Olin kirjoittanut lähes puoli tekstiä, kun yhtäkkiä kaikki katosi. Aloitan siis alusta. Pitäisi varmaan käyttää Wordia apuna ja kirjoittaa postaukset ensin sinne ja liittää vain kuvat bloggerissa. Turhauttavaa.
Joka tapauksessa, tänään on viimeinen lomapäivä! Huomenna koittaa paluu arkeen ja kouluun. Valitin vielä eilen äidille, miten en sittenkään halua että koulu alkaa, mutta nyt alan taas olla jo lähes luvattoman innoissani. Toivon, että opiskelu näkyy blogissa jatkossa, mutta en ole vielä aivan varma, miten sen toteutan. Jos on ideoita, saa heitellä.
Ennen arjen kiireiden alkua halusin kirjoitella vielä viime viikonlopusta, ja erityisesti lauantaista, jonka vietin adoptioserkkujeni Iriksen ja Inarin seurassa. Ollaan tunnettu aivan pikkuvauvoista asti, koska ollaan perhetuttuja. Vietettiin lapsina aina juhannukset ja myöhemmin uudetvuodetkin yhdessä. Porukkaan kuului meidän perheidemme lisäksi, Iriksen ja Inarin serkkuperheen ja minun kummisetäni. Ollaan likimain kasvettu yhdessä, vaikka ei kovin usein nähtykään ja todettiin muutama vuosi sitten, että ollaan aina pidetty toisiamme serkkuina, vaikkei oikeasti sukua ollakaan. Kun minä sain ajokortin (olen meistä kolmesta vanhin), aloimme hengata hieman useammin yhdessä.
Iris on lähdössä puoleksi vuodeksi Saksaan vaihtoon ja palaa Suomen maalle kunnolla vasta ensi vuoden puolella. Emme nähneet kesälläkään montaa kertaa, koska vietin suurimman osan ajasta Varsinais-Suomessa ja Iris Satakunnassa eli oli korkea aika nähdä.
Me osataan aika harvoin vaan olla ja useimmiten ollaankin suunniteltu jotain hauskaa tekemistä. Useimmiten laitetaan ruokaa... Tällä kertaa lähteä Siikaisiin isovanhempieni kesäpaikkaan Vanhaantaloon sienestämään, metsä kun kuulemma oli keltaisenaan kantarelleja. Lähdettiin kahdella autolla, koska Inari pääsi sittenkin viime hetkellä mukaan, mutta ei ollut vielä lähtiessä varmaa, että hän ehtisi takaisin Poriin meidän kyydissämme. Menomatkaksi Iris hyppäsikin minun kyytiini ja Inari ajeli perässä.
Kummitätini oli miehensä ja 5-vuotiaan serkkuni kanssa (heidän ihanista ihanin koiransa Nelli oli myös mukana!) lähtenyt myös mummua katsomaan ja saatiinkin serkkutytöstä seuralainen myös sienimetsälle. Emme tosin päässet lähtemään ennen kuin mummu oli meidät ruokkinut.
Oletteko ikinä koettaneet kaitsea viisivuotiasta metsässä ja kerätä samalla sieniä? Ei ole ihan kaikista helpointa hommaa. Onneksi en ollut yksin. Todellisuudessa Iris ja Inari ehkä vahtivat pirpanaa enemmän kuin minä. Nosteltiin häntä kaatuneiden puiden yli ja ylös maasta, kun hän itse kellahti, kerättiin maahan kaatuneen ämpärin sisältö takaisin ja tapeltiin siitä, saanko minä pitää ison, poimimani sienen omassa ämpärissäni, vai pitääkö minun antaa se ipanan kannettavaksi. Arvatkaa mitä, olin ilkeä, enkä antanut sientä. Periaatekysymys.
Metsästä poistuttiin sitten noin puoliämpärillistä sieniä rikkaampina(tai minä poistuin, koska tytöt eivät sieniä huolineet). Siinä hetki pohdittin ja lähdettiin sitten sienestysporukalla vähän matkan päähän Päivölään, jossa vietettiin Leväsjoki-päiviä. Muistan hämärästi joskus pienenä käyneeni äidin kanssa samaisessa tapahtumassa. Muistan vain, että siellä oli paljon koneita ja ehkä myynnissä jotakin kiviä, mutta muistot ovat aika hataria. Tänä vuonna siitä oli tullut maksullinen, ja koska aikaa oli enää parikymmentä minuuttia sen sulkemiseen, emme sitten menneet katsomaan. En ole varma, olisivatko silloin enää pyytäneet pääsymaksua, mutta jotenkin tuntui hölmöltä mennä vain kääntymään. Eikä meillä olisi rahaakaan ollut, ettei sen puoleen.
Paluumatkaksi Inari ja Iris vaihtoivat paikkoja, joten Iris ajeli yksinään ja minä vietin kahdenkeskistä aikaa Inarin kanssa. Paluumatkaan oltiin onneksi varattu hyvin aikaa, sillä saatoin ajaa harhaan, ja voi olla, että ajelimme vartin verran hiekkatietä keskellä ei mitään. Hups.
Kun sitten päästiin vihdoin perille Poriin ja saatiin Inari uudelleen tien päälle, matkattiin Iriksen kanssa Meri-Poriin valokuvaamaan (minäkin sain isän järkkärin lainaksi). Niille, jotka eivät tiedä, tiedoksi, että Kallo kuhisee valokuvaajia ja muita aaltojen ja auringonlaskujen pällistelijöitä, varsinkin tuulisella säällä. Me liityimme kuitenkin joukon jatkoksi, ihan kliseisyyden uhallakin. Toivottiin matkalla, että sielläkin tuulisi, jotta saataisiin kivoja kuvia. Ja tuulihan siellä! Aurinkoakin riitti juuri sopivasti.
En muista ennen tuota Race Officea nähneeni, vaikka varmasti on siinä ollut. Eikö olekin outoa, kun joskus vain huomaa asioita, joihin ei ole ikinä ennen kiinnittänyt huomiota?
Koska me emme tahtoneet olla aivan kliseisyyden huippuja, ajelimme Kallosta myös Uniluotoon, jossa ei aivan yhtä paljon käy ihmisiä valokuvaamassa, vaikka kai sekin aika suosittu on. Aaltoja uhmaamassa oli myös uimari märkäpuvussa! Häntä tosin emme kuvanneet.
Meri-Porista menimme vielä iltapalalle Iriksen luo, ennen kuin lähdin joskus yhdentoista tienoilla sienineni kotia kohti.
Loppuloma meni aika rauhallisissa merkeissä. Sunnuntaina siivoiltiin hiukan ja perattiin sieniä (ja katsottiin samalla Risto Räppääjää). Sunnuntaina onnistuin myös näkemään Liisin. Olin etsinyt kattia joka päivä tuloksetta, kunnes sienisaaliin perkauksen jälkeen satuin kurkistamaan ruokahuoneen pöydän alle ja sieltä tuolin päältä tuijotti vastaan kaksi silmää. Saatoin kiljahtaa tai olla kiljahtamatta, kun ryntäsin keittiöön kertomaan löydöstä äidille. Siellä sitten kykittiin yhdessä katselemassa ja lörpöttämässä, kunnes Liisi päätti, ettei jaksa meitä enää ja etsi itselleen paremman piilon.
Maanantaina kävin tekemässä loikkatreenin, kiertelimme äidin kanssa kirpputoreja, haimme minulle saksan kirjan kirjastosta ja kävimme kaupassa. Illalla teimme vielä pitsan ja pääsin saunaan. Ei siis mitenkään kovin erikoinen päivä, mutta kaiken kaikkiaan kiva. Ollaan äidin kanssa sen verran läheisiä, että yhdessä vietetty aika on useimmiten mukavaa.
Sienikuvat olivat muuten Iriksen tai Inarin kuvaamia, en ole ihan varma enää kumman, sillä minähän en tietenkään voinut tajuta ottaa puhelinta mukaan, että olisin voinut kuvata.
Mun hyvä kaveri Iina on lähdössä Belgiaan vaihtoon syyslukukaudeksi. Me ollaan Iinan kanssa tunnettu jo ihan pienistä asti, vaikka ei todellakaan oltu lapsina ylimpiä ystävyksiä. Alakoulun viimeisillä luokilla hengattiin jonkin verran, mutta paremmin me ystävystyttiin vasta lukiossa, jolloin meille muodostui tyttöporukka, joista neljän kanssa olen edelleen läheisissä väleissä ja pidetään melko tiiviisti yhteyttä. Päätettiinkin sitten pitää Iinalle yllätysläksiäiset perjantaina, osittain myös siksi, että ei olla koko kesänä nähty porukalla kuin kaksi kertaa: kesäkuun alussa Helsingissä, kun vietettiin päivä Linnanmäellä (silloinkin kyllä jakaannuttiin, koska vain Janina ja minä lopulta päädyttiin kiertämään laitteita isommalla innolla) ja toisen kerran Jazzien aikaan Porissa, jolloin minä en päässyt pelikiireiden takia mukaan. Tälläkään kertaa ei valitettavasti kyllä saatu koko porukkaa kasaan.
Kuvituksena tällä kertaa lähinnä vain ruokakuvia, koska kaverit ei ollut kovin kuvauksellisella tuulella, enkä enää Rappakaljaa pelatessa jaksanut ottaa kuvia.
Meidän illanvietoissa tärkein tekijä hyvien tyyppien lisäksi on useimmiten ruoka. Syömingit edellä siis lähdettiin tähänkin, heti kun varmistui, että päästään Janinan vanhempien luokse iltaa istumaan. Laura ja minä saimme tehtäväksemme käydä kaupassa ja valmistaa ruuat, kun taas Janina hoiti juomapuolen ja kakun. Kun tehdään jotain porukalla, meidän luottoruoka on tortillat. Toki joskus grillataan tai tehdään muutakin, mutta tortillat on niin hyviä ja helppoja valmistaa, että niistä on hyvä usein lähteä. Tällä kertaa ajateltiin panostaa myös hedelmäpuoleen ja tehtiin vesimeloni-ananas-viinirypälevartaita. Ne on ehkä lievästi kotitekoisen näköisiä, koska minun puukonkäsittelytaitoni eivät välttämättä ole aivan huippukokkien tasolla, mutta hyvin tekivät kauppansa.
Tortillojen ja hedelmien lisäksi tarvittiin toki myös karkkia ja sipsiä. Suosittelenkin jokaiselle ehdottomasti Estrellan satokausierikoisuutta: kermaviilin ja kantarellin -makuisia sipsejä. Voivat kuulostaa hiukan erikoisilta, mutta olivat ehkä parhaita sipsejä mitä olen maistanut. Kakku oli Janinan loihtima suklaajuustokakku, enkä ole aikoihin syönyt mitään niin hyvää. Ohje oli viime tiedon mukaan Valion sivuilta.
Rehellisesti sanottuna olin hetken hyvinkin huolissani siitä, miten Iina reagoisi "yllätysjuhliin". En tajua, miksei televisiossa kerrota, miten hermoja raastavaa on odottaa täysin tietämätöntä juhlakalua paikalle, kun ei voi olla varma tämän reaktiosta. Iina onneksi suhtautui yllätykseen oikeinkin iloisesti, varsinkin kun tarjolla oli ruokaa ja viiniä. Jopa keräämäni Belgia-faktat osoittautuivat hyväksi ideaksi. Saatiinkin ihan hyvät halausfestivaalit ihan illan aloitukseksi, ja mikäs sen mukavampaa.
Iltaa vietettiinkin siis syöden, jutellen ja lautapelejä pelaillen. Cluedo on kyllä ehdottomasti yksi kaikkien aikojen suosikkipeleistäni, vaikka Lauran tuoma versio olikin hieman erilainen kuin se, jota nuorempana pelasin. Luulen, että mikäli olisi hieman enemmän aikaa ja hieman enemmän rahaa ostaa pelejä, saattaisin hyvinkin olla lautapelifanaatikko.
Aivan täysin mutkitta illanvietto ei onnistunut. Asioita tuli unohdeltua (esimerkiksi tikut vartaita varten jäivät ostamatta, mutta onneksi äidin kätköistä löytyi), ja aikataulutus oli hankalaa. Yksi suurimmista ongelmista meinasi tulla, kun emme löytäneet korkinavaajaa mistään. Janinalla ja minulla oli molemmilla lasipullo, joiden korkit Janina onneksi lopulta sai avattua ulkorapun reunan avulla. Maailma ei olisi toki kaatunut, vaikka pullot olisivat jääneet avaamatta, mutta minullakin sattui kerrankin olemaan sellainen olo, että yhden voisin ottaa, niin olisihan se ollut harmi, jos se olisi minulta evätty. Minähän tosiaan juon vain hyvin harvoin ja vähän kerralla, koska en pidä alkoholista.
Mutta ruoka ja seura olivat hyviä, eikä muuta onnistuneeseen illanviettoon tarvitakaan.
Oma iltani päättyi hiukan lauantain puolella, sillä väsy alkoi painaa. En tiedä yhtään, miten pitkään muut ovat jatkaneet, mutta ei ole muutenkaan mitenkään tavatonta, että olen ensimmäinen lähtijä. Ilta oli kuitenkin kiva. Olen onnekas, kun minulla on niin hyviä ystäviä.
Tiesittekö muuten, että Belgia on perustuslaillinen monarkia, jossa vallanperimysjärjestys on sukupuolesta riippumaton! Tällä hetkellä hallitsija on kuningas Philippe, mutta kruununperijä on hänen esikoistyttärensä. Belgiassa tosin kuninkaan valta on hyvinkin rajallinen, ja häntä pidetään lähinnä maan yhtenäisyyden symbolina.
Ja Iina, jos satut tätä lukemaan, niin hyvää matkaa, pidä huoli itsestäsi ja nauti!
Tänään tein viimeisen työpäivän ennen ensi viikon perjantaita, jolloin alkaakin jo koulun ohella työskentely. Kouluhan mulla tosiaan alkaa vasta ensi viikon torstaina Kielipolitiikka ja kielisuunnittelu -kurssilla(jota muuten odotan aivan innolla!). Alun perin olin siinä luulossa, että aloitettaisiin jo keskiviikkona, mutta yhden kurssin alku poikkesikin viikolla ilmoitetusta, joten sain yhden ylimääräisen vapaapäivän.
Päätin jo heinäkuussa, että pidän pienen loman ennen koulun alkua ja lopetan työt hyvissä ajoin ennen elokuun loppua. Toukokuussa olin vielä siinä uskossa, että pitäisin kaksi viikkoa lomaa, mutta kun töiden kunnollinen aloitus venyi kesäkuulle, jätin sitten lomani vain viikon mittaiseksi. Huomenissa onkin tarkoitus jo suunnata vanhempien luokse Ulvilaan. En ole käynyt kotikotona sitten heinäkuun alun jälkeen, mikä on ehkä pisin aika ikinä, kun en ole nähnyt vanhempiani. Äidin kanssa toki olen puhunut puhelimessa moneen otteeseen, mutta isän kanssa kommunikointi ei juurikaan onnistu edes kasvokkain, saati puhelimessa. Meidän isällähän on siis aivokasvain, eli ollaan ihan väleissä, mutta isä ei ole enää kovin hyvässä kunnossa, eikä puhu lähes lainkaan enää.
Kotiin meneminen jännittää tällä kertaa paljon enemmän kuin yleensä. Jossain aiemmista postauksista mainitsin, että vanhempani ovat ottaneet kissan. Olen hiukan katkera, sillä kinuin lemmikkiä varmaan siitä asti, kun osasin puhua, mutta meille ei ikinä otettu kissaa tai koiraa tai mitään muutakaan otusta. Äidin ja isän puolustukseksi sanottakoon, että olen vasta vanhemmiten päässyt eroon allergioista, jotka olivat niin pahat, että en parhaimmillaan pystynyt edes olemaan kissan kanssa samassa huoneessa ilman rajua reaktiota. Lisäksi oltiin aika kiireisiä, koska sekä minä että veljeni harrastimme pesäpalloa ja minä lisäksi opiskelin musiikkiopistolla iltaisin jo alakoulusta asti. Totta puhuakseni, keväällä tehtyjen allergiatestien mukaan olen edelleen allerginen kissalle, koiralle ja hevoselle. Unelmoin silti oman koiran omistamisesta. Eniten haluaisin saksanpaimenkoiran, mutta voi olla, että täytyy ottaa jonkun helpomman ja vähemmän sairaan rodun edustaja.
Vanhempieni kissa Liisi on kolmivuotias, kolmijalkainen kattiraukka, jolla on ollut melko rankka elämä. Sen jalka loukkaantui, kun se oli nuorempi, jalka katkaistiin, ja sen jälkeen kukaan ei huolinut Liisiä ennen kuin vasta jonkin aikaa sitten. Uudessa hoitokodissa muut kissat syrjivät sitä, ja sille haettiinkin kotia netin kautta. Äiti oli jo siinä vaiheessa hetken pohtinut kissan hankkimista, koska arveli siitä olevan iloa isälle ja itselleen, kun sitten törmäsi ilmoitukseen Liisistä ja ilmeisesti rakastui ihan sydänjuuriaan myöten. Liisihän kaipasi rauhallista kotia, jossa ei ollut muita kissoja häiritsemässä ja kiusaamassa, ja äiti ja isä kaipasivat pörröistä hellittävää otusta.
Liisi järjestettiin sitten Ulvilaan, ja sen jälkeen kommellukset eivät ole loppuneet. Oli ilmeisesti aikamoinen tappelu saada Liisi ensin ulos kopasta ilman että henkiä tai sormia menetettiin prosessissa, ja sen jälkeen se on ahkerasti piilotellut ympäri taloa. Äitikään ei ole aina ollut varma, missä katti kulloinkin on luurannut. Se oli esimerkiksi keksinyt mennä piilottelemaan sohvan sisälle, kunnes äiti oli tukkinut reitit, jottei Liisi loukkaisi itseään sohvan sisällä mahdollisesti oleviin nauloihin.
Jo tässä kohtaa on melko selvää, että Liisi on kietonut äidin häntänsä ympärille, vaikka se on ollut heillä kuukauden päivät. Äiti ilmoittaa aina riemuissaan, kun Liisi on tullut vähänkään tavallista lähemmäs tai tehnyt jotain hiukankin tavallisesta poikkeavaa. Ja ymmärtäähän sen, sillä kissat eivät sopeudu helposti muutokseen ja Liisillä oli jo lähtökohtaisesti ongelmia luottamuksen kanssa. Mutta silti äitini into on jotenkin äärettömän hauskaa ja hellyttävää, sillä en muista koska olisin viimeksi kuullut hänen olevan yhtä innoissaan jostakin. Sitä paitsi, mikä minä edes olisin tuomitsemaan, sillä pelkään älyttömästi, etten tule Liisin kanssa yhteen toimeen. Äiti tosin on lähes vakuuttunut, että niin ei käy, koska olen muka hyvä eläinten kanssa. Epäilen tätä huomiota kyllä melko vakavasti, mutta saa nähdä. Jos katin kanssa ei tule tappelua, olen tyytyväinen.
Jännityksestä huolimatta odotan jo kotiin pääsyä. En ole nähnyt vanhempia tai kavereita aikoihin, ja heitä on kova ikävä. Miniloman ajaksi onkin jo tiedossa paljon kaikkea kivaa, kuten lauantainan sieniretki, mahdollinen pikamökkeily ja venetsialaisilotulituksen seuraaminen Kirjurissa tai Muinaistulien yön fiilistely Kallossa. Joko voisi olla huominen?
Tämän päivän olen töiden jälkeen kuluttanut syömällä jääkaappia tyhjäksi, siivoamalla, pakkaamalla ja löysäilemällä. Ja toki iltapalalla oli juotava Karhuherra Paddington -teetä, kun sitä satuin kirpputorilta löytämään (tai en nyt tiedä ostinko varsinaisesti kirpputorilta, koska taitavat olla Minimanin kanssa yhteisissä tiloissa. Paddington-teetä suosittelen kyllä kaikille, jotka tykkää hauskoista teemauista. Paketissahan tosiaan on neljä mustan teen makua: Herkkukäpälä (vaniljan ja kolan aromit), Pistetään töpinäksi (hunajan ja melonin aromit), Karhu yli laidan (kerman ja mangon aromit) ja Viisas karhu tietää (appelsiinimarmeladin ja ananaksen aromit). Näiden kaveriksi pitäisi jostain metsästää samanlainen pakkaus Muumi-teetä, joissa ei ole kofeiinia ja joita voi huoletta kuluttaa illallakin.
Tämä video teidän iloksenne, koska olen viihdyttänyt itseäni muun muassa The Ellen Showlla viime aikoina.
Ja pahoittelut laimeasta kuvasaldosta. Ei yksinkertaisesti ollut mitään aiheeseen sopivia kuvia. Onko teillä suunnitelmia kesän viimeisten päivien varalle, vai oletteko jo ihan syystunnelmissa?
Olen aiemminkin kirjoittanut pesäpallokauden päätteeksi ajatuksiani tänne blogin puolelle. Tänä vuonna puin jo toisena kesänä peräkkäin ylleni Turku-Pesiksen paidan ja edustin seuraa sekä maakuntasarjassa että naisten edustusjoukkueessa suomensarjassa (akuisten kaksi alinta sarjatasoa). Omat pelini päättyivät viikko sitten lauantaina ensimmäisen välieräottelun jälkeen, suomarin joukkue lopetti keskiviikkona välierätappioon ja maakuntasarja pelaa edelleen, mutta sinne minulle ei enää ole edustusoikeutta. Myös meidän pikkuset, eli D-tytöt, joita valmennan kahden joukkuekaverini kanssa, jatkavat pelejään vielä syyskuulle, eli kausi ei oikeastaan ihan ole vielä ohi.
Kulunut kausi oli minulle kolmastoista, kolmas aikuispelaajana. Sanotaan että kolmetoista on epäonnekas, mutta ainakaan tähän kauteen se ei pätenyt. Olen ennenkin sanonut pelanneeni joukkueessa, jossa on ollut hyvä joukkuehenki. Ja niin onkin ollut. Mutta fakta on se, että jokainen joukkue on erilainen. Jokaisen joukkueen henki on erilainen ja jokaisessa joukkueessa on omat hyvät puolensa. Useimmissa joukkueissa on myös huonot puolensa, mutta tänä vuonna niitä on vaikea keksiä, sillä minulla ei ole kenestäkään mitään pahaa sanottavaa.
Minä pelasin kesän aikana yli kaksikymmentä peliä, yli kolmekymmentä, mikäli harjoituspelitkin lasketaan. En voi väittää, että se olisi ollut helppoa, mutta se oli palkitsevaa. Kasvoin jälleen pelaajana ja tunnen kehittyneeni, vaikka ihan päätyyn asti menemiseen se ei vielä riittänytkään, sillä kahteen viimeiseen välieräpeliin en enää mahtunut mukaan. Oma pettymys jäi kuitenkin taka-alalle, kun joukkue jatkoi. Vielä nyt, kun tätä kirjoitan, me olemme edelleen ainoa joukkue, joka on voittanut Pöytyän tällä kaudella (itse tosiaan olin "videovalmentajana" kyseisessä pelissä). Pelihaluja vielä olisi, eli nälkää ensi kaudelle jäi runsaasti.
Talven aikana en ollut oikeastaan missään vaiheessa varma, että pelaisin edustuksessa peliäkään. En luottanut siihen, että omat taidot riittäisivät, koska ne eivät aikaisempinakaan vuosina juuri ole riittäneet, treenimäärästä tai -intensiteetistä huolimatta. Kevään tullen kuitenkin löysin itseni aina useammin harjoituspelien yhdeksiköstä ja lopulta kun sarja alkoi, olin edelleen mukana. Pelasin siis urani ensimmäisen kokonaisen suomensarjakauden. Tilastojen valossa kausi ei suomarissa ehkä ollut erikoinen (lyötyjä juoksuja vain muutama ja tuotujakin vain pari enemmän), mutta roolini olikin enemmän ulkopelissä. Maakuntasarjassa sen sijaan kaksi viimeistä pelaamaani peliä poikivat kaksi kunnaria ja muutaman yksittäisen lyödyn juoksun ja hyviä ulkopelisuorituksia. Jos ei mitään muuta, niin loppua kohden ainakin itsevarmuus kasvoi, sekä sisällä että ulkona, suomarissa että maakarissa.
Suomarin joukkueen, Kottaraisten, kanssa me treenattiin syksystä asti kovaa. Me vietettiin satoja tunteja koulujen saleissa, Kupittaan urheiluhallin yläkerrassa, Kottaraisten pöntöllä ja tietenkin Kupittaan stadionilla. Juostiin, lyötiin, heiteltiin, palaveerattiin. Talven aikana uhrattiin monta pisaraa hikeä ja paljon kyyneleitä. Oli mustelmia ja kipuja. Oli turhautumisia ja epätoivoa. Oli väsymystä ja kiukkua. Oli ahdistusta ja stressiä.
Joukue kuitenkin kantoi kaiken vaikean yli. Oli paljon onnistumisia ja kehitystä. Oli naurua ja ilonhetkiä. Oli työtä ja tekemistä. Oli saunailtoja ja tulokasturnausta. Oli hävittyjä pelejä ja voitettuja pelejä. Oli kaatosadetta ja auringonpaistetta. Oli viimaa ja hellettä. Oli bussimatkoja ja ABC-keikkoja. Oli aamutreenejä ja Kupittaalle treenien jälkeen jäämistä. Mikä tärkeintä, oli ihania ihmisiä.
Kaikki tämä, hyvä ja paha, koettiin yhdessä. Joukkueena.
Kaudesta siis iso kiitos Kottaraisille ja kaikille meidän taustalla häärineille. Teitte vuodesta mahtavan!
P.S. Kiitos kuvista kuuluu huoltajallemme Päivi Matilaiselle.
Tässä tulee loput 100 ilonaihettalistasta. Minulla on ollut muutama kiireinen ja osittain melko ikäväkin päivä, eikä postauksen kirjoittaminen onnistunut. Lista oli valmiina, mutta selitysten kirjoittaminen onkin se työläämpi osa.
100 ilonaihetta
51. kävelylenkit
Kävelylenkit on yksi kaikkein rentouttavimmista asioista. Kävelyllä käydessä on aikaa ajatella asioita eri tavalla kuin esimerkiksi juostessa. Kävellen paikkoihinkin tutustuu helpommin. Minä vain valitettavasti (tai onneksi) olen varustettu äärimmäisen huonolla suuntavaistolla, mikä tarkoittaa sitä, että joskus kävelylenkeistä saattaa tulla yli kahden tunnin mittaisia, koska en vain löydä kotiin.
52. elokuvat
Tykkään katsella elokuvia. Joku kaveri joskus ihmettelikin, kun onnistui aina laittamaan viestiä juuri, kun olin katsomassa jotain leffaa. Mieluiten katson draama- ja komediaelokuvia. Urheiluleffat ovat parhaita!
53. teatteri
En pääse teatteriin kovin usein, mutta minulla on hirveästi hyviä kokemuksia. Paria kesäteatterinäytöstä lukuun ottamatta olen käynyt vain Porin teatterissa. Näytelmistä parhaiten ovat mieleen jääneet Sound of Music, Eikä yksikään pelastunut sekä Porin teatterin ravintolan keittiöön sijoittunut ovifarssi ja Pyynikin eräs kesäteatterikappale, joiden kummankaan nimeä en valitettavasti muista. Kävimme kolmen ystäväni kanssa kahtena vuonna peräkkäin teatterissa joulun välipäivinä, mutta viime vuonna emme ajoitusongelmien takia päässeet. Ehkä taas joskus?
54. Chicago Fire
Yksi mun suosikkisarjoistani. Kertoo chicagolaisesta paloasemasta ja sen ihmisistä. Draamaa ja huumoria ei puutu. Jesse Spencer on huikea!
55. Chicago PD
Edellisen spin-off. Paras poliisisarja pitkään aikaa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Selvitettävät tapaukset tuntuvat sellaisilta, että ne voisivat oikeastikin tapahtua. Jesse Lee Sofferin etsivät Jay Halstead on paras!
56. Chicago Med
Edelleen edellisten spin-off. Kertoo sairaalan ensiavusta. Tämä ei ole tv-sarjasuosikeissani aivan kahden edellisen tasolla, mutta tykkään silti sarjasta tosi paljon ja odotan aina innolla uusia jaksoja.
57. Robin Hood (BBC)
BBC:n Robin Hood sarja. Ostin kaikki kolme tuotantokautta Anttilasta jo aikoja sitten. Viimeisin on vielä katsomatta, koska en halua ajatella Robin Hoodia ilman Harry Lloydin Will Scarlettia. Mutta ihan huikean hyvin tehty sarja, jossa on paljon mielenkiintoisia käänteitä. Saa aina hymyilemään.
58. Teen Wolf
Tykästyin tähän sarjaan aika yllättäen. Olin jo pidempään harkinnut ensimmäisen jakson vilkaisemista, ja kun sitten lopulta tein sen, jäin heti koukkuun. Odotan jo innolla uutta tuotantokautta!
59. Musketeers
Rakastuin Dumas'n muskettisotureihin jo kun katsoin kirjan pohjalta tehdyn ranskalaisen minisarjan. Kirja itsessään on aika raskaslukuinen, mutta senkin olen kahlannut läpi. Musketeers on kuitenkin englantilainen sarja, jonka ainoa huono puoli on, että ranskalaiset hahmot puhuvat englantia. Yllätyin isosti, miten hyvä Santiago Cabrera on ollut Aramiksena. Cabrerasta en Heroesin Isaacina erityisemmin pitänyt, mutta muskettisoturiksi hän sopii.
60. Poldark
Poldark!! Puhun siis uusimmasta TV-versiosta. Kirjoja en ole lukenut, vaikka yhden joskus lainasinkin. Tarkoitus olisi jonain päivänä ryhdistäytyä siinä suhteessa ja tosiaan lukea kirjat. Pidän tällaisista sarjoista ja elokuvista, jotka sijoittuvat sellaiseen aikaan, ettei kukaan nykyisin elävä sitä muista.
61. Muumit
Muumien suhteen olen "kaikkiruokainen". Kirjat, sarjakuvat, piirretyt... Minulla on myös Muumi-brändin tavaroita keittiössä, tee- ja kahvilaatikkoina sekä tietenkin mukeina. Olen mahdottoman ylpeä siitä, että Muumit ovat suomalainen luomus. Kiitos Tove Jansson.
62. luisteleminen
Yläkoulun ja lukion aikana kävin luistelemassa korkeintaan liikuntatunneilla. Jostain syystä ei tullut lähdettyä jäälle juuri koskaan. Turkuun muuton jälkeen olen käynyt talvisin paljon enemmän luistelemassa. Tykkään Kupittaan madosta, jota voi luistella ympäri ja vain ajatella.
63. tanssiminen
Rehellisesti sanottuna olen melko surkea tanssija, mutta pidän tanssimisesta. Jotkut biisit ovat sellaisia, jotka suorastaan kutsuvat tanssimaan, enkä edes minä osaa kieltäytyä. Julkisesti ei juurikaan tule tanssittua, vaikka harkinnassa olisi kokeilla syksyllä korkeakoululiikunnan tarjoamaa nykytanssia.
64. laulaminen
Laulamisesta tulee aina hyvälle tuulelle. Viihdytän naapureita varsinkin suihkussa käydessäni ja kanssamatkustajia autossa.
65. Youtube
No. Youtube. Musiikkia, vlogeja ja muuten vaan kivoja videoita.
66. Naantali
Yksi unelmani olisi asua joskus Naantalissa tai ainakin Naantalin kaltaisessa paikassa. Siellä on niin äärettömän kaunista, että olen ottanut tavakseni vierailla siellä aina silloin tällöin. Toivottavasti ensi vuonna pääsen joulun alla käymään Naantalin vanhassa kaupungissa.
67. Ulvila
Lapsuuden koti. Sinne on aina yhtä kiva palata. Ja siellä asuu äiti ja isä ja kissa.
68. värittäminen
Olin aika skeptinen kun aikuisten väriyskirjat tulivat markkinoille. En ihan tajunnut niiden ideaa tai miten kenelläkään olisi oikeasti aikaa väritellä. Mutta sitten jonkin päähän piston seurauksena ostin itsellenikin yhden ja vaikka en kovin usein jaksa tai muista värittää, se on jostain syytä hyvin rentouttavaa.
69. yliopistokorkeakoululiikunta
Vielä viime vuonna puhuttiin vain yliopistoliikunnasta, mutta tänä vuonna korkeakoululiikunnat yhdistyvät Turussa isoksi CampusSportiksi. Korkeakoululiikunta on opiskelijan kukkarolle sopiva ja antaa mahdollisuuden käydä salilla ja osallistua ryhmäliikuntoihin. Nykyään eri paikkoihin on järjestetty jo omatoimivuorojakin. Ihana systeemi.
70. tyttökirjat
FH. Burnett, L.M. Alcott, L.M. Montgomery... Runotytöt, Salainen puutarha, Pikku prinsessa, Pikku lordi, Pikku naisia... Paljon lapsuuteni suosikeita. Ja yksi parhaista asioista on, että nämä olisivat ensimmäisiä kirjoja, jotka yhdistivät minua ja mummia. Monet näistä kirjoista olen saanut nimenomaan mummilta ja useimmiten joululahjaksi.
71. viikonloppu
Olen ollut onnekas, kun en ole joutunut työskentelemään viikonloppuisin. Ne ovat kuin minilomia keskellä työtä. Ja viikonloppuisin tulee telkkarista kivoja elokuvia.
72. auto
En haluaisi ajaa autolla ihan niin paljon kuin ajan, mutta jostain syystä tulee ajettua lähes joka paikkaan. Ja onhan oma auto hyödyllinen. Pääsen käymään kotonakin välillä, kun ei tarvi koko päivää olla Turussa bussilinjojen armoilla.
73. blogi
Vaikka olen vastikää päässyt takaisin bloggaamisen makuun, olen jälleen tajunnut miten palkitsevaa se on.
74. meri
Niin typerältä kuin se kuulostaakin, yksi painava syy siihen, minkä takia halusin lukion jälkeen ennemmin Turkuun kuin Tampereelle opiskelemaan oli meri. Olen lähes koko ikäni asunut lähellä merta ja tuntui jotenkin pahalta, ettei enää olisikaan yhtä lähellä. Vesi on ollut minulle aina hyvin läheinen elementti ja rakkaus mereen on osittain kummunnut ehkä sieltäkin.
75. tähdet
Ikävintä Turussa asumisessa oli se, että tähtiä ei näkynyt kunnolla. Ne olivat haaleita ja himmeitä. Nykyään aina kun menen vanhempien luo sellaiseen aikaan, että öisin on pimeä, minun on pakko mennä takapihalle katsomaan tähtitaivasta. Kummisetäni on jopa koettanut opettaa minulle joitakin tähtikuvioita. Otavan ja Orionin vyön jo tunnistan (ainakin luullakseni).
76. ruska
Syksyssä parasta ovat kauniit värit. Viime syksynä puheviestinnän kurssilla piti kertoa yhdestä itseä sinä päivänä liikuttaneesta asiasta ja minä kerroin auringonvalosta ja ruskasta. Siinä on jotain niin sanoinkuvaamattoman kaunista.
77. pähkinät
Olin todella pitkään allerginen pähkinöille. Niin allerginen, että jo yhdenkin syöminen saattoi saada kurkun lähes umpeen. Allergia on kuitenkin mennyt näin vanhemmiten ohi ja olen todella alkanut pitää pähkinöistä. Cashew-pähkinät ovat suosikkejani.
78. viljat
Söin viime jouluun asti hiukan yli puoli vuotta gluteenitonta ruokaa, koska ärtyneen suolen oireyhtymä pakotti siihen. Vuoden alussa lopetin punaisen lihan syömisen ja sen jälkeen olen saanut palata muuten normaaliin ruokavalioon. Ja kyllä, syön mieluummin ruisleipää kuin pihviä.
79. jäätelö
Rakastan jäätelöä. Ei muuta sanottavaa.
80. mukikokoelma
Tämä on yksi erikoisimmista ilonaiheistani. Jostain syystä tykkään erilaisista mukeista. Kuvassa muutama suosikkini. On mukava juoda kauniista mukeista.
81. luentokurssit
Istun noin 50 kertaa mieluummin luennolla kuin pänttään pelkästä kirjasta tietoa. Opin paljon paremmin, kun saan myös kuunnella ja kirjoittaa. Muutenkin kaikki parhaat yliopistokurssit ovat olleet luentokursseja.
82. kirjasto
Vietin viime talvena ja keväänä melko paljon aikaa kirjastoissa. Tuli opiskeltua paljon paremmin. Yksi ensimmäisistä asioista mitä kotoa pois muuttamisen jälkeen tein oli hakea kirjastokortti. Kirjastot ovat mukavan rauhallisia ja mikä sen parempaa kuin iso valikoima kirjoja ja elokuvia lainattavaksi.
83. joulu
Ehdottomasti suosikkipyhäni! Nuorempana parhaita asioita olivat lahjat ja ruoka, nykyään voiton vievät tunnelma ja joululaulut (ja joululeffat ja ruoka). Turun vanhalla Suurtorilla on joulukuussa aina viikonloppuisin vanhanaikainen joulutori ja koitan aina käydä ainakin kerran. Pidän Turussa myös Sokoksen ja Stockan jouluikkunoista, ne ovat aivan toisista sfääreistä kuin porilaiset jouluikkunat.
84. juhannus
Keskikesän juhla. Ihaninta on se, että aurinko ei laske. Juhannuksen viettäisin mieluiten mökillä, mutta myös kaupunkijuhannus välttää paremman puutteessa. Kun olimme nuorempia kävimme aina kahden tuttavaperheen ja kummisetäni kanssa mökkeilemässä. Niiltä reissuilta on paljon huikeita muistoja.
85. uunilohi
Joskus nuorempana lempiruokaani oli spagetti ja jauhelihakastike. Se saattaisi edelleen olla, mikäli söisin punaista lihaa, mutta koska tosiaan en syö, on uusi selkeä suosikkini uunilohi. Pidän kalasta muutenkin, mutta lohessa on sitä jotain.
86. omenat
Omenoillekin olin pitkään allerginen ja kun allergia alkoi mennä ohi, FODMAP-ruokavalio kielsi ne. Nyt voin taas syödä niitä sydämeni kyllyydestä!
87. kiivi
Olin todella pahasti allerginen kiiveille kun olin nuorempi. Allergialistalla ne lukivat kohdassa: "ei missään muodossa". Olin surullinen, koska kiivit olivat lempihedelmiäni sitä ennen. Jostain syystä tulin kokeilleeksi kiiviä parikymppisenä uudelleen ja kas kummaa, se ei enää allergisoinut! Tänään viimeksi söin kaksi kiiviä ilman mitään ongelmia.
88. kaakao
En juo kahvia ja teetäkin melko harvoin. Kaakao on kuitenkin kiva lämmin juoma talvisin. Valion Plus-kaakaota tykkään toisinaan ostaa kaupasta. Suklaata ja maitoa, nam!
89. viinirypäleet
Niin hyvää, niin helppoa.
90. Yyteri
Yyteri on mun suuri rakkaus. Sieltä on tosi paljon ihania muistoja, kun käytiin perheen kanssa joka kesä kun oltiin pieniä. Vanhempana on tullut käytyä lenkkeilemässäkin dyyneillä.
91. opiskelijalounas
Terveellinen, täyttävä, monipuolinen ja maukas lounas alle kolmella eurolla. Kelpaa!
92. onnistumiset
No, kaikkihan pitävät onnistumisesta.
93. serkut
Tiedän ihmisiä, joilla on niin paljon serkkuja, etteivät he edes tunne kaikkia. Minulla on viisi ja olen iloinen siitä, koska olen oikeasti puhunut kaikkien kanssa henkilökohtaisesti ja olen kaikkien kanssa hyvissä väleissä, mitä nyt nuorimmainen vihaa intohimoisesti kaikkia, jotka komentavat häntä.
94. urheilu
Olen innokas penkkiurheilija. Olympialaisia en ole aikataulujen takia hirveästi seurannut tänä vuonna, mutta olen pääpiirteissään tietoinen varsinkin suomalaisten menestyksestä (tai menestymättömyydestä). Pesäpallon ja ison kisojen lisäksi seuraan enimmäkseen jääkiekkoa, hiihtoa, formuloita ja lentopalloa.
95. Ulvilan lukio
Ulvilan lukio ei välttämättä ollut Porin alueen lukioista kaikista arvostetuin tai lähtökohtaisesti kovatasoisin, mutta sain sieltä erittäin hyvää opetusta, vaikka esimerkiksi ranskan opiskelu ei sujunutkaan sovitulla tavalla. Olen kuitenkin iloinen ja ylpeä siitä, että sain kuulua Ulvilan lukion abeihin lukuvuonna 2012-2013. Lukiovuodet olivat myös täynnä ihania ihmisiä, jotka tekivät kaikesta paljon hauskempaa.
96. lautapelit
Lautapelit ovat niiin kivoja! Muutamien kavereiden kanssa tulee lähes aina pelattua jotakin. Menolippu, Cluedo, Carcassonne ja Scrabble ovat suosikkejani.
97. vesimeloni
Vesimeloni on ihanaa. Rhodoksella maistoin joskus vesimelomipirtelöä ja suosittelen ehdottomasti muitakin maistamaan!!
98. polkupyörä
Haluaisin pyöräillä paljon enemmän. Muutaman ystävän kanssa on tullut pyöräiltyä vuosien mittaa jonkin verrankin (järkevin reissu lienee se, kun pyöräilimme Friitalasta Kullaan huoltsikalle katsomaan, löytyisikö sieltä vaniljakastiketta). Tällä hetkellä pyöräni vain valitettavasti on ajokelvoton, sillä renkaissa ei pysy ilma.
99. Lidlin smoothiet
Lidlin Naturis-smoothiet ovat parhautta. Niistä punaisista en juuri välitä, mutta mango-omena(?) ja kookos-banaani (?) vievät kielen mennessään!
100. tämä haaste
Tämän haasteen tekeminen oli oikeastaan melko avartava kokemus. Sata ilonaihetta on iso määrä ja niitä pohtiessa tajusi, miten pienistä asioista oikeasti voi olla iloinen.
Vihdoin ja viimein! Listaus on nyt valmis. Tässä kohtaa haluan heittää haasteen teille, hyvät lukijat. Tehkää kaikki siis tällainen lista. Julkaiskaa tai olkaa julkaisematta, mutta tehkää se silti. Elämässä on niin paljon kivoja pieniä asioita, jotka vain pitää huomata.
