Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole puhua Maxim-teatterin hienouksista tai premium-salin erinomaisuudesta vaan itse Rannalla-elokuvasta. Jos siis et ole elokuvaa nähnyt, voi olla, että tämä teksti kannattaa skipata, kunnes ehdit sen katsoa. Mielenkiintoinen elokuva kaiken kaikkiaan. Ei aivan sellainen kepeä, rento, romanttinen komedia, jota kaipasimme, mutta ehdottomasti katsomisen arvoinen.
Spoilerit alkavat tästä.
Rannalla on alkuperäiseltä nimeltään On Chesil Beach, ja se perustuu Ian McEwanin vuonna 2007 julkaisemaan, samannimiseen romaaniin. Kirjaa en ole lukenut, joten en tiedä, miten asiat kirjassa menevät. Siksi puhunkin tässä vain siitä, mitä elokuva tarjoaa. Elokuva sijoittuu pääosin vuoden 1962 Englantiin. Se kertoo nuoresta, vastanaineesta pariskunnasta, joka yrittää aloittaa yhteisen elämänsä aviopuolisoina. He eivät kuitenkaan ole täysin samaa mieltä siitä, mitä avioparina eläminen tarkoittaa, ja ongelmia syntyy jo ensimmäisenä iltana. Elokuvan pääosissa ovat Saoirse Ronanin näyttelemä Florence Ponting, yläluokkaisen perheen viulistitytär ja Billy Howlen Edward Mayhew, kotonaan välillä aivovauriosta kärsivän äidin ja teinisiskojen vuoksi huomiotta jäävä nuorimies. Pari on lähtökohdiltaan lähes toistensa vastakohtia, mutta he näyttäytyvät toisilleen pakotienä kohti erilaista, parempaa tulevaisuutta. Varsinkin Edward tuo Florencelle, joka sulkeutuu helposti itsensä ja musiikkinsa sisälle, raikkaan tuulahduksen ulkopuolisesta maailmasta. Elokuva kertoo yhtä aikaa Edwardin ja Florencen nuoruudesta, heidän rakkaustarinastaan ja heidän avioliittonsa ensimmäisestä illasta.
Elokuvassa olisi paljon asioita, joihin voisi tarttua. Edwardin suhde vanhempiinsa. Florencen suhde vanhempiinsa. Edwardin ja Florencen epätodennäköinen rakkaustarina. Edwardin äidin kokeman onnettomuuden epäsopiva koomisuus. Florencen musiikki. Mutta en tartu niistä mihinkään. Tartun sen sijaan siihen, mikä oli elokuvan keskeisin koettelemus. Florencen ja Edwardin ensimmäinen ilta avioparina, jolloin heidän oli tarkoitus tehdä avioliitostaan täydellinen. Mikäli elokuvasta ymmärsin oikein, vielä 60-luvulla avioliitto ei ole ollut lainvoimainen, mikäli pari ei harrastanut seksiä. Kumpikaan parista ei ole kokenut, mutta Edward on selvästi innokkaampi harjoittamaan intiimimpää kanssakäymistä. Florence vaikuttaa alkuun jopa yllättävän vastentahtoiselta, ja lopulta tilanne päätyy siihen, että Florence karkaa ulos hotellihuoneesta ja juoksee aivan rannan toiseen päähän. Edward seuraa hetken kuluttua ja on raivoissaan. Florence koettaa rauhoitella tätä ja yrittää sanoa, että he voivat rakastaa toisiaan ilman, että heidän tarvitsee koskettaa toisiaan sen enempää. Florence jopa ehdottaa, että Edwardilla voisi olla toisia naisia. Edward ei kuitenkaan suostu kuuntelemaan tätä, vaan tuntee itsensä nöyryytetyksi ja nimittää Florencea frigidiksi. Florencen ja Edwardin avioliitto siis päättyy kuin seinään, sillä kumpikaan ei ole valmis joustamaan suuntaan tai toiseen.
Elokuva antaa ymmärtää, että Florence on aseksuaali, karkeasti määriteltynä siis ihminen, joka ei koe seksuaalista viehätystä. Sitä ei sanota suoraan, mutta Florencen suhtautuminen Edwardiin ja se, miten hän järkyttyy, kun he etenevät turhan pitkälle, voisi viitata aseksuaalisuuteen. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole, sillä elokuva vihjaa myös, että Florence olisi nuorempana raiskattu. Tämä on asia, joka pitää todellakin tulkita kuvien välistä, sillä ainoat siihen viittaavat asiat ovat se, miten Florence pelästyy Edwardin tullessa hänen päälleen ja sitä seuraava takauma, jossa näytetään pelokkaan näköinen nuori Florence vuoteessa, kun ovi huoneeseen aukeaa ja mies, ilmeisesti Florencen isä, tulee sisään. Viittauksia siihen, että juuri Florencen isä on raiskannut tyttärensä, on tämän lisäksi vain muutama, mutta näiden kahden välinen suhde on hyvin kireä ja lähes olematon. Ehkä lapsuuden trauma on saanut Florencen pelkäämään.
Myöhemmin elokuvassa, kun Edward asuu yksinäisenä ja surullisena vanhuksena vanhempiensa entisessä talossa, hän kuulee, miten radiossa hehkutetaan Florencen menestyneen jousikvartetin viimeistä esitystä. Ennen konsertin alkua käy ilmi, että Florence on mennyt naimisiin jousikvartetin sellistin Charlesin (Mark Donald) kanssa ja heillä on lapsia ja lapsenlapsia. On siis oletettavaa, että Florence on lopulta onnistunut täydellistämään avioliittonsa toisen miehen kanssa useampaan otteeseen. Voisikin kuvitella, että näin olisi saattanut käydä myös Edwardin kanssa, mikäli tämä olisi ollut kärsivällinen ja tukenut Florencea avioliiton alkuvaiheissa. Toisaalta on myös hyvin mahdollista, että Florence ei ole koskaan sanonut Charlesille ei. Edward oli ihminen, joka oli rakastanut Florencea syvästi ja jota Florence oli rakastanut, mutta Edward ei ollut ollut valmis kuulemaan rakastamaansa naista tai tukemaan tätä. Florence on saattanut elää koko myöhemmän elämänsä onnettomana, koska ei ole enää uskaltanut esittää omaa tahtoaan, jottei saisi Charlesilta samanlaista reaktiota kuin Edwardilta. Florence tunsi varmasti itsensä hylätyksi ja jollain tavalla epäonnistuneeksi ihmiseksi, koska ei voinut antaa Edwardille sitä, mitä tämä olisi tahtonut, eikä ehkä tahtonut aiheuttaa enää kenellekään muulle pettymystä. Toisaalta voi myös olla, että Charles oli lempeydellään ja tukemisellaan karkottanut Florencen menneisyyden haamut.
Florencen elämä ennen ja jälkeen Edwardin, oli minulle pettymys. Aseksuaalien representaatio on nykyäänkin taiteessa ja viihteessä minimaalista. Uskon, että elokuva olisi voinut olla yhtä voimakas myös, mikäli Florencen tarina olisi ollut toisenlainen. Aseksuaalitkin ihmiset voivat rakastua ja saattavat kaivata parisuhdetta, mutta he eivät välttämättä ikinä halua seksiä. Ihmisen ei myöskään tarvitse tulla seksuaalisesti hyväksikäytetyksi ollakseen aseksuaali. Eikä häntä tarvitse ”parantaa” aseksuaalisuudesta. Koska Rannalla ei tuo Florencen seksuaalista suuntautumista selkeästi esiin, ei sitä voine myöskään syyttää virheellisestä representaatiosta. Eikä rehellisesti sanottuna voi muutenkaan, koska jokaisen kokemus seksuaalisuudestaan on erilainen, eikä ole oikeaa tai väärää tapaa. Tosiasia kuitenkin on, että tässä olisi ollut tilaisuus realisoida monille ihmisille se, että seksuaalinen kanssakäyminen ei ole sellainen asia, jota kaikki ihmiset välttämättä tahtovat. Sitä ilman voi pärjätä ja elää täysin hyvän elämän.
Edelleen huomautan, että puhun tässä vain elokuvasta, koska en ole kirjaa lukenut. Se voi sisältää paljon sellaisia asioita, joita elokuvasta on jäänyt puuttumaan. Ehkä Florence saa enemmän taustaa tai ehkä jotkin asiat kerrotaan suoraan eikä rivien väleissä niin kuin elokuvassa. Toki kirja on myös jo yksitoista vuotta vanha, joten voi olla, että se sisältää samat viittaukset seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja myöhemmästä toipumisesta kuin elokuvakin, ilman, että todellista aseksuaalisuutta ilmenee.
Tällaista tänään. Oletteko huomanneet samankaltaisia ilmiöitä muissa elokuvissa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti