Pukkipalon luontopolku

Tänään seuraa jälleen luontoseikkailutarina. Oikeastaan minun piti kirjoittaa tämä jo viikko sitten, mutta yllättäen se taas unohtui, koska olin viikolla äitini luona käymässä, jolloin harvemmin tulee hirveästi puuhattua tietokoneella.

Kävin viikko sitten sunnuntaina jälleen Kuhankuonon retkeilyreitistöllä kiertämässä tällä kertaa Pukkipalon luontopolun. Aiemmin kesällä kävin Inarin kanssa Savojärven kierroksella ja nyt reippailin omassa ylhäisessä seurassani. Luontopoluissa ja retkeilyssä on jotakin todella rauhoittavaa. Toivon kovasti, että pääsisin ja jaksaisin useammin käydä luonnon helmassa kulkemassa. Ensi kesänä on tavoitteena mennä pidemmälle, yön yli kestävälle retkelle, kunhan sopiva ajankohta löytyy.

Edellissunnuntaina oli yksi syksyn kauneimmista päivistä. Lämpöä oli noin viisitoista astetta, joten ulkovaatteita ei oikeastaan tarvinnut vaan ulkona tarkeni hyvin juoksuhousuilla ja college-paidalla. Sikäli toki hieman epäsopivaa, että silloinkin oltiin kuitenkin jo lokakuun puolivälissä, eikä niin lämmintä oikeasti olisi kuulunut olla. Toisaalta, onneksi oli, muuten ei ehkä olisi tullut mentyä, vaikka ulkona oli todella ihana ilma. Pukkipalon kierros oli noin yhdeksän kilometrin mittainen, koska lähdin Rantapihalta, Pukkipalon parkkipaikalta matka olisi lyhentynyt kuuteen kilmoteriin. Koko reissuun taisi kulua kolmisen tuntia, ehkä vähän alle.



Lintuja ei enää juuri kuulunut, mutta aurinko paistoi ja ruska oli kauneimmillaan. Kun lähdin liikeelle, ihmisiä oli vasta hyvin vähän missään, ehkä koska kello oli ehkä kymmenen, mutta matkalla alkoi tulla porukkaa kyllä vastaan. Tunsin jo jääneeni jonkinlaiseen aikapyörään pyörimään, kun sama pariskunta ohitti minut kolme kertaa. He kävelivät hurjaa vauhtia, eivät juuri puhuneet toisilleen ja tuijottivat vain jalkoihinsa. En ymmärrä missä he kävivät aina niissä väleissä, koska eivät millään olisi ehtineet kiertää yli kuutta kilometriä sinä aikana, kun minä kävelin ehkä puolitoista, eikä heitä kertaakaan näkynyt missään muuten kuin silloin, kun he tulivat ohitse. Oli aika jännittävää kävellä kapeaa metsäpolkua, kun takaa tömisteli joku puolijuoksua, eikä ollut juuri paikkoja väistää pois tieltä.



En yleensä tykkää hirveästi kulkea vieraiden ihmisten edellä tai heidän perässään, joten pariin otteeseen jouduin hieman kiihdyttämään omaa vauhtiani. Kerran toki eksyin hetkeksi pois polulta, koska opasteet näyttivät myös kohti kalliota, jonka päälle tietenkin kiipesin. Opasteet siis jotenkin haarautuivat siinä, enkä ole ihan varma, mikä olisi ollut oikea reitti, koska kiertomatkalta tultuani jouduin hetken etsimään seuraavaa tienviittaa. Täytyy silti myöntää, että kalliolla kiipeäminen oli kyllä vaivan arvoista, koska se oli aika hauskaa ja tuntui vähän omanlaiseltaan pikkuseikkailulta.

Luonto Pukkipalon kierroksella oli melko monimuotoista. Vaikuttavin oli ehkä mielettömän vanha aarnialue. Matkalla oli paljon kaatuneita ja kieroon kasvaneita puita, jotka ovat aina minusta kaikkein kiehtovimpia. Olin yllättynyt myös siitä, miten paljon jäkälää näin. Oli ainakin valkoporonjäkälää, naavaa ja todennäköisesti isohirvenjäkälää. Jäkälä on minusta aina ollut jotenkin äärimmäisen kiehtovaa. Lapsuudesta muistan, miten siitä maalailtiin aina kovin mystistä kuvaa ja puhtaan ilman tunnusmerkkiä. Tiedä sitten, mikä pitää paikkansa, sillä en sen enempää asiaa lähtenyt tarkistamaan.



Reitti oli helppokulkuinen ja polut yllättävänkin tasaisia. Minulla on yleensä sellainen ongelma, että taitan nilkkani vähintään kerran yhdellä luontopolkukierroksella, koska nilkkani pyörähtävät usein, jos astun vähänkin vinoon. Pukkipalolla näin ei käynyt. Kerrankin sain mennä aika rauhassa ja rennosti sen suhteen. Toki saattaa olla, että nyt kun olin yksin, kiinnitin myös enemmän huomiota siihen missä kuljin.



Näin neljän isomman ja parin pienemmän luontopolkukierroksen perusteellahan minä olen jo oikea luontopolkuekspertti (hahhah). Siksi siis uskallan tässä antaa pari vinkkiä tai oikeastaan pienen muistilistan sille, että mitä retkeilemään lähtiessä on hyvä ottaa huomioon.

- Hyvät kengät ovat välttämättömät. Kannattaa varautua siihen, että rakkoja tulee, vaikka kengät normaalioloissa istuisivatkin loistavasti. Myös se kannattaa muistaa, että metsässä saattaa hyvin olla lätäköitä tai muita märkiä paikkoja, joita ei ehkä huomaa. Ei siis kannata ottaa ainakaan sellaisia kenkiä, jotka eivät saa mennä likaisiksi.
- Ota mukaan puhelin. Ihan pelkästään jo turvallisuuden takia on hyvä ottaa mukaan puhelin, jotta saa yhteyden ulkomaailmaan, jos jotain sattuu. Toisekseen, jos ei satu omistamaan kameraa, useimmilla puhelimilla saa ihan hyviä kuvia. (Omat kuvani olen ottanut OnePlus5-puhelimella ja olen kyllä niiden laatuun tyytyväinen.)
- Jos menet pitkälle retkelle, kannattaa ottaa eväitä mukaan. Pienikin määrä mukaan. Jossain kohtaa saattaa tulla nälkä tai oman jaksamisen on arvioinut väärin. Sitä paitsi, mikäs sen mukavampaa, kun istahtaa auringon lämmittämälle kalliolle syömään.
- Vettä pitää olla. Minulla tuppaa aina olemaan liian vähän vettä. Sitä kannattaa oikeasti ottaa ihan reilusti, vaikka se repussa vähän painaakin.
- Suosittelen myös lukemaan ohjeet netistä tai jostain ennen reitille lähtöä. Kuhankuonolla esimerkiksi juuri Rantapihalla on vessat, mutta sinne pitää viedä omat vessapaperit mukaan. Rengasreiteille on saatettu merkitä myös suositeltavat kiertosuunnat.
- Ota aikaa. Luontopolulle kannattaa lähteä niin, että ehtii oikeasti katsella ja nauttia.




Tykkäättekö te kulkea luonnossa?