Jääseikkailu

En kovin usein (oikeastaan koskaan) puhu treenaamisestani täällä. Oikeastaan en puhu siitä varsinaisesti nytkään, vaikka tämä tavallaan liittyykin lenkkeilyyn. Eilen päivällä oli D-tyttöjen treenit Turussa, ja olin alun perin suunnitellut jääväni Turkuun lenkille niiden jälkeen. Minulla oli lenkkivarusteet mukana ja kaikki kunnossa menemistä varten. Nousin treenipaikalla autoon, mutta en silloinkaan ollut vielä päättänyt minne menen. Täällä on jumalattoman liukasta joka paikassa, koska kaikki lumi ja jää on jäätynytsulanutjäätynytsulanutjäätynytsulanut. Kuuvuoren rappuset houkuttivat, mutta arvelin, että niiden juokseminen olisi saattanut olla hiukan riskialtista. Olin jo lähdössä keskustan suuntaan (aikomukseni oli viedä auto yliopistolle, tarkistaa rappuset ja juosta jokirantaa pitkin, jos porrastreeni ei luonnistuisi), mutta sitten Naantalin kyltti sai minut toisiin ajatuksiin. Suuntasinkin sitten auton nokan kohti yhtä Suomen aurinkoisimmista kaupungeista. Ja nyt voin rehellisesti sanoa, että se varmaan alkuvuoden paras päätös.




Tänä talvena olen lenkkeillyt hiukan tavallista vähemmän. Jostain syystä on välillä ollut hyvin vaikea lähteä ulos, ja varsinkin oikean hölkkälenkin tekeminen on ollut haastavaa. Ylipäänsä treenaaminen on ollut viimeisen puolen vuoden aikana on ollut paikoin väkisin puurtamista. Siitä huolimatta olen onneksi useimmiten pystynyt pitämään viikoittaiset treenikerrat siellä kuuden ja kahdeksan välissä. Aina se ei ole ollut hauskaa, mutta olen taas kasvavassa määrin pystynyt nauttimaan treenaamisesta, vaikka edelleen tulee kausia, jolloin ei yhtään huvittaisi.

Joka tapauksessa eilinen lenkki muuttui hyvin erilaiseksi kuin olin kuvitellut. Olin ajatellut, että ehkä Naantalin vanha kaupunki saisi minuun virtaa ja innostusta, sillä eilen ei ollut lähtökohtaisesti kovin hyvä treenipäivä. Päädyinkin siis kipittämään kohti Naantalin vierasvenesatamaa, koska pidän merestä ja satamasta on kiva pujahtaa vanhojen puutalojen väliin. Mieleni kuitenkin muuttui, kun pääsin rantaan asti, sillä laitureiden vieressä ja vähän kauempana aina Kailolla asti käveli ihmisiä. (Ja jos joku ei tiedä, niin Kailo on pienehkö saari. Sinne pääsee mantereelta kätevästi siltaa pitkin, sillä se on melko lähellä rantaa. Kailossa sijaitsee myös Muumimaailma, ja siellä oli paljon pulkkailijoita eilen.)

Olin hetken melko epävarma. Lämpötila oli ehkä nollan tuntumassa tai pari astetta pakkasella. Jää ei millään voinut kantaa. Ei ainakaan meren jää. Silti, samaan aikaan kun laitureiden alla sulassa kohdassa uiskenteli sorsia, ihmiset hiihtivät, luistelivat ja kävelivät vähän kauempana. Eikä kukaan näyttänyt putoavan jäihin. Ketään ei näyttänyt edes huolestuttavan.



Päätin sitten ottaa "riskin" ja hyppäsin itsekin jäälle. No, hyppääminen voi olla väärä sana, sillä istahdin laiturin reunalle ja varovasti tunnustelin jäätä ennen kuin laskeuduin sen päälle. Jään päällä oli kovaa, kiteistä lunta, eli siinä ei päässyt liukastelemaan. Aurinko paistoi, ja lumi narisi kenkien alla. Lumeen oli talloutunut selkeitä polkuja, ihmisiä kuljeskeli joukkioittain ympäriinsä ja kauempana näkyi jopa pilkkijöitä.

Tiedättekö sen, kun joskus ihan pienistä, arkipäiväisistä asioista saa todella hyvän mielen? Kaikki hymyilyttää, ja siitä hetkestä haluaa vain nauttia? Minä koin sellaisen eilen. En tiedä miksi, mutta mikään ei ole vähään aikaan tuntunut yhtä jännittävältä, hauskalta ja ihanalta kuin meren jäällä kuljeskelu. Voi olla, että minua pidettiin hieman tärähtäneenä, koska en voinut olla hymyilemättä.




Ensimmäinen kierros Kailon ympäri meni välillä hölkäten ja välillä kuvaamaan pysähtyen. En voinut mitenkään vastustaa kiusausta, sillä näkymät olivat aika mahtavat. Oli hassua katsella Naantalia ja Kailoa meren puolelta. Siihen aika harvoin tarjoutuu tilaisuutta. Toisella kierroksella ryhdistäydyin ja jätin puhelimen taskuun. Tiesittekö, että lumessa hölkkääminen on yllättävän raskasta, vaikka lunta ei olisikaan paljon?

Pitkälti kuljin jo valmiiksi tallattuja reittejä pitkin. Hiukan olisi hirvittänyt mennä aivan rantaan, sillä jostain syystä tuntui, että jää olisi siellä heikompaa. Tosiasiassa minulla ei ollut aavistustakaan siitä, missä jää oli heikkoa ja missä ei.

Loppujen lopuksi sain tehtyä hauskan lenkin (vaikka jonkin verran tulikin pysähdeltyä). Sain myös muistutuksen siitä, miksi pidän ulkoilusta.




Menkää ihmeessä ulos. Valokuvaamaan, lenkkeilemään, mitä tahansa. Saatte raitista ilmaa, näette kauniita asioita ja saatatte vahingossa saada vähän lisää liikuntaakin.