Viimeistä kertaa yliopistosta?

Viimeisestä postauksesta on taas kulunut aika pitkä aika. Koetin kirjoittaa kuulumispostausta tuossa välissä, mutta jostain syystä sen kirjoittaminen oli niin vaikeaa, että se jäi tekemättä. Viime postauksen jälkeen on kuitenkin tapahtunut kaikenlaista. Olen ollut kolarissa (auto piti vaihtaa, mutta mitään sen vakavampaa ei onneksi tapahtunut), juhlinut tätini synttäreitä ja serkkuni valmistujaisia, aloittanut pelikauden, treenannut, ollut pari viikkoa kesätöissä pesiskoulussa, viettänyt juhannusta koiravahtina, käynyt luontopolulla vaeltelemassa ja valmistunut maisteriksi (ja juhlistanut sitä sukulaisten kanssa).

Kuulumispostausta ei siis tällä kertaa tule. Mitään päätä huimaavan kiinnostavaa ei sikäli tietenkään ole edes tapahtunut. Uskoisin, että selviätte siis ilman. Nyt minulla on muita suunnitelmia. Olen puhunut täällä blogissa opiskelustani aiemminkin aika paljon ja nyt on tullut aika ehkä viimeiselle yliopistopostaukselle.




Olin peruskoulussa ja lukiossa aina ysin tyttö. Sain hyviä arvosanoja, olin hyväkäytöksinen (useimmiten) ja opettajat tykkäsivät minusta. Lukion jälkeen, kuten moni varmaan odotti, suuntasin yliopistoon. Ammattikorkeakoulut eivät oikeastaan edes käyneet todellisina vaihtoehtoina mielessäni, minä kun olin päättänyt jo 7-vuotiaana, että tahdon yliopistoon, vaikken oikeasti edes tiennyt, mitä se tarkoittaa. Harkitsin puolivakavissani myös oikeus-, liikunta- ja lääketiedettä. Varsinkin lääkiksen kanssa kuitenkin todellisuus oli se, että minulla ei olisi oikeasti ollut mahdollisuuksia päästä sisään. Olin lukenut lukiossa lyhyen matematiikan ja muutenkin luonnontieteistä vain pakolliset kurssit. Ammattikorkeakoulussa restonomikoulutus olisi saattanut kiinnostaa tai fysioterapia, mutta nyt niiden perään on vähän hassu haikailla. Lopulta enemmän vaakakupissa painoi se, mitä halusin tehdä ja opiskella kuin se, miten paljon tulevasta ammatista ehkä saisi rahaa.

Hain opiskelemaan historiaa ja suomen kieltä Turkuun ja Tampereelle. Ajattelin lähtökohtaisesti, että jos pääsisin kaikkiin, menisin ensisijaisesti Turkuun opiskelemaan historiaa, sitten Turkuun opiskelemaan suomen kieltä, Tampereelle opiskelemaan suomen kieltä ja lopuksi Tampereelle historiaa. Tai se oli minun ajatusprosessini tuottama tärkeysjärjestys hakukohteille. Tampereelle en joistain syystä oikeasti halunnut lukemaan historiaa. Kun minä hain, yhteishaussa kaikkia hakukohteita ei tarvinnut laittaa tärkeysjärjestykseen. Vain Turkuun piti päättää, halusinko ennemmin lukemaan historiaa vai suomea. Päädyin historiaan, mutta kaduin sitä päätöstä jo pääsykoekirjoja lukiessani. Aioin silti hakea täysillä molempiin, koska en osaa luovuttaa edes sellaisten asioiden kanssa, jotka eivät varsinaisesti enää kiinnosta. Se, että pääsin lopulta vain Turkuun lukemaan suomen kieltä osoittautui elämäni tärkeimmäksi "epäonnistumiseksi". En siis tietenkään tarkoita, että olisi mitenkään paha asia, jos ei pääse heti opiskelemaan tai jos pääsee vain yhteen paikkaan, mutta olin odottanut pääseväni useampaan paikkaan, ja siksi puhun siitä toisinaan "epäonnistumisena".

Kävi hyvin nopeasti selväksi, että suomen kieli oli juuri se oppiaine, jonka oli tarkoitus olla minun pääaineeni. Aika nopeasti ymmärsin, että haluaisin tulevaisuudessa tehdä töitä juuri suomen kielen kanssa. Mainittakoon tässä kohtaa, että olin lukion aikana sanonut, että en lähtisi yliopistoon lukemaan kieliainetta pääaineenani ja voin ihan rehellisesti sanoa, että vasta siinä vaiheessa, kun sain hyväksymiskirjeeni, jossa toivotettiin tervetulleeksi kieli- ja käännöstieteiden laitoksen opiskelijaksi, ymmärsin, että olin sittenkin menossa opiskelemaan kieliainetta.

Ensimmäisenä vuonna aloitin pääaineen lisäksi kotimaisen kirjallisuuden opinnot. Menin myös ranskan jatkokursseille kielikeskukseen. Kirjallisuutta luin, koska se kiinnosti ja koska olin vakuuttunut, että vaikka en oikeastaan halunnut, tulisin tekemään pedagogiset opinnot. Minulle myös toitotettiin useammasta suunnasta, että kyllä ne pedagogiset kannattaa suorittaa. Kannattaa kuluttaa vuosi elämästä siihen, että vääntää ne kasaan, koska niistä voi sitten olla hyötyä. En ollut vakuuttunut, sillä opettaminen ei oikeastaan yläkouluvuosien jälkeen ole minua juuri kiinnostanut. Kuitenkin päätin silloin uskoa muita. Päätin tehdä niin kuin oletin, että yhteiskunta ja yliopisto minulta odottivat. Lienee ehkä hyvä muistuttaa, että aloitin opinnot, kun olin 19-vuotias. Aivan lapsi siis vielä (ei sillä, että kokisin nytkään olevani varsinaisesti aikuinen) ja melko altis vaikutteille.

Vielä toisena vuonna olin vakuuttunut, että opiskelisin opettajaksi. Silloin lisäsin listalle poliittisen historian sivuaineen myötä myös tavoitteen saada pätevyys opettaa myös historiaa ja yhteiskuntaoppia. Yhteiskuntaoppi putosi hyvin nopeasti kuvioista, mutta historia pysyi tavoitteena aina kolmannen vuoden loppuun asti, kunnes totesin, etten ehkä olisi sittenkään valmis tekemään sitä työtä, minkä se olisi vaatinut. Olen kirjoittanut tästä aiemminkin, mutta jostain syystä, vaikka historia on minulle erittäin rakas asia, oli poliittinen historia vaikeaa ja välillä jopa vähän vastenmielistä. Tunsin omat taitoni riittämättömiksi. Aloin ajatella kauhulla aineopintoja ja pidemmän päälle jopa historian opettamista. Poliittinen historia vaati paljon enemmän pilkun viilaamista ja ulkoa muistamista kuin mihin olin tottunut. Päätinkin kolmannen vuoden päätteeksi, että pelkät perusopinnot saisivat riittää. Kolmantena vuonna pakersin kanditutkielmani parissa. Kirjoitin diskurssianalyyttisen tutkielman Satakunnan Kansan pesäpallouutisista. Vaikka sillä ei mitään erityisen suurta tieteellistä arvoa olekaan, oli sitä hauska tehdä. Diskurssianalyysistä tulikin yllättävän hyödyllinen työkalu myös gradulleni ja oli hyvä, että olin käyttänyt sitä jo kandivaiheessa.

Kandiksi pitäisi yleensä valmistua kolmessa vuodessa, mutta minulla valmistuminen lipsahti neljännen vuoden helmikuulle, koska yksi poliittisen historian kurssi roikkui. Minulla olisi ollut riittävästi opintopisteitä ilmankin, mutta halusin sivuaineesta täyden kokonaisuuden todistukseen. Neljäntenä vuonna siirryin pääaineessa syventäviin opintoihin, tein sosiaalitieteiden perusopinnot ja aloitin saksan opinnot kielikeskuksessa. Syksy oli rankka. Isä kuoli lokakuussa, joukkueen tilanne oli pitkään melko epävarma ja syyslukukaudelle mahdutin neljänkymmenen opintopisteen edestä kursseja. Oli tavallaan onni, että olin kasannut itselleni hurjan määrän kursseja, sillä niiden kanssa pysyin kiireisenä enkä ehtinyt murehtia enkä varsinkaan lamaantua. Neljäntenä vuonna oikeastaan varmistui se, että en opiskelisi pedagogisia. En halunnut opettajaksi enkä nähnyt siinä mitään järkeä, että olisin tehnyt vuoden rajun työrupeaman vain, koska sitä minulta odotettiin. En halua olla huono missään mitä teen, enkä usko, että minusta olisi voinut tulla hyvä opettaja, jos se ei minua kiinnosta. Ja onhan kuitenkin mahdollisuus myöhemmin vielä täydentää koulutusta, jos näyttää siltä, että nykyisellä tutkinnolla ei ura urkene.

Viides vuosi oli hyvin erilainen kuin aiemmat. Opintoni koostuivat harjoittelun lopusta (aloitin siis syksyllä 2016 oppiaineen some-markkinoijana ja sain sen päätökseen joulukuussa 2017), kahdesta saksan kurssista, gradun kirjoittamiseen valmistavasta metodikurssista ja itse gradun kirjoittamisesta. Tutkielmani käsitteli ammattinimikkeiden sukupuolittuneisuutta ja sitä, miten ihmiset suhtautuvat sekä nimikkeisiin itseensä että asiasta käytyyn keskusteluun. Sain oikeasti hyvin mielenkiintoisia tuloksia, vaikka ei tästäkään tutkielmasta varmaan tulevaisuudessa hirveästi tulla puhumaan. Puhuttaisiinpa! Olisin kerrankin asiantuntija, ja aihe oli ainakin minusta todella mielenkiintoinen. Jos kandin kykeni halutessaan kirjoittamaan viikossa, vaati gradu aika paljon enemmän työtä. Minulla piti kiirettä ehtiä omaan tavoitteeseeni eli saada ensimmäinen versio valmiiksi ennen Pariisin matkaa. Onnistuin lopulta niukasti ja pääsin viettämään lomaa rauhassa. Ensimmäisen vaiheen jälkeen oli vielä kasapäin töitä. Lisää lähteitä, analyysin tarkentamista, teorian tarkentamista, muotoilullisia asioita, ja kun ne olivat kunnossa, kansitus ja palautus. Pahinta oli odottaminen. Oliko gradu riittävän hyvä, jotta olisin itse arvosanaan tai palautteeseen tyytyväinen? Ehtisinkö valmistua toukokuun puolella?

Valmistuin lopulta 24.5.2018 filosofian maisteriksi. Ehdin juuri sopivasti vielä kesäkuun publiikkiinkin, joka oli erittäin hieno kokemus. Kulkue, kaunista laulua, hienoja, mahtipontisia ja vähän eriskummallisia puheita, muistolahjojen jako ja kuvaus. Publiikin jälkeen kävimme äidin (ja tietysti muiden valmistuneiden) kanssa vielä lyhyesti oppiaineen toimistolla tapaamassa henkilökuntaa. Täytyy sanoa, että jopa toimistoa tulee vähän ikävä. En ihan hirveästi siellä käynyt, mutta varsinkin viimeisen vuoden aikana siellä tuli vierailtua yllättävänkin tiheään ohjaajaa tapaamassa ja alkusyksyllä graduja lukemassa.



Minulle opiskeluaika oli erityisesti juuri sitä, opiskeluaikaa. En verkostoitunut paljoa tai osallistunut moniinkaan sosiaalisiin tapahtumiin. Opiskelin, treenasin ja tein töitä. En ole muutenkaan aina erityisen sosiaalinen ihminen ja tarvitsen paljon omaa aikaa, mikä osittain selittää sitä, että en juuri jalkautunut muiden opiskelijoiden pariin. Näin jälkeenpäin se on toinen niistä asioista, jotka jäivät vähän harmittamaan. Toinenhan on tosiaan se, että tuhlasin niin paljon aikaa ja resursseja kotimaisen kirjallisuuden opiskeluun, kun olisin voinut lukea jotakin mielenkiintoisempaa (esimerkiksi TEHY tai markkinointi), varsinkin kun minusta nyt ei lopulta tullutkaan opettajaa. Kaiken kaikkiaan yliopistoaika opetti minulle paljon. En oppinut pelkästään niitä asioita, joita kirjat tai luennoitsijat kertoivat. Niin kliseistä kuin se onkin, opin paljon asioita elämästä ja ihmisistä. Opin itsenäisemmäksi. Opin, että on tärkeämpää täyttää omat kuin muiden odotukset. Opin elämä ei ole aina helppoa, mutta olemalla rohkea ja päättäväinen, voi saavuttaa melkein mitä tahansa.

Nyt on edessä työnhaku. Viestinnän tehtävät kiinnostavat eniten, mutta kilpailu on kovaa, enkä oikein tiedä, millaisia hakemuksia pitäisi kirjoittaa, että edes kiinnostuttaisiin etäisesti. Mieluiten jäisin Turkuun töihin, mutta olen varautunut myös muuttamaan, jos paikka jostain muualta aukeaa. Työhakemusten kirjoittaminen ei todellakaan ole lempipuuhaani, mutta välttämätön paha tässä kohtaa. Toistaiseksi olen saanut vain kieltäviä vastauksia, mutta eiköhän se oikea paikka jossain vaiheessa löydy.

Entä te, hyvät lukijat, tiedättekö jo, jatkuuko syksyllä koulu, opinnot tai työt?

P.s. Niall Horanin uusi biisi Finally Free julkaistiin eilen!

Täällä mennään tänään

Anteeksi pitkä hiljaisuus. Olen ollut muka kiireinen (lue: laiska.)

Helmikuun (kirjoitinko oikeasti viimeksi silloin!?) jälkeen on ehtinyt tapahtua aika paljon. Osa asioista on ollut hyvin pieniä, osa vähän isompia. Tänään siis vanha kunnon listapostaus (teen niitä aivan liikaa) kevään tapahtumista enemmän tai vähemmän järjestyksessä.



Málaga
Hyvä ystäväni oli töissä Málagassa muutaman kuukauden ja kävin hänen luonaan vierailulla huhtikuussa pääsiäisen jälkeen. Hotellimajoitusta en saanut kokea, mutta oli hauska asua siellä, missä paikallisetkin asuivat. Espanjalainen elämänmeno on jotekin hyvin erilainen kuin Suomessa. Kaikki on vähän rennompaa, kaupat ovat auki jos joku ne jaksaa avata ja kaikki tuntuivat tuntevan toisensa. Málaga tuntui Marokkolta. En koskaan ole Marokkossa käynyt, mutta jostain syystä kuvittelin vähän väliä matkustaneeni vahingossa Afrikkaan. Ihan hirveän hyviä ilmoja ei saatu, mutta kohtuullisen lämmintä ja aurinkoista oli ja se riitti minulle.

Lempikappaleet
Tammikuussa sanoin, että suosikkejani ovat This Town, Sorrow ja North. Pidän niistä edelleen, mutta Niall Horanin uudempi Slow Hands, Miley Cyrusin Malibu, Harry Stylesin Two Ghosts sekä Mikael Gabrielin ja Isac Elliottin Liikaa sussa kii ovat jotain niin mahtavaa. Kannattaa muuten myös kuunnella Niallin cover Julia Michaelsin Issues-biisistä. Hämmentävän hyvä.



Kesätyöt
Irtisanouduin toukokuussa aiemmasta työpaikastani puhelinmyyjänä (vihdoinkin!) Kesätyöt olivat tänä vuonna Ulvilassa. Olin tuttavaperheen perheyrityksessä Q-Furnisher Oy:ssä tekemässä markkinointiviestintää. Sain tehtyä työt onneksi osittain etänä ja pelaaminen Turussa onnistui. Sain työpaikan vasta vapun jälkeen, enkä siinä kohtaa halunnut enää vaihtaa joukkuetta, varsinkaan, kun työ kesti vain kesäkuun loppuun.

Pesäpallokausi
Saimme joukkueen lopullisesti kasaan joskus maaliskuun alussa. Ensimmäiset pelit pelasimme toukokuun puolivälin jälkeen. Nyt ollaan jo yli kauden puolivälin. Pääsimme alkulohkon jälkeen ylempään jatkosarjaan. En tiedä, uskoiko monikaan meidän menestymismahdollisuuksiimme, mutta tässä sitä ollaan. Olen myös jotenkin taas löytänyt liikunnan ilon paremmin kuin aiemmin. Treenaaminen ja liikkuminen ei ole enää pelkkää puristusta.

Silmälasit
Äiti on yrittänyt saada minut optikolle jo pitkään. En ole itse huomannut, etten näkisi hyvin, mutta nyt pikku hiljaa alkaa maailma näyttää lasien kanssa terävämmältä. Lasit ovat periaatteessa lukulasit, mutta energialinssien ansiosta saan käyttää niitä muutenkin. Jostain syystä tykkään laseista aika paljon! Välillä menee hermo, kun olen kaupassa ja haluan kokeilla jotain paitaa ja tarvii kehittää laseille joku paikka, mihin ne voi tunkea siksi aikaa. En aiemmin myöskään tajunnut, miten helposti lasit huurustuvat.



Kesä ja juhannus
Ja tosiaan, kevät on jo kaikonnut ja kesä saapunut. Aurinkoa (vaihtelevasti), uimista (hillitysti), porrastreenejä (joskus), pesäpalloa (joka päivä)... Juhannus oli ja meni. Olin elukkavahtina (kaksi kissaa ja kaksi koiraa), viihdytin vieraita ja vain hengasin. Kesä on kiva.

Elokuvat
Rakastan elokuvissa käymistä. Tänä vuonna olen käynyt jo neljä kertaa. Olen käynyt katsomassa Kaunottaren ja hirviön (joka on ihana!!), Boss Babyn, Kaunottaren ja hirviön uudelleen ja Pirates of the Caribbean: Salazarin koston. Poikkeuksellisesti olen käynyt leffassa tänä vuonna vain kerran yksinäni. Varsinkin Kaunotar ja hirviö ja PotC olivat loistavia. Molempiin kohdistui suuria odotuksia ja molemmat onnistuivat ne täyttämään.

TEHY
Hain kesällä sivuaineoikeutta kauppakorkeakoulun ja Työelämäkeskuksen järjestämään Työelämän ja henkilöstöasioiden opintokokonaisuuteen. Arvelin, että siitä olisi hyötyä työllistymisen suhteen tulevaisuudessa. Ensi vuodesta tulee hullu, mutta toivottavasti sen arvoinen.

Gradustressi
Gradun kirjoittaminen alkaa olla todellisuutta. Aiheen keksiminen on järjettömän vaikeaa. En haluaisi jatkaa kanditutkielmaani, vaikka se olisi toki helpoin reitti. Haluaisin oppia hiukan jotain uutta, muistutella aiemmin opittuja asioita mieleeni tai laajentaa osaamistani. Näin viime yönä oikeasti unta gradun kirjoittamisesta. Siinä minulla oli jopa aihe, josta saatan oikeasti graduni kirjoittaa! Eniten mieleni tekisi tutkia mediaa tasa-arvonäkökulmasta, mutta en jotenkaan saa yhdistettyä siihen kielitiedettä järkevästi, enkä myöskään keksi, mitä mediaa tutkisin.

Lomailu
Tänä kesänä olen ehtinyt lomailla aivan loistavasti. Heinä- ja elokuu ovat vapaita, koska kesätyöt loppuivat ja koulu alkaa vasta elokuun viimeisenä päivänä. Toisaalta silti tuntuu, että aika vähän on ehtinyt tai jaksanut tehdä asioita. Paljon on mennyt aikaa vain yleiseen löhöämiseen tai treenaamiseen. Onneksi on vielä kuukausi aikaa tehdä kaikkea kivaa (joskin meillä on vielä kahdeksan peliä jäljellä, joten vapaa-aikaa ei hirveästi ole.)



Meri
Tänä vuonna olen käynyt uimassa meressä useampia kertoja. Välimeressä yritin käydä, mutta sitä ei oikein uimiseksi voi laskea, koska rantamatalikkoa pitemmälle en isojen aaltojen ja äkkisyvän takia uskaltanut lähteä. Itämeressä sen sijaan kävin talvella avannossa ja sen lisäksi nyt kesällä kolme kertaa. Meri on ihana.

Powerpark ja Tuuri
Ajeltiin Janinan kanssa heinäkuun lopussa Alahärmään Powerparkkiin, sieltä yöksi Seinäjoelle ja sitten Tuurin kyläkaupan kautta kotiin. Powerpark oli ihan huippu ja meillä pari mahtavaa päivää! Janina joutui suostuttelemaan ja lahjomaan minua aika pitkään, että lähdin Junkeriin mukaan, mutta nyt ainakin tiedän, että selviän hengissä, jos laitteessa menee pää alaspäin (kunhan se ei hirveästi pyöri, ettei ala oksettaa.) Täytyy sanoa, että tietyllä tapaa Powerpark on ehkä jopa parempi kuin Linnanmäki tai Särkänniemi. Vuoristoratoja on ihan hirveä määrä ja puiston alue tuntuu paljon pienemmältä (varmaan onkin), jos haluaa laitteissa uusintakierroksen, ei tarvi juosta montaa kilometriä puistoa ympäri.



Tästäkin puuttuu aivan varmasti noin miljoona asiaa, mitä olen tehnyt, mutta tässä ne hieman erikoisemmat ja tietysti muutama tavallinen. Toivottavasti taas jatkossa kirjoittaminen lisääntyy. Turhautan itseäni varmaan kaikkein eniten, kun en saa kirjoitettua.

Maanantaimarinoita osa 3: Elsass-Lothringen ja Pjotr Kropotkin - Mitä pitää osata?

Minä tein sen! Kanditutkinto on uloshakemista vaille valmis! Tosin vielä täytyy odotella, että kotimaisen kirjallisuuden aineopinnoista tulee kokonaisuusmerkintä... Miksi kaikki kestää? Globaalihistorian tentin tarkistamiseen meni kolme viikkoa ja olin koko sen ajan kuin tulisilla hiilillä, koska en tiennyt pääsinkö edes läpi. Onneksi tuli hyvä arvosana, eikä sitä tarvitse enää murehtia. Nyt kun vain saisi tutkinnon ulos vielä tässä kuussa. Nyt vasta oikeasti uskallan kirjoittaa tämän postauksen, kun poliittisen historian loppumerkintä on taskussa. Ei sillä, että kukaan tätä välttämättä lukisi, mutta ihan siksi, että en kiroa itseäni tai muuta. Huh.

Arvostan suuresti Suomen koulutusjärjestelmää. Yliopistomme eivät ehkä ole maailman huippuja millään alalla, mutta meillä on kaikilla yhtäläiset mahdollisuudet koulutukseen ainakin taloudellisesta näkökulmasta katsoen. Mahdollisuuksien tasa-arvo vallitsee, toisin sanoen. Olen ollut täydellisen tyytyväinen siihen, että hain ja pääsin yliopistoon. Olen ihan siellä, missä minun pitääkin, vaikka ajoittain epätoivo uhkaakin iskeä (en osaa mitään, en tajua mitään, en kuitenkaan saa töitä ja niin edelleen.) Olen kuitenkin tietyllä tapaa joutunut pettymään joihinkin tekemiini valintoihin, koska opetus tai tavoitteet eivät ole olleet aivan sitä, mitä odotin.

Isoin kana minulla on kynittävä poliittisen historian kanssa. Olen törmännyt perusopinnoissa paikoitellen sellaisiin tenttikysymyksiin ja tehtäviin, että en ymmärrä, minkä takia sellaiset asiat olisivat millään tavalla olennaisia. Minulle on ainakin koko viisitoistavuotisen koulu- ja opiskelu-urani aikana toitotettu sitä, että ulkoa opetteleminen ei kannata. Paitsi ehkä, kun puhutaan kielistä, matematiikan kaavoista tai joistain satunnaisista vuosiluvuista kuten 1809 ja 1917. Sitten yhtäkkiä minun pitäisi muistaa kuusisataasivuisesta tenttimateriaalista neljän virkkeen pätkä tai pystyä kirjoittamaan kahdensadan sivun tenttikirja tiiviiseen muotoon puolessatoista tunnissa (se oli tietysti vain toinen tenttikysymyksistä, jotta ei olisi liian helppoa.)

Suomalaisten maailmat -kurssilla kysyttiin, millaisia poliittisia muutoksia Suomessa on tapahtunut 1809 vuoden jälkeen. Pääsin läpi vasta kolmannella kerralla. Ideologioiden muotoutuminen -kurssin tentissä piti vastata kysymykseen Pjotr Kropotkinin ajattelusta. Kropotkinista oli muutaman sadan luentomateriaalissa kolme diaa, joista yhdessä oli kuva. Globaalihistorian tentissä piti pohtia alueen merkitystä transnationaalisessa historiassa Elsass-Lothringenin historian kautta. Elsass-Lothringenista oli kirjoitettu koko materiaalissa neljä virkettä sikäli, kun minä ne kaikki jälkeenpäin löysin. Tiesittekö muuten, että Elsass-Lothringen on englanniksi Alsace-Lorraine. Minä tiedän. Nyt. Onneksi tenttini ei kaatunut siihen, etten tiennyt mikä Elsass-Lothringen on, sillä olin ilmeisesti ymmärtänyt alueen merkityksen suurin piirtein oikein ja Afrikan dekolonisaatiota koskeva vastaukseni oli luultavasti melko hyvä.

Toki, jos olisin kunnollinen historianopiskelija olisin tiennyt mikä Elsass-Lothringen on. Itse asiassa minua hävettää, etten tiennyt, mutta joka tapauksessa pidän melko erikoisena sitä, että sivuaineopiskelijoilta odotetaan niin paljon harrastuneisuutta kuin tämä tentti tuntui vaativan. Ylipäänsä poliittinen historia on tuntunut vaativan todella pikkutarkkaa ja spesifistä osaamista. Yksi suurimmista syistä siihen, että en lopulta edes halunnut lähteä jatkamaan aineopintoihin on se, että en koe olevani riittävän hyvä tai tarpeeksi kiinnostunut selvitäkseni. En osaa tai edes halua opetella historian tapahtumia niin täsmällisesti, että oikeasti tietäisin kaikesta kaiken. Toki aineopinnoissa on erikoistumismahdollisuuksia, joten voisin tietää paljon esimerkiksi yhteiskuntahistoriasta tai kansainvälisestä historiasta, mutta silti ajatus hirvitti. Olen reputtanut koko elämäni aikana yhteensä viisi tenttiä. Kaikki yliopistossa, joista yksi oli suomen kielen, yksi sosiaalipolitiikan ja kolme poliittisen historian tenttejä. Jotenkin tuntuu, että yliopisto on tavallaan tappanut rakkauteni historiaa kohtaan. Se on lähes tappanut luovuutenikin.

