Kun viimeksi vuonna 2016 tein blogiin joulukalenteria, tein yhden postauksen joulumainoksista. Julkaisin postauksen joulukuun viidentenä päivänä ja tänään, jälleen joulukuun viidentenä päivää sukellamme katsomaan vuoden 2018 joulumainoksia. Parhaat joulumainokset kertovat tarinan. Ne naurattavat tai liikuttavat. Ne herättävät tunteita ja koskettavat. Parhaat joulumainokset ovat visuaalisesti ja tarinallisesti kauniita. Joskus minulle riittävät myös kaunis musiikki ja kivat kuvat.
Kun katson televisiota, en aina kiinnitä mainoksiin huomiota, mutta joulunaikaan saatan katsoa niitä tarkastikin ja aika usein päädyn katselemaan lisää vielä YouTubestakin. Joulumainoksissa hauskaa on myös se, että aika usein ainakin minulle jää vähän hämärän peittoon, mitä oikeasti mainostetaan.
Tässä siis joitakin vuoden 2018 parhaita joulumainoksia.
Sainsburyn mainokset ovat aina ihania, mutta täytyy myöntää, että McDonalds pääsi yllättämään.
Onko olemassa parempaa yhdistelmää kuin nallet ja joulu?
Tämä oli erityisen koskettava, koska viime aikoina on ollut niin paljon puhetta eläimiin kohdistuvasta julmuudesta.
En tiedä muiden kaupunkien Stockmannin ikkunoista, mutta Turun Stockan jouluikkunassa seikkailee myös liito-orava!
Tänään, joulukuun kolmantena päivänä alkaa joulukuun ensimmäinen kokonainen viikko. Tänään on siis hyvä päivä kertoa, mitä asioita toivon ja suunnittelen tekeväni joulukuun aikana. Eli, tänään saatte tutustua minun joulukuun ämpärilistaani. Aiemman, kesän ämpärilistani voi lukea tästä.
Joulukuun 2018 ämpärilista
Joulukuussa haluan...
… tehdä joulukortteja. Olen itse asiassa jo aloittanut. Vielä on aika paljon tehtävää, mutta nautin askartelusta ihan todenteolla.
… kokeilla uutta reseptiä. Yllättäen tämä on taas listallani. Ostin joskus syksyllä aivan ihanan joululeivontakirjan, josta löytyy vaikka mitä ihania reseptejä. Tulen varmasti koettamaan ainakin jotain niistä.
… polttaa kynttilöitä. Kynttilät ovat jotenkin rauhoittavia ja maailman helpoin tapa luoda tunnelmaa. Ihastuin pari vuotta sitten tuoksukynttilöihin ja olen ostanut niitä harkitusti juuri sopivia tuoksuja.
... kirjan loppuun kirjoittaminen. Tästä puhuin jo eilen. Haluan todella saada ensimmäisen version valmiiksi vielä ennen joulua. Se vaatii vähän työtä, mutta on varmasti tehtävissä.
... pitää leffaillan. Pidän leffailtoja aina silloin tällöin muutenkin pienellä mittakaavalla, eli käytännössä vain katson elokuvan. Haluan kuitenkin pitää "kunnollisen" leffaillan naposteltavineen päivineen mielellään seuran kera.
... katsella joulumainoksia. Rakastan joulumainoksia. Ne ovat ihanan mukaansatempaavia, pehmeitä, kauniita ja sadunomaisia. Ainakin ne parhaat. Jostain syystä pidän varsinkin Coca-Colan, Sainsburyn ja John Lewisin joulumainoksista.
... olla päivän ilman puhelinta. Huomaan liian usein jääväni kiinni puhelimeen, Instagramiin, Facebookiin tai netin selailuun. Haluaisin pitää joulukuussa ainakin yhden sellaisen päivän, jolloin en koske puhelimeen. Se voi olla vaikeaa, mutta yritän parhaani.
Minulla on luultavasti jonkin verran muitakin asioita, joita haluan tehdä, mutta nämä ovat ne tärkeimmät.
Joulukuun toinen päivä, eli myös joulukalenterin toinen päivä. Tänään puhun viime kuun haasteesta eli NaNoWriMosta.
Viime kuussa osallistuin NaNoWriMoon, minkä takia blogin kirjoittaminen jäi viime kuussa oikeastaan kokonaan. Marraskuun 24. päivä saavutin virallisen haasteen tavoitteen eli 50 000 sanaa. Sen jälkeen tahtini hiipui, koska 60 000 sanan kirjoittaminen ei tuntunut enää tärkeältä. Halusin vain saada kirjan loppuun. Se tavoite ei ole ihan vielä toteutunut, minulta puuttuu vielä muutamista kohdista tekstiä, mutta olen optimistinen sen suhteen, että saan kirjan ensimmäisen version valmiiksi vielä ennen joulua. Sormet ristissä!
NaNoWriMo oli minulle tänä vuonna erityisen tärkeä kokemus. Muistin sekä sen, miten raskasta kirjoittaminen joskus on, että sen, miten paljon sitä rakastan. Kirjoittaminen antaa todella paljon, jos sille itse antaa mahdollisuuden. Kirjoittaessa voi vierailla paikoissa, joissa ei ole koskaan käynyt, voi elää elämiä, joita ei muuten voisi kuvitellakaan. Kirjoittaessani voin olla kahvilanomistaja tai taiteilija. Voin olla matkaopas tai viulisti sinfoniaorkesterissa. Voin olla lapsinero tai elämäänsä kyllästynyt nuori. Voin olla mitä tahansa, kuka tahansa ja missä tahansa. Kirjoittaminen on kuitenkin aikaa vievää ja joskus hyvin vaikeaa. Toisinaan on helppo jäädä jumiin ja menettää pieni osa motivaatiota. Inspiraatiota ei voi odottaa, pitää vain kirjoittaa, sanat tulevat kyllä. En silti tiedä, olisinko tarttunut haasteeseen, jos olisin ollut töissä marraskuussa. Eli tavallaan työttömyys oli oikeasti tietynlainen siunaus. NaNoWriMo myös auttoi rakentamaan rutiiniin, tätä kirjoittaessani (1.12. klo 20.50) en ole vielä tänään kirjoittanut kirjaani lainkaan ja sormeni syyhyävät. Haluan saada edes muutaman sanan kirjoitettua, mielellään yhden kohtauksen valmiiksi.
NaNoWriMo muistutti minulle, miksi kirjoitan. Se muistutti minulle, että kirjoittaminen on edelleen suurin unelmani. Ja mikä tärkeintä, NaNoWriMo todisti minulle, että pystyn edelleen kirjoittamaan. Pystyn edelleen luomaan tyhjästä elämiä ja henkilöitä, jotka kietoutuvat ja vaikuttavat toisiinsa kuten todellisuudessakin. Rakastan sitä, että voin kertoa tarinoita, jotka koskettavat jollain tavalla minua ja jotka voivat jonain päivänä koskettaa jotain muutakin. Rakastan myös sitä, että tiedän nyt Pariisista paljon sellaisiakin asioita, joiden tietäminen olisi ollut hyödyllistä viime keväänä, kun olin siellä. Olen kuluttanut lähes tunteja tuijottamalla Pariisin karttaa Google Mapsissa ja järkeilemällä etäisyyksiä ja sijainteja. Wikipedia (valitettavasti) on myös ollut hyvä ystäväni, kuten erilaiset matkailusivustotkin.
Tämän kirjan kirjoittaminen on tuonut minua myös tavallaan lähemmäs mummiani, joka kuoli 2012. Hän oli yksi elämäni tärkeimmistä aikuisista, ja kirjassa päähenkilön mummi on myös tärkeässä roolissa (hänkin haudan takaa). Kun olin nuorempi ja puhuin tulevaisuuden suunnitelmistani ja ammattihaaveistani, mummilla oli aina tapana kysyä, minne kirjailijaunelma jäi. Vasta vähän myöhemmin ymmärsin, että se oli mummin tapa sanoa, että jos todella haluan kirjoittaa, minun pitää vain uskoa itseeni. Ei ole ollut mitenkään itsestään selvää, että kirjailijaunelmaani olisi kannatettu tai kirjoittamiseen kannustettu. Se, että mummi (ja omat vanhempani) tukivat sitä alusta asti, on ollut varsinkin viime kuun aikana suuri voimavara.
Kirjoittaminen oli minulle jo lapsena tärkeää, mutta viime vuosien aikana olin jo lähes päättänyt, että unelmani kirjoittamisesta ja kirjailijuudesta olisi hylättävä. En uskonut, että minusta olisi siihen. En uskonut, että minulla olisi tarpeeksi tarinoita sitä varten. Mutta jo nyt, vaikka tämäkään kirja ei ole vielä valmis, minun mieleni on jo alkanut pursuta uusia ideoita. Uusia tarinoita, joita tahdon kertoa. Tällaista tilannetta ei ole ollut moneen vuoteen. Kirjoittaminen ei ole pitkään aikaan tuntunut yhtä hyvältä ja tärkeältä. Ehkä, sittenkään, unelmia ei kannata unohtaa.
isät juoksevat töistä töihin ja
äidit kirjoittavat kauppalistoja, joissa
lahjat etusijalla
ikkunoihin kiinnitetään sata ja
seitsemän lamppua,
joista puolet aina palaneita
joululaulut kauppahalleissa
kirkuneet lokakuusta asti
mikä on joulun merkitys?
Tänä vuonna joulukalenteri tulee olemaan hajanainen kokoelma asioita. En vielä tarkkaan tiedä itsekään mitä kaikkea, mutta jotain. Haha. Joulukalenteri kuitenkin alkaa runolla, jonka olin ajastanut niin, että bloggerin piti julkaista se aamulla kuuden aikaan, mutta jokin meni vikaan. Julkaisen tämän siis näin vähän myöhemmin manuaalisesti.
Joka tapauksessa, tervetuloa Kielihäirikön vuoden 2018 joulukalenterin pariin!
