Luova Eurooppa - Taide yhteiskunnan kuvana.

Oletko koskaan lukenut Jesper Malmrosen kirjoittamaa romaania Vallan linnake? Entä kuulostaako Orhan Pamukin Kummallinen mieleni tutulta? Voi olla, että teokset ovat sinulle tuttuja tai voi olla, että et ole niistä koskaan kuullutkaan. Luova Eurooppa -hankkeen avulla todennäköisyys sille, että ainakin joku teistä lukijoista tuntee nämä kirjat, on kasvanut.

Luova Eurooppa on Euroopan unionin hanke, joka toimii vuosina 2014 - 2020. Se tarjoaa taloudellista tukea luovien alojen toiminnalle ja eurooppalaiselle yhteistyölle. Hankkeen kokonaisbudjetti on hurjalta kuulostava 1,46 miljardia euroa. Luova Eurooppa -hankkeen tärkein tehtävä on tukea kulttuurin, luovien alojen ja av-alan organisaatioita sekä av-alan ammattilaisia. Hakukierros tuelle järjestetään kerran vuodessa. Hanke pyrkii laajentamaan eurooppalaisten luovien alojen toimijoiden näkyvyyttä ja mahdollisuuksia kansainvälisellä tasolla. Se osallistuu markkinoiden kasvattamiseen ja eurooppalaisten kulttuurituotteiden saattamiseen sellaisille yleisöille, joille ne eivät ilman resurssien lisäämistä välttämättä ulottuisi. Yksi hankkeen tehtävistä on myös Euroopan kulttuurisen ja kielellisen monimuotoisuuden suojeleminen. Hanke toimii Luova Eurooppa -yhteyspisteiden kautta. Yhteyspisteitä on kaikissa ohjelmamaissa, ja niiden tehtävä on hoitaa hankkeen tiedotusta ja neuvontaa.

Luovilla aloilla työskennellään esittävän taiteen, kuvataiteen, kustannusalan, elokuvien, television, musiikin, monialaisten taiteiden, videopelien ja kansanperinteen parissa. Luovat alat rakentavat pohjan sille, millainen meidän yhteiskuntamme on, sillä ne ovat kautta aikojen heijastelleet sitä, minä ja millaisina itsemme, toisemme ja maailman näemme. Globaalistuvassa tai jo täysin globaalistuneessa maailmassa kansainvälinen yhteistyö on noussut arvaamattomaan arvoon. Myös Luova Eurooppa -hanke on hypännyt kyytiin mukaan, sillä se tukee paljon eurooppalaisia yhteistyöhankkeita, kuten kirjallisuuden käännöshankkeita. Yhteistyöhankkeet ovat pääosin laajoja. Niiden tavoitteena on usein osaamisen kehittäminen, alan toimijoiden liikkuvuuden edistäminen tai yhteistuotantojen ja -kiertueiden tai kulttuurituotteiden vaihtaminen tai levittäminen. Eräitä menestyneitä kansainvälisiä hankkeita ovat olleet Cineuropa (hankkeen sivuille tästä), PHONE HOME (hankkeen sivuille tästä) ja The European Opera Digital Project (hankkeen sivuille tästä).

Minulle tutuin ja rakkain taiteenlaji on kirjallisuus. Pidän kovasti myös musiikista, elokuvista ja kuvataiteesta, mutta kirjallisuudessa on oma hohtonsa. Siksi esimerkkini tänään on nimenomaan kirjallisuudesta. Aiemmin tekstissä mainitsin Malmrosen ja Pamukin kirjoittamat kirjat. Ensimmäinen näistä kirjoista on alkuperäiseltä tanskankieliseltä nimeltään Borgen, jälkimmäinen turkinkieliseltä nimeltään Kafamda Bir Tuhaflik. Molemmat kirjat on käännetty Luova Eurooppa -hankkeen tarjoamalla tuella. Tukea on myönnetty suomalaisille kustantamoille kirjojen kääntämistä varten kaksi kertaa: vuonna 2014 Into Kustannukselle 39 820 € kolmen kirjan kääntämiseen ja vuotta myöhemmin Kustannusosakeyhtiö Tammelle 75 000 € kuuden kirjan kääntämiseen. Tämä tuki on mahdollistanut sen, että me suomea puhuvat suomalaiset olemme saaneet lukea näitä yhdeksää kirjaa omalla äidinkielellämme.

Luova Eurooppa haluaa edistää eurooppalaisen kaunokirjallisuuden kääntämistä. Se pyrkii myös laajentamaan käännöskirjallisuuden markkinoita löytämällä sille uusia lukijoita sekä sen perinteisessä että digitaalisessa muodossa. Tukea myönnetään vuosittain noin kuudellekymmenelle käännöshankkeelle, Suomeen tukea on tosiaan myönnetty kahdesti. Kustantamot voivat hakea hanketukea paitsi eurooppalaisen kaunokirjallisuuden kääntämiseen ja julkaisemiseen, myös näytekäännösten tekemiseen. Tukea voidaan myöntää myös sellaisten tilaisuuksien järjestämiseen, joiden pyrkimys on levittää ja markkinoida käännöskirjallisuutta sekä EU:n alueella että sen ulkopuolella. Hakemuksia arvioidaan myös sen pohjalta, onko kirjallisuuhankkeisiin sisällytetty EU:n kirjallisuupalkinnon voittaneita teoksia. Kun Kustannusosakeyhtiö Tammelle myönnettiin hanketukea, oli yksi käännöskirjoista isobritannialaisen Evie Wyldin Kaikki laulavat linnut (alkuperäiseltä nimeltään All The Birds, Singing), joka voitti EU:n kirjallisuuspalkinnon vuonna 2014.

Tietoa siitä, minkä verran Suomessa luetaan nimenomaan kaunokirjallista käännöskirjallisuutta, en löytänyt. Voisi kuitenkin olettaa, että vaikka suomalainen kirjallisuus on erittäin suosittua, myös ulkomainen kirjallisuus tekee kauppansa. Voin itse ainakin vakuuttaa, että vaikka yöpöydälläni on tällä hetkellä alkuperäiskielisiä teoksia, löytyy siltä myös käännöskirjallisuutta. Samoin "tämän haluan joskus lukea" -listaltani. Vaikka vain pieni osa käännöskirjallisuudesta käännetään Luova Eurooppa -hankkeen tuella, sekin pieni osa on tärkeä pala meidän kirjallisuuskenttäämme ja samalla kulttuuriamme. Jos kirjat olisivat jääneet kääntämättä, ne eivät olisi tavoittaneet niin laajaa yleisöä kuin nyt. Voisi kuvitella, että ainakin Kafamda Bir Tuhaflik olisi jäänyt monelta suomalaiselta lukematta.

Joskus lukion englannin tunnilla meille annettiin tehtäväksi keskustella siitä, mitä kulttuuri on tai mikä kaikki on kulttuuria. Sanoin silloin, että kulttuuri on elämää tai elämä kulttuuria, en muista tarkkaa muotoa. Asiasta kanssani puhuneet kaverini kuitenkin nauroivat minulle, koska ajatus oli heistä klisee. Silloin nielin sanojani, koska minulla ei ollut järkevää perustetta omalle mielipiteelleni. Nyt, jos minulta kysyttäisiin samaa asiaa, saattaisin edelleen vastata samoin. Luova Eurooppa -hanke edustaa minulle siis ennen kaikkea yhteiskunnan kehitystä ja luovuuden kukoistusta silloinkin, kun asiat ovat vaikeita. Taide. Luovuus. Kulttuuri. Ilman niitä sivilisaatio, jonka olemme vuosituhansien saatossa rakentaneet ei olisi sellainen kuin se nyt on. Minä en usko, että sitä oikeastaan edes olisi. Kaikki se, mitä me kulttuuriin ja taiteeseen vuodatamme, on heijastusta siitä, mitä me koemme. Asioita, joita me pelkäämme. Asioita, joita rakastamme. Asioita, jotka saavat meidät tuntemaan jotain suurta. Luova Eurooppa -hanke mahdollistaa sen, että me suomalaiset pääsemme kurkistamaan sisään turkkilaisten arkeen ja kulttuuriin. Turkkilaiset näkevät, mitä Belgiassa tapahtuu. Belgialaiset kokevat sen, mitä kreikkalaiset. Kun laajennamme näkökulmaamme kulttuuriin, laajennamme näkökulmaamme elämään ja ihmisiin.

Tyylistäni poiketen en liitä tähän tekstiin kuvia tai musiikkia. Ne edustavat taiteenlajeina kulttuuria, enkä voisi kuvitella elämää ilman niitä. Mutta. Joskus on parempi antaa sanojen sanoa, eikä peittää niitä muulla.

Työnhaun piina

Työnhaku. Jokaisen vastavalmistuneen painajainen (ellei ole onnistunut jo opintojen aikana haalimaan jostain itselleen paikkaa työelämässä). Pitää hakea, hakea ja hakea, eikä silti välttämättä kovin nopeasti tärppää. Siitäkin toki voi olla montaa mieltä, mikä on nopeaa. Minä olen hakenut varmaan noin kolmeakymmentä (tai enemmän tai vähemmän) työpaikkaa keväästä asti ja olen päässyt yhteen haastatteluun. Joku on kuulemma joskus kirjoittanut yli satakin hakemusta. Kun sitä määrää miettii, alkaa vähän kylmätä. Mitä jos itsekin joutuu kirjoittamaan sata hakemusta ennen kuin joku tarttuu koukkuun?

Kuvituksena täysin aiheeseen liittymättömiä otoksia Naantalin tiistaiaamusta.

Työhakemusten kirjoittaminen on raskasta puuhaa. Jos saman päivän aikana koettaa kirjoittaa useamman, saattaa helposti käydä niin, että ilmoitukset alkavat mennä keskenään sekaisin, eikä oikeisiin hakemuksiin enää osu oikeita tietoja ja sanoja. Itse ainakin olen sellainen, että teen mieluusti kaikki päivän "työt" samalla kertaa, jotta muun ajan saa olla rauhassa ja tehdä mitä tahtoo, mikä tarkoittaa sitä, että kirjoitan aina kaikki sen päivän hakemukset peräkkäin. Käytän usein samaa hakemuspohjaa, jota muokkaa tarkoitukseen sopivammaksi korostamalla eri tietoja ja näkökulmia sekä ehkä jättämällä jotain pois. Ennen pitkää hakemukset alkavat muistuttaa halpoja kopioita toisistaan. Jossain kohtaa myös varmasti unohtaa, mihin kaikkiin paikkoihin on hakemuksen lähettänyt, ja vasta siinä vaiheessa kun saa sähköpostiin "valitettavasti jatkamme prosessia ilman sinua" -sähköpostin, muistaa, että joo, tuonnekin laitoin hakemuksen.

Työhakemusten kirjoittamisen haastavuutta lisää se, että ilmoitusten sisältö voi vaihdella aivan laidasta laitaan suunnilleen saman alan sisälläkin. Itsehän olen hakenut lähinnä viestinnän tehtäviin. Voi olla, että toisessa ilmoituksessa toivotaan kiinnostuneisuutta ja vähäistä kokemusta, mutta toisessa listataan vaatimuksiksi sopiva korkeakoulutus (mikä on sopiva koulutus, jää usein arvoitukseksi), sujuva suomen kielen taito, vähintään viiden vuoden kokemus vaativista viestinnän (ja joskus markkinoinnin tai tiedottajan tai journalistin) tehtävistä, kyky lallatella vähintään kolme romaania takaperin ulkomuistista, kokemusta tapahtumantuottamisesta, tieteknistä osaamista (mielellään ainakin MS Office, InDesign, Sharepoint ja Photoshop), jalkahierontataitoa, ymmärrystä sosiaalisesta mediasta ja printti julkaisuista, kuva- ja videoeditointitaitoa,, innovatiivista, reipasta, itseohjautuvaa ja idearikasta työotetta. Muu kielitaito on plussaa! Niin ja alle 30-vuoden ikääkin välillä vaaditaan, koska palkkaus tehdään sen ja sen säännöksen mukaan. Joskus tuntuu, että pitäisi oikeasti olla jonkinlainen yli-ihminen.



Okei, ehkä liioittelen. Eivät vaatimukset nyt aivan hirvittävän kovia ole olleet, mutta kun oma koulutus ei ole viestinnän tai markkinoinnin alalta, eikä kokemusta ole ehtinyt siunaantua mitenkään päätä huomaavasti, kun on mennyt lukiosta suoraan yliopistoon, ilman aikaa, jolloin sitä työkokemusta olisi voinut kerätä sen viisi vuotta, alkaa välillä epäusko iskeä. Siinä sitä koettaa sitten itselleen uskotella, että kyllä sieltä vielä jossain kohtaa tulee vastaan se täydellinen työpaikka, ei ehkä se, mistä olen koko ikäni haaveillut, mutta se, mikä on juuri minulle tarkoitettu. Tosin, kun asenne työnhaun suhteen on välillä "kaikki tänne mulle heti nyt", niin onko mikään ihmekään, että kärsimättömyyden ilkeä peikko välillä puraisee. Muutaman hakemuksen olen jättänyt suosiolla kirjoittamatta, koska olen tajunnut, ettei kannata tuhlata omaa aikaansa tavoittelemalla työtä, johon ei ole mitään mahdollisuuksia päästä, ellei se ole äärettömän kiinnostava.

Toisinaan mietityttää, olisiko sittenkin pitänyt mennä vastoin omia tuntemuksia ja tehdä pedagogiset. Vieläkään se toki ei ole liian myöhäistä. Silti olen melko varma, että asiat järjestyvät. Ehkä minusta tulee viestinnän asiantuntija tai ehkä minusta tulee kustannustoimittaja. Tai ehkä minusta tulee jotakin ihan muuta, jotakin, mitä en juuri nyt voisi edes kuvitella. Mistä sitä tietää.



Odottamattomat mahdollisuudet muistuttivat minua yllättäen jo puoliksi hautaamastani haaveesta tulla kustannustoimittajaksi. Kuulin lukiossa ja yliopiston alkuaikoina, kun alaa sanottiin vaikeaksi ja kilpailluksi ja epäsuorasti ilmaistiin, että vain parhaat pärjäävät. En tiedä vielä, kuulunko parhaisiin tai onko minulla edes mitään realistisia mahdollisuuksia tulla kustannustoimittajaksi, mutta aika näyttää. Ainakaan en aio jättää kiveäkään kääntämättä.

Mitä kokemuksia teillä on työnhausta? Onko tärpännyt helposti vai oletteko joutuneet lähettämään kasapäin hakemuksia?

15 faktaa maailmalta

Rakastan nippelitietoa. Mitä oudompia faktoja, sen parempi. Siispä olen kerännyt ihan teitä lukijoita varten muutamia hauskoja tiedonjyväsiä.



1. Liikeri on maailman suurin kissaeläin. Se on urosleijonan ja naarastiikerin jälkeläinen. Liikereitä syntyy vain tarhaoloissa osin siksi, että tiikerit ja leijonat elävät eri alueilla. Liikerin vastakohta on tiikoni (tai teijona), joka siis on urostiikerin ja naarasleijonan jälkeläinen.

2. Avaruudessa on hiljaista. Siellä ei ole ilmakehää, eikä näin mitään, mikä välittäisi ääntä.

3. Maria-Teresa de Filippiksestä tuli ensimmäinen naispuolinen F1-kuski vuonna 1958. Ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa pisteille päässyt naiskuski (0,5 pistettä) oli Lella Lombardi. Hän sijoittui kuudenneksi vuoden 1975 Espanjan GP:sssä, joka lyhentyi onnettomuuden takia vain 29 kierroksen mittaiseksi.

4. Ruotsalaisen talouslehden Affärsvärldenin (tieto vuodelta 2013) mukaan maailman myydyin kirja on Miguel de Cervantesin kirjoittama Don Quijote, jota oli myyty noin 500 miljoonaa kappaletta. Eri lähteet kuitenkin antavat eri tuloksia. Esimerkiksi MSN.comin (huikean luotettava lähde) listauksesta vanhemmat kirjat, kuten juuri Don Quijote puuttuvat kokonaan, koska niiden myynnin todellista määrää on vaikea todistaa.

5. Kapybarat eli vesisiat ovat maailman suurimpia jyrsijöitä. Kapybarat ovat hyvin sosiaalisia eläimiä, ja ne elävät useimmiten laumoissa. Kapybarat saattavat viihtyä hyvin myös muiden eläinten kanssa.

6. Etelämanner on ainoa maanosa, jossa ei voi törmätä McDonalds'iin.

7. Televisio keksittiin vain kaksi vuotta viipaloidun leivän keksimisen jälkeen.

8. Tämän vuoden kesäkuussa tehtiin uusi maailmanennätys Rubikin kuution ratkaisemisessa. Värit saatiin oikeille paikoilleen 4,22 sekunnissa. Vertailun vuoksi voidaan kertoa, että Rubikin kuution keksijältä Erno Rubikilta meni kuukausi pulmapelin ratkaisemiseen.

9.Alice Walton on maailman rikkain nainen. Hänen nettovarallisuutensa on noin 46 miljardia dollaria.

10. Vuoden 2016 verotietojen mukaan Suomen kovatuloisin urheilija oli Jesse Joensuu (tienasi 358 679 euroa). Tässä ei kuitenkaan huomioida niitä urheilijoita, jotka eivät maksa verojaan Suomeen. Poissa laskuista ovat siis esimerkiksi useat miljoonapalkkoja nostavat NHL-tähdet sekä formulakuskit.

11. Kaikkien aikojen lyhimpänä sotana pidetään Englannin ja Sansibarin sotaa. Se 27. elokuuta vuonna 1896. Se kesti vain 38 minuuttia.

12. Kirjainlyhennettä O.M.G (Oh! My God!) käytettiin tiettävästi ensimmäisen kerran jo vuonna 1917 kirjeessä, jonka vastaanotti Winston Churchill.

13. Juutalaiselle tiedemiehelle Albert Einsteinille tarjottiin vuonna 1952 Israelin presidenttiyttä, mutta tämä kieltäytyi kunniasta, koska ei uskonut olevansa sopiva kandidaatti.

14. Maata kiertävä Kuu on aurinkokuntamme viidenneksi suurin kuu, ja sen läpimitta on 3476 kilometriä. Linnunradan suurin kuu on Jupiteria kiertävä Ganymedes, jonka läpimitta on peräti 5262 kilometriä.

15. Elävällä fossiililla tarkoitetaan sellaista lajia, joka on säilynyt lähes muuttumattomana aina esihistoriallisista ajoista lähtien. Niitä voi siis tavata sekä elävinä olentoina että fossiileina. Tällaisia lajeja ovat esimerkiksi siilit, kilpikonnat ja kiinanpunapuut.


Mikä oli sinun lempifaktasi?

Viimeistä kertaa yliopistosta?

Viimeisestä postauksesta on taas kulunut aika pitkä aika. Koetin kirjoittaa kuulumispostausta tuossa välissä, mutta jostain syystä sen kirjoittaminen oli niin vaikeaa, että se jäi tekemättä. Viime postauksen jälkeen on kuitenkin tapahtunut kaikenlaista. Olen ollut kolarissa (auto piti vaihtaa, mutta mitään sen vakavampaa ei onneksi tapahtunut), juhlinut tätini synttäreitä ja serkkuni valmistujaisia, aloittanut pelikauden, treenannut, ollut pari viikkoa kesätöissä pesiskoulussa, viettänyt juhannusta koiravahtina, käynyt luontopolulla vaeltelemassa ja valmistunut maisteriksi (ja juhlistanut sitä sukulaisten kanssa).

Kuulumispostausta ei siis tällä kertaa tule. Mitään päätä huimaavan kiinnostavaa ei sikäli tietenkään ole edes tapahtunut. Uskoisin, että selviätte siis ilman. Nyt minulla on muita suunnitelmia. Olen puhunut täällä blogissa opiskelustani aiemminkin aika paljon ja nyt on tullut aika ehkä viimeiselle yliopistopostaukselle.




Olin peruskoulussa ja lukiossa aina ysin tyttö. Sain hyviä arvosanoja, olin hyväkäytöksinen (useimmiten) ja opettajat tykkäsivät minusta. Lukion jälkeen, kuten moni varmaan odotti, suuntasin yliopistoon. Ammattikorkeakoulut eivät oikeastaan edes käyneet todellisina vaihtoehtoina mielessäni, minä kun olin päättänyt jo 7-vuotiaana, että tahdon yliopistoon, vaikken oikeasti edes tiennyt, mitä se tarkoittaa. Harkitsin puolivakavissani myös oikeus-, liikunta- ja lääketiedettä. Varsinkin lääkiksen kanssa kuitenkin todellisuus oli se, että minulla ei olisi oikeasti ollut mahdollisuuksia päästä sisään. Olin lukenut lukiossa lyhyen matematiikan ja muutenkin luonnontieteistä vain pakolliset kurssit. Ammattikorkeakoulussa restonomikoulutus olisi saattanut kiinnostaa tai fysioterapia, mutta nyt niiden perään on vähän hassu haikailla. Lopulta enemmän vaakakupissa painoi se, mitä halusin tehdä ja opiskella kuin se, miten paljon tulevasta ammatista ehkä saisi rahaa.

Hain opiskelemaan historiaa ja suomen kieltä Turkuun ja Tampereelle. Ajattelin lähtökohtaisesti, että jos pääsisin kaikkiin, menisin ensisijaisesti Turkuun opiskelemaan historiaa, sitten Turkuun opiskelemaan suomen kieltä, Tampereelle opiskelemaan suomen kieltä ja lopuksi Tampereelle historiaa. Tai se oli minun ajatusprosessini tuottama tärkeysjärjestys hakukohteille. Tampereelle en joistain syystä oikeasti halunnut lukemaan historiaa. Kun minä hain, yhteishaussa kaikkia hakukohteita ei tarvinnut laittaa tärkeysjärjestykseen. Vain Turkuun piti päättää, halusinko ennemmin lukemaan historiaa vai suomea. Päädyin historiaan, mutta kaduin sitä päätöstä jo pääsykoekirjoja lukiessani. Aioin silti hakea täysillä molempiin, koska en osaa luovuttaa edes sellaisten asioiden kanssa, jotka eivät varsinaisesti enää kiinnosta. Se, että pääsin lopulta vain Turkuun lukemaan suomen kieltä osoittautui elämäni tärkeimmäksi "epäonnistumiseksi". En siis tietenkään tarkoita, että olisi mitenkään paha asia, jos ei pääse heti opiskelemaan tai jos pääsee vain yhteen paikkaan, mutta olin odottanut pääseväni useampaan paikkaan, ja siksi puhun siitä toisinaan "epäonnistumisena".

Kävi hyvin nopeasti selväksi, että suomen kieli oli juuri se oppiaine, jonka oli tarkoitus olla minun pääaineeni. Aika nopeasti ymmärsin, että haluaisin tulevaisuudessa tehdä töitä juuri suomen kielen kanssa. Mainittakoon tässä kohtaa, että olin lukion aikana sanonut, että en lähtisi yliopistoon lukemaan kieliainetta pääaineenani ja voin ihan rehellisesti sanoa, että vasta siinä vaiheessa, kun sain hyväksymiskirjeeni, jossa toivotettiin tervetulleeksi kieli- ja käännöstieteiden laitoksen opiskelijaksi, ymmärsin, että olin sittenkin menossa opiskelemaan kieliainetta.

Ensimmäisenä vuonna aloitin pääaineen lisäksi kotimaisen kirjallisuuden opinnot. Menin myös ranskan jatkokursseille kielikeskukseen. Kirjallisuutta luin, koska se kiinnosti ja koska olin vakuuttunut, että vaikka en oikeastaan halunnut, tulisin tekemään pedagogiset opinnot. Minulle myös toitotettiin useammasta suunnasta, että kyllä ne pedagogiset kannattaa suorittaa. Kannattaa kuluttaa vuosi elämästä siihen, että vääntää ne kasaan, koska niistä voi sitten olla hyötyä. En ollut vakuuttunut, sillä opettaminen ei oikeastaan yläkouluvuosien jälkeen ole minua juuri kiinnostanut. Kuitenkin päätin silloin uskoa muita. Päätin tehdä niin kuin oletin, että yhteiskunta ja yliopisto minulta odottivat. Lienee ehkä hyvä muistuttaa, että aloitin opinnot, kun olin 19-vuotias. Aivan lapsi siis vielä (ei sillä, että kokisin nytkään olevani varsinaisesti aikuinen) ja melko altis vaikutteille.

Vielä toisena vuonna olin vakuuttunut, että opiskelisin opettajaksi. Silloin lisäsin listalle poliittisen historian sivuaineen myötä myös tavoitteen saada pätevyys opettaa myös historiaa ja yhteiskuntaoppia. Yhteiskuntaoppi putosi hyvin nopeasti kuvioista, mutta historia pysyi tavoitteena aina kolmannen vuoden loppuun asti, kunnes totesin, etten ehkä olisi sittenkään valmis tekemään sitä työtä, minkä se olisi vaatinut. Olen kirjoittanut tästä aiemminkin, mutta jostain syystä, vaikka historia on minulle erittäin rakas asia, oli poliittinen historia vaikeaa ja välillä jopa vähän vastenmielistä. Tunsin omat taitoni riittämättömiksi. Aloin ajatella kauhulla aineopintoja ja pidemmän päälle jopa historian opettamista. Poliittinen historia vaati paljon enemmän pilkun viilaamista ja ulkoa muistamista kuin mihin olin tottunut. Päätinkin kolmannen vuoden päätteeksi, että pelkät perusopinnot saisivat riittää. Kolmantena vuonna pakersin kanditutkielmani parissa. Kirjoitin diskurssianalyyttisen tutkielman Satakunnan Kansan pesäpallouutisista. Vaikka sillä ei mitään erityisen suurta tieteellistä arvoa olekaan, oli sitä hauska tehdä. Diskurssianalyysistä tulikin yllättävän hyödyllinen työkalu myös gradulleni ja oli hyvä, että olin käyttänyt sitä jo kandivaiheessa.

Kandiksi pitäisi yleensä valmistua kolmessa vuodessa, mutta minulla valmistuminen lipsahti neljännen vuoden helmikuulle, koska yksi poliittisen historian kurssi roikkui. Minulla olisi ollut riittävästi opintopisteitä ilmankin, mutta halusin sivuaineesta täyden kokonaisuuden todistukseen. Neljäntenä vuonna siirryin pääaineessa syventäviin opintoihin, tein sosiaalitieteiden perusopinnot ja aloitin saksan opinnot kielikeskuksessa. Syksy oli rankka. Isä kuoli lokakuussa, joukkueen tilanne oli pitkään melko epävarma ja syyslukukaudelle mahdutin neljänkymmenen opintopisteen edestä kursseja. Oli tavallaan onni, että olin kasannut itselleni hurjan määrän kursseja, sillä niiden kanssa pysyin kiireisenä enkä ehtinyt murehtia enkä varsinkaan lamaantua. Neljäntenä vuonna oikeastaan varmistui se, että en opiskelisi pedagogisia. En halunnut opettajaksi enkä nähnyt siinä mitään järkeä, että olisin tehnyt vuoden rajun työrupeaman vain, koska sitä minulta odotettiin. En halua olla huono missään mitä teen, enkä usko, että minusta olisi voinut tulla hyvä opettaja, jos se ei minua kiinnosta. Ja onhan kuitenkin mahdollisuus myöhemmin vielä täydentää koulutusta, jos näyttää siltä, että nykyisellä tutkinnolla ei ura urkene.

Viides vuosi oli hyvin erilainen kuin aiemmat. Opintoni koostuivat harjoittelun lopusta (aloitin siis syksyllä 2016 oppiaineen some-markkinoijana ja sain sen päätökseen joulukuussa 2017), kahdesta saksan kurssista, gradun kirjoittamiseen valmistavasta metodikurssista ja itse gradun kirjoittamisesta. Tutkielmani käsitteli ammattinimikkeiden sukupuolittuneisuutta ja sitä, miten ihmiset suhtautuvat sekä nimikkeisiin itseensä että asiasta käytyyn keskusteluun. Sain oikeasti hyvin mielenkiintoisia tuloksia, vaikka ei tästäkään tutkielmasta varmaan tulevaisuudessa hirveästi tulla puhumaan. Puhuttaisiinpa! Olisin kerrankin asiantuntija, ja aihe oli ainakin minusta todella mielenkiintoinen. Jos kandin kykeni halutessaan kirjoittamaan viikossa, vaati gradu aika paljon enemmän työtä. Minulla piti kiirettä ehtiä omaan tavoitteeseeni eli saada ensimmäinen versio valmiiksi ennen Pariisin matkaa. Onnistuin lopulta niukasti ja pääsin viettämään lomaa rauhassa. Ensimmäisen vaiheen jälkeen oli vielä kasapäin töitä. Lisää lähteitä, analyysin tarkentamista, teorian tarkentamista, muotoilullisia asioita, ja kun ne olivat kunnossa, kansitus ja palautus. Pahinta oli odottaminen. Oliko gradu riittävän hyvä, jotta olisin itse arvosanaan tai palautteeseen tyytyväinen? Ehtisinkö valmistua toukokuun puolella?

