Kiitos 2010-luku!

Taas on jäämässä taakse yksi vuosi. Vuosi 2019. Ja samalla taakse jää kokonainen vuosikymmen. Vuosikymmen, jonka aikana olen kasvanut 15-vuotiaasta teinitytöstä 25-vuotiaaksi nuoreksi aikuiseksi. Paljon asioita on ehtinyt tapahtua. Minä olen muuttanut kahteen kertaan, blogi on muuttanut, pesäpallojoukkueet ovat vaihtuneet, tutkintoja on valmistunut, ihmissuhteita on syntynyt ja hajonnut...

Tässä postauksessa "lyhyt" katsaus viimeiseen kymmeneen vuoteen. Vuosittaiset sisällöt ovat vähän sekaisin, koska pyrin kirjoittamaan asioita enemmän asiakokonaisuuksina kuin kronologisesti, mutta toivottavasti niistä saa silti kiinni. Linkkailen joitakin kirjoittamiani blogitekstejä, jos olen aiheeseen paneutunut. Kuvituksena tämän vuoden luontokuvia. Niin ja jostain syystä tekstiin tulee nyt outoja rakoja. En näe, mistä ne johtuvat (edes koodi ei kerro), enkä saa niitä pois.

2010
Aloitin vuoden 15-vuotiaana 9.-luokkalaisena. Kevään aikana kävimme tutustumassa toisen asteen oppilaitoksiin, ja hain Ulvilan lukioon (hain myös Porin lukioihin, mutta tiesin, että pääsen Ulvilaan). Jossain kohtaa ulkomaanmatkojen välissä pääsin peruskoulusta. Syksyllä aloitin lukion. Harkitsin vakavasti opintojen venyttämistä neljään vuoteen, jotta voisin opiskella KAIKKEA, mutta järki (ja halu päästä lukiosta ennen kuin täytän 20) voitti ja ahdoin lukujärjestykset täyteen. Jaoin kaksi kertaa viikossa perheen kanssa mainoksia ja ilmaisjakelulehtiä. Minulle oli tehty työsopimus jo vuonna 2008.

Matkustin ensimmäistä kertaa ulkomaille. Orkesterin kanssa Lontooseen ja joukkueen kanssa Rhodokselle. Lentokoneessa lentäminen oli hauskaa, mutta jännittävää. Lontoo oli minun kaupunkini. Kiireinen ja harmaa, mutta ehdottoman hurmaava. Sinne tahdon ehdottomasti vielä takaisin, koska haluan käydä koskettamassa leijonien tassuja.

Kesällä (ja oikeastaan toki jo koko talven) pelasin UP-V:n C-tytöissä. Leireilimme Oulussa, emmekä säästyneet draamalta tietenkään. Syksyllä siirryinkin takaisin Kankaanpään Mailaan, jossa olin pelannut jo aiemmin pari kautta, koska Ulvilan joukkue hajosi.

Palmgren-konservatoriolla suoritin viimeiset teoriaopinnot, koska en jatkanut enää perustason jälkeen. Jälkeenpäin olen sitä ehkä vähän harmitellut.




2011
Täytin 17. Soitin klarinettia Palmgren-konservatorion A-orkesterissa, kuten jo muutaman vuoden sitä ennen. Pelasin Kankaanpään Mailassa naisten maakuntasarjaa ja satunnaisia pelejä Tyttöjen Superia. En ollut tarpeeksi hyvä mahtuakseni vakituiseen kokoonpanoon. Tammikuussa lopetin mainostenjakohommat, koska aika alkoi olla kortilla. Kesällä menin ensimmäistä kertaa kesätöihin. Olin pesiskouluohjaajana Ulvilan Pesä-Veikoilla. Aloitin syksyllä lukion toisen luokan.

2012
Ristiriitainen vuosi kaikenkaikkiaan. Tulin täysi-ikäiseksi, vaikka minun kohdallani se vaikutti lähinnä siihen, että sain ajaa ajokortin, aloin hoitaa itse pankkiasioitani ja siirsin puhelinliittymän nimiini. Koin silti isoja paineita siitä, että olisi pitänyt heti kasvaa aikuiseksi. Olisi pitänyt pystyä heti ottaa vastuuta kaikesta. En pystynyt, joten stressasin sitä.

Kevättalvella, tarkemmin maaliskuussa, isältäni leikattiin aivokasvain ja rakas mummini kuoli. Koko loppuvuosi oli pitkälti näiden tapahtumien varjostama.

Tanssimme Wanhat, ja aloitin ylioppilaskirjoitukset. Keväällä taklasin uskonnon ja syksyllä historian, ruotsin ja englannin. Historian ja ruotsin päädyin kirjoittamaan uudelleen. Historian, koska opettaja totesi, etten ollut omalla tasollani (kirjoitin keväällä saman arvosanan, joten ehkä se oikeasti oli tasoni) ja ruotsin, koska se jäi pisteen päähän seuraavasta arvosanasta (uskokaa tai älkää, samoin kävi myös keväällä.) Aloitin syksyllä abivuoteni ja hautasin itseni treeniin ja opiskeluun. Olin väsynyt, kiukkuinen ja ahdistunut.

Kesätöihin päädyin Nevalaisen luomutilalle puutarha-apulaiseksi. Kerrottakoon, että nimike on vain hieno versio mansikanpoimijasta.

Pelasin edelleen Kankaanpään Mailassa maakuntasarjaa ja satunnaisesti Tyttöjen Superia. Ennen juhannusta onnistuin taikomaan jalkapöytääni hiusmurtuman, kun astuin sivuttaisessa puolijuoksuvauhdissa lautasen reunaan. Loppukaudesta pääsin takaisin pelikentille.

Mikäli en muista väärin, tänä vuonna suoritin 3/3-soittotutkinnon ja sain musiikin perustason tutkinnon valmiiksi Palmgren-konservatoriosta. Suoritus palkittiin stipendillä. Olin häkeltynyt; en ollut osannut odottaa sitä.



2013
Abivuosi painoi vahvasti päälle, ja stressi ylioppilaskirjoituksista, valmistumisesta ja opiskelemaan pääsemisestä nousi uusiin sfääreihin. Samaan aikaan murehdin isää ja surin mummin kuolemaa. Treenasin enemmän kuin koskaan ja luultavasti tyhmemmin kuin koskaan. Kävin ylikunnon puolella, vaikka siitä ei ainakaan valmentaja hirveästi välittänyt (jos edes tiesi), mutta treenasin silti parikymmentä tuntia viikossa. Se oli minulle ainoa keino pitää pää pinnan yläpuolella, kun ahdistus meinasi hotkaista mukaansa. Enkä edes tajunnut silloin kunnolla, miten syviin vesiin meinasin sukeltaa.

Keväällä kirjoitin ylioppilaaksi äidinkielestä ja kirjallisuudesta, lyhyestä matikasta, pitkästä ranskasta, lyhyestä espanjasta, keskipitkästä ruotsista ja historiasta. Uskonto ja pitkä englanti oli onneksi selätetty jo aiemmin. Olin pettynyt kirjoitustuloksiini, mutta aikaa murehtia ei juuri ollut, sillä pääsykokeet alkoivat jo hengittää niskaan. Paneuduin siis niiden pariin. Hain sekä Turun että Tampereen yliopistoihin opiskelemaan historiaa ja suomen kieltä. Turun historia oli ykkösvaihtoehtoni, mutta jäin varasijalle 19. Jälkikäteen ajateltuna paras niin. Kevään aikana matkasin myös parin kaverini kanssa Jyväskylään, jossa osallistuin Jyväskylän yliopiston järjestämän kielioppikilpailun finaaliin, jonne oli kutsuttu kaksikymmentä alkukilpailussa parhaiten pärjännyttä opiskelijaa. Lopullinen sijoitukseni oli muistaakseni kahdeksas. Kävin neljissä pääsykokeissa, vaikka jo harkitsin jättäväni yhden väliin.

Kesätöissä olin Alma Manulla aamulehdenjakajana. Ajoin ensimmäistä kertaa elämässäni ojaan poliisin portin pielessä neljän aikaan aamuyöstä. En suosittele.

Kesäkuun ensimmäinen päivä sain vetää valkolakin päähäni parhaiden ystävieni kanssa ja nauttia koko päivän juhlahumusta. Sain kuulla, että päättötodistukseni perusteella kirjoitusteni olisi pitänyt mennä paljon paremmin ja sain taas huokaista. Eivät he olleet väärässä. Heinäkuussa lukiopapereista tuli kuitenkin merkityksettömiä, kun hyväksymisilmoitus saapui. Elokuussa koitti jo muutto Turkuun, sillä suomen kielen opinnot saivat alkaa. Opiskelin ensimmäisenä vuotenani suomen kieltä ja kotimaista kirjallisuutta. Kuvittelin, että minusta tulee opettaja.

Pesäpallossa pelasin viimeisen junnuvuoteni Kankaanpään Mailassa ja syksyllä siirryin Mynämäen Vesan naisten suomensarjajoukkueeseen. Siirryin myös soittamaan klarinettia Turun konservatorion orkesteriin.



2014
Täytin 20.

Huhtikuussa orkesterimme matkusti Pietarsaareen puhallinorkesterien SM-kisoihin. Sijoituimme B-sarjassa muistaakseni viidensiksi.

Huhtikuusta heinäkuuhun tein töitä Varsinais-Suomen Pesiksellä pesisohjaajana.

Toukokuussa saimme kuulla, että isän kasvain on uusinut, eikä sitä tällä kertaa enää voitu hoitaa. Aloimme pelata odottelupeliä.

Treenasin MyVen naisten suomensarjajoukkueen kanssa, mutta päädyin pelaamaan vain satunnaisia pelejä, kunnes itse otin puheeksi, että pelaisin mieluummin maakuntasarjaa, jos se tarkoittaa enemmän pelejä. Heinäkuun puolivälissä takareiteni revähti. Lääkäri sanoi, että sen paranemiseen menisi seitsemästä kymmeneen päivään. Uskoin ja päätin, että siinä ajassa jalka on varmasti kunnossa. Kauden viimeiset pelit pelasin kipua vasten taistellen, koska eihän se jalka oikeasti ollut parantunut. Kuntouttelin syksyn ja menin treenien alkaessa takaisin MyVen ja Turku-Pesiksen yhteistreeneihin. Marraskuussa takareisi revähti uudelleen ja pääsin palaamaan pesäpallotreenien pariin vasta seuraavan vuoden puolella.

Syksyllä aloin opiskella sivuaineena poliittista historiaa. En muista katuneeni mitään opiskelua yhtä paljon. Se oli raskasta, vaikeaa ja tuntui turhalta. Mitä minä tein sillä tiedolla, että Kropotkin oli anarkisti?




2015
Alkuvuodesta aloin valmentaa Turku-Pesiksen C-tyttöjä ja siirryin TuPen naisten maakuntasarjajoukkueeseen pelaamaan, koska treenipaikat olivat lähempänä, enkä enää tuntenut löytäväni paikkaani Mynämäestä. Sain paljon uusia kavereita, joista muutaman kanssa pelaan edelleen. Pääsin taas palauttelemaan mieleeni kopparina pelaamisen saloja ja rakastuin kolmospolttajan paikkaan. Syksyllä liityin TuPen suomensarjajoukkueen treenivahvuuteen ja sain taas kosolti uusia kavereita.

Toukokuussa aloitin työt Suomen Jalometallikierrätyksellä sisäänostajana. Tein töitä osa-aikaisesti aina, kun ehdin ja jaksoin, joskin kesällä säännöllisemmin. Puhelinmyynti ei ole minun juttuni.

Oudot oireet piinasivat ja lopulta silloisesta kämpästäni löytyi hometta. Punkkasin hetken serkkujeni luona, kunnes nykyinen asuntoni löytyi. Tänne muutin elokuun puolivälissä.



2016
22, vaikka kuka näitä laskee.

Kirjoitin kandidaatintutkielmani. Se käsitteli Juhani Liuhalan Satakunnan Kansaan kirjoittamia kesän 2015 pesäpallouutisia. Olin kuvitellut, että aineiston kerääminen ja analysointi olisi vaikeaaa ja teorian kirjoittaminen helppoa, mutta toisin kävi. Analysoiminen oli minusta kaikista hauskin osa, teoriasta en niin välittänyt. Syksyllä aloin opiskelemaan maisterintutkintooni sisältyviä kursseja. Yksi poliittisen historian kurssi roikkui edelleen, joten en päässyt valmistumaan, vaikka kaikki muut oli hallinnassa. Aloitin sivuaineena sosiaalitieteet ja rakastuin sosiologiaan. Projektilaboratorio ja Kieliasiantuntija yhteisöviestinnän tukena -kurssit vahvistivat päätöstäni siitä, että haluan opintojen jälkeen suunnata viestinnän tehtäviin. Joulukuussa aloitin harjoittelun oppiaineemme some-markkinoijana.

Pelasin ensimmäisen kokonaisen kauteni suomensarjaa. Missasin lopusta vain kaksi jatkosarjan peliä, joiden kokoonpanoon en mahtunut. Saman kauden aikana pelasin myös kahdeksan maakuntasarjapeliä, joissa roolini oli sekä sisä- että ulkopelissä hyvin erilainen kuin suomensarjassa. Suomarissa pelasin aina kakkosvahtina, enkä saanut sisäpelivastuuta, mutta maakuntasarjassa pelasin ykkösvahtina, kopparina, kolmospolttajana ja kakkospolttajana ja useimmiten numeroilla 4 tai 5 eli kotiutushommissa. Harjoituspelit mukaan luettuna pelejä tuli kauteen kaikkiaan kolmekymmentä. Syksyllä joukkueemme hajosi, yhdistimme maakuntasarjan ja suomensarjan joukkueet ja jatkoimme treenaamista ilman valmentajaa.

Lopetin orkesterissa käymisen, koska motivaationi alkoi rakoilla. En koennut kehittyväni lainkaan, eikä ympäristö inspiroinut minua mitenkään. Myös yliopiston aikataulut alkoivat kiristyä, koska sosiaalitieteet olivat aikaavievä oppiaine.

Leikkasin hiukseni, ehkä vähän jopa omaksi yllätyksekseni. Minulla oli aina ollut pitkät hiukset ja vaikka olin pohtinut leikkaamista jo pitkään, en toisaalta uskonut oikeasti koskaan tekeväni sitä. Sen jälkeen eivät hiukseni ole olleet enää puolipitkiä pitemmät.

Lokakuussa isä kuoli. Hautasin itseni taas treeniin ja opiskeluun. Koetin olla ajattelematta ja tuntematta, mutta olin ahdistunut ja vihainen. Elin loppuvuoden sumussa.



2017
Helmikuussa valmistuin vihdoinkin kandiksi. Olin kuluttanut joululoman ja alkuvuoden hakkaamalla päätäni seinään yhden poliittisen historian kurssin kanssa. Olin reputtanut sen jo kerran tai kahdesti aiemmin, mutta tammikuussa sain sen lopulta suoritettua hyväksytysti, kokonaisuuden suljettua ja tutkinnon valmiiksi. Syksyllä aloin kirjoittaa graduani. Koko prosessi oli jännittävä, sillä aloitimme metodiopinnoista ja tutkimuksen opiskelemisesta, josta etenimme aiheiden ja ohjaajien valintaan ja vasta sitten kirjoittamiseen. Aloin myös opiskella saksaa.

Matkustin huhtikuussa (?) Malagaan tapaamaan ystävääni, joka oli siellä töissä. Hän tosin irtisanoutui jo matkani alkupuolella, joten saatoimme hengailla yhdessä kaikessa rauhassa. Malaga oli kiva paikka, joskaan en kokenut samanlaista kuuluvuutta kuin aiemmin Lontoossa. Lensin kuitenkin ensimmäistä kertaa yksin ja kokemus oli aika huikea.

Pesäpallokausi sujui maakuntasarjassa loistavasti, pelasin henkilökohtaisella tasolla yhden parhaista kausistani ja joukkueena marssimme alkulohkon voittoon ja päädyimme jatkosarjassakin jaetulle ykkössijalle, jonka kuitenkin ratkaisimme meille tappiollisessa pelissä niin, että jäimme toisiksi ja Rauma sai ykköstilan ja samalla paikan suomensarjassa seuraavalle kaudelle. Mekin tosin anoimme paikkaa suomarista seuraavalla vuodelle ja se meille myönnettiin. Syksyllä aloitimme jälleen uuden valmentajan alaisuudessa treenata kohti suomarikautta.

Lopetin työni SJMK:lla ja menin kuukaudeksi Ulvilaan Q-Furnisher Oy:lle auttamaan tuotekorttien suunnittelussa ja toteuttamisessa. Työ ei ollut ihan niin paljon oman alan työ kuin olin ehkä ennakkoon ajatellut, mutta se oli opettavainen ja mielenkiintoinen homma kuitenkin.


2018
Huhtikuussa matkustin ystäväni kanssa Pariisiin. Jos Lontoo oli minun kaupunkini, oli Pariisi sitä vielä enemmän. Olin jo pitkään tahtonut mennä, sillä mummini oli rakastanut Pariisia. Niall Horanin kiertue tarjosi täydellisen syyn lähteä Eurooppaan matkustamaan ja Pariisi oli täydellinen kohde. En edes tiedä, miten voisin kuvailla sitä tunnetta, jonka kaupunki minussa herätti. Kaikkialla oli kaunista ja jännittävää. Katsoi mihin tahansa, näki jotakin uutta. Matka herätti minussa myös uuden unelman: tahdon joskus asua Pariisissa vaikka vain pari kuukautta.

Graduni valmistui ja sen perään myös minä. Filosofian maisterin paperit sain käteeni toukokuussa ja pääsin osallistumaan kesäkuun publiikkiin. Olin ylpeä itsestäni. Graduni käsitteli ammattinimikkeiden sukupuolittuneisuutta ja ihmisten asenteita niitä kohtaan.
Valmistuminen johti ahkeraan työnhakuun. Motivaatio oli toisinaan naurettavan heikoissa kannattimissa, varsinkin silloin, kun pääsin haastatteluihin, mutta jostain syystä en saanut töitä. Kunnes sain harjoittelupaikan Parcerolla! Vuoden 2019 ensimmäisen puolikkaan kuviot olivat selvillä!

Henkilökohtaisella tasolla tai joukkueenkaan kannalta pesäpallokausi ei ollut vahvimmasta päästä. Säilytimme sarjapaikkamme, ja peli oli jotakuinkin nousujohteista, mutta paljon muuta ei siitä lapsenlapsille jää kerrottavaa.

Syksyllä muutama pitkäaikainen ystävyyssuhteeni katkesi. En ala eritellä syitä, sillä tähän on ehkä eri näkemyksiä. En itse ollut syytön tapahtumiin. Mutta joskus näin käy. Ei kaikkia ihmissuhteita ole tarkoitettu kestämään ikuisesti.

Marraskuussa aloin myös kirjoittaa kirjaa NaNoWriMo-haasteen merkeissä.



2019
Aloitin työt Parceron copywriter-harjoittelijana heti tammikuun alussa. Harjoittelu oli monella tapaa antoisa ja opin paljon, varsinkin itsestäni työntekijänä. Sain myös todeta, ettei markkinointitoimisto välttämättä ole minulla oikea työympäristö, vaikka siitä en ihan takuuseen menekään. Marras- ja joulukuussa olin töissä Posti Palvelut Oy:llä pakettilajittelijana, olkoonkin, että olin pari viikkoa lakossa muiden kanssa.

Opettelin kokoamaan palapelejä, kuuntelemaan äänikirjoja ja lukemaan. Soitin myös paljon enemmän klarinettia kuin aiempina vuosina, koska lupauduin esittämään pari kappaletta Turku-Pesiksen 70-vuotisgaalassa. Kirjoitin myös kirjani ensimmäisen version loppuun alkuvuodesta. Minun piti jo tänä vuonna työstää sitä paljon enemmän kuin työstin, mutta ensi vuoden aikana aion todellakin sen tehdä, varsinkin, kun olen taas työnhaussa.

Pesäpallokausi oli joukkueelta parempi kuin edellinen. Itsekin aloitin paremmin, mutta en mahtunut koko kautta kokoonpanoon, joten omia suoriutuksiani on hieman hankala arvioida. Syksyllä meillä aloitti taas uusi valmentaja, ja alkuun pari viikkoa tuntuikin hieman opettelulta. Alkuvuodesta aletaan keskittyä taas erilaiseen treenaamiseen. Odotan innolla.



Vuosikymmen on ollut vahvasti tunteiden vuoristorataa aina aikuistumisesta valmistumisiin ja rakkaiden ihmisten menettämisiin. Olen ollut luultavasti enemmän vihainen tai surullinen kuin olen ollut hyvällä tuulella ja olen ikuisesti kiitollinen niille ihmisille, jotka ovat pysyneet rinnallani ja sietäneet hankaluuttani.

Olkoon 2020-luku täynnä seikkailuja, rakkautta ja onnellisuutta. Kiitos ja hyvää uutta vuotta!

Kesän 2018 ämpärilista

Aina kesän kynnyksellä blogit alkavat täyttyä Bucket List -postauksista. Bucket List eli ämpärilista on lista, johon kirjataan sellaiset asiat, jotka haluaa jonkin tietyn ajan aikana tehdä ainakin kerran. Kyseessä voi siis olla esimerkiksi kesää, syksyä, opiskeluaikaa tai vaikka koko elämää koskeva lista. Kirjoitin yhden "tavoitelistan" 2017 vuoden alussa, mutta kesäksi en ole tällaista koskaan tehnyt. Joten nyt! Minusta muuten on hauskaa, että Bucket List kääntyy ämpärilistaksi. Sehän on aika osuvaa, koska jokaisen suomalaisen suurin haave on voittaa arvonnasta ämpäri.




Kesän 2018 ämpärilista

Tänä kesänä haluan...

... käydä huvipuistossa. Edellisvuonna kävimme kaveriporukan kanssa Linnanmäellä ja viime vuonna Janinan kanssa Benalmadenassa huvipuistossa sekä loppukesästä Powerparkissa. Huvipuisto kuuluu nykyään minun kesääni ihan siinä missä vaikka meressä uiminenkin.

... lukea ainakin 8 kirjaa. Minulla tulee todennäköisesti olemaan kesällä ainakin jonkin verran vapaa-aikaa. Haluaisin käyttää sitä aikaa hyödyksi myös sen suhteen, että saisin taas muistutettiin itselleni, miksi lukeminen on ihanaa.

... valmistua (ja ehkä juhliakin sitä jotenkin). Minun graduni arvostellaan kuulemma torstaina. Mikäli se tosiaan toteutuu ja kaikki asiat sujuvat nopeasti pääsen jo ensi viikolla hakemaan tutkintoani ulos. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että todennäköinen valmistumispäiväni on 31.5., jolloin ehtisin vielä tiedekunnan publiikkiinkin kesäkuussa. Vähän sormet ristissä vielä pitää olla, että ehdin toukokuussa valmistuvien, mutta kesäkuun aikana papereideni pitäisi viimeistään olla kunnossa. Juhlimisesta en ole vielä osannut tehdä mitään päätöksiä.

... saada työpaikan, jos ei kesäksi, niin syksyksi. Koska valmistun, on töiden saaminen entistä ajankohtaisempaa. Minulla on ainakin kesäkuun kahdeksi ensimmäiseksi viikoksi tiedossa homamaia, mutta sen jälkeen kaikki on auki. Hakemuksia olen lähettänyt, mutta koska ainakin kesän haluan olla vielä Turussa pesäpallon takia, ovat työllistymismahdollisuudet hieman rajallisemmat. Haluan kuitenkin ehdottomasti saada työ- tai harjoittelupaikan kesän aikana. Mieluiten jotain mielenkiintoisia viestintätehtäviä.

... käydä Yyterissä. Rakastan Yyteriä. Monena kesänä olen käynyt dyyneillä juoksemassa ja mennyt sitten pulahtamaan, mutta myös rannalla pelailu ja pitkä polskiminen sopivat minun suunnitelmiini.

... käydä Kallossa. Kallo on yksi niistä paikoista, joissa meillä oli tapana käydä noin kerran vuodessa tai kahdessa, kun olin lapsi. Kävimme silloin onkimassa tai kalastamassa. Kastellin kerran housuni, kun liukastuin levään ja kaaduin. Nykyään Kalloon tulee useimmiten mentyä piknikille tai valokuvaamaan.

... kirjoittaa enemmän. Lupaan näin itselleni joka vuosi. Ehkä olisi vihdoin jo aika toteuttaa se lupaus. Eikä kyse siis ole pelkästään blogin kirjoittamisesta vaan ihan muustakin.

... aloittaa YouTube-kanavan. Puhuin tästä lyhyesti postauksessa ennen Pariisiin lähtöä. YouTube-videoiden kuvaaminen on edelleen agendassa, mutta sen toteuttaminen ei ole vielä ottanut oikein tulta alleen. Toivottavasti pian.

... treenata paljon. Jos tilanne nyt tosiaan on se, että työpaikkaa ei kesäksi irtoa, haluan yrittää palata treenien suhteen lähemmäs abivuoden jälkeistä kesää, jolloin treeni todellakin maistui.

... korjauttaa pyörän ja alkaa taas pyöräillä. Polkupyörä on on ollut jo varmaan toista vuotta käyttökelvottomana, mutta en syystä tai toisesta ole ikinä saanut aikaiseksi sen viemistä korjaukseen. Voi myös toki olla, että joudun ostamaan uuden pyörän, mikäli korjaaminen maksaa liikaa.

... pelata frisbeegolfia. Frisbeegolf on hauskaa, tarviiko sen enempää selitellä? Hyvä siinä en todellakaan ole, mutta onneksi aina ei tarvikaa olla.

... käydä pääkaupunkiseudulla. Kaksi hyvää ystävääni asuu pääkaupunkiseudulla. Toisen luona minun pitänyt käydä jo useamman vuoden, mutta sopivaa aikaa ei vain ole löytynyt. Tänä kesänä olisi tarkoitus löytää se aika.

... käydä piknikillä. Nyt on toki myönnettävä, että tämä toteutui jo tänään, mutta piknikillä ei vain voi käydä liian usein.

... kokeilla uutta reseptiä. Uusien ruokien kokeileminen on aina hauskaa. Kaipaan myös omaan syömiseeni aina tasaisin väliajoin uusia tuulia.

... syödä mansikoita. Mansikat on parhaita.. Eipä siitä ole sen enempää sanottavaa.

... siivota kaapit. Keittiössä minulla on iso kaappi, joka on säilönyt sisäänsä kaiken mahdollisen, mitä olen sinne keksinyt tunkea. Paljon sellaistakin, mitä en tosiaankaan tarvitse. Myös vaatehuoneeni kaipaa järjestelyä.

Vaikka tässä tein listan asioista, joita haluan tehdä, haluan säilyttää myös pientä spontaaniutta kesässäni. Ennen kaikkea haluan nauttia.

Onko teillä jo kesäsuunnitelmia?

Täällä mennään tänään

Anteeksi pitkä hiljaisuus. Olen ollut muka kiireinen (lue: laiska.)

Helmikuun (kirjoitinko oikeasti viimeksi silloin!?) jälkeen on ehtinyt tapahtua aika paljon. Osa asioista on ollut hyvin pieniä, osa vähän isompia. Tänään siis vanha kunnon listapostaus (teen niitä aivan liikaa) kevään tapahtumista enemmän tai vähemmän järjestyksessä.



Málaga
Hyvä ystäväni oli töissä Málagassa muutaman kuukauden ja kävin hänen luonaan vierailulla huhtikuussa pääsiäisen jälkeen. Hotellimajoitusta en saanut kokea, mutta oli hauska asua siellä, missä paikallisetkin asuivat. Espanjalainen elämänmeno on jotekin hyvin erilainen kuin Suomessa. Kaikki on vähän rennompaa, kaupat ovat auki jos joku ne jaksaa avata ja kaikki tuntuivat tuntevan toisensa. Málaga tuntui Marokkolta. En koskaan ole Marokkossa käynyt, mutta jostain syystä kuvittelin vähän väliä matkustaneeni vahingossa Afrikkaan. Ihan hirveän hyviä ilmoja ei saatu, mutta kohtuullisen lämmintä ja aurinkoista oli ja se riitti minulle.

Lempikappaleet
Tammikuussa sanoin, että suosikkejani ovat This Town, Sorrow ja North. Pidän niistä edelleen, mutta Niall Horanin uudempi Slow Hands, Miley Cyrusin Malibu, Harry Stylesin Two Ghosts sekä Mikael Gabrielin ja Isac Elliottin Liikaa sussa kii ovat jotain niin mahtavaa. Kannattaa muuten myös kuunnella Niallin cover Julia Michaelsin Issues-biisistä. Hämmentävän hyvä.



Kesätyöt
Irtisanouduin toukokuussa aiemmasta työpaikastani puhelinmyyjänä (vihdoinkin!) Kesätyöt olivat tänä vuonna Ulvilassa. Olin tuttavaperheen perheyrityksessä Q-Furnisher Oy:ssä tekemässä markkinointiviestintää. Sain tehtyä työt onneksi osittain etänä ja pelaaminen Turussa onnistui. Sain työpaikan vasta vapun jälkeen, enkä siinä kohtaa halunnut enää vaihtaa joukkuetta, varsinkaan, kun työ kesti vain kesäkuun loppuun.

Pesäpallokausi
Saimme joukkueen lopullisesti kasaan joskus maaliskuun alussa. Ensimmäiset pelit pelasimme toukokuun puolivälin jälkeen. Nyt ollaan jo yli kauden puolivälin. Pääsimme alkulohkon jälkeen ylempään jatkosarjaan. En tiedä, uskoiko monikaan meidän menestymismahdollisuuksiimme, mutta tässä sitä ollaan. Olen myös jotenkin taas löytänyt liikunnan ilon paremmin kuin aiemmin. Treenaaminen ja liikkuminen ei ole enää pelkkää puristusta.

Silmälasit
Äiti on yrittänyt saada minut optikolle jo pitkään. En ole itse huomannut, etten näkisi hyvin, mutta nyt pikku hiljaa alkaa maailma näyttää lasien kanssa terävämmältä. Lasit ovat periaatteessa lukulasit, mutta energialinssien ansiosta saan käyttää niitä muutenkin. Jostain syystä tykkään laseista aika paljon! Välillä menee hermo, kun olen kaupassa ja haluan kokeilla jotain paitaa ja tarvii kehittää laseille joku paikka, mihin ne voi tunkea siksi aikaa. En aiemmin myöskään tajunnut, miten helposti lasit huurustuvat.



Kesä ja juhannus
Ja tosiaan, kevät on jo kaikonnut ja kesä saapunut. Aurinkoa (vaihtelevasti), uimista (hillitysti), porrastreenejä (joskus), pesäpalloa (joka päivä)... Juhannus oli ja meni. Olin elukkavahtina (kaksi kissaa ja kaksi koiraa), viihdytin vieraita ja vain hengasin. Kesä on kiva.

Elokuvat
Rakastan elokuvissa käymistä. Tänä vuonna olen käynyt jo neljä kertaa. Olen käynyt katsomassa Kaunottaren ja hirviön (joka on ihana!!), Boss Babyn, Kaunottaren ja hirviön uudelleen ja Pirates of the Caribbean: Salazarin koston. Poikkeuksellisesti olen käynyt leffassa tänä vuonna vain kerran yksinäni. Varsinkin Kaunotar ja hirviö ja PotC olivat loistavia. Molempiin kohdistui suuria odotuksia ja molemmat onnistuivat ne täyttämään.

TEHY
Hain kesällä sivuaineoikeutta kauppakorkeakoulun ja Työelämäkeskuksen järjestämään Työelämän ja henkilöstöasioiden opintokokonaisuuteen. Arvelin, että siitä olisi hyötyä työllistymisen suhteen tulevaisuudessa. Ensi vuodesta tulee hullu, mutta toivottavasti sen arvoinen.

Gradustressi
Gradun kirjoittaminen alkaa olla todellisuutta. Aiheen keksiminen on järjettömän vaikeaa. En haluaisi jatkaa kanditutkielmaani, vaikka se olisi toki helpoin reitti. Haluaisin oppia hiukan jotain uutta, muistutella aiemmin opittuja asioita mieleeni tai laajentaa osaamistani. Näin viime yönä oikeasti unta gradun kirjoittamisesta. Siinä minulla oli jopa aihe, josta saatan oikeasti graduni kirjoittaa! Eniten mieleni tekisi tutkia mediaa tasa-arvonäkökulmasta, mutta en jotenkaan saa yhdistettyä siihen kielitiedettä järkevästi, enkä myöskään keksi, mitä mediaa tutkisin.

Lomailu
Tänä kesänä olen ehtinyt lomailla aivan loistavasti. Heinä- ja elokuu ovat vapaita, koska kesätyöt loppuivat ja koulu alkaa vasta elokuun viimeisenä päivänä. Toisaalta silti tuntuu, että aika vähän on ehtinyt tai jaksanut tehdä asioita. Paljon on mennyt aikaa vain yleiseen löhöämiseen tai treenaamiseen. Onneksi on vielä kuukausi aikaa tehdä kaikkea kivaa (joskin meillä on vielä kahdeksan peliä jäljellä, joten vapaa-aikaa ei hirveästi ole.)



Meri
Tänä vuonna olen käynyt uimassa meressä useampia kertoja. Välimeressä yritin käydä, mutta sitä ei oikein uimiseksi voi laskea, koska rantamatalikkoa pitemmälle en isojen aaltojen ja äkkisyvän takia uskaltanut lähteä. Itämeressä sen sijaan kävin talvella avannossa ja sen lisäksi nyt kesällä kolme kertaa. Meri on ihana.

Powerpark ja Tuuri
Ajeltiin Janinan kanssa heinäkuun lopussa Alahärmään Powerparkkiin, sieltä yöksi Seinäjoelle ja sitten Tuurin kyläkaupan kautta kotiin. Powerpark oli ihan huippu ja meillä pari mahtavaa päivää! Janina joutui suostuttelemaan ja lahjomaan minua aika pitkään, että lähdin Junkeriin mukaan, mutta nyt ainakin tiedän, että selviän hengissä, jos laitteessa menee pää alaspäin (kunhan se ei hirveästi pyöri, ettei ala oksettaa.) Täytyy sanoa, että tietyllä tapaa Powerpark on ehkä jopa parempi kuin Linnanmäki tai Särkänniemi. Vuoristoratoja on ihan hirveä määrä ja puiston alue tuntuu paljon pienemmältä (varmaan onkin), jos haluaa laitteissa uusintakierroksen, ei tarvi juosta montaa kilometriä puistoa ympäri.



Tästäkin puuttuu aivan varmasti noin miljoona asiaa, mitä olen tehnyt, mutta tässä ne hieman erikoisemmat ja tietysti muutama tavallinen. Toivottavasti taas jatkossa kirjoittaminen lisääntyy. Turhautan itseäni varmaan kaikkein eniten, kun en saa kirjoitettua.

2017

Vuosi 2017! Jo seitsemäs päivä, eli edellisestä kirjoituksesta on jo aikaa. Lomani oli yhtä aikaa löysä ja kiireinen. Vietin suurimman osan lomastani treenaten, opiskellen tai äidin kanssa puuhaillen. Siis juuri niin kuin halusinkin, joskin opiskelun olisin voinut jättää vähemmälle. Konetta en avannut kuin pari kertaa hoitaakseni yhtä tai toista tehtävää, siksi siis kirjoittaminenkin jäi. Saattaa myös olla, että jäin koukkuun yhteen äitini Downton Abbey -sarjaan, josta äiti oli ostanut muutamia tuotantokausia. En ymmärrä, miten voin vihata ja rakastaa niin montaa hahmoa yhtä aikaa. Eli lyhyesti sanottuna suosittelen.

Nyt asiaan.



Minä en usko uudenvuodenlupauksiin. On itse asiassa tavallaan mielenkiintoista, että en ole tähän perinteeseen muutamaa lapsuuden hairahdusta lukuun ottamatta ole osallistunut, sillä varsinkin nykyään saattaisin jopa onnistua lupausten pitämisessä. Olen vanhemmiten kasvanut sellaiseksi, että jos tosissani päätän tehdä jotakin, yleensä pysyn siinä. Jos annan itselleni varaa "hairahduksiin", lupaukset murenevat lähes saman tien. Esimerkiksi jos päätän mennä tekemään loikkatreenin ja päätän etukäteen mitä ja kuinka paljon loikkia teen, ne tulee myös tehtyä, ihan sama väsyttääkö tai kiukuttaako tai onko huono ilma. Toisinaan olen kuitenkin lähtenyt tekemään treeniä sillä mentaliteetilla, että voisi olla hauska loikkia. Ehkä vähän noita ja pari tuollaista. Aika monesti on treeni tuollaisen ajattelun jälkeen jäänyt torsoksi.

Ehkä en usko tai pidä uudenvuodenlupauksista sen takia, että en yleisesti ottaen halua pakottaa itseäni tekemään mitään. Jos minun täytyy luvata itselleni tai muille toimivani jollakin tietyllä tavalla, tulee tekemisestä helposti jopa vastenmielistä. En siis tänäkään vuonna aio tehdä lupauksia. Aion kuitenkin listata tänä vuonna asioita, joita aion tehdä tai kokea.

Vuonna 2017 aion...

... valmistua humanististen tieteiden kandidaatiksi.
Tämä listan kohta on toivottavasti ohjelmassa tammi- tai helmikuussa. Mieluiten jo tämän kuun lopussa paristakin syystä. Voisin melkein sanoa, että tärkein syy on se, että saisi mahdollisimman moneen kesätyöhakemukseen laitettua koulutustasoksi alemman korkeakoulututkinnon. Kuulemma helpompi saada töitä. Tosin epäilen tätä hieman.

... treenata enemmän
Olen treenannut aiempina vuosina jonkin verran enemmän viimeisen puolen vuoden aikana. Haluaisin palata treenitottumuksissani hieman taaksepäin. Treenaan tälläkin hetkellä kuudesta seitsemään kertaan viikossa, mutta haluaisin lisätä määrää tai kestoa, koska oloni on parempi, kun treenaan enemmän. Täytynee vain tehdä selkeä lista, milloin tekee minkäkin treenin, jotta se tulee toteutettua.

... lukea enemmän.
Tällä en todellakaan tarkoita koulukirjojen lukemisen lisäämistä. Toki panostan opiskeluun jo ihan senkin takia, että yliopisto on jo aivan loppusuoralla. Tänä vuonna haluan kuitenkin oikeasti lukea runoja ja novelleja ja romaaneja. Aloitin joululomalla jo lukemalla Harry Potter ja Kirottu lapsi -näytelmän. Sanotaanko, että se oli... mielenkiintoinen. En edelleenkään peräänny siitä mielipiteestä, että Harryn olisi jo voinut jättää rauhaan.

... hakea oman alan kesätyöpaikkaa.
Työn hakeminen on tietysti melko yksinkertaista. Luo pari dokumenttia ja lähettää ne tai täyttää lomakkeen netissä. Ongelmallisempaa voi olla sen työpaikan saaminen. Tänä vuonna aion kuitenkin ainakin yrittää. On melko pieni todennäköisyys sille, että tekisin ensi lukuvuonna töitä opiskelun ohella (gradua ja luultavasti uusi sivuaine tuskin antavat siihen mahdollisuutta), joten kesäksi olisi aika tärkeää saada hyvä työpaikka ja mielellään juuri omalta alalta.

... kirjoittaa enemmän.
Olen kirjoittanut lapsesta asti kaikenlaista. Novelleja, runoja, lauluja... Muutama vuosi sitten kirjoittaminen alkoi kuitenkin takkuilla, enkä oikeastaan ole saanut paljon tekstiä aikaiseksi sen jälkeen lukuun ottamatta näitä satunnaisia blogitekstejä ja koulua varten kirjoitettuja esseitä tai muita töitä. Tänä vuonna haluan palata niin sanotusti juurilleni ja kirjoittaa enemmän ihan omaksi ilokseni.

... löytää (itselleni) uuden hyvän bändin tai laulajan.
Olen etsinyt uutta kuunneltavaa jo jonkin aikaa. Tuntuu, että kierrätän samoja biisejä ympäriinsä, enkä kuuntele mitään uutta. Osittain syytän tästä myös radiota, koska monilla kanavilla soitetaan vain niitä samoja kappaleita uudestaan ja uudestaan ja uudestaan... Sleeping at Last oli viime vuoden löytö, Imagine Dragons ja Coldplay muutamaa vuotta vanhempia. Ehdotuksia?

... aloittaa vielä yhden sivuaineen.
En ole aivan varma, tarvinko enempää sivuaineita tutkintooni, mutta vähän vielä kiinnostaisi kyllä joku aloittaa. Muutama vaihtoehto on takataskussa, mutta aivan en ole vielä päättänyt, mitä teen. Mahdollisesti markkinointia, luovaa kirjoittamista, työelämä- ja henkilöstöopintoja tai jotain muuta. Mihin sitten pääseekin.

... matkustaa uuteen paikkaan.
Minulle on oikeastaan melko sama, tarkoittaako tämä sitä, että lähden ulkomaille vai sitä, että painun Suomessa johonkin kaukaiseen korpeen samoilemaan. Haluan kuitenkin kokea jonkin uuden paikan tänä vuonna. Mieluiten kameran ja muistivihon kanssa.

Onko teillä suunnitelmia tälle vuodelle?

Luukku 20: Minun maanantaini

Olen jo pitkään halunnut tehdä minun päiväni -postauksen. Koskaan ei ole vain osunut sellaista päivää, jolloin olisin muistanut ottaa riittävästi kuvia tai jaksanut illalla enää muistella mitä puuhasin. Maanantaina (19.12.) kuitenkin oli vihdoin sellainen päivä, että tämän toteuttaminen onnistuu.

Heräsin aamulla puoli yhdeksän ja yhdeksän välissä. Tarkoitukseni oli alun perin kiskoa itseni jo aiemmin pystyyn, mutta koska ilta venähti aika pitkäksi, piti nukkuakin vähän pidempään. Yhdeksän jälkeen vasta sain itseni tosi asiassa ylös vuoteesta, koska siihen asti räpläsin puhelinta (huono tapa, tiedän!). Noustuani lähinnä puin ja hoidin muita aamutoimia (en tosin syönyt aamupalaa vielä.)

Unohdin nykyiset lenkkarini matkasta, mutta onneksi olin jättänyt kotikotiin vanhat lenkkarini, jotka olivat edelleen juoksukuntoiset!

Olin jo edellisenä iltana päättänyt, että käyn aamulenkillä, tosin siitä tuli lähinnä aamupäivälenkki, sillä pääsin liikkeelle vasta kahtakymmentä vaille kymmenen. Hölkkäsin meiltä kotoa Friitalan puolelta Ulvilan kirkolle asti. Matkaa tuli nelisen kilometriä suuntaansa eli yhteensä kahdeksan. Ulkona oli järjettömän liukasta. Hiekoitus oli jalkakäytävillä jäänyt ilmeisesti jo jään alle, sillä paikoin maa oli aivan peilijäässä. Liukasteluksi se pitkälti menikin. Varsinkin Vanha-Ulvilasta kirkolle päin oli melko toivotonta juosta muualla kuin keskellä kevyenliikenteenväylää. (Ulvilassahan ei ole kovin monessa paikassa vain jalkakäytävää, vaan ne ovat yhdistettyjä jalka- ja pyöräilyteitä.) Pari kertaa meinasin kaatuakin, mutta onnistui onneksi pysymään pystyssä. Jatkossa tulen varmaan käyttämään äidin nastapohjia... Kotiin pääsin joskus puoli yhdentoista aikaan.

Kokemäenjoen sillalla oli kauniit näkymät, vaikka joenmutkan sumu ei ihan näykään kuvassa.

Kotona menin ensitöikseni aamupalalle. Jaloissani pyöri lähes koko ajan karvainen otus nimeltä Sisu. En olekaan täällä tainnut aiemmin mainita, että äitini otti toisen kissan. Sisu on todella sosiaalinen ja herttainen tapaus. Perso ruualle ja herkuille, ja mököttää, jos tehdään jotain mistä hän ei pidä. Sunnuntaina esimerkiksi veimme sen valjaissa pihalle. Ei meinattu terassilta alas päästä, koska katti halusi painua takaisin sisälle. Äiti kantoi sitä puolet ulkonaoloajasta. Sen jälkeen kissa paineli saunaan, eikä sieltä tullut ilmeisesti edes yöksi äitini makuuhuoneeseen nukkumaan kuten yleensä. Aamupalaa Sisu minulta tuli tosin kerjäämään. Päätyi kuitenkin istumaan keittiössä viereiselle tuolille, kun minä söin ruisleipiäni ja rahkaani. Sain siinä rauhassa silitellä kissaa toisella kädellä ja syödä toisella.

Aamupalan, suihkun ja lyhyen äidin kanssa pidetyn jutustelutuokion jälkeen sulkeuduin lähes kahdeksi tunniksi omaan huoneeseeni kahlaamaan poliittisen historian tenttikirjaa eteenpäin. Minun on tosiaan lähes pakko valmistua kandiksi tammikuussa, joten Globaalihistorian tentti on jo heti vuoden alussa. Tenttikirjoina ovat iki-ihanat International History of the Twentieth Century ja Transnational History.

Päivän lukusoppi ja Transnational History. Rakastan tuota sohvaa (tai tuolia.)

Luku-urakan valmistuttua oli kello jo puoli kaksi. Silloin aloitimme äidin kanssa paketointiurakan. Paketteja tuli jonkin verran tehtäväksi ja osa jäi vielä laittamattakin. En tietenkään ala tässä kertoa, mitä lahjoja paketointiin tai kenelle, mutta sen voin sanoa, että muutama erikoiseksi osoittautunut operaatio oli käsillä. Saimme kahdestaankin kulutettua puuhaan melko lailla tunnin, sillä meillä oli todella huonoa teippiä, joka ei suostunut katkeamaan, eikä tarttumaan minnekään. Paketointi on yleensä kivaa, mutta huono teippi tekee siitä yhtä kärsimystä.

Osa valmistuneista paketeista. Miellyin muutama vuosi sitten voimapaperiin lahjapaperina ja käytän sitä edelleen.

Kolmen aikoihin äiti lähti käymään asioilla ja hakemaan serkkua tarhasta piparien paistopuuhiin. Minä jäin kotiin siivoamaan ja onnistuinkin imuroimaan ja pesemään ruokahuoneen lattian sekä pyyhkimään pölyt lipastolta ja osasta tuoleja. Olen tänä vuonna taklannut joulusiivousta paloissa, sillä aikaa on kohtuullisen hyvin. Keskiviikon rupeama tosin tulee olemaan suurempi.

Kun äiti palasi serkun kanssa hiukan jälkeen neljän, etsimme serkkuni kanssa Sisun. Tyttö hiukan pelkäsi kissaa, mutta uskaltautui kuitenkin jonkin verran yrittämään tutustumista. Sillä välin, kun äiti jatkoi serkkuni viihdyttämistä kissojen kanssa, minä tein kanakeiton. Jostain syystä syön kotikotona yleensä melko paljon harvemmin kuin normaalisti.

Tässä Sisu, joka on syypää siihen, että kaikessa kestää. Sitä ei vain voi olla silittämättä, jos se osuu kohdalle.

Ruuan jälkeen itkufestivaalit olivat lähellä, sillä serkkuni äiti (joka siis on äitini nuorin sisko ja minun kummitätini), tuli meille. Pirpana oli aivan varma, että nyt tuli lähtö, eikä pipareita ehditä sittenkään leipomaan. Asiat kuitenkin saatiin puhuttua parhain päin ja piparitalkoisiin päästiin sittenkin. Minä jäin aluksi paistovastuuseen, mutta pääsin tekemään itsekin pari piparia, kun äiti ja täti lähtivät Sisun kynsiä leikkaamaan (kummitätini on jonkin sortin eläinekspertti.)

Neidin kanssa leipominen on melkoisen mielenkiintoista puuhaa. Hänellä on niin paljon energiaa ja asiaa, että kukaan meistä aikuisista ei pysynyt perässä. Hänellä oli myös kova halu aloittaa piparien painaminen aina keskeltä taikinaa, mikä ei oikein sopinut äitini suunnitelmaan (eikä minunkaan, jos totta puhutaan.) Äiti on opettanut minutkin jo melko pienestä pitäen siihen, että piparit painetaan taikinasta niin, että väleihin jää mahdollisimman vähän tyhjää tilaa, jotta taikinaa ei tarvitse kaulita niin usein. Neiti olisi mielellään myös syönyt puoli taikinaa, veulannut neljäsosasta käsin pipareita (=klönttejä) ja syönyt piparit suoraan uunista. Suurin osa aikeista pystyttiin estämään, mutta aika isoja kasoja taikinaa pieni tuli vedelleeksi. Uskoi onneksi melko hyvin, kun sanottiin, että nyt pitää pitää tauko syömisestä, ettei tule maha kipeäksi. Serkulle piti vielä koristella mukaan koko pinon isoin pipari, valtava sydän, jonka keskelle oli laitettu pieni piparikuusi.



Serkun ja tädin lähdettyä ilta sujui melko paljon rauhallisemmin. Koristelin hieman pipareita ja siivosin keittiön ja makoilin äidin huoneessa silittelemässä kissaa (joka painoi päänsä käteni päälle ja kehräsi, ah) ja kuuntelemassa, kun äiti luki uutisia. Saimme itsemme ylös vielä sen verran, että menimme keittiöön puuhaamaan Rocky Road -suklaata (siitä kuulette toivottavasti lisää huomenissa!) Kun keittiö oli jälleen siivottu, istuimme vielä syömään iltapalaa, kunnes oli jo aika suunnitella nukkumaan menoa (ja tämän kirjoittamista.)

Ja nyt jos ollaan rehellisiä, niin on tosiaan jo niin myöhä, että minunkin on pakko painua pehkuihin. Siispä, hauskaa joulukuun 20. päivää kaikille!

Luukku 18: 7 tapaa rentoutua

Joulun alusaika täyttyy usein kaikenlaisesta hälystä. Pitää siivota, laittaa ruokaa, leipoa, paketoida lahjoja... On vaikea ottaa aikaa itselleen ja rentoutua. Aloin pohtia hyviä tapoja rauhoittua näin joulun alla ja miksei muutenkin.

7 tapaa rentoutua

1. Mene kahvilaan.
Kahvilassa käyminen on aina mukavaa. Varsinkin, jos osut rauhalliseen aikaan. Kahviloissa on kiva istuskella ja juoda lämpimiä juomia ja syödä herkullisia leivoksia.

Petra's Café tarjoili sitruunajuustokakkua.

2. Mene konserttiin.
Konsertit ovat kivoja mihin vuoden aikaan tahansa. Joulun aikaan on mukavaa, kun voi valita haluaako joulukonserttiin vai muuhun. Kaikki konsertit eivät tietenkään ole edes suuria salikonsertteja, vaan niitä pidetään paljon esimerkiksi kahviloissa. Itse kävin juuri eilisiltana Porissa Petra's Caféssa kuuntelemassa Pasi Ruohosta.

3. Käy kävelyllä metsässä.
Metsässä kulkeminen on aina rauhoittavaa ja rentouttavaa. Sinne voi lähteä kamera kourassa tai vaikka täysin ilman sähköisiä vempeleitä. Jos jättää elektroniikan kotiin, voi keskittyä kuuntelemaan luonnon ääniä ja ihailemaan sen muodostelmia.

4. Mene elokuviin.
Elokuvissa käyminen on yksi suosikkipuuhistani. Pääsen käymään valitettavan harvoin, mutta loman aikana olisi tarkoitus käydä katsastamassa ainakin Ihmeotukset ja niiden olinpaikat.

5. Väritä värityskirjaa.
Värityskirjan värittäminen on todella rentouttavaa. Jos laittaa taustalle soimaan rauhallista (joulu)musiikkia, voi istua värikynien ja -kirjan kanssa vaikka tuntitolkulla.




6. Lue kirja.
Joulun aikaan, kun ei ole kiire mihinkään, on hyvä syventyä tarinoiden maailmaan. Esimerkiksi Joulutarina-romaani on kirjoitettu joulukalenteriksi, joten sitä voi hyvin lukea vaikka joka ilta luvun verran.

7. Kirjoita aamusivuja.
Aamusivujen sanotaan olevan hyvä tapa pukea ajatuksia sanoiksi ja jäsentää niitä myöhemmin. Aamusivuja on tarkoitus kirjoittaa käsin heti aamulla. Usein puhutaan kolmesta A4-sivusta. Aamusivut on tarkoitus kirjoittaa tajunnanvirtana välittämättä oikeinkirjoituksesta tai kieliopista. Ajatusten ei myöskään tarvitse olla millään tavalla jäsenneltyjä. Ei haittaa, vaikka jokainen sana koskisi eri asiaa. Aamusivuja ei tarvitse tai välttämättä ole edes tarkoitus palata myöhemmin lukemaan, mutta joskus sieltä voi nousta esiin yllättäviäkin ideoita.


Joskus voi olla hyvä pohtia asioita hiukan uudelta kantilta ja tehdä yksin sellaisia asioita, joita normaalisti tekisi yhdessä muiden kanssa ja vastaavasti yhdessä sellaisia asioita, joita tavallisesti puuhailisi omassa rauhassaan. Kahvilaan tai elokuviin voi hyvin istahtaa yksinään ja kirjoja voi lukea kaverin kanssa vaikka vuorotellen ääneen.

5 asiaa yliopistosta

Olisi ehkä väärin sanoa, että elämä alkaa taas tuntua normaalimmalta. Oikeastaan nyt se tuntuu vielä vähemmän tavalliselta kuin aiemmin. Alan vihdoin tajuta, mitä isän menettäminen oikeasti tarkoittaa. On hetkiä, jolloin tajuaa, miten suuri pala kaikesta on pudonnut pois, mutta silloin ei auta kuin ajatella, että nyt isällä ainakin kaikki on hyvin.

Mutta koska aika ei pysähtynyt vaan elämä jatkuu, on bloginkin jatkettava eteenpäin.

Aloin tässä yhtenä päivänä pohtia asioita, joita en oikeastaan missään vaiheessa olisi yliopistosta uskonut. Pidin niitä ehkä urbaanilegendoina tai vain sanahelinänä, mutta tässä reilun kolmen vuoden aikana on saanut huomata, että on kyse aika lailla eri maailmasta kuin esimerkiksi lukio.

Tämän kliseisempää kuvaa Turusta ei saa, mutta onhan noi näkymät aika ihanat.

Tässä siis viisi asiaa yliopistosta, jotka vieläkin välillä hämmentävät.


1. Olemme kaikki osa tasa-arvoista, akateemista yhteisöä.

Minä ja harjoitteluparini olimme tänään puhumassa harjoitteluumme liittyvistä asioista tiedekunnan viestintäsuunnittelijan ja laitoksen sihteerin kanssa. He olivat selkeästi asiantuntijan asemassa meihin verrattuina, mutta silti uskalsin puhua vapaasti ja esittää omia ajatuksiani. Sama tilanne oli harjoittelun ohjaajien kanssa.

Yliopistossa olen oppinut siihen, että omatkin mielipiteet ovat oikeasti tärkeitä, ja että ne saa tuoda esiin. Me (ainakin humanistisessa tiedekunnassa ja meidän oppiaineessamme) olemme oikeasti jo opiskelijoina akateemisen yhteisön tärkeitä jäseniä. Peruskoulussa tai lukiossa ei tullut samaa tunnetta, sillä opettaja oli aina selkeästi auktoriteetti. Totta kai oli, mutta jotenkin pidän yliopiston tyylistä enemmän.

Tosin, kun olimme ensimmäisen vuoden opiskelijoita, ja Kaisa Häkkinen oli professorimme, oli hänelle lähetty sähköposti johdantokurssin numeroarvioinnista äärimmäisen ystävällinen, kunnioittava ja kaikin puolin korrekti. Ihan koska hän oli Kaisa Häkkinen.


2. Yliopistossa pitää osata olla itsenäinen.

Kun yläkoulu oli päättymässä meille varoitettiin, ettei lukiossa kukaan enää sitten vahdi teidän tekemisiänne. No, kuinkas kävi. Aina siellä oli joku kurkkimassa olan takaa ja katsomassa, että teet kaiken ja opit sen mitä pitää. Kurssien valinnassa autettiin ja lukujärjestys jopa tehtiin valmiiksi, jos et sitä itse saanut tehtyä. Yliopistossa tällaista huolenpitoa ei harrasteta. On oma vika, jos ei ilmoittaudu kursseille tai laske opintopisteitään. On oma vika, jos ei pääse tentistä läpi. Oma vika on myös se, jos valmistumiseen menee tuhottoman pitkään. Kukaan ei vahdi, että olet suorittanut kaiken tarvittavan (ennen kuin siinä vaiheessa, kun koetat oikeasti saada paperit kasaan). Kukaan ei myöskään todellakaan (muutamia poikkeusaloja lukuun ottamatta) tule osoittamaan sinulle, mitä aineita ja kursseja sinun pitää suorittaa. Pakolliset kurssit ovat pakollisia kursseja, mutta muuten saa olla aika vapaasti, kunhan vähimmäispistemäärät täyttyvät, ja tutkintoon tulee edes yksi kokonaisuus.

Syksy on saapunut Turkuun! Eilen sateli tosin jotain lumen tapaista, vaikkei maahan asti selvinnytkään.


3. "Ihan sama" saa aivan uuden merkityksen.

Mikään työ ei ole pieni tai merkityksetön. Kaikki otetaan hyvin vakavasti ja tehdään tosissaan. Ihan sama onko kyseessä kandi, gradu vai kurssin välityö. Lähteiden on oltava luotettavia ja tarkistettuja. Ne pitää merkitä oikein, ja kaiken pitää olla linjassa. Virkerakenteita käännetään ja väännetään, jotta niistä tulisi järkevämpiä. Pilkut tarkastetaan sen seitsemän kertaa.

Aiemmin "ihan sama" on ollut sanapari, jolla tarkoitetaan ihan oikeasti sitä, ettei kiinnosta. Ei ollut merkitystä sillä, olivatko pilkut oikeissa paikoissa tai oliko lähde luotettava eikä esimerkiksi Wikipedia-sivu. Ei ollut väliä, olivatko työn värit ja fontit linjassa keskenään tai oliko dialla liikaa tekstiä. Nykyään "ihan sama"-ratkaisut ovat useimmiten sellaisia, että asian eteen on tehty työtä joskus toistakin tuntia tuloksetta, ja se jätetään parhaaseen mahdolliseen kuntoon ja toivotaan, etteivät opettajat rankaise. Useimmiten "ihan sama"-ratkaisuja tehdään kello kuuden ja kahdentoista välissä illalla.

Kulutimme eilen ryhmätyötä tehdessämme puoli tuntia siihen, että yritimme tuloksetta metsästää kunnollista lähdettä väitteelle, että toisen kotimaisen kielen opetus alkaa uuden opetussuunnitelman mukaan jo kuudennella luokalla. Lopulta "ihan sama"-ratkaisumme oli Helsingin kaupungin sivut, koska kunnollista opetussuunnitelmaa emme saaneet mistään käsiimme. Luulimme hoitavamme ryhmätyön lopun kahdessa tunnissa. Istuimme kirjastossa eilen neljä tuntia ja tänään vielä hoidimme viimeistelyä. Nyt on värimaailma kunnossa, laatikot oikeissa paikoissa ja rivivälit tasattuja. Lähdeluettelokin on kunnossa. Työ menikin hetki sitten palautukseen.¨


Feeniks-kirjaston sohvat ovat ylivoimaisesti suosikkilukupaikkojani yliopistolla.

4. Yliopiston "kouluruoka" on oikeasti hyvää.

En oikeastaan tiedä voiko yliopiston ruokaa sanoa kouluruuaksi. Mehän emme ole enää koulussa ja joudumme ihan itse ruokamme maksamaan. On se silti sen arvoista. 2,60€ useimmiten herkullisesta ja terveellisestä ateriasta ei todellakaan ole liikaa. Sitä paitsi, täällä saa itse valita, mitä syö! Unican ravintoloita on lähes joka kulman takana, kaikissa eri ruokalistat ja sama edullinen hinta. Joskus tosin juoksuruuille ehtii vain johonkin tiettyyn ravintolaan matkan varrella, mutta ravintoloissakin on aina tarjolla useampaa sorttia. Ja juoksuruuilla tarkoitan luentojen välissä pikapikaa huiviin kiskaistu ateria. Kiitos akateemisten varttien syömiseen ja siirtymiseen on aikaa kokonaiset puoli tuntia.


5. Luentojen häiritseminen on todella ärsyttävää

Olin ensimmäisenä vuonna itse toisinaan luennoilla hieman levoton ja saatoin supista vieruskaverin kanssa jotakin. Meillä oli kuitenkin niin pienet luennot, että siitä harvemmin syntyi mitenkään hirveän suurta ongelmaa, vaikkei se tietenkään hyväkään asia ollut. Opin kuitenkin melko nopeasti siihen, ettei luennoilla tai tunneilla jutella.

Saatan edelleen olla luennoilla se, joka tekee jotain aivan muuta kuin keskittyy asiaan. Useimmiten teen tätä niillä luennoilla, joiden sisällön olen kuullut moneen kertaan aiemminkin tai jotka eivät yksinkertaisesti vain tippaakaan kiinnosta (esimerkiksi akateeminen kapitalismi hurahti yli niin, että olisin taittanut niskani, jos olisin sitä koettanut seurata). Mutta sen verran olen oppinut, että luennoilla ei puhuta. Minulle on periaatteessa ihan sama, mitä luennolla tekee, mutta hiljaa pitää olla. Höpöttäminen on paitsi häiritsevää niille, jotka oikeasti haluavat kuunnella myös äärimmäisen epäkunnioittavaa luennoitsijaa kohtaan. Ihan sama, saako hän palkkaa opettamisesta, me emme ole enää peruskoulussa, jossa tyhmyys meni nuoruuden piikkiin. Sosiaalitieteissä minua varmaan vihataan, koska välillä mulkoilen supisevia ihmisiä pahasti, vaikka teen itse jotain muuta ja kuuntelen puolihuolimattomasti.

Myös ihmiset, jotka alkavat pakata ennen kuin luento on päättynyt, ovat raivostuttavia. Ihan sama, vaikka kello olisi jo varttia vaille. Jos luennoitsija ei ole sanonut, että nyt lopetetaan, me emme lopeta. Jos luennoitsija kysyy, onko jäänyt jotain epäselvää, ja joku kysyy jotain, silloin ei pidä rapistella ja jutella ja riehua. Mitä jos joku muu haluaa kuulla vastauksen samaan kysymykseen, eikä satu istumaan etupenkissä?





Niall Horan - This Town. Olen kuunnellut tätä ihan liikaa.

Opiskeluahdistusta jo nyt!

Nyt on polkaistu käyntiin kaikki ensimmäisen kahden viikon aikana alkavat kurssit. Kuten jo aiemmin kerroin, lukujärjestykseni tosiaan vaihtelee kolmen viikon välein, joten kursseja alkaa ja loppuu aika tiuhaa tahtia koko syksyn. Marraskuussa on käynnissä enää viisi kurssia ja joulukuun kahdella ensimmäisellä viikolla neljä. Sitten siirrytäänkin jo joululoman viettoon.

Olin ja olen edelleen todella innoissani siitä, että syksyyn mahtuu paljon luentokursseja. En ole edes laskenut, montako niitä ihan tosissaan on, mutta teen joka tapauksessa vain yhden kirjatentin (se ratkaiseva tentti, joka vielä erottaa minua kanditutkinnosta). Siitä huolimatta opintopisteitä tulee syksyltä kertymään nelisenkymmentä. Ihan perspektiiviksi niille, jotka eivät tiedä, Kela vaatii yhdeksän kuukauden opintotukien nostamiseksi 45 pistettä. Kevätpuolelle minulle ei tosin kovin montaa kurssia enää sitten jääkään, vaikka kaipa päälle kuudenkymmenen opintopisteen tänäkin vuonna päästään.

Neljässäkymmenessä opintopisteessä on se huono puoli, että puhutaan yli tuhannesta työtunnista. Rehellisesti sanottuna, minä en ainakaan käytä aivan niin paljon aikaa opiskeluun, mutta silti määrä on aika raju, varsinkin kun siihen päälle lisätään treenit ja työt. Mutta jos tätä matemaattisesti lähtee tarkemmin ratkomaan, niin alkaa hiukan huvittaa. Yksi opintopistehän vastaa noin 27 työtuntia eli 40 opintopistettä vaatii 1080 tuntia. Syyslukukauden aikana opiskellaan (tai minä ainakin) yhteensä noin 15 viikkoa. Jos 1080 tuntia jaetaan viidellätoista, tulee 72. Eli viikkotyömäärän "pitäisi" olla 72 tuntia. Jos työviikko on viisipäiväinen, joka päivälle pitää mahduttaa 14,4 tuntia opiskelua. Loput kymmenen tuntia saakin sitten käyttää miten huvittaa. Jos taas työviikko on oikeasti viikko,ei puhuta kuin 10,3 tunnista. Kukaanhan ei toki pakota olemaan sellainen sekopää opintojen suhteen kuin minä olen. Ja minähän tosiaan en tule käyttämään yli tuhatta tuntia opiskeluun syksyn aikana. Mutta silti. Haluan kaiken tässä heti nyt, koska ei ole mitään tietoa, pidetäänkö kaikkia tahtomiani kursseja ensi vuonna, joka kuitenkin on viimeinen kokonainen yliopistovuoteni, ellei jotakin erikoista tapahdu.

Luettavaa ja aikaa vieviä tehtäviä näihin kursseihin toki liittyy. Puhutaan yli tuhannesta tekstisivusta, kolmesta itse tehtävästä projektista ja muutaman tarkistamisesta. Toki löytyy listalta myös tenttejä ja luentopäiväkirja. Hommaa siis riittää. Nyt vain pitäisi aika nopealla tahdilla alkaa tehdä päätöksiä.



Tässä kohtaa on menossa hieman sormi suuhun. Olisi kaksi kiinnostavaa projektikurssia, joista olisi hyötyä työelämässä ja joista toista en enää voi jättää pois. Olisi sosiaalitieteiden kursseja, joita en todellakaan halua jättää pois. Ne vain valitettavasti kaikki täytyy tehdä näin syksyllä kirjatenttejä lukuunottamatta, koska ne on laskettu niin, että pääaineopiskelijat pääsevät siirtymään erikoisaloilleen yhteisistä opinnoista. Olisi kielipolitiikkaa ja mediakurssia. Jotain pitäisi ehkä jättää pois, jotta oikeasti jaksaisi ja selviäisi kaikesta, varsinkin jos aikoo pärjätä myös taloudellisesti eli tehdä töitä ja henkisesti eli ottaa vähän omaakin aikaa. Kielipolitiikka ja kielisuunnittelu sekä Uusi media ja vuorovaikutus -kurssit ovat luultavasti ensimmäisiä lähtölistalla, mutta mikäli päädyn jotakin jättämään pois.

Pieni ongelma on se, että mikäli tässä kohtaa jättää jonkin kurssin pois, on kevään kursseja laskettava tarkkaan, jotta opintopisteitä kertyy riittävä määrä. Kelan vaatimiin pisteisiin on melko helppo päästä, mutta aikataulussa valmistuminen vaatisi sen 60 opintopistettä vuoden aikana. En ole asiaan sen enempää vielä perehtynyt, mutta ei näytä erityisen lupaavalta, sillä kevään kurssitarjonta on melkoisen heikko, ellen sitten yritä saada jostakin harjoittelupaikkaa.



Samalla kaiken tämän hullun "minä luen kaiken mahdollisen"-kunnianhimoni keskellä, mietin sitä, miten voin olla niin lusmu, että en ole vielä saanut kandia ulos tai aloittanut gradun kirjoittamista. Monet vuosikurssilaiseni nimittäin kirjoittavat jo gradujaan ja ovat kovalla vauhdilla menossa kohti maisterintutkintoa tai opiskelevat pedagogisia valmistuakseen joskus ihan oikeasti ammattipätevyyden kera. Toisaalta, mikään kiire kandin ulossaamiseen ei sinänsä ole, koska opinnot etenevät näinkin, mutta helpottaahan se työnhakua. Ja toisaalta en halua kirjoittaa gradua ennen kuin tiedän, mistä ihan oikeasti haluan sen vääntää. Ja toisaalta, minä en edes aio lukea pedagogisia.

Ehkä tässä kaikessa on vain kyse minun halustani tietää ja osata kaikki? Joskus (mahdollisesti jo nyt) olisi ehkä vain parempi keskittyä joihinkin asioihin ja tehdä ne hyvin. Projektilaboratorio ja Kieliasiantuntija yhteisöviestinnän tukena ovat varmasti sellaisia kursseja, joiden arvo tulee olemaan korvaamaton tulevaisuuden työtehtävissä. Onhan kuitenkin olemassa täysin realistinen mahdollisuus siihen, että työskentelisin jonain päivänä esimiestehtävissä, niin kuin monet kielten ja viestinnän asiantuntijat.

Juuri nyt kurssitaakka ei toki ole erityisen paha, koska toinen projektikurssi on vasta aluillaan ja toinen alkaa ensi viikolla, eikä tähtäimessä ole seuraavan kuukauden sisään kuin yksi tentti, johon vaaditaan kirjamateriaaliin tutustumista, toinen kurssi täytynee jättää myöhemmälle, vaikka se tietää kandin lykkäämistä edelleen. Miksi valitseminen ja päätösten tekeminen on näin vaikeaa?

Yllätysläksiäiset

Mun hyvä kaveri Iina on lähdössä Belgiaan vaihtoon syyslukukaudeksi. Me ollaan Iinan kanssa tunnettu jo ihan pienistä asti, vaikka ei todellakaan oltu lapsina ylimpiä ystävyksiä. Alakoulun viimeisillä luokilla hengattiin jonkin verran, mutta paremmin me ystävystyttiin vasta lukiossa, jolloin meille muodostui tyttöporukka, joista neljän kanssa olen edelleen läheisissä väleissä ja pidetään melko tiiviisti yhteyttä. Päätettiinkin sitten pitää Iinalle yllätysläksiäiset perjantaina, osittain myös siksi, että ei olla koko kesänä nähty porukalla kuin kaksi kertaa: kesäkuun alussa Helsingissä, kun vietettiin päivä Linnanmäellä (silloinkin kyllä jakaannuttiin, koska vain Janina ja minä lopulta päädyttiin kiertämään laitteita isommalla innolla) ja toisen kerran Jazzien aikaan Porissa, jolloin minä en päässyt pelikiireiden takia mukaan. Tälläkään kertaa ei valitettavasti kyllä saatu koko porukkaa kasaan.

Kuvituksena tällä kertaa lähinnä vain ruokakuvia, koska kaverit ei ollut kovin kuvauksellisella tuulella, enkä enää Rappakaljaa pelatessa jaksanut ottaa kuvia.



Meidän illanvietoissa tärkein tekijä hyvien tyyppien lisäksi on useimmiten ruoka. Syömingit edellä siis lähdettiin tähänkin, heti kun varmistui, että päästään Janinan vanhempien luokse iltaa istumaan. Laura ja minä saimme tehtäväksemme käydä kaupassa ja valmistaa ruuat, kun taas Janina hoiti juomapuolen ja kakun. Kun tehdään jotain porukalla, meidän luottoruoka on tortillat. Toki joskus grillataan tai tehdään muutakin, mutta tortillat on niin hyviä ja helppoja valmistaa, että niistä on hyvä usein lähteä. Tällä kertaa ajateltiin panostaa myös hedelmäpuoleen ja tehtiin vesimeloni-ananas-viinirypälevartaita. Ne on ehkä lievästi kotitekoisen näköisiä, koska minun puukonkäsittelytaitoni eivät välttämättä ole aivan huippukokkien tasolla, mutta hyvin tekivät kauppansa.

Tortillojen ja hedelmien lisäksi tarvittiin toki myös karkkia ja sipsiä. Suosittelenkin jokaiselle ehdottomasti Estrellan satokausierikoisuutta: kermaviilin ja kantarellin -makuisia sipsejä. Voivat kuulostaa hiukan erikoisilta, mutta olivat ehkä parhaita sipsejä mitä olen maistanut. Kakku oli Janinan loihtima suklaajuustokakku, enkä ole aikoihin syönyt mitään niin hyvää. Ohje oli viime tiedon mukaan Valion sivuilta.



Rehellisesti sanottuna olin hetken hyvinkin huolissani siitä, miten Iina reagoisi "yllätysjuhliin". En tajua, miksei televisiossa kerrota, miten hermoja raastavaa on odottaa täysin tietämätöntä juhlakalua paikalle, kun ei voi olla varma tämän reaktiosta. Iina onneksi suhtautui yllätykseen oikeinkin iloisesti, varsinkin kun tarjolla oli ruokaa ja viiniä. Jopa keräämäni Belgia-faktat osoittautuivat hyväksi ideaksi. Saatiinkin ihan hyvät halausfestivaalit ihan illan aloitukseksi, ja mikäs sen mukavampaa.

Iltaa vietettiinkin siis syöden, jutellen ja lautapelejä pelaillen. Cluedo on kyllä ehdottomasti yksi kaikkien aikojen suosikkipeleistäni, vaikka Lauran tuoma versio olikin hieman erilainen kuin se, jota nuorempana pelasin. Luulen, että mikäli olisi hieman enemmän aikaa ja hieman enemmän rahaa ostaa pelejä, saattaisin hyvinkin olla lautapelifanaatikko.

Aivan täysin mutkitta illanvietto ei onnistunut. Asioita tuli unohdeltua (esimerkiksi tikut vartaita varten jäivät ostamatta, mutta onneksi äidin kätköistä löytyi), ja aikataulutus oli hankalaa. Yksi suurimmista ongelmista meinasi tulla, kun emme löytäneet korkinavaajaa mistään. Janinalla ja minulla oli molemmilla lasipullo, joiden korkit Janina onneksi lopulta sai avattua ulkorapun reunan avulla. Maailma ei olisi toki kaatunut, vaikka pullot olisivat jääneet avaamatta, mutta minullakin sattui kerrankin olemaan sellainen olo, että yhden voisin ottaa, niin olisihan se ollut harmi, jos se olisi minulta evätty. Minähän tosiaan juon vain hyvin harvoin ja vähän kerralla, koska en pidä alkoholista.

Mutta ruoka ja seura olivat hyviä, eikä muuta onnistuneeseen illanviettoon tarvitakaan.



Oma iltani päättyi hiukan lauantain puolella, sillä väsy alkoi painaa. En tiedä yhtään, miten pitkään muut ovat jatkaneet, mutta ei ole muutenkaan mitenkään tavatonta, että olen ensimmäinen lähtijä. Ilta oli kuitenkin kiva. Olen onnekas, kun minulla on niin hyviä ystäviä.



Tiesittekö muuten, että Belgia on perustuslaillinen monarkia, jossa vallanperimysjärjestys on sukupuolesta riippumaton! Tällä hetkellä hallitsija on kuningas Philippe, mutta kruununperijä on hänen esikoistyttärensä. Belgiassa tosin kuninkaan valta on hyvinkin rajallinen, ja häntä pidetään lähinnä maan yhtenäisyyden symbolina.



Ja Iina, jos satut tätä lukemaan, niin hyvää matkaa, pidä huoli itsestäsi ja nauti!

Kissankokoinen kesäloma

Tänään tein viimeisen työpäivän ennen ensi viikon perjantaita, jolloin alkaakin jo koulun ohella työskentely. Kouluhan mulla tosiaan alkaa vasta ensi viikon torstaina Kielipolitiikka ja kielisuunnittelu -kurssilla(jota muuten odotan aivan innolla!). Alun perin olin siinä luulossa, että aloitettaisiin jo keskiviikkona, mutta yhden kurssin alku poikkesikin viikolla ilmoitetusta, joten sain yhden ylimääräisen vapaapäivän.

Päätin jo heinäkuussa, että pidän pienen loman ennen koulun alkua ja lopetan työt hyvissä ajoin ennen elokuun loppua. Toukokuussa olin vielä siinä uskossa, että pitäisin kaksi viikkoa lomaa, mutta kun töiden kunnollinen aloitus venyi kesäkuulle, jätin sitten lomani vain viikon mittaiseksi. Huomenissa onkin tarkoitus jo suunnata vanhempien luokse Ulvilaan. En ole käynyt kotikotona sitten heinäkuun alun jälkeen, mikä on ehkä pisin aika ikinä, kun en ole nähnyt vanhempiani. Äidin kanssa toki olen puhunut puhelimessa moneen otteeseen, mutta isän kanssa kommunikointi ei juurikaan onnistu edes kasvokkain, saati puhelimessa. Meidän isällähän on siis aivokasvain, eli ollaan ihan väleissä, mutta isä ei ole enää kovin hyvässä kunnossa, eikä puhu lähes lainkaan enää.

Kotiin meneminen jännittää tällä kertaa paljon enemmän kuin yleensä. Jossain aiemmista postauksista mainitsin, että vanhempani ovat ottaneet kissan. Olen hiukan katkera, sillä kinuin lemmikkiä varmaan siitä asti, kun osasin puhua, mutta meille ei ikinä otettu kissaa tai koiraa tai mitään muutakaan otusta. Äidin ja isän puolustukseksi sanottakoon, että olen vasta vanhemmiten päässyt eroon allergioista, jotka olivat niin pahat, että en parhaimmillaan pystynyt edes olemaan kissan kanssa samassa huoneessa ilman rajua reaktiota. Lisäksi oltiin aika kiireisiä, koska sekä minä että veljeni harrastimme pesäpalloa ja minä lisäksi opiskelin musiikkiopistolla iltaisin jo alakoulusta asti. Totta puhuakseni, keväällä tehtyjen allergiatestien mukaan olen edelleen allerginen kissalle, koiralle ja hevoselle. Unelmoin silti oman koiran omistamisesta. Eniten haluaisin saksanpaimenkoiran, mutta voi olla, että täytyy ottaa jonkun helpomman ja vähemmän sairaan rodun edustaja.

Vanhempieni kissa Liisi on kolmivuotias, kolmijalkainen kattiraukka, jolla on ollut melko rankka elämä. Sen jalka loukkaantui, kun se oli nuorempi, jalka katkaistiin, ja sen jälkeen kukaan ei huolinut Liisiä ennen kuin vasta jonkin aikaa sitten. Uudessa hoitokodissa muut kissat syrjivät sitä, ja sille haettiinkin kotia netin kautta. Äiti oli jo siinä vaiheessa hetken pohtinut kissan hankkimista, koska arveli siitä olevan iloa isälle ja itselleen, kun sitten törmäsi ilmoitukseen Liisistä ja ilmeisesti rakastui ihan sydänjuuriaan myöten. Liisihän kaipasi rauhallista kotia, jossa ei ollut muita kissoja häiritsemässä ja kiusaamassa, ja äiti ja isä kaipasivat pörröistä hellittävää otusta.

Liisi järjestettiin sitten Ulvilaan, ja sen jälkeen kommellukset eivät ole loppuneet. Oli ilmeisesti aikamoinen tappelu saada Liisi ensin ulos kopasta ilman että henkiä tai sormia menetettiin prosessissa, ja sen jälkeen se on ahkerasti piilotellut ympäri taloa. Äitikään ei ole aina ollut varma, missä katti kulloinkin on luurannut. Se oli esimerkiksi keksinyt mennä piilottelemaan sohvan sisälle, kunnes äiti oli tukkinut reitit, jottei Liisi loukkaisi itseään sohvan sisällä mahdollisesti oleviin nauloihin.

Jo tässä kohtaa on melko selvää, että Liisi on kietonut äidin häntänsä ympärille, vaikka se on ollut heillä kuukauden päivät. Äiti ilmoittaa aina riemuissaan, kun Liisi on tullut vähänkään tavallista lähemmäs tai tehnyt jotain hiukankin tavallisesta poikkeavaa. Ja ymmärtäähän sen, sillä kissat eivät sopeudu helposti muutokseen ja Liisillä oli jo lähtökohtaisesti ongelmia luottamuksen kanssa. Mutta silti äitini into on jotenkin äärettömän hauskaa ja hellyttävää, sillä en muista koska olisin viimeksi kuullut hänen olevan yhtä innoissaan jostakin. Sitä paitsi, mikä minä edes olisin tuomitsemaan, sillä pelkään älyttömästi, etten tule Liisin kanssa yhteen toimeen. Äiti tosin on lähes vakuuttunut, että niin ei käy, koska olen muka hyvä eläinten kanssa. Epäilen tätä huomiota kyllä melko vakavasti, mutta saa nähdä. Jos katin kanssa ei tule tappelua, olen tyytyväinen.

Jännityksestä huolimatta odotan jo kotiin pääsyä. En ole nähnyt vanhempia tai kavereita aikoihin, ja heitä on kova ikävä. Miniloman ajaksi onkin jo tiedossa paljon kaikkea kivaa, kuten lauantainan sieniretki, mahdollinen pikamökkeily ja venetsialaisilotulituksen seuraaminen Kirjurissa tai Muinaistulien yön fiilistely Kallossa. Joko voisi olla huominen?



Tämän päivän olen töiden jälkeen kuluttanut syömällä jääkaappia tyhjäksi, siivoamalla, pakkaamalla ja löysäilemällä. Ja toki iltapalalla oli juotava Karhuherra Paddington -teetä, kun sitä satuin kirpputorilta löytämään (tai en nyt tiedä ostinko varsinaisesti kirpputorilta, koska taitavat olla Minimanin kanssa yhteisissä tiloissa. Paddington-teetä suosittelen kyllä kaikille, jotka tykkää hauskoista teemauista. Paketissahan tosiaan on neljä mustan teen makua: Herkkukäpälä (vaniljan ja kolan aromit), Pistetään töpinäksi (hunajan ja melonin aromit), Karhu yli laidan (kerman ja mangon aromit) ja Viisas karhu tietää (appelsiinimarmeladin ja ananaksen aromit). Näiden kaveriksi pitäisi jostain metsästää samanlainen pakkaus Muumi-teetä, joissa ei ole kofeiinia ja joita voi huoletta kuluttaa illallakin.


Tämä video teidän iloksenne, koska olen viihdyttänyt itseäni muun muassa The Ellen Showlla viime aikoina.



Ja pahoittelut laimeasta kuvasaldosta. Ei yksinkertaisesti ollut mitään aiheeseen sopivia kuvia. Onko teillä suunnitelmia kesän viimeisten päivien varalle, vai oletteko jo ihan syystunnelmissa?

Kun elämä ilostuttaa osa 2.

Tässä tulee loput 100 ilonaihettalistasta. Minulla on ollut muutama kiireinen ja osittain melko ikäväkin päivä, eikä postauksen kirjoittaminen onnistunut. Lista oli valmiina, mutta selitysten kirjoittaminen onkin se työläämpi osa.


100 ilonaihetta


51. kävelylenkit
Kävelylenkit on yksi kaikkein rentouttavimmista asioista. Kävelyllä käydessä on aikaa ajatella asioita eri tavalla kuin esimerkiksi juostessa. Kävellen paikkoihinkin tutustuu helpommin. Minä vain valitettavasti (tai onneksi) olen varustettu äärimmäisen huonolla suuntavaistolla, mikä tarkoittaa sitä, että joskus kävelylenkeistä saattaa tulla yli kahden tunnin mittaisia, koska en vain löydä kotiin.

52. elokuvat
Tykkään katsella elokuvia. Joku kaveri joskus ihmettelikin, kun onnistui aina laittamaan viestiä juuri, kun olin katsomassa jotain leffaa. Mieluiten katson draama- ja komediaelokuvia. Urheiluleffat ovat parhaita!

53. teatteri
En pääse teatteriin kovin usein, mutta minulla on hirveästi hyviä kokemuksia. Paria kesäteatterinäytöstä lukuun ottamatta olen käynyt vain Porin teatterissa. Näytelmistä parhaiten ovat mieleen jääneet Sound of Music, Eikä yksikään pelastunut sekä Porin teatterin ravintolan keittiöön sijoittunut ovifarssi ja Pyynikin eräs kesäteatterikappale, joiden kummankaan nimeä en valitettavasti muista. Kävimme kolmen ystäväni kanssa kahtena vuonna peräkkäin teatterissa joulun välipäivinä, mutta viime vuonna emme ajoitusongelmien takia päässeet. Ehkä taas joskus?

54. Chicago Fire
Yksi mun suosikkisarjoistani. Kertoo chicagolaisesta paloasemasta ja sen ihmisistä. Draamaa ja huumoria ei puutu. Jesse Spencer on huikea!

55. Chicago PD
Edellisen spin-off. Paras poliisisarja pitkään aikaa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Selvitettävät tapaukset tuntuvat sellaisilta, että ne voisivat oikeastikin tapahtua. Jesse Lee Sofferin etsivät Jay Halstead on paras!



56. Chicago Med
Edelleen edellisten spin-off. Kertoo sairaalan ensiavusta. Tämä ei ole tv-sarjasuosikeissani aivan kahden edellisen tasolla, mutta tykkään silti sarjasta tosi paljon ja odotan aina innolla uusia jaksoja.

57. Robin Hood (BBC)
BBC:n Robin Hood sarja. Ostin kaikki kolme tuotantokautta Anttilasta jo aikoja sitten. Viimeisin on vielä katsomatta, koska en halua ajatella Robin Hoodia ilman Harry Lloydin Will Scarlettia. Mutta ihan huikean hyvin tehty sarja, jossa on paljon mielenkiintoisia käänteitä. Saa aina hymyilemään.

58. Teen Wolf
Tykästyin tähän sarjaan aika yllättäen. Olin jo pidempään harkinnut ensimmäisen jakson vilkaisemista, ja kun sitten lopulta tein sen, jäin heti koukkuun. Odotan jo innolla uutta tuotantokautta!

59. Musketeers
Rakastuin Dumas'n muskettisotureihin jo kun katsoin kirjan pohjalta tehdyn ranskalaisen minisarjan. Kirja itsessään on aika raskaslukuinen, mutta senkin olen kahlannut läpi. Musketeers on kuitenkin englantilainen sarja, jonka ainoa huono puoli on, että ranskalaiset hahmot puhuvat englantia. Yllätyin isosti, miten hyvä Santiago Cabrera on ollut Aramiksena. Cabrerasta en Heroesin Isaacina erityisemmin pitänyt, mutta muskettisoturiksi hän sopii.

60. Poldark
Poldark!! Puhun siis uusimmasta TV-versiosta. Kirjoja en ole lukenut, vaikka yhden joskus lainasinkin. Tarkoitus olisi jonain päivänä ryhdistäytyä siinä suhteessa ja tosiaan lukea kirjat. Pidän tällaisista sarjoista ja elokuvista, jotka sijoittuvat sellaiseen aikaan, ettei kukaan nykyisin elävä sitä muista.

61. Muumit
Muumien suhteen olen "kaikkiruokainen". Kirjat, sarjakuvat, piirretyt... Minulla on myös Muumi-brändin tavaroita keittiössä, tee- ja kahvilaatikkoina sekä tietenkin mukeina. Olen mahdottoman ylpeä siitä, että Muumit ovat suomalainen luomus. Kiitos Tove Jansson.

62. luisteleminen
Yläkoulun ja lukion aikana kävin luistelemassa korkeintaan liikuntatunneilla. Jostain syystä ei tullut lähdettyä jäälle juuri koskaan. Turkuun muuton jälkeen olen käynyt talvisin paljon enemmän luistelemassa. Tykkään Kupittaan madosta, jota voi luistella ympäri ja vain ajatella.

63. tanssiminen
Rehellisesti sanottuna olen melko surkea tanssija, mutta pidän tanssimisesta. Jotkut biisit ovat sellaisia, jotka suorastaan kutsuvat tanssimaan, enkä edes minä osaa kieltäytyä. Julkisesti ei juurikaan tule tanssittua, vaikka harkinnassa olisi kokeilla syksyllä korkeakoululiikunnan tarjoamaa nykytanssia.



64. laulaminen
Laulamisesta tulee aina hyvälle tuulelle. Viihdytän naapureita varsinkin suihkussa käydessäni ja kanssamatkustajia autossa.

65. Youtube
No. Youtube. Musiikkia, vlogeja ja muuten vaan kivoja videoita.

66. Naantali
Yksi unelmani olisi asua joskus Naantalissa tai ainakin Naantalin kaltaisessa paikassa. Siellä on niin äärettömän kaunista, että olen ottanut tavakseni vierailla siellä aina silloin tällöin. Toivottavasti ensi vuonna pääsen joulun alla käymään Naantalin vanhassa kaupungissa.

67. Ulvila
Lapsuuden koti. Sinne on aina yhtä kiva palata. Ja siellä asuu äiti ja isä ja kissa.

68. värittäminen
Olin aika skeptinen kun aikuisten väriyskirjat tulivat markkinoille. En ihan tajunnut niiden ideaa tai miten kenelläkään olisi oikeasti aikaa väritellä. Mutta sitten jonkin päähän piston seurauksena ostin itsellenikin yhden ja vaikka en kovin usein jaksa tai muista värittää, se on jostain syytä hyvin rentouttavaa.

69. yliopistokorkeakoululiikunta
Vielä viime vuonna puhuttiin vain yliopistoliikunnasta, mutta tänä vuonna korkeakoululiikunnat yhdistyvät Turussa isoksi CampusSportiksi. Korkeakoululiikunta on opiskelijan kukkarolle sopiva ja antaa mahdollisuuden käydä salilla ja osallistua ryhmäliikuntoihin. Nykyään eri paikkoihin on järjestetty jo omatoimivuorojakin. Ihana systeemi.

70. tyttökirjat
FH. Burnett, L.M. Alcott, L.M. Montgomery... Runotytöt, Salainen puutarha, Pikku prinsessa, Pikku lordi, Pikku naisia... Paljon lapsuuteni suosikeita. Ja yksi parhaista asioista on, että nämä olisivat ensimmäisiä kirjoja, jotka yhdistivät minua ja mummia. Monet näistä kirjoista olen saanut nimenomaan mummilta ja useimmiten joululahjaksi.

71. viikonloppu
Olen ollut onnekas, kun en ole joutunut työskentelemään viikonloppuisin. Ne ovat kuin minilomia keskellä työtä. Ja viikonloppuisin tulee telkkarista kivoja elokuvia.

72. auto
En haluaisi ajaa autolla ihan niin paljon kuin ajan, mutta jostain syystä tulee ajettua lähes joka paikkaan. Ja onhan oma auto hyödyllinen. Pääsen käymään kotonakin välillä, kun ei tarvi koko päivää olla Turussa bussilinjojen armoilla.

73. blogi
Vaikka olen vastikää päässyt takaisin bloggaamisen makuun, olen jälleen tajunnut miten palkitsevaa se on.

74. meri
Niin typerältä kuin se kuulostaakin, yksi painava syy siihen, minkä takia halusin lukion jälkeen ennemmin Turkuun kuin Tampereelle opiskelemaan oli meri. Olen lähes koko ikäni asunut lähellä merta ja tuntui jotenkin pahalta, ettei enää olisikaan yhtä lähellä. Vesi on ollut minulle aina hyvin läheinen elementti ja rakkaus mereen on osittain kummunnut ehkä sieltäkin.

75. tähdet
Ikävintä Turussa asumisessa oli se, että tähtiä ei näkynyt kunnolla. Ne olivat haaleita ja himmeitä. Nykyään aina kun menen vanhempien luo sellaiseen aikaan, että öisin on pimeä, minun on pakko mennä takapihalle katsomaan tähtitaivasta. Kummisetäni on jopa koettanut opettaa minulle joitakin tähtikuvioita. Otavan ja Orionin vyön jo tunnistan (ainakin luullakseni).

76. ruska
Syksyssä parasta ovat kauniit värit. Viime syksynä puheviestinnän kurssilla piti kertoa yhdestä itseä sinä päivänä liikuttaneesta asiasta ja minä kerroin auringonvalosta ja ruskasta. Siinä on jotain niin sanoinkuvaamattoman kaunista.

77. pähkinät
Olin todella pitkään allerginen pähkinöille. Niin allerginen, että jo yhdenkin syöminen saattoi saada kurkun lähes umpeen. Allergia on kuitenkin mennyt näin vanhemmiten ohi ja olen todella alkanut pitää pähkinöistä. Cashew-pähkinät ovat suosikkejani.

78. viljat
Söin viime jouluun asti hiukan yli puoli vuotta gluteenitonta ruokaa, koska ärtyneen suolen oireyhtymä pakotti siihen. Vuoden alussa lopetin punaisen lihan syömisen ja sen jälkeen olen saanut palata muuten normaaliin ruokavalioon. Ja kyllä, syön mieluummin ruisleipää kuin pihviä.

79. jäätelö
Rakastan jäätelöä. Ei muuta sanottavaa.

80. mukikokoelma
Tämä on yksi erikoisimmista ilonaiheistani. Jostain syystä tykkään erilaisista mukeista. Kuvassa muutama suosikkini. On mukava juoda kauniista mukeista.



81. luentokurssit
Istun noin 50 kertaa mieluummin luennolla kuin pänttään pelkästä kirjasta tietoa. Opin paljon paremmin, kun saan myös kuunnella ja kirjoittaa. Muutenkin kaikki parhaat yliopistokurssit ovat olleet luentokursseja.

82. kirjasto
Vietin viime talvena ja keväänä melko paljon aikaa kirjastoissa. Tuli opiskeltua paljon paremmin. Yksi ensimmäisistä asioista mitä kotoa pois muuttamisen jälkeen tein oli hakea kirjastokortti. Kirjastot ovat mukavan rauhallisia ja mikä sen parempaa kuin iso valikoima kirjoja ja elokuvia lainattavaksi.

83. joulu
Ehdottomasti suosikkipyhäni! Nuorempana parhaita asioita olivat lahjat ja ruoka, nykyään voiton vievät tunnelma ja joululaulut (ja joululeffat ja ruoka). Turun vanhalla Suurtorilla on joulukuussa aina viikonloppuisin vanhanaikainen joulutori ja koitan aina käydä ainakin kerran. Pidän Turussa myös Sokoksen ja Stockan jouluikkunoista, ne ovat aivan toisista sfääreistä kuin porilaiset jouluikkunat.

84. juhannus
Keskikesän juhla. Ihaninta on se, että aurinko ei laske. Juhannuksen viettäisin mieluiten mökillä, mutta myös kaupunkijuhannus välttää paremman puutteessa. Kun olimme nuorempia kävimme aina kahden tuttavaperheen ja kummisetäni kanssa mökkeilemässä. Niiltä reissuilta on paljon huikeita muistoja.

85. uunilohi
Joskus nuorempana lempiruokaani oli spagetti ja jauhelihakastike. Se saattaisi edelleen olla, mikäli söisin punaista lihaa, mutta koska tosiaan en syö, on uusi selkeä suosikkini uunilohi. Pidän kalasta muutenkin, mutta lohessa on sitä jotain.

86. omenat
Omenoillekin olin pitkään allerginen ja kun allergia alkoi mennä ohi, FODMAP-ruokavalio kielsi ne. Nyt voin taas syödä niitä sydämeni kyllyydestä!

87. kiivi
Olin todella pahasti allerginen kiiveille kun olin nuorempi. Allergialistalla ne lukivat kohdassa: "ei missään muodossa". Olin surullinen, koska kiivit olivat lempihedelmiäni sitä ennen. Jostain syystä tulin kokeilleeksi kiiviä parikymppisenä uudelleen ja kas kummaa, se ei enää allergisoinut! Tänään viimeksi söin kaksi kiiviä ilman mitään ongelmia.

88. kaakao
En juo kahvia ja teetäkin melko harvoin. Kaakao on kuitenkin kiva lämmin juoma talvisin. Valion Plus-kaakaota tykkään toisinaan ostaa kaupasta. Suklaata ja maitoa, nam!

89. viinirypäleet
Niin hyvää, niin helppoa.

90. Yyteri
Yyteri on mun suuri rakkaus. Sieltä on tosi paljon ihania muistoja, kun käytiin perheen kanssa joka kesä kun oltiin pieniä. Vanhempana on tullut käytyä lenkkeilemässäkin dyyneillä.



91. opiskelijalounas
Terveellinen, täyttävä, monipuolinen ja maukas lounas alle kolmella eurolla. Kelpaa!

92. onnistumiset
No, kaikkihan pitävät onnistumisesta.

93. serkut
Tiedän ihmisiä, joilla on niin paljon serkkuja, etteivät he edes tunne kaikkia. Minulla on viisi ja olen iloinen siitä, koska olen oikeasti puhunut kaikkien kanssa henkilökohtaisesti ja olen kaikkien kanssa hyvissä väleissä, mitä nyt nuorimmainen vihaa intohimoisesti kaikkia, jotka komentavat häntä.

94. urheilu
Olen innokas penkkiurheilija. Olympialaisia en ole aikataulujen takia hirveästi seurannut tänä vuonna, mutta olen pääpiirteissään tietoinen varsinkin suomalaisten menestyksestä (tai menestymättömyydestä). Pesäpallon ja ison kisojen lisäksi seuraan enimmäkseen jääkiekkoa, hiihtoa, formuloita ja lentopalloa.

95. Ulvilan lukio
Ulvilan lukio ei välttämättä ollut Porin alueen lukioista kaikista arvostetuin tai lähtökohtaisesti kovatasoisin, mutta sain sieltä erittäin hyvää opetusta, vaikka esimerkiksi ranskan opiskelu ei sujunutkaan sovitulla tavalla. Olen kuitenkin iloinen ja ylpeä siitä, että sain kuulua Ulvilan lukion abeihin lukuvuonna 2012-2013. Lukiovuodet olivat myös täynnä ihania ihmisiä, jotka tekivät kaikesta paljon hauskempaa.

96. lautapelit
Lautapelit ovat niiin kivoja! Muutamien kavereiden kanssa tulee lähes aina pelattua jotakin. Menolippu, Cluedo, Carcassonne ja Scrabble ovat suosikkejani.

97. vesimeloni
Vesimeloni on ihanaa. Rhodoksella maistoin joskus vesimelomipirtelöä ja suosittelen ehdottomasti muitakin maistamaan!!

98. polkupyörä
Haluaisin pyöräillä paljon enemmän. Muutaman ystävän kanssa on tullut pyöräiltyä vuosien mittaa jonkin verrankin (järkevin reissu lienee se, kun pyöräilimme Friitalasta Kullaan huoltsikalle katsomaan, löytyisikö sieltä vaniljakastiketta). Tällä hetkellä pyöräni vain valitettavasti on ajokelvoton, sillä renkaissa ei pysy ilma.

99. Lidlin smoothiet
Lidlin Naturis-smoothiet ovat parhautta. Niistä punaisista en juuri välitä, mutta mango-omena(?) ja kookos-banaani (?) vievät kielen mennessään!

100. tämä haaste
Tämän haasteen tekeminen oli oikeastaan melko avartava kokemus. Sata ilonaihetta on iso määrä ja niitä pohtiessa tajusi, miten pienistä asioista oikeasti voi olla iloinen.



Vihdoin ja viimein! Listaus on nyt valmis. Tässä kohtaa haluan heittää haasteen teille, hyvät lukijat. Tehkää kaikki siis tällainen lista. Julkaiskaa tai olkaa julkaisematta, mutta tehkää se silti. Elämässä on niin paljon kivoja pieniä asioita, jotka vain pitää huomata.