perjantai 12. elokuuta 2016

Kun elämä ilostuttaa osa 1.

Näin jossakin haasteen, jossa kehotettiin listaamaan sata ilonaihetta. Tein vastaavanlaisen haasteen muutama vuosi sitten Instagramissa. Silloin otin sadan päivän ajan kuvan jostain minut iloiseksi. Silloin kuvia oli aika laidasta laitaan, erikoisin ehkä uusi hammasharja, jonka ostaminen oli venynyt turhan pitkälle. En ollut lainkaan ajatellut, että tällaisen voisi toteuttaa myös blogissa ja ehkä jopa hiukan helpommalla. Tässä ja seuraavassa postauksessa siis listaan sata asiaa, jotka saavat minut iloiseksi. Jaoin tämän kahteen osaan, jottei yhdestä postauksesta tule aivan hirvittävän pitkä. Tässä tulevat ensimmäiset 50, ilman mitään sen suurempia tärkeysjärjestyksiä.

100 ilonaihetta

1. tulevaisuudennäkymät
Maailmassa ei varmasti ole montaa nuorta, joka ei olisi aina silloin tällöin huolissaan tulevaisuudesta. Pääseekö opiskelemaan? Jos pääsee, pääseekö töihin? Minä olen ollut erityisen huolissani töihin pääsemisestä. Mitä jos en olekaan tarpeeksi hyvä? Mutta kuulin juuri isossa lääkefirmassa kesätöissä olevalta ystävältäni äidinkielenopettajasta, joka on siellä töissä. Minullekin on siis lähes taivas rajana!

2. pesäpallo
Ei ehkä tarvitse hirveästi tarkentaa. Pesäpallo on parasta.

3. joukkue
Olen pelannut monenlaisissa joukkueissa. On ollut helppoja kausia ja vaikeita kausia. Jokaisessa joukkueessa on ollut hyvät ja huonot puolensa. Helppoina ja kivoina kausina hyvät puolet ovat olleet huomattavasti huonoja isompia ja merkittävämpiä. Tämä kausi on ollut kiva ja helppo joukkueen kannalta katsottuna. Huikeita naisia ja paljon ihania kavereita.

4. oma koti
Vaadin paljon omaa tilaa ja omaa aikaa, jotta on hyvä olla. Vanhempien luona on myös hyvä olla, mutta oma koti on aina oma koti. Ja varsinkin nyt, kun olen saanut vuoden asua sisäilmaongelmattomassa asunnossa, joka on aivan minun näköiseni, tuntuu erityisen ihanalta tulla kotiin.

5. Turku
Vaikka en asukaan enää Turussa, se on silti yksi lempikaupungeistani. Vietän siellä hyvin paljon aikaa edelleen. Turku on ihana sekoitus uutta ja vanhaa, kaupunkia ja luontoa. Jos ette ole koskaan kävelleet Tuomiokirkolta joenrantaa pitkin Halistenkoskelle, tehkää se!



6. perhe
Perhe on ollut mulle aina todella tärkeä. Varsinkin nyt kun asuu yksin ja näkee vanhempia ja veljeä vain harvoin, he tuntuvat entistäkin tärkeämmiltä. Kaikkea tietenkin varjostaa isän sairaus, mutta kuten äiti aina jaksaa muistuttaa, sain kuitenkin tuntea isän hyväkuntoisena yli kaksikymmentä vuotta. Nyt odotan erityisen innolla kotiin pääsyä, sillä vanhemmilleni on tullut kissa!

7. ystävät
Mulla ei ole mitenkään hirvittävän paljon ystäviä, mutta he ovat sitäkin rakkaampia. Osaan olen tutustunut jo aivan vauvana, osa on liittynyt joukkoon vasta lukioiässä. Pidän siitä, että kaikkien ystävien kanssa tulee tehtyä ja puhuttua erilaisista asioista. Saan siis tyydytystä sekä aktiiviselle ja energiselle riehujapuolelleni kuin rauhalliselle mietiskelijäpuolellenikin.

8. yliopisto
Yliopistoon hakeminen ja sinne pääseminen ovat yksiä tärkeimmistä virstanpylväistä elämässäni. Yliopisto itsessään opettaa tiedonhakua ja tietoa, mutta kaikki se muu, mikä yliopiston mukana tulee, on opettanut minulle todella paljon itsestäni, itsenäistymisestä, elämästä ja maailmasta yleensä.



9. klarinetti
Olen soittanut klarinettia jo lähes neljätoista vuotta. Vaikka välillä harjoittelu vähän jää, on soittamisen pariin loppujen lopuksi aina yhtä kiva palata. Klarinetti oli rakkautta ensikosketuksella. Muistan kun pikku-Hanna 8v otti klarinetin käteen, asetteli hetken sormiaan ja puhalsi ja soittimesta lähti maailman kaunein ääni. Eikä hirveästi haitannut sekään, että ihana muskaritäti jatkoi soitonopettajanani seuraavat vuodet ennen kuin siirryin konservatoriolle opiskelemaan.

10. musiikki
En voisi elää ilman musiikkia. Yksi suurimmista peloistani on tulla kuuroksi, koska silloin en voisi enää kuunnella musiikkia.

11. One Direction
En ollut ensin ihan varma kehtaanko myöntää tätä, mutta jostain syystä olen viime aikoina kuunnellut tosi paljon One Directionia. Ja katsonut haastatteluja. Ja kuunnellut Niall Horanin naurua. Toivon niiiin paljon, että bändi vielä palaa yhteen.


12. Imagine Dragons
Imagine Dragons on yksi lempibändeistäni. En tiedä mikä heidän musiikissaan viehättää, mutta hienoa se on. Siinä on yhtä aikaa kovuutta ja pehmeyttä ja jotain mystistä.


13. Coldplay
Coldplay tekee ehkä maailman parasta musiikkia. Mikäli ei olisi elokuu, olisin linkittänyt teille heidän joululaulunsa Christmas Lights, joka on ollut vakijoululaululistallani jo useamman vuoden.


14. Hans Zimmer
Yksinkertaisesti nero. Voisin kuunnella Zimmerin elokuvasoundtrackeja tuntikausia (olen kuunnellutkin).


15. Softengine
Suomalaisetkin tekevät hyvää musiikkia!


16. unelmat
Lähes kaikilla on unelmia. Niin on minullakin ja parasta niissä on, että ne voi joskus toteuttaa.

17. lukutaito
Luin aikaisemmin tällä viikolla uutisen, jonka mukaan Suomessakin osa nuorista on käytännössä lukutaidottomia koulunkäynnistä huolimatta. Sellainen tieto nostaa oman lukutaidon arvaamattomaan arvoon. Miten vaikeaa elämä olisikaan, jos ei osaisi lukea?

18. pöllöt
Olen jostain syystä aivan rakastunut pöllöihin. Tykkään niistä ihan eläiminä, mutta erityisesti myös sisustuksessa ja muuten kuvioina. Osa kavereista varmasti tietää, että mä olen kaupassa maailman paras pöllöbongari.

19. koirat
Koirat on ehkä mun lempieläimiä. Varsinkin mun sukulaisilla on ja on ollut aivan ihania koiria, joiden hoitotädiksi onneksi aina välillä pääsen, vaikka oman koiran ottaminen ei missään tapauksessa nyt ole ajankohtaista.

20. My Study Life
Tämä sovellus saattaa vielä mullistaa mun opiskeluajan. Olin niin iloinen kun tämä löytyi, koska nyt saan lukujärjestykset siististi esille, ilman että tarvii aina tapella kalenterin kanssa. Ja toki saan merkattua siihen myös kaikki tentit ja suoritettavat tehtävät.

21. Disney
Kasvoin Disneyn parissa ja se osa lapsuudestani tuskin jää koskaan taakse. Pidän sekä Disneyn piirretyistä, Pixarin animaatioista että live-action elokuvistakin (ja tietysti Disney Channel -sarjat ovat myös kivoja). Disney-sarjakuvatkin (lähinnä Aku Ankka) ovat mahtavia. Saatan joskus kirjoittaa vielä postauksen Disney-suosikeistani, mutta nyt tyydyn sanomaan, että tavoitteeni on joskus nähdä ja omistaa kaikki Disneyn klassikot.

22. kirjat
Nuorempana olen lukenut paljon enemmän kaunokirjallisuutta kuin nykyään (kotimaisen kirjallisuuden tentteihinkin luin useimmiten hyvin valikoivasti), mutta rakastan lukemista edelleen. Ja mikäli kirjan on julkaistu ihan fyysisenä teoksena, luen sitä paljon mieluummin niin.

23. aurinko
Tänä kesänä on saatu nauttia auringosta todella paljon. Mikäs sen ihanampaa.

24. lumi
Lumi! Kaipaan niin paljon lapsuuden talvia, jolloin lunta ja pakkasta tuntui riittävän koko talvelle, eikä vain kahdeksi viikoksi tammi-helmikuussa.

25. luontopolut
Aiemmin mulla ei ollut mitään sen suurempaa arvostusta luontopolkuja kohtaan, mutta viime syksynä kävin ystäväni kanssa luontopolulla Raisiossa. Olimme hyvin lähellä kaupunkia koko ajan, mutta silti tuntui kuin olisimme olleet jossain aivan luonnon keskellä. Näimme ketunkin!


26. kukat
Kukkia tulee ostettua todella harvoin, mutta katselen niitä aina mielelläni.

27. kissat
Kissat ovat myös yksiä lempieläimistäni. Viime elokuussa kun tein muuttoa Turun kämpästä pois, naapurin kissa halusi kovasti osallistua muuttopuuhiin ja jouduin ainakin kaksi kertaa kantamaan pennun takaisin kotipihalle.

28. juokseminen
Pari vuotta sitten olin juoksukiellossa kolmisen kuukautta takareiden revähdysvamman takia. Sen jälkeen juoksemista on taas osannut arvostaa, vaikka en ehkä aina varauksetta siitä pidäkään.

29. sali
Abivuonna innostuin kuntosalilla käymisestä. Olin ollut melko skeptinen sen suhteen, mutta nykyään minua harmittaa, jos en pääse salille. Tänä kesänä on tosin jäänyt saliharjoittelu aivan minimiin, koska pelejä on ollut paljon, eikä niitä ennen oikein voi käydä.

30. tennis
Pääsen pelaamaan tennistä vain hyvin harvoin, mutta se on aina yhtä hauskaa. Tänä kesänä kävimme pitkästä aikaa yhden hyvän ystäväni kanssa Kaskelotilla Ulvilassa lätkimässä ja vaikka emme kumpikaan ole erityisen hyviä (lue: olemme umpisurkeita), tennis tuntuu olevan yksi niistä asioista, joissa ei tarvitse olla hyvä siitä pitääkseen.

31. ruuanlaitto ja ruoka
Meillä on kotona laitettu aina paljon ruokaa. Minäkin olen aivan pienestää asti päässyt osallistumaan. Varhaisin ruuanlaittomuistoni lienee se, kun isän kanssa teimme kastiketta, ja veljeni ja minä saimme sen maustaa. Heittelimme sekaan hirveän määrän mausteita ja ihmettelimme, kun keitos ei silti maistunut miltään. Sitten äiti tuli ja lisäsi suolaa. En muista maistuiko kastike hyvältä, mutta makua siinä ainakin oli. Keittiössä ehkä parasta on se, että sääntöjä ei oikeastaan ole. Kavereidenkin kanssa tulee lähes aina laitettua ruokaa. Alla oleva kuva muutaman vuoden takaisista juhannustarjoiluista todistaa, etten suinkaan ole kaveriporukan ainoa ruokaintoilija.



32. valmentaminen
Olen valmentanut kohta puolitoista vuotta Turku-Pesiksen tyttöjunioreita. Aina motivaatiota ei ehkä ole, mutta kun näkee jonkin kauan harjoitellun asian onnistuvan tai kun tajuaa tyttöjen oikeasti kehittyneen, on tunne aika mieletön.

33. kielet
Kielien oppiminen on ihanaa. Onhan se työlästä ja hankalaa, mutta rakastan sitä, miten paljon kieli kertoo kulttuurista ja käyttäjästään. Tällä hetkellä puhun suomen lisäksi englantia melko sujuvasti, jonkin verran ranskaa ja ruotsia sekä osaan espanjan alkeet. Syyskuun alussa aloitan kielikeskuksessa saksan alkeiskurssin, enkä malta odottaa!

34. uusien sanojen oppiminen
Näin Youtubessa muutamia kuukausia sitten videon, jossa vertailtiin muistaakseni englannin ja saksan sanaston eroja ja siinä tuotiin esille, miten paljon käytännönläheisemmin saksan sananmuodostukseen on suhtauduttu. Sanojen oppiminen on hauskaa muistakin syistä. Mitä useampi nimi jollekin asialle on, sitä useammalla tavalla sitä voi kuvata.

35. suklaa
Maitosuklaa ja tumma suklaa erityisesti. Valkoinen on makuuni useimmiten turhan makeaa. Lidlin suklaat ovat erittäin hyviä, vaikkeivat Fazeria voitakaan. Suklaata tulee kuitenkin syötyä helposti liikaa, ja ajattelin kokeilla jotain uutta. Ostin eilen tummaa suklaata (70%) ja vedin käärepaperiin jokaisen palan ääriviivat (paloja taisi olla kymmenen, koska on melko pieni levy ja palat ovat isoja) ja kirjoitin joka palan kohdalle päivän. Saan siis syödä joka päivä yhden palan suklaata.

36. ketut
Ketuissa on jotain todella kaunista ja kiehtovaa.

37. kielioppi
Kielioppi on mielenkiintoinen asia. Varsinkin suomen kielessä, sillä vaikka luulisi muuta, suomikin on erittäin looginen kieli aina tiettyyn pisteeseen asti. Ja vaikka luulee tietävänsä jostakin kielestä todella paljon, kielioppi voi aina yllättää.

38. luonto
Olen kahta Turussa asuttua vuotta lukuun ottamatta aina asunut pienellä paikkakunnalla luonnon lähellä. Turussakin asuin laitakaupungilla lähellä metsää ja aivan pellon vieressä. Minusta ei ehkä olisi asumaan keskellä kaupunkia. Kaipaisin takaisin luontoon.

39. Instagram
Varmasti yksi eniten käyttämiäni sovelluksia. Tykkään katsella muiden ihmisten ottamia kuvia.


40. Facebook
Toisaalta Facebook on jo "vannha juttu", mutta kyllä mun mielestä se on älyttömän hyödyllinen yhteydenpitoväline. Ja onhan se kiva saada ilmoitus, kun joku lähettää viestin tai jakaa seinällä jotakin.


41. WhatsApp
Ehdottomasti mullisti pikaviestikäyttäytymiseni. Musta on kiva, kun voi jakaa kuvia ja lähetellä turhiakin viestejä ilman, että tarvitsee murehtia kuluista.


42. uusi tietokone
Mun vanha, uskollinen Packard Bell alkoi vedellä viimeisiään kevätkesällä, kun kaikki kolme USB-porttia lakkasivat toimimasta (kahteen ei saa laitettua USB:tä enää edes sisään ja kolmas toimii, kun sitä huvittaa), kosketushiiri sanoi osittain sopimuksensa irti ja kone alkoi lagailla oikein olan takaa. Ostinkin siis uuden kauniin punaisen HP:n koneen, joka ainakin toistaiseksi on tuntunut loistavalta ostokselta.


43. vuodenajat
Vuodenajat ovat yksi parhaista asioista Suomessa. Kaipaan tosin lapsuuden runsaslumisia talvia, harmaan loskan tilalle. Olen sellainen ihminen, jonka lempivuodenaika on aina se, mikä kulloinkin on käynnissä. Nyt tahdon nauttia täysin rinnoin kesästä, mutta kun lehdet alkavat kellastua, alkaa syksy tuntumaan ihanalta.


44. Harry Potter
Olen Harry Potter -lapsi. Kasvoin toivoen saavani kutsun Tylypahkaan (silloin en tosin tiennyt, että pitäisi olla britti sinne päästäkseen). Olen lukenut kaikki kirjat viimeistä lukuun ottamatta vähintään neljä kertaa ja katsonut kaikki elokuvat ainakin yhtä monesti. En tiedä, miltä lapsuuteni olisi näyttänyt ilman Harry Potteria.

45. Narnian tarinat
Velho ja leijona oli yksi ensimmäisiä "oikeita" kirjoja, jonka luin itse. Siinä oli jotakin niin taianomaisen ihmeellistä, että rakastan sitä edelleen. Ja jotenkin se, miten C.S. Lewis aloitti kirjoittamisen jo viisitoistavuotiaana, mutta sai Narnian tarinat päätökseen todellisuudessa vasta viisikymppisenä, luo minuunkin uskoa, että jonain päivänä pystyn siihen, vaikka se päivä ei olisikaan tänään, huomenna tai edes kymmenen vuoden päästä.

46. vlogit
Joskus en välittänyt vlogeista yhtään, mutta viime aikoina olen kiinnostunut niidenkin katselemisesta. TheCheernastics2 on jostain syystä ainoa, jota seuraan oikeasti aktiivisesti (en tiedä miten kanavalle eksyin, mutta sinne jäin), ja muita katselen lähinnä kun osuu silmään jotain kiinnostavaa. Hauskimpia tuntuvat olevan ne, joissa sisarukset pitävät vlogia yhdessä.

47. terveys
Terveys on ehkä asia, joka pitää menettää, jotta sitä oikeasti osaa arvostaa. Minä jouduin onneksi kärsimään terveydellisistä ongelmista melko lyhyen aikaa, eivätkä ongelmat olleet pahoja, mutta kun on tottunut siihen, että on kerran vuodessa kipeä ja yhtäkkiä on lyhyen ajan sisällä neljä kertaa, menee hiukan usko. Homeasunnosta poismuuttamisen jälkeen tilanne on kuitenkin korjaantunut ennalleen. Terveyttä osaa arvostaa taas aivan uudella tavalla.

48. rusakot
Kun kolme vuotta sitten muutin Turkuun, olin huolissani etten näkisi enää rusakoita. Huoleni oli kuitenkin turha, sillä täällä on citykaneja vielä enemmän kuin Ulvilassa. Niistä tulee todella kotoinen olo.

49. kirjoittaminen
Olen kirjoittanut jo niin pitkään, että en enää tiedä millaista olisi elää ilman sitä. Kirjoittaminen auttaa paitsi purkamaan tunteita ja jäsentämään ajatuksia myös vapauttamaan luovuutta. Joskus tuntuu, ettei ole aikaa tai jaksamista kirjoittaa, mutta useimmiten, kun kirjoittamisen pariin palaa pidemmän ajan jälkeen, on kuin tulisi kotiin pitkästä aikaa.

50. aamut
Rakastan aamuja. En ole enää aivan niin aamuvirkku kuin nuorempana, koska en saa itseäni yhtä ajoissa nukkumaan. Varsinkin kesäaamut ovat ihania. Minua harmittaa vieläkin, kun pari vuotta sitten jaoin aamulehtiä, eikä minulla ollut kameraa mukana. Olisin voinut muutaman kerran pysähtyä ottamaan pari kuvaa, vaikka työajalla olinkin liikkeellä, sillä varsinkin peltojen reunoissa aamukasteiset kukat olivat äärettömän kauniita.

maanantai 1. elokuuta 2016

Sivuaineita ja maisterivuosia



Olen tavallaan hieman aikaisessa tämän kanssa, mutta koska olen katsonut Youtubesta paljon Back to School -videoita, innostukseni on kasvanut kohisemalla. Elokuun loppuun on enää kuukausi aikaa (vaikka toisaalta saisi se kesäkin vielä jatkua)!

Blogini aivan ensimmäinen postaus syksyllä 2013 käsitteli yliopisto-opiskeluun liittyvää akateemista vapautta ja ajankäytön haasteita. Nyt olen jälleen samojen kysymysten äärellä, kuten oikeastaan olen kahtena aikaisempanakin vuonna ollut. Nyt on alkamassa neljäs vuosi yliopistossa. Neljäs vuosi, jonka syksylle olen tunkenut kohtuullisen määrän opintoja, joista enää yksi kurssi tulee kuulumaan kandidaatin tutkintoon. Loput kasvattavat maisteritutkinnon opintopistekertymää.

Kandidaatin tutkintoni on siis lähes valmis. Suomen kielestä on suoritettu kaikki tarvittavat opinnot itse kandin kirjoittamista myöten. Tutkimukseni muuten käsitteli diskursseja Juhani Liuhalan kirjoittamissa pesäpallouutisissa, joten en päässyt urheilusta eroon edes sitä kirjoittaessani. Lisäksi kandiini mahtuu laajan sivuaineen opintojen verran kotimaista kirjallisuutta, perusopinnot poliittisesta historiasta ja Kielikeskuksen tarjoama ranskan opintokokonaisuus, sekä luonnollisesti vaadittavat kieli- ja viestintäopinnot ja vapaisiin opintoihin sijoitettavat fonetiikan ja yleisen kielitieteen peruskurssit. Tällä hetkellä kokonaisopintopistekertymä on vielä 195, mutta toivottavasti syksymmällä lukema nousee 197:ään, kun saan viimeisenkin poliittisen historian kurssin kasaan ja näin tutkintoni vihdoinkin ulos. Kirjatenteistä läpipääseminen on ollut paikoitellen hämmentävän hankalaa.

Kutsun neljättä vuottani epävirallisesti ensimmäiseksi maisterivuodekseni (eihän sitä oikeastaan maisterivuotena voi pitää ennen kuin olen valmistunut kandiksikaan). Siitä huolimatta en ole vieläkään ehkä täysin sisäistänyt sitä, että ylemmänkin korkeakoulututkinnon saaminen alkaa jo häämöttää. Suurin ongelmani on silti ehkä hieman yllättäen sivuaineen valitseminen. Tiesin jo toisen vuoden lopulla, että en tulisi opettajan pedagogisia tekemään, koska en tahdo opettajaksi ja haluan jääräpäisesti ajatella, että töitä voi saada myös ilman opettajan pätevyyttä. Ajatus poliittisen historian jatkamisesta aineopintoihin luhistui kasaan viimeistään, kun en päässyt viimeisimmästä kirjatentistä läpi. Poliittinen historia on kaikessa mielenkiintoisuudessaan suurelta osalta rasittavan pikkutarkkaa pilkunviilausta.

Yliopistoon tullessani olin varma, että opiskelen jossain vaiheessa luovaa kirjoittamista. Sekin on jo melko lailla taaksejäänyttä elämää. Se on vaikea saada sivuaineeksi, enkä ole lainkaan varma luovan kirjoittamisen todellisesta arvosta työmarkkinoilla. Sen jälkeen pohdin pitkään vakavissani englantia, mutta sen kanssa ongelmaksi olisi muodostunut sen aikaavievyys ja toisaalta en välttämättä olisi siitäkään ollut aivan niin kiinnostunut. Harkitsin myös pitkään tietojenkäsittelytieteen perusopintoja ja mediatutkimusta, mutta kumpikaan ei lopulta houkutellut tarpeeksi. Mediatutkimus kävi jo kalenterissa asti, mutta hylkäys koitui senkin kohtaloksi. Vierailin myös pohdinnoissani hätäisesti psykologian parissa, mutta lopulta päädyin hieman muille raiteille. Ensi vuoden sivuaineekseni valikoituikin sosiaalitieteet. Aion suorittaa niistä mitä luultavimmin vain perusopinnot, ellen sitten saa päähäni jatkaa pitemmälle vaikka sosiaalipolitiikkaa tai sosiologiaa. En uskalla kuollaksenikaan ajatella, miten erikoiselta lopulliset tutkintopaperini tulevat näyttämään tai millainen markkina-arvo niillä tulee olemaan. Toisaalta, miten vikaan voi mennä, jos keskittyy opinnoissaan tekstintutkimukseen ja politiikkaan?

Sosiaalitieteitä opiskellaan yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa ja sen perusopintoihin kuuluu katsaus sosiaalipolitiikkaan, sosiologiaan, sosiaalityöhön ja taloussosiologiaan (tai kolmeen neljästä mainitusta, minulta tulee taloussosiologia jäämään pois) sekä suomalaiseen yhteiskuntaan. Opinnot vaikuttavat näin etukäteen mielenkiintoisilta ja avartavilta ja pidän siitä, etteivät kokonaisuudet ole turhan isoja. Luentokurssit ovat kaikki yhtä lukuun ottamatta kolmen viikon mittaisia ja niihin kuuluu kaksi tai kolme luentoa viikossa.



Ylläolevasta kuvasta saa hieman käsitystä lukujärjestyksistäni, jotka tosiaan vaihtuvat kolmen viikon läpi lähes koko lukukauden. Sinisellä pohjalla merkityt tunnit ovat Saksan alkeiskurssi I:n tapaamisia, keltaisella merkityt suomen kielen syventäviä opintoja ja vihreällä merkityt sosiaalitieteiden kursseja. Pidän ihan mukavana asiana sitä, että maanantait ovat alkuun vapaita, sillä se mahdollistaa töiden tekemisen kerran viikkoon. Tosin se on vielä selvittämättä, milloin hoidan omatoimista opiskelua, vaikka kovin montaa kirjatenttiä ei näin syksyllä olekaan tarkoitus tehdä.

En ole pitkään aikaan odottanut koulun alkua yhtä innoissani. Kaikista mukavinta on ehkä päästä pitkästä aikaa osallistumaan kielitieteen luennoille, sillä viime vuonna tein vain kaksi suomen kielen kurssia, joista toinen oli proseminaari, johon siis kuului kandin kirjoittaminen, ja toinen kirjatenttikurssi. Kollaasin molemmat kuvat ovat muuten My Study Life -sovelluksesta, jonka latasin sekä koneelleni että puhelimeeni (molemmat Windows-pohjaisia, joten niiden synkronoiminen helpottaa elämää kummasti). My Study Life -on superkätevä, jos lukujärjestykset muuttuvat usein, mutta joka viikolle ei kuitenkaan tarvitse omaansa. Se pitää myös huolen tehtävistä, kokeista ja muista muistettavista asioista, kunhan ne vain muistaa itse ensin kirjata. Siihen liittyen olenkin unohtanut merkitä yhden kurssin tapaamiset lukujärjestyksiini.

Saattaa hyvin olla, ettei viimeiselle vuodelle jää juuri muita kursseja, kuin ne, jotka liittyvät graduun. Tiedän, että monet kirjoittavat gradun lähes heti kandin perään, mutta minusta tuntuu, että tahdon keskittyä tänä vuonna muihin opintoihin, jos vaikka niiden aikana vielä keksisin sopivan aiheenkin gradulleni. Viidentenä vuotena olisi myös suunnitelmissa lähteä syksyksi ulkomaille harjoitteluun, mutta vielä en toki tiedä edes, mihin maahan tahtoisin suunnata. Todennäköisimmiltä vaihtoehdoilta juuri nyt tuntuvat Iso-Britannia, Irlanti, Ranska tai Belgia. Tietenkin harjoittelupaikkakin pitäisi vielä hommata.




torstai 28. heinäkuuta 2016

Aikusuudesta ja pyykinpesujauheesta

22 on hämmentävä ikä. Olen jatkuvasti jo Shakespearelle tutun kysymyksen äärellä: "Ollakko, vai eikö olla?" Minä tosiaan joudun kysymään itseltäni vain, olisinko aikuinen vai enkö. Olen asunut omillani jo lähes kolme vuotta. Kolme piinaavaa, ihanaa, palkitsevaa ja kasvattavaa vuotta. Olen oppinut tänä aikana paljon itsestäni ja maailmasta, ja samalla tuntuu, että kehitykseni polkee paikallaan. Elämäni on menossa kovaa vauhtia eteenpäin, mutta minä olen jäänyt asemalle seisomaan ja tuijotan vain pois katoavan junan perävaloja. Voi olla että tätä kannattaa pitää liioitteluna. Sitä se ehkä onkin. Joka tapauksessa raja lapsuuden ja nuoruuden ja aikuisuuden välillä tuntuu hataralta ja häilyvältä. Onko sitä?

Viime viikolla totesin yhden pyykinpesuainepurkeistani lähes tyhjäksi. Tunsin oloni hyvin aikuiseksi, olenhan pessyt nyt niin paljon pyykkiä, että pesujauhe on loppu ainakin yhdestä pakkauksesta; ihovaikeuksien takia tehdyt kokeilut ovat kasvattaneet siivouskaappiin tungettua valikoimaa melko vaikuttavaksi, joten uusia ei aivan heti tarvitse ostaa. Ja kyllä, minulla on siivouskaappi. Jos se ei ole aikuista, niin mikä sitten?

Kauppakäyntejä olen hoitanut itse koko tämän kolmen vuoden ajan vaihtelevalla menestyksellä. Yleensä olen ihan hyvä rahan kanssa. Elän harvoin yli varojeni ja suunnittelen yleensä ruuat muutamia päiviä eteenpäin, usein jo ennen kauppaan menoa. Tiedän koska haluan syödä kasvisruokaa, koska kanaa ja koska kalaa. Tosin lohta täytyy toisinaan ostaa hetken mielijohteesta, jos sattuu löytymään hyvä tarjous. Ja mainoslehdet kahlaan usein läpi tarjousten perässä.

Huolehdin itse itseni töihin aamuisin ja iltapäivisin kotiin. Kutakuinkin kaikki muutkin menoni pidän itse järjestyksessä ja hoidossa. Sitä olen tosin tehnyt jo yläkoulusta tai viimeistään lukiosta asti. Lukiossa ja nyt yliopistossa olen myös itse ollut vastuussa opintojeni edistymisestä ja kurssien valitsemisesta.

Kesäkuun alussa lähdin kavereideni kanssa Helsinkiin. Hoidettiin ja järkeiltiin kaikki asiat itse. Mitä tarvitaan mukaan, millä matkustetaan ja kuinka aikaisin. Valittiin Onnibussi ja kaikista halvin matkustusaika. Tytöt tosin matkasivat ensin Porista tänne Turun puolelle, joten heille kustannuksia tuli hieman enemmän. Mutta yhtä kaikki, asiat sovittiin ja järkeiltiin itse. Vanhemmat eivät asiaan puuttuneet. En muista juuri edes kysyneeni neuvoa äidiltä, vaikka aika usein sitä edelleen teenkin.

Näille on kuitenkin kääntöpuolensa.

Pyykkiä pestessäni heittelin tyytyväisesti tummat ja vaaleat pyykit sekaisin (tosin aiemmin olen niitä lajitellut, mutta olen todennut nopeammaksi tavaksi pestä kaikki samassa, mikäli ei mikään vaatteista enää päästä väriä). Ja ensimmäinen ihminen, jolle kerroin huimasta saavutuksestani oli äiti, jonka kanssa kävin jälleen kerran yhtä maratonpuhelua.

Siivouskaappini on nimenomaan kaappi vaatehuoneen nurkassa. Se tuskin olisi nyt siivouskaappi, mikäli äiti ei olisi sitä ehdottanut. Ja siivouskaapin omistaminen ei vaikuta asunnon yleiseen siisteyteen. Lasken jo päiviä lauantaihin, jolloin ehkä ehdin ja jaksan siivota.

Kaupassa mukaan tarttuu mitä tarpeettomimpia asioita ja vaikka olen tarkka rahankäytöstäni, usein teen epämääräisiä kulutusratkaisuja. En esimerkiksi mielelläni osta halvempia omenoita, mikäli en niistä pidä. Myös joistakin kotona opituista tavoista oli vaikea oppia pois. Margariinina käytin useita vuosia Keijua, koska kotona sitä oli aina. Olen myös kova unohtelemaan asioita. En aina jaksa perehtyä jääkaappini sisältöön ennen kauppaan menoa ja toisiaan tuon kolmella peräkkäisellä kerralla saman tuotteen, jonka luulin puuttuvan. Talouspaperia en ole ostanut puoleen vuoteen.

Töihin saan harvoin raahattua itseni tasan yhdeksäksi. Työaikani on liukuva, joten sillä ei ole niin väliä, paitsi silloin kun se venyttää iltapäiviä väkisin. Kaivan siis itselleni aina kuoppaa, kun menen liian myöhään töihin. Muut menoni pysyvät oikeasti järjestyksessä. Olen melko hyvä organisoimaan päiviäni. Opintojen eteneminen oli viime vuonna hieman aiempia vuosia verkkaisempaa, joskin pääsin lähelle kuuttakymmentä opintopistettä myös kolmantena vuotenani (yksi kurssi jäi roikkumaan, koska en päässyt siitä läpi ja näin ollen kandista puuttuu juuri sen yhden kurssin verran opintoja). Menestyskään ei ollut aivan yhtä hyvä. Tiedä sitten, johtuiko se siitä, että kävin töissä ympäri vuoden, joskin hyvin verkkaiseen tahtiin vai siitä, ettei opiskelu maistunut. Mutta ykkösiä ja kakkosia pullisteleva lukuvuosikatsaus ei saa minua tuntemaan itseäni vastuulliseksi aikuiseksi.

Kesäkuun alun matka oli päiväretki Linnanmäelle. En ollut aikoihin päässyt huvipuistoon ja siksi sekin piti pitkästä aikaa kokea. Iso kasa rahaa päivän laitteissa pyörimiseen (suosikkini oli ehkä Mustekala, vanha vuoristorata tai Tulireki, mikä kertonee jotain minun huimapäisyydestäni; tosin suosittelen kyllä ehdottomasti kokeilemaan myös Kingiä, vaikka se onkin yhtä aikaa pelottava ja mahtava). Onnistuin matkalla jopa repäisemään farkkuni. Ja kotimatkasta kulutin lähes puolet äidin kanssa puhelimessa, koska palasin Turkuun yksin.

Missä siis menee aikuisuuden ja lapsuuden tai nuoruuden raja? Ehkä 22-vuotias on välivaiheessa? Tai ehkä kaikki ihmiset ovat koko elämänsä välivaiheessa? Tai ehkä ne ihmiset, jotka innostuvat asioista vielä aikuisenakin ovat välivaiheessa?

Minä katson silloin tällöin lastenohjelmia. Luen nuortenkirjoja. Rakastan Disney-elokuvia (tosin ne eivät ole kyllä pelkästään lapsille, sanoi kuka tahansa mitä tahansa). Teen hölmöjä ostopäätöksiä. Jätän tavaroitani siihen mihin ne käsistäni sattuvat putoamaan. Tiskaan liian harvoin. Unohdan ostaa talouspaperia ja margariinia. Yritän huijata äitiäni auttamaan ratkaisujen tekemisessä, kun pohdin koulutus- ja uravalintojani. Haluan juosta huivipuistoissa ja pelleillä leikkipuistoissa mustelmienkin uhalla. Olen usein levoton ja kohellan paljon.

Samalla kuitenkin opiskelen yliopistossa. Maksan laskuja. Imuroin. Siivoan. Pesen pyykkiä. Laitan ruokaa. Tankkaan autoni kun bensamittari näyttää punaista. Pohdin tulevaisuutta. Teen hyviä ostopäätöksiä. Suunnittelen asioita etukäteen. Syön salaattia, joka koostuu muustakin kuin pilkotusta tomaatista ja kurkusta. Nukun noin kahdeksan tuntia yössä. Ymmärrän olevani vastuussa itsestäni. En myöhästele.


En ole oikeastaan ikinä ennen ymmärtänyt termiä nuori aikuinen, mutta juuri nyt se kuvaa minua kaikkein parhaiten.



Ai niin! Kirjoitan tätä päivitystä uudelta tietokoneelta. Vanha alkoi hajota käsiin, sillä kosketushiiri ei toimi entiseen tapaan ja kaikki kolme USB-porttia hajosivat. Oli siis aika päivittää ja nyt olen onnellinen, vaikka materialismionnellisuus onkin hieman kylmää onnellisuutta. Ja kyllä, olen edelleen hengissä.

lauantai 14. marraskuuta 2015

En halua rukoilla Pariisin puolesta

Pari viikkoa sitten pidin puheviestinnässä puheen ihmisten typeryydestä verkkokeskusteluissa. Pidin sitä melko merkityksellisenäkin aiheena. Monet haukkuvat toisia ja kohtelevat muita huonosti. Nyt olen kuitenkin vakuuttunut, että verkon ongelmat ovat pieniä verrattuna siihen, mitä ulkomaailmassa tapahtuu.

Juuri nyt sosiaalinen media on tulvillaan Pray for Paris -kuvia. Instagram, Facebook ja Twitter hälisevät Ranskan tragediasta. Ja syystä, vaikka tai ehkä juuri siksi, että tällaiset asiat ovat liian isoja yhden ihmisen ymmärrettäväksi. Satoja uhreja. Vielä enemmän heidän läheisiään ja rakkaitaan. Mikä ajaa ihmiset tällaisiin tekoihin?

Jokainen meistä tietää, mitä tapahtui 11. syyskuuta 2001. Jokainen meistä tietää, mistä puhutaan, kun joku mainitsee Bostonin maratonin samankaltaisessa yhteydessä. Jokainen meistä tietää, kuka on Anders Breivik. Miksi? Koska jokainen tapahtuma on koskettanut ihmiskunnan sisintä suurena tragediana.

Lähes joka viikko meitä pyydetään rukoilemaan jonkun puolesta. Jotain on satutettu. Joku toinen on tapettu. Ihmisiä on rikottu ja revitty. Mikään syy ei ole siihen riittävä. Mikään syy ei oikeuta mielettömään väkivaltaan.

En halua rukoilla Pariisin puolesta. En halua rukoilla enää yhdenkään pommituksen tai ampumavälikohtauksen uhrin puolesta. En enää yhdenkään satutetun lapsen puolesta. En enää yhdenkään väkivallan uhrin puolesta. Olen nähnyt riittävästi pahuutta jo kolmeksi eliniäksi. Samalla olen kuitenkin nähnyt yhtä paljon hyvyyttä, sillä hädän hetkellä avuliaisuus lisääntyy. Ihmiset kokoontuvat kohtaamaan yhteisen vihollisen joukkona. Oli vihollinen sitten toinen ihminen tai luonto.

Meillä on vapaus ja vastuu valita, miten kohtelemme muita ihmisiä. Väkivaltaan ei koskaan pitäisi vastata väkivallalla

On kuitenkin tavallaan hyvä, että on vielä asioita, jotka tuovat ihmiset yhteen ympäri maailmaa. Niin kauan, kun ihmiset jaksavat surra toisten puolesta, rukoilla toisten puolesta ja tuntea myötätuntoa, on toivoa. Vaikka mieluummin näkisin, miten verkossa juhlitaan jäätiköiden pelastumista, nälänhädän loppumista tai maailmanrauhaa, on näissä oloissa otettava pienetkin voitot vastaan kiitollisena.

lauantai 22. elokuuta 2015

Kosteusmittauksia ja uusia tuulia

Nyt, kun istun omassa sängyssä uudessa asunnossa alkaa helpottaa. Osa astioista on kaapeissa, pakastin ja pesukone paikoillaan ja imuri pestynä. Osa muuttourakasta on vielä edessä ja osa tavaroista yhä Ulvilassa, mutta tunnelin päässä näkyy oikeasti jo valoa. Muuttaminen on stressaavaa puuhaa jo sinänsä, mutta silloin, kun asunto pitää tyhjentää nopeasti, kaikki tavarat puhdistaa ja muuttaa joksikin aikaa asumaan sukulaisten nurkkiin, koska tietoa uudesta asunnosta ei ole, tuntuu se vielä raskaammalta. Ja jos kaiken tämän tekee muiden kiireiden keskellä (viimeiseen kahteen viikkoon on mahtunut ehkä yksi vapaapäivä) menee pää helposti pyörälle.

Muuttoon ja kaikkeen tähän hässäkkään on kuitenkin hyvä syy.

Olen lähes vuoden kärsinyt epämääräisistä oireista. Lapsuuden allergiaselvitysten jälkeen ikäväksi muistoksi jäänyt paha atooppinen ihottuma palasi. Sairastin vajaan vuoden sisällä kolme nuhaa tai flunssaa ja vyöruusun. Yskä ja tukkoisuus ovat jatkuvasti olleet seuranani. Oli kutinaa ja nokkosihottumaa ja turvonneita imusolmukkeita. Päänsärkyä useammin ja pahempana. Puhkesi rasitusastma. Kävin YTHS:llä milloin minkäkin vaivan kanssa, en niitä tietenkään osannut yhdistää.

Vyöruusu oli tietenkin aivan oma lukunsa, eikä ole mitenkään sanottua, että se näihin muihin liittyy (eikä tietenkään ole varmaa, että nämä muutkaan toisiinsa liittyvät).

Syksyn juoksutreeneissä hengittäminen oli vaikeaa, ja tuntui, kuin joku olisi pistänyt kurkkuun pillin, jonka läpi kaiken ilman piti kulkea. Hengitys vinkui ja keuhkoihin ei tuntunut pääsevän tarpeeksi happea. Tunne oli ahdistava ja yleensä helpottui vasta tunnin kuluttua. Muutaman kerran kokeilin, koska epäilin ensimmäisen kerran johtuneen flunssasta, mutta lopulta oli pakko mennä lääkäriin. Mitään varsinaista vikaa ei löydetty. Keuhkot oli ok, tavallista astmaa ei ollut, enkä sairastumisesta johtuen pystynyt luotettavasti rasitusastmaa testaamaan, mutta kaikki merkit viittasivat siihen, joten siksi se todettiin.

Atooppinen ihottuma ohitettiin lähes olankohautuksella. Sanottiin, että se ei johdu mistään, vaan on vain. Lääkäri määräsi kahta kortisonivoidetta ja perusvoidetta ja käski pitää parempaa huolta ihosta. Kuulemma hoidan sitä väärin, käytän vääriä rasvoja ja suojaan liian vähän. Kumma vain, että nyt kun kaksi viikkoa olen asunut muualla ja käyttänyt ihan tavallisia Yves Rocherin käsirasvoja, kädet ovat paremmassa kunnossa kuin kahteen vuoteen. Nokkosihottuma ei mitenkään voinut liittyä atooppiseen ihottumaan ja "joka kolmannelle suomalaiselle tulee jossain vaiheessa nokkosihottumakausi, jos ei ole kahden kuukauden päästä helpottanut, tuu sitten takaisin". Ja helpottihan se, ei tosin ihan kokonaan.

Juhannuksen jälkeen kävin uudestaan lääkärissä, koska korvat tuntuivat tukkoisilta. Korvissa ei ollut vikaa, mutta kerroin lääkärille myös muista ongelmista. Mainitsin, miten yksi kaulan imusolmukkeista on ollut turvoksissa lokakuisesta vyöruususta asti, miten kaksi tai kolme muutakin kaulan imusolmuketta on sen jälkeen turvonnut (joskin lievästi) ilman syytä, ja miten olen sairastanut alle vuoden sisään neljä kertaa, vaikka yleensä olen korkeintaan kerran vuodessa kipeä. Imusolmukkeet kuulemma täysin normaalit ja turvonneet luultavasti jonkin flunssan takia (eikä uskonut, vaikka koetin selittä)ä, että olivat tulleet kahden flunssan välissä). Käski tulemaan takaisin, jos eivät elokuuhun mennessä ole laskeneet (eivät ole...). Sairastaminenkin kuulemma ihan normaalia. Voihan olla, että tämän jälkeen en ole pitkään aikaan kipeä.

Olin valittanut vuokranantajalleni lähes vuoden vuotavasta listasta kattoikkunan vieressä. Vuokranantaja oli varma, että katto ei vuoda ("se on kondensiovettä", "mun kaveri on sen tehnyt, ja se sanoo ettei se vuoda" ja "edellinenki tyttö valitti että se katto vuotaa, mut kun mun kaveri oli käyny katsomassa, sillä oli ollu se ikkuna auki"). Lopulta lupasi kuitenkin tulla katsomaan ja kävi kattoa korjaamassakin. Vajaan viikon kuluttua katto kuitenkin yhä vuosi ja tällä kertaa pyysin tekemään myös kosteusmittauksia, koska alettiin epäillä, että oireet saattaisivat johtua kosteudesta tai homeesta.

Pari viikkoa sitten kävi asunnossa mies juttelemassa ja mittailemassa. Totesi kämpän tunkkaiseksi, otti kuvia, repäisi yhden listan irti ja löysi mustia pilkkuja. Todennäköisesti hometta. Listan irti repäiseminen laukaisi minulla allergiakohtauksen, joten syyllinen ainakin osalle oireista luultavimmin löytyi. Ei tehnyt enempää mittauksia. Suositteli asuntoa tyhjennettäväksi ja ilmoitti sen olevan asumiskelvoton. Pääsin onneksi pariksi päiväksi alakertaan vuokranantajani asuntoon, jonka hän jopa lupasi minulle vuokrata (en ottanut vastaan tarjousta), joten ehdin pakkailemaan ja tekemään muuttoa.

Keskiviikkona siis raahasin muutaman vaatekerran ja välttämättömimmät hygieniatarvikkeet alakertaan ja nukuin yön ilmapatjalla. Seuraavana päivänä töistä tullessani menin suoraan yläkertaan, jossa vuokranantajani jo oli. Mieshän oli tietenkin päästänyt itsensä luvatta sisään, heitellyt osan tavaroistani keskelle yksiötäni, repinyt vaurioituneen seinän auki ja tehnyt pressuista suojan. Kattoikkunahan tosiaan oli makuualkovissa. Patjat oli sängystä otettu pois, mutta sängyn alustaa ei ollut tyhjennetty niin kuin ei työpöytää tai sen alustaakaan. Lisäksi suojatulle alueelle jäi pakastimeni. En muista koska viimeksi olisin ollut yhtä raivoissani. Ne jotka ovat asunnossani käyneet tai kuvia nähneet, voivat ehkä kuvitella miten ahtaista väleistä jouduin tavaroitani hakemaan.

Vuokranantajalla oli vieläpä pokkaa väittää, että ei asunnossa mitään hometta ole. Seinä oli kuiva ja villat kuivat. Kyllä kuulemma uskoi, että katto on vuotanut, mutta ei siellä mitään hometta ole. Nyt meinaa ilmeisesti itse asettua asuntoon asumaan ja pitää jopa siellä kolmatta vuotta majailleen sohvan.

Muutto saatiin lopulta tehtyä. Äitini, serkkuni ja setäni olivat suureksi avuksi, ja olen kaikille ikuisessa kiitollisuudenvelassa. Viikonlopuksi lähdin vanhempieni luokse, mutta työt jatkuivat maanantaina, jolloin sain onneksi majapaikan serkkuperheen luota. En voi ikinä kiittää heitä kylliksi. Siellä asuin hieman yli viikon, jonka aikana tein töitä, ravasin pesäpallokentällä ja metsästin asuntoa. Onni oli kuitenkin myötä, sillä asuttuani vain puolisen viikkoa serkkujen luona, sain asunnon. Nyt asun hieman aiempaa isomassa ja hintavammassa yksiössä kymmenisen kilometrin päässä Turusta. Olo on kuitenkin äärettömän helpottunut. Ehkä tästä tulee taas jotakin.

Eniten koko jupakassa harmittaa sekä YTHS:n, että vuokrananatajan toiminta. Mikä siinä on, että nuoren sanaa ei mielellään oteta vakavasti? Miksi YTHS:llä tuntuu olevan niin kiire, että ei haluta todella selvittää, mistä vaivat johtuvat? Tähän samaan voisin myös ihmetellä sitä, että jos YTHS:llä käy verikokeissa ja lääkäri soittaa tuloksia myöhemmin, ainoa asia mitä niistä kerrotaan on se, että ne kaikki arvot ovat normaaleja. Onneksi tulokset voi erikseen hakea, ja onneksi minulla on nerokas äiti, joka ymmärtää asioista tuplasti minua enemmän. Vuokranantajan käytöstä en ala edes puimaan. Asia tuli hoidettua niin tökerösti, että en saa koko yönä unta, jos alan sitä enemmän miettiä.

No, tällaista tällä kertaa. Ehkä ensi kerta tulee nopeammin, ja ehkä siinä on enemmän järkeä.