Valmistuin lopulta 24.5.2018 filosofian maisteriksi. Ehdin juuri sopivasti vielä kesäkuun publiikkiinkin, joka oli erittäin hieno kokemus. Kulkue, kaunista laulua, hienoja, mahtipontisia ja vähän eriskummallisia puheita, muistolahjojen jako ja kuvaus. Publiikin jälkeen kävimme äidin (ja tietysti muiden valmistuneiden) kanssa vielä lyhyesti oppiaineen toimistolla tapaamassa henkilökuntaa. Täytyy sanoa, että jopa toimistoa tulee vähän ikävä. En ihan hirveästi siellä käynyt, mutta varsinkin viimeisen vuoden aikana siellä tuli vierailtua yllättävänkin tiheään ohjaajaa tapaamassa ja alkusyksyllä graduja lukemassa.



Minulle opiskeluaika oli erityisesti juuri sitä, opiskeluaikaa. En verkostoitunut paljoa tai osallistunut moniinkaan sosiaalisiin tapahtumiin. Opiskelin, treenasin ja tein töitä. En ole muutenkaan aina erityisen sosiaalinen ihminen ja tarvitsen paljon omaa aikaa, mikä osittain selittää sitä, että en juuri jalkautunut muiden opiskelijoiden pariin. Näin jälkeenpäin se on toinen niistä asioista, jotka jäivät vähän harmittamaan. Toinenhan on tosiaan se, että tuhlasin niin paljon aikaa ja resursseja kotimaisen kirjallisuuden opiskeluun, kun olisin voinut lukea jotakin mielenkiintoisempaa (esimerkiksi TEHY tai markkinointi), varsinkin kun minusta nyt ei lopulta tullutkaan opettajaa. Kaiken kaikkiaan yliopistoaika opetti minulle paljon. En oppinut pelkästään niitä asioita, joita kirjat tai luennoitsijat kertoivat. Niin kliseistä kuin se onkin, opin paljon asioita elämästä ja ihmisistä. Opin itsenäisemmäksi. Opin, että on tärkeämpää täyttää omat kuin muiden odotukset. Opin elämä ei ole aina helppoa, mutta olemalla rohkea ja päättäväinen, voi saavuttaa melkein mitä tahansa.

Nyt on edessä työnhaku. Viestinnän tehtävät kiinnostavat eniten, mutta kilpailu on kovaa, enkä oikein tiedä, millaisia hakemuksia pitäisi kirjoittaa, että edes kiinnostuttaisiin etäisesti. Mieluiten jäisin Turkuun töihin, mutta olen varautunut myös muuttamaan, jos paikka jostain muualta aukeaa. Työhakemusten kirjoittaminen ei todellakaan ole lempipuuhaani, mutta välttämätön paha tässä kohtaa. Toistaiseksi olen saanut vain kieltäviä vastauksia, mutta eiköhän se oikea paikka jossain vaiheessa löydy.

Entä te, hyvät lukijat, tiedättekö jo, jatkuuko syksyllä koulu, opinnot tai työt?

P.s. Niall Horanin uusi biisi Finally Free julkaistiin eilen!

Kesän 2018 ämpärilista

Aina kesän kynnyksellä blogit alkavat täyttyä Bucket List -postauksista. Bucket List eli ämpärilista on lista, johon kirjataan sellaiset asiat, jotka haluaa jonkin tietyn ajan aikana tehdä ainakin kerran. Kyseessä voi siis olla esimerkiksi kesää, syksyä, opiskeluaikaa tai vaikka koko elämää koskeva lista. Kirjoitin yhden "tavoitelistan" 2017 vuoden alussa, mutta kesäksi en ole tällaista koskaan tehnyt. Joten nyt! Minusta muuten on hauskaa, että Bucket List kääntyy ämpärilistaksi. Sehän on aika osuvaa, koska jokaisen suomalaisen suurin haave on voittaa arvonnasta ämpäri.




Kesän 2018 ämpärilista

Tänä kesänä haluan...

... käydä huvipuistossa. Edellisvuonna kävimme kaveriporukan kanssa Linnanmäellä ja viime vuonna Janinan kanssa Benalmadenassa huvipuistossa sekä loppukesästä Powerparkissa. Huvipuisto kuuluu nykyään minun kesääni ihan siinä missä vaikka meressä uiminenkin.