Poliittisen historian tyyli opettaa opiskelijoita opettelemaan ulkoa tenttikirjoja on minusta huono ja tuntuu väärältä. Miksi opettelisin ulkoa jotakin, jonka löydän helposti kirjasta, kun sitä tietoa tarvitsen? Toki haluan vain tietää joitakin asioita, mutta ennen kaikkea haluan ymmärtää. Pohdin Globaalihistorian tentin jälkeen paljon sitä, miten tenttiä olisi ehkä voinut parantaa. Toki ongelmia tuottaa se, että lukemistani teoksista toinen oli pakollinen ja toiselle oli myös vaihtoehtoinen teos, mutta kuitenkin. Rehellisesti sanottuna, uskon, että parhaan käsitykseni osaamisestani olisi saanut kysymällä esimerkiksi sitä, miten alueen merkitys transnationaalisessa historiassa näkyy Afrikan dekolonisaatiossa. Olisin joutunut yhdistämään molempien tenttikirjojen tietoja. Se olisi vaatinut soveltamista ja ymmärtämistä sen sijaan, että minun olisi tarvinnut koettaa kaivaa jostakin muistini uumenista Elsass-Lothringen, josta ei ole ainakaan minun muistaakseni puhuttu ainakaan yliopistossa.

Toki ymmärrän, että tentaattoreille on helpompaa, kun ei tarvitse alkaa miettiä yhdistettyjä tenttikysymyksiä, mutta minulle tämä tyyli ainakin aiheutti aika isoakin ahdistusta välillä. En ole ihminen, joka opettelisi yksityiskohtia. Opettelen isoja kokonaisuuksia ja pyrin ymmärtämään. En usko, että ulkoa opetteleminen ylipäätään palvelee ketään kuin harvoin. Onnekseni voin kuitenkin sanoa, että se on nyt ohi.

Ja jos jollekin jäi epäselväksi, tarkoitukseni ei ollut horjuttaa kenenkään kiinnostusta poliittista historiaa kohtaan tai sanoa, että Turussa järjestelmä on täysin typerä. Voin käsi sydämellä sanoa oppineeni oikeasti paljon, mutta joskus tunsin joutuvani maksamaan opiskelusta henkisesti jonkin verran enemmän kuin oli hyväksi. Tarkoitukseni ei myöskään ollut vain valittaa vaan lähinnä tuoda esiin sitä, mikä minun mielestäni systeemissä mättää ja mitenm sitä ehkä voisi parantaa.



Ja kuvittelenko vaan, vai onko tämä biisi aivan mielettömän kova?

2017

Vuosi 2017! Jo seitsemäs päivä, eli edellisestä kirjoituksesta on jo aikaa. Lomani oli yhtä aikaa löysä ja kiireinen. Vietin suurimman osan lomastani treenaten, opiskellen tai äidin kanssa puuhaillen. Siis juuri niin kuin halusinkin, joskin opiskelun olisin voinut jättää vähemmälle. Konetta en avannut kuin pari kertaa hoitaakseni yhtä tai toista tehtävää, siksi siis kirjoittaminenkin jäi. Saattaa myös olla, että jäin koukkuun yhteen äitini Downton Abbey -sarjaan, josta äiti oli ostanut muutamia tuotantokausia. En ymmärrä, miten voin vihata ja rakastaa niin montaa hahmoa yhtä aikaa. Eli lyhyesti sanottuna suosittelen.

Nyt asiaan.



Minä en usko uudenvuodenlupauksiin. On itse asiassa tavallaan mielenkiintoista, että en ole tähän perinteeseen muutamaa lapsuuden hairahdusta lukuun ottamatta ole osallistunut, sillä varsinkin nykyään saattaisin jopa onnistua lupausten pitämisessä. Olen vanhemmiten kasvanut sellaiseksi, että jos tosissani päätän tehdä jotakin, yleensä pysyn siinä. Jos annan itselleni varaa "hairahduksiin", lupaukset murenevat lähes saman tien. Esimerkiksi jos päätän mennä tekemään loikkatreenin ja päätän etukäteen mitä ja kuinka paljon loikkia teen, ne tulee myös tehtyä, ihan sama väsyttääkö tai kiukuttaako tai onko huono ilma. Toisinaan olen kuitenkin lähtenyt tekemään treeniä sillä mentaliteetilla, että voisi olla hauska loikkia. Ehkä vähän noita ja pari tuollaista. Aika monesti on treeni tuollaisen ajattelun jälkeen jäänyt torsoksi.

Ehkä en usko tai pidä uudenvuodenlupauksista sen takia, että en yleisesti ottaen halua pakottaa itseäni tekemään mitään. Jos minun täytyy luvata itselleni tai muille toimivani jollakin tietyllä tavalla, tulee tekemisestä helposti jopa vastenmielistä. En siis tänäkään vuonna aio tehdä lupauksia. Aion kuitenkin listata tänä vuonna asioita, joita aion tehdä tai kokea.

Vuonna 2017 aion...

... valmistua humanististen tieteiden kandidaatiksi.
Tämä listan kohta on toivottavasti ohjelmassa tammi- tai helmikuussa. Mieluiten jo tämän kuun lopussa paristakin syystä. Voisin melkein sanoa, että tärkein syy on se, että saisi mahdollisimman moneen kesätyöhakemukseen laitettua koulutustasoksi alemman korkeakoulututkinnon. Kuulemma helpompi saada töitä. Tosin epäilen tätä hieman.

... treenata enemmän
Olen treenannut aiempina vuosina jonkin verran enemmän viimeisen puolen vuoden aikana. Haluaisin palata treenitottumuksissani hieman taaksepäin. Treenaan tälläkin hetkellä kuudesta seitsemään kertaan viikossa, mutta haluaisin lisätä määrää tai kestoa, koska oloni on parempi, kun treenaan enemmän. Täytynee vain tehdä selkeä lista, milloin tekee minkäkin treenin, jotta se tulee toteutettua.

... lukea enemmän.
Tällä en todellakaan tarkoita koulukirjojen lukemisen lisäämistä. Toki panostan opiskeluun jo ihan senkin takia, että yliopisto on jo aivan loppusuoralla. Tänä vuonna haluan kuitenkin oikeasti lukea runoja ja novelleja ja romaaneja. Aloitin joululomalla jo lukemalla Harry Potter ja Kirottu lapsi -näytelmän. Sanotaanko, että se oli... mielenkiintoinen. En edelleenkään peräänny siitä mielipiteestä, että Harryn olisi jo voinut jättää rauhaan.

... hakea oman alan kesätyöpaikkaa.
Työn hakeminen on tietysti melko yksinkertaista. Luo pari dokumenttia ja lähettää ne tai täyttää lomakkeen netissä. Ongelmallisempaa voi olla sen työpaikan saaminen. Tänä vuonna aion kuitenkin ainakin yrittää. On melko pieni todennäköisyys sille, että tekisin ensi lukuvuonna töitä opiskelun ohella (gradua ja luultavasti uusi sivuaine tuskin antavat siihen mahdollisuutta), joten kesäksi olisi aika tärkeää saada hyvä työpaikka ja mielellään juuri omalta alalta.

... kirjoittaa enemmän.
Olen kirjoittanut lapsesta asti kaikenlaista. Novelleja, runoja, lauluja... Muutama vuosi sitten kirjoittaminen alkoi kuitenkin takkuilla, enkä oikeastaan ole saanut paljon tekstiä aikaiseksi sen jälkeen lukuun ottamatta näitä satunnaisia blogitekstejä ja koulua varten kirjoitettuja esseitä tai muita töitä. Tänä vuonna haluan palata niin sanotusti juurilleni ja kirjoittaa enemmän ihan omaksi ilokseni.

... löytää (itselleni) uuden hyvän bändin tai laulajan.
Olen etsinyt uutta kuunneltavaa jo jonkin aikaa. Tuntuu, että kierrätän samoja biisejä ympäriinsä, enkä kuuntele mitään uutta. Osittain syytän tästä myös radiota, koska monilla kanavilla soitetaan vain niitä samoja kappaleita uudestaan ja uudestaan ja uudestaan... Sleeping at Last oli viime vuoden löytö, Imagine Dragons ja Coldplay muutamaa vuotta vanhempia. Ehdotuksia?

... aloittaa vielä yhden sivuaineen.
En ole aivan varma, tarvinko enempää sivuaineita tutkintooni, mutta vähän vielä kiinnostaisi kyllä joku aloittaa. Muutama vaihtoehto on takataskussa, mutta aivan en ole vielä päättänyt, mitä teen. Mahdollisesti markkinointia, luovaa kirjoittamista, työelämä- ja henkilöstöopintoja tai jotain muuta. Mihin sitten pääseekin.

... matkustaa uuteen paikkaan.
Minulle on oikeastaan melko sama, tarkoittaako tämä sitä, että lähden ulkomaille vai sitä, että painun Suomessa johonkin kaukaiseen korpeen samoilemaan. Haluan kuitenkin kokea jonkin uuden paikan tänä vuonna. Mieluiten kameran ja muistivihon kanssa.

Onko teillä suunnitelmia tälle vuodelle?

Luukku 16: (Turun) (humanistinen) yliopistosanasto

Taisin lupailla ensimmäisessä luukussa, että avaan yliopistosanastoa joulukalenterin aikana. No, eilen oli vuoden viimeinen "koulu"päivä, joten mikäs sen parempi aika julkaista tätä kuin tänään. Kirjoitin tämän äitini ehdotuksesta. Alun perin minun piti kirjoittaa ja julkaista tämä jo lokakuussa, mutta elämä tuli tielle. No, sainpahan listan kuitenkin lopulta kirjoitettua.

Tässä on kuitenkin se ongelma tai hauskuus, että sanasto ei ole kaikissa yliopistoissa tai edes yliopiston sisällä välttämättä samaa. Tässä siis teille (Turun) (humanistinen) yliopistosanasto. Paljon varmasti puuttuu, mutta koettakaa kestää vajavaisuuksia ja järjetöntä epäjärjestystä.


Sateinen päivä Yliopistonmäellä. Kuvassa näkyy Feeniks-kirjasto.

Tentit
Tentithän siis ovat kokeita. Useimmiten ainakin meillä on esseetehtäviä, toisinaan monivalintaa tai oikein–väärin-väittämiä. Joskus löytyy myös sananselitystehtäviä. Kielten (ei siis kielitieteiden, vaan koulutyyliin opiskeltavien kielten) kokeet tai tentit ovat samanlaisia kuin esimerkiksi lukiossa. Tenttejä on kuitenkin vähän erilaisia, riippuen kurssin suoritustavasta ja ihan tentaattorin (eli tentin vastaanottajan) mieltymyksestä.

- kirjatentti
Kirjatentti on tentti, johon luetaan kirjallisuutta, kuten tieteellisiä teoksia tai artikkeleita. Tenttimateriaali koostuu siis vain luettavasta aineistosta, eikä luentoja tai muita tehtäviä ole. Työskentely on siis täysin itsenäistä.

- luentotentti
Luentokursseista tehtävä tentti, joka suoritetaan useimmiten samana ajankohtana kuin luennotkin on pidetty.

- akvaariotentti
Akvaariotentti on verkkotentti, joka tehdään yliopiston tenttitiloissa. Useimmat akvaariotentit ovat kirjatenttejä, mutta ne voivat olla myös luentokurssien tenttejä tai uusintatenttejä.

- kotitentti
Kotitentti on nimensä mukaisesti kotona tehtävä tentti. Sen tehtävät tulevat nettiin, ja niiden tekemiselle annetaan tietty aika.

- laitostentti
Laitostentit ovat jokaisen laitoksen (esimerkiksi humanistisessa tiedekunnassa kieli- ja käännöstieteiden laitos ja historian, kulttuurin ja taiteentutkimuksen laitos) omia tenttikertoja. Silloin jokainen tenttiin osallistuja saattaa tehdä eri kurssin tenttiä. Laitostentissä tentitään monesti kirjoja tai tehdään uusintatenttejä.

- tiedekuntatentti
Tiedekuntatentit ovat laitostenttejä hiukan isompia ja suunnattu juurikin koko tiedekunnalle (eli esimerkiksi humanistinen, valtiotieteellinen ja lääketieteellinen tiedekunta). Ainakin suomen kielen opiskelijat tekevät tiedekuntatenteissä esimerkiksi kypsyysnäytteen, joka siis on proseminaarin osasuoritus ja joka yleensä vaaditaan kandidaatintutkintoon. Siitä en ole aivan varma, mitä muita tenttejä tiedekuntatentissä tehdään, sillä itse olen suorittanut siellä vain kypsärin eli kypsyysnäytteen.

luento
Luennot ovat siis tavallaan oppitunteja. Ne kuitenkin yleensä pidetään luentosaleissa ja paikalla on normaalia koulutuntia vähemmän ihmisiä. Luennoilla ei yleensä myöskään ole kovinkaan paljon vuorovaikutusta, vaikka luennoitsijat siihen kannustavatkin (yhteiskuntatieteellisessä kyseleminen ja kommentoiminen on humanistista yleisempää). Luennoilla saattaa olla tai olla olematta läsnäolopakko. Humanistisessa ja yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa läsnäolopakkoa harvemmin on.

luentopäiväkirja
Luentopäiväkirja on eräs luentokurssien suoritustapa. Tällöin luennoista pidetään oppimispäiväkirjaa, joka koostuu omasta pohdiskelusta ja opituista asioista. Ainakin meillä yliopiston intranetistä löytyy luentopäiväkirjaa varten ohjeita.

seminaari
Ainakin meillä seminaarit ovat aika pitkälti keskustelutilaisuuksia. Usein joku alustaa aiheen, ja siitä sitten keskustellaan.

periodi
Aika lailla sama asia, kuin jaksot lukiossa. Vuosi on jaettu ainakin meillä neljään osaan. Jotkut kurssit kestävät yhden, jotkut kaksi periodia. Vain harvat ovat pidempiä.

periodien välinen opetukseton viikko
Humanistisessa tiedekunnassa ja kielikeskuksessa on käytössä periodien välinen opetukseton viikko. Silloin olisi tarkoitus järjestää tentit (yleensä kuitenkin ensimmäinen kerta on jo ennen opetuksetonta viikkoa) ja ilmeisesti valmistautua seuraavaan periodiin. Ensimmäisenä vuonna opetuksettomat viikot olivat maailman paras asia, koska opiskelin vain humanistisessa ja kielikeskuksessa, mutta koska yhteiskuntatieteellinen ei tätä käsitettä tunne, seuraavina vuosina olen istunut tiukasti kursseilla näidenkin viikkojen aikana. Varsinkin tänä vuonna, kun sosiaalitieteiden kurssit alkoivat ja loppuivat milloin sattuu, eikä suomen kielestä ollut kuin kaksi kunnollista luentokurssia, ei opetuksettomasta viikosta ollut tietoakaan.

perusopinnot
Perusopinnot ovat yleensä 25 opintopisteen kokonaisuus. Pääaineessa ne ovat aina osa kandidaatin tutkintoa. Perusopinnot ovat usein vain pintaraapaisu tutkittaviin aiheisiin ja niiden on nimensä mukaisesti tarkoitus antaa vain perustiedot. Perusopinnot ovat ensimmäisiä suoritettavia opintoja oppiaineesta.

aineopinnot
Aineopinnot tehdään pääsääntöisesti perusopintojen jälkeen. Ne kuuluvat pääaineessa myös kandidaatin tutkintoon. Aineopinnoissa on yleensä jo jonkin verran vapaavalintaisuutta. Niiden laajuus on pääsääntöisesti pääaineopiskelijoille 45 ja sivuaineopiskelijoille 35 opintopistettä. Ero tulee kandidaatintutkielmasta. Sivuaineopiskelijat tekevät usein sivuainetutkielman, mutta esimerkiksi kotimaisesta kirjallisuudesta minä en sellaista tehnyt.

Huomattavaa on, että perus- ja aineopintojen laajuudet eivät ole aivan kiveen hakattuja, sillä joissakin pelkästään sivuaineiksi suunnitelluissa aineissa luvut hieman elävät.

syventävät opinnot
Syventävät opinnot tehdään useimmiten vain pääaineesta. Ne ovat maisterivaiheen opintoja ja niiden kautta pyritään erikoistumaan. Syventäviin opintoihin kuuluu myös pro gradu -tutkielman kirjoittaminen.

Luin Educariumin kirjastossa sosiologian tenttiin. Paras tenttikirja ikinä!

pääaine
Pääaine on se aine, jolla pääset yliopistoon sisään. On todettava, että esimerkiksi meillä kandidaatin tutkintoon kuuluu pääaineen opintoja vain 40%, joten ei yksiselitteisesti voi sanoa, että sitä opiskellaan eniten. Toki tämä asetelma kääntyy maisterivaiheessa, jossa yli puolet opinnoista on pääaineen opintoja. Pääaineesta saadaan myös yleensä kattavimmat tiedot. Jos joku kysyy, mitä opiskelet, on yleensä paras kertoa pääaine.

sivuaine
Sivuaineet ovat niitä opintoja, jotka erottavat tutkintoja. Joissakin oppiaineissa on ennalta määrättyjä tai suositeltuja sivuaineita, joihinkin tutkintoihin sivuaineita ei mahdu. Suomen kielen opiskelijoilla kirjallisuusaine on pakollinen sivuaine, jos haluaa äidinkielenopettajaksi. Minunkin kirjallisuudenopintoni on tehty tämä tähtäin mielessä, mutta muutin myöhemmin mieleni.

kielikeskus
Kielikeskuksessa voi opiskella sekä vieraita kieliä että suomea. Kielikeskus järjestää joillekin aineille pakollisia kieli- ja viestintäopintoja. Humanistisessa tiedekunnassa suomen kielen pakollisen puheviestinnän järjestää mediatutkimuksen ja kirjallisen viestinnän suomen kielen oppiaine.

vapaat opinnot
Vapaat opinnot ovat usein sellaisia opintoja, joita pääaine ei suoraan määrää. Tällaisia ovat esimerkiksi sivuaineet. Meillä on kuitenkin kandidaatintutkinnossa myös pakollisia, vapaisiin opintoihin sijoitettavia kursseja (fonetiikan ja yleisen kielitieteen perusteet), joilta ei voi välttyä.

kieli- ja viestintäopinnot
Minun käsittääkseni jokaiseen kandidaatin tutkintoon kuuluu kieli- ja viestintäopintoja. Meillä on pakollista suorittaa puhe- ja kirjallisen viestinnän kurssit molemmista kotimaisista kielistä sekä yhdestä vieraasta kielestä. Minun tutkintoni vieras kieli on englanti. Näin jälkikäteen olen harmitellut sitä, että kävin englannista kirjallisen (luetun ymmärtämisen) kurssin, koska se oli varmaan yksi turhimmista kursseista ikinä. En tiedä miksen hyötykäyttänyt ylioppilaskirjoituksistani saamaa hyvää arvosanaa ja hyväksi lukenut kurssia. (Tähän kuuluisi sellainen silmiään pyörittelevä hymiö. Tarvisin ehdottomasti sellaisen ja kulmiaan kurtistavan kuvajaisen puhelimeeni.)

noppa
Nopalla tarkoitetaan opintopistettä. Yksi opintopiste vastaa oletusarvoisesti noin 27 tuntia työtä.

Akateeminen Hese
Tästä en ole aivan varma, kuinka moni tätä nimitystä oikeastaan käyttää. Mutta Akateeminen Hese on Hesburger, joka sijaitsee aivan Yliopistonmäen kupeessa Hämeenkadun ja Kiinanmyllynkadun risteyksessä. Tiedon portailta pääsee aika näppärästi Heselle. Jos mielii terveellisempää syötävää, myös Unican uusittu Assarin ullakko ja Brygge ovat aivan vieressä, eikä Kauppakorkeakoulun Monttuunkaan pitkä matka ole.

Tiedon portaat
Tiedon portaat laskeutuvat Yliopistonmäeltä kohti Hämeenkadun ja Kiinanmyllynkadun risteystä kohti. Haluan aina vältellä niitä ja kuljen usein vaikka pidemmän reitin, jos aikaa riittää. Ne portaat ovat nimittäin pitkät ja talvella älyttömän liukkaat.

fuksi
Fuksit ovat ensimmäisen vuoden opiskelijoita. Oppiaineesta riippuen olen kuullut muutamia muitakin nimityksiä fukseille, yleisin lienee piltti.

Moodle
Moodle on opiskelijoiden pelastus. Se on verkkopohja kursseille, ja monet opettajat käyttävät sitä pääasiallisena viestintäkanavana ja usein myös luentodiat julkaistaan kurssin Moodle-alustalla. Moodleen pääsee kirjautumaan yliopiston verkkotunnuksilla.

Nettiopsu
Nettiopsussa voi ilmoittautua kursseille ja tentteihin. Sinne tulee näkyviin myös kursseista saadut arvosanat, opintopistekertymä ja läsnäolotiedot. Myös Nettiopsuun kirjaudutaan yliopiston verkkotunnuksilla.

Moodle ja Nettiopsu saattavat olla käytössä muissakin yliopistoissa, mutta en todellakaan tiedä varmaksi.

HOPS
Henkilökohtainen opintosuunnitelma. Sitä pitäisi ilmeisesti päivittää aina, kun päivitettävää tulee, mutta minä en ainakaan ole siihen juuri ensimmäisen vuoden jälkeen koskenut, vaikka siellä on kaikki nyt jo aivan väärin. Maisteria varten toki voisi sen tekaista, jos vähän selvittäisi asioita.

kampus
Educarium, Publicum, Fennicum, Feeniks, Teutori, Arcanum, Rosetta, Signum, Sirkkala, Quantum, päärakennus, Agora, Yliopistonmäki... Turun kampus on levittäytynyt melko laajalle alueelle. Suomen kielen oppiaineen tilat olivat aiemmin Fennicumissa, mutta koska se suljettiin homeongelmien takia henkilökunta siirtyi Hämeenkatu 1:seen. Tänä syksynä olen viettänyt eniten aikaa Educariumilla (kuntosalilla, syömässä ja kirjastossa), Publicumissa (sosiaalitieteiden luennot) ja Agorassa (saksan tunnit).

Unica
Unica on opiskelijaravintola"ketju". Ruuasta maksetaan opiskelijakortin kanssa 1,80–2,60 euroa, paitsi jos ottaa ruokaa esimerkiksi DELI-linjalta, jolloin saattaa joutua maksamaan likemmäs 5 euroa. Unican ravintoloista suosikeitani ovat Assarin ullakko ja Brygge, Galilei ja Macciavelli. Assarin ullakko ja Brygge ovat samoissa tiloissa Yliopistonmäen juurella, joten sinne on monista paikoista nopea mennä. Galilei sijaitsee Agorassa ja Macciavelli Educariumissa. Kaikissa ruoka on hyvää ja täysin hintansa väärti! Macciavellissa ei tosin kannata edes haaveilla käyvänsä nopeasti syömässä kahdentoista tai yhden aikaan, koska ruuhka on mieletön.



Hups. Siitähän tuli pitkä...

5 asiaa yliopistosta

Olisi ehkä väärin sanoa, että elämä alkaa taas tuntua normaalimmalta. Oikeastaan nyt se tuntuu vielä vähemmän tavalliselta kuin aiemmin. Alan vihdoin tajuta, mitä isän menettäminen oikeasti tarkoittaa. On hetkiä, jolloin tajuaa, miten suuri pala kaikesta on pudonnut pois, mutta silloin ei auta kuin ajatella, että nyt isällä ainakin kaikki on hyvin.

Mutta koska aika ei pysähtynyt vaan elämä jatkuu, on bloginkin jatkettava eteenpäin.

Aloin tässä yhtenä päivänä pohtia asioita, joita en oikeastaan missään vaiheessa olisi yliopistosta uskonut. Pidin niitä ehkä urbaanilegendoina tai vain sanahelinänä, mutta tässä reilun kolmen vuoden aikana on saanut huomata, että on kyse aika lailla eri maailmasta kuin esimerkiksi lukio.

Tämän kliseisempää kuvaa Turusta ei saa, mutta onhan noi näkymät aika ihanat.

Tässä siis viisi asiaa yliopistosta, jotka vieläkin välillä hämmentävät.


1. Olemme kaikki osa tasa-arvoista, akateemista yhteisöä.

Minä ja harjoitteluparini olimme tänään puhumassa harjoitteluumme liittyvistä asioista tiedekunnan viestintäsuunnittelijan ja laitoksen sihteerin kanssa. He olivat selkeästi asiantuntijan asemassa meihin verrattuina, mutta silti uskalsin puhua vapaasti ja esittää omia ajatuksiani. Sama tilanne oli harjoittelun ohjaajien kanssa.

Yliopistossa olen oppinut siihen, että omatkin mielipiteet ovat oikeasti tärkeitä, ja että ne saa tuoda esiin. Me (ainakin humanistisessa tiedekunnassa ja meidän oppiaineessamme) olemme oikeasti jo opiskelijoina akateemisen yhteisön tärkeitä jäseniä. Peruskoulussa tai lukiossa ei tullut samaa tunnetta, sillä opettaja oli aina selkeästi auktoriteetti. Totta kai oli, mutta jotenkin pidän yliopiston tyylistä enemmän.

Tosin, kun olimme ensimmäisen vuoden opiskelijoita, ja Kaisa Häkkinen oli professorimme, oli hänelle lähetty sähköposti johdantokurssin numeroarvioinnista äärimmäisen ystävällinen, kunnioittava ja kaikin puolin korrekti. Ihan koska hän oli Kaisa Häkkinen.


2. Yliopistossa pitää osata olla itsenäinen.

Kun yläkoulu oli päättymässä meille varoitettiin, ettei lukiossa kukaan enää sitten vahdi teidän tekemisiänne. No, kuinkas kävi. Aina siellä oli joku kurkkimassa olan takaa ja katsomassa, että teet kaiken ja opit sen mitä pitää. Kurssien valinnassa autettiin ja lukujärjestys jopa tehtiin valmiiksi, jos et sitä itse saanut tehtyä. Yliopistossa tällaista huolenpitoa ei harrasteta. On oma vika, jos ei ilmoittaudu kursseille tai laske opintopisteitään. On oma vika, jos ei pääse tentistä läpi. Oma vika on myös se, jos valmistumiseen menee tuhottoman pitkään. Kukaan ei vahdi, että olet suorittanut kaiken tarvittavan (ennen kuin siinä vaiheessa, kun koetat oikeasti saada paperit kasaan). Kukaan ei myöskään todellakaan (muutamia poikkeusaloja lukuun ottamatta) tule osoittamaan sinulle, mitä aineita ja kursseja sinun pitää suorittaa. Pakolliset kurssit ovat pakollisia kursseja, mutta muuten saa olla aika vapaasti, kunhan vähimmäispistemäärät täyttyvät, ja tutkintoon tulee edes yksi kokonaisuus.

Syksy on saapunut Turkuun! Eilen sateli tosin jotain lumen tapaista, vaikkei maahan asti selvinnytkään.


3. "Ihan sama" saa aivan uuden merkityksen.

Mikään työ ei ole pieni tai merkityksetön. Kaikki otetaan hyvin vakavasti ja tehdään tosissaan. Ihan sama onko kyseessä kandi, gradu vai kurssin välityö. Lähteiden on oltava luotettavia ja tarkistettuja. Ne pitää merkitä oikein, ja kaiken pitää olla linjassa. Virkerakenteita käännetään ja väännetään, jotta niistä tulisi järkevämpiä. Pilkut tarkastetaan sen seitsemän kertaa.

Aiemmin "ihan sama" on ollut sanapari, jolla tarkoitetaan ihan oikeasti sitä, ettei kiinnosta. Ei ollut merkitystä sillä, olivatko pilkut oikeissa paikoissa tai oliko lähde luotettava eikä esimerkiksi Wikipedia-sivu. Ei ollut väliä, olivatko työn värit ja fontit linjassa keskenään tai oliko dialla liikaa tekstiä. Nykyään "ihan sama"-ratkaisut ovat useimmiten sellaisia, että asian eteen on tehty työtä joskus toistakin tuntia tuloksetta, ja se jätetään parhaaseen mahdolliseen kuntoon ja toivotaan, etteivät opettajat rankaise. Useimmiten "ihan sama"-ratkaisuja tehdään kello kuuden ja kahdentoista välissä illalla.

Kulutimme eilen ryhmätyötä tehdessämme puoli tuntia siihen, että yritimme tuloksetta metsästää kunnollista lähdettä väitteelle, että toisen kotimaisen kielen opetus alkaa uuden opetussuunnitelman mukaan jo kuudennella luokalla. Lopulta "ihan sama"-ratkaisumme oli Helsingin kaupungin sivut, koska kunnollista opetussuunnitelmaa emme saaneet mistään käsiimme. Luulimme hoitavamme ryhmätyön lopun kahdessa tunnissa. Istuimme kirjastossa eilen neljä tuntia ja tänään vielä hoidimme viimeistelyä. Nyt on värimaailma kunnossa, laatikot oikeissa paikoissa ja rivivälit tasattuja. Lähdeluettelokin on kunnossa. Työ menikin hetki sitten palautukseen.¨


Feeniks-kirjaston sohvat ovat ylivoimaisesti suosikkilukupaikkojani yliopistolla.

4. Yliopiston "kouluruoka" on oikeasti hyvää.

En oikeastaan tiedä voiko yliopiston ruokaa sanoa kouluruuaksi. Mehän emme ole enää koulussa ja joudumme ihan itse ruokamme maksamaan. On se silti sen arvoista. 2,60€ useimmiten herkullisesta ja terveellisestä ateriasta ei todellakaan ole liikaa. Sitä paitsi, täällä saa itse valita, mitä syö! Unican ravintoloita on lähes joka kulman takana, kaikissa eri ruokalistat ja sama edullinen hinta. Joskus tosin juoksuruuille ehtii vain johonkin tiettyyn ravintolaan matkan varrella, mutta ravintoloissakin on aina tarjolla useampaa sorttia. Ja juoksuruuilla tarkoitan luentojen välissä pikapikaa huiviin kiskaistu ateria. Kiitos akateemisten varttien syömiseen ja siirtymiseen on aikaa kokonaiset puoli tuntia.


5. Luentojen häiritseminen on todella ärsyttävää

Olin ensimmäisenä vuonna itse toisinaan luennoilla hieman levoton ja saatoin supista vieruskaverin kanssa jotakin. Meillä oli kuitenkin niin pienet luennot, että siitä harvemmin syntyi mitenkään hirveän suurta ongelmaa, vaikkei se tietenkään hyväkään asia ollut. Opin kuitenkin melko nopeasti siihen, ettei luennoilla tai tunneilla jutella.

Saatan edelleen olla luennoilla se, joka tekee jotain aivan muuta kuin keskittyy asiaan. Useimmiten teen tätä niillä luennoilla, joiden sisällön olen kuullut moneen kertaan aiemminkin tai jotka eivät yksinkertaisesti vain tippaakaan kiinnosta (esimerkiksi akateeminen kapitalismi hurahti yli niin, että olisin taittanut niskani, jos olisin sitä koettanut seurata). Mutta sen verran olen oppinut, että luennoilla ei puhuta. Minulle on periaatteessa ihan sama, mitä luennolla tekee, mutta hiljaa pitää olla. Höpöttäminen on paitsi häiritsevää niille, jotka oikeasti haluavat kuunnella myös äärimmäisen epäkunnioittavaa luennoitsijaa kohtaan. Ihan sama, saako hän palkkaa opettamisesta, me emme ole enää peruskoulussa, jossa tyhmyys meni nuoruuden piikkiin. Sosiaalitieteissä minua varmaan vihataan, koska välillä mulkoilen supisevia ihmisiä pahasti, vaikka teen itse jotain muuta ja kuuntelen puolihuolimattomasti.

Myös ihmiset, jotka alkavat pakata ennen kuin luento on päättynyt, ovat raivostuttavia. Ihan sama, vaikka kello olisi jo varttia vaille. Jos luennoitsija ei ole sanonut, että nyt lopetetaan, me emme lopeta. Jos luennoitsija kysyy, onko jäänyt jotain epäselvää, ja joku kysyy jotain, silloin ei pidä rapistella ja jutella ja riehua. Mitä jos joku muu haluaa kuulla vastauksen samaan kysymykseen, eikä satu istumaan etupenkissä?





Niall Horan - This Town. Olen kuunnellut tätä ihan liikaa.

Opiskeluahdistusta jo nyt!

Nyt on polkaistu käyntiin kaikki ensimmäisen kahden viikon aikana alkavat kurssit. Kuten jo aiemmin kerroin, lukujärjestykseni tosiaan vaihtelee kolmen viikon välein, joten kursseja alkaa ja loppuu aika tiuhaa tahtia koko syksyn. Marraskuussa on käynnissä enää viisi kurssia ja joulukuun kahdella ensimmäisellä viikolla neljä. Sitten siirrytäänkin jo joululoman viettoon.

Olin ja olen edelleen todella innoissani siitä, että syksyyn mahtuu paljon luentokursseja. En ole edes laskenut, montako niitä ihan tosissaan on, mutta teen joka tapauksessa vain yhden kirjatentin (se ratkaiseva tentti, joka vielä erottaa minua kanditutkinnosta). Siitä huolimatta opintopisteitä tulee syksyltä kertymään nelisenkymmentä. Ihan perspektiiviksi niille, jotka eivät tiedä, Kela vaatii yhdeksän kuukauden opintotukien nostamiseksi 45 pistettä. Kevätpuolelle minulle ei tosin kovin montaa kurssia enää sitten jääkään, vaikka kaipa päälle kuudenkymmenen opintopisteen tänäkin vuonna päästään.

Neljässäkymmenessä opintopisteessä on se huono puoli, että puhutaan yli tuhannesta työtunnista. Rehellisesti sanottuna, minä en ainakaan käytä aivan niin paljon aikaa opiskeluun, mutta silti määrä on aika raju, varsinkin kun siihen päälle lisätään treenit ja työt. Mutta jos tätä matemaattisesti lähtee tarkemmin ratkomaan, niin alkaa hiukan huvittaa. Yksi opintopistehän vastaa noin 27 työtuntia eli 40 opintopistettä vaatii 1080 tuntia. Syyslukukauden aikana opiskellaan (tai minä ainakin) yhteensä noin 15 viikkoa. Jos 1080 tuntia jaetaan viidellätoista, tulee 72. Eli viikkotyömäärän "pitäisi" olla 72 tuntia. Jos työviikko on viisipäiväinen, joka päivälle pitää mahduttaa 14,4 tuntia opiskelua. Loput kymmenen tuntia saakin sitten käyttää miten huvittaa. Jos taas työviikko on oikeasti viikko,ei puhuta kuin 10,3 tunnista. Kukaanhan ei toki pakota olemaan sellainen sekopää opintojen suhteen kuin minä olen. Ja minähän tosiaan en tule käyttämään yli tuhatta tuntia opiskeluun syksyn aikana. Mutta silti. Haluan kaiken tässä heti nyt, koska ei ole mitään tietoa, pidetäänkö kaikkia tahtomiani kursseja ensi vuonna, joka kuitenkin on viimeinen kokonainen yliopistovuoteni, ellei jotakin erikoista tapahdu.

Luettavaa ja aikaa vieviä tehtäviä näihin kursseihin toki liittyy. Puhutaan yli tuhannesta tekstisivusta, kolmesta itse tehtävästä projektista ja muutaman tarkistamisesta. Toki löytyy listalta myös tenttejä ja luentopäiväkirja. Hommaa siis riittää. Nyt vain pitäisi aika nopealla tahdilla alkaa tehdä päätöksiä.



Tässä kohtaa on menossa hieman sormi suuhun. Olisi kaksi kiinnostavaa projektikurssia, joista olisi hyötyä työelämässä ja joista toista en enää voi jättää pois. Olisi sosiaalitieteiden kursseja, joita en todellakaan halua jättää pois. Ne vain valitettavasti kaikki täytyy tehdä näin syksyllä kirjatenttejä lukuunottamatta, koska ne on laskettu niin, että pääaineopiskelijat pääsevät siirtymään erikoisaloilleen yhteisistä opinnoista. Olisi kielipolitiikkaa ja mediakurssia. Jotain pitäisi ehkä jättää pois, jotta oikeasti jaksaisi ja selviäisi kaikesta, varsinkin jos aikoo pärjätä myös taloudellisesti eli tehdä töitä ja henkisesti eli ottaa vähän omaakin aikaa. Kielipolitiikka ja kielisuunnittelu sekä Uusi media ja vuorovaikutus -kurssit ovat luultavasti ensimmäisiä lähtölistalla, mutta mikäli päädyn jotakin jättämään pois.

Pieni ongelma on se, että mikäli tässä kohtaa jättää jonkin kurssin pois, on kevään kursseja laskettava tarkkaan, jotta opintopisteitä kertyy riittävä määrä. Kelan vaatimiin pisteisiin on melko helppo päästä, mutta aikataulussa valmistuminen vaatisi sen 60 opintopistettä vuoden aikana. En ole asiaan sen enempää vielä perehtynyt, mutta ei näytä erityisen lupaavalta, sillä kevään kurssitarjonta on melkoisen heikko, ellen sitten yritä saada jostakin harjoittelupaikkaa.



Samalla kaiken tämän hullun "minä luen kaiken mahdollisen"-kunnianhimoni keskellä, mietin sitä, miten voin olla niin lusmu, että en ole vielä saanut kandia ulos tai aloittanut gradun kirjoittamista. Monet vuosikurssilaiseni nimittäin kirjoittavat jo gradujaan ja ovat kovalla vauhdilla menossa kohti maisterintutkintoa tai opiskelevat pedagogisia valmistuakseen joskus ihan oikeasti ammattipätevyyden kera. Toisaalta, mikään kiire kandin ulossaamiseen ei sinänsä ole, koska opinnot etenevät näinkin, mutta helpottaahan se työnhakua. Ja toisaalta en halua kirjoittaa gradua ennen kuin tiedän, mistä ihan oikeasti haluan sen vääntää. Ja toisaalta, minä en edes aio lukea pedagogisia.

Ehkä tässä kaikessa on vain kyse minun halustani tietää ja osata kaikki? Joskus (mahdollisesti jo nyt) olisi ehkä vain parempi keskittyä joihinkin asioihin ja tehdä ne hyvin. Projektilaboratorio ja Kieliasiantuntija yhteisöviestinnän tukena ovat varmasti sellaisia kursseja, joiden arvo tulee olemaan korvaamaton tulevaisuuden työtehtävissä. Onhan kuitenkin olemassa täysin realistinen mahdollisuus siihen, että työskentelisin jonain päivänä esimiestehtävissä, niin kuin monet kielten ja viestinnän asiantuntijat.

Juuri nyt kurssitaakka ei toki ole erityisen paha, koska toinen projektikurssi on vasta aluillaan ja toinen alkaa ensi viikolla, eikä tähtäimessä ole seuraavan kuukauden sisään kuin yksi tentti, johon vaaditaan kirjamateriaaliin tutustumista, toinen kurssi täytynee jättää myöhemmälle, vaikka se tietää kandin lykkäämistä edelleen. Miksi valitseminen ja päätösten tekeminen on näin vaikeaa?

Kirjoja, kirjoja, kirjoja!

Yliopiston aloittamisen jälkeen lukemisesta on tullut jotenkin raskasta. Tiedä sitten, johtuuko se ajanpuutteesta, huonosta omastatunnosta vai siitä, että olen opiskellut kirjallisuutta sivuaineena, ja lukeminen on tuntunut työltä. Luulen että isoimpia ongelmia ovat olleet omatunto ja työläys.

Huomasin viime talvena kanditutkielmaani kirjoittaessa, että en saanut kirjoitettua yhtään mitään muutakaan, kun kandi oli kesken. Tuntui inhottavasti lusmuilulta ja työn välttelyltä, jos kirjoitti jotakin muuta kuin tutkielmaa, joten en kirjoittanut lähes mitään. En tiedä miten järkevä se ratkaisu on ollut, sillä kirjoittaminen on minulle yksi tärkeimmistä asioista koko maailmassa. Samalla tavalla uskon, että lukemisesta on tullut velvollisuus. Kun oli koko ajan kasa kaunokirjallisia teoksia, jotka olisi pitänyt lukea ja joita ei tahtonut lukea, ei tullut luettua niitä, mutta eipä juuri mitään muutakaan. Se oli ikään kuin kierre, jota ei oikein voinut pysäyttää. Lukeminen on helpompaa, kun siitä nauttii, mutta jos toisten kirjojen lukeminen ei huvita ja toisten lukemisesta tulee paha mieli ja huono omatunto, eipä paljon tee mieli lukea.

Nyt kun kotimaisen kirjallisuuden sivuaine on kutakuinkin paketissa (pitäisi vaivautua Sirkkalaan hakemaan loppumerkintä), voin hyvillä mielin taas paneutua kirjojen pariin, varsinkin kun syksyn aikana ei ole tarkoitus tehdä kovin montaa kirjatenttiäkään. Päätinkin siis koota listan kirjoista, joita haluaisin seuraavaksi lukea. Osan listaamistani teoksista olen lukenut ennenkin, mutta haluan lukea uudelleen ja osa on uusia tuttavuuksia. Muutaman kirjoista olen aloittanut, mutta jättänyt syystä tai toisesta kesken. Tässä listassa on vain osa niistä kirjoista, joita haluan lukea, mutta nämä olivat päällimmäisinä mielessä.

Lukulista - nämä kirjat tahdon lukea

Alcott, Louisa M.: Pikku naisia -sarja
En oikein tiedä mistä rakkauteni Marchin perheen tyttöihin alkoi, mutta rakastan heistä kertovia kirjoja. Olen lukenut kaikki neljä, ja hyllyssänikin keikkuu kaksi, mutta minusta tuntuu siltä että on taas aika palata niiden pariin.

Austen, Jane: Northanger Abbey
Austenin tuotantoon olen tutustunut enemmän elokuvien muodossa. Northanger Abbey on Ylpeyden ja ennakkoluulon jälkeen ehdoton suosikkini, ja vaikkei se kirjana kuulemma ole erityisen hyvä, tahdon sen silti lukea.

Brontë, Charlotte: Kotiopettajattaren romaani
Sain Jane Eyren mummiltani lahjaksi jo joitakin vuosia sitten, mutta en ole kirjaa tullut lukeneeksi. Tämä on kuitenkin yksi niitä teoksia, jotka pitää lukea.

Brontë, Emily: Humiseva harju
Tämän romaanin kohdalla pätee sama juttu kuin edellisen kanssa: pitää lukea. Tätä tosin en saanut mummilta, vaan ystäväni bongasi sen kirpputorilta ja toi minulle. Joskus yläkoulussa luin lyhennetyn version äidinkielessä, mutta sen lähemmäs en ole tätä teosta vielä päässyt.



Collins, Suzanne: Matkijanärhi
Olen lukenut sarjan muut osat, vain Matkijanärhi on edelleen lukematta. En ole myöskään voinut vielä katsoa tästä tehtyjä elokuvia, koska haluan lukea kirjan ensin.

Dickens, Charles: A Christmas Carol
Luin tämän joskus nuorempana suomeksi, mutta haluaisin palata kirjan pariin englanniksi, sillä alkuperäiskielinen versio on seisonut hyllyssä jo joitakin vuosia. Yksi suosikkitarinoistani.

Golding, William: Kärpästen herra
Tästä en ihan tarkkaan tiedä, miksi sen haluan lukea, mutta on ollut mielessä jo muutaman vuoden.

Harris, Joanne: Pieni suklaapuoti
Elokuva on yksi kaikkien aikojen suosikeitani. En rehellisesti sanottuna ollut edes tajunnut, että tästä on oikeasti kirja, ennen kuin törmäsin siihen alennusmyynnissä ja olihan se pakko napata mukaan.

Hemingway, Ernest: Vanhus ja meri
Tämän kanssa on jälleen sama juttu. En yhtään tiedä, miksi sen haluan lukea, mutta haluanpa vain.

Hietamies, Eve: Tarhapäivä, Puolinainen
Äiti osti Hietamiehen Tarhapäivää edeltävän Yösyötön joitakin vuosia sitten Ideaparkin reissullamme. Luin itse kirjan äidin jälkeen ja nauroin itseni lähes kipeäksi. Hietamiehellä on ihanan humoristinen ja kepeä kirjoitustyyli. Tarhapäivää en jostain syystä saanut luettua loppuun asti, kun sen aloitin, mutta tarkoituksena olisi piakkoin lukaista sekä se että Puolinainen.

Hiidensalo, Venla: Mediahuora
Tämän ostin Suomalaisesta kirjakaupasta tarjouksesta Teemestarin kirjan ja Puolinaisen kanssa. Lukiossa opettajamme kertoi tästä, ja koska kiinnostus heräsi, päätin napata tämänkin mukaani, kun satuin kolmea kirjaa keväällä metsästämään.

Hiltunen, Pekka: ISO
Tämäkin oli ALE-löyty, Prismasta tosin. Jokin sen juonikuvauksessa kiinnosti. Tätäkin olen joitakin kymmeniä sivuja lukenut, ja sen kieli on kovin kiinnostavaa.

Hugo, Victor: Kurjat (Les Misérables)
Klassikko. En ole elokuvaakaan nähnyt. Sekin pitäisi laittaa katsottavien listalle.

Itäranta, Emmi: Teemestarin kirja
Olen päässyt romaanin lukemisessa lähes puoliväliin, mutta jostain syystä loppuun asti en ole saanut luettua. Täytyy sanoa, että se kummastuttaa minua suuresti, sillä kirja on kerrassaan ihastuttava (jos näin vanhanaikaisesti voi vielä sanoa). Siinä on jotain äärettömän kaunista ja utuista, vaikka yhtä aikaa se on kaunistelematon kuvaus siitä, mitä maailmalle voi tapahtua.



Jansson, Tove: Muumi-kirjat
Muumit ovat parhaita. Olen siitä aiemminkin puhunut.

Kivelä, Anneli: Uusia tuulia Katajamäellä
Tavoitteenani on saada luettua kaikki omistamani kirjat. Sain tämän joululahjaksi joitakin vuosia sitten, ja kyllä sen lukeminen jo syyhyttäisi.

Kivi, Aleksis: Seitsemän veljestä
En vieläkään ymmärrä, miten on mahdollista, että olen päässyt lukiosta ja kotimaisen kirjallisuuden perus- ja aineopinnoista läpi lukematta tätä. Olen aloittanut ja jättänyt kesken tämän teoksen useammin kuin minkään muun. Jostain syystä lukeminen on aina tökkäissyt johonkin, mutta onhan tämä nyt ihan pakko lukea!

Lee, Harper: Kuin surmaisi satakielen
Tämäkin on ollut lukulistallani tuntemattomista syistä jo pitemmän aikaa. Ehkä tämänkin kohdalla klassikkostatus edesauttaa asiaa.

Leino, Marko: Joulutarina
Bongasin tämän parilla eurolla kirpputorilta. Haluan lukea tämän joulukuussa, koska no, joulu. Elokuvasta pidän sen verran paljon, että arvelin kirjankin olevan lukemisen arvoinen.

Lewis, C.S.: Narnian tarinat
Kuten jossain aiemmassa postauksessa sanoinkin, Velho ja leijona oli yksi ensimmäisiä romaaneja, jonka luin itse. Siitä kasvoi rakkaus koko kirjasarjaa kohtaan. Myös kirjojen pohjalta tehdyt elokuvat ovat olleet loistavia.

Montgomery, L.M.: Anna-sarja, Pieni runotyttö
Pieni runotyttö oli pienenä yksi isoimpia suosikeitani ja on sitä edelleen. Pitäisi jälleen päästä lukemaan Uudenkuun Emilian seikkailuista. Vihervaaran Annan tarinaan en ole vielä tutustunut, mutta koska Montgomery on sen kirjoittanut, se ei voi olla huono.

Munro, Alice: Kallis elämä
Tämäkin on lahjakirja, johon jo haluaisin paneutua!

Murakami, Haruki: Norwegian Wood
Tässä jälleen lahjakirja. Aloitin sen lukemisen kyllä jonkin aikaa sitten, mutta ei ollut aivan oikea aika sille, koska kirja ilmeisesti vaatii aikamoista avomielisyyttä ja keskittymistä.

Pekkola, Pasi: Unelmansieppaaja
En muista, mistä tämä kirja sattui mukaani, mutta tämänkin olen ostanut halvalla jostakin. Sen juonikuvaus kiehtoi minua, sillä se tuntui yhdistelevän paljo niitä asioita, jotka minua kiinnostavat.

Picoult, Jodi: Sisareni puolesta
Kiinnostus tähänkin kirjaan lähti elokuvasta. Olen kuullut, että kirja on elokuvaa parempi, ja elokuvasta pidän erittäin paljon.

Riordan, Rick: Percy Jackson and the Olympians; The Titans' Curse; The Battle of the Labyrinth; The Last Olympian
Näin ensimmäisen Percy Jackson -elokuvan jo vuosia sitten elokuvateatterissa. Sen jälkeen syttyi palava halu lukea lisää Percystä. En kuitenkaan päässyt ensimmäistä kahta kirjaa pitemmälle. Tarkoitus olisi kuitenkin lukea loputkin.



Rowling, J.K.: Harry Potter -sarja
Aika palata Tylypahkaan, varsinkin kun Viisasten kiven kuvitettu versio on äärettömän kaunis.

Rönkkonen, Henrikka: Mielikuvituspoikaystävä
Tästä kirjasta olen kuullut hirveästi kaikkea hyvää. Vaatii kirjastoreissua, jonka toivottavasti pystyn tekemään pian.

Tervo, Jari: Layla
Tämänkin olen saanut lahjaksi jo pitemmän aikaa sitten. Jälleen erittäin mielenkiintoisenoloinen romaani.

Tolstoy, Leo: Anna Karenina
Tämän kohdalle voisi kirjoittaa samat asiat kuin Kurjat-teoksen kohdalle. Klassikko, josta on tehty elokuva, joka sekin pitää lisätä katselulistalle. Ja kirja toki luettavien kasaan.

Valtonen, Jussi: He eivät tiedä mitä tekevät
Nenäpäivän jälkeen olen suhtautunut Finlandia-voittajiin hieman epäileväisesti. Mikko Rimmisen teos oli äärimmäisen hämmentävä ja outo (ja myös lukemiseen tottunut mummini oli tätä mieltä, ei vain lukioikäinen minä), minkä takia ehkä tämänkin romaanin aloittaminen hieman hirvittää. Kirja kuitenkin löytyy hyllystä, koska sain sen muistaakseni syntymäpäivälahjaksi.

Westö, Kjell: Missä kuljimme kerran
Luennoitsijamme puhui tästä ensimmäisellä sosiaalitieteiden luennolla. Se piti oikeasti lukea jo johonkin kirjallisuuden kurssiin, mutta kai siihen näin jälkeenkin päin voi tutustua?




Tämä biisi tällä kertaa viime viikolla alkaneen saksan opiskelun kunniaksi.

Yliopistolla oli eilen Avajaiskarnevaalit, jotka ovat periaatteessa yliopiston järjestöjen esittäytymistilaisuus ja muutenkin virallinen aloitus lukuvuodelle. Porukkaa oli ahtautunut Yliopistonmäelle aivan tolkuttomasti, hyvä että mahtui kävelemään. Jos ei mitään muuta jäänyt retkeltä käteen kuin Kiekun ja ViNon esitteet, niin ainakin sain karkkia.

Kun elämä ilostuttaa osa 1.

Näin jossakin haasteen, jossa kehotettiin listaamaan sata ilonaihetta. Tein vastaavanlaisen haasteen muutama vuosi sitten Instagramissa. Silloin otin sadan päivän ajan kuvan jostain minut iloiseksi. Silloin kuvia oli aika laidasta laitaan, erikoisin ehkä uusi hammasharja, jonka ostaminen oli venynyt turhan pitkälle. En ollut lainkaan ajatellut, että tällaisen voisi toteuttaa myös blogissa ja ehkä jopa hiukan helpommalla. Tässä ja seuraavassa postauksessa siis listaan sata asiaa, jotka saavat minut iloiseksi. Jaoin tämän kahteen osaan, jottei yhdestä postauksesta tule aivan hirvittävän pitkä. Tässä tulevat ensimmäiset 50, ilman mitään sen suurempia tärkeysjärjestyksiä.

100 ilonaihetta

1. tulevaisuudennäkymät
Maailmassa ei varmasti ole montaa nuorta, joka ei olisi aina silloin tällöin huolissaan tulevaisuudesta. Pääseekö opiskelemaan? Jos pääsee, pääseekö töihin? Minä olen ollut erityisen huolissani töihin pääsemisestä. Mitä jos en olekaan tarpeeksi hyvä? Mutta kuulin juuri isossa lääkefirmassa kesätöissä olevalta ystävältäni äidinkielenopettajasta, joka on siellä töissä. Minullekin on siis lähes taivas rajana!

2. pesäpallo
Ei ehkä tarvitse hirveästi tarkentaa. Pesäpallo on parasta.

3. joukkue
Olen pelannut monenlaisissa joukkueissa. On ollut helppoja kausia ja vaikeita kausia. Jokaisessa joukkueessa on ollut hyvät ja huonot puolensa. Helppoina ja kivoina kausina hyvät puolet ovat olleet huomattavasti huonoja isompia ja merkittävämpiä. Tämä kausi on ollut kiva ja helppo joukkueen kannalta katsottuna. Huikeita naisia ja paljon ihania kavereita.

4. oma koti
Vaadin paljon omaa tilaa ja omaa aikaa, jotta on hyvä olla. Vanhempien luona on myös hyvä olla, mutta oma koti on aina oma koti. Ja varsinkin nyt, kun olen saanut vuoden asua sisäilmaongelmattomassa asunnossa, joka on aivan minun näköiseni, tuntuu erityisen ihanalta tulla kotiin.

5. Turku
Vaikka en asukaan enää Turussa, se on silti yksi lempikaupungeistani. Vietän siellä hyvin paljon aikaa edelleen. Turku on ihana sekoitus uutta ja vanhaa, kaupunkia ja luontoa. Jos ette ole koskaan kävelleet Tuomiokirkolta joenrantaa pitkin Halistenkoskelle, tehkää se!



6. perhe
Perhe on ollut mulle aina todella tärkeä. Varsinkin nyt kun asuu yksin ja näkee vanhempia ja veljeä vain harvoin, he tuntuvat entistäkin tärkeämmiltä. Kaikkea tietenkin varjostaa isän sairaus, mutta kuten äiti aina jaksaa muistuttaa, sain kuitenkin tuntea isän hyväkuntoisena yli kaksikymmentä vuotta. Nyt odotan erityisen innolla kotiin pääsyä, sillä vanhemmilleni on tullut kissa!

7. ystävät
Mulla ei ole mitenkään hirvittävän paljon ystäviä, mutta he ovat sitäkin rakkaampia. Osaan olen tutustunut jo aivan vauvana, osa on liittynyt joukkoon vasta lukioiässä. Pidän siitä, että kaikkien ystävien kanssa tulee tehtyä ja puhuttua erilaisista asioista. Saan siis tyydytystä sekä aktiiviselle ja energiselle riehujapuolelleni kuin rauhalliselle mietiskelijäpuolellenikin.

8. yliopisto
Yliopistoon hakeminen ja sinne pääseminen ovat yksiä tärkeimmistä virstanpylväistä elämässäni. Yliopisto itsessään opettaa tiedonhakua ja tietoa, mutta kaikki se muu, mikä yliopiston mukana tulee, on opettanut minulle todella paljon itsestäni, itsenäistymisestä, elämästä ja maailmasta yleensä.



9. klarinetti
Olen soittanut klarinettia jo lähes neljätoista vuotta. Vaikka välillä harjoittelu vähän jää, on soittamisen pariin loppujen lopuksi aina yhtä kiva palata. Klarinetti oli rakkautta ensikosketuksella. Muistan kun pikku-Hanna 8v otti klarinetin käteen, asetteli hetken sormiaan ja puhalsi ja soittimesta lähti maailman kaunein ääni. Eikä hirveästi haitannut sekään, että ihana muskaritäti jatkoi soitonopettajanani seuraavat vuodet ennen kuin siirryin konservatoriolle opiskelemaan.

10. musiikki
En voisi elää ilman musiikkia. Yksi suurimmista peloistani on tulla kuuroksi, koska silloin en voisi enää kuunnella musiikkia.

11. One Direction
En ollut ensin ihan varma kehtaanko myöntää tätä, mutta jostain syystä olen viime aikoina kuunnellut tosi paljon One Directionia. Ja katsonut haastatteluja. Ja kuunnellut Niall Horanin naurua. Toivon niiiin paljon, että bändi vielä palaa yhteen.


12. Imagine Dragons
Imagine Dragons on yksi lempibändeistäni. En tiedä mikä heidän musiikissaan viehättää, mutta hienoa se on. Siinä on yhtä aikaa kovuutta ja pehmeyttä ja jotain mystistä.


13. Coldplay
Coldplay tekee ehkä maailman parasta musiikkia. Mikäli ei olisi elokuu, olisin linkittänyt teille heidän joululaulunsa Christmas Lights, joka on ollut vakijoululaululistallani jo useamman vuoden.


14. Hans Zimmer
Yksinkertaisesti nero. Voisin kuunnella Zimmerin elokuvasoundtrackeja tuntikausia (olen kuunnellutkin).


15. Softengine
Suomalaisetkin tekevät hyvää musiikkia!


16. unelmat
Lähes kaikilla on unelmia. Niin on minullakin ja parasta niissä on, että ne voi joskus toteuttaa.

17. lukutaito
Luin aikaisemmin tällä viikolla uutisen, jonka mukaan Suomessakin osa nuorista on käytännössä lukutaidottomia koulunkäynnistä huolimatta. Sellainen tieto nostaa oman lukutaidon arvaamattomaan arvoon. Miten vaikeaa elämä olisikaan, jos ei osaisi lukea?

18. pöllöt
Olen jostain syystä aivan rakastunut pöllöihin. Tykkään niistä ihan eläiminä, mutta erityisesti myös sisustuksessa ja muuten kuvioina. Osa kavereista varmasti tietää, että mä olen kaupassa maailman paras pöllöbongari.

19. koirat
Koirat on ehkä mun lempieläimiä. Varsinkin mun sukulaisilla on ja on ollut aivan ihania koiria, joiden hoitotädiksi onneksi aina välillä pääsen, vaikka oman koiran ottaminen ei missään tapauksessa nyt ole ajankohtaista.

20. My Study Life
Tämä sovellus saattaa vielä mullistaa mun opiskeluajan. Olin niin iloinen kun tämä löytyi, koska nyt saan lukujärjestykset siististi esille, ilman että tarvii aina tapella kalenterin kanssa. Ja toki saan merkattua siihen myös kaikki tentit ja suoritettavat tehtävät.

21. Disney
Kasvoin Disneyn parissa ja se osa lapsuudestani tuskin jää koskaan taakse. Pidän sekä Disneyn piirretyistä, Pixarin animaatioista että live-action elokuvistakin (ja tietysti Disney Channel -sarjat ovat myös kivoja). Disney-sarjakuvatkin (lähinnä Aku Ankka) ovat mahtavia. Saatan joskus kirjoittaa vielä postauksen Disney-suosikeistani, mutta nyt tyydyn sanomaan, että tavoitteeni on joskus nähdä ja omistaa kaikki Disneyn klassikot.

22. kirjat
Nuorempana olen lukenut paljon enemmän kaunokirjallisuutta kuin nykyään (kotimaisen kirjallisuuden tentteihinkin luin useimmiten hyvin valikoivasti), mutta rakastan lukemista edelleen. Ja mikäli kirjan on julkaistu ihan fyysisenä teoksena, luen sitä paljon mieluummin niin.

23. aurinko
Tänä kesänä on saatu nauttia auringosta todella paljon. Mikäs sen ihanampaa.

24. lumi
Lumi! Kaipaan niin paljon lapsuuden talvia, jolloin lunta ja pakkasta tuntui riittävän koko talvelle, eikä vain kahdeksi viikoksi tammi-helmikuussa.

25. luontopolut
Aiemmin mulla ei ollut mitään sen suurempaa arvostusta luontopolkuja kohtaan, mutta viime syksynä kävin ystäväni kanssa luontopolulla Raisiossa. Olimme hyvin lähellä kaupunkia koko ajan, mutta silti tuntui kuin olisimme olleet jossain aivan luonnon keskellä. Näimme ketunkin!


26. kukat
Kukkia tulee ostettua todella harvoin, mutta katselen niitä aina mielelläni.

27. kissat
Kissat ovat myös yksiä lempieläimistäni. Viime elokuussa kun tein muuttoa Turun kämpästä pois, naapurin kissa halusi kovasti osallistua muuttopuuhiin ja jouduin ainakin kaksi kertaa kantamaan pennun takaisin kotipihalle.

28. juokseminen
Pari vuotta sitten olin juoksukiellossa kolmisen kuukautta takareiden revähdysvamman takia. Sen jälkeen juoksemista on taas osannut arvostaa, vaikka en ehkä aina varauksetta siitä pidäkään.

29. sali
Abivuonna innostuin kuntosalilla käymisestä. Olin ollut melko skeptinen sen suhteen, mutta nykyään minua harmittaa, jos en pääse salille. Tänä kesänä on tosin jäänyt saliharjoittelu aivan minimiin, koska pelejä on ollut paljon, eikä niitä ennen oikein voi käydä.

30. tennis
Pääsen pelaamaan tennistä vain hyvin harvoin, mutta se on aina yhtä hauskaa. Tänä kesänä kävimme pitkästä aikaa yhden hyvän ystäväni kanssa Kaskelotilla Ulvilassa lätkimässä ja vaikka emme kumpikaan ole erityisen hyviä (lue: olemme umpisurkeita), tennis tuntuu olevan yksi niistä asioista, joissa ei tarvitse olla hyvä siitä pitääkseen.

31. ruuanlaitto ja ruoka
Meillä on kotona laitettu aina paljon ruokaa. Minäkin olen aivan pienestää asti päässyt osallistumaan. Varhaisin ruuanlaittomuistoni lienee se, kun isän kanssa teimme kastiketta, ja veljeni ja minä saimme sen maustaa. Heittelimme sekaan hirveän määrän mausteita ja ihmettelimme, kun keitos ei silti maistunut miltään. Sitten äiti tuli ja lisäsi suolaa. En muista maistuiko kastike hyvältä, mutta makua siinä ainakin oli. Keittiössä ehkä parasta on se, että sääntöjä ei oikeastaan ole. Kavereidenkin kanssa tulee lähes aina laitettua ruokaa. Alla oleva kuva muutaman vuoden takaisista juhannustarjoiluista todistaa, etten suinkaan ole kaveriporukan ainoa ruokaintoilija.



32. valmentaminen
Olen valmentanut kohta puolitoista vuotta Turku-Pesiksen tyttöjunioreita. Aina motivaatiota ei ehkä ole, mutta kun näkee jonkin kauan harjoitellun asian onnistuvan tai kun tajuaa tyttöjen oikeasti kehittyneen, on tunne aika mieletön.

33. kielet
Kielien oppiminen on ihanaa. Onhan se työlästä ja hankalaa, mutta rakastan sitä, miten paljon kieli kertoo kulttuurista ja käyttäjästään. Tällä hetkellä puhun suomen lisäksi englantia melko sujuvasti, jonkin verran ranskaa ja ruotsia sekä osaan espanjan alkeet. Syyskuun alussa aloitan kielikeskuksessa saksan alkeiskurssin, enkä malta odottaa!

34. uusien sanojen oppiminen
Näin Youtubessa muutamia kuukausia sitten videon, jossa vertailtiin muistaakseni englannin ja saksan sanaston eroja ja siinä tuotiin esille, miten paljon käytännönläheisemmin saksan sananmuodostukseen on suhtauduttu. Sanojen oppiminen on hauskaa muistakin syistä. Mitä useampi nimi jollekin asialle on, sitä useammalla tavalla sitä voi kuvata.

35. suklaa
Maitosuklaa ja tumma suklaa erityisesti. Valkoinen on makuuni useimmiten turhan makeaa. Lidlin suklaat ovat erittäin hyviä, vaikkeivat Fazeria voitakaan. Suklaata tulee kuitenkin syötyä helposti liikaa, ja ajattelin kokeilla jotain uutta. Ostin eilen tummaa suklaata (70%) ja vedin käärepaperiin jokaisen palan ääriviivat (paloja taisi olla kymmenen, koska on melko pieni levy ja palat ovat isoja) ja kirjoitin joka palan kohdalle päivän. Saan siis syödä joka päivä yhden palan suklaata.

36. ketut
Ketuissa on jotain todella kaunista ja kiehtovaa.

37. kielioppi
Kielioppi on mielenkiintoinen asia. Varsinkin suomen kielessä, sillä vaikka luulisi muuta, suomikin on erittäin looginen kieli aina tiettyyn pisteeseen asti. Ja vaikka luulee tietävänsä jostakin kielestä todella paljon, kielioppi voi aina yllättää.

38. luonto
Olen kahta Turussa asuttua vuotta lukuun ottamatta aina asunut pienellä paikkakunnalla luonnon lähellä. Turussakin asuin laitakaupungilla lähellä metsää ja aivan pellon vieressä. Minusta ei ehkä olisi asumaan keskellä kaupunkia. Kaipaisin takaisin luontoon.

39. Instagram
Varmasti yksi eniten käyttämiäni sovelluksia. Tykkään katsella muiden ihmisten ottamia kuvia.


40. Facebook
Toisaalta Facebook on jo "vannha juttu", mutta kyllä mun mielestä se on älyttömän hyödyllinen yhteydenpitoväline. Ja onhan se kiva saada ilmoitus, kun joku lähettää viestin tai jakaa seinällä jotakin.


41. WhatsApp
Ehdottomasti mullisti pikaviestikäyttäytymiseni. Musta on kiva, kun voi jakaa kuvia ja lähetellä turhiakin viestejä ilman, että tarvitsee murehtia kuluista.


42. uusi tietokone
Mun vanha, uskollinen Packard Bell alkoi vedellä viimeisiään kevätkesällä, kun kaikki kolme USB-porttia lakkasivat toimimasta (kahteen ei saa laitettua USB:tä enää edes sisään ja kolmas toimii, kun sitä huvittaa), kosketushiiri sanoi osittain sopimuksensa irti ja kone alkoi lagailla oikein olan takaa. Ostinkin siis uuden kauniin punaisen HP:n koneen, joka ainakin toistaiseksi on tuntunut loistavalta ostokselta.


43. vuodenajat
Vuodenajat ovat yksi parhaista asioista Suomessa. Kaipaan tosin lapsuuden runsaslumisia talvia, harmaan loskan tilalle. Olen sellainen ihminen, jonka lempivuodenaika on aina se, mikä kulloinkin on käynnissä. Nyt tahdon nauttia täysin rinnoin kesästä, mutta kun lehdet alkavat kellastua, alkaa syksy tuntumaan ihanalta.

44. Harry Potter
Olen Harry Potter -lapsi. Kasvoin toivoen saavani kutsun Tylypahkaan (silloin en tosin tiennyt, että pitäisi olla britti sinne päästäkseen). Olen lukenut kaikki kirjat viimeistä lukuun ottamatta vähintään neljä kertaa ja katsonut kaikki elokuvat ainakin yhtä monesti. En tiedä, miltä lapsuuteni olisi näyttänyt ilman Harry Potteria.

45. Narnian tarinat
Velho ja leijona oli yksi ensimmäisiä "oikeita" kirjoja, jonka luin itse. Siinä oli jotakin niin taianomaisen ihmeellistä, että rakastan sitä edelleen. Ja jotenkin se, miten C.S. Lewis aloitti kirjoittamisen jo viisitoistavuotiaana, mutta sai Narnian tarinat päätökseen todellisuudessa vasta viisikymppisenä, luo minuunkin uskoa, että jonain päivänä pystyn siihen, vaikka se päivä ei olisikaan tänään, huomenna tai edes kymmenen vuoden päästä.

46. vlogit
Joskus en välittänyt vlogeista yhtään, mutta viime aikoina olen kiinnostunut niidenkin katselemisesta. TheCheernastics2 on jostain syystä ainoa, jota seuraan oikeasti aktiivisesti (en tiedä miten kanavalle eksyin, mutta sinne jäin), ja muita katselen lähinnä kun osuu silmään jotain kiinnostavaa. Hauskimpia tuntuvat olevan ne, joissa sisarukset pitävät vlogia yhdessä.

47. terveys
Terveys on ehkä asia, joka pitää menettää, jotta sitä oikeasti osaa arvostaa. Minä jouduin onneksi kärsimään terveydellisistä ongelmista melko lyhyen aikaa, eivätkä ongelmat olleet pahoja, mutta kun on tottunut siihen, että on kerran vuodessa kipeä ja yhtäkkiä on lyhyen ajan sisällä neljä kertaa, menee hiukan usko. Homeasunnosta poismuuttamisen jälkeen tilanne on kuitenkin korjaantunut ennalleen. Terveyttä osaa arvostaa taas aivan uudella tavalla.

48. rusakot
Kun kolme vuotta sitten muutin Turkuun, olin huolissani etten näkisi enää rusakoita. Huoleni oli kuitenkin turha, sillä täällä on citykaneja vielä enemmän kuin Ulvilassa. Niistä tulee todella kotoinen olo.

49. kirjoittaminen
Olen kirjoittanut jo niin pitkään, että en enää tiedä millaista olisi elää ilman sitä. Kirjoittaminen auttaa paitsi purkamaan tunteita ja jäsentämään ajatuksia myös vapauttamaan luovuutta. Joskus tuntuu, ettei ole aikaa tai jaksamista kirjoittaa, mutta useimmiten, kun kirjoittamisen pariin palaa pidemmän ajan jälkeen, on kuin tulisi kotiin pitkästä aikaa.

50. aamut
Rakastan aamuja. En ole enää aivan niin aamuvirkku kuin nuorempana, koska en saa itseäni yhtä ajoissa nukkumaan. Varsinkin kesäaamut ovat ihania. Minua harmittaa vieläkin, kun pari vuotta sitten jaoin aamulehtiä, eikä minulla ollut kameraa mukana. Olisin voinut muutaman kerran pysähtyä ottamaan pari kuvaa, vaikka työajalla olinkin liikkeellä, sillä varsinkin peltojen reunoissa aamukasteiset kukat olivat äärettömän kauniita.

Sivuaineita ja maisterivuosia

Olen tavallaan hieman aikaisessa tämän kanssa, mutta koska olen katsonut Youtubesta paljon Back to School -videoita, innostukseni on kasvanut kohisemalla. Elokuun loppuun on enää kuukausi aikaa (vaikka toisaalta saisi se kesäkin vielä jatkua)!

Blogini aivan ensimmäinen postaus syksyllä 2013 käsitteli yliopisto-opiskeluun liittyvää akateemista vapautta ja ajankäytön haasteita. Nyt olen jälleen samojen kysymysten äärellä, kuten oikeastaan olen kahtena aikaisempanakin vuonna ollut. Nyt on alkamassa neljäs vuosi yliopistossa. Neljäs vuosi, jonka syksylle olen tunkenut kohtuullisen määrän opintoja, joista enää yksi kurssi tulee kuulumaan kandidaatin tutkintoon. Loput kasvattavat maisteritutkinnon opintopistekertymää.

Kandidaatin tutkintoni on siis lähes valmis. Suomen kielestä on suoritettu kaikki tarvittavat opinnot itse kandin kirjoittamista myöten. Tutkimukseni muuten käsitteli diskursseja Juhani Liuhalan kirjoittamissa pesäpallouutisissa, joten en päässyt urheilusta eroon edes sitä kirjoittaessani. Lisäksi kandiini mahtuu laajan sivuaineen opintojen verran kotimaista kirjallisuutta, perusopinnot poliittisesta historiasta ja Kielikeskuksen tarjoama ranskan opintokokonaisuus, sekä luonnollisesti vaadittavat kieli- ja viestintäopinnot ja vapaisiin opintoihin sijoitettavat fonetiikan ja yleisen kielitieteen peruskurssit. Tällä hetkellä kokonaisopintopistekertymä on vielä 195, mutta toivottavasti syksymmällä lukema nousee 197:ään, kun saan viimeisenkin poliittisen historian kurssin kasaan ja näin tutkintoni vihdoinkin ulos. Kirjatenteistä läpipääseminen on ollut paikoitellen hämmentävän hankalaa.

Kutsun neljättä vuottani epävirallisesti ensimmäiseksi maisterivuodekseni (eihän sitä oikeastaan maisterivuotena voi pitää ennen kuin olen valmistunut kandiksikaan). Siitä huolimatta en ole vieläkään ehkä täysin sisäistänyt sitä, että ylemmänkin korkeakoulututkinnon saaminen alkaa jo häämöttää. Suurin ongelmani on silti ehkä hieman yllättäen sivuaineen valitseminen. Tiesin jo toisen vuoden lopulla, että en tulisi opettajan pedagogisia tekemään, koska en tahdo opettajaksi ja haluan jääräpäisesti ajatella, että töitä voi saada myös ilman opettajan pätevyyttä. Ajatus poliittisen historian jatkamisesta aineopintoihin luhistui kasaan viimeistään, kun en päässyt viimeisimmästä kirjatentistä läpi. Poliittinen historia on kaikessa mielenkiintoisuudessaan suurelta osalta rasittavan pikkutarkkaa pilkunviilausta.

Yliopistoon tullessani olin varma, että opiskelen jossain vaiheessa luovaa kirjoittamista. Sekin on jo melko lailla taaksejäänyttä elämää. Se on vaikea saada sivuaineeksi, enkä ole lainkaan varma luovan kirjoittamisen todellisesta arvosta työmarkkinoilla. Sen jälkeen pohdin pitkään vakavissani englantia, mutta sen kanssa ongelmaksi olisi muodostunut sen aikaavievyys ja toisaalta en välttämättä olisi siitäkään ollut aivan niin kiinnostunut. Harkitsin myös pitkään tietojenkäsittelytieteen perusopintoja ja mediatutkimusta, mutta kumpikaan ei lopulta houkutellut tarpeeksi. Mediatutkimus kävi jo kalenterissa asti, mutta hylkäys koitui senkin kohtaloksi. Vierailin myös pohdinnoissani hätäisesti psykologian parissa, mutta lopulta päädyin hieman muille raiteille. Ensi vuoden sivuaineekseni valikoituikin sosiaalitieteet. Aion suorittaa niistä mitä luultavimmin vain perusopinnot, ellen sitten saa päähäni jatkaa pitemmälle vaikka sosiaalipolitiikkaa tai sosiologiaa. En uskalla kuollaksenikaan ajatella, miten erikoiselta lopulliset tutkintopaperini tulevat näyttämään tai millainen markkina-arvo niillä tulee olemaan. Toisaalta, miten vikaan voi mennä, jos keskittyy opinnoissaan tekstintutkimukseen ja politiikkaan?

Sosiaalitieteitä opiskellaan yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa ja sen perusopintoihin kuuluu katsaus sosiaalipolitiikkaan, sosiologiaan, sosiaalityöhön ja taloussosiologiaan (tai kolmeen neljästä mainitusta, minulta tulee taloussosiologia jäämään pois) sekä suomalaiseen yhteiskuntaan. Opinnot vaikuttavat näin etukäteen mielenkiintoisilta ja avartavilta ja pidän siitä, etteivät kokonaisuudet ole turhan isoja. Luentokurssit ovat kaikki yhtä lukuun ottamatta kolmen viikon mittaisia ja niihin kuuluu kaksi tai kolme luentoa viikossa.



Ylläolevasta kuvasta saa hieman käsitystä lukujärjestyksistäni, jotka tosiaan vaihtuvat kolmen viikon läpi lähes koko lukukauden. Sinisellä pohjalla merkityt tunnit ovat Saksan alkeiskurssi I:n tapaamisia, keltaisella merkityt suomen kielen syventäviä opintoja ja vihreällä merkityt sosiaalitieteiden kursseja. Pidän ihan mukavana asiana sitä, että maanantait ovat alkuun vapaita, sillä se mahdollistaa töiden tekemisen kerran viikkoon. Tosin se on vielä selvittämättä, milloin hoidan omatoimista opiskelua, vaikka kovin montaa kirjatenttiä ei näin syksyllä olekaan tarkoitus tehdä.

En ole pitkään aikaan odottanut koulun alkua yhtä innoissani. Kaikista mukavinta on ehkä päästä pitkästä aikaa osallistumaan kielitieteen luennoille, sillä viime vuonna tein vain kaksi suomen kielen kurssia, joista toinen oli proseminaari, johon siis kuului kandin kirjoittaminen, ja toinen kirjatenttikurssi. Kollaasin molemmat kuvat ovat muuten My Study Life -sovelluksesta, jonka latasin sekä koneelleni että puhelimeeni (molemmat Windows-pohjaisia, joten niiden synkronoiminen helpottaa elämää kummasti). My Study Life -on superkätevä, jos lukujärjestykset muuttuvat usein, mutta joka viikolle ei kuitenkaan tarvitse omaansa. Se pitää myös huolen tehtävistä, kokeista ja muista muistettavista asioista, kunhan ne vain muistaa itse ensin kirjata. Siihen liittyen olenkin unohtanut merkitä yhden kurssin tapaamiset lukujärjestyksiini.

Saattaa hyvin olla, ettei viimeiselle vuodelle jää juuri muita kursseja, kuin ne, jotka liittyvät graduun. Tiedän, että monet kirjoittavat gradun lähes heti kandin perään, mutta minusta tuntuu, että tahdon keskittyä tänä vuonna muihin opintoihin, jos vaikka niiden aikana vielä keksisin sopivan aiheenkin gradulleni. Viidentenä vuotena olisi myös suunnitelmissa lähteä syksyksi ulkomaille harjoitteluun, mutta vielä en toki tiedä edes, mihin maahan tahtoisin suunnata. Todennäköisimmiltä vaihtoehdoilta juuri nyt tuntuvat Iso-Britannia, Irlanti, Ranska tai Belgia. Tietenkin harjoittelupaikkakin pitäisi vielä hommata.