Työnhaun piina

Työnhaku. Jokaisen vastavalmistuneen painajainen (ellei ole onnistunut jo opintojen aikana haalimaan jostain itselleen paikkaa työelämässä). Pitää hakea, hakea ja hakea, eikä silti välttämättä kovin nopeasti tärppää. Siitäkin toki voi olla montaa mieltä, mikä on nopeaa. Minä olen hakenut varmaan noin kolmeakymmentä (tai enemmän tai vähemmän) työpaikkaa keväästä asti ja olen päässyt yhteen haastatteluun. Joku on kuulemma joskus kirjoittanut yli satakin hakemusta. Kun sitä määrää miettii, alkaa vähän kylmätä. Mitä jos itsekin joutuu kirjoittamaan sata hakemusta ennen kuin joku tarttuu koukkuun?

Kuvituksena täysin aiheeseen liittymättömiä otoksia Naantalin tiistaiaamusta.

Työhakemusten kirjoittaminen on raskasta puuhaa. Jos saman päivän aikana koettaa kirjoittaa useamman, saattaa helposti käydä niin, että ilmoitukset alkavat mennä keskenään sekaisin, eikä oikeisiin hakemuksiin enää osu oikeita tietoja ja sanoja. Itse ainakin olen sellainen, että teen mieluusti kaikki päivän "työt" samalla kertaa, jotta muun ajan saa olla rauhassa ja tehdä mitä tahtoo, mikä tarkoittaa sitä, että kirjoitan aina kaikki sen päivän hakemukset peräkkäin. Käytän usein samaa hakemuspohjaa, jota muokkaa tarkoitukseen sopivammaksi korostamalla eri tietoja ja näkökulmia sekä ehkä jättämällä jotain pois. Ennen pitkää hakemukset alkavat muistuttaa halpoja kopioita toisistaan. Jossain kohtaa myös varmasti unohtaa, mihin kaikkiin paikkoihin on hakemuksen lähettänyt, ja vasta siinä vaiheessa kun saa sähköpostiin "valitettavasti jatkamme prosessia ilman sinua" -sähköpostin, muistaa, että joo, tuonnekin laitoin hakemuksen.

Työhakemusten kirjoittamisen haastavuutta lisää se, että ilmoitusten sisältö voi vaihdella aivan laidasta laitaan suunnilleen saman alan sisälläkin. Itsehän olen hakenut lähinnä viestinnän tehtäviin. Voi olla, että toisessa ilmoituksessa toivotaan kiinnostuneisuutta ja vähäistä kokemusta, mutta toisessa listataan vaatimuksiksi sopiva korkeakoulutus (mikä on sopiva koulutus, jää usein arvoitukseksi), sujuva suomen kielen taito, vähintään viiden vuoden kokemus vaativista viestinnän (ja joskus markkinoinnin tai tiedottajan tai journalistin) tehtävistä, kyky lallatella vähintään kolme romaania takaperin ulkomuistista, kokemusta tapahtumantuottamisesta, tieteknistä osaamista (mielellään ainakin MS Office, InDesign, Sharepoint ja Photoshop), jalkahierontataitoa, ymmärrystä sosiaalisesta mediasta ja printti julkaisuista, kuva- ja videoeditointitaitoa,, innovatiivista, reipasta, itseohjautuvaa ja idearikasta työotetta. Muu kielitaito on plussaa! Niin ja alle 30-vuoden ikääkin välillä vaaditaan, koska palkkaus tehdään sen ja sen säännöksen mukaan. Joskus tuntuu, että pitäisi oikeasti olla jonkinlainen yli-ihminen.



Okei, ehkä liioittelen. Eivät vaatimukset nyt aivan hirvittävän kovia ole olleet, mutta kun oma koulutus ei ole viestinnän tai markkinoinnin alalta, eikä kokemusta ole ehtinyt siunaantua mitenkään päätä huomaavasti, kun on mennyt lukiosta suoraan yliopistoon, ilman aikaa, jolloin sitä työkokemusta olisi voinut kerätä sen viisi vuotta, alkaa välillä epäusko iskeä. Siinä sitä koettaa sitten itselleen uskotella, että kyllä sieltä vielä jossain kohtaa tulee vastaan se täydellinen työpaikka, ei ehkä se, mistä olen koko ikäni haaveillut, mutta se, mikä on juuri minulle tarkoitettu. Tosin, kun asenne työnhaun suhteen on välillä "kaikki tänne mulle heti nyt", niin onko mikään ihmekään, että kärsimättömyyden ilkeä peikko välillä puraisee. Muutaman hakemuksen olen jättänyt suosiolla kirjoittamatta, koska olen tajunnut, ettei kannata tuhlata omaa aikaansa tavoittelemalla työtä, johon ei ole mitään mahdollisuuksia päästä, ellei se ole äärettömän kiinnostava.

Toisinaan mietityttää, olisiko sittenkin pitänyt mennä vastoin omia tuntemuksia ja tehdä pedagogiset. Vieläkään se toki ei ole liian myöhäistä. Silti olen melko varma, että asiat järjestyvät. Ehkä minusta tulee viestinnän asiantuntija tai ehkä minusta tulee kustannustoimittaja. Tai ehkä minusta tulee jotakin ihan muuta, jotakin, mitä en juuri nyt voisi edes kuvitella. Mistä sitä tietää.



Odottamattomat mahdollisuudet muistuttivat minua yllättäen jo puoliksi hautaamastani haaveesta tulla kustannustoimittajaksi. Kuulin lukiossa ja yliopiston alkuaikoina, kun alaa sanottiin vaikeaksi ja kilpailluksi ja epäsuorasti ilmaistiin, että vain parhaat pärjäävät. En tiedä vielä, kuulunko parhaisiin tai onko minulla edes mitään realistisia mahdollisuuksia tulla kustannustoimittajaksi, mutta aika näyttää. Ainakaan en aio jättää kiveäkään kääntämättä.

Mitä kokemuksia teillä on työnhausta? Onko tärpännyt helposti vai oletteko joutuneet lähettämään kasapäin hakemuksia?