maanantai 7. elokuuta 2017

Täällä mennään tänään

Anteeksi pitkä hiljaisuus. Olen ollut muka kiireinen (lue: laiska.)

Helmikuun (kirjoitinko oikeasti viimeksi silloin!?) jälkeen on ehtinyt tapahtua aika paljon. Osa asioista on ollut hyvin pieniä, osa vähän isompia. Tänään siis vanha kunnon listapostaus (teen niitä aivan liikaa) kevään tapahtumista enemmän tai vähemmän järjestyksessä.



Málaga
Hyvä ystäväni oli töissä Málagassa muutaman kuukauden ja kävin hänen luonaan vierailulla huhtikuussa pääsiäisen jälkeen. Hotellimajoitusta en saanut kokea, mutta oli hauska asua siellä, missä paikallisetkin asuivat. Espanjalainen elämänmeno on jotekin hyvin erilainen kuin Suomessa. Kaikki on vähän rennompaa, kaupat ovat auki jos joku ne jaksaa avata ja kaikki tuntuivat tuntevan toisensa. Málaga tuntui Marokkolta. En koskaan ole Marokkossa käynyt, mutta jostain syystä kuvittelin vähän väliä matkustaneeni vahingossa Afrikkaan. Ihan hirveän hyviä ilmoja ei saatu, mutta kohtuullisen lämmintä ja aurinkoista oli ja se riitti minulle.

Lempikappaleet
Tammikuussa sanoin, että suosikkejani ovat This Town, Sorrow ja North. Pidän niistä edelleen, mutta Niall Horanin uudempi Slow Hands, Miley Cyrusin Malibu, Harry Stylesin Two Ghosts sekä Mikael Gabrielin ja Isac Elliottin Liikaa sussa kii ovat jotain niin mahtavaa. Kannattaa muuten myös kuunnella Niallin cover Julia Michaelsin Issues-biisistä. Hämmentävän hyvä.



Kesätyöt
Irtisanouduin toukokuussa aiemmasta työpaikastani puhelinmyyjänä (vihdoinkin!) Kesätyöt olivat tänä vuonna Ulvilassa. Olin tuttavaperheen perheyrityksessä Q-Furnisher Oy:ssä tekemässä markkinointiviestintää. Sain tehtyä työt onneksi osittain etänä ja pelaaminen Turussa onnistui. Sain työpaikan vasta vapun jälkeen, enkä siinä kohtaa halunnut enää vaihtaa joukkuetta, varsinkaan, kun työ kesti vain kesäkuun loppuun.

Pesäpallokausi
Saimme joukkueen lopullisesti kasaan joskus maaliskuun alussa. Ensimmäiset pelit pelasimme toukokuun puolivälin jälkeen. Nyt ollaan jo yli kauden puolivälin. Pääsimme alkulohkon jälkeen ylempään jatkosarjaan. En tiedä, uskoiko monikaan meidän menestymismahdollisuuksiimme, mutta tässä sitä ollaan. Olen myös jotenkin taas löytänyt liikunnan ilon paremmin kuin aiemmin. Treenaaminen ja liikkuminen ei ole enää pelkkää puristusta.

Silmälasit
Äiti on yrittänyt saada minut optikolle jo pitkään. En ole itse huomannut, etten näkisi hyvin, mutta nyt pikku hiljaa alkaa maailma näyttää lasien kanssa terävämmältä. Lasit ovat periaatteessa lukulasit, mutta energialinssien ansiosta saan käyttää niitä muutenkin. Jostain syystä tykkään laseista aika paljon! Välillä menee hermo, kun olen kaupassa ja haluan kokeilla jotain paitaa ja tarvii kehittää laseille joku paikka, mihin ne voi tunkea siksi aikaa. En aiemmin myöskään tajunnut, miten helposti lasit huurustuvat.



Kesä ja juhannus
Ja tosiaan, kevät on jo kaikonnut ja kesä saapunut. Aurinkoa (vaihtelevasti), uimista (hillitysti), porrastreenejä (joskus), pesäpalloa (joka päivä)... Juhannus oli ja meni. Olin elukkavahtina (kaksi kissaa ja kaksi koiraa), viihdytin vieraita ja vain hengasin. Kesä on kiva.

