Työnhaku. Jokaisen vastavalmistuneen painajainen (ellei ole onnistunut jo opintojen aikana haalimaan jostain itselleen paikkaa työelämässä). Pitää hakea, hakea ja hakea, eikä silti välttämättä kovin nopeasti tärppää. Siitäkin toki voi olla montaa mieltä, mikä on nopeaa. Minä olen hakenut varmaan noin kolmeakymmentä (tai enemmän tai vähemmän) työpaikkaa keväästä asti ja olen päässyt yhteen haastatteluun. Joku on kuulemma joskus kirjoittanut yli satakin hakemusta. Kun sitä määrää miettii, alkaa vähän kylmätä. Mitä jos itsekin joutuu kirjoittamaan sata hakemusta ennen kuin joku tarttuu koukkuun?
Työhakemusten kirjoittaminen on raskasta puuhaa. Jos saman päivän aikana koettaa kirjoittaa useamman, saattaa helposti käydä niin, että ilmoitukset alkavat mennä keskenään sekaisin, eikä oikeisiin hakemuksiin enää osu oikeita tietoja ja sanoja. Itse ainakin olen sellainen, että teen mieluusti kaikki päivän "työt" samalla kertaa, jotta muun ajan saa olla rauhassa ja tehdä mitä tahtoo, mikä tarkoittaa sitä, että kirjoitan aina kaikki sen päivän hakemukset peräkkäin. Käytän usein samaa hakemuspohjaa, jota muokkaa tarkoitukseen sopivammaksi korostamalla eri tietoja ja näkökulmia sekä ehkä jättämällä jotain pois. Ennen pitkää hakemukset alkavat muistuttaa halpoja kopioita toisistaan. Jossain kohtaa myös varmasti unohtaa, mihin kaikkiin paikkoihin on hakemuksen lähettänyt, ja vasta siinä vaiheessa kun saa sähköpostiin "valitettavasti jatkamme prosessia ilman sinua" -sähköpostin, muistaa, että joo, tuonnekin laitoin hakemuksen.
Työhakemusten kirjoittamisen haastavuutta lisää se, että ilmoitusten sisältö voi vaihdella aivan laidasta laitaan suunnilleen saman alan sisälläkin. Itsehän olen hakenut lähinnä viestinnän tehtäviin. Voi olla, että toisessa ilmoituksessa toivotaan kiinnostuneisuutta ja vähäistä kokemusta, mutta toisessa listataan vaatimuksiksi sopiva korkeakoulutus (mikä on sopiva koulutus, jää usein arvoitukseksi), sujuva suomen kielen taito, vähintään viiden vuoden kokemus vaativista viestinnän (ja joskus markkinoinnin tai tiedottajan tai journalistin) tehtävistä, kyky lallatella vähintään kolme romaania takaperin ulkomuistista, kokemusta tapahtumantuottamisesta, tieteknistä osaamista (mielellään ainakin MS Office, InDesign, Sharepoint ja Photoshop), jalkahierontataitoa, ymmärrystä sosiaalisesta mediasta ja printti julkaisuista, kuva- ja videoeditointitaitoa,, innovatiivista, reipasta, itseohjautuvaa ja idearikasta työotetta. Muu kielitaito on plussaa! Niin ja alle 30-vuoden ikääkin välillä vaaditaan, koska palkkaus tehdään sen ja sen säännöksen mukaan. Joskus tuntuu, että pitäisi oikeasti olla jonkinlainen yli-ihminen.
Okei, ehkä liioittelen. Eivät vaatimukset nyt aivan hirvittävän kovia ole olleet, mutta kun oma koulutus ei ole viestinnän tai markkinoinnin alalta, eikä kokemusta ole ehtinyt siunaantua mitenkään päätä huomaavasti, kun on mennyt lukiosta suoraan yliopistoon, ilman aikaa, jolloin sitä työkokemusta olisi voinut kerätä sen viisi vuotta, alkaa välillä epäusko iskeä. Siinä sitä koettaa sitten itselleen uskotella, että kyllä sieltä vielä jossain kohtaa tulee vastaan se täydellinen työpaikka, ei ehkä se, mistä olen koko ikäni haaveillut, mutta se, mikä on juuri minulle tarkoitettu. Tosin, kun asenne työnhaun suhteen on välillä "kaikki tänne mulle heti nyt", niin onko mikään ihmekään, että kärsimättömyyden ilkeä peikko välillä puraisee. Muutaman hakemuksen olen jättänyt suosiolla kirjoittamatta, koska olen tajunnut, ettei kannata tuhlata omaa aikaansa tavoittelemalla työtä, johon ei ole mitään mahdollisuuksia päästä, ellei se ole äärettömän kiinnostava.
Toisinaan mietityttää, olisiko sittenkin pitänyt mennä vastoin omia tuntemuksia ja tehdä pedagogiset. Vieläkään se toki ei ole liian myöhäistä. Silti olen melko varma, että asiat järjestyvät. Ehkä minusta tulee viestinnän asiantuntija tai ehkä minusta tulee kustannustoimittaja. Tai ehkä minusta tulee jotakin ihan muuta, jotakin, mitä en juuri nyt voisi edes kuvitella. Mistä sitä tietää.
Odottamattomat mahdollisuudet muistuttivat minua yllättäen jo puoliksi hautaamastani haaveesta tulla kustannustoimittajaksi. Kuulin lukiossa ja yliopiston alkuaikoina, kun alaa sanottiin vaikeaksi ja kilpailluksi ja epäsuorasti ilmaistiin, että vain parhaat pärjäävät. En tiedä vielä, kuulunko parhaisiin tai onko minulla edes mitään realistisia mahdollisuuksia tulla kustannustoimittajaksi, mutta aika näyttää. Ainakaan en aio jättää kiveäkään kääntämättä.
Mitä kokemuksia teillä on työnhausta? Onko tärpännyt helposti vai oletteko joutuneet lähettämään kasapäin hakemuksia?
Rakastan nippelitietoa. Mitä oudompia faktoja, sen parempi. Siispä olen kerännyt ihan teitä lukijoita varten muutamia hauskoja tiedonjyväsiä.
1. Liikeri on maailman suurin kissaeläin. Se on urosleijonan ja naarastiikerin jälkeläinen. Liikereitä syntyy vain tarhaoloissa osin siksi, että tiikerit ja leijonat elävät eri alueilla. Liikerin vastakohta on tiikoni (tai teijona), joka siis on urostiikerin ja naarasleijonan jälkeläinen.
2. Avaruudessa on hiljaista. Siellä ei ole ilmakehää, eikä näin mitään, mikä välittäisi ääntä.
3. Maria-Teresa de Filippiksestä tuli ensimmäinen naispuolinen F1-kuski vuonna 1958. Ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa pisteille päässyt naiskuski (0,5 pistettä) oli Lella Lombardi. Hän sijoittui kuudenneksi vuoden 1975 Espanjan GP:sssä, joka lyhentyi onnettomuuden takia vain 29 kierroksen mittaiseksi.
4. Ruotsalaisen talouslehden Affärsvärldenin (tieto vuodelta 2013) mukaan maailman myydyin kirja on Miguel de Cervantesin kirjoittama Don Quijote, jota oli myyty noin 500 miljoonaa kappaletta. Eri lähteet kuitenkin antavat eri tuloksia. Esimerkiksi MSN.comin (huikean luotettava lähde) listauksesta vanhemmat kirjat, kuten juuri Don Quijote puuttuvat kokonaan, koska niiden myynnin todellista määrää on vaikea todistaa.
5. Kapybarat eli vesisiat ovat maailman suurimpia jyrsijöitä. Kapybarat ovat hyvin sosiaalisia eläimiä, ja ne elävät useimmiten laumoissa. Kapybarat saattavat viihtyä hyvin myös muiden eläinten kanssa.
6. Etelämanner on ainoa maanosa, jossa ei voi törmätä McDonalds'iin.
7. Televisio keksittiin vain kaksi vuotta viipaloidun leivän keksimisen jälkeen.
8. Tämän vuoden kesäkuussa tehtiin uusi maailmanennätys Rubikin kuution ratkaisemisessa. Värit saatiin oikeille paikoilleen 4,22 sekunnissa. Vertailun vuoksi voidaan kertoa, että Rubikin kuution keksijältä Erno Rubikilta meni kuukausi pulmapelin ratkaisemiseen.
9.Alice Walton on maailman rikkain nainen. Hänen nettovarallisuutensa on noin 46 miljardia dollaria.
10. Vuoden 2016 verotietojen mukaan Suomen kovatuloisin urheilija oli Jesse Joensuu (tienasi 358 679 euroa). Tässä ei kuitenkaan huomioida niitä urheilijoita, jotka eivät maksa verojaan Suomeen. Poissa laskuista ovat siis esimerkiksi useat miljoonapalkkoja nostavat NHL-tähdet sekä formulakuskit.
11. Kaikkien aikojen lyhimpänä sotana pidetään Englannin ja Sansibarin sotaa. Se 27. elokuuta vuonna 1896. Se kesti vain 38 minuuttia.
12. Kirjainlyhennettä O.M.G (Oh! My God!) käytettiin tiettävästi ensimmäisen kerran jo vuonna 1917 kirjeessä, jonka vastaanotti Winston Churchill.
13. Juutalaiselle tiedemiehelle Albert Einsteinille tarjottiin vuonna 1952 Israelin presidenttiyttä, mutta tämä kieltäytyi kunniasta, koska ei uskonut olevansa sopiva kandidaatti.
14. Maata kiertävä Kuu on aurinkokuntamme viidenneksi suurin kuu, ja sen läpimitta on 3476 kilometriä. Linnunradan suurin kuu on Jupiteria kiertävä Ganymedes, jonka läpimitta on peräti 5262 kilometriä.
15. Elävällä fossiililla tarkoitetaan sellaista lajia, joka on säilynyt lähes muuttumattomana aina esihistoriallisista ajoista lähtien. Niitä voi siis tavata sekä elävinä olentoina että fossiileina. Tällaisia lajeja ovat esimerkiksi siilit, kilpikonnat ja kiinanpunapuut.
Viimeisestä postauksesta on taas kulunut aika pitkä aika. Koetin kirjoittaa kuulumispostausta tuossa välissä, mutta jostain syystä sen kirjoittaminen oli niin vaikeaa, että se jäi tekemättä. Viime postauksen jälkeen on kuitenkin tapahtunut kaikenlaista. Olen ollut kolarissa (auto piti vaihtaa, mutta mitään sen vakavampaa ei onneksi tapahtunut), juhlinut tätini synttäreitä ja serkkuni valmistujaisia, aloittanut pelikauden, treenannut, ollut pari viikkoa kesätöissä pesiskoulussa, viettänyt juhannusta koiravahtina, käynyt luontopolulla vaeltelemassa ja valmistunut maisteriksi (ja juhlistanut sitä sukulaisten kanssa).
Kuulumispostausta ei siis tällä kertaa tule. Mitään päätä huimaavan kiinnostavaa ei sikäli tietenkään ole edes tapahtunut. Uskoisin, että selviätte siis ilman. Nyt minulla on muita suunnitelmia. Olen puhunut täällä blogissa opiskelustani aiemminkin aika paljon ja nyt on tullut aika ehkä viimeiselle yliopistopostaukselle.
Olin peruskoulussa ja lukiossa aina ysin tyttö. Sain hyviä arvosanoja, olin hyväkäytöksinen (useimmiten) ja opettajat tykkäsivät minusta. Lukion jälkeen, kuten moni varmaan odotti, suuntasin yliopistoon. Ammattikorkeakoulut eivät oikeastaan edes käyneet todellisina vaihtoehtoina mielessäni, minä kun olin päättänyt jo 7-vuotiaana, että tahdon yliopistoon, vaikken oikeasti edes tiennyt, mitä se tarkoittaa. Harkitsin puolivakavissani myös oikeus-, liikunta- ja lääketiedettä. Varsinkin lääkiksen kanssa kuitenkin todellisuus oli se, että minulla ei olisi oikeasti ollut mahdollisuuksia päästä sisään. Olin lukenut lukiossa lyhyen matematiikan ja muutenkin luonnontieteistä vain pakolliset kurssit. Ammattikorkeakoulussa restonomikoulutus olisi saattanut kiinnostaa tai fysioterapia, mutta nyt niiden perään on vähän hassu haikailla. Lopulta enemmän vaakakupissa painoi se, mitä halusin tehdä ja opiskella kuin se, miten paljon tulevasta ammatista ehkä saisi rahaa.
Hain opiskelemaan historiaa ja suomen kieltä Turkuun ja Tampereelle. Ajattelin lähtökohtaisesti, että jos pääsisin kaikkiin, menisin ensisijaisesti Turkuun opiskelemaan historiaa, sitten Turkuun opiskelemaan suomen kieltä, Tampereelle opiskelemaan suomen kieltä ja lopuksi Tampereelle historiaa. Tai se oli minun ajatusprosessini tuottama tärkeysjärjestys hakukohteille. Tampereelle en joistain syystä oikeasti halunnut lukemaan historiaa. Kun minä hain, yhteishaussa kaikkia hakukohteita ei tarvinnut laittaa tärkeysjärjestykseen. Vain Turkuun piti päättää, halusinko ennemmin lukemaan historiaa vai suomea. Päädyin historiaan, mutta kaduin sitä päätöstä jo pääsykoekirjoja lukiessani. Aioin silti hakea täysillä molempiin, koska en osaa luovuttaa edes sellaisten asioiden kanssa, jotka eivät varsinaisesti enää kiinnosta. Se, että pääsin lopulta vain Turkuun lukemaan suomen kieltä osoittautui elämäni tärkeimmäksi "epäonnistumiseksi". En siis tietenkään tarkoita, että olisi mitenkään paha asia, jos ei pääse heti opiskelemaan tai jos pääsee vain yhteen paikkaan, mutta olin odottanut pääseväni useampaan paikkaan, ja siksi puhun siitä toisinaan "epäonnistumisena".
Kävi hyvin nopeasti selväksi, että suomen kieli oli juuri se oppiaine, jonka oli tarkoitus olla minun pääaineeni. Aika nopeasti ymmärsin, että haluaisin tulevaisuudessa tehdä töitä juuri suomen kielen kanssa. Mainittakoon tässä kohtaa, että olin lukion aikana sanonut, että en lähtisi yliopistoon lukemaan kieliainetta pääaineenani ja voin ihan rehellisesti sanoa, että vasta siinä vaiheessa, kun sain hyväksymiskirjeeni, jossa toivotettiin tervetulleeksi kieli- ja käännöstieteiden laitoksen opiskelijaksi, ymmärsin, että olin sittenkin menossa opiskelemaan kieliainetta.
Ensimmäisenä vuonna aloitin pääaineen lisäksi kotimaisen kirjallisuuden opinnot. Menin myös ranskan jatkokursseille kielikeskukseen. Kirjallisuutta luin, koska se kiinnosti ja koska olin vakuuttunut, että vaikka en oikeastaan halunnut, tulisin tekemään pedagogiset opinnot. Minulle myös toitotettiin useammasta suunnasta, että kyllä ne pedagogiset kannattaa suorittaa. Kannattaa kuluttaa vuosi elämästä siihen, että vääntää ne kasaan, koska niistä voi sitten olla hyötyä. En ollut vakuuttunut, sillä opettaminen ei oikeastaan yläkouluvuosien jälkeen ole minua juuri kiinnostanut. Kuitenkin päätin silloin uskoa muita. Päätin tehdä niin kuin oletin, että yhteiskunta ja yliopisto minulta odottivat. Lienee ehkä hyvä muistuttaa, että aloitin opinnot, kun olin 19-vuotias. Aivan lapsi siis vielä (ei sillä, että kokisin nytkään olevani varsinaisesti aikuinen) ja melko altis vaikutteille.
Vielä toisena vuonna olin vakuuttunut, että opiskelisin opettajaksi. Silloin lisäsin listalle poliittisen historian sivuaineen myötä myös tavoitteen saada pätevyys opettaa myös historiaa ja yhteiskuntaoppia. Yhteiskuntaoppi putosi hyvin nopeasti kuvioista, mutta historia pysyi tavoitteena aina kolmannen vuoden loppuun asti, kunnes totesin, etten ehkä olisi sittenkään valmis tekemään sitä työtä, minkä se olisi vaatinut. Olen kirjoittanut tästä aiemminkin, mutta jostain syystä, vaikka historia on minulle erittäin rakas asia, oli poliittinen historia vaikeaa ja välillä jopa vähän vastenmielistä. Tunsin omat taitoni riittämättömiksi. Aloin ajatella kauhulla aineopintoja ja pidemmän päälle jopa historian opettamista. Poliittinen historia vaati paljon enemmän pilkun viilaamista ja ulkoa muistamista kuin mihin olin tottunut. Päätinkin kolmannen vuoden päätteeksi, että pelkät perusopinnot saisivat riittää. Kolmantena vuonna pakersin kanditutkielmani parissa. Kirjoitin diskurssianalyyttisen tutkielman Satakunnan Kansan pesäpallouutisista. Vaikka sillä ei mitään erityisen suurta tieteellistä arvoa olekaan, oli sitä hauska tehdä. Diskurssianalyysistä tulikin yllättävän hyödyllinen työkalu myös gradulleni ja oli hyvä, että olin käyttänyt sitä jo kandivaiheessa.
Kandiksi pitäisi yleensä valmistua kolmessa vuodessa, mutta minulla valmistuminen lipsahti neljännen vuoden helmikuulle, koska yksi poliittisen historian kurssi roikkui. Minulla olisi ollut riittävästi opintopisteitä ilmankin, mutta halusin sivuaineesta täyden kokonaisuuden todistukseen. Neljäntenä vuonna siirryin pääaineessa syventäviin opintoihin, tein sosiaalitieteiden perusopinnot ja aloitin saksan opinnot kielikeskuksessa. Syksy oli rankka. Isä kuoli lokakuussa, joukkueen tilanne oli pitkään melko epävarma ja syyslukukaudelle mahdutin neljänkymmenen opintopisteen edestä kursseja. Oli tavallaan onni, että olin kasannut itselleni hurjan määrän kursseja, sillä niiden kanssa pysyin kiireisenä enkä ehtinyt murehtia enkä varsinkaan lamaantua. Neljäntenä vuonna oikeastaan varmistui se, että en opiskelisi pedagogisia. En halunnut opettajaksi enkä nähnyt siinä mitään järkeä, että olisin tehnyt vuoden rajun työrupeaman vain, koska sitä minulta odotettiin. En halua olla huono missään mitä teen, enkä usko, että minusta olisi voinut tulla hyvä opettaja, jos se ei minua kiinnosta. Ja onhan kuitenkin mahdollisuus myöhemmin vielä täydentää koulutusta, jos näyttää siltä, että nykyisellä tutkinnolla ei ura urkene.
Viides vuosi oli hyvin erilainen kuin aiemmat. Opintoni koostuivat harjoittelun lopusta (aloitin siis syksyllä 2016 oppiaineen some-markkinoijana ja sain sen päätökseen joulukuussa 2017), kahdesta saksan kurssista, gradun kirjoittamiseen valmistavasta metodikurssista ja itse gradun kirjoittamisesta. Tutkielmani käsitteli ammattinimikkeiden sukupuolittuneisuutta ja sitä, miten ihmiset suhtautuvat sekä nimikkeisiin itseensä että asiasta käytyyn keskusteluun. Sain oikeasti hyvin mielenkiintoisia tuloksia, vaikka ei tästäkään tutkielmasta varmaan tulevaisuudessa hirveästi tulla puhumaan. Puhuttaisiinpa! Olisin kerrankin asiantuntija, ja aihe oli ainakin minusta todella mielenkiintoinen. Jos kandin kykeni halutessaan kirjoittamaan viikossa, vaati gradu aika paljon enemmän työtä. Minulla piti kiirettä ehtiä omaan tavoitteeseeni eli saada ensimmäinen versio valmiiksi ennen Pariisin matkaa. Onnistuin lopulta niukasti ja pääsin viettämään lomaa rauhassa. Ensimmäisen vaiheen jälkeen oli vielä kasapäin töitä. Lisää lähteitä, analyysin tarkentamista, teorian tarkentamista, muotoilullisia asioita, ja kun ne olivat kunnossa, kansitus ja palautus. Pahinta oli odottaminen. Oliko gradu riittävän hyvä, jotta olisin itse arvosanaan tai palautteeseen tyytyväinen? Ehtisinkö valmistua toukokuun puolella?
Valmistuin lopulta 24.5.2018 filosofian maisteriksi. Ehdin juuri sopivasti vielä kesäkuun publiikkiinkin, joka oli erittäin hieno kokemus. Kulkue, kaunista laulua, hienoja, mahtipontisia ja vähän eriskummallisia puheita, muistolahjojen jako ja kuvaus. Publiikin jälkeen kävimme äidin (ja tietysti muiden valmistuneiden) kanssa vielä lyhyesti oppiaineen toimistolla tapaamassa henkilökuntaa. Täytyy sanoa, että jopa toimistoa tulee vähän ikävä. En ihan hirveästi siellä käynyt, mutta varsinkin viimeisen vuoden aikana siellä tuli vierailtua yllättävänkin tiheään ohjaajaa tapaamassa ja alkusyksyllä graduja lukemassa.
Minulle opiskeluaika oli erityisesti juuri sitä, opiskeluaikaa. En verkostoitunut paljoa tai osallistunut moniinkaan sosiaalisiin tapahtumiin. Opiskelin, treenasin ja tein töitä. En ole muutenkaan aina erityisen sosiaalinen ihminen ja tarvitsen paljon omaa aikaa, mikä osittain selittää sitä, että en juuri jalkautunut muiden opiskelijoiden pariin. Näin jälkeenpäin se on toinen niistä asioista, jotka jäivät vähän harmittamaan. Toinenhan on tosiaan se, että tuhlasin niin paljon aikaa ja resursseja kotimaisen kirjallisuuden opiskeluun, kun olisin voinut lukea jotakin mielenkiintoisempaa (esimerkiksi TEHY tai markkinointi), varsinkin kun minusta nyt ei lopulta tullutkaan opettajaa. Kaiken kaikkiaan yliopistoaika opetti minulle paljon. En oppinut pelkästään niitä asioita, joita kirjat tai luennoitsijat kertoivat. Niin kliseistä kuin se onkin, opin paljon asioita elämästä ja ihmisistä. Opin itsenäisemmäksi. Opin, että on tärkeämpää täyttää omat kuin muiden odotukset. Opin elämä ei ole aina helppoa, mutta olemalla rohkea ja päättäväinen, voi saavuttaa melkein mitä tahansa.
Nyt on edessä työnhaku. Viestinnän tehtävät kiinnostavat eniten, mutta kilpailu on kovaa, enkä oikein tiedä, millaisia hakemuksia pitäisi kirjoittaa, että edes kiinnostuttaisiin etäisesti. Mieluiten jäisin Turkuun töihin, mutta olen varautunut myös muuttamaan, jos paikka jostain muualta aukeaa. Työhakemusten kirjoittaminen ei todellakaan ole lempipuuhaani, mutta välttämätön paha tässä kohtaa. Toistaiseksi olen saanut vain kieltäviä vastauksia, mutta eiköhän se oikea paikka jossain vaiheessa löydy.
Entä te, hyvät lukijat, tiedättekö jo, jatkuuko syksyllä koulu, opinnot tai työt?
P.s. Niall Horanin uusi biisi Finally Free julkaistiin eilen!
Aina kesän kynnyksellä blogit alkavat täyttyä Bucket List -postauksista. Bucket List eli ämpärilista on lista, johon kirjataan sellaiset asiat, jotka haluaa jonkin tietyn ajan aikana tehdä ainakin kerran. Kyseessä voi siis olla esimerkiksi kesää, syksyä, opiskeluaikaa tai vaikka koko elämää koskeva lista. Kirjoitin yhden "tavoitelistan" 2017 vuoden alussa, mutta kesäksi en ole tällaista koskaan tehnyt. Joten nyt! Minusta muuten on hauskaa, että Bucket List kääntyy ämpärilistaksi. Sehän on aika osuvaa, koska jokaisen suomalaisen suurin haave on voittaa arvonnasta ämpäri.
Kesän 2018 ämpärilista
Tänä kesänä haluan...
... käydä huvipuistossa. Edellisvuonna kävimme kaveriporukan kanssa Linnanmäellä ja viime vuonna Janinan kanssa Benalmadenassa huvipuistossa sekä loppukesästä Powerparkissa. Huvipuisto kuuluu nykyään minun kesääni ihan siinä missä vaikka meressä uiminenkin.
... lukea ainakin 8 kirjaa. Minulla tulee todennäköisesti olemaan kesällä ainakin jonkin verran vapaa-aikaa. Haluaisin käyttää sitä aikaa hyödyksi myös sen suhteen, että saisin taas muistutettiin itselleni, miksi lukeminen on ihanaa.
... valmistua (ja ehkä juhliakin sitä jotenkin). Minun graduni arvostellaan kuulemma torstaina. Mikäli se tosiaan toteutuu ja kaikki asiat sujuvat nopeasti pääsen jo ensi viikolla hakemaan tutkintoani ulos. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että todennäköinen valmistumispäiväni on 31.5., jolloin ehtisin vielä tiedekunnan publiikkiinkin kesäkuussa. Vähän sormet ristissä vielä pitää olla, että ehdin toukokuussa valmistuvien, mutta kesäkuun aikana papereideni pitäisi viimeistään olla kunnossa. Juhlimisesta en ole vielä osannut tehdä mitään päätöksiä.
... saada työpaikan, jos ei kesäksi, niin syksyksi. Koska valmistun, on töiden saaminen entistä ajankohtaisempaa. Minulla on ainakin kesäkuun kahdeksi ensimmäiseksi viikoksi tiedossa homamaia, mutta sen jälkeen kaikki on auki. Hakemuksia olen lähettänyt, mutta koska ainakin kesän haluan olla vielä Turussa pesäpallon takia, ovat työllistymismahdollisuudet hieman rajallisemmat. Haluan kuitenkin ehdottomasti saada työ- tai harjoittelupaikan kesän aikana. Mieluiten jotain mielenkiintoisia viestintätehtäviä.
... käydä Yyterissä. Rakastan Yyteriä. Monena kesänä olen käynyt dyyneillä juoksemassa ja mennyt sitten pulahtamaan, mutta myös rannalla pelailu ja pitkä polskiminen sopivat minun suunnitelmiini.
... käydä Kallossa. Kallo on yksi niistä paikoista, joissa meillä oli tapana käydä noin kerran vuodessa tai kahdessa, kun olin lapsi. Kävimme silloin onkimassa tai kalastamassa. Kastellin kerran housuni, kun liukastuin levään ja kaaduin. Nykyään Kalloon tulee useimmiten mentyä piknikille tai valokuvaamaan.
... kirjoittaa enemmän. Lupaan näin itselleni joka vuosi. Ehkä olisi vihdoin jo aika toteuttaa se lupaus. Eikä kyse siis ole pelkästään blogin kirjoittamisesta vaan ihan muustakin.
... aloittaa YouTube-kanavan. Puhuin tästä lyhyesti postauksessa ennen Pariisiin lähtöä. YouTube-videoiden kuvaaminen on edelleen agendassa, mutta sen toteuttaminen ei ole vielä ottanut oikein tulta alleen. Toivottavasti pian.
... treenata paljon. Jos tilanne nyt tosiaan on se, että työpaikkaa ei kesäksi irtoa, haluan yrittää palata treenien suhteen lähemmäs abivuoden jälkeistä kesää, jolloin treeni todellakin maistui.
... korjauttaa pyörän ja alkaa taas pyöräillä. Polkupyörä on on ollut jo varmaan toista vuotta käyttökelvottomana, mutta en syystä tai toisesta ole ikinä saanut aikaiseksi sen viemistä korjaukseen. Voi myös toki olla, että joudun ostamaan uuden pyörän, mikäli korjaaminen maksaa liikaa.
... pelata frisbeegolfia. Frisbeegolf on hauskaa, tarviiko sen enempää selitellä? Hyvä siinä en todellakaan ole, mutta onneksi aina ei tarvikaa olla.
... käydä pääkaupunkiseudulla. Kaksi hyvää ystävääni asuu pääkaupunkiseudulla. Toisen luona minun pitänyt käydä jo useamman vuoden, mutta sopivaa aikaa ei vain ole löytynyt. Tänä kesänä olisi tarkoitus löytää se aika.
... käydä piknikillä. Nyt on toki myönnettävä, että tämä toteutui jo tänään, mutta piknikillä ei vain voi käydä liian usein.
... kokeilla uutta reseptiä. Uusien ruokien kokeileminen on aina hauskaa. Kaipaan myös omaan syömiseeni aina tasaisin väliajoin uusia tuulia.
... syödä mansikoita. Mansikat on parhaita.. Eipä siitä ole sen enempää sanottavaa.
... siivota kaapit. Keittiössä minulla on iso kaappi, joka on säilönyt sisäänsä kaiken mahdollisen, mitä olen sinne keksinyt tunkea. Paljon sellaistakin, mitä en tosiaankaan tarvitse. Myös vaatehuoneeni kaipaa järjestelyä.
Vaikka tässä tein listan asioista, joita haluan tehdä, haluan säilyttää myös pientä spontaaniutta kesässäni. Ennen kaikkea haluan nauttia.
Pariisi. Matkustin sinne jo huhtikuun puolivälissä hyvän ystäväni kanssa. (Hänen ihana bloginsa kannattaa käydä katsastamassa! Sieltäkin voi lukea Pariisin matkastamme.) Valitettavasti takaisin Suomeen paluun jälkeen olen hukkunut gradun viimeistelykiireisiin, treeneihin, peleihin, Hogwarts Mystery -mobiilipelin naputtamiseen ja yleiseen laiskotteluun, joten tämä postauksen kirjoittaminen on venähtänyt ihan luvattoman kauas. Osasyy siihen on myös se, että jouduin pitkään harkitsemaan, pyrinkö tekemään matkasta Youtube-videon vai tyydynkö postauksen kirjoittamiseen. Puolivälissä reissua kuitenkin olin jo tullut siihen lopputulokseen, että en osaa enkä ehkä halua elää elämääni täysin kameran läpi, enkä lopulta kuvannut ihan hirveästi videoita. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö jossain vaiheessa aloittaisi Youtube-kanavaa, sillä se on edelleen minusta hyvin kiinnostava projekti, en vain välttämättä tule koskaan kuvaamaan lifestyle-videoita tai matkavlogeja.
Joka tapauksessa, tänään on tarkoitus tehdä pieni katsaus Pariisin matkaamme topit ja flopit listan muodossa. Matkaseura oli toki parasta kaikessa, mutta veikkaan, että Janina tietää sen itsekin, eikä hän siis pääse listalle. Matka ei olisi kuitenkaan ollut puoliksikaan yhtä kiva, jos olisin matkustanut esimerkiksi yksin. Ja sanottakoon, että me oltiin aika hyvä tiimi esimerkiksi, kun piti löytää paikkoja. Minä vastasin yleensä pysäkkien ja paikkojen nimien muistamisesta ja Janina itse suunnistamisesta. Minullahan tunnetusti on järkyttävän huono suuntavaisto. Emme tainneet eksyä kertaakaan!
TOP 5
1. Flicker Tour
Keskiviikkoiltana koitti yksi matkan kohokohdista ja yksi isoimmista matkaanlähdön syistä. Flicker Tour. Niall Horan. Julia Michaels. MAH-TA-VAA! Meillä oli piippuhyllypaikat, mutta ainoa huono puoli siinä oli se, että ihmiset lavalla olivat kovin pieniä. Jälkeenpäin olen katsonut varsinkin Niallin keikalta joitain videoita, joissa näkyy, miten hän on reagoinut joihinkin asioihin ja nauranut itseni kipeäksi. Kannattaa esimerkiksi katsoa tämä, joskin se oli kontekstissaan vielä hauskempi kuin irrallisena videona. Tunnelma oli iso osa kokemusta ja oli huikeaa, miten energia nousi aivan sinne ylös asti ihan ensisekunneista lähtien ja varsinkin Niallin keikan aikana. Kävin kierroksilla päiväkausia keikan jälkeen. Vieläkin, kun ajattelen asiaa, tekisi mieli vain palata ajassa takaisin ja kokea keikka uudelleen. Videoiden katsominen on aivan eri asia, sillä se tunnelma oli huumaava. Tämä oli ensimmäinen keikka, jolla olen ikinä käynyt, eikä todellakaan harmita, että tuli käytyä. Julia Michaels oli myös jopa odottamaani parempi. Olen lämmennyt hänen musiikilleen keikan jälkeen aivan eri tavalla kuin ennen. Molemmat artistit olivat livenä vähintään yhtä hyviä elleivät jopa parempia kuin nauhoitettuina.
2. Louvre
Louvressa voisi kierrellä päiväkausia. Olin alun perin hieman epävarma siitä, tahtoisinko edes mennä, mutta oli ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka. Mona Lisa on ehkä hieman antikliimaksi, mutta olin toisaalta jo varautunut siihen, ettei sen näkeminen olisi erityisen suuria tunteita herättävä kokemus. Monet muut maalaukset, veistokset ja taideteokset sen sijaan osasivat yllättää. En ymmärrä, miten jotkut ihmiset voivat olla niin taitavia! Jo Louvren upea arkkitehtuuri oli kokemus sinänsä. Näin myös muutaman suosikkimaalarini Monet'n taulun. Huippu-uutinen muuten niille, jotka ovat Pariisiin menossa. Alle 26-vuotiaat EU-kansalaiset pääsevät Louvreen ilmaiseksi, jos pystyy todistamaan henkilöllisyytensä. Passi siis kannattaa ottaa mukaan!
3. Nähtävyydet
Louvre on toki yksi nähtävyyksistä, mutta kävimme katsomassa muitakin. Eiffel-torni, Notre Dame, Champs Elysées, Riemukaari... Joka toisesta kadunkulmasta tuntui myös tulevan vastaan jokin kirkko, sillä jo ensimmäisenä iltana näimme Madeleinen kirkon (L'église de la Madeleine) ja Pyhän Augustinuksen kirkon (Église Saint-Augustin de Paris). Eiffel-torni, Notre Dame ja Riemukaari olivat paljon isompia kuin olin kuvitellut. Eiffel-torni oli oikeastaan aika kaunis ja sen näkeminen omin silmin nosti aika isoja tunteita pintaan. Eiffel-torniin menimme aivan huipulle asti, sillä pääsimme puoleen hintaan (12,50), kuten kaikki 24-vuotiaat tai sitä nuoremmat. Huipulle asti minun ei tarvitse toista kertaa mennä, sillä ylimmästä kerroksesta ei oikein nähnyt mitään kovan tungoksen takia. En ymmärrä, miten se vaikuttaa kaikissa elokuvissa aina niin romanttiselta kokemukselta. Notre Dame oli yksi niistä paikoista, joka oli ehdottomasti minun Pariisin vierailulistallani. Ulkoa se oli paljon vaikuttavampi kuin olin odottanut, ja sisällä ikkunoiden lasimaalaukset ja paikan arkkitehtuuri olivat henkeäsalpaavia. Turisteja oli paljon, eikä kirkossa ollut varsinaista kirkkotunnelmaa, koska se oli täynnä kuvia ja tietotauluja kirkon historiasta. Champs-Elysées ja Riemukaari eivät nekään pettäneet, sillä siellä jos jossain tunnelma oli erittäin ranskalainen.
4. Ilmasto
Lämmin, lämmin, lämmin! Saimme jo huhtikuussa nauttia helteistä. Emme todellakaan olleet varautuneet siihen, sillä Suomessa käpristeltiin samaan aikaan monesti vielä alle viidentoista asteen lämpötiloissa ellei kylmemmässäkin. Toisin sanoen, meillä oli liikaa paksuja vaatteita mukana. Haha. Mutta oli mahtavaa, miten hyviltä tavallisesti kuivat käteni tuntuivat vain parin päivän Pariisissa oleskelun jälkeen. Kuivuus oli poissa ja sormet olivat pehmeät. Kyllä se keski-Euroopan ilmasto vain on ehkä parempi iholle kuin tämä pohjoinen.
5. Julkinen liikenne
Julkinen liikenne toimi todella hyvin ja oli kohtuullisen halpa käyttää. Toki metroasemilla välillä haisi aivan järkyttävästi, mutta se oli pieni hinta maksettavaksi. Useimmilla reiteillä oli myös yhtymäkohtia toisten kanssa, jolloin pääsi pienellä vaivalla ja samalla lipulla liikkumaan useammankin alueen läpi. Kun ajoimme junalla Charles-de-Gaullelta Pariisiin oli junassa mies soittamassa haitaria. Voitteko kuvitella mitään pariisilaisempaa?
Kunniamaininnat: Ranskan hurmaava arkkitehtuuri. Kaunis, kaunis Seine. Hotelli Ibis Styles Paris Massena Olympiades -hotelli (ja sen aamupala).
FLOP 5
1. Asiakaspalvelu
Opiskelin ranskaa alakoulusta yliopiston kolmannelle vuodelle. Siitä taidosta ei kuitenkaan ollut juuri mitään hyötyä, koska ranskalaisten puheesta en saanut lähes koskaan mitään selvää. Useimmissa tapauksissa ongelma ei ollut edes se, että en olisi ymmärtänyt asiaa, mutta en vain kuullut. Minusta on aina ikävää, kun asiakaspalvelija alkaa puhua englantia, vaikka asiakas yrittäisikin käyttää ranskaa. Ymmärrän, että joskus on kiire, mutta puheen volyymia nostamalla voisi tilanne joskus muuttua ilman kielen vaihtamistakin. Myönnettäköön kuitenkin, että joskus ongelma oli myös minun ymmärryksessäni. Mutta huomattavasti parempaa palvelua sai englanniksi, mikä oli suuresti ärsyttävää. Ranskaa ilmeisesti piti puhua täydellisesti tai ei ollenkaan. Haha.
2. Vessat
Yök, yök ja vielä kerran yök. Okei. Selvennettäköön, että ravintoloiden, Louvren, lentokentän ja hotellin vessat olivat hyvät. Louvressa tosin vessoissa haisi ja hanat olivat erikoiset (tai sitten minä olen vain huono hanojen kanssa). Olimme kuitenkin sen verran paljon liikenteessä, että vessassa oli väkisinkin pakko käydä myös muualla. Esimerkiksi metroasemalla, jossa vessa näytti hissiltä ja jossa ei ollut paperia. Pariisissa oli myös ns. vessalaatikoita ympäriinsä. Ne olivat maksuttomia ja ne desinfioituivat itsekseen jokaisen käytön jälkeen. Juoksevaa vettä ei ollut eikä aina edes paperia. Vesipulloa ja papereita kannattaa siis oikeasti kantaa mukana, jos haluaa hyödyntää ilmaisia vessoja, maksulliset vessakäynnit kun kustantavat euron tai pari. Ei myöskään kannata olla turhan herkkä ällöttävyyksille, sillä eräässä kopperossa näimme seinään liimautuneen verisen terveyssiteen. Hyh. Hyviäkin vessoja toki on. Janina kävi muun muassa yhdessä luksusvessassa, jossa myytiin vessatarvikkeita ja jossa saatettiin kopin ovelle asti. Tämä lysti toki maksoi sen kaksi euroa. .
3. Ravintola Eiffel-tornin lähellä.
Tästä kokemuksesta kertoo jotain se, että meistä ei kumpikaan muista, minkä niminen ravintola oli kyseessä. Keskiviikkona siis kävimme aamupäivällä Eiffel-tornilla ja menimme syömään läheiseen ravintolaan ennen suuntaamista takaisin hotellille valmistautumaan. Me emme vieläkään tiedä oliko ravintolan tarkoitus olla ranskalainen, espanjalainen vai italialainen. Palvelu oli hyvin epämääräistä ja jouduimme odottamaan melko kauan, että joku tuli ottamaan tilauksemme. Ravintolan omistaja (tai näin oletamme) mekasti jatkuvasti yhdelle työntekijöistään, joka haahuili ympäriinsä päämäärättömän näköisenä. Hänellä ei ilmeisesti ollut lupa tehdä juuri mitään. Tilasin kanapastaa ja ensimmäinen annos jonka he tekivät oli Pasta Carbonara, joka johti jälleen mekastamiseen. Meidän pöytämme oli aivan tiskin edessä, joten kuulimme ja näimme aika paljon asioita, joita siinä tapahtui. Ruoka oli ihan siedettävää, joskaan ei todellakaan parasta, mitä olen syönyt. Janinalta myös vietiin lautanen pois jo ennen kuin minä olin saanut omani tyhjäksi, mistä tuli vähän hoputettu olo. Jos tässä ei ollut vielä tarpeeksi, voinen kertoa, että puolen litran vesipulloista laskutettiin noin neljä euroa, emmekä tainneet edes saada kuitteja.
4. Turistirysät
Turisteja siellä, turisteja täällä, siellä räps, täällä räps, jokapuolla räps räps, hiiala, hiiala hei. Joo joo, olin itsekin turisti, mutta jestas, miten paljon siellä oli porukkaa! En ole itse mikään suurin turistirysien ystävä, vaikka nähtävyyksiä haluankin katsella. Luulimme menevämme Notre Damelle ajoissa, kun olimme siellä joskus kymmenen maissa, mutta ilmeisesti olisi pitänyt eksyä sinne jo ennen yhdeksää, jos olisi halunnut esimerkiksi kuvia ilman kirkon ympärillä juoksevaa ihmislaumaa. Onneksi myynnissä on paljon kortteja, joissa ainakin on kauniita kuvia. Turistirysät houkuttelevat myös myyjiä. He ovat useimmiten nuoria, tummaihoisia miehiä, jotka joko levittävät kaikki tuotteensa maahan lakanan päälle tai tyrkyttävät niitä lennosta ihmisille. Heitä sai vältellä ihan toden teolla. Mietimme jälkeenpäin, miten hauska ajatus on se, että itse päätyy varmasti jonkun lomakuviin epämääräiseksi, outoilmeiseksi turistiksi.
5. Matkustaminen
Okei. Totta kai, kun lähtee ulkomaille, pitää varautua siihen että matkustamiseen menee useampi tunti. Täytyy silti sanoa, että 15 tuntia yhteen suuntaan tuntui vähän liioittelulta, kun ottaa huomioon, kuinka lähellä Ranska loppujen lopuksi on. Meilläkin toki oli hieman ylimääräistä aikaa lentokentillä, koska pelasimme varman päälle, joten matka-ajan olisi saanut myös katkaistua vähän lyhyemmäksi. Lisäksi olemme toki syyllisiä myös tiettyyn pihiyteen, sillä haimme halvimmat mahdolliset liput, totta kai. Lensimme molempiin suuntiin Lufthansalla. Mennessä vaihdoimme Münchenissä ja tullessa Frankfurtissa. Kotimatka alkoi vähän huolestuttavasti, koska lentomme Frankfurtiin oli kaksikymmentä minuuttia myöhässä. Vaihtoaikamme oli jo valmiiksi vain noin viisikymmentä minuuttia. Hirvitti, kun kuulimme, että se lähes puolittuisi. Onni oli kuitenkin matkassa, sillä jollain konstilla lento oli lopulta perillä puoli tuntia suunniteltua aiemmin. En tiedä miten, mutta meillä oli lopulta aika sopivasti aikaa. Frankfurtin lentokenttä oli valtava. Olin jo Münchenissä ja Charles de Gaullella Pariisissa ollut aika hämilläni, mutta Frankfurtissa tuntui, että portilta toiselle oli matkaa kilometri. Lisäksi me emme päässeet terminaalista suoraan lentokoneeseen, vaan meidät vietiin bussilla pitkä matka ennen kuin pääsimme kiipeämään kyytiin. Meillä oli ihan hyvä tuuri paikkojen kanssa, sillä ainoastaan viimeistä lentoa lukuun ottamatta pääsimme aina vierekkäisille paikoille. Suurin osa lentoajasta tosin meni nukkuessa tai lukiessa. Lufthansalle propsit hyvistä lentoeväistä.
Kaiken kaikkiaan aivan loistava reissu. Minulla oli superhauskaa ja Pariisi oli ihana. Ei jää viimeiseksi vierailukseni, jos se vaan on minusta kiinni!
Kuvituksena täysin aiheeseen liittymättömiä otoksia Naantalin tiistaiaamusta.
