtoinen teos, mutta kuitenkin. Rehellisesti sanottuna, uskon, että parhaan käsitykseni osaamisestani olisi saanut kysymällä esimerkiksi sitä, miten alueen merkitys transnationaalisessa historiassa näkyy Afrikan dekolonisaatiossa. Olisin joutunut yhdistämään molempien tenttikirjojen tietoja. Se olisi vaatinut soveltamista ja ymmärtämistä sen sijaan, että minun olisi tarvinnut koettaa kaivaa jostakin muistini uumenista Elsass-Lothringen, josta ei ole ainakaan minun muistaakseni puhuttu ainakaan yliopistossa.

Toki ymmärrän, että tentaattoreille on helpompaa, kun ei tarvitse alkaa miettiä yhdistettyjä tenttikysymyksiä, mutta minulle tämä tyyli ainakin aiheutti aika isoakin ahdistusta välillä. En ole ihminen, joka opettelisi yksityiskohtia. Opettelen isoja kokonaisuuksia ja pyrin ymmärtämään. En usko, että ulkoa opetteleminen ylipäätään palvelee ketään kuin harvoin. Onnekseni voin kuitenkin sanoa, että se on nyt ohi.

Ja jos jollekin jäi epäselväksi, tarkoitukseni ei ollut horjuttaa kenenkään kiinnostusta poliittista historiaa kohtaan tai sanoa, että Turussa järjestelmä on täysin typerä. Voin käsi sydämellä sanoa oppineeni oikeasti paljon, mutta joskus tunsin joutuvani maksamaan opiskelusta henkisesti jonkin verran enemmän kuin oli hyväksi. Tarkoitukseni ei myöskään ollut vain valittaa vaan lähinnä tuoda esiin sitä, mikä minun mielestäni systeemissä mättää ja mitenm sitä ehkä voisi parantaa.



Ja kuvittelenko vaan, vai onko tämä biisi aivan mielettömän kova?

Opiskeluahdistusta jo nyt!

Nyt on polkaistu käyntiin kaikki ensimmäisen kahden viikon aikana alkavat kurssit. Kuten jo aiemmin kerroin, lukujärjestykseni tosiaan vaihtelee kolmen viikon välein, joten kursseja alkaa ja loppuu aika tiuhaa tahtia koko syksyn. Marraskuussa on käynnissä enää viisi kurssia ja joulukuun kahdella ensimmäisellä viikolla neljä. Sitten siirrytäänkin jo joululoman viettoon.

Olin ja olen edelleen todella innoissani siitä, että syksyyn mahtuu paljon luentokursseja. En ole edes laskenut, montako niitä ihan tosissaan on, mutta teen joka tapauksessa vain yhden kirjatentin (se ratkaiseva tentti, joka vielä erottaa minua kanditutkinnosta). Siitä huolimatta opintopisteitä tulee syksyltä kertymään nelisenkymmentä. Ihan perspektiiviksi niille, jotka eivät tiedä, Kela vaatii yhdeksän kuukauden opintotukien nostamiseksi 45 pistettä. Kevätpuolelle minulle ei tosin kovin montaa kurssia enää sitten jääkään, vaikka kaipa päälle kuudenkymmenen opintopisteen tänäkin vuonna päästään.

Neljässäkymmenessä opintopisteessä on se huono puoli, että puhutaan yli tuhannesta työtunnista. Rehellisesti sanottuna, minä en ainakaan käytä aivan niin paljon aikaa opiskeluun, mutta silti määrä on aika raju, varsinkin kun siihen päälle lisätään treenit ja työt. Mutta jos tätä matemaattisesti lähtee tarkemmin ratkomaan, niin alkaa hiukan huvittaa. Yksi opintopistehän vastaa noin 27 työtuntia eli 40 opintopistettä vaatii 1080 tuntia. Syyslukukauden aikana opiskellaan (tai minä ainakin) yhteensä noin 15 viikkoa. Jos 1080 tuntia jaetaan viidellätoista, tulee 72. Eli viikkotyömäärän "pitäisi" olla 72 tuntia. Jos työviikko on viisipäiväinen, joka päivälle pitää mahduttaa 14,4 tuntia opiskelua. Loput kymmenen tuntia saakin sitten käyttää miten huvittaa. Jos taas työviikko on oikeasti viikko,ei puhuta kuin 10,3 tunnista. Kukaanhan ei toki pakota olemaan sellainen sekopää opintojen suhteen kuin minä olen. Ja minähän tosiaan en tule käyttämään yli tuhatta tuntia opiskeluun syksyn aikana. Mutta silti. Haluan kaiken tässä heti nyt, koska ei ole mitään tietoa, pidetäänkö kaikkia tahtomiani kursseja ensi vuonna, joka kuitenkin on viimeinen kokonainen yliopistovuoteni, ellei jotakin erikoista tapahdu.

Luettavaa ja aikaa vieviä tehtäviä näihin kursseihin toki liittyy. Puhutaan yli tuhannesta tekstisivusta, kolmesta itse tehtävästä projektista ja muutaman tarkistamisesta. Toki löytyy listalta myös tenttejä ja luentopäiväkirja. Hommaa siis riittää. Nyt vain pitäisi aika nopealla tahdilla alkaa tehdä päätöksiä.



Tässä kohtaa on menossa hieman sormi suuhun. Olisi kaksi kiinnostavaa projektikurssia, joista olisi hyötyä työelämässä ja joista toista en enää voi jättää pois. Olisi sosiaalitieteiden kursseja, joita en todellakaan halua jättää pois. Ne vain valitettavasti kaikki täytyy tehdä näin syksyllä kirjatenttejä lukuunottamatta, koska ne on laskettu niin, että pääaineopiskelijat pääsevät siirtymään erikoisaloilleen yhteisistä opinnoista. Olisi kielipolitiikkaa ja mediakurssia. Jotain pitäisi ehkä jättää pois, jotta oikeasti jaksaisi ja selviäisi kaikesta, varsinkin jos aikoo pärjätä myös taloudellisesti eli tehdä töitä ja henkisesti eli ottaa vähän omaakin aikaa. Kielipolitiikka ja kielisuunnittelu sekä Uusi media ja vuorovaikutus -kurssit ovat luultavasti ensimmäisiä lähtölistalla, mutta mikäli päädyn jotakin jättämään pois.

Pieni ongelma on se, että mikäli tässä kohtaa jättää jonkin kurssin pois, on kevään kursseja laskettava tarkkaan, jotta opintopisteitä kertyy riittävä määrä. Kelan vaatimiin pisteisiin on melko helppo päästä, mutta aikataulussa valmistuminen vaatisi sen 60 opintopistettä vuoden aikana. En ole asiaan sen enempää vielä perehtynyt, mutta ei näytä erityisen lupaavalta, sillä kevään kurssitarjonta on melkoisen heikko, ellen sitten yritä saada jostakin harjoittelupaikkaa.



Samalla kaiken tämän hullun "minä luen kaiken mahdollisen"-kunnianhimoni keskellä, mietin sitä, miten voin olla niin lusmu, että en ole vielä saanut kandia ulos tai aloittanut gradun kirjoittamista. Monet vuosikurssilaiseni nimittäin kirjoittavat jo gradujaan ja ovat kovalla vauhdilla menossa kohti maisterintutkintoa tai opiskelevat pedagogisia valmistuakseen joskus ihan oikeasti ammattipätevyyden kera. Toisaalta, mikään kiire kandin ulossaamiseen ei sinänsä ole, koska opinnot etenevät näinkin, mutta helpottaahan se työnhakua. Ja toisaalta en halua kirjoittaa gradua ennen kuin tiedän, mistä ihan oikeasti haluan sen vääntää. Ja toisaalta, minä en edes aio lukea pedagogisia.

Ehkä tässä kaikessa on vain kyse minun halustani tietää ja osata kaikki? Joskus (mahdollisesti jo nyt) olisi ehkä vain parempi keskittyä joihinkin asioihin ja tehdä ne hyvin. Projektilaboratorio ja Kieliasiantuntija yhteisöviestinnän tukena ovat varmasti sellaisia kursseja, joiden arvo tulee olemaan korvaamaton tulevaisuuden työtehtävissä. Onhan kuitenkin olemassa täysin realistinen mahdollisuus siihen, että työskentelisin jonain päivänä esimiestehtävissä, niin kuin monet kielten ja viestinnän asiantuntijat.

Juuri nyt kurssitaakka ei toki ole erityisen paha, koska toinen projektikurssi on vasta aluillaan ja toinen alkaa ensi viikolla, eikä tähtäimessä ole seuraavan kuukauden sisään kuin yksi tentti, johon vaaditaan kirjamateriaaliin tutustumista, toinen kurssi täytynee jättää myöhemmälle, vaikka se tietää kandin lykkäämistä edelleen. Miksi valitseminen ja päätösten tekeminen on näin vaikeaa?

Sivuaineita ja maisterivuosia

Olen tavallaan hieman aikaisessa tämän kanssa, mutta koska olen katsonut Youtubesta paljon Back to School -videoita, innostukseni on kasvanut kohisemalla. Elokuun loppuun on enää kuukausi aikaa (vaikka toisaalta saisi se kesäkin vielä jatkua)!

Blogini aivan ensimmäinen postaus syksyllä 2013 käsitteli yliopisto-opiskeluun liittyvää akateemista vapautta ja ajankäytön haasteita. Nyt olen jälleen samojen kysymysten äärellä, kuten oikeastaan olen kahtena aikaisempanakin vuonna ollut. Nyt on alkamassa neljäs vuosi yliopistossa. Neljäs vuosi, jonka syksylle olen tunkenut kohtuullisen määrän opintoja, joista enää yksi kurssi tulee kuulumaan kandidaatin tutkintoon. Loput kasvattavat maisteritutkinnon opintopistekertymää.

Kandidaatin tutkintoni on siis lähes valmis. Suomen kielestä on suoritettu kaikki tarvittavat opinnot itse kandin kirjoittamista myöten. Tutkimukseni muuten käsitteli diskursseja Juhani Liuhalan kirjoittamissa pesäpallouutisissa, joten en päässyt urheilusta eroon edes sitä kirjoittaessani. Lisäksi kandiini mahtuu laajan sivuaineen opintojen verran kotimaista kirjallisuutta, perusopinnot poliittisesta historiasta ja Kielikeskuksen tarjoama ranskan opintokokonaisuus, sekä luonnollisesti vaadittavat kieli- ja viestintäopinnot ja vapaisiin opintoihin sijoitettavat fonetiikan ja yleisen kielitieteen peruskurssit. Tällä hetkellä kokonaisopintopistekertymä on vielä 195, mutta toivottavasti syksymmällä lukema nousee 197:ään, kun saan viimeisenkin poliittisen historian kurssin kasaan ja näin tutkintoni vihdoinkin ulos. Kirjatenteistä läpipääseminen on ollut paikoitellen hämmentävän hankalaa.

Kutsun neljättä vuottani epävirallisesti ensimmäiseksi maisterivuodekseni (eihän sitä oikeastaan maisterivuotena voi pitää ennen kuin olen valmistunut kandiksikaan). Siitä huolimatta en ole vieläkään ehkä täysin sisäistänyt sitä, että ylemmänkin korkeakoulututkinnon saaminen alkaa jo häämöttää. Suurin ongelmani on silti ehkä hieman yllättäen sivuaineen valitseminen. Tiesin jo toisen vuoden lopulla, että en tulisi opettajan pedagogisia tekemään, koska en tahdo opettajaksi ja haluan jääräpäisesti ajatella, että töitä voi saada myös ilman opettajan pätevyyttä. Ajatus poliittisen historian jatkamisesta aineopintoihin luhistui kasaan viimeistään, kun en päässyt viimeisimmästä kirjatentistä läpi. Poliittinen historia on kaikessa mielenkiintoisuudessaan suurelta osalta rasittavan pikkutarkkaa pilkunviilausta.

Yliopistoon tullessani olin varma, että opiskelen jossain vaiheessa luovaa kirjoittamista. Sekin on jo melko lailla taaksejäänyttä elämää. Se on vaikea saada sivuaineeksi, enkä ole lainkaan varma luovan kirjoittamisen todellisesta arvosta työmarkkinoilla. Sen jälkeen pohdin pitkään vakavissani englantia, mutta sen kanssa ongelmaksi olisi muodostunut sen aikaavievyys ja toisaalta en välttämättä olisi siitäkään ollut aivan niin kiinnostunut. Harkitsin myös pitkään tietojenkäsittelytieteen perusopintoja ja mediatutkimusta, mutta kumpikaan ei lopulta houkutellut tarpeeksi. Mediatutkimus kävi jo kalenterissa asti, mutta hylkäys koitui senkin kohtaloksi. Vierailin myös pohdinnoissani hätäisesti psykologian parissa, mutta lopulta päädyin hieman muille raiteille. Ensi vuoden sivuaineekseni valikoituikin sosiaalitieteet. Aion suorittaa niistä mitä luultavimmin vain perusopinnot, ellen sitten saa päähäni jatkaa pitemmälle vaikka sosiaalipolitiikkaa tai sosiologiaa. En uskalla kuollaksenikaan ajatella, miten erikoiselta lopulliset tutkintopaperini tulevat näyttämään tai millainen markkina-arvo niillä tulee olemaan. Toisaalta, miten vikaan voi mennä, jos keskittyy opinnoissaan tekstintutkimukseen ja politiikkaan?

Sosiaalitieteitä opiskellaan yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa ja sen perusopintoihin kuuluu katsaus sosiaalipolitiikkaan, sosiologiaan, sosiaalityöhön ja taloussosiologiaan (tai kolmeen neljästä mainitusta, minulta tulee taloussosiologia jäämään pois) sekä suomalaiseen yhteiskuntaan. Opinnot vaikuttavat näin etukäteen mielenkiintoisilta ja avartavilta ja pidän siitä, etteivät kokonaisuudet ole turhan isoja. Luentokurssit ovat kaikki yhtä lukuun ottamatta kolmen viikon mittaisia ja niihin kuuluu kaksi tai kolme luentoa viikossa.



Ylläolevasta kuvasta saa hieman käsitystä lukujärjestyksistäni, jotka tosiaan vaihtuvat kolmen viikon läpi lähes koko lukukauden. Sinisellä pohjalla merkityt tunnit ovat Saksan alkeiskurssi I:n tapaamisia, keltaisella merkityt suomen kielen syventäviä opintoja ja vihreällä merkityt sosiaalitieteiden kursseja. Pidän ihan mukavana asiana sitä, että maanantait ovat alkuun vapaita, sillä se mahdollistaa töiden tekemisen kerran viikkoon. Tosin se on vielä selvittämättä, milloin hoidan omatoimista opiskelua, vaikka kovin montaa kirjatenttiä ei näin syksyllä olekaan tarkoitus tehdä.

En ole pitkään aikaan odottanut koulun alkua yhtä innoissani. Kaikista mukavinta on ehkä päästä pitkästä aikaa osallistumaan kielitieteen luennoille, sillä viime vuonna tein vain kaksi suomen kielen kurssia, joista toinen oli proseminaari, johon siis kuului kandin kirjoittaminen, ja toinen kirjatenttikurssi. Kollaasin molemmat kuvat ovat muuten My Study Life -sovelluksesta, jonka latasin sekä koneelleni että puhelimeeni (molemmat Windows-pohjaisia, joten niiden synkronoiminen helpottaa elämää kummasti). My Study Life -on superkätevä, jos lukujärjestykset muuttuvat usein, mutta joka viikolle ei kuitenkaan tarvitse omaansa. Se pitää myös huolen tehtävistä, kokeista ja muista muistettavista asioista, kunhan ne vain muistaa itse ensin kirjata. Siihen liittyen olenkin unohtanut merkitä yhden kurssin tapaamiset lukujärjestyksiini.

Saattaa hyvin olla, ettei viimeiselle vuodelle jää juuri muita kursseja, kuin ne, jotka liittyvät graduun. Tiedän, että monet kirjoittavat gradun lähes heti kandin perään, mutta minusta tuntuu, että tahdon keskittyä tänä vuonna muihin opintoihin, jos vaikka niiden aikana vielä keksisin sopivan aiheenkin gradulleni. Viidentenä vuotena olisi myös suunnitelmissa lähteä syksyksi ulkomaille harjoitteluun, mutta vielä en toki tiedä edes, mihin maahan tahtoisin suunnata. Todennäköisimmiltä vaihtoehdoilta juuri nyt tuntuvat Iso-Britannia, Irlanti, Ranska tai Belgia. Tietenkin harjoittelupaikkakin pitäisi vielä hommata.