Elokuvat
Rakastan elokuvissa käymistä. Tänä vuonna olen käynyt jo neljä kertaa. Olen käynyt katsomassa Kaunottaren ja hirviön (joka on ihana!!), Boss Babyn, Kaunottaren ja hirviön uudelleen ja Pirates of the Caribbean: Salazarin koston. Poikkeuksellisesti olen käynyt leffassa tänä vuonna vain kerran yksinäni. Varsinkin Kaunotar ja hirviö ja PotC olivat loistavia. Molempiin kohdistui suuria odotuksia ja molemmat onnistuivat ne täyttämään.

TEHY
Hain kesällä sivuaineoikeutta kauppakorkeakoulun ja Työelämäkeskuksen järjestämään Työelämän ja henkilöstöasioiden opintokokonaisuuteen. Arvelin, että siitä olisi hyötyä työllistymisen suhteen tulevaisuudessa. Ensi vuodesta tulee hullu, mutta toivottavasti sen arvoinen.

Gradustressi
Gradun kirjoittaminen alkaa olla todellisuutta. Aiheen keksiminen on järjettömän vaikeaa. En haluaisi jatkaa kanditutkielmaani, vaikka se olisi toki helpoin reitti. Haluaisin oppia hiukan jotain uutta, muistutella aiemmin opittuja asioita mieleeni tai laajentaa osaamistani. Näin viime yönä oikeasti unta gradun kirjoittamisesta. Siinä minulla oli jopa aihe, josta saatan oikeasti graduni kirjoittaa! Eniten mieleni tekisi tutkia mediaa tasa-arvonäkökulmasta, mutta en jotenkaan saa yhdistettyä siihen kielitiedettä järkevästi, enkä myöskään keksi, mitä mediaa tutkisin.

Lomailu
Tänä kesänä olen ehtinyt lomailla aivan loistavasti. Heinä- ja elokuu ovat vapaita, koska kesätyöt loppuivat ja koulu alkaa vasta elokuun viimeisenä päivänä. Toisaalta silti tuntuu, että aika vähän on ehtinyt tai jaksanut tehdä asioita. Paljon on mennyt aikaa vain yleiseen löhöämiseen tai treenaamiseen. Onneksi on vielä kuukausi aikaa tehdä kaikkea kivaa (joskin meillä on vielä kahdeksan peliä jäljellä, joten vapaa-aikaa ei hirveästi ole.)



Meri
Tänä vuonna olen käynyt uimassa meressä useampia kertoja. Välimeressä yritin käydä, mutta sitä ei oikein uimiseksi voi laskea, koska rantamatalikkoa pitemmälle en isojen aaltojen ja äkkisyvän takia uskaltanut lähteä. Itämeressä sen sijaan kävin talvella avannossa ja sen lisäksi nyt kesällä kolme kertaa. Meri on ihana.

Powerpark ja Tuuri
Ajeltiin Janinan kanssa heinäkuun lopussa Alahärmään Powerparkkiin, sieltä yöksi Seinäjoelle ja sitten Tuurin kyläkaupan kautta kotiin. Powerpark oli ihan huippu ja meillä pari mahtavaa päivää! Janina joutui suostuttelemaan ja lahjomaan minua aika pitkään, että lähdin Junkeriin mukaan, mutta nyt ainakin tiedän, että selviän hengissä, jos laitteessa menee pää alaspäin (kunhan se ei hirveästi pyöri, ettei ala oksettaa.) Täytyy sanoa, että tietyllä tapaa Powerpark on ehkä jopa parempi kuin Linnanmäki tai Särkänniemi. Vuoristoratoja on ihan hirveä määrä ja puiston alue tuntuu paljon pienemmältä (varmaan onkin), jos haluaa laitteissa uusintakierroksen, ei tarvi juosta montaa kilometriä puistoa ympäri.



Tästäkin puuttuu aivan varmasti noin miljoona asiaa, mitä olen tehnyt, mutta tässä ne hieman erikoisemmat ja tietysti muutama tavallinen. Toivottavasti taas jatkossa kirjoittaminen lisääntyy. Turhautan itseäni varmaan kaikkein eniten, kun en saa kirjoitettua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti