tiistai 31. joulukuuta 2019

Kiitos 2010-luku!

Taas on jäämässä taakse yksi vuosi. Vuosi 2019. Ja samalla taakse jää kokonainen vuosikymmen. Vuosikymmen, jonka aikana olen kasvanut 15-vuotiaasta teinitytöstä 25-vuotiaaksi nuoreksi aikuiseksi. Paljon asioita on ehtinyt tapahtua. Minä olen muuttanut kahteen kertaan, blogi on muuttanut, pesäpallojoukkueet ovat vaihtuneet, tutkintoja on valmistunut, ihmissuhteita on syntynyt ja hajonnut...

Tässä postauksessa "lyhyt" katsaus viimeiseen kymmeneen vuoteen. Vuosittaiset sisällöt ovat vähän sekaisin, koska pyrin kirjoittamaan asioita enemmän asiakokonaisuuksina kuin kronologisesti, mutta toivottavasti niistä saa silti kiinni. Linkkailen joitakin kirjoittamiani blogitekstejä, jos olen aiheeseen paneutunut. Kuvituksena tämän vuoden luontokuvia. Niin ja jostain syystä tekstiin tulee nyt outoja rakoja. En näe, mistä ne johtuvat (edes koodi ei kerro), enkä saa niitä pois.

2010
Aloitin vuoden 15-vuotiaana 9.-luokkalaisena. Kevään aikana kävimme tutustumassa toisen asteen oppilaitoksiin, ja hain Ulvilan lukioon (hain myös Porin lukioihin, mutta tiesin, että pääsen Ulvilaan). Jossain kohtaa ulkomaanmatkojen välissä pääsin peruskoulusta. Syksyllä aloitin lukion. Harkitsin vakavasti opintojen venyttämistä neljään vuoteen, jotta voisin opiskella KAIKKEA, mutta järki (ja halu päästä lukiosta ennen kuin täytän 20) voitti ja ahdoin lukujärjestykset täyteen. Jaoin kaksi kertaa viikossa perheen kanssa mainoksia ja ilmaisjakelulehtiä. Minulle oli tehty työsopimus jo vuonna 2008.

Matkustin ensimmäistä kertaa ulkomaille. Orkesterin kanssa Lontooseen ja joukkueen kanssa Rhodokselle. Lentokoneessa lentäminen oli hauskaa, mutta jännittävää. Lontoo oli minun kaupunkini. Kiireinen ja harmaa, mutta ehdottoman hurmaava. Sinne tahdon ehdottomasti vielä takaisin, koska haluan käydä koskettamassa leijonien tassuja.

Kesällä (ja oikeastaan toki jo koko talven) pelasin UP-V:n C-tytöissä. Leireilimme Oulussa, emmekä säästyneet draamalta tietenkään. Syksyllä siirryinkin takaisin Kankaanpään Mailaan, jossa olin pelannut jo aiemmin pari kautta, koska Ulvilan joukkue hajosi.

Palmgren-konservatoriolla suoritin viimeiset teoriaopinnot, koska en jatkanut enää perustason jälkeen. Jälkeenpäin olen sitä ehkä vähän harmitellut.




2011
Täytin 17. Soitin klarinettia Palmgren-konservatorion A-orkesterissa, kuten jo muutaman vuoden sitä ennen. Pelasin Kankaanpään Mailassa naisten maakuntasarjaa ja satunnaisia pelejä Tyttöjen Superia. En ollut tarpeeksi hyvä mahtuakseni vakituiseen kokoonpanoon. Tammikuussa lopetin mainostenjakohommat, koska aika alkoi olla kortilla. Kesällä menin ensimmäistä kertaa kesätöihin. Olin pesiskouluohjaajana Ulvilan Pesä-Veikoilla. Aloitin syksyllä lukion toisen luokan.

2012
Ristiriitainen vuosi kaikenkaikkiaan. Tulin täysi-ikäiseksi, vaikka minun kohdallani se vaikutti lähinnä siihen, että sain ajaa ajokortin, aloin hoitaa itse pankkiasioitani ja siirsin puhelinliittymän nimiini. Koin silti isoja paineita siitä, että olisi pitänyt heti kasvaa aikuiseksi. Olisi pitänyt pystyä heti ottaa vastuuta kaikesta. En pystynyt, joten stressasin sitä.

Kevättalvella, tarkemmin maaliskuussa, isältäni leikattiin aivokasvain ja rakas mummini kuoli. Koko loppuvuosi oli pitkälti näiden tapahtumien varjostama.

Tanssimme Wanhat, ja aloitin ylioppilaskirjoitukset. Keväällä taklasin uskonnon ja syksyllä historian, ruotsin ja englannin. Historian ja ruotsin päädyin kirjoittamaan uudelleen. Historian, koska opettaja totesi, etten ollut omalla tasollani (kirjoitin keväällä saman arvosanan, joten ehkä se oikeasti oli tasoni) ja ruotsin, koska se jäi pisteen päähän seuraavasta arvosanasta (uskokaa tai älkää, samoin kävi myös keväällä.) Aloitin syksyllä abivuoteni ja hautasin itseni treeniin ja opiskeluun. Olin väsynyt, kiukkuinen ja ahdistunut.

Kesätöihin päädyin Nevalaisen luomutilalle puutarha-apulaiseksi. Kerrottakoon, että nimike on vain hieno versio mansikanpoimijasta.

Pelasin edelleen Kankaanpään Mailassa maakuntasarjaa ja satunnaisesti Tyttöjen Superia. Ennen juhannusta onnistuin taikomaan jalkapöytääni hiusmurtuman, kun astuin sivuttaisessa puolijuoksuvauhdissa lautasen reunaan. Loppukaudesta pääsin takaisin pelikentille.

Mikäli en muista väärin, tänä vuonna suoritin 3/3-soittotutkinnon ja sain musiikin perustason tutkinnon valmiiksi Palmgren-konservatoriosta. Suoritus palkittiin stipendillä. Olin häkeltynyt; en ollut osannut odottaa sitä.



2013
Abivuosi painoi vahvasti päälle, ja stressi ylioppilaskirjoituksista, valmistumisesta ja opiskelemaan pääsemisestä nousi uusiin sfääreihin. Samaan aikaan murehdin isää ja surin mummin kuolemaa. Treenasin enemmän kuin koskaan ja luultavasti tyhmemmin kuin koskaan. Kävin ylikunnon puolella, vaikka siitä ei ainakaan valmentaja hirveästi välittänyt (jos edes tiesi), mutta treenasin silti parikymmentä tuntia viikossa. Se oli minulle ainoa keino pitää pää pinnan yläpuolella, kun ahdistus meinasi hotkaista mukaansa. Enkä edes tajunnut silloin kunnolla, miten syviin vesiin meinasin sukeltaa.

Keväällä kirjoitin ylioppilaaksi äidinkielestä ja kirjallisuudesta, lyhyestä matikasta, pitkästä ranskasta, lyhyestä espanjasta, keskipitkästä ruotsista ja historiasta. Uskonto ja pitkä englanti oli onneksi selätetty jo aiemmin. Olin pettynyt kirjoitustuloksiini, mutta aikaa murehtia ei juuri ollut, sillä pääsykokeet alkoivat jo hengittää niskaan. Paneuduin siis niiden pariin. Hain sekä Turun että Tampereen yliopistoihin opiskelemaan historiaa ja suomen kieltä. Turun historia oli ykkösvaihtoehtoni, mutta jäin varasijalle 19. Jälkikäteen ajateltuna paras niin. Kevään aikana matkasin myös parin kaverini kanssa Jyväskylään, jossa osallistuin Jyväskylän yliopiston järjestämän kielioppikilpailun finaaliin, jonne oli kutsuttu kaksikymmentä alkukilpailussa parhaiten pärjännyttä opiskelijaa. Lopullinen sijoitukseni oli muistaakseni kahdeksas. Kävin neljissä pääsykokeissa, vaikka jo harkitsin jättäväni yhden väliin.

Kesätöissä olin Alma Manulla aamulehdenjakajana. Ajoin ensimmäistä kertaa elämässäni ojaan poliisin portin pielessä neljän aikaan aamuyöstä. En suosittele.

Kesäkuun ensimmäinen päivä sain vetää valkolakin päähäni parhaiden ystävieni kanssa ja nauttia koko päivän juhlahumusta. Sain kuulla, että päättötodistukseni perusteella kirjoitusteni olisi pitänyt mennä paljon paremmin ja sain taas huokaista. Eivät he olleet väärässä. Heinäkuussa lukiopapereista tuli kuitenkin merkityksettömiä, kun hyväksymisilmoitus saapui. Elokuussa koitti jo muutto Turkuun, sillä suomen kielen opinnot saivat alkaa. Opiskelin ensimmäisenä vuotenani suomen kieltä ja kotimaista kirjallisuutta. Kuvittelin, että minusta tulee opettaja.

Pesäpallossa pelasin viimeisen junnuvuoteni Kankaanpään Mailassa ja syksyllä siirryin Mynämäen Vesan naisten suomensarjajoukkueeseen. Siirryin myös soittamaan klarinettia Turun konservatorion orkesteriin.



2014
Täytin 20.

Huhtikuussa orkesterimme matkusti Pietarsaareen puhallinorkesterien SM-kisoihin. Sijoituimme B-sarjassa muistaakseni viidensiksi.

Huhtikuusta heinäkuuhun tein töitä Varsinais-Suomen Pesiksellä pesisohjaajana.

Toukokuussa saimme kuulla, että isän kasvain on uusinut, eikä sitä tällä kertaa enää voitu hoitaa. Aloimme pelata odottelupeliä.

Treenasin MyVen naisten suomensarjajoukkueen kanssa, mutta päädyin pelaamaan vain satunnaisia pelejä, kunnes itse otin puheeksi, että pelaisin mieluummin maakuntasarjaa, jos se tarkoittaa enemmän pelejä. Heinäkuun puolivälissä takareiteni revähti. Lääkäri sanoi, että sen paranemiseen menisi seitsemästä kymmeneen päivään. Uskoin ja päätin, että siinä ajassa jalka on varmasti kunnossa. Kauden viimeiset pelit pelasin kipua vasten taistellen, koska eihän se jalka oikeasti ollut parantunut. Kuntouttelin syksyn ja menin treenien alkaessa takaisin MyVen ja Turku-Pesiksen yhteistreeneihin. Marraskuussa takareisi revähti uudelleen ja pääsin palaamaan pesäpallotreenien pariin vasta seuraavan vuoden puolella.

Syksyllä aloin opiskella sivuaineena poliittista historiaa. En muista katuneeni mitään opiskelua yhtä paljon. Se oli raskasta, vaikeaa ja tuntui turhalta. Mitä minä tein sillä tiedolla, että Kropotkin oli anarkisti?




2015
Alkuvuodesta aloin valmentaa Turku-Pesiksen C-tyttöjä ja siirryin TuPen naisten maakuntasarjajoukkueeseen pelaamaan, koska treenipaikat olivat lähempänä, enkä enää tuntenut löytäväni paikkaani Mynämäestä. Sain paljon uusia kavereita, joista muutaman kanssa pelaan edelleen. Pääsin taas palauttelemaan mieleeni kopparina pelaamisen saloja ja rakastuin kolmospolttajan paikkaan. Syksyllä liityin TuPen suomensarjajoukkueen treenivahvuuteen ja sain taas kosolti uusia kavereita.

Toukokuussa aloitin työt Suomen Jalometallikierrätyksellä sisäänostajana. Tein töitä osa-aikaisesti aina, kun ehdin ja jaksoin, joskin kesällä säännöllisemmin. Puhelinmyynti ei ole minun juttuni.

Oudot oireet piinasivat ja lopulta silloisesta kämpästäni löytyi hometta. Punkkasin hetken serkkujeni luona, kunnes nykyinen asuntoni löytyi. Tänne muutin elokuun puolivälissä.



2016
22, vaikka kuka näitä laskee.

Kirjoitin kandidaatintutkielmani. Se käsitteli Juhani Liuhalan Satakunnan Kansaan kirjoittamia kesän 2015 pesäpallouutisia. Olin kuvitellut, että aineiston kerääminen ja analysointi olisi vaikeaaa ja teorian kirjoittaminen helppoa, mutta toisin kävi. Analysoiminen oli minusta kaikista hauskin osa, teoriasta en niin välittänyt. Syksyllä aloin opiskelemaan maisterintutkintooni sisältyviä kursseja. Yksi poliittisen historian kurssi roikkui edelleen, joten en päässyt valmistumaan, vaikka kaikki muut oli hallinnassa. Aloitin sivuaineena sosiaalitieteet ja rakastuin sosiologiaan. Projektilaboratorio ja Kieliasiantuntija yhteisöviestinnän tukena -kurssit vahvistivat päätöstäni siitä, että haluan opintojen jälkeen suunnata viestinnän tehtäviin. Joulukuussa aloitin harjoittelun oppiaineemme some-markkinoijana.

Pelasin ensimmäisen kokonaisen kauteni suomensarjaa. Missasin lopusta vain kaksi jatkosarjan peliä, joiden kokoonpanoon en mahtunut. Saman kauden aikana pelasin myös kahdeksan maakuntasarjapeliä, joissa roolini oli sekä sisä- että ulkopelissä hyvin erilainen kuin suomensarjassa. Suomarissa pelasin aina kakkosvahtina, enkä saanut sisäpelivastuuta, mutta maakuntasarjassa pelasin ykkösvahtina, kopparina, kolmospolttajana ja kakkospolttajana ja useimmiten numeroilla 4 tai 5 eli kotiutushommissa. Harjoituspelit mukaan luettuna pelejä tuli kauteen kaikkiaan kolmekymmentä. Syksyllä joukkueemme hajosi, yhdistimme maakuntasarjan ja suomensarjan joukkueet ja jatkoimme treenaamista ilman valmentajaa.

Lopetin orkesterissa käymisen, koska motivaationi alkoi rakoilla. En koennut kehittyväni lainkaan, eikä ympäristö inspiroinut minua mitenkään. Myös yliopiston aikataulut alkoivat kiristyä, koska sosiaalitieteet olivat aikaavievä oppiaine.

Leikkasin hiukseni, ehkä vähän jopa omaksi yllätyksekseni. Minulla oli aina ollut pitkät hiukset ja vaikka olin pohtinut leikkaamista jo pitkään, en toisaalta uskonut oikeasti koskaan tekeväni sitä. Sen jälkeen eivät hiukseni ole olleet enää puolipitkiä pitemmät.

Lokakuussa isä kuoli. Hautasin itseni taas treeniin ja opiskeluun. Koetin olla ajattelematta ja tuntematta, mutta olin ahdistunut ja vihainen. Elin loppuvuoden sumussa.



2017
Helmikuussa valmistuin vihdoinkin kandiksi. Olin kuluttanut joululoman ja alkuvuoden hakkaamalla päätäni seinään yhden poliittisen historian kurssin kanssa. Olin reputtanut sen jo kerran tai kahdesti aiemmin, mutta tammikuussa sain sen lopulta suoritettua hyväksytysti, kokonaisuuden suljettua ja tutkinnon valmiiksi. Syksyllä aloin kirjoittaa graduani. Koko prosessi oli jännittävä, sillä aloitimme metodiopinnoista ja tutkimuksen opiskelemisesta, josta etenimme aiheiden ja ohjaajien valintaan ja vasta sitten kirjoittamiseen. Aloin myös opiskella saksaa.

Matkustin huhtikuussa (?) Malagaan tapaamaan ystävääni, joka oli siellä töissä. Hän tosin irtisanoutui jo matkani alkupuolella, joten saatoimme hengailla yhdessä kaikessa rauhassa. Malaga oli kiva paikka, joskaan en kokenut samanlaista kuuluvuutta kuin aiemmin Lontoossa. Lensin kuitenkin ensimmäistä kertaa yksin ja kokemus oli aika huikea.

Pesäpallokausi sujui maakuntasarjassa loistavasti, pelasin henkilökohtaisella tasolla yhden parhaista kausistani ja joukkueena marssimme alkulohkon voittoon ja päädyimme jatkosarjassakin jaetulle ykkössijalle, jonka kuitenkin ratkaisimme meille tappiollisessa pelissä niin, että jäimme toisiksi ja Rauma sai ykköstilan ja samalla paikan suomensarjassa seuraavalle kaudelle. Mekin tosin anoimme paikkaa suomarista seuraavalla vuodelle ja se meille myönnettiin. Syksyllä aloitimme jälleen uuden valmentajan alaisuudessa treenata kohti suomarikautta.

Lopetin työni SJMK:lla ja menin kuukaudeksi Ulvilaan Q-Furnisher Oy:lle auttamaan tuotekorttien suunnittelussa ja toteuttamisessa. Työ ei ollut ihan niin paljon oman alan työ kuin olin ehkä ennakkoon ajatellut, mutta se oli opettavainen ja mielenkiintoinen homma kuitenkin.


2018
Huhtikuussa matkustin ystäväni kanssa Pariisiin. Jos Lontoo oli minun kaupunkini, oli Pariisi sitä vielä enemmän. Olin jo pitkään tahtonut mennä, sillä mummini oli rakastanut Pariisia. Niall Horanin kiertue tarjosi täydellisen syyn lähteä Eurooppaan matkustamaan ja Pariisi oli täydellinen kohde. En edes tiedä, miten voisin kuvailla sitä tunnetta, jonka kaupunki minussa herätti. Kaikkialla oli kaunista ja jännittävää. Katsoi mihin tahansa, näki jotakin uutta. Matka herätti minussa myös uuden unelman: tahdon joskus asua Pariisissa vaikka vain pari kuukautta.

Graduni valmistui ja sen perään myös minä. Filosofian maisterin paperit sain käteeni toukokuussa ja pääsin osallistumaan kesäkuun publiikkiin. Olin ylpeä itsestäni. Graduni käsitteli ammattinimikkeiden sukupuolittuneisuutta ja ihmisten asenteita niitä kohtaan.
Valmistuminen johti ahkeraan työnhakuun. Motivaatio oli toisinaan naurettavan heikoissa kannattimissa, varsinkin silloin, kun pääsin haastatteluihin, mutta jostain syystä en saanut töitä. Kunnes sain harjoittelupaikan Parcerolla! Vuoden 2019 ensimmäisen puolikkaan kuviot olivat selvillä!

Henkilökohtaisella tasolla tai joukkueenkaan kannalta pesäpallokausi ei ollut vahvimmasta päästä. Säilytimme sarjapaikkamme, ja peli oli jotakuinkin nousujohteista, mutta paljon muuta ei siitä lapsenlapsille jää kerrottavaa.

Syksyllä muutama pitkäaikainen ystävyyssuhteeni katkesi. En ala eritellä syitä, sillä tähän on ehkä eri näkemyksiä. En itse ollut syytön tapahtumiin. Mutta joskus näin käy. Ei kaikkia ihmissuhteita ole tarkoitettu kestämään ikuisesti.

Marraskuussa aloin myös kirjoittaa kirjaa NaNoWriMo-haasteen merkeissä.



2019
Aloitin työt Parceron copywriter-harjoittelijana heti tammikuun alussa. Harjoittelu oli monella tapaa antoisa ja opin paljon, varsinkin itsestäni työntekijänä. Sain myös todeta, ettei markkinointitoimisto välttämättä ole minulla oikea työympäristö, vaikka siitä en ihan takuuseen menekään. Marras- ja joulukuussa olin töissä Posti Palvelut Oy:llä pakettilajittelijana, olkoonkin, että olin pari viikkoa lakossa muiden kanssa.

Opettelin kokoamaan palapelejä, kuuntelemaan äänikirjoja ja lukemaan. Soitin myös paljon enemmän klarinettia kuin aiempina vuosina, koska lupauduin esittämään pari kappaletta Turku-Pesiksen 70-vuotisgaalassa. Kirjoitin myös kirjani ensimmäisen version loppuun alkuvuodesta. Minun piti jo tänä vuonna työstää sitä paljon enemmän kuin työstin, mutta ensi vuoden aikana aion todellakin sen tehdä, varsinkin, kun olen taas työnhaussa.

Pesäpallokausi oli joukkueelta parempi kuin edellinen. Itsekin aloitin paremmin, mutta en mahtunut koko kautta kokoonpanoon, joten omia suoriutuksiani on hieman hankala arvioida. Syksyllä meillä aloitti taas uusi valmentaja, ja alkuun pari viikkoa tuntuikin hieman opettelulta. Alkuvuodesta aletaan keskittyä taas erilaiseen treenaamiseen. Odotan innolla.



Vuosikymmen on ollut vahvasti tunteiden vuoristorataa aina aikuistumisesta valmistumisiin ja rakkaiden ihmisten menettämisiin. Olen ollut luultavasti enemmän vihainen tai surullinen kuin olen ollut hyvällä tuulella ja olen ikuisesti kiitollinen niille ihmisille, jotka ovat pysyneet rinnallani ja sietäneet hankaluuttani.

Olkoon 2020-luku täynnä seikkailuja, rakkautta ja onnellisuutta. Kiitos ja hyvää uutta vuotta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti