Copywriter-harjoittelijan elämää Parcerolla

Aloitin tammikuun toisena päivä ensimmäisen täyspäiväisen työsuhteeni. Kirjoitin puolen vuoden määräaikaisen sopimuksen ja menin Parcero Marketing Oy:lle copywriter-harjoittelijaksi. Niin kuin olen aiemmin, joskin epäsuorasti, ilmaissut, opettaminen minua ei oikeastaan ihan muutaman ensimmäisen yliopistovuoden jälkeen ole kiinnostanut. Halusin tehdä töitä viestinnän parissa, ehkä juuri copywriterina. Halusin päästä käyttämään luovuuttani. Halusin kirjoittaa, suunnitella, ajatella ja nähdä oman työni jälki.

Harjoittelun päättymisestä on nyt kulunut viikko, ja muistan luvanneeni, että kirjoitan harjoittelusta tännekin.

1. PCR Day aamupalamehuviestit. 2. Ja se itse aamupala.

Parcero ja copywriting 

Hain Parcerolle pariinkin otteeseen. Yrityksen itseohjautuva kulttuuri, vapaus, vastuu ja arvot herättivät kiinnostukseni sitä kohtaan. Toimiston sijainti oli myös kiva, vaikka olisin toki hakenut sinne, vaikka se olisikin ollut muualla. Minulla ei ollut harjoittelua kohtaan suuria odotuksia. Tarvitsin työkokemusta; markkinointi ja viestintä kiinnostivat.

Parceron ilmapiiri yllätti minut. Ihmiset, joiden kanssa sain työskennellä, olivat kaikki älykkäitä, luovia ja mukavia. Meidät harjoittelijat otettiin tosi nopeasti ja hyvin vastaan. Fiilis Parcerolla oli mukava. Me pääsimme myös kivasti työn touhuun ihan alusta asti, emmekä joutuneet toimistolla vain kahvinkeittoapulaisiksi. Toki teimme myös sitä, sillä asiakastapaamisiin piti usein järjestää jonkinlaista pientä tarjoilua ja Parcero Dayn eli koko yrityksen yhteisen, kuukausittaisen kokoontumispäivän, aamiainen oli meidän vastuullamme. Suurin osa tekemästämme työstä oli kuitenkin ihan oikeaa työtä, sellaista, mitä olisimme tehneet, vaikka emme olisikaan olleet harjoittelijoita.

Markkinointia ja asiakkaita

Harjoitteluni rakenne ei ehkä ollut kaikkein suunnitelmallisin, mutta pääsin asiakkuuksiin ja tehtäviin kiinni hyvin nopeasti ja arvostin todellista työkokemusta paljon. Alkuun asiakkuudet, joiden parissa työskentelin, olivat melko yksipuolisia, mutta monipuolistuivat harjoittelun kuluessa. Paikoiteillen tunsin tekeväni töitä hyvin pirstaleisesti, olin mukana yhden asiakkuuden sisältöjen suunnittelussa ja toisen tuotannossa, enkä saanut kokonaiskuvaa monestakaan ennen harjoittelun loppupuolta. Taustalla oli paljon minusta itsestäni ja oikeastaan kenestäkään muustakaan riippumattomia syitä, joita en tässä sen enempää avaa.

Harjoittelun lopulla pääsin työskentelemään muutaman kesäkampanjan parissa melko itsenäisesti ja sain osallistua koko tuotantoketjuun ihan sieltä suunnittelusta tuotantoon saakka. Suunnittelemani ja tuottamani sisällöt keskittyivät vahvasti sosiaaliseen mediaan. Pääsin myös tekemään aika paljon töitä Parceron omien markkinointisisältöjen kanssa, mikä toi hauskaa monipuolisuutta tehtäviin.

1. Lempipaikkani toimistolla: Viherhuone. 2. Erään hotellin kesäkamppiksen suunnittelua.

Mitä opin harjoittelussa?

Harjoittelu opetti minulle ennen kaikkea tärkeitä työelämätaitoja. Muistan, miten harjoittelun alussa joskus välttelin puhumasta ihmisille tai sanomasta ääneen omia ajatuksiani. Pelkäsin, että kaikki mitä sanoisin, olisi merkityksetöntä ja turhaa. Lopulta, kun uskaltauduin avaamaan suuni vähän useammin esimerkiksi suunnittelupalavereissa, huomasin, että minullakin on toisinaan ihan hyviä ajatuksia.

Muistan myös, miten task-listan nopea täyttyminen aiheutti minussa välittömän, lähes paniikinomaisen reaktion. En uskonut, että osaan tai pärjään. Organisointikykyni kasvoi kuitenkin kohisten, eivätkä parin kuukauden päästä isotkaan tehtävämäärät enää yleensä aiheuttaneet hätäännystä. Minulla oli muutamia päiviä, jolloin tehtävää oli jo valmiiksi paljon ja pikaisia pyyntöjä tehdä joitakin tehtäviä tuli päivän mittaa koko ajan lisää. Vaikka hieman jännitin, osaisinko laskea ajankäyttöäni oikein, uskalsin kuitenkin luottaa siihen, että ehtisin tehdä sen mitä pitikin. Ja niin oikeastaan aina ehdinkin.

Sain myös suunnattomasti lisää itsevarmuutta. Ennen harjoittelua ja vielä ensimmäisten päivienkin aikana pelkäsin, että en tutustuisi kehenkään tai saisi yhtään kavereita. Pelkäsin, että istuisin yksin hiljaa jossakin nurkassa ja näpyttäisin tietokonetta puoli vuotta. Vaikka olen ihan perusmukava tyyppi, osaan olla myös hyvin hankala ja ikävä ihminen, ja olin hyvin huolissani, ettei kukaan pitäisi minusta. Päätin kuitenkin kerrankin lähteä johonkin itselleni uuteen paikkaan ja ympäristöön täysin omana itsenäni. Tiesin, että en jaksaisi puolta vuotta teeskennellä olevani joku muu. Päätös oli hyvä, ja harjoittelun ajalta sain elämääni ihmisiä, joiden toivon pysyvän siinä jatkossakin.

Entä mitä nyt? 

Nyt. Se onkin mielenkiintoinen kysymys. Työnhaku jatkuu, mutta harkitsen myös lisäkouluttautumista, vaikka se ei ehkä juuri nyt ole ajankohtaista. Haluan ehkä tulevaisuudessakin työskennellä copywriterina, mutta myös muunlainen työ kiinnostaa. Tällä hetkellä kaikki tuntuu hirveän avonaiselta ja tyhjältä. Tiedän, että haluan jatkossakin kirjoittaa ja luoda. Haluan tehdä työtä tekstien parissa, olivat ne sitten somemainoksia, artikkeleita tai jotain aivan muuta. Onhan tässä vielä aikaa päättää ja vaihtaakin urasuunnitelmia.

📸: Anna Z.

Mikä oli sinun ensimmäinen täyspäiväinen työsi tai minkä toivoisit sen olevan?