Joulukuun kahdeskymmenesneljäs päivä: Kadotetun joulun ihme

Ja näin olemme tulleet jouluun, päivään, joka toivottavasti on teillä kaikilla täynnä iloa, rauhaa, läheisiä ja onnea. Tänä jouluaattona minun lahjani teille, on joulukalenterin viimeisestä luukusta paljastuva joulunovelli. Se on kertomus pikku enkelin yrityksistä pelastaa joulu. Kirjoitin sen vanhemmilleni joulusaduksi joskus vuosikymmenen alussa, kun olin 16- tai 17-vuotias, aivan varmaksi en muista. Jos en ole aivan väärässä, tämä oli ensimmäinen varsinainen joululahjanovelli, jonka kirjoitin.

Tämän novellin myötä siis: Kiitos, että seurasit blogini joulukalenteria. Rauhallista ja ihanaa joulua!


Kadotetun joulun ihme

Kirkko humisi lohdutonta tyhjyyttään. Virsikirjojen päälle oli laskeutunut onneton pölykerros, joka muistutti ihmiskunnan välinpitämättömyydestä. Laulu oli vaiennut seurakunnissa yhtä äkisti, kuin lumi oli lakannut saapumasta jouluksi ja yhtä odottamatta oli Jumala hautautunut syvälle muistojen raunioihin. Kristinusko oli hiljaa vajonnut loputtomaan olemattomuuteen.

Taivaasta Herran enkelit katselivat murheellisina katkeruuden ja huolettomuuden synkentämää maata. He itkivät vuolaasti tahrien toistensa valkeat kaavut harmaankirjaviin kyyneliin. He tunsivat pettymyksen hiipivän sisälleen ja vaikka he miten yrittivät työntää pahat ajatukset mielestään, oli epätoivo pian syövyttänyt tiensä enkelten sydämiin, läpi Jumalan pystyttämien, kultaisten muurien.

Eikä kestänyt montaa hetkeä, kun enkelten siivet alkoivat mustua ja käpristyä, kuin tuli olisi päästetty irti niiden sisällä ja kauniita valkeita sulkia poltettu yhtä helposti kuin paperia. Kaapujen helmat muuttuivat repaleisiksi ja kyynelvanat kasvoivat, kunnes harmaa oli syönyt kaiken valkean tieltään. Ja samalla, elämänilon ja lempeyden kiilto katosivat enkelten silmistä, valuivat pitkinä, murheellisina jokina poskille, leualle, rinnalle ja kaavun helmaa alas, alas, alas, lopulta saavuttaen enkelten varpaat.

Pilvet murenivat varoittamatta Jumalan lähettiläiden alta. He ojensivat käsiään, koettivat tarttua viimeisiin pumpulihahtuviin. He tarrautuivat viimeisillä voimillaan pilven reunaan, jotta eivät putoaisi kohti pimeää maata, mutta kaikki yritykset olivat hyödyttömiä. Ihmisten pahuus oli saanut enkelit lankeamaan.

Vain yksi Herran enkeleistä, nuorin, pienin ja kokemattomin, jäi pilven reunalle seisomaan. Hän oli vielä liian viaton ja tietämätön, jotta maailman tapahtumat olisivat häneen vaikuttaneet, mutta pelko riipi hänenkin sisintään. Hän oli nostanut kätensä kasvoilleen ja nyyhkytti surkeana. Kaikki ihanat, kauniit enkelit, joiden kaltainen hän oli aina tahtonut olla, olivat kadonneet, murtuneet. Pikku enkelin haaveet hajosivat pirstaleiksi ja hän putosi polvilleen aivan äänettä.

Silloin jostakin kaukaa kuului heikko, särähtelevä ääni.
”Pikkuiseni”, ääni kutsui, ”tule lähemmäs. Nosta kasvosi kohti valoa. Kuulet minut paremmin, tunnet minut, aistit minut. Tule”.

Selittämätön lämpö täytti pikku enkelin mielen ja hän nousi, jalat vavisten ja epävarmana. Hän kohotti katseensa ja etsi valoa, mutta ei löytänyt sitä. Hän katseli ympärilleen hämillään ja oli jo vaipua takaisin suruihinsa, kun valo äkkiä syttyi ja ääni kuului taas:
”Tule lapseni, tule”.

Niin pikku enkeli nosti katseensa kohti valoa. Hän tunsi kullan ja hopean viitan laskeutuvan ylleen ja tuulen ravistelevan hänen ohuen kaapunsa helmoja lujasti, mutta lempeästi. Pikku enkeli ei tohtinut puhua. Hän risti kätensä ja keinui edes takaisin, varpaille, kantapäille, varpaille, kantapäille.

”Sulje silmäsi, lapseni. Et voi nähdä minua, ja valoni sokaisee sinut”, ääni hymisi hiljaa, mutta pikku enkeli epäröi. Ääni pelotti häntä. Se oli lempeä, mutta niin voimakas, että pikku enkeli tunsi niskavillojensa nousevan pystyyn.

”Sulje silmäsi, pikkuinen”, ääni toisti ja tällä kertaa pikku enkeli totteli. Hän painoi luomensa tiukasti yhteen ja risti kätensä lujemmin.
”Pikku enkelini, minulla on sinulle tehtävää”, ääni sanoi ja jatkoi, ”Sinun tulee matkata alas ja etsiä käsiisi kaikki langenneet ystäväsi ja tuoda heidät takaisin minun luokseni. Minä armahdan heidät. Minä annan heille anteeksi. He saavat paikkansa Taivaassa takaisin, mutta heidän on tultava tänne. Mene siis ja hae heidät”.
Pikku enkelin suu loksahti auki hämmästyksestä ja hän pudisti päätään.
”Enhän minä voi!” hän sanoi epätoivoissaan.
”Mikset voisi, lapseni?” ääni kysyi pehmeästi ja pikku enkeli värähti.
”Minä olen aivan liian pieni! Minun ei kuulu päästä alas vielä moneen sataan vuoteen! Eikä minua kukaan kuitenkaan uskoisi…” pikku enkeli selitti kiihkeästi ja pudisteli päätään entistä lujemmin.
”Epäiletkö sinä minun tietämystäni?” ääni jyrähti ja sai pikku enkelin hätkähtämään hurjana.
”En, en tietenkään, en”, hän kuiskasi peloissaan ja puristi käsiään yhä lujemmin yhteen. Ääni hymähti hyväksyvästi ja sanoi:
”Ota tämä rasia mukaasi, avaa se maassa ja tyhjennä se. Anna ihmisten ottaa siitä osansa. Kulje heidän keskellään, puhu heidän kanssaan, ole läsnä”, ääni kuiskasi lempeästi ja pikku enkeli tunsi jotakin putoavan helmalleen. Hän ei silti tohtinut avata silmiään.
”Mene sitten ja tuo sisaresi ja veljesi takaisin”.

Pikku enkeli avasi silmänsä pitkän ajan kuluttua, katsoi jaloissaan lepäävää rasiaa, nosti sen käsiinsä ja vilkaisi ylös kohtaan, josta valo oli kadonnut. Ja pikku enkeli meni.

*****
Pikku enkeli ei ollut koskaan ollut yhtä kauhuissaan kuin silloin, kun hänen jalkansa ensimmäisen kerran koskettivat maan kamaraa. Hän huomasi seisovansa keskellä kiireistäkin kiireisempää kauppakatua. Kaikkialla oli valoja ja kirkuvia värejä ja ihmisiä ja ääntä ja elämää, mutta silti kaikkialla oli pimeää, tyhjää ja ilotonta. Pikku enkeli tähyili ympärilleen hermostuneena, ja hänen katseensa osui johonkin kultaiseen ja kauniiseen. Hän asteli varovasti lähemmäs. Kaikki kimalsi ja hohti äärettömän juhlavasti, ja pikku enkeli, vaikka olikin luonteeltaan vaatimaton, näki miten ihanasti ihmiset osasivat yhdistää pienen pieniä yksityiskohtia.

Pikku enkeli seisoi kauan aloillaan, lähes unohtaen tehtävänsä, unohtaen, miksi oli siellä, missä oli. Hän katseli ja katseli, ihaili ja huokaili, kunnes yhtäkkiä kuului naksahdus, pamaus ja korvia riipivä ryminä ja särinä täyttivät ilman. Pikku enkeli kavahti kauemmas. Ääni kuului juuri siitä upeasta rakennelmasta, jota hän oli ihaillut. Samassa joka puolella oli ihmisiä. Hurjasti ihmisiä. Isoja ihmisiä. Äänekkäitä, tuuppivia, vihaisia ihmisiä. Pikku enkeli järkyttyi. Hänen hengityksensä alkoi muuttua piinaavan hankalaksi ja hän tahtoi paeta, kadota, piiloutua, mutta ihmiset pitivät häntä paikallaan, eikä hän voinut liikkua. Hänen helmansa päälle tallottiin ja hänen ohitseen käveltiin niin kuin häntä ei olisi ollut edes olemassa. Ehkä kukaan ei nähnyt häntä.

Sitten pikku enkeli muisti. Hänellä oli jotakin, joka saattaisi auttaa. Hän kurkotti syvälle kaapunsa taskuun ja veti esiin pienen hopeisen rasian, jonka oli matkaansa varten saanut. Pikku enkeli avasi sen, mutta hämmennys oli valtava. Rasia oli tyhjä. Pikku enkeli aikoi jo heittää toivonsa hukkaan, kun yhtäkkiä muisti, mitä ääni oli sanonut. Hänen piti puhua ihmisille. Pikku enkeli hymyili ja tarttui vieressään seisovaa miestä hihasta.
”Hyvä herra”, hän huikkasi pehmeästi, ”herra?”
Mutta mies ei edes vilkaissut häneen.

Pikku enkeli rypisti otsaansa ja huokaisi. Olisi keksittävä jotakin muuta. Hänen oli pakko päästä pois väkijoukosta. Sitten pikku enkeli keksi. Hän rykäisi kerran ja alkoi laulaa. Hänen äänensä soljui pitkin ihmisten selkiä, pörrötti heidän hiuksiaan, nuoli heidän sormiaan, kosketteli heidän kasvojaan ja olkiaan. Pikku enkeli antoi musiikin vaivuttaa itsensä horrokseen, ja äänet taustalla vaimenivat.
Vain hetki kului ja ihmisten äänet alkoivat vaieta. Kaikki pysähtyivät kuuntelemaan jotakin, mitä eivät tienneet kuulevansa. Yhtäkkiä yksi heistä henkäisi:
”Huomenna on joulu”.
”Mitä?” kysyi toinen, kuin unesta heränneenä ja katseli hämillään ympärilleen.
”Joulu”, ensimmäinen toisti.
”Joulu”, alkoivat ihmiset kuiskailla. He maistelivat sanaa, ja muistot ja ymmärrys vaelsivat heidän mieliinsä.
”Tosiaan, joulu”, ääni puhalsi pikku enkelin korvaan, ja hän kääntyi ympäri. Hänen edessään seisoi toisia enkeleitä, joiden mustat siivet roikkuivat musertuneina niiden selistä. Pikku enkelin silmät kostuivat ilon kyyneliin, kun kaksi enkeleistä tarttui hänen käsiinsä, pyöritti häntä ympäri, ympäri, ympäri ja sitten kaikki katosi.

*****

Pikku enkeli huomasi istuvansa yökerhon nurkassa. Musiikki pauhasi ja ihmiset huutelivat joka suuntaan. Hikiset vartalot hankasivat toisiaan vasten, liian pienet vaatteet rasahtelivat saumoistaan ja humalaisten ihmisten hengitys kohoili ilmaan. Pikku enkeli ei ymmärtänyt mitä oli tapahtunut, mutta hän tiesi, että oli onnistunut saattamaan osan sisaristaan ja veljistään takaisin Herran huomaan. Hän ei kuitenkaan tuntenut ylpeyttä. Hän tunsi vain suunnatonta auttamisen halua. Hän oli huolissaan ihmisistä ja huolissaan toisista enkeleistä. Huolissaan maailmasta.
Pikku enkeli nousi ja huokasi. Hän kallisti päätään ja tassutteli tanssilattialle, jossa ihmiset huojuivat alkoholin hajun kiristäessä väljähtänyttä ilmaa. Pikku enkeli veti suunsa viivaksi tuntiessaan varomattoman käden hartiallaan, hiuksissaan, alaselässään. Hän antoi ihmisten koskettaa. He eivät tienneet. He eivät ymmärtäneet.

Pikku enkeli seurasi ihmisten liikkeitä. He nostivat käsiä ylös, nauroivat, ravistivat harteitaan ja jalkojaan. Hieman epävarmasti alkoi pikku enkeli matkia heitä. Hän nosti kätensä kohti kattoa, kurotti ylös, kyykistyi maahan muiden mukana, liikutteli käsiään, jalkojaan, heilutti hiuksiaan, nauroi. Hän tanssi villisti, villimmin kuin kukaan enkeli oli koskaan tanssinut. Hänen kullankeltaiset hiuksensa ravistuivat säkkärälle ja menivät sekaisin hänen liikkuessaan hurjasti.

Sitten, aivan yllättäen pikku enkeli muisti tehtävänsä. Hän hätkähti ja alkoi pujotella ihmisten välistä. Hän tahtoi pois lattialta, takaisin yökerhon nurkkaan pimentoon. Hänen piti miettiä. Maassa oli niin paljon mielenkiintoisempaa kuin Taivaassa, mutta Taivaassa oli Isä, eikä pikku enkeli tahtonut jättää Häntä. Ja tietysti Taivas oli myös koti.

Pikku enkeli tunsi kaapunsa taskun pohjalla painon ja hymyili varovasti. Hän upotti kätensä kankaan syövereihin ja veti rasian uudelleen esiin. Pikku enkeli toivoi, ettei se olisi enää tyhjä, vaan olisi täyttynyt jollakin, valolla, lumella, kimalteella, millä tahansa. Toive ei kuitenkaan toteutunut, vaan rasia säilyi tyhjänä. Pikku enkeli huokasi ja pudotti esineen takaisin kankaiden väliin, mutta jokin oli muuttunut. Ilmapiiri ei ollut enää hätäinen, uhkaava. Alkoholin hajut haihtuivat ja kireys katosi. Pikku enkeli kohotti katseensa ja huomasi jälleen toisten enkelien seisovan edessään.
”Kiitos pikku enkeli”, eräs niistä kuiskasi, tarttui häntä käsistä ja pyöritti, pyöritti, pyöritti. Pikku enkeli nauroi. Hän oli nyt jo varma onnistumisestaan. Ainakin melkein.

*****

Pikku enkeli näki ympärillään harmaita puutaloja, joiden lautaseinät olivat halkeilleet ja joiden ikkunalasit repsottivat. Vaikka pikku enkeli olisi katsonut minne, hän näki aina vain taloja, jotka eivät voineet kuulua muille kuin köyhille. Köyhille ja nälkäisille. Pikku enkelin silmät kostuivat enemmän ja enemmän kyynelistä, mitä pitemmälle hän käveli. Kaikkialla oli surkeaa ja onnetonta. Ihmisiä ei tullut vastaan, mutta pikku enkeli tiesi, miltä he näyttäisivät. He olisivat laihoja, ohkaisissa vaatteissa, väsyneitä, ilottomia. Pikku enkeli ei tiennyt mitä tehdä.
Hän jatkoi kulkemista yrittäen nähdä kaiken. Hän ei oikeasti tahtonut joutua silmätyksin sen kurjuuden kanssa, mutta tiesi, että se oli mitä Herra olisi tahtonut hänen tekevän. Lopulta, erään talon pihassa kolme pientä, laihaa lasta leikki. He hyppivät ruutua rutikuivalla tiellä, vaikka oli joulukuun loppu. Pikku enkeli pysähtyi, itkien nyt jo vuolaasti ja pudottautui polvilleen. Hän kohotti kasvonsa kohti taivasta ja risti kätensä jälleen kerran.

”Rakas isä”, pikku enkeli kuiskasi, ”anna näille ihmisille kaikki mitä he tarvitsevat. Anna heille onnea, toivoa, rakkautta. Auta heitä!”
Pikku enkeli sulki silmänsä ja laski kätensä. Sitten hän ohjasi katseensa takaisin lapsiin ja kaivoi rasian taskustaan. Hän avasi kannen, enää uskomatta, että se voisi sisältää jotakin, mutta samassa kun rasia aukesi, valo tulvahti pikku enkelin silmiin. Pikku enkeli käänsi kasvonsa pois, mutta näki silti, miten valo valtasi maailmaa pala kerrallaan.

*****

Pikku enkeli löysi itsensä polviltaan pilven reunalta, kasvot ylöspäin kohotettuna Herran valon hohtaessa ympärillään. Äkisti hän sulki silmänsä, jotta ei sokaistuisi, mutta ääni puhui rauhallisesti ja lempeästi:
”Avaa silmäsi, pikkuiseni. Olet sen ansainnut. Toit sisaresi ja veljesi turvassa takaisin ja palautit joulun maailmaan. Palautit myös minut kansan tietoon ja siitä, olen sinulle ikuisesti kiitollinen. Ja nyt, pikku enkeli, on palkintosi aika. Nouse”.

Pikku enkeli ei tällä kertaa epäröinyt, vaan nousi ja katsoi suoraan valoon. Hän näki kultaisen sateen laskeutuvan päälleen ja tunsi sen muotoutuvan vanteeksi hänen päänsä yläpuolelle. Pikku enkeli oli viimein saanut sädekehänsä. Mutta kultaakin parempi palkkio oli kuulla sisarusten onnelliset hurraahuudot ja joululaulujen raikuvat sävelet kaukaa maasta asti.

Joulukuun kymmenes päivä: 10 x joulu

Jouluun on enää kaksi viikkoa! Sen kunniaksi tänään...

10 x joulu

1. Joulupuuperinne on alkujaan kotoisin Saksasta.

2. Sauna on joulua vanhempi suomalainen perinne. Joulu ei ole ollut Suomessa vielä edes tuhatta vuotta, sillä se on tullut tänne kristinuskon mukana, mutta saunoja on ollut muodossa tai toisessa jo useita tuhansia vuosia.

3. Joulupukin poroilla on perinteisesti kaikessa taiteessa ollut sarvet, mikä tarkoittaa sitä, että niiden on oltava naispuolisia, koska uroshirvillä ei ole talvisin sarvia.

4. Joulupukin nutusta tuli punainen vuonna 1885 Amerikassa julkaistuissa Louis Prangin joulukorteissa, mutta punainen väri vakiintui Joulupukin asuun vasta Coca-Colan 1930-luvun mainosten myötä.

5. Joulupukin esikuva on Pyhä Nikolaos, joka asui Myran kaupungissa nykyisen Turkin alueella neljännellä vuosisadalla. Hän antoi paljon lahjoja ja teki sen huomaamattomasti.

6. Suomen joulurauha julistetaan Turussa. Se näytetään perinteisesti televisiossa ja se on joulunajan katsotuin ohjelma.

7. Karkkitangot ovat peräisin vuodelta 1670, jolloin Kölnin tuomiokirkon kuoronjohtaja valmisti niitä lasten imettäväksi. Näin lapset pysyivät vaiti!

8. Suomessakin tunnettu kappale Kulkuset (eli Jingle Bells) oli alun perin tarkoitettu soitettavaksi kiitospäivänä.

9. Jouluaattona viettävät nimipäiviään Aatami ja Eeva.

10. Irving Berlinin White Christmas -kappaleen on arvioitu olevan maailman myydyin joululaulu.


Mikä fakta oli kiinnostavin?

Joulukuun ensimmäinen päivä

joulukuun alussa
musta taivas
harmaa maa

isät juoksevat töistä töihin ja
äidit kirjoittavat kauppalistoja, joissa
lahjat etusijalla

ikkunoihin kiinnitetään sata ja
seitsemän lamppua,
joista puolet aina palaneita

joululaulut kauppahalleissa
kirkuneet lokakuusta asti

mikä on joulun merkitys?




Tänä vuonna joulukalenteri tulee olemaan hajanainen kokoelma asioita. En vielä tarkkaan tiedä itsekään mitä kaikkea, mutta jotain. Haha. Joulukalenteri kuitenkin alkaa runolla, jonka olin ajastanut niin, että bloggerin piti julkaista se aamulla kuuden aikaan, mutta jokin meni vikaan. Julkaisen tämän siis näin vähän myöhemmin manuaalisesti.

Joka tapauksessa, tervetuloa Kielihäirikön vuoden 2018 joulukalenterin pariin!

Luukku 24: Jouluaatto

Rauhallista ja lämmintä joulunaikaa kaikille!

Luukku 23: Joulunviettoon

Tänä vuonna jouluvalmistelut ovat tuntuneet vähän oudoilta. On erikoista ajatella, että aikaa on kulunut jo näin paljon ja joulu tulee jo. Meitä tosiaan on tänä vuonna yksi vähemmän viettämässä joulua kuin ennen. Joulu tuntuu aika tyhjältä ajatukselta juuri nyt. Aikuistumisen myötä joulusta on muutenkin ehkä himmennyt se isoin hohto, vaikka edelleen pidän sitä vuoden parhaana juhlana.

Vuosien varrella myös monet muut asiat ovat muuttuneet. Ennen vietimme lähes aina jouluaaton äidin vanhempien luona ja joulupäivä isän sukulaisten kanssa milloin missäkin. Tänä vuonna joulua vietetään ihan oman perheen kesken kotona, kuten viime vuonnakin. Itse tulin Ulvilaan tosiaan jo viime viikonloppuna, veljeni tulee tyttöystävänsä (ja heidän kahden koiransa) kanssa huomenissa. Nykyään joulut ovat aiempaa rauhallisempia. Paikasta toiseen juokseminen on vähentynyt ja kotona löhöily lisääntynyt. Tosin tänäkin vuonna tulemme ainakin käymään isovanhempieni luona.

Jouluruuat ovat edelleen melko samoja kuin aiemminkin. Tosin pois on pudotettu ruokia, joita kukaan ei syö. Meidän joulupöytäämme ei nimittäin kuulu peruna- tai lanttulaatikkoa, rosollia tai pieniä kaloja (kaloja tosin muuten, mutta silakat, sillit ja vastaavat jäävät allergioiden takia kauppaan). Tänä vuonna toimme kuitenkin kaupasta bataattilaatikon ja Aura-juustokalaa. Itsetehty italiansalaatti on ehdottoman tärkeä osa jouluruokia, kuten on kraavilohi, kinkku ja kalkkunakin. Lihapullat tehdään tänä vuonna broilerista ja makaronilaatikko on edelleen harkinnassa. Joulupuurostakaan en osaa sanoa, tullaanko sitä tekemään.

Eräässä aiemmista postauksista puhuin joulun televisiosuosikeista, jotka ovat kutakuinkin pysyneet samoina vuosien vaihtuessa. Ikävämpi juttu on se, että televisiosta ei enää juuri tule niitä minun lapsuuteni lastenohjelmia, joiden joulujaksot olivat usein äärettömän hellyttäviä. Esimerkiksi Tiheikön väkeä oli aina mukava katsoa jouluaamuna.

Joululahjat meillä on yleensä jaettu aattoiltana, kun olemme tulleet kotiin sukulaisten luota. Lähdimme aina aamulla kotoa niin, että lahjoja ei kuusen alla ollut ja sitten illalla kun tulimme kotiin, ne olivat jotenkin sinne ilmestyneet. Kävimme monesti isovanhempien luota lähtemisen jälkeen kotona ennen haudoille menoa, jolloin jompikumpi vanhemmista kantoi lahjat olohuoneeseen, jotta saimme rauhassa uskoa joulupukkiin. Silloin, kun olimme veljeni kanssa jo hieman vanhempia vietimme usein oman perheen joulun jo aatonaattona, jolloin myös avasimme lahjat. Parasta siinä tavassa mielestäni oli se, että joulusiivous saatiin valmiiksi jo ennen aatonaattoa ja joulukuusikin pystytettiin ajoissa, eikä sitten tarvinnut enää stressata vaan sai vain nauttia. Nyt olemme jälleen palanneet jouluaattoon lahjojen jakamisessa, sillä mitään tarvetta aikaistamiseen ei enää ole.

Joulukirkko on kuulunut jouluaattoon lähes aina. Vain muutamana jouluna aamun perhekirkko on jäänyt väliin. Yhtenä vuonna se korvattiin Metsähautausmaan kappelissa pidetyllä iltakirkolla. Veljeni ja minä olimme silloin jo hyvin levottomia, eikä kirkkokäyttäytyminen ollut aivan parasta laatua... Hups. Yhtenä jouluna taisimme katsoa joulurauhanjulistuksen televisiosta, koska Ulvilan kirkko oli remontissa. Taisin puhua aaton perhekirkosta vähän ohimennen jo jossakin aiemmista postauksista, mutta kerrataanpa lyhyesti. Perhehartaushan on tavallista hartausta lyhyempi, ja se toteutetaan lasten ehdoilla. Jouluevankeliumi näytellään ja virret ovat tuttuja. Perhekirkko on kuitenkin tavallaan aika lapsellinen, enkä ole aivan varma, mihin hartauteen tänä vuonna menemme. Sen tiedän, että kirkkoon haluan.

Jouluna käydään tietenkin myös haudoilla. Hautoja on melkoisesti kierrettävänä, sillä käymme usein Käppärässä, Metsähautausmaalla ja Ulvilan uudella hautausmaalla. Lisäksi olemme toisinaan ajelleet isän kanssa Nakkilaan. Minulle tärkein hauta on aina ollut Metsähautausmaalla, jonne pappa ja mummi on haudattu ja jonne olemme vieneet muistolehtoon kynttilän. Pappaa en ehtinyt oikeastaan tuntea, mutta jostain syystä halusin aina olla mukana viemässä hänellekin kynttilää. Mummin kuoleman jälkeen Metsähautausmaalle oli aiempaakin suurempi tarve päästä. Tänä vuonna Ulvilan hautausmaa lienee vielä tärkeämpi. Vaikka isällä ei ole omaa hautaa, vaan muistoksi tulee vain pieni laatta muistolehtoon, viemme sinne silti kynttilän.




Huomenna on jo jouluaatto!

Luukku 22: Jouluelokuvia

Jouluna on yleensä aikaa katsella myös elokuvia, ja mikäpä virittäisi joulun tunnelmaan jouluelokuvia paremmin. Tällä kertaa siis sen pitemmittä puheitta tehdään katsaus mielestäni parhaisiin joululeffoihin.



Kaunotar ja hirviö – Lumottu joulu
Nuorempana en tästä juuri pitänyt, mutta koska satuin löytämään sen Prismasta halvalla joitakin viikkoja sitten, oli sille annettava uusi mahdollisuus. En kadu elokuvan ostamista, sillä vaikka se on jatko-osa, ja jatko-osat harvemmin toimivat, tämä on hyvä. Leffan pahis Forte on oikeasti aika pelottava.

Joulupukki ja noitarumpu
Lapsuudessa ei voinut olla joulua ilman noitarumpua. Perinteiset piirretyt ovat parhaita, ja Mauri Kunnas tekee niistä vielä parempia!

Joulutarina
Yksi parhaista uudemmista suomalaisista leffoista ehdottomasti. Näyttelijät ovat hyviä ja elokuva lämminhenkinen ja tarina koskettava.

Saiturin joulu
Jos totta puhutaan, tämä adaptio klassikkotarinasta on hitusen kummallinen. Animaatio ei tunnu kovin uskottavalta, mutta elokuva saa minut jopa pitämään Jim Carreystä, jota inhoan näyttelijänä syvästi.

Mitä tapahtui joulupukille?
En tiedä, voiko olla olemassa höpsömpää juonta, mutta ehkä se on tässä juuri se mikä kiehtookin. Lavastus on huikea, Charlien näyttelijä suloinen ja muutenkin näyttelijävalinnat ovat onnistuneita, vaikka lähtökohtaisesti Tim Allenista hirveästi pidäkään.

Napapiirin pikajuna
Kauniisti animoitu kaunis tarina. Tuo todellisen joulumielen. Ja Josh Grobanin Believe (josta puhuin aiemmassa postauksessa) on yksinkertaisesti upea.

Mikki Hiiri Olipa – kerran joulu
Kuten monissa Disneyn joululeffoissa tässäkin on kolme lyhytelokuvaa, jotka kaikki kertovat yhdenlaisesta joulusta. Hessu Hopon poika Max on yksi suosikeistani, ja siksikin elokuva on hyvä. Keskittyminenkään ei pääse aivan niin helposti herpaantumaan, kun tarinoita on enemmän.

Harry Potter ja viisasten kivi
Okei, ensimmäistäkään Harry Potter -elokuvaa tuskin voi täysin laskea jouluelokuvaksi, mutta tämä on jostain syystä aina minusta tuntunut hyvältä joulumielen nostattajalta. En tiedä, johtuuko se siitä, että elokuvan pohjavire on kaikesta jännityksestä huolimatta lämmin vai siitä, että joulu on aika olennaisessa osassa elokuvaa.



Mitkä ovat teidän jouluelokuvasuosikkejanne?

Luukku 21: Rocky Road

Olen aina ennen pitänyt hiukan erikoisena ajatuksena sitä, että tehdään valmiista suklaasta suklaata sitä sulattamalla. Sitten kuitenkin törmäsin reseptiin, joka vaikutti kiinnostavalta, ja sille tielle on jääty.

Meillä on ollut tapana jo muutamana vuotena tehdä jouluksi Rocky Road -suklaata. Ensimmäisen kerran sitä tehtiin Kinuskikissan ohjeita vähän sinnepäin noudattaen ja nyt myöhemmin oikeastaan ilman ohjetta, vahvasti summamutikassa. Tänä vuonna teimme kaksi erilaista Rocky Road -annosta. Toisen onnistuneisuudesta en vielä tiedä, koska tätä kirjoittaessani se ei ole ehtinyt vielä edes jääkaappiin asti vaan odottaa jäähtymistä keittiön pöydällä.

Kaikesta summittaisuudestaan huolimatta yritän nyt vääntää teille edes jonkinlaisen Rocky Road -ohjeen.

Rocky Road

Tätä ohjetta noudattamalla teimme kolmikerroksisen Rocky Roadin laatikkoon, jonka pohjan mitat ovat noin 8 cm x 27 cm. Määrää voi siis pienentää tai suurentaa astian koon mukaan.

Ainekset

2 levyä Taloussuklaata (tai muuta tummaa tai tummanväristä suklaata)
2 levyä valkosuklaata
2 levyä maitosuklaata
kookosrasvaa
täytteitä mielen mukaan (Meillä oli toisessa kuivattuja karpaloita, piparkakkuja ja mantelirouhetta ja toisessa minivaahtokarkkeja sekä Marianne- ja Turkin pippuri -rouheita.)

Ohje


1. Vuoraa valitsemasi astia leivinpaperilla.

2. Sulata Taloussuklaa pienen kookosrasvanokareen kera. Määrä kannattaa katsoa sen mukaan, mihin suklaa sulaa sopivan löysäksi. Ruokalusikallinen näytti sopivan hyvin kahteen kahdensadan gramman suklaalevyyn. Meillä oli käytössä haudutuskattila, joka varmisti sen, ettei palaminen ollut helppoa. Jos kuitenkin käytät tavallista kattilaa, muista sekoittaa tarkemmin. Haudutuskattila antaa hieman anteeksi laiskempaakin sekoittamista.

3. Kaada sulanut suklaa leivinpaperille. Nuolija on hyvä apuväline, kun suklaa pitää irrottaa kattilasta. Laita sulan päälle haluamasi täytteet tasaisesti.

4. Toista vaiheet 2–3, kunnes suklaasi on käytetty. Myös viimeisen kerroksen päälle voi laittaa täytteitä. Muista pestä kattila välillä, jos haudutat tumman suklaan jälkeen valkoista. Me teimme Rocky Roadista tosiaan kolmikerroksisen, eli sulatimme kaksi levyä aina kerralla.

5. Laita yöksi jääkaappiin hyytymään. Aamulla suklaan pitäisi olla valmista paloteltavaksi. Mikäli sitä ei ole tarkoitus syödä heti, on Rocky Road hyvä säilyttää jääkaapissa.



Vinkkinä voin sanoa sen verran, että Maraboun valkoinen suklaa oli aika huonoa tähän tarkoitukseen. Ensimmäiseen satsin kanssa toimi vielä kohtuullisesti, jäi tosin hieman paakkuiseksi. Toiseen annokseen jouduimme heittelemään sulkaan köntteinä tumman päälle, koska suklaa jähmettyi kattilassa kasoiksi ilman, että missään vaiheessa suli kunnolla. Vastaavanlaista ongelmaa en muista Pandan valkosuklaan kanssa kohdanneeni.



Pahoittelut heikoista kuvista. Yritän saada järkeviä otoksia, mutta ne harvemmin näyttävät enää tietokoneen ruudulla yhtä hyviltä!

Luukku 20: Minun maanantaini

Olen jo pitkään halunnut tehdä minun päiväni -postauksen. Koskaan ei ole vain osunut sellaista päivää, jolloin olisin muistanut ottaa riittävästi kuvia tai jaksanut illalla enää muistella mitä puuhasin. Maanantaina (19.12.) kuitenkin oli vihdoin sellainen päivä, että tämän toteuttaminen onnistuu.

Heräsin aamulla puoli yhdeksän ja yhdeksän välissä. Tarkoitukseni oli alun perin kiskoa itseni jo aiemmin pystyyn, mutta koska ilta venähti aika pitkäksi, piti nukkuakin vähän pidempään. Yhdeksän jälkeen vasta sain itseni tosi asiassa ylös vuoteesta, koska siihen asti räpläsin puhelinta (huono tapa, tiedän!). Noustuani lähinnä puin ja hoidin muita aamutoimia (en tosin syönyt aamupalaa vielä.)

Unohdin nykyiset lenkkarini matkasta, mutta onneksi olin jättänyt kotikotiin vanhat lenkkarini, jotka olivat edelleen juoksukuntoiset!

Olin jo edellisenä iltana päättänyt, että käyn aamulenkillä, tosin siitä tuli lähinnä aamupäivälenkki, sillä pääsin liikkeelle vasta kahtakymmentä vaille kymmenen. Hölkkäsin meiltä kotoa Friitalan puolelta Ulvilan kirkolle asti. Matkaa tuli nelisen kilometriä suuntaansa eli yhteensä kahdeksan. Ulkona oli järjettömän liukasta. Hiekoitus oli jalkakäytävillä jäänyt ilmeisesti jo jään alle, sillä paikoin maa oli aivan peilijäässä. Liukasteluksi se pitkälti menikin. Varsinkin Vanha-Ulvilasta kirkolle päin oli melko toivotonta juosta muualla kuin keskellä kevyenliikenteenväylää. (Ulvilassahan ei ole kovin monessa paikassa vain jalkakäytävää, vaan ne ovat yhdistettyjä jalka- ja pyöräilyteitä.) Pari kertaa meinasin kaatuakin, mutta onnistui onneksi pysymään pystyssä. Jatkossa tulen varmaan käyttämään äidin nastapohjia... Kotiin pääsin joskus puoli yhdentoista aikaan.

Kokemäenjoen sillalla oli kauniit näkymät, vaikka joenmutkan sumu ei ihan näykään kuvassa.

Kotona menin ensitöikseni aamupalalle. Jaloissani pyöri lähes koko ajan karvainen otus nimeltä Sisu. En olekaan täällä tainnut aiemmin mainita, että äitini otti toisen kissan. Sisu on todella sosiaalinen ja herttainen tapaus. Perso ruualle ja herkuille, ja mököttää, jos tehdään jotain mistä hän ei pidä. Sunnuntaina esimerkiksi veimme sen valjaissa pihalle. Ei meinattu terassilta alas päästä, koska katti halusi painua takaisin sisälle. Äiti kantoi sitä puolet ulkonaoloajasta. Sen jälkeen kissa paineli saunaan, eikä sieltä tullut ilmeisesti edes yöksi äitini makuuhuoneeseen nukkumaan kuten yleensä. Aamupalaa Sisu minulta tuli tosin kerjäämään. Päätyi kuitenkin istumaan keittiössä viereiselle tuolille, kun minä söin ruisleipiäni ja rahkaani. Sain siinä rauhassa silitellä kissaa toisella kädellä ja syödä toisella.

Aamupalan, suihkun ja lyhyen äidin kanssa pidetyn jutustelutuokion jälkeen sulkeuduin lähes kahdeksi tunniksi omaan huoneeseeni kahlaamaan poliittisen historian tenttikirjaa eteenpäin. Minun on tosiaan lähes pakko valmistua kandiksi tammikuussa, joten Globaalihistorian tentti on jo heti vuoden alussa. Tenttikirjoina ovat iki-ihanat International History of the Twentieth Century ja Transnational History.

Päivän lukusoppi ja Transnational History. Rakastan tuota sohvaa (tai tuolia.)

Luku-urakan valmistuttua oli kello jo puoli kaksi. Silloin aloitimme äidin kanssa paketointiurakan. Paketteja tuli jonkin verran tehtäväksi ja osa jäi vielä laittamattakin. En tietenkään ala tässä kertoa, mitä lahjoja paketointiin tai kenelle, mutta sen voin sanoa, että muutama erikoiseksi osoittautunut operaatio oli käsillä. Saimme kahdestaankin kulutettua puuhaan melko lailla tunnin, sillä meillä oli todella huonoa teippiä, joka ei suostunut katkeamaan, eikä tarttumaan minnekään. Paketointi on yleensä kivaa, mutta huono teippi tekee siitä yhtä kärsimystä.

Osa valmistuneista paketeista. Miellyin muutama vuosi sitten voimapaperiin lahjapaperina ja käytän sitä edelleen.

Kolmen aikoihin äiti lähti käymään asioilla ja hakemaan serkkua tarhasta piparien paistopuuhiin. Minä jäin kotiin siivoamaan ja onnistuinkin imuroimaan ja pesemään ruokahuoneen lattian sekä pyyhkimään pölyt lipastolta ja osasta tuoleja. Olen tänä vuonna taklannut joulusiivousta paloissa, sillä aikaa on kohtuullisen hyvin. Keskiviikon rupeama tosin tulee olemaan suurempi.

Kun äiti palasi serkun kanssa hiukan jälkeen neljän, etsimme serkkuni kanssa Sisun. Tyttö hiukan pelkäsi kissaa, mutta uskaltautui kuitenkin jonkin verran yrittämään tutustumista. Sillä välin, kun äiti jatkoi serkkuni viihdyttämistä kissojen kanssa, minä tein kanakeiton. Jostain syystä syön kotikotona yleensä melko paljon harvemmin kuin normaalisti.

Tässä Sisu, joka on syypää siihen, että kaikessa kestää. Sitä ei vain voi olla silittämättä, jos se osuu kohdalle.

Ruuan jälkeen itkufestivaalit olivat lähellä, sillä serkkuni äiti (joka siis on äitini nuorin sisko ja minun kummitätini), tuli meille. Pirpana oli aivan varma, että nyt tuli lähtö, eikä pipareita ehditä sittenkään leipomaan. Asiat kuitenkin saatiin puhuttua parhain päin ja piparitalkoisiin päästiin sittenkin. Minä jäin aluksi paistovastuuseen, mutta pääsin tekemään itsekin pari piparia, kun äiti ja täti lähtivät Sisun kynsiä leikkaamaan (kummitätini on jonkin sortin eläinekspertti.)

Neidin kanssa leipominen on melkoisen mielenkiintoista puuhaa. Hänellä on niin paljon energiaa ja asiaa, että kukaan meistä aikuisista ei pysynyt perässä. Hänellä oli myös kova halu aloittaa piparien painaminen aina keskeltä taikinaa, mikä ei oikein sopinut äitini suunnitelmaan (eikä minunkaan, jos totta puhutaan.) Äiti on opettanut minutkin jo melko pienestä pitäen siihen, että piparit painetaan taikinasta niin, että väleihin jää mahdollisimman vähän tyhjää tilaa, jotta taikinaa ei tarvitse kaulita niin usein. Neiti olisi mielellään myös syönyt puoli taikinaa, veulannut neljäsosasta käsin pipareita (=klönttejä) ja syönyt piparit suoraan uunista. Suurin osa aikeista pystyttiin estämään, mutta aika isoja kasoja taikinaa pieni tuli vedelleeksi. Uskoi onneksi melko hyvin, kun sanottiin, että nyt pitää pitää tauko syömisestä, ettei tule maha kipeäksi. Serkulle piti vielä koristella mukaan koko pinon isoin pipari, valtava sydän, jonka keskelle oli laitettu pieni piparikuusi.



Serkun ja tädin lähdettyä ilta sujui melko paljon rauhallisemmin. Koristelin hieman pipareita ja siivosin keittiön ja makoilin äidin huoneessa silittelemässä kissaa (joka painoi päänsä käteni päälle ja kehräsi, ah) ja kuuntelemassa, kun äiti luki uutisia. Saimme itsemme ylös vielä sen verran, että menimme keittiöön puuhaamaan Rocky Road -suklaata (siitä kuulette toivottavasti lisää huomenissa!) Kun keittiö oli jälleen siivottu, istuimme vielä syömään iltapalaa, kunnes oli jo aika suunnitella nukkumaan menoa (ja tämän kirjoittamista.)

Ja nyt jos ollaan rehellisiä, niin on tosiaan jo niin myöhä, että minunkin on pakko painua pehkuihin. Siispä, hauskaa joulukuun 20. päivää kaikille!

Luukku 19: Piparien lumo

Joulupipareita muutaman vuoden takaa. Ja kyllä. Iso on tasan niin valtava kuin miltä se näyttää.

Me emme ole tänä jouluna vielä päässeet aivan leivontapuuhiin. Oikeastaan tarkoitukseni oli aloittaa kaverini Sinin kanssa jo itsenäisyyspäivänä, mutta aikataulut menivätkin uusiksi, eikä leivontasessioon ollut mahdollisuutta. Tänään kuitenkin 5-vuotias serkkutyttöni (joka jo aiemmin syksyllä seikkaili mukana sienestysretkellä) tulee iltapäivällä piparkakkutalkoisiin minun ja äitini seuraksi, joten tiedossa on hikinen ja jauhoinen iltapuhde.

Serkkuni on melkoisen vilkas, melkoisen puhelias ja melkoisen jääräpää. Joskus muutama vuosi sitten piparien tekemisestä ei meinannut tulla mitään, koska tyttö oli "pahanteossa" aina kun silmä vältti. Jos hän ei yrittänyt tehdä pipareita sarjatuotannolla (nopeasti muotti taikinaan ja ylös, ihan sama vaikka tekniikka olisi tuottanut vain sormenpäänkokoisia pipareita), hän kaapi taikinaa leivonta-alustalta sormella. Taikina oli sinä vuonna hieman epäonnistunut, ja takertui alustaan aika tahmeasti. Äiti irrotti pipareita pellille rapsuttamalla niitä irti, ja totta kai naperon piti päästä yrittämään samaa. Lapsen rapsutus vain sattuu olemaan sen verran kovempi, että piparit taipuivat rullalle, ja ne jouduttiin leipomaan uudelleen.

Meillä on ollut muutenkin muutama erikoisempi muisto vuosien varrelta piparien leipomisesta. Yhtenä vuonna jouduimme leipomaan pipareita muistaakseni kolme kertaa(ensimmäinen kerta tehtiin ilmeisesti melko ajoissa), koska joku kävi aina syömässä ne. (En siis minä. Eikä veljeni. Joku.) Äiti meni itse asiassa jopa niin pitkälle, että alkoi lopulta piilotella pipareita, jotta edes osa säästyisi jouluksi. Veljeni ja minä kuitenkin perustimme muutaman kerran etsintäpartion heti, kun jäimme kaksin kotiin vanhempien lähdettyä kauppaan. Etsintä tuotti useimmiten tulosta. Paras piilo on ehkä ollut perimmäisen pikkueteisen kaapissa.

Olemme tehneet vuosien varrella myös paljon piparkakkutaloja ja -kuusia(tähtipipareita ladottu pinoon). Varsinkin talojen rakentaminen on usein ollut melko kovan työn alla. Kuorrute ei yleensä toimi tai sitä ei saa purkista ulos, seinät paisuvat liikaa tai paistuvat ontoiksi ja katto putoaa lattialle heti kättelyssä. Olemme kuitenkin tehneet jokusen oikeasti ihan hienonkin talon. Ja pipariperheen tekeminen on eräänlainen traditio (tosin en ole varma, tietääkö äiti siitä) niin kuin on Coca-Cola leivontajuomanakin. Ja se, että isä kävi aina ryöstämässä pelliltä raa'an piparin, joka useimmiten oli vielä se pellin paras. Ehkä kuormasta syöminen oli sallittua, koska isä oli yleensä uuninvahtivuorossa.

Ehkä hauskin leivontatarina liittyy taikinaan. Taikinahan yleensä tehdään edellisenä päivänä ja laitetaan ainakin yöksi jääkaappiin tai kylmään paikkaan. Meillä taikina oli useimmiten saunassa (nykyään jääkaapissa, koska kissat, joita muuten on jo kaksi, tykkäävät oleskella lauteilla). Äiti tasoitti taikinan pinnan aina sileäksi astian reunoja myöten ja sanoi sen olevan jollain lailla tärkeä asia taikinan kannalta. En ikinä kyseenalaistanut sitä. Sitten pari joulua sitten tein Sinin kanssa piparitaikinaa ja tasoitin taikinan pinnan ennen kuin laitoin sen jääkaappiin. Sini hämmästeli tapaa, koska heillä ei niin tehty. Selvisikin, että äiti tasoitti taikinan pinnan, jotta näkisi onko joku käynyt syömässä taikinaa salaa. Hän oli monena jouluna ollut iloinen huomatessaan, että taikinan pinta on yhtä sileä kuin edellisenäkin päivänä. Äiti ei kuitenkaan tiennyt, että koska minä luulin tasoittamisen olevan jotenkin olennaista taikinan onnistumisen kannalta, olin aina peittänyt omat (ja muidenkin!) maistelujäljet taikinasta. Taikinaa oli siis syöty, mutta jäljet oli tasoiteltu pois. Vielä hauskempaa tästä ehkä tekee sen, että äiti oli oppinut tasoittelutaktiikan omalta äidiltään, ja tiesi kaikki metkut, eikä silti huomannut. Äiti oli vieläpä itse ollut juurikin se muidenkin jälkien korjaaja.

Luukku 18: 7 tapaa rentoutua

Joulun alusaika täyttyy usein kaikenlaisesta hälystä. Pitää siivota, laittaa ruokaa, leipoa, paketoida lahjoja... On vaikea ottaa aikaa itselleen ja rentoutua. Aloin pohtia hyviä tapoja rauhoittua näin joulun alla ja miksei muutenkin.

7 tapaa rentoutua

1. Mene kahvilaan.
Kahvilassa käyminen on aina mukavaa. Varsinkin, jos osut rauhalliseen aikaan. Kahviloissa on kiva istuskella ja juoda lämpimiä juomia ja syödä herkullisia leivoksia.

Petra's Café tarjoili sitruunajuustokakkua.

2. Mene konserttiin.
Konsertit ovat kivoja mihin vuoden aikaan tahansa. Joulun aikaan on mukavaa, kun voi valita haluaako joulukonserttiin vai muuhun. Kaikki konsertit eivät tietenkään ole edes suuria salikonsertteja, vaan niitä pidetään paljon esimerkiksi kahviloissa. Itse kävin juuri eilisiltana Porissa Petra's Caféssa kuuntelemassa Pasi Ruohosta.

3. Käy kävelyllä metsässä.
Metsässä kulkeminen on aina rauhoittavaa ja rentouttavaa. Sinne voi lähteä kamera kourassa tai vaikka täysin ilman sähköisiä vempeleitä. Jos jättää elektroniikan kotiin, voi keskittyä kuuntelemaan luonnon ääniä ja ihailemaan sen muodostelmia.

4. Mene elokuviin.
Elokuvissa käyminen on yksi suosikkipuuhistani. Pääsen käymään valitettavan harvoin, mutta loman aikana olisi tarkoitus käydä katsastamassa ainakin Ihmeotukset ja niiden olinpaikat.

5. Väritä värityskirjaa.
Värityskirjan värittäminen on todella rentouttavaa. Jos laittaa taustalle soimaan rauhallista (joulu)musiikkia, voi istua värikynien ja -kirjan kanssa vaikka tuntitolkulla.




6. Lue kirja.
Joulun aikaan, kun ei ole kiire mihinkään, on hyvä syventyä tarinoiden maailmaan. Esimerkiksi Joulutarina-romaani on kirjoitettu joulukalenteriksi, joten sitä voi hyvin lukea vaikka joka ilta luvun verran.

7. Kirjoita aamusivuja.
Aamusivujen sanotaan olevan hyvä tapa pukea ajatuksia sanoiksi ja jäsentää niitä myöhemmin. Aamusivuja on tarkoitus kirjoittaa käsin heti aamulla. Usein puhutaan kolmesta A4-sivusta. Aamusivut on tarkoitus kirjoittaa tajunnanvirtana välittämättä oikeinkirjoituksesta tai kieliopista. Ajatusten ei myöskään tarvitse olla millään tavalla jäsenneltyjä. Ei haittaa, vaikka jokainen sana koskisi eri asiaa. Aamusivuja ei tarvitse tai välttämättä ole edes tarkoitus palata myöhemmin lukemaan, mutta joskus sieltä voi nousta esiin yllättäviäkin ideoita.


Joskus voi olla hyvä pohtia asioita hiukan uudelta kantilta ja tehdä yksin sellaisia asioita, joita normaalisti tekisi yhdessä muiden kanssa ja vastaavasti yhdessä sellaisia asioita, joita tavallisesti puuhailisi omassa rauhassaan. Kahvilaan tai elokuviin voi hyvin istahtaa yksinään ja kirjoja voi lukea kaverin kanssa vaikka vuorotellen ääneen.

Luukku 17: Novelli: Tammikuu

Tammikuu. Viima. Karviaisenvärinen taivas. Ja siitä huolimatta jokainen tarina muuttuu kertojansa mukaan.

Vhump. Vhump. Vhump. Vhump. Vhump. Vhump.

Vhump.

Autiot tiet, lehdettömät pensaat ja kuiva maa. Keskitalven aurinko rapistaa elämän ulos kaikesta ympärillään. Kylmä tuuli puhaltaa viimeisetkin unelmat lohduttomiksi pirstaleiksi ja ripottelee jäänteet näkymättömien ihmisten tallottaviksi. Yksinäinen tyttö pyörittää olallaan sateenvarjoa, josta tuli tarpeeton jo kuukausia sitten. Tammikuu. Viima. Karviaisenvärinen taivas.

Klik. Klik. Klik. Klik. Klik. Klik. Klik.

Klik.

Tyttö ja röyhelöhelmainen hame. Punainen sateenvarjo. Valkeat sukkahousut ja kengättömät jalat. Balettitanssijan keveillä askelilla melkein lentää. Naksuttelee sateenvarjoa. Kylmyyden harmaaksi värjäämä valkea iho kananlihalla ja kevyt vaniljan tuoksu. Odottaa lunta taivaalta. Turhaan etsii pilviä. Tammikuu. Viima. Karviaisenvärinen taivas.

Klik. Vhump. Klik. Vhump. Klik. Klik. Vhump. Vhump.

Klik.

Vhump.

Tammikuu. Ei lunta, eikä jäätä. Viima. Puiden kuivuneet oksat putoilevat kohti maata. Karviaisenvärinen taivas. Eno väitti vääräksi. Tyttö ja sateenvarjo. Tammikuussa autiolla tiellä maistelee elämää. Kengät katuojaan unohdettu, ja hajuvesi leijuu perässä. Lentävä lapsi ja lentävät muistot.

Sisko, älä jätä.

Luukku 16: (Turun) (humanistinen) yliopistosanasto

Taisin lupailla ensimmäisessä luukussa, että avaan yliopistosanastoa joulukalenterin aikana. No, eilen oli vuoden viimeinen "koulu"päivä, joten mikäs sen parempi aika julkaista tätä kuin tänään. Kirjoitin tämän äitini ehdotuksesta. Alun perin minun piti kirjoittaa ja julkaista tämä jo lokakuussa, mutta elämä tuli tielle. No, sainpahan listan kuitenkin lopulta kirjoitettua.

Tässä on kuitenkin se ongelma tai hauskuus, että sanasto ei ole kaikissa yliopistoissa tai edes yliopiston sisällä välttämättä samaa. Tässä siis teille (Turun) (humanistinen) yliopistosanasto. Paljon varmasti puuttuu, mutta koettakaa kestää vajavaisuuksia ja järjetöntä epäjärjestystä.


Sateinen päivä Yliopistonmäellä. Kuvassa näkyy Feeniks-kirjasto.

Tentit
Tentithän siis ovat kokeita. Useimmiten ainakin meillä on esseetehtäviä, toisinaan monivalintaa tai oikein–väärin-väittämiä. Joskus löytyy myös sananselitystehtäviä. Kielten (ei siis kielitieteiden, vaan koulutyyliin opiskeltavien kielten) kokeet tai tentit ovat samanlaisia kuin esimerkiksi lukiossa. Tenttejä on kuitenkin vähän erilaisia, riippuen kurssin suoritustavasta ja ihan tentaattorin (eli tentin vastaanottajan) mieltymyksestä.

- kirjatentti
Kirjatentti on tentti, johon luetaan kirjallisuutta, kuten tieteellisiä teoksia tai artikkeleita. Tenttimateriaali koostuu siis vain luettavasta aineistosta, eikä luentoja tai muita tehtäviä ole. Työskentely on siis täysin itsenäistä.

- luentotentti
Luentokursseista tehtävä tentti, joka suoritetaan useimmiten samana ajankohtana kuin luennotkin on pidetty.

- akvaariotentti
Akvaariotentti on verkkotentti, joka tehdään yliopiston tenttitiloissa. Useimmat akvaariotentit ovat kirjatenttejä, mutta ne voivat olla myös luentokurssien tenttejä tai uusintatenttejä.

- kotitentti
Kotitentti on nimensä mukaisesti kotona tehtävä tentti. Sen tehtävät tulevat nettiin, ja niiden tekemiselle annetaan tietty aika.

- laitostentti
Laitostentit ovat jokaisen laitoksen (esimerkiksi humanistisessa tiedekunnassa kieli- ja käännöstieteiden laitos ja historian, kulttuurin ja taiteentutkimuksen laitos) omia tenttikertoja. Silloin jokainen tenttiin osallistuja saattaa tehdä eri kurssin tenttiä. Laitostentissä tentitään monesti kirjoja tai tehdään uusintatenttejä.

- tiedekuntatentti
Tiedekuntatentit ovat laitostenttejä hiukan isompia ja suunnattu juurikin koko tiedekunnalle (eli esimerkiksi humanistinen, valtiotieteellinen ja lääketieteellinen tiedekunta). Ainakin suomen kielen opiskelijat tekevät tiedekuntatenteissä esimerkiksi kypsyysnäytteen, joka siis on proseminaarin osasuoritus ja joka yleensä vaaditaan kandidaatintutkintoon. Siitä en ole aivan varma, mitä muita tenttejä tiedekuntatentissä tehdään, sillä itse olen suorittanut siellä vain kypsärin eli kypsyysnäytteen.

luento
Luennot ovat siis tavallaan oppitunteja. Ne kuitenkin yleensä pidetään luentosaleissa ja paikalla on normaalia koulutuntia vähemmän ihmisiä. Luennoilla ei yleensä myöskään ole kovinkaan paljon vuorovaikutusta, vaikka luennoitsijat siihen kannustavatkin (yhteiskuntatieteellisessä kyseleminen ja kommentoiminen on humanistista yleisempää). Luennoilla saattaa olla tai olla olematta läsnäolopakko. Humanistisessa ja yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa läsnäolopakkoa harvemmin on.

luentopäiväkirja
Luentopäiväkirja on eräs luentokurssien suoritustapa. Tällöin luennoista pidetään oppimispäiväkirjaa, joka koostuu omasta pohdiskelusta ja opituista asioista. Ainakin meillä yliopiston intranetistä löytyy luentopäiväkirjaa varten ohjeita.

seminaari
Ainakin meillä seminaarit ovat aika pitkälti keskustelutilaisuuksia. Usein joku alustaa aiheen, ja siitä sitten keskustellaan.

periodi
Aika lailla sama asia, kuin jaksot lukiossa. Vuosi on jaettu ainakin meillä neljään osaan. Jotkut kurssit kestävät yhden, jotkut kaksi periodia. Vain harvat ovat pidempiä.

periodien välinen opetukseton viikko
Humanistisessa tiedekunnassa ja kielikeskuksessa on käytössä periodien välinen opetukseton viikko. Silloin olisi tarkoitus järjestää tentit (yleensä kuitenkin ensimmäinen kerta on jo ennen opetuksetonta viikkoa) ja ilmeisesti valmistautua seuraavaan periodiin. Ensimmäisenä vuonna opetuksettomat viikot olivat maailman paras asia, koska opiskelin vain humanistisessa ja kielikeskuksessa, mutta koska yhteiskuntatieteellinen ei tätä käsitettä tunne, seuraavina vuosina olen istunut tiukasti kursseilla näidenkin viikkojen aikana. Varsinkin tänä vuonna, kun sosiaalitieteiden kurssit alkoivat ja loppuivat milloin sattuu, eikä suomen kielestä ollut kuin kaksi kunnollista luentokurssia, ei opetuksettomasta viikosta ollut tietoakaan.

perusopinnot
Perusopinnot ovat yleensä 25 opintopisteen kokonaisuus. Pääaineessa ne ovat aina osa kandidaatin tutkintoa. Perusopinnot ovat usein vain pintaraapaisu tutkittaviin aiheisiin ja niiden on nimensä mukaisesti tarkoitus antaa vain perustiedot. Perusopinnot ovat ensimmäisiä suoritettavia opintoja oppiaineesta.

aineopinnot
Aineopinnot tehdään pääsääntöisesti perusopintojen jälkeen. Ne kuuluvat pääaineessa myös kandidaatin tutkintoon. Aineopinnoissa on yleensä jo jonkin verran vapaavalintaisuutta. Niiden laajuus on pääsääntöisesti pääaineopiskelijoille 45 ja sivuaineopiskelijoille 35 opintopistettä. Ero tulee kandidaatintutkielmasta. Sivuaineopiskelijat tekevät usein sivuainetutkielman, mutta esimerkiksi kotimaisesta kirjallisuudesta minä en sellaista tehnyt.

Huomattavaa on, että perus- ja aineopintojen laajuudet eivät ole aivan kiveen hakattuja, sillä joissakin pelkästään sivuaineiksi suunnitelluissa aineissa luvut hieman elävät.

syventävät opinnot
Syventävät opinnot tehdään useimmiten vain pääaineesta. Ne ovat maisterivaiheen opintoja ja niiden kautta pyritään erikoistumaan. Syventäviin opintoihin kuuluu myös pro gradu -tutkielman kirjoittaminen.

Luin Educariumin kirjastossa sosiologian tenttiin. Paras tenttikirja ikinä!

pääaine
Pääaine on se aine, jolla pääset yliopistoon sisään. On todettava, että esimerkiksi meillä kandidaatin tutkintoon kuuluu pääaineen opintoja vain 40%, joten ei yksiselitteisesti voi sanoa, että sitä opiskellaan eniten. Toki tämä asetelma kääntyy maisterivaiheessa, jossa yli puolet opinnoista on pääaineen opintoja. Pääaineesta saadaan myös yleensä kattavimmat tiedot. Jos joku kysyy, mitä opiskelet, on yleensä paras kertoa pääaine.

sivuaine
Sivuaineet ovat niitä opintoja, jotka erottavat tutkintoja. Joissakin oppiaineissa on ennalta määrättyjä tai suositeltuja sivuaineita, joihinkin tutkintoihin sivuaineita ei mahdu. Suomen kielen opiskelijoilla kirjallisuusaine on pakollinen sivuaine, jos haluaa äidinkielenopettajaksi. Minunkin kirjallisuudenopintoni on tehty tämä tähtäin mielessä, mutta muutin myöhemmin mieleni.

kielikeskus
Kielikeskuksessa voi opiskella sekä vieraita kieliä että suomea. Kielikeskus järjestää joillekin aineille pakollisia kieli- ja viestintäopintoja. Humanistisessa tiedekunnassa suomen kielen pakollisen puheviestinnän järjestää mediatutkimuksen ja kirjallisen viestinnän suomen kielen oppiaine.

vapaat opinnot
Vapaat opinnot ovat usein sellaisia opintoja, joita pääaine ei suoraan määrää. Tällaisia ovat esimerkiksi sivuaineet. Meillä on kuitenkin kandidaatintutkinnossa myös pakollisia, vapaisiin opintoihin sijoitettavia kursseja (fonetiikan ja yleisen kielitieteen perusteet), joilta ei voi välttyä.

kieli- ja viestintäopinnot
Minun käsittääkseni jokaiseen kandidaatin tutkintoon kuuluu kieli- ja viestintäopintoja. Meillä on pakollista suorittaa puhe- ja kirjallisen viestinnän kurssit molemmista kotimaisista kielistä sekä yhdestä vieraasta kielestä. Minun tutkintoni vieras kieli on englanti. Näin jälkikäteen olen harmitellut sitä, että kävin englannista kirjallisen (luetun ymmärtämisen) kurssin, koska se oli varmaan yksi turhimmista kursseista ikinä. En tiedä miksen hyötykäyttänyt ylioppilaskirjoituksistani saamaa hyvää arvosanaa ja hyväksi lukenut kurssia. (Tähän kuuluisi sellainen silmiään pyörittelevä hymiö. Tarvisin ehdottomasti sellaisen ja kulmiaan kurtistavan kuvajaisen puhelimeeni.)

noppa
Nopalla tarkoitetaan opintopistettä. Yksi opintopiste vastaa oletusarvoisesti noin 27 tuntia työtä.

Akateeminen Hese
Tästä en ole aivan varma, kuinka moni tätä nimitystä oikeastaan käyttää. Mutta Akateeminen Hese on Hesburger, joka sijaitsee aivan Yliopistonmäen kupeessa Hämeenkadun ja Kiinanmyllynkadun risteyksessä. Tiedon portailta pääsee aika näppärästi Heselle. Jos mielii terveellisempää syötävää, myös Unican uusittu Assarin ullakko ja Brygge ovat aivan vieressä, eikä Kauppakorkeakoulun Monttuunkaan pitkä matka ole.

Tiedon portaat
Tiedon portaat laskeutuvat Yliopistonmäeltä kohti Hämeenkadun ja Kiinanmyllynkadun risteystä kohti. Haluan aina vältellä niitä ja kuljen usein vaikka pidemmän reitin, jos aikaa riittää. Ne portaat ovat nimittäin pitkät ja talvella älyttömän liukkaat.

fuksi
Fuksit ovat ensimmäisen vuoden opiskelijoita. Oppiaineesta riippuen olen kuullut muutamia muitakin nimityksiä fukseille, yleisin lienee piltti.

Moodle
Moodle on opiskelijoiden pelastus. Se on verkkopohja kursseille, ja monet opettajat käyttävät sitä pääasiallisena viestintäkanavana ja usein myös luentodiat julkaistaan kurssin Moodle-alustalla. Moodleen pääsee kirjautumaan yliopiston verkkotunnuksilla.

Nettiopsu
Nettiopsussa voi ilmoittautua kursseille ja tentteihin. Sinne tulee näkyviin myös kursseista saadut arvosanat, opintopistekertymä ja läsnäolotiedot. Myös Nettiopsuun kirjaudutaan yliopiston verkkotunnuksilla.

Moodle ja Nettiopsu saattavat olla käytössä muissakin yliopistoissa, mutta en todellakaan tiedä varmaksi.

HOPS
Henkilökohtainen opintosuunnitelma. Sitä pitäisi ilmeisesti päivittää aina, kun päivitettävää tulee, mutta minä en ainakaan ole siihen juuri ensimmäisen vuoden jälkeen koskenut, vaikka siellä on kaikki nyt jo aivan väärin. Maisteria varten toki voisi sen tekaista, jos vähän selvittäisi asioita.

kampus
Educarium, Publicum, Fennicum, Feeniks, Teutori, Arcanum, Rosetta, Signum, Sirkkala, Quantum, päärakennus, Agora, Yliopistonmäki... Turun kampus on levittäytynyt melko laajalle alueelle. Suomen kielen oppiaineen tilat olivat aiemmin Fennicumissa, mutta koska se suljettiin homeongelmien takia henkilökunta siirtyi Hämeenkatu 1:seen. Tänä syksynä olen viettänyt eniten aikaa Educariumilla (kuntosalilla, syömässä ja kirjastossa), Publicumissa (sosiaalitieteiden luennot) ja Agorassa (saksan tunnit).

Unica
Unica on opiskelijaravintola"ketju". Ruuasta maksetaan opiskelijakortin kanssa 1,80–2,60 euroa, paitsi jos ottaa ruokaa esimerkiksi DELI-linjalta, jolloin saattaa joutua maksamaan likemmäs 5 euroa. Unican ravintoloista suosikeitani ovat Assarin ullakko ja Brygge, Galilei ja Macciavelli. Assarin ullakko ja Brygge ovat samoissa tiloissa Yliopistonmäen juurella, joten sinne on monista paikoista nopea mennä. Galilei sijaitsee Agorassa ja Macciavelli Educariumissa. Kaikissa ruoka on hyvää ja täysin hintansa väärti! Macciavellissa ei tosin kannata edes haaveilla käyvänsä nopeasti syömässä kahdentoista tai yhden aikaan, koska ruuhka on mieletön.



Hups. Siitähän tuli pitkä...

Luukku 15: 15 kielellä hyvää joulua

Minä olen kieli-ihminen. Haaveilin joskus siitä, että osaisin puhua kymmentä kieltä. Tällä hetkellä olen kuitenkin melko tyytyväinen kuuteen, joista muutamaa osaan vielä melko vaatimattomasti. Minähän tosiaan puhun suomen lisäksi englantia ja ruotsia, jotka totta kai ovat tulleet koulussa pakollisina kielinä ja lisäksi ranskaa, espanjaa ja saksaa. Espanjan ja saksan taitoni ovat hyvin vaatimattomat, mutta olen aikeissa mennä alkeiskurssi kakkoselle molemmista ensi keväänä. Enkä varmaan opiskelisi kieliainetta pääaineenani yliopistossa, mikäli en kielistä pitäisi (vaikka tajusinkin, että suomen kieli on ihan oikeasti kieli, vasta siinä vaiheessa, kun hyväksymiskirje tuli).

Kuitenkin, koska pidän kielistä, olen kiinnostunut myös siitä, miten eri asiat milläkin kielellä sanotaan. Siksi olenkin koonnut tähän listan siitä, miten sanotaan hyvää joulua viidellätoista eri kielellä.




Ja tässä vielä lista, mikäli kuvasta on vaikea saada selvää:

Ranska: Joyeux Noël
Englanti: Merry Christmas
Ruotsi: God Jul
Espanja: ¡Feliz Navidad
Saksa: Frohe Weihnachten
Romania: Sarbatori Vesle
Viro: Rõõmsaid jõulupühi
Indonesia: Selamat hari Natal
Hollanti: Zalig Kerstfeest
Navajo: Merry Keshmish
Jugoslavia: Cestitamo Bozic
Irlanti: Nollaig Shona Dhuit
Baski: Zorionak eta Urte Berri On
Kreikka: Kala Christouyenna
Havaiji: Mele Kalikimaka




Pahoittelut tavallisesta myöhäisemmästä julkaisuajankohdasta. Aikataulutus oli pielessä!

Luukku 14: Hyvä, paha joulu?

Lokakuussa ilmestyvät joulukarkit ja -kalenterit. Marraskuussa alkavat joululaulut soida, televisio täyttyy joulumainoksista ja joulukuuset kannetaan ostoskeskuksiin. Joulukuussa postilaatikot pursuavat mainoslehtisiä. Osta sitä, osta tätä, tuossa hyvä tarjous, tästä lähtee halvalla. Joulusta on tullut stressaava, kireäksi venytetty ja muovinen juhla. Ihan kuin sille olisi tehty liian monta pieleen mennyttä kauneusleikkausta.

Jouluna pitää ostaa lahjoja, syödä paljon suklaata ja kinkkua, kuunnella tontuista ja lahjakonteista kertovia lauluja, katsoa samat elokuvat vuosi vuoden perään. Jouluna pitää koristella kuusi isosti ja värikkäästi. Pitää ripustaa kirkkaita valoja joka nurkkaan. Pitää siivota ja puunata. Pitää laskea päiviä jouluaattoon. Pitää lähettää joulukortteja ja ajatella selata osoitekirjaa, jotta kukaan ei varmasti unohdu.

Minun pitää myöntää, että syyllistyn itsekin tähän. Tykkään koristella jouluksi (tosin yleensä melko maltillisesti), lähettää joulukortteja ja miettiä joululahjoja. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän joulu tuntuu stressaavan. En tiedä, muuttuuko tilanne kun ylittää jonkun tietyn iän, mutta omat stressitasot ovat edelleen kasvuvaiheessa. Tässä kohtaa toki kannattaa muistaa, että jos stressaamisesta järjestettäisi kilpailuja, voisin pärjätä todella hyvin.

Joulun alla kaupassa ja varsinkin kauppakeskuksissa käyminen on melkoista kärsimystä. Inhoan ihmispaljoutta, koska silloin pakko väistellä ja pysähdellä (en mielelläni koske tai anna vieraiden koskea minua jostain syystä), en pysty keskittymään mihinkään ja kaikessa kestää. Kauppakeskukset pursuavat väkeä ja tapahtumia keskellä arkiviikkoakin tähän aikaan vuodesta. Kaikki lahjat ja muut pitäisi muistaa ostaa jo kesäkuussa, jottei joutuisi tungoksessa luovimaan. Jouluna ostetaan, ostetaan, ostetaan ja ostetaan. Joskus hyvään tarkoitukseen, joskus ihan ostamisen ilosta. Milloin joulusta tuli näin kaupallinen? Oliko se sitä jo silloin, kun olin pieni?

Joulun alkuperäinen merkitys kristillisenä juhlana on pitkälti unohtunut. Monet meistä ovat vain tapauskovaisia, kirkossa käydään jouluna, koska aina on käyty. En tiedä, moniko osaa kirkosta enää hakea itselleen joulumieltä. En tiedä, moniko enää edes kaipaa kirkkoa jouluunsa. Meillä se on aina ollut melko itsestään selvää, että kirkossa käydään. Käymme edelleen aattoaamuna Ulvilassa perhekirkossa. Se tuntuu joka vuosi hieman lapsellisemmalta ja höpsömmältä kuin edellisenä, mutta silti se on mukava tapa.

Jos joulua osaa viettää maltillisesti eikä upota itseään painekattilaan jo lokakuussa, voi se todella olla vuoden parasta aikaa. Jouluna tärkeää on läheisten kanssa oleminen ja rauhoittuminen (no jaa, ehkä myös se ruoka). Kaiken ei pitäisi pyöriä lahjojen, puuhan ja melun ympärillä. Pitäisi pystyä ottamaan aikaa itselleen ja läheisilleen. Pitäisi voida vain istua hetki sohvan nurkassa ja katsella kynttilänliekkien lepatusta. Pitäisi ehtiä kaivaa vanhat lautapelit kaapista ja nostaa ne pöydälle ihailtavaksi tai vaikka ihan pelattavaksi. Pitäisi uskaltaa puhua. Pitäisi uskaltaa kiittää läheisiä jälleen yhdestä vuodesta, jonka läpi on päästy. Vuodesta, johon on varmasti kaikilla kuulunut sekä ylä- että alamäkiä.

Kaikesta kaupallisuudestaan ja kiireestään huolimatta joulu on edelleen lempijuhlani. Joulumieli tekee ihmeellisiä asioita. Jouluna antamisen halu tuntuu kasvavan eikä vastineeksi aina edes odoteta mitään. Ja toisaalta, onko siinä välttämättä mitään pahaa, että halutaan koristella ja syödä hyvää ruokaa? Toki kulutusta olisi ehkä hyvä hillitä ja asioita miettiä ekologisesta näkökulmasta.

Kaiken kaikkiaan on hyvä, että joulu on vain kerran vuodessa, mutta onneksi se on joka vuosi.

Luukku 13: Joulun nostalgiset tv-ohjelmat

Aattoaamuna minulla oli (no, on edelleen) tapana hipsiä olohuoneeseen ja laittaa televisio päälle, jotta voin katsella joulupiirrettyjä ja -tv-ohjelmia. Joku saattaa ehkä yllättyä siitä, ettei Lumiukko ole kuulunut joulun katselulistalleni vielä kovin montaa vuotta. Nuorempana en sitä ihan ymmärtänyt, ja se tuli muutenkin yleensä juuri niihin aikoihin, kun piti valmistautua kirkkoon lähtöön. Me olemme käyneet lähes joka vuosi Ulvilan kirkossa perhejumalan palveluksessa jouluaattoaamupäivänä. Se on ollut hyvään aikaan mummulaan menon ja ruuan kannalta, mutta Lumiukko on saanut kärsiä. Minulla on kuitenkin ollut paljon muita ohjelmia, joita olen halunnut jouluisin aina katsoa. Osaa katson tai katsoisin edelleenkin mielelläni.

Täällä näytti jo hetken talvelta.

Joulupukin kuumalinja
Tätä ei voinut ohittaa. En valitettavasti suhtaudu enää aivan yhtä varauksetta Joulupukkiin ja puhelimessa laulaviin lapsiin kuin ennen. Muistaakseni jonain vuonna kuumalinja ei tullut tai siinä oli eri Joulupukki, mutta muistan sen hirvittävän pettymyksen tunteen. Joulu ei tuntunut ihan yhtä paljon joululta sinä vuonna.

The Fairytaler
En enää muista, millä nimellä tätä sarjaa suomeksi kutsutaan, mutta televisiosta en ole sitä moneen vuoteen nähnyt. The Fairytalerin joka jaksossa kerrotaan yksi H.C. Andersenin kirjoittamista saduista. Piirrosjälki on kaunista ja tarinat totta kai hurmaavia. Andersenia ei turhaan kehuta.

Samu-Sirkan joulutervehdys
Tästä en ole varma, kuinka usein on tullut katsottua, koska muistaakseni usein olleet haudoilla tai jakamassa lahjoja tai jotain, kun tämä on tullut. Pidän Samu-Sirkan joulutervehdyksestä kuitenkin kovasti. Siinä on jotakin herttaista. Ja kuten aikaisemmassa postauksessa totesin, joulu ja Disney ovat aika vahva yhdistelmä.

Tonttu Toljanteri
Tonttu Toljanteri oli vuosia iso osa joulua ja joulunodotusta. Yleisradion joulukalenterit ovat kyllä Toljanterin loppumisen jälkeenkin olleet ihan kohtuullisen hyviä (varsinkin ensimmäinen, jossa Väinökkinen ja Pirpana seikkailivat!), mutta Toljanterissa on jotain sellaista taikaa, mitä muissa joulukalentereissa ei ole ollut.

Pikku Kakkonen
Kun Pikku Kakkonen alkoi pyöriä aamuisin ja tuli jouluunkin, olen tietenkin katsonut sitä. Neposen joulusta taisin pitää erityisesti. Nykyään Pikku Kakkosen ohjelmat ovat lähinnä myötähäpeää aiheuttavia kohelluksia, joille en oikein lämpene, vaikka piirretyistä pääsääntöisesti tykkäänkin.

Mitä jouluohjelmia te olette katsoneet tai katsotte edelleen?



P.S. Tämän kirjoittamiseen meni lyhyydestä huolimatta ihan luvattoman pitkään, koska eksyin muistelemaan kaikkia niitä ihania lastenohjelmia, joita olen pienenä katsonut. Kaukametsän pakolaiset, Tontut, Rölli, Spies-tytöt, Hui hai hiisi!, Franklin, Arttu, Korallifisut, Karhuherra Paddington, Nooan saari, Rakkain terveisin Felix... Muistaako kukaan sitä lastensarjaa, jossa oli hiiriä (ne oli jotain nukkeja ilmeisesti), joilla oli sellaiset vanhanaikaiset vaatteet ja ne asuivat muistaakseni puihin rakennetuissa pikku koloissa? Mikä ihme sen nimi on?

Luukku 12: Olipa kerran joulumarkkinat

Joulumarkkinat Vanhalla Suurtorilla

Turussa on joka vuosi joulumarkkinat Vanhalla Suurtorilla kolmena tai neljänä viikonloppuna ensimmäisestä adventista lähtien. Markkinoilla on pysyviä ja vaihtuvia myyjiä, Joulupukki ja tonttuja, esityksiä ja muuta toimintaa. Monissa kojuissa myydään joko käsitöitä tai ruokaa, sikäli aivan tyypilliset markkinat siis. Tykkään katsella käsitöitä ja maistella ruokia, mutta olen hieman huono pysähtymään kojujen eteen, koska useimmiten tiedän, etten aio ostaa mitään. Olen nimittäin melko tarkka rahoistani tuollaisissa paikoissa. Sunnuntaina kuitenkin päädyin ostamaan uuden voiveitsen, sillä siinä oli pöllökuvio, enkä voinut vastustaa sitä.

Vanhan suurtorin markkinoilla on aina todella mukava tunnelma. Vähän kaipasin lunta, sillä se tekee olosta entistä jouluisemman. Pakkasta kuitenkin oli kymmenisen astetta. Markkinat ovat yleensä hyvin vilkkaat, ja ihmisiä kulkee ihan tungokseksi asti. Markkinoilta ottamissani kuvissa ihmisiä on oikeasti melko vähän verrattuna siihen, mitä esimerkiksi viime viikonloppuna oli. Eilen kuitenkin hilpaisin markkinoille ihan tarkoituksella jo heti niiden avaamisen jälkeen, jotta pääsi paremmin kojujakin katselemaan.

Kransseja ja puisia joulukuusia. Ihan en ymmärtänyt, miksi osassa kuusista oli toinen reuna tasainen ja viisto...

Nämä säärystinsukkakyhäelmät (sukkaosa siis säärystimessä kiinni napeilla) ovat supersuloisia, mutta valitettavasti niillä on hintaa useampi kymmenen euroa. Kuitenkin varsinkin nuo sinivalkoiset ovat ihanat!

Brinkkalan talon edustalla on kojuja, Joulupukin lepopaikka (ei näy kuvassa) ja markkinoiden Info-piste. Sisäpihalla on pikkuliikkeitä ja lisää kojuja, joita yleensä pyörittävät peruskoululuokat ja harrasteseurat.

Tässä kojussa myytiin herkullisia karkkeja, joita sai maistella. Inkivääri ei iske, mutta esimerkiksi Cola on ihanan makuista. Harmi, että olin edelleenkin liian nuuka ostamaan niitä.

Joulumarkkinoiden lisäksi Turussa on joulutori joka päivä joulunavauksesta alkaen. Joulunavaus on aina ensimmäistä adventtia edeltävänä lauantaina. Tänä vuonna sekä Tuomiokirkolla että kävelykadulla oli ihmisiä aivan tolkuttomasti. Suunnitelmissani oli alun perin jäädä katsomaan avausta, mutta jälkeenpäin olin hyvin tyytyväinen, että en jäänyt. Esimerkiksi Turun kaupungin Instagramista voi käydä katsomassa, minkä verran ihmisiä oikeasti oli liikkeellä.

Joulutori on hyvin samankaltainen markkinoiden kanssa, mutta ne tosiaan toimivat minun käsitykseni mukaan torilla joka päivä. Aiempina vuosina olen nähnyt niistä rakennetun pienen kylän, mutta tänä vuonna ne on koottu kolmeen rivistöön. Kuvia torilta ei ole juurikaan, koska kojut olivat pääosin vielä kiinni minun keskustassa ollessani, eivätkä kuvat olisi olleet kovin kivoja. Muutenkin pidän tätä hieman epäonnistuneena pohjapiirroksena joulutorille. Oli paljon hauskempaa, kun kojut olivat ympyrässä niin, että keskellä oli osa kojuista ja reunoilla loput. Koppien välissä talsiminen oli erittäin tunnelmallista ja mukavaa.

Yksi niitä harvoja kojuja, joka oli avattu jo puoli kahdentoista aikaan sunnuntaina aamupäivällä.

Täälläkin joulupukki pysähtyy.

Oletteko te käyneet jossakin joulumarkkinoilla?

Luukku 9: Parhaat joululaulut – English Edition

Joulukuun yhdeksäs päivä! Tänään listaan jälleen parhaita joululauluja, mutta tällä kertaa ne ovat englanninkielisiä. Olisin oikeastaan halunnut ylipäänsä vieraskielisiä joululauluja, mutta en oikein löytänyt hyviä muilla kielillä. Luulen, että se johtuu ihan tottumuksista.




Ehdottomasti yksi lempijoululauluistani. Voisin kuunnella tätä ympäri vuoden. Joulu ja Coldplay, mikä muka voi mennä vikaan?



Tähän törmäsin joskus Coca-Colan joulumainoksessa. Tiedättehän, ne missä joulupukki ajelee rekalla ja koko touhuun liittyy jonkin muukin hauska tarina? Joka tapauksessa, tämä biisi on myös sellainen, jota voisin kuunnella ympäri vuoden. Se ei edes kuulosta kovin paljon joululaululta. Sitä kuunnellessa alkaa kuitenkin aina tanssittaa.



En edes tiedä, miten päädyin tätä kuuntelemaan, mutta se on kaunis. Do They Know It's Christmas on muutenkin yksi ihanimmista joululauluista, ja tämä versio on jotenkin erityisen kiva.



Jostain syystä laulan tätä aina kesäkuussa. Ja seuraavan kerran ensilumen aikaan. Michael Bublé laulaa tämän niin kauniisti ja tarttuvasti.





Kaksi edellistä ovat molemmat Napapiirin pikajuna -elokuvasta, joka on yksi joulusuosikeistani. Varsinkin Josh Grobanin Believe on ihana.





Sleeping at Last on nykyään yksi suosikkiartisteistani. En edes tiedä, miten se tapahtui, mutta huomaan päivä toisensa jälkeen kuuntelevani näitä kappaleita uudelleen ja uudelleen. Enkä siis tosiaan puhu pelkästään joululauluista. Jos olette kuunnelleet postauksien loppuun linkkailemiani kappaleita, olette saattaneet pariin jo törmätä.

Tässä ei todellakaan ole kaikkia suosikeitani, mutta niiden listaamiseen voisi mennä vuosisata. Suosikeita tulee muutenkin koko ajan lisää. Eivätkä nämä ole muuten mitenkään järjestyksessäkään.

P.s. Tänään on ensimmäinen saksan kokeeni ikinä!

Luukku 7: Kodin joulu

Olen aina tykännyt koristella jouluksi. En kuitenkaan pidä hirveän suurellisista koristeluista. Katselen välillä kauhulla amerikkalaisia elokuvia, joissa joulukuuset notkuvat koristeiden painosta, ja välkkyvät valot peittävät talot kauttaaltaan. Olen halunnut pitää omat joulukoristeluni maanläheisempinä ja pienempinä. Päätin silti viime talvena ostaa pikkuisen, alle metrin korkuisen joulukuusen, jonka tänä vuonna pystytin jo ensimmäistä adventtia edeltävänä yönä (kirjaimellisesti yöllä, sillä pääsin nukkumaan vasta joskus yhden tienoilla). Kuusi on juuri sopivan kokoinen tähän reilun kolmenkymmenen neliön asuntoon ja tuo kivasti jouluista tunnelmaa. Viime vuonna sitä koristivat tekokävyt, kangasnauhat ja kolme pientä tonttua. Tänä vuonna olen saanut joulukalenterista siihen lisää koristeita: pari tonttua ja kolme tähteä.

Tänään ajattelinkin esitellä minun asuntoni joulukoristeluja. Tässä postauksessa näkyvien koristeiden lisäksi asunnossa on muitakin pieniä yksityiskohtia. Ikkunoissa on Lidlistä eurolla ostamiani ikkunatarroja (lumiukkoja toisessa ja joulukuusi toisessa, molemmissa lumihiutaleita) ja kirjahyllyssä pikkuinen joulukoira. No, sen pitemmittä puheitta, tältä näyttää joulu minun kotonani.




" />

Luukku 6: #munkotimaa

Joulukuun kuudes päivä vuonna 2016. Se tarkoittaa sitä, että on Suomen 99. itsenäisyyspäivä. Tänään nostetaan siniristilippu salkoon ja lauletaan Maamme-laulu. Tänään presidenttiparin kutsuvieraat pukeutuvat parhaimpiinsa, astelevat Linnan juhliin, kättelevät presidenttiparia ja juhlivat koko illan. Ja ehkä yönkin. Tänään sankarihaudoille sytytetään kynttilöitä ja pidetään jumalanpalveluksia keskellä viikkoa. Tänään Yleisradio näyttää Tuntemattoman sotilaan ja ne, jotka eivät pääse juhlimaan, kattavat herkkuja olohuoneen pöydälle ja katselevat koko päivän televisiota, koska Tuntemattoman jälkeen on hieno seurata Linnan juhlien pukuloistoa. Tänään sytytetään kaksi kynttilää ikkunalaudalle. Tänään on Suomen syntymäpäivä.

Demi-lehden nettisivuilla puhuttiin #munkotimaa-haasteesta, joka on ilmeisesti kehitetty ihan vain Demiä varten. Kyseessä on oikeastaan Instagram-kampanja, mutta koska sain siitä ajatuksen tämän päivän luukkuun, koin hyväksi linkittää sen teille.

Suomi tarkoittaa minulle...
´
...rauhaa. Suomessa ei käydä sotaa. Täällä uskaltaa kävellä pimeälläkin ulkona. Täällä on melko vähän rikollisuutta ja väkivaltaa.

...koulutusta. Suomen koulutustaso on yksi maailman parhaista. Meillä on paljon korkeasti koulutettuja ja peruskoulujärjestelmä on Pisa-tulosten laskusta huolimatta edelleen maailman parhaimmistoa.

...kylmää kesää. Juhannuksena on lähes yhtä kylmä kuin jouluna. Se vain täytyy kestää.

...liukasta talvea. Tulee pakkanen ja lumi. Tulee plus-asteet. Tulee vesi. Tulee pakkanen ja jää. Koettakaa olla kaatumatta.

...tasa-arvoa. Suomessa on pienet tuloerot, yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, sekä hyvinvointivaltion takaama toimeentulo. Kaikkien elämä ei ole yhtä helppoa, ja täällä on ihmisiä, joiden täytyy taistella joka päivä elämänsä eteen, mutta Suomessa on kuitenkin aika hyvä tilanne.

...kaunista luontoa. Järviä. Metsiä. Tuntureita. Kettuja. Pöllöjä. Aurinko ja kuu.

...pidättyviä ihmisiä. Bussissa toisten viereen istuminen on inhottavaa. Toisen koskeminen on kamalaa. Vieraille ei haluta puhua. Suomalaiset ovat kuin Lumikki ja seitsemän kääpiötä -elokuvan Jörö: ärhäköitä ja rakastettavia.

...vaatimattomuutta. Suomessa ketään ei kehuta turhasta. Omista onnistumisista ei välttämättä juuri iloita. Ollaan varovaisia ja vaatimattomia. Itsestä ei haluta tehdä numeroa. Vaatimattomuus on kuitenkin kaunista.

...itsenäisyyttä. Suomi on itsenäinen valtio, joka päättää itse omista asioistaan. Mutta itsenäisyys merkitsee täällä myös ihmisille vapautta olla oma itsensä ja vapautta tehdä elämästään itsensä näköinen. Se tarkoittaa naisille mahdollisuutta olla muutakin kuin miehen omaisuutta. Se tarkoittaa sitä, että me saamme olla oman onnemme seppiä.

...kotia. Haluan matkustaa ja joskus ehkä asuakin hetken ulkomailla, mutta Suomea ei minusta tule ikinä saamaan pois. Suomi merkitsee minulle kaikkea sitä hyvää, jonka olen elämässäni saanut, mitä joillain ihmisillä ei ole. Koti, perhe, hyvinvointi, koulutus, onnellisuus. Suomi on maailman paras maa ja mun kotimaa.


Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Luukku 5: Mainoksia, mainoksia!

Varmasti kaikki tietävät, miltä tuntuu, kun katsoo TV:stä hyvää sarjaa tai elokuvaa tai Youtubesta hauskaa videota ja yhtäkkiä eteen lävähtää mainoksia. Se on ärsyttävää, turhauttavaa ja kyllästyttävää. Silloin kun mainokset tulevat ihan varta vasten keskeyttämään jotakin, mitä olen tekemässä, ne eivät ole kivoja. Minä olen kuitenkin huomannut pitäväni mainoksista, jos niissä on jonkin tarina tai ne on muuten hyvin tehty. Hyvät mainokset ovat kuin elokuvatrailereita tai lyhytelokuvia. Ne saavat odottamaan jotakin uutta ja hienoa. Ne kertovat tarinan. Niillä on merkitystä.

Joka vuosi odotan Coca-Colan joulumainosta melko innolla. Niissä on aina taustalla jokin hauska tarina, ja ne ovat hyvin tehtyjä. Koska Coca-Colan joulumainos on aina erityisen hieno, tuli mieleeni, että varmasti joku muukin tekee hienoja joulumainoksia. Ja löytyihän niitä! Tähän keräsinkin teillee minun suosikkimainoksiani. En lähtenyt selvittämään, mitä mikäkin yritys tekee, joten en voinut arvioida niitä aiheeseen liittyvyyden tai vaikuttavuuden perusteella. Eikä se minua varsinaisesti kiinnostanutkaan.

Mainokset eivät ole missään erityisessä järjestyksessä. Valitsin tähän vain tämän vuoden mainoksia, vaikka muitakin hauskoja tuli vastaan. Coca-Colan joulumainos oli tänäkin vuonna ihan kiva, mutta nämä seuraavat veivät siitä voiton.




#BusterTheBoxer oli yksi ensimmäisiä joulumainoksia, joita näin tänä vuonna. En ole pitkään aikaan saanut nauraa näin paljoa. Eläimet ja Buster ovat hyvin animoituja, ja Busterin riemun voi tuntea.



Sandsburyn joulumainos oli superpirteä ja iloinen. Tähän oli varmasti nähty tajuttomuasti vaivaa. Animaatio oli hienoa ja koko video sai aikaan huolettoman olon.



"Don't forget Australia." Paras mainosrepliikki ikinä. Tähänkin oli nähty hirvittävästi vaivaa. Ja jos olen aivan rehellinen, tämä tuntui paljon enemmän lyhytelokuvalta kuin mainokselta. Ja pikku-Jake on todella suloinen niin kuin koko mainos.



Pienen punarinnan seikkailua kuvaava mainos oli kauniisti tehty ja koskettava. Harvemmin mainokset herättävät muita tunteita kuin iloa, mutta tämä mainos todella ihastutti.



Katsoin tätä mainosta aluksi hyvin epäileväisenä. En tajunnut, mikä ihme voisi olla sen idea, mutta loppuratkaisu oli niin huikea, että tätä ei vain voinut jättää jakamatta.



Suomalaiset mainokset eivät yleensä ole mitenkään erityisen kivoja. Niistä aika usein puuttuu jokin tärkeä tekijä tai sitten niihin tungetaan hintatietoja, joita emme tarvitse. Stockmannin mainos teki tähän todellisen poikkeuksen. Erittäin odottamaton ja suloinen rakkaustarina.



Jos sanoin Waitrosen mainoksen olevan koskettava, on Joulupadan mainos sitäkin enemmän. En ole ikinä ollut kovin suuri keräyksiinlahjoittelija (lähinnä, koska rahaa ei kovin usein ole ollut riittävästi), mutta Joulupadan mainos sai kyllä oman pienen sisäisen auttajani heräämään.



Mitä te pidätte mainoksista? Oletteko nähneet tänä jouluna tai aiemmin jotain kivoja?