... lukea ainakin 8 kirjaa. Minulla tulee todennäköisesti olemaan kesällä ainakin jonkin verran vapaa-aikaa. Haluaisin käyttää sitä aikaa hyödyksi myös sen suhteen, että saisin taas muistutettiin itselleni, miksi lukeminen on ihanaa.

... valmistua (ja ehkä juhliakin sitä jotenkin). Minun graduni arvostellaan kuulemma torstaina. Mikäli se tosiaan toteutuu ja kaikki asiat sujuvat nopeasti pääsen jo ensi viikolla hakemaan tutkintoani ulos. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että todennäköinen valmistumispäiväni on 31.5., jolloin ehtisin vielä tiedekunnan publiikkiinkin kesäkuussa. Vähän sormet ristissä vielä pitää olla, että ehdin toukokuussa valmistuvien, mutta kesäkuun aikana papereideni pitäisi viimeistään olla kunnossa. Juhlimisesta en ole vielä osannut tehdä mitään päätöksiä.

... saada työpaikan, jos ei kesäksi, niin syksyksi. Koska valmistun, on töiden saaminen entistä ajankohtaisempaa. Minulla on ainakin kesäkuun kahdeksi ensimmäiseksi viikoksi tiedossa homamaia, mutta sen jälkeen kaikki on auki. Hakemuksia olen lähettänyt, mutta koska ainakin kesän haluan olla vielä Turussa pesäpallon takia, ovat työllistymismahdollisuudet hieman rajallisemmat. Haluan kuitenkin ehdottomasti saada työ- tai harjoittelupaikan kesän aikana. Mieluiten jotain mielenkiintoisia viestintätehtäviä.

... käydä Yyterissä. Rakastan Yyteriä. Monena kesänä olen käynyt dyyneillä juoksemassa ja mennyt sitten pulahtamaan, mutta myös rannalla pelailu ja pitkä polskiminen sopivat minun suunnitelmiini.

... käydä Kallossa. Kallo on yksi niistä paikoista, joissa meillä oli tapana käydä noin kerran vuodessa tai kahdessa, kun olin lapsi. Kävimme silloin onkimassa tai kalastamassa. Kastellin kerran housuni, kun liukastuin levään ja kaaduin. Nykyään Kalloon tulee useimmiten mentyä piknikille tai valokuvaamaan.

... kirjoittaa enemmän. Lupaan näin itselleni joka vuosi. Ehkä olisi vihdoin jo aika toteuttaa se lupaus. Eikä kyse siis ole pelkästään blogin kirjoittamisesta vaan ihan muustakin.

... aloittaa YouTube-kanavan. Puhuin tästä lyhyesti postauksessa ennen Pariisiin lähtöä. YouTube-videoiden kuvaaminen on edelleen agendassa, mutta sen toteuttaminen ei ole vielä ottanut oikein tulta alleen. Toivottavasti pian.

... treenata paljon. Jos tilanne nyt tosiaan on se, että työpaikkaa ei kesäksi irtoa, haluan yrittää palata treenien suhteen lähemmäs abivuoden jälkeistä kesää, jolloin treeni todellakin maistui.

... korjauttaa pyörän ja alkaa taas pyöräillä. Polkupyörä on on ollut jo varmaan toista vuotta käyttökelvottomana, mutta en syystä tai toisesta ole ikinä saanut aikaiseksi sen viemistä korjaukseen. Voi myös toki olla, että joudun ostamaan uuden pyörän, mikäli korjaaminen maksaa liikaa.

... pelata frisbeegolfia. Frisbeegolf on hauskaa, tarviiko sen enempää selitellä? Hyvä siinä en todellakaan ole, mutta onneksi aina ei tarvikaa olla.

... käydä pääkaupunkiseudulla. Kaksi hyvää ystävääni asuu pääkaupunkiseudulla. Toisen luona minun pitänyt käydä jo useamman vuoden, mutta sopivaa aikaa ei vain ole löytynyt. Tänä kesänä olisi tarkoitus löytää se aika.

... käydä piknikillä. Nyt on toki myönnettävä, että tämä toteutui jo tänään, mutta piknikillä ei vain voi käydä liian usein.

... kokeilla uutta reseptiä. Uusien ruokien kokeileminen on aina hauskaa. Kaipaan myös omaan syömiseeni aina tasaisin väliajoin uusia tuulia.

... syödä mansikoita. Mansikat on parhaita.. Eipä siitä ole sen enempää sanottavaa.

... siivota kaapit. Keittiössä minulla on iso kaappi, joka on säilönyt sisäänsä kaiken mahdollisen, mitä olen sinne keksinyt tunkea. Paljon sellaistakin, mitä en tosiaankaan tarvitse. Myös vaatehuoneeni kaipaa järjestelyä.

Vaikka tässä tein listan asioista, joita haluan tehdä, haluan säilyttää myös pientä spontaaniutta kesässäni. Ennen kaikkea haluan nauttia.

Onko teillä jo kesäsuunnitelmia?