Joulukuun yhdestoista päivä: Netflixin joulu

Netflix pursuaa tällä hetkellä jouluelokuvia. On Netflixin omia ja muiden tuottamia. Tänään puhun Netflixin omista elokuvista. Olin melkein huomaamattani ehtinyt katsoa jo kolme Netflixin jouluelokuvaa, kun keksin kirjoittaa tämän postauksen ja tässä ennen tämän kirjoittamista katsoin vielä neljännen. Tänään siis puhutaan neljästä Netflixin tuottamasta jouluelokuvasta. Ne olivat kaikki omalla tavallaan hyviä, jotkut vähän parempia kuin toiset. Kaikki elokuvat ovat tältä vuodelta.


Joulukalenteri
pääosissa: Kat Graham, Quicy Brown, Ethan Peck
ohjannut: Bradley Walsh
alkuperäinen nimi: The Holiday Calendar
Tässä elokuvassa lahjakas valokuvaaja Abby Sutton (Graham) on jämähtänyt huonoon työpaikkaan, eikä ole kovin tyytyväinen elämäänsä. Hän saa isoisältään lahjaksi (tai perinnöksi, miten sen haluaa ajatella), isoäitinsä antiikkisen joulukalenterin, joka ennustaa omalla varovaisella tavallaan tulevaa. Kalenteri pyrkii ohjaamaan Abbya kohti rakkautta. Minä en oikeastaan tiedä, mitä tästä elokuvasta olisi pitänyt ajatella. Näyttelijät eivät juuri vakuuttaneet minua ja tarinan taika ja romantiikka tuntuivat päälleliimatuilta. Elokuva yritti luvata paljon, mutta jätti suurimman osan lupauksista lunastamatta. Pidän yleensä kovasti elokuvista, jotka keskittyvät ainakin osittain päähenkilön työhön, mutta Abbyn valokuvaaminen jäi aika sivuseikaksi. Joulukalenteri on ihan katsomisen arvoinen, mutta siltä ei kannata odottaa liikoja.

Kuninkaallinen vaihtokauppa
pääosissa: Vanessa Hudgens, Sam Palladio, Nick Sagar
ohjannut: Mike Rohl
alkuperäinen nimi: The Princess Switch
Kuninkaallisessa vaihtokaupassa chicagolainen leipuri Stacy De Novo (Hudgens) matkustaa Belgraviaan osallistuakseen leivontakilpailuun. Hän törmää Belgravian prinssin morsiameen Lady Margaretiin (myös Hudgens), joka on luonnollisesti hänen kaksoisolentonsa. He päättävät vaihtaa paikkoja, jotta Margaret pääsee kokemaan "tavallista" elämää, ennen kuin joutuu suostumaan järjestettyyn avioliittoon. Tässähän totta kai vähän hölmöillään, aavistuksen juonitellaan ja joudutaan aika tavalla välttelemään paljastumista. Pidän Hudgensista kovasti, mutta tässä hän tuntui hiukan jähmeältä. Juoni oli ennalta arvattava ja pöhkö, mutta siinä oli myös jotain suloista. Sanoisin joka tapauksessa, että Kuninkaallinen vaihtokauppa on parempi kuin Joulukalenteri.

The Christmas Chronicles
pääosissa: Kurt Russell, Darby Camp, Judah Lewis
ohjannut: Clay Kaytis
Tässä elokuvassa kaksi sisarusta Teddy (Lewis) ja Kate (Camp) pudottavat vahingossa joulupukin (Russell) reen ja joutuvat auttamaan pukkia paitsi etsimään porot myös pelastamaan joulun. Elokuvan joulupukki on rempseämpi, räväkämpi, suorapuheisempi ja oudompi kuin yksikään aiemmin näkemistäni pukeista. Hänen tonttunsa ovat yhtä aikaa maailman suloisimpia ja pelottavampia otuksia. Elokuvassa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita, hätäisiä rekiajeluita, konnalauma, tappelevia sisaruksia, menetettyä toivoa, tonttupartioita, tosiuskovia (true believers)... Elokuvan juoni juoksee ympäriinsä aika päättömästi, mutta pidin siitä silti. Siinä on jotakin vallatonta ja tarttuvaa.

Angelan joulu
pääosissa: Lucy O'Donnell, Ruth Negga, Brendan Mullins
ohjannut: Damien O'Connor
Tämä lyhytelokuva on animaatio, jossa Angela lähtee perheineen joulukirkkoon, jossa Angelan käy sääliksi kylmässä seimessä makaavaa Jeesus-lasta, joka siis on nukke. Angela päättääkin napata nuken mukaansa ja viedä sen kotiinsa lämpimään. Hän on aikeissa palauttaa sen seuraavana päivänä. Kun perhe saa tietää, heidän pitää lähteä palauttamaan nukkea takaisin oman perheensä luo. Elokuvassa on herttaista lapsen viattomuutta ja se kertoo koskettavan tarinan. Elokuva on animoitu kauniisti ja joulun tunnelman voi aistia. Ikävää on vain se, että elokuva ei ole sen pitempi.


Mikä on sinun lempijouluelokuvasi? Aiotko katsoa jonkin näistä?

Rannalla-elokuvan raivoisa rakkaus

Syyskuun ensimmäisen viikonlopun vietin ystäväni Iriksen luona Espoossa. Sunnuntai meillä meni suurelta osin muuttopuuhissa, mutta lauantaina matkasimme metrolla Helsinkiin. Kävimme Helsingin kaupunginmuseossa, joka on ilmainen ja jossa vierailua suosittelen, istuimme hetken Tuomiokirkon portailla, kävimme syömässä, liukastelimme pitkin sateessa kastuneita katuja ja lopulta suuntasimme Finnkinon Maxim-teatteriin katsomaan Rannalla-elokuvaa. Maximissa on vain kaksi salia, joista ainakin toinen on premium-sali. Se kannattaa ehdottomasti joskus kokea! Oli hauska katsoa elokuvaa nojatuolista, jota sai halutessaan jopa vähän siirtää.



Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole puhua Maxim-teatterin hienouksista tai premium-salin erinomaisuudesta vaan itse Rannalla-elokuvasta. Jos siis et ole elokuvaa nähnyt, voi olla, että tämä teksti kannattaa skipata, kunnes ehdit sen katsoa. Mielenkiintoinen elokuva kaiken kaikkiaan. Ei aivan sellainen kepeä, rento, romanttinen komedia, jota kaipasimme, mutta ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Spoilerit alkavat tästä.

Rannalla on alkuperäiseltä nimeltään On Chesil Beach, ja se perustuu Ian McEwanin vuonna 2007 julkaisemaan, samannimiseen romaaniin. Kirjaa en ole lukenut, joten en tiedä, miten asiat kirjassa menevät. Siksi puhunkin tässä vain siitä, mitä elokuva tarjoaa. Elokuva sijoittuu pääosin vuoden 1962 Englantiin. Se kertoo nuoresta, vastanaineesta pariskunnasta, joka yrittää aloittaa yhteisen elämänsä aviopuolisoina. He eivät kuitenkaan ole täysin samaa mieltä siitä, mitä avioparina eläminen tarkoittaa, ja ongelmia syntyy jo ensimmäisenä iltana. Elokuvan pääosissa ovat Saoirse Ronanin näyttelemä Florence Ponting, yläluokkaisen perheen viulistitytär ja Billy Howlen Edward Mayhew, kotonaan välillä aivovauriosta kärsivän äidin ja teinisiskojen vuoksi huomiotta jäävä nuorimies. Pari on lähtökohdiltaan lähes toistensa vastakohtia, mutta he näyttäytyvät toisilleen pakotienä kohti erilaista, parempaa tulevaisuutta. Varsinkin Edward tuo Florencelle, joka sulkeutuu helposti itsensä ja musiikkinsa sisälle, raikkaan tuulahduksen ulkopuolisesta maailmasta. Elokuva kertoo yhtä aikaa Edwardin ja Florencen nuoruudesta, heidän rakkaustarinastaan ja heidän avioliittonsa ensimmäisestä illasta.

Elokuvassa olisi paljon asioita, joihin voisi tarttua. Edwardin suhde vanhempiinsa. Florencen suhde vanhempiinsa. Edwardin ja Florencen epätodennäköinen rakkaustarina. Edwardin äidin kokeman onnettomuuden epäsopiva koomisuus. Florencen musiikki. Mutta en tartu niistä mihinkään. Tartun sen sijaan siihen, mikä oli elokuvan keskeisin koettelemus. Florencen ja Edwardin ensimmäinen ilta avioparina, jolloin heidän oli tarkoitus tehdä avioliitostaan täydellinen. Mikäli elokuvasta ymmärsin oikein, vielä 60-luvulla avioliitto ei ole ollut lainvoimainen, mikäli pari ei harrastanut seksiä. Kumpikaan parista ei ole kokenut, mutta Edward on selvästi innokkaampi harjoittamaan intiimimpää kanssakäymistä. Florence vaikuttaa alkuun jopa yllättävän vastentahtoiselta, ja lopulta tilanne päätyy siihen, että Florence karkaa ulos hotellihuoneesta ja juoksee aivan rannan toiseen päähän. Edward seuraa hetken kuluttua ja on raivoissaan. Florence koettaa rauhoitella tätä ja yrittää sanoa, että he voivat rakastaa toisiaan ilman, että heidän tarvitsee koskettaa toisiaan sen enempää. Florence jopa ehdottaa, että Edwardilla voisi olla toisia naisia. Edward ei kuitenkaan suostu kuuntelemaan tätä, vaan tuntee itsensä nöyryytetyksi ja nimittää Florencea frigidiksi. Florencen ja Edwardin avioliitto siis päättyy kuin seinään, sillä kumpikaan ei ole valmis joustamaan suuntaan tai toiseen.

Elokuva antaa ymmärtää, että Florence on aseksuaali, karkeasti määriteltynä siis ihminen, joka ei koe seksuaalista viehätystä. Sitä ei sanota suoraan, mutta Florencen suhtautuminen Edwardiin ja se, miten hän järkyttyy, kun he etenevät turhan pitkälle, voisi viitata aseksuaalisuuteen. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole, sillä elokuva vihjaa myös, että Florence olisi nuorempana raiskattu. Tämä on asia, joka pitää todellakin tulkita kuvien välistä, sillä ainoat siihen viittaavat asiat ovat se, miten Florence pelästyy Edwardin tullessa hänen päälleen ja sitä seuraava takauma, jossa näytetään pelokkaan näköinen nuori Florence vuoteessa, kun ovi huoneeseen aukeaa ja mies, ilmeisesti Florencen isä, tulee sisään. Viittauksia siihen, että juuri Florencen isä on raiskannut tyttärensä, on tämän lisäksi vain muutama, mutta näiden kahden välinen suhde on hyvin kireä ja lähes olematon. Ehkä lapsuuden trauma on saanut Florencen pelkäämään.

Myöhemmin elokuvassa, kun Edward asuu yksinäisenä ja surullisena vanhuksena vanhempiensa entisessä talossa, hän kuulee, miten radiossa hehkutetaan Florencen menestyneen jousikvartetin viimeistä esitystä. Ennen konsertin alkua käy ilmi, että Florence on mennyt naimisiin jousikvartetin sellistin Charlesin (Mark Donald) kanssa ja heillä on lapsia ja lapsenlapsia. On siis oletettavaa, että Florence on lopulta onnistunut täydellistämään avioliittonsa toisen miehen kanssa useampaan otteeseen. Voisikin kuvitella, että näin olisi saattanut käydä myös Edwardin kanssa, mikäli tämä olisi ollut kärsivällinen ja tukenut Florencea avioliiton alkuvaiheissa. Toisaalta on myös hyvin mahdollista, että Florence ei ole koskaan sanonut Charlesille ei. Edward oli ihminen, joka oli rakastanut Florencea syvästi ja jota Florence oli rakastanut, mutta Edward ei ollut ollut valmis kuulemaan rakastamaansa naista tai tukemaan tätä. Florence on saattanut elää koko myöhemmän elämänsä onnettomana, koska ei ole enää uskaltanut esittää omaa tahtoaan, jottei saisi Charlesilta samanlaista reaktiota kuin Edwardilta. Florence tunsi varmasti itsensä hylätyksi ja jollain tavalla epäonnistuneeksi ihmiseksi, koska ei voinut antaa Edwardille sitä, mitä tämä olisi tahtonut, eikä ehkä tahtonut aiheuttaa enää kenellekään muulle pettymystä. Toisaalta voi myös olla, että Charles oli lempeydellään ja tukemisellaan karkottanut Florencen menneisyyden haamut.

Florencen elämä ennen ja jälkeen Edwardin, oli minulle pettymys. Aseksuaalien representaatio on nykyäänkin taiteessa ja viihteessä minimaalista. Uskon, että elokuva olisi voinut olla yhtä voimakas myös, mikäli Florencen tarina olisi ollut toisenlainen. Aseksuaalitkin ihmiset voivat rakastua ja saattavat kaivata parisuhdetta, mutta he eivät välttämättä ikinä halua seksiä.  Ihmisen ei myöskään tarvitse tulla seksuaalisesti hyväksikäytetyksi ollakseen aseksuaali. Eikä häntä tarvitse ”parantaa” aseksuaalisuudesta. Koska Rannalla ei tuo Florencen seksuaalista suuntautumista selkeästi esiin, ei sitä voine myöskään syyttää virheellisestä representaatiosta. Eikä rehellisesti sanottuna voi muutenkaan, koska jokaisen kokemus seksuaalisuudestaan on erilainen, eikä ole oikeaa tai väärää tapaa. Tosiasia kuitenkin on, että tässä olisi ollut tilaisuus realisoida monille ihmisille se, että seksuaalinen kanssakäyminen ei ole sellainen asia, jota kaikki ihmiset välttämättä tahtovat. Sitä ilman voi pärjätä ja elää täysin hyvän elämän.

Edelleen huomautan, että puhun tässä vain elokuvasta, koska en ole kirjaa lukenut. Se voi sisältää paljon sellaisia asioita, joita elokuvasta on jäänyt puuttumaan. Ehkä Florence saa enemmän taustaa tai ehkä jotkin asiat kerrotaan suoraan eikä rivien väleissä niin kuin elokuvassa. Toki kirja on myös jo yksitoista vuotta vanha, joten voi olla, että se sisältää samat viittaukset seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja myöhemmästä toipumisesta kuin elokuvakin, ilman, että todellista aseksuaalisuutta ilmenee.

Tällaista tänään. Oletteko huomanneet samankaltaisia ilmiöitä muissa elokuvissa?

Täällä mennään tänään

Anteeksi pitkä hiljaisuus. Olen ollut muka kiireinen (lue: laiska.)

Helmikuun (kirjoitinko oikeasti viimeksi silloin!?) jälkeen on ehtinyt tapahtua aika paljon. Osa asioista on ollut hyvin pieniä, osa vähän isompia. Tänään siis vanha kunnon listapostaus (teen niitä aivan liikaa) kevään tapahtumista enemmän tai vähemmän järjestyksessä.



Málaga
Hyvä ystäväni oli töissä Málagassa muutaman kuukauden ja kävin hänen luonaan vierailulla huhtikuussa pääsiäisen jälkeen. Hotellimajoitusta en saanut kokea, mutta oli hauska asua siellä, missä paikallisetkin asuivat. Espanjalainen elämänmeno on jotekin hyvin erilainen kuin Suomessa. Kaikki on vähän rennompaa, kaupat ovat auki jos joku ne jaksaa avata ja kaikki tuntuivat tuntevan toisensa. Málaga tuntui Marokkolta. En koskaan ole Marokkossa käynyt, mutta jostain syystä kuvittelin vähän väliä matkustaneeni vahingossa Afrikkaan. Ihan hirveän hyviä ilmoja ei saatu, mutta kohtuullisen lämmintä ja aurinkoista oli ja se riitti minulle.

Lempikappaleet
Tammikuussa sanoin, että suosikkejani ovat This Town, Sorrow ja North. Pidän niistä edelleen, mutta Niall Horanin uudempi Slow Hands, Miley Cyrusin Malibu, Harry Stylesin Two Ghosts sekä Mikael Gabrielin ja Isac Elliottin Liikaa sussa kii ovat jotain niin mahtavaa. Kannattaa muuten myös kuunnella Niallin cover Julia Michaelsin Issues-biisistä. Hämmentävän hyvä.



Kesätyöt
Irtisanouduin toukokuussa aiemmasta työpaikastani puhelinmyyjänä (vihdoinkin!) Kesätyöt olivat tänä vuonna Ulvilassa. Olin tuttavaperheen perheyrityksessä Q-Furnisher Oy:ssä tekemässä markkinointiviestintää. Sain tehtyä työt onneksi osittain etänä ja pelaaminen Turussa onnistui. Sain työpaikan vasta vapun jälkeen, enkä siinä kohtaa halunnut enää vaihtaa joukkuetta, varsinkaan, kun työ kesti vain kesäkuun loppuun.

Pesäpallokausi
Saimme joukkueen lopullisesti kasaan joskus maaliskuun alussa. Ensimmäiset pelit pelasimme toukokuun puolivälin jälkeen. Nyt ollaan jo yli kauden puolivälin. Pääsimme alkulohkon jälkeen ylempään jatkosarjaan. En tiedä, uskoiko monikaan meidän menestymismahdollisuuksiimme, mutta tässä sitä ollaan. Olen myös jotenkin taas löytänyt liikunnan ilon paremmin kuin aiemmin. Treenaaminen ja liikkuminen ei ole enää pelkkää puristusta.

Silmälasit
Äiti on yrittänyt saada minut optikolle jo pitkään. En ole itse huomannut, etten näkisi hyvin, mutta nyt pikku hiljaa alkaa maailma näyttää lasien kanssa terävämmältä. Lasit ovat periaatteessa lukulasit, mutta energialinssien ansiosta saan käyttää niitä muutenkin. Jostain syystä tykkään laseista aika paljon! Välillä menee hermo, kun olen kaupassa ja haluan kokeilla jotain paitaa ja tarvii kehittää laseille joku paikka, mihin ne voi tunkea siksi aikaa. En aiemmin myöskään tajunnut, miten helposti lasit huurustuvat.



Kesä ja juhannus
Ja tosiaan, kevät on jo kaikonnut ja kesä saapunut. Aurinkoa (vaihtelevasti), uimista (hillitysti), porrastreenejä (joskus), pesäpalloa (joka päivä)... Juhannus oli ja meni. Olin elukkavahtina (kaksi kissaa ja kaksi koiraa), viihdytin vieraita ja vain hengasin. Kesä on kiva.

Elokuvat
Rakastan elokuvissa käymistä. Tänä vuonna olen käynyt jo neljä kertaa. Olen käynyt katsomassa Kaunottaren ja hirviön (joka on ihana!!), Boss Babyn, Kaunottaren ja hirviön uudelleen ja Pirates of the Caribbean: Salazarin koston. Poikkeuksellisesti olen käynyt leffassa tänä vuonna vain kerran yksinäni. Varsinkin Kaunotar ja hirviö ja PotC olivat loistavia. Molempiin kohdistui suuria odotuksia ja molemmat onnistuivat ne täyttämään.

TEHY
Hain kesällä sivuaineoikeutta kauppakorkeakoulun ja Työelämäkeskuksen järjestämään Työelämän ja henkilöstöasioiden opintokokonaisuuteen. Arvelin, että siitä olisi hyötyä työllistymisen suhteen tulevaisuudessa. Ensi vuodesta tulee hullu, mutta toivottavasti sen arvoinen.

Gradustressi
Gradun kirjoittaminen alkaa olla todellisuutta. Aiheen keksiminen on järjettömän vaikeaa. En haluaisi jatkaa kanditutkielmaani, vaikka se olisi toki helpoin reitti. Haluaisin oppia hiukan jotain uutta, muistutella aiemmin opittuja asioita mieleeni tai laajentaa osaamistani. Näin viime yönä oikeasti unta gradun kirjoittamisesta. Siinä minulla oli jopa aihe, josta saatan oikeasti graduni kirjoittaa! Eniten mieleni tekisi tutkia mediaa tasa-arvonäkökulmasta, mutta en jotenkaan saa yhdistettyä siihen kielitiedettä järkevästi, enkä myöskään keksi, mitä mediaa tutkisin.

Lomailu
Tänä kesänä olen ehtinyt lomailla aivan loistavasti. Heinä- ja elokuu ovat vapaita, koska kesätyöt loppuivat ja koulu alkaa vasta elokuun viimeisenä päivänä. Toisaalta silti tuntuu, että aika vähän on ehtinyt tai jaksanut tehdä asioita. Paljon on mennyt aikaa vain yleiseen löhöämiseen tai treenaamiseen. Onneksi on vielä kuukausi aikaa tehdä kaikkea kivaa (joskin meillä on vielä kahdeksan peliä jäljellä, joten vapaa-aikaa ei hirveästi ole.)



Meri
Tänä vuonna olen käynyt uimassa meressä useampia kertoja. Välimeressä yritin käydä, mutta sitä ei oikein uimiseksi voi laskea, koska rantamatalikkoa pitemmälle en isojen aaltojen ja äkkisyvän takia uskaltanut lähteä. Itämeressä sen sijaan kävin talvella avannossa ja sen lisäksi nyt kesällä kolme kertaa. Meri on ihana.

Powerpark ja Tuuri
Ajeltiin Janinan kanssa heinäkuun lopussa Alahärmään Powerparkkiin, sieltä yöksi Seinäjoelle ja sitten Tuurin kyläkaupan kautta kotiin. Powerpark oli ihan huippu ja meillä pari mahtavaa päivää! Janina joutui suostuttelemaan ja lahjomaan minua aika pitkään, että lähdin Junkeriin mukaan, mutta nyt ainakin tiedän, että selviän hengissä, jos laitteessa menee pää alaspäin (kunhan se ei hirveästi pyöri, ettei ala oksettaa.) Täytyy sanoa, että tietyllä tapaa Powerpark on ehkä jopa parempi kuin Linnanmäki tai Särkänniemi. Vuoristoratoja on ihan hirveä määrä ja puiston alue tuntuu paljon pienemmältä (varmaan onkin), jos haluaa laitteissa uusintakierroksen, ei tarvi juosta montaa kilometriä puistoa ympäri.



Tästäkin puuttuu aivan varmasti noin miljoona asiaa, mitä olen tehnyt, mutta tässä ne hieman erikoisemmat ja tietysti muutama tavallinen. Toivottavasti taas jatkossa kirjoittaminen lisääntyy. Turhautan itseäni varmaan kaikkein eniten, kun en saa kirjoitettua.

Luukku 22: Jouluelokuvia

Jouluna on yleensä aikaa katsella myös elokuvia, ja mikäpä virittäisi joulun tunnelmaan jouluelokuvia paremmin. Tällä kertaa siis sen pitemmittä puheitta tehdään katsaus mielestäni parhaisiin joululeffoihin.



Kaunotar ja hirviö – Lumottu joulu
Nuorempana en tästä juuri pitänyt, mutta koska satuin löytämään sen Prismasta halvalla joitakin viikkoja sitten, oli sille annettava uusi mahdollisuus. En kadu elokuvan ostamista, sillä vaikka se on jatko-osa, ja jatko-osat harvemmin toimivat, tämä on hyvä. Leffan pahis Forte on oikeasti aika pelottava.

Joulupukki ja noitarumpu
Lapsuudessa ei voinut olla joulua ilman noitarumpua. Perinteiset piirretyt ovat parhaita, ja Mauri Kunnas tekee niistä vielä parempia!

Joulutarina
Yksi parhaista uudemmista suomalaisista leffoista ehdottomasti. Näyttelijät ovat hyviä ja elokuva lämminhenkinen ja tarina koskettava.

Saiturin joulu
Jos totta puhutaan, tämä adaptio klassikkotarinasta on hitusen kummallinen. Animaatio ei tunnu kovin uskottavalta, mutta elokuva saa minut jopa pitämään Jim Carreystä, jota inhoan näyttelijänä syvästi.

Mitä tapahtui joulupukille?
En tiedä, voiko olla olemassa höpsömpää juonta, mutta ehkä se on tässä juuri se mikä kiehtookin. Lavastus on huikea, Charlien näyttelijä suloinen ja muutenkin näyttelijävalinnat ovat onnistuneita, vaikka lähtökohtaisesti Tim Allenista hirveästi pidäkään.

Napapiirin pikajuna
Kauniisti animoitu kaunis tarina. Tuo todellisen joulumielen. Ja Josh Grobanin Believe (josta puhuin aiemmassa postauksessa) on yksinkertaisesti upea.

Mikki Hiiri Olipa – kerran joulu
Kuten monissa Disneyn joululeffoissa tässäkin on kolme lyhytelokuvaa, jotka kaikki kertovat yhdenlaisesta joulusta. Hessu Hopon poika Max on yksi suosikeistani, ja siksikin elokuva on hyvä. Keskittyminenkään ei pääse aivan niin helposti herpaantumaan, kun tarinoita on enemmän.

Harry Potter ja viisasten kivi
Okei, ensimmäistäkään Harry Potter -elokuvaa tuskin voi täysin laskea jouluelokuvaksi, mutta tämä on jostain syystä aina minusta tuntunut hyvältä joulumielen nostattajalta. En tiedä, johtuuko se siitä, että elokuvan pohjavire on kaikesta jännityksestä huolimatta lämmin vai siitä, että joulu on aika olennaisessa osassa elokuvaa.



Mitkä ovat teidän jouluelokuvasuosikkejanne?