Minä tein sen! Kanditutkinto on uloshakemista vaille valmis! Tosin vielä täytyy odotella, että kotimaisen kirjallisuuden aineopinnoista tulee kokonaisuusmerkintä... Miksi kaikki kestää? Globaalihistorian tentin tarkistamiseen meni kolme viikkoa ja olin koko sen ajan kuin tulisilla hiilillä, koska en tiennyt pääsinkö edes läpi. Onneksi tuli hyvä arvosana, eikä sitä tarvitse enää murehtia. Nyt kun vain saisi tutkinnon ulos vielä tässä kuussa. Nyt vasta oikeasti uskallan kirjoittaa tämän postauksen, kun poliittisen historian loppumerkintä on taskussa. Ei sillä, että kukaan tätä välttämättä lukisi, mutta ihan siksi, että en kiroa itseäni tai muuta. Huh.
Arvostan suuresti Suomen koulutusjärjestelmää. Yliopistomme eivät ehkä ole maailman huippuja millään alalla, mutta meillä on kaikilla yhtäläiset mahdollisuudet koulutukseen ainakin taloudellisesta näkökulmasta katsoen. Mahdollisuuksien tasa-arvo vallitsee, toisin sanoen. Olen ollut täydellisen tyytyväinen siihen, että hain ja pääsin yliopistoon. Olen ihan siellä, missä minun pitääkin, vaikka ajoittain epätoivo uhkaakin iskeä (en osaa mitään, en tajua mitään, en kuitenkaan saa töitä ja niin edelleen.) Olen kuitenkin tietyllä tapaa joutunut pettymään joihinkin tekemiini valintoihin, koska opetus tai tavoitteet eivät ole olleet aivan sitä, mitä odotin.
Isoin kana minulla on kynittävä poliittisen historian kanssa. Olen törmännyt perusopinnoissa paikoitellen sellaisiin tenttikysymyksiin ja tehtäviin, että en ymmärrä, minkä takia sellaiset asiat olisivat millään tavalla olennaisia. Minulle on ainakin koko viisitoistavuotisen koulu- ja opiskelu-urani aikana toitotettu sitä, että ulkoa opetteleminen ei kannata. Paitsi ehkä, kun puhutaan kielistä, matematiikan kaavoista tai joistain satunnaisista vuosiluvuista kuten 1809 ja 1917. Sitten yhtäkkiä minun pitäisi muistaa kuusisataasivuisesta tenttimateriaalista neljän virkkeen pätkä tai pystyä kirjoittamaan kahdensadan sivun tenttikirja tiiviiseen muotoon puolessatoista tunnissa (se oli tietysti vain toinen tenttikysymyksistä, jotta ei olisi liian helppoa.)
Suomalaisten maailmat -kurssilla kysyttiin, millaisia poliittisia muutoksia Suomessa on tapahtunut 1809 vuoden jälkeen. Pääsin läpi vasta kolmannella kerralla. Ideologioiden muotoutuminen -kurssin tentissä piti vastata kysymykseen Pjotr Kropotkinin ajattelusta. Kropotkinista oli muutaman sadan luentomateriaalissa kolme diaa, joista yhdessä oli kuva. Globaalihistorian tentissä piti pohtia alueen merkitystä transnationaalisessa historiassa Elsass-Lothringenin historian kautta. Elsass-Lothringenista oli kirjoitettu koko materiaalissa neljä virkettä sikäli, kun minä ne kaikki jälkeenpäin löysin. Tiesittekö muuten, että Elsass-Lothringen on englanniksi Alsace-Lorraine. Minä tiedän. Nyt. Onneksi tenttini ei kaatunut siihen, etten tiennyt mikä Elsass-Lothringen on, sillä olin ilmeisesti ymmärtänyt alueen merkityksen suurin piirtein oikein ja Afrikan dekolonisaatiota koskeva vastaukseni oli luultavasti melko hyvä.
Toki, jos olisin kunnollinen historianopiskelija olisin tiennyt mikä Elsass-Lothringen on. Itse asiassa minua hävettää, etten tiennyt, mutta joka tapauksessa pidän melko erikoisena sitä, että sivuaineopiskelijoilta odotetaan niin paljon harrastuneisuutta kuin tämä tentti tuntui vaativan. Ylipäänsä poliittinen historia on tuntunut vaativan todella pikkutarkkaa ja spesifistä osaamista. Yksi suurimmista syistä siihen, että en lopulta edes halunnut lähteä jatkamaan aineopintoihin on se, että en koe olevani riittävän hyvä tai tarpeeksi kiinnostunut selvitäkseni. En osaa tai edes halua opetella historian tapahtumia niin täsmällisesti, että oikeasti tietäisin kaikesta kaiken. Toki aineopinnoissa on erikoistumismahdollisuuksia, joten voisin tietää paljon esimerkiksi yhteiskuntahistoriasta tai kansainvälisestä historiasta, mutta silti ajatus hirvitti. Olen reputtanut koko elämäni aikana yhteensä viisi tenttiä. Kaikki yliopistossa, joista yksi oli suomen kielen, yksi sosiaalipolitiikan ja kolme poliittisen historian tenttejä. Jotenkin tuntuu, että yliopisto on tavallaan tappanut rakkauteni historiaa kohtaan. Se on lähes tappanut luovuutenikin.
Poliittisen historian tyyli opettaa opiskelijoita opettelemaan ulkoa tenttikirjoja on minusta huono ja tuntuu väärältä. Miksi opettelisin ulkoa jotakin, jonka löydän helposti kirjasta, kun sitä tietoa tarvitsen? Toki haluan vain tietää joitakin asioita, mutta ennen kaikkea haluan ymmärtää. Pohdin Globaalihistorian tentin jälkeen paljon sitä, miten tenttiä olisi ehkä voinut parantaa. Toki ongelmia tuottaa se, että lukemistani teoksista toinen oli pakollinen ja toiselle oli myös vaihtoehtoinen teos, mutta kuitenkin. Rehellisesti sanottuna, uskon, että parhaan käsitykseni osaamisestani olisi saanut kysymällä esimerkiksi sitä, miten alueen merkitys transnationaalisessa historiassa näkyy Afrikan dekolonisaatiossa. Olisin joutunut yhdistämään molempien tenttikirjojen tietoja. Se olisi vaatinut soveltamista ja ymmärtämistä sen sijaan, että minun olisi tarvinnut koettaa kaivaa jostakin muistini uumenista Elsass-Lothringen, josta ei ole ainakaan minun muistaakseni puhuttu ainakaan yliopistossa.
Toki ymmärrän, että tentaattoreille on helpompaa, kun ei tarvitse alkaa miettiä yhdistettyjä tenttikysymyksiä, mutta minulle tämä tyyli ainakin aiheutti aika isoakin ahdistusta välillä. En ole ihminen, joka opettelisi yksityiskohtia. Opettelen isoja kokonaisuuksia ja pyrin ymmärtämään. En usko, että ulkoa opetteleminen ylipäätään palvelee ketään kuin harvoin. Onnekseni voin kuitenkin sanoa, että se on nyt ohi.
Ja jos jollekin jäi epäselväksi, tarkoitukseni ei ollut horjuttaa kenenkään kiinnostusta poliittista historiaa kohtaan tai sanoa, että Turussa järjestelmä on täysin typerä. Voin käsi sydämellä sanoa oppineeni oikeasti paljon, mutta joskus tunsin joutuvani maksamaan opiskelusta henkisesti jonkin verran enemmän kuin oli hyväksi. Tarkoitukseni ei myöskään ollut vain valittaa vaan lähinnä tuoda esiin sitä, mikä minun mielestäni systeemissä mättää ja mitenm sitä ehkä voisi parantaa.
Ja kuvittelenko vaan, vai onko tämä biisi aivan mielettömän kova